Trumpetti on tehokas koronalinko

Anonyymi

Missä Trumpetti, siellä koronapandemia:

Yhdysvalloissa koronatartunnat ovat lähteneet nousuun Oklahoman Tulsassa vain vähän reilu kaksi viikkoa sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump järjesti kaupungissa vaalikampanjatilaisuuden. Asiasta kertoo uutiskanava CNN.

Tulsan terveysviraston johtaja tohtori Bruce Dart kertoi keskiviikkona lehdistötilaisuudessa, että kaupungissa on havaittu tällä viikolla korkeita tartuntamääriä. Kahden päivän aikana uusia tartuntoja on havaittu lähes 500 kappaletta.

Useat Trumpin vaalikampanjan työntekijät saivat CNN:n mukaan koronatesteissä positiivisia tuloksia ennen ja jälkeen Tulsan vaalitapahtuman. Samaisia henkilöitä oli ollut myös töissä Tulsan vaalitapahtumassa. Myös salaisen palvelun agenteilla on havaittu tartuntoja.

(STT-AFP)

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siis pelkäätkö sinä kausiflunssaa? Lääkitys löytyy varmasti tuohonkin ahdistukseen.

      Mitä mieltä? =)

      • Anonyymi

        Jo on taas persuilua.


      • Anonyymi

        Kausiflunssa tappoi USA:ssa viimeksi 34000 henkilöä 2018-2019. Korona on nyt tappanut USA:ssa 134000 henkilöä noin puolessa vuodessa. Siis 100000 enemmän puolessa vuodessa kuin kausiflunssa vuodessa. Menikö nyt varmasti perille?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kausiflunssa tappoi USA:ssa viimeksi 34000 henkilöä 2018-2019. Korona on nyt tappanut USA:ssa 134000 henkilöä noin puolessa vuodessa. Siis 100000 enemmän puolessa vuodessa kuin kausiflunssa vuodessa. Menikö nyt varmasti perille?

        Suomessa kausinuha tappaa vuosittain 500–2000. Korona on tappantu nyt noin 350. Tämän kauden nuha on siis tuolta miedoimmasta päästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa kausinuha tappaa vuosittain 500–2000. Korona on tappantu nyt noin 350. Tämän kauden nuha on siis tuolta miedoimmasta päästä.

        Suomessa koronakuolemia on noin vähän, niiden rajujen rajoitusten ansiosta joihin täällä ryhdyttiin, kuten sinäkin varsin hyvin tiedät. Ilman rajoituksia, edellisten vuosien kausi-influenssakuolemat jäisivät meilläkin kirkkaasti toiseksi koronakuolemille.


    • Anonyymi

      Trump on rohkea äijä. Kampanjoi, vaikka oma henki vaarassa. Biden vaan piileskelee kolossaan, kun ei uskalla näyttäytyä julkisuudessa. Trump voittaa varmasti.

      • Anonyymi

        Joku aikaisemmin Trumpia kannattanut n–-keri lopetti kannattamisen Trumpin pelkuruuden vuoksi. Pakeneminen bunkkeriin aiheutti tuen vetämisen pois.


      • Anonyymi

        Trump ei ole rohkea, vaan hullunrohkea ja törkeän välinpitämätön omaa ja avustajiensa terveyttä kohtaan. Toisinsanoen tyhmä.


      • Anonyymi

        Vai oma henki vaarassa...
        Eiköhän tuo pysy riittävän etäällä kannattajistaan välttyäkseen tartunnalta. Niiden kannattajiensa henget tuo ”rohkea” uskaltaa vaarantaa.


    • Anonyymi

      Älä mee tilaisuuksiin talsaan kuten mtv ja yle paikan lausuu.Ytbedta katsoin paikkalausuntaa miten lausutaan osasin lausua oikein osaan lausua myös massan oikein.Moni ei osaa :))).Tulsan puhe oli räväkkää Tapania.Ytbessa video.Äänestäkää vaaleissa.Loan heitto alkaa lopussa.Biden on päässyt jo negat.uutisiin.Talsassa liekköhän kampanjoinut jo.Place name Tulsa how we say that???u-ei-a.

      • Anonyymi

        Saisikohan saman ihan suomeksi? En puhu persua.


    • Anonyymi

      Koko maailma Putinia lukuunottamatta toivoo, että korona iskisi Trumpiin, mutta mies on sellainen teflon, että ei näköjään iske.

      • Anonyymi

        Miten niin koko maailma? Suomessakin minä ja valtava joukko muita ihmisiä toivomme Trumpille onnea ja menestystä. Puhu sinä vaan itsestäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin koko maailma? Suomessakin minä ja valtava joukko muita ihmisiä toivomme Trumpille onnea ja menestystä. Puhu sinä vaan itsestäsi.

        Ei Suomessa niin valtava joukko putinisteja ole vaikka yksikin on liikaa.


    • Anonyymi

      Eihän nää mielenosoitukset poliiseja vastaan levittäneet koronaa ainakaan Ylen mukaan

    • Anonyymi

      Trumputin aikoo pitää kansankokouksensa seuraavaksi lauantaina Portsmouthissa, New Hampshiren osavaltiossa. Kuvernööri toivookasvomaskien käyttöä. Tartuntatautilääkärit toivoisivat mieluiten, että kansa pysyisi poissa kokouksesta, koska osanottajat kuitenkin luistavat kasvomaskien pidosta ja turvaetäisyyksistä. Siksi neuvo onkin: katso ympärillesi ja jos näyttää turvattomalta, poistu paikalta.

      Sitä ei suoraan sanota, mutta vahva vaikutelma syntyy siitä, että lääkärit toivoisivat Trumpin menevän pitämään rallinsa jonnekin muualle mahdollisimman kauas New Hampshirestä.

      https://www.yahoo.com/news/doctors-saying-coronavirus-risks-trumps-093004632.html

    • Anonyymi

      "Kausiflunssa tappoi USA:ssa viimeksi 34000 henkilöä 2018-2019. Korona on nyt tappanut USA:ssa 134000 henkilöä noin puolessa vuodessa. Siis 100000 enemmän puolessa vuodessa kuin kausiflunssa vuodessa. Menikö nyt varmasti perille?"

      Korona ei silti ole juuri flunssaa kummempi. Katsos kun flunssaan on rokote.

      Ellei olisi, niin sekin tappaisi miltei samalla tavalla. Ja niin on tehnytkin. Jopa siitä rokotteesta huolimatta enemmän maailmassa, joka vuosikin.

      Sairaanhoitajat, ja lääkärit, jne. rokotetaan, ja monet vanhat ottavat rokotteen myos.

      Kaikkein sairaimpia influenssarokotekaan ei suojaa. Se saattaa päästä läpi, jos elimisto on kovin heikko. Siksi influenssa vie silti vanhimpia mennessään

      Joka vuosi.

      • Anonyymi

        Sitapaitsi tuo 34 000 saattaa olla alakantissa, ja koroakuolemiksi ilmoitetut vahingot pahasti yläkantissa.

        Se johtuu edelleen siitä, etta koronasta puuttuu se flunssarokote. Systeemi on tottunut siihen, ettei influenssa tule sairaalaan, ja nyt sitten kun korona tuli, niin kaikki kuin suinkin merkitaan siihen kuolleiksi.


      • Anonyymi

        "Katsos kun flunssaan on rokote. Ellei olisi, niin sekin tappaisi miltei samalla tavalla. Ja niin on tehnytkin, Jopa siitä rokotteesta huolimatta enemmän maailmassa. Joka vuosikin."

        Jäit kiinni valheesta. WHO:n arvion mukaan influenssaan kuolee maailmassa 250000 - 500000 henkilöä vuodessa.

        https://www.medscape.com/answers/219557-3459/what-is-the-global-incidence-of-influenza

        Koronaan on kuollut maailmanlaajuisesti jo yli 557000 henkilöä, noin puolessa vuodessa , eli enemmän kuin influenssaan vuodessa WHO:n mukaan.

        https://www.worldometers.info/coronavirus/


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä korona otetaan vakavasti Amerikassa. Nyt New Yorkin osavaltio on kieltänyt vierailijoita saapumasta (käytännössä lentokoneilla) New Yorkin puolelle seuraavista 22 osavaltiosta:

      Minnesota, New Mexico, Ohio, Wisconsin, Alabama, Arkansas, Arizona, California, Florida, Georgia, Iowa, Idaho, Kansas, Louisiana, Mississippi, North and South Carolina, Nevada, Oklahoma, Tennessee, Texas, and Utah.

      Kaikki näistä osavaltioista saapuneet joutuvat 14 päivän karanteeniin.

      https://simpleflying.com/new-york-quarantine-rules/

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tilannekatsaus USA:sta:

      yhdessä päivässä on todettu 78009 uutta koronatartuntaa, joita on nyt yhteensä 4248327. Uusia kuolemantapauksia on todettu yhdessä päivässä 1141 ja kuolemia on nyt yhteensä 148490.

    • Anonyymi

      On oikeastaan itsestään selvää, että USA:n koronaluvut ovat taas yhden päivän aikana nousseet reilusti. 67413 uutta tartuntaa ja 908 uutta kuolemantapausta, worldometersin mukaan. Epidemia saisi mielellään laantua siellä, koska muuten se tuskin laantuu täälläkään.

    • Anonyymi

      ne jotka kehitti taudin, ja sen eri muodot
      tulevat myös tarjoamaan rokotetta kovaan hintaan

    • Anonyymi

      mitkä ovat euroopan vastaavat luvut?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Teksasia edustavan (republikaani-) kongressiedustajan Gohmertin, 66, jonka piti tänään aamulla lentää Teksasiin yhdessä Trumpin kanssa, on todettu saaneen tartunnan. Gohmert on tunnettu siitä, että hän ei suostu pitämään kasvomaskia. Tartunta paljastui Valkoisessa Talossa tehdyssä testissä. Koko ajan siis Trump on tartunnan suhteen vaaravyöhykkeessä

      Kuusi muutakin republikaanipuolueen kongressiedustajaa ja yksi demokraattiedustaja on todettu positiivisiksi.

      https://www.yahoo.com/news/louie-gohmert-refused-wear-mask-140953530.html

    • Anonyymi

      Tartuntoja on nyt jo vähän vailla 5 miljoonaa. Pandemia etenee.

    • Anonyymi

      Viikossa tartuntojen määrä on noussut 5,4 miljoonaan ja kuolleiden määrä yli 170000:een.

    • Anonyymi

      Oletteko noin tyhmiä ja kädestä vietäviä .....

      • Anonyymi

        Eniten koronaan kuolleita maailmassa ja se on sinusta tyhmää? Mene kysymään kuolleiden omaisilta miltä tuntuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eniten koronaan kuolleita maailmassa ja se on sinusta tyhmää? Mene kysymään kuolleiden omaisilta miltä tuntuu.

        Trump sai itse tartunnan ja on nyt sairaalassa. Vaimo sai myös tartunnan. Trump järjesti tilaisuuden, tuloksena ainakin 10 tartuntaa.

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3cb665a0-f12c-4f68-b87f-5425e65f249f?

        Että siinä sulle tyhmiä juttuja. Urpo.


      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7101
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4884
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4165
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3433
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      719
      2221
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      266
      1635
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1435
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1408
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1276
    Aihe