USA:n presidentti Biden ei tohtinut pitää yhteistä tiedotustilaisuutta Venäjän Putinin kanssa, koska pelkää vahvaa Putinia. Seniili Biden osoitti olevansa pelkuri, koskaan ennen suurvallan presidentti ei ole kieltäytynyt yhteisestä tiedotustilaisuudesta vastapuolen kanssa. Tämä on USA:n häpeän päivä. Venäjä näytti mahtinsa, USA luikki kuin kapinen koira häntä koipien välissä pakoon.
Putin nujersi pelkuri Bidenin
15
57
Vastaukset
- Anonyymi
Suomenkin televisiossa Bidenin kieltäytyminen yhteisestä tiedotustilaisuudesta yritettiin vääntää vahvuudeksi vaikka kyse on puhtaasta pelkuruudesta. Ei olisi uskonut, että USAn johto pelkää näin kovasti Putinia, ettei edes yhteiseen tiedotustilaisuuteen tohdita. Taisi keskusteluissa Biden vanhus olla pahasti alakynnessä, omassa yksin pidetyssä tiedotustilaisuudessa vois sitten papattaa itsekehussa kun on ensin vanhusvaipat vaihdettu kuiviin.
- Anonyymi
Kyllä näyttää venäjän pressan housuissa myös joko katetri tai virtsapussi pissat karkailee ja tippoja on housuissa . Kyllä ukot on yhtä vanhuksia molemmat hiukset harmaat molemmilla että turhaan täällä haukut vain toista .
- Anonyymi
Kyse on siitä, että Bidenon ohjastajat eivät päästä höperehtivää ja seniiliä Bideniä mokaamaan globalistien suunnitelmia.
- Anonyymi
Montako hiusta venäjän pressan päästä enää löytyy 5 kpl.
Se on juuri näin!!!!Peräpuhelin nimitteli Putinia tappajaksi, kun oli rapakontakana , tarpeeksi kaukana. Kun peräpuhelin tuli eurooppaan , oli paskat hahkeessa ja kertoi, että Putin on vahva ja terävä. Lopuksi peräpuhelin luikki pakoon. Voi helvetti mikä demokraatti , populisti suoranainen pelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako hiusta venäjän pressan päästä enää löytyy 5 kpl.
Hiustenlähtö kertoo vain korkeista testosteronitasoista! Putin on mies ja muista, että juuri Biden halusi, ettei yhteistä tiedotustilaisuutta pidetä. Mitä muuta se on kuin velliperseyttä ja pelkuruutta. Raukka on se joka pakenee eli tässä Biden.
Anonyymi kirjoitti:
Montako hiusta venäjän pressan päästä enää löytyy 5 kpl.
Vanha Suomalainen viisaus. Järki ja tukka eivät pysy samassa päässä.
- Anonyymi
Näin se on, ei Bidee itse sitä päätä, pidetäänkö yhteinen tiedotustilaisuus vai ei. Taustajoukot päättivät, ettei vanhusta voi päästää munaamaan itsensä ja maansa sellaisen miehen kanssa, joka pitää rutiinilla tuntien mittaisia lehdistötilaisuuksia ilman mitään prompttereita ja käsikirjoitettuja vastauksia.
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
Se on juuri näin!!!!Peräpuhelin nimitteli Putinia tappajaksi, kun oli rapakontakana , tarpeeksi kaukana. Kun peräpuhelin tuli eurooppaan , oli paskat hahkeessa ja kertoi, että Putin on vahva ja terävä. Lopuksi peräpuhelin luikki pakoon. Voi helvetti mikä demokraatti , populisti suoranainen pelle.
Putin on kommunisti. Aina ja ikuisesti.
- Anonyymi
Jokos biden lähti kotiinsa lepäämään
- Anonyymi
Se on suurvaltapolitiikkaa, ette te siitä mitään ymmärrä.
- Anonyymi
YLEn uutisissa esitettiin Putinin teeskennelleen ja yrittäneen esiintyä valheellisen sovinnollisena.
Bidenin eilinen puhe kuitenkin oli juuri sellaisen viestin sisältävä: "Emme halua konfliktia, mutta..."
Mitään vastaavaa arviointia Bidenin esiintymisen suhteen ei tietenkään esitetty.
Merja Ylä-anttilan YLE tuntuu käyvän jatkuvaa viha- ja solvauskampanjaa Suomen naapurimaan johtajaa vastaan kun vastaavaa sättimistä on jatkunut jo pitkään. - Anonyymi
Syy ettei yhteistä lehdistötilaisuutta järjestetty juontaa jälkensä Trumpin ja Putinin lehdistötilaisuuteen, jossa Trump ilmoitti että uskoo enemmän Putinia kuin omien tiedustelujärjestöjen antamia tietoja, Tämä oli Yhdysvaltojen uskottavuuden kannalta fiasko.
- Anonyymi
Biden ymmärtää sentään , mikä on U.S.A. : n tehtävä ; puolustaa länsimaista järjestystä Venäjää vastaan . Ja ymmärtää myös käyttää avustajia . Jos joku on ollut selkärangaton pelkuri , niin Trump. Hän oli häpeäksi maalleen ja länsimaiselle sivistykselle , kun kohtasi Putinin kesällä 2018 Suomessa. Kiisti omien , U.S.A : n tiedusteluelimien oikeat tiedot siitä , että Venäjä olisi sekaantunut U.S.A : n presidenttivaaleihin , ja oli Putinin kanssa samaa mieltä , että näin ei ollut. Voi vain todeta , että tuollainen lähentelee maanpetosta. Venäjällä on usein olleet johtotehtävissä selkeästi roistoiksi ja rikollisiksi luokiteltavissa olevia henkilöitä , ja Putin ei eroa tuosta porukasta mitenkään . Putin käyttää valtaansa kaihtamatta mitään keinoja , että myös pysyy vallassa. Murhat kuuluvat keinovalikoimaan . Jos U.S.A : n seuraavissa presidenttivaaleissa tulee republikaanipuolueen ehdokkaaksi Trump , tai joku hänen lähipiiriin kuuluva , tai peräti poika , voi vain kauhulla odotella , mitä tapahtuisi , jos tämä myös voittaisi vaalit . Maailmassa koittaisi hullut päivät , varsinkin kun Putin näyttää pysyvän vallassa ikuisesti.
- Anonyymi
Olisi vaan munannut itsensä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031044
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581005Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103581Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90567- 78541
- 53537
- 39528