että ennen oli varaa pitää armeijaa ja kertausharjoituksia. Miten on mahdollista että vauras Suomi köyhtyy silmissä eikä ole varaa mihinkään eikä kansalaisillakaan ole varaa?
Kaiiki on lisäksi helvetin kallista, koska verot ovat nostaneet hinnat pilviin.
Löytyykö syy epäonnistuneesta EU -politiikasta?
Viekö EU meidän rahamme?
5
353
Vastaukset 5
- syyllinen
Monia syitä, mm Vanhasen hallituksen ylimitoitetut hyväosaisten verokevennykset edellyttävät rajuja leikkauksia. Esim liikenneturvallisuus on laiminlyöty: radat rappeutuvat ja aiheuttavat tuhansille ihmisille hengenvaaran joka päivä, päätiet urautuvat ja aiheuttavat vakavia ongelmia.
EU on suurin syyllinen oman puolustuksemme alasajoon, koska Vanhanen on päättänyt viedä Suomen EU:n yhteiseen puolustukseen (taistelujoukot on jo päätetty) ja tämä maksaa maltaita. Ei ole halpaa lähetellä miehiä indokiinaan tappelemaan ja hoitaa leskien ja orpojen eläkkeet. Hurjat laskut tulossa ja niihin varaudutaan nyt oman armeijan rappeuttamisella.
Suomi vajoaa syvälle banaanivaltiotasolle tällä menolla, ellei kansa herää ja tee muutosta. Osittain, sillä vastaliittyneiden maiden kansantulo per kapita on alhaisempi kuin meidän, ja EU:ssa tasataan hyvinvointia liittyneiden maiden kesken.Olet varmaankin kertausharjoitusiäs-
sä, kun ensimmäisenä toit huolesi niiden peruuttamisesta. Eikö sukulaisissa tai tuttavapiirissäsi ole ketään, joka olisi jäänyt puutteelliselle hoidolle valtion harjoittaman juustohöyläpolitiikan vuoksi? Kysehän on valtion rahakirstusta. Voihkit verotuk
sen kireyttä, vaikka sitä on alennettu euromääräisesti varsinkin eniten ansaitsevilta. Siinä
Sinulle päällimmäinen tukalan tilanteen aiheuttaja.
vom- Kalaharin konsuli
Tätähän se on olla eu.ssa.
Suomi on ja vain ainoastaan nettomaksaja.
Lisää köyhiä maita hamutaan unioniin,Turkki on siitä hyvä esimerkki.Monimiljoonainen kansa pyrkii ruokittavaksi.
Suomelle olisikin yksi ainoa tie, se on erota koko eu,järjestelmästä. Maksut lisääntyvät joka
vuosi ja ahdinko kasvaa.Loppukin palvelujen tuottaminen karsiutuu........ Eu.on siis täysin
p...a järjestelmä.Kumpa monen muunkin silmät aukeaisivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu581442- 251063
- 80925
- 65786
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695- 89690
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11672Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i14646- 36630
- 108611
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140581- 4572
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18502
- 37487
- 38481