Miksi ihmeessä olet sinkku?

Onhan se mukavaa...
Ystävyys läheisyys

Yhdessä puuhastellen...

Rinta rinnan marssin eteenpäin

Takana takaapäin

Siksi koska en ole löytänyt sopivaa naista. Se on vaikeeta näin tavallisena miehenä. Ei ole niitä tiettyjä ominaisuuksia mitä naiset etsii.

Miksi herran tähden joillakin on niin vimmattu tarve udella ja yrittää ohjailla ja vaikuttaa toisten elämänvalintaan?
En minä sinkkuna ole niin jumalattoman suuressa tarpeessa sekaantua parisuhteessa elävien valintoihin, miksi sitten me sinkkuuden valinneet emme saa elää rauhassa?
Omalla kohdallani tiesin jo lapsena että minkäänlaiseen sitovaan parisuhteeseen en koskaan aio mennä enkä yhtäkään lasta hankkia. Sen olen sanonut ilmi jo 9-vuotiaana ja se on pitänyt ja pitää.
On turha yrittää kaivella mitään kamalia traumoja ja repiviä lapsuudenkokemuksia sen enempää kuin huonoja parisuhde kokemuksiakaan syyksi tähän.
Lapsuuteni oli ihan hyvä, meillä oli ehjä raitis koti, ruokaa oli tarpeeksi, kaikkea hyvää vanhemmat pyrkivät meille seitsemälle lapselleen taata.
Parisuhteita on ollut, on ihan ok sellaisa ja joku huonompi. Yhteenkään en ole ryhtynyt vakavammassa mielessä ja sen heti kättelyssä selväksi tehnyt.
Nuorena haluaa elää, ja elänyt olen, siitä on turha syytellä.
Nuorena keskityin opiskeluun ja unelmani saavuttamiseen jonka sitten saavutinkin. Ammatin ja työn josta haaveilin. Minulla on oma koti joka on vain minun ja jonka maksan itse ansaitsemillani rahoilla.
Olen saavuttanut paljon hyvää ja olen tyytyväinen elämääni mitä en todellakaan olisi jos olisin vastoi tahtoani taipunut näitten painostajien edessä ja hankkinut miehen ja perheen. Tuskin se olisi edes kestänytkään alkua pitemmälle ja jos pentuja olisi tullut siinä olisi taas muutama avioerolapsi lisää.
Miksi on niin jumalattoman vaikea ymmärtää ja hyväksyä se, että jos SINÄ et pysty yksin elämään, meitä jotka pystymme ja haluamme on olemassa! Elä ja anna toisten elää.

Oon sinkku koska olen liian karvainen ja syön liikaa berliininmunkkeja.

Olen sinkku koska en ole jännämies ja tarpeeksi komea ja sosiaalinen itsevarma mies.

Jaa, ei kiinnosta moniongelmaiset suhteet. Jossain vaiheessa se helvetti aina alkaa eikä millään jaksa tuhlata aikaa sellaiseen, yksin on ihan hyvä!

Periaatteen miehenä, en löydä mieleistäni naista, koska naisen oltava sellainen, johon voisi luottaa? Onko sellaisia olemassa vai onko malttamattomuus pahe, joka valtaa mielen ja siten vie mukanaan? Oma tahdon puute naisella ja pelot vie hakemaan turvaa vääristä miehistä, jotka ottavat sen helppona seikkailuna itselleen?

Hyvä tarjonta ja suosio houkuttaa jos mieli ei ole tilanteessa läsnä eli hetken huvi houkuttaa enemmän kuin vakiintuminen, kun toiseen ei voi luottaa? Itse en ole näitä harrastanut, vaikka tilaisuuksiakin ollut, periaatteet olleet vahvoina. Ajattelen, et jos löydä arvokkaan naisen rinnalleni, minulla ei ole hävettävää tämän menneisyyteni kanssa. Samaa toivon kohtuudella naiselta? Toivoton toive?

Olenko viimeinen mohikaani, jonka pitäisi heittäytyä virran vietäväksi vailla vastuuta ja ajatella vain suhteilua pelikenttänä, jossa ajatukset vain itsessä ja oman tyytyväisyyden maksimoimisessa? Muusta ei niin väliä? Näin tuntuu monet suhtautuvan hetkessä elämiseen nykyisin?

Omituinen kysymys tuollainen "miksi olet sinkku". Kas kun parisuhteessa tulee usein kaikenlaisia ongelmia, mutta sinkkuna on elämä paljon helpompaa. Ja muuten: Myös sinkku on jonkun verran tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Eivät sinkut ole puhumattomia nyhveröitä.
t. Jari

Jälkikasvua on jo, joten eipä tarvi sen takia hakeutua parisuhteeseen. (Ja toivon todellakin, ettei se yksistään olisi kenellekään muullekaan syy siihen).

Olisi toki, vaan ei kenen tahansa miehen kanssa. Yhteiselo valtaosan miehistä kanssa olisi yhtä helvettiä.

Jos sielunkumppanuutta ei ole tai löydy, olen yksin. Muu ei kelpaa.

Oon sinkku koska en omista autoa.

Oishan se mukavaa, mutta aina ei mee niin. Sen takia pitäis ollakin vaihtoehtoja. Eli joku paikka missä asua ja missä voitais tehdä ruokaa ja hoitaa viljelyksiä. Jokainen osallistuis töihin. Ja sarjana kaikki onnistuu nopeemmin ja halvemmin. Mun mielestä ei oikein oo järkee tässä nykytilassa kun asun yksin melko isossa perheasunnossa. En kyllä mihinkään veneen allekaan muuttais. Lappeenrannassa ois Tiurun parantola myynnissä. Että siitä sais kyllä hienon asunnon. Siellä on upeet maisemat. Ja eihän siinä pelkkiä sinkkuja tarttis asua, vaan voihan sinne perheellisetkin muuttaa. Ois lapsilla kavereita.

Toisen oltava mieleinen, muuten parempi olla yksin sinkkuna.

Mä tapasin ihanan naisen, mutta ikäero on iso... Hän opiskelee Helsingissä mä asun provinssissa, kiva että hän olemassa...

En ole kelvannut kenellekään aikoihin

Ennen oli pakko, ei ollut paljoa varaa valita? Nyt on valinnan vaikeus, kun on paljon enemmän vaihtoehtoja ja vapauskin houkuttelee.

Naiset ei halua rumaa miestä ja olen siksi sinkku koko elämäni ajan. Kukaan ei ole yhtä ruma kuin minä.

Naisilla on aivan eri lähtökohdat suhteilulle? Sen kuin valitsee sen mieleisen? Toinen juttu on sitten se, et kestääkö suhde kuinka ylä-ja alamäet? Joillakin kestää ja toisilla ei? Toiset pelaa, elää hetkessä, hakien elämän kokemuksia, tämä monelle miehelle myrkkyä, koska itsellä ei ole samoja mahdollisuuksia (eriarvoisuutta, jolle ei löydy ymmärrystä).

Miehillä menee yleensä niin, et kelpaako toiselle, toisilla tulee riman alituksia, toisilla menee pupu pöksyyn, ku mieleinen osuu kohdalle, kun pelko epäonnistumiseen vie kyvyn lähestyä toista? On myös miehiä, joilla tulee onnistumisia paljon ja kyky vakiintua puuttuu? Heillä on mahdollisuus myös pelata samoin kuin naisilla.

Löytääkö yhteisen hyvän, jossa molemmat ovat valmiita tekemään myönnytyksiä? Vapaus tehdä omia juttuja on monille merkityksellistä. Voiko toiseen luottaa, kulkeeko mennyt kuinka paljon toisen mukana? Onko toinen lopulta luottamuksen arvoinen? Epäonnistumiset ruokkii yksin oloa? Usko hyvään ja toista kunnioittavaan suhteeseen puuttuu?