Valtamedia vs "valemedia"

Näyttää kyllä siltä, että valtamedia on enemmän valemedia, kuin ns. "valemedia" itse. Paljon jättää valtamedia ainakin kertomatta, Yle varsinkin. Sillä olisi luullut että se esim. olisi kertonut jotain tuosta Ruotsia juuri kuohuttaneesta tapauksesta, jossa kaksi teinipoikaa oli joutunut ryöstetyksi ja raiskatuksi, poikia oli myös kidutettu. Teoista on vangittu kaksi ulkomaalaistaustaista miestä.

Ruotsin media on laajasti kirjoittanut tapauksesta, sillä kyseessä on todella törkeä juttu.

(täälläkö siitä ei saa kertoa?)

9

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      YLE on täysin vihervassurisuvakkien probagandakanava.
      Ei kannata edes katsoa mitään Ylen uutisointia.

    • Murto-osaa lukuunottamatta kotimainenkin rikollisuus jätetään kertomatta. Siitä yksinkertaisesta syystä, että millään medialla ei riitä aika eikä resurssit uutisoida kaikesta. Jos vielä pitäisi uutisoida ulkomaidenkin rikokset, niin siinä sitä on työsarkaa. Ja varmaan meillä muitakin tärkeitä asioita on, kuin rikokset? Valintaa on vain pakko tehdä. Taitaa joka ikisestä tuntua, että kertomatta jää juuri itseä kiinnostavia asioita. Ne asiat sitten vain vaihtelevat.

      • Anonyymi

        Juuri niin. Ei jokaista asiaa voida uutisoida suomessa.


    • Anonyymi

      Yle jättää juuri mamujuen tekoset kertomatta.

    • Anonyymi

      Media julkaisee sitä mikä myy. Mitä se kertoo kansasta.?
      Mutta
      Yle täyttää kansan silmät ja korvat, kansan rahoilla pakkorahastamalla, niillä asioilla jotka eivät paljasta mitään todellisia ongelmia vaan saa ihmisten huomion vääriin asioihin.
      Corona-uutisoinnilla ei näytä olevan loppua, koska voi syyttää Coronaa.
      MUTTA
      Miltä näyttää seuraava, lukekaa ja ottakaa kantaa.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15988121/antin-autokoulu---yrittajyys
      Katsokaas, silloin ei voi uutisoida kun se paljastaisi maamme todellisia ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      566
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe