Miksi?
Vain perussuomalaisten Soini haluaa keskustelua.
EU-PERUSTUSLAIN KÄSITTELY SUOMESSA ON SURKEAA
Ei uskoisi, että EU:lle ollaan puuhaamassa yhteistä perustuslakia. Ranskassa keskustelu käy vilkkaana ja presidentti Jacques Chirac osallistuu täysillä asian käsittelyyn. Suomessa poliittinen eliitti tasavallan presidenttiä myöten on hiiren hiljaa. Kysymys on erittäin merkittävästä perustuslaista, joka edelleen merkittävästi vähentäisi Suomen suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tätä tosiasiaa ei kansalle haluta kertoa. EU-perustuslain esittely ja käsittely on Suomessa surkeaa. Suomen kansalla ei ole lainkaan käsitystä tästä merkittävästä asiasta. Hallituksen vaikenemislinja tämän asian yhteydessä on skandaali.
Eliitti on hiljaa EU:n perustuslaista
13
764
Vastaukset
Muistellaanpa lähtötilannetta.Hirveä kiire, että kansalle ei jäisi aikaa fundeerata.Manu Holkerin Harrin kanssa osasi junailla hienosti.Yks kaks olimmekin EU:ssa ja perusteluina muka talous, vaikka jälkeenpäin myönnettynäkin kysymys oli russofobiasta.Ei tilanne ole siitä oleellisesti muuttunut.Kansa, joka tässäkin on joutunut maksumieheksi( toisin kuin teollisuus!), on suurimmaksi osaksi vastahankaan.Onko Suomen kansa perusnuhjake?
vom- Aksu
Media vaikenee täysin EU:n perustuslaista. "Kohistaan" vain toisarvoisista asioista, kuten Vanhasen avioerosta, vuoden kuluttua olevista pressan vaaleista. Hesarissa ei ole aikoihin ollut mitään tietoa tulevasta perustuslaista. Mäin meitä taas huijataan. Perussuomalaiset yrittävät saada ääntään kuuluviin, mutta media ei anna heille palsta tilaa tarpeeksi.
- Janoinen Lohi
On se kuitenkin ihan samanlaista porukkaa, kun kaikki muutkin nykyiset eduskuntapuolueet, heti jos hallituspaikkaa tarjotaan, periaatteet unohdetaan. Ei Perussuomalaiset ole tarpeeksi Eu - vastaisia.
- J:K.
Tuohon näkemykseen on pakko yhtyä.
- Kari
Itsenäisyyspuolue Vapaan Suomen Liitto on maassamme ainoa puolue, joka on aidosti EU-vastainen. Tutustu ko.puolueen www -sivuihin tai tilaa lehti Vapaa Suomi.
Itse osallistun keskusteluun huolimatta siitä, että en kuulu Perussuomalaisten kannattajiin! Eikös se ole hyödyllistä vaihtaa ajatuksia erilaisita asioista yli poliittisten raja-aitojen.
vom- Serengeti
vom kirjoitti:
Itse osallistun keskusteluun huolimatta siitä, että en kuulu Perussuomalaisten kannattajiin! Eikös se ole hyödyllistä vaihtaa ajatuksia erilaisita asioista yli poliittisten raja-aitojen.
vomei todellakaan tule rajata vain jollekin poiittiselle akselille.
Itse vasemmistoliittolaisena oletan kuitenkin, että myös muissa puolueissa voi olla EU:n perustuslain Suomeen tuovat kielteiset vaikutukset ymmärtäviä ihmisiä. Toki kunnon keskustelussa voi myös olla eri mieltä, sekin on kasvattavaa ja kehittävää.Hyvä on myös muistaa, että ei ole rikos vaikka muuttaakin mielipidettään, jos itse todella niin tuntee. Pääasia kuitenkin, että jokainen saa puolustaa omaa mielipidettään ja myös perustella asian tyhjentävästi.
Ihan vain Vomin kommenttiin väliheitto nyt sen kummemmin enempää kantaa ottamatta itse asiaan.
- huhhuhh
Täytyisi enemmän tuoda julki perustuslain hyväksymisestä seuraavia hyviä vaikutuksia.
Aina vain kiukutellaan!
Niin helppoa vollottaa ja ruhjoa.- et tuo?
Pelkkänä korvana puoli Suomea
- huhhuhh
et tuo? kirjoitti:
Pelkkänä korvana puoli Suomea
... vain positiivista.
Mitä tässä mollottaa?
- huhhuhh
... jotta keskustelua voi jatkaa.
Kuuluuko esim. Jaakko Laakso poliittiseen eliittiin? Tai Paavo Väyrynen? Matti, olet nähtävästi PERS:in miehiä.Ei se haittaa, mutta etkö tosiaankaan ole kuullut sellaisesta Europarlamentaarikosta kuin E.Seppänen?? No niin, onhan sitä vastustusta tullut muualtakin kuin Soinilta!
vom- utelias
Onko tiedossa hyvää käynnissä olevaa keskustelua? Olisin kiinnostunut paneutumaan asiaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh824260Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.1163303Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1213287Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412734Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2182514"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk192181Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112016- 291944
Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?
Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.01903Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk451886