Kiertävät sähkökatkot

Anonyymi-ap

No jo on menoa, olemme teknologian huipulla, vuosi on 2022 ja hallitus on saanut toimillaan kaiken aikaan.
Kuin paluu jonnekin kivikaudelle.
Muistakaa, että hallituksella on ollut aikaa ja rahaa ja suurin avustaja-armeija kautta aikojen.
On tullut todella kalliiksi tämä hallitus ja ihan kaikki asiat on hoidettu niin huonosti kuin mahdollista ja rahat bailattu mafioiden kanssa.

31

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän noilta eliittiä palvovilta weffiläisiltä voi muuta odottaakaan kuin petosta petosten perään.

    • Anonyymi

      Milloin Suomessa saataisiin se korruptio kitkettyä?

    • Anonyymi

      Iltalehden jutussa kerrotaan uudesta asetuksesta kriittisistä sähkön käyttäjistä. Lintilälle ilmeisesti tänään kerrottu että Ol 3 ei saada tälle talvelle pystyyn. Hallitus toitottanut keskenään tappelevat saamelaiset julkisuuteen ihmeteltäviksi suunnitellen sillävälin sähkökatkoja.

    • Anonyymi

      Tuleva ruokapula hoidetaan:
      Sukunim alkaa A-N parilisina päivinä kauppoihin ja loput parittomina, ovella varusmies tarkistaa jokaisen paperit.

    • Anonyymi

      Taitaa olla itänaapuri suurin syy, jos sähkökatkoja tulee. Niihin varaudutaan myös Ukrainassa, Ruotsissa, Virossa, Saksassa jne..

      • Anonyymi

        Maailmasta ei ole hiili,öljy ja kaasukentat tuhoutuneet, kysymys on tietoisestä päätöksestä.


        Hattuunnuin lähikauppaan, nyt käyn 150 km päässä marketissa ruokaostoksilla.
        Välillä myyvät eioota, käyn silti.


      • Anonyymi

        Näin on. Mutta ei se hullujen päähän mahdu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailmasta ei ole hiili,öljy ja kaasukentat tuhoutuneet, kysymys on tietoisestä päätöksestä.


        Hattuunnuin lähikauppaan, nyt käyn 150 km päässä marketissa ruokaostoksilla.
        Välillä myyvät eioota, käyn silti.

        Ei paljon päätä pakota.


      • Anonyymi

        Kun ei osata niin laitetaan Putinin syyksi.


    • Anonyymi

      Suomen rottahallitus vastuuseen tekosistaan.

      • Anonyymi

        Mistä ? Koko maailman tilanteesta ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ? Koko maailman tilanteesta ?

        Suomen tilanteesta ja osuutta sillä on myös koko maailman tilanteesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen tilanteesta ja osuutta sillä on myös koko maailman tilanteesta.

        Näin on. Luulisi tyhmimmänkin tuon ymmärtävän ilman kyselyjä.


    • Anonyymi

      Hallitus jakaa koronatukia rikkaille joilla oli satojen tuhansien vuositulot. SDP on täysiä toliskoja täynä oman maan köyhistä ne ei välitä ollenkaan.

    • Anonyymi

      Äläpä horise. Sähkökatkot on myös muualla, ja samanlaiset ongelmat.

      • Anonyymi

        Mutta kun on ratkaisut jo olemassa.
        Se tässä vähän ärsyttääkin, pelaavat vain aikaa, tuhlaavat turhuuksiin ja kurjuuttavat kansaa.


    • Anonyymi

      Katkot ollut tiedossa jo vuosi sitten. Ensi sanottiin että katkot on äärimmäisen harvinaisessa tapauksessa, sitten se oli että ehkä ja nyt ne on varmoja

    • Anonyymi

      Hurjaksi mennyt tämä maailma, kun ei riitä enää mihinkään rahat, rahat on loppu, kaikki kallistuu ja sähkötkin loppuu, täytyy olla joku musta-aukko jonne kaikki rahat on menneet?

      • Anonyymi

        musta-aukko? Eih, vaan musta pepe, Yön timo


    • Anonyymi

      Kummallista kun verkkoyhtiön liittymä hommattu ja sähköyhtiön sopimus tehty eikä sähköä tule. Hommat tyritty kunnolla. Ylellä joku sähkösaatana kertoo että katko kestää 1,5 tuntia ja uusitaan 4,5 tunnin kuluttua.

    • Anonyymi

      Teknologian huippumaalaiset istuvat nälissään ja kylmissään kynttilän valossa vuonna 2023.

    • Anonyymi

      Hallitus on tuomittu, mitä muuta voi oman kansansa ryöstäjille ja kurjistajille mitata kuin tuomion korruptiotovereiden ja hyväveljiensä kanssa.

    • Nämä sähkökatkot tulee olemaan teatteria. Suomessa ei ole sähköpulaa sen enempää kuin ennenkään on ollut. Vastahan meille rakennettiin uusi ydinvoimalakin.

      • Olisi järkevämpää puhua sähkökatkojen perusteluista jos niitä olisi edes alkanut olla.

        Mielikuvitukselliset sähkökatkot ei yleensä ihmisiä haittaa, joskin infrastruktuurin kanssa työtä tekevät tietenkin yrittävät valmistautua mihin vain, oli sitten kyseessä meteoriitti tai sähkökatkos.


      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ton piti pelastaa, nyt katkot on varmoja.


        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17615458/olkiluoto-3-vakavissa-vaikeuksissa

        Kaikki mitä siellä ol3: ssa tapahtuu on suuniteltua sabotaasia, jos siellä nyt ylipäätään on mitään ongelmaa oikeasti.

        Ydinvoimalaitoksia on rakennettu jo pitkään. Ei siellä tule enää nykyään yllätyksiä vastaan...Kyllä niitä osataan rakentaa.


    • Anonyymi

      Vasemmistolaisuus on tappanut työväestön.

    • Anonyymi

      Munattu, munattu

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomeen kiertävät katkot. Verovaramme ulkomaille, Ukrainaan jo 10 paketti, ettei sota loppuisi🙈

      Kenen etuja Hallitus ajaa?
      Omiaan tietysti. Muttei Koskaan kantaväestön.


      Äänestäkää Viisaammin!!!

      • Anonyymi

        Joo ne äänestää Kokoomusta😝


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      77
      1486
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      987
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      892
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      91
      870
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      714
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    7. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      136
      641
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      631
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      631
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      71
      593
    Aihe