Sabotaasi lisääntynyt dramaattisesti Venäjällä

Anonyymi-ap

Putin syyttää iskuista lännen tiedustelupalveluita ja uhkailee venäläisiä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin syyttää lännen tiedustelupalveluita sabotaasin dramaattisesta kasvusta Venäjällä. Putinin esiintulon tarkoituksena lienee jälleen kerran pelotella venäläisiä ja yrittää murskata opposition heikoimmatkin kaiut. Venäjällä on meneillään hajoamiskehitys, kommentoidaan tapahtumia Ukrainassa.


Maanantaina venäläiset ampuivat alas oman ilmoituksensa mukaan kolme dronea, jotka olivat tiettävästi matkalla muuntoasemalle Belgorodin alueella. Tiistaina puolestaan drone räjähti ukrainalaismedian mukaan lähellä venäläistä öljyvarastoa Mustameren rannalla.

Venäjä on raportoinut iskuista myös sotilaslentokentälleen, josta pommikoneet nousevat iskeäkseen kohteisiin Ukrainassa. Siviililkentilläkin liikenne on ollut ajoittain poikki dronehälytyksen takia Pietarissa asti.

Taustalla Venäjän hajoamiskehitys

– On vaikeaa sanoa kuka dronet lähetti, mutta ukrainalaisten intressissä on saada iskut näyttämään venäläisten vastarintamiesten tekemiltä, toteaa everstiluutnantti Joakim Paasikivi Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulusta.

– Sabotaasin määrä Venäjällä on lisääntynyt dramaattisesti viimeisen vuoden aikana. Armeijan rekrytointitoimistoja ja poliisiasemia on poltettu ahkerasti. Ja mitä tulee vahinkoihin junaliikenteessä, ne ovat kohdistuneet tavarankuljetuksiin, eikä henkilöliikenteeseen, kertoo tiedusteluasiantuntija Joakim von Braun Dagens Nyheterissä.

– Tämä todistaa sen, että kyse on protestiliikkeestä

Mykhailo Podolyak Ukrainan presidentinkansliasta sanoo iskujen takana olevan ”Venäjän hajoamiskehityksen” ja sabotaasin takana ovat siten Putinin diktatuuria vastustavat venäläiset itse.

– Me emme hyökkää Venäjälle, vaan yritämme ajaa venäläisjoukot pois miehittämiltään alueilta, Podolyak sanoo.

Putinin syyttää lännen tiedustelupalveluita

Presidentti Vladimir Putin kehotti viime tiistaina maan sisäistä turvallisuuspalvelua lisäämään ponnistelujaan ”länsimaisia vakoiluorganisaatioita” vastaan. Puheessaan Putin käski Reutersin mukaan FSB:tä pysäyttämään Ukrainasta saapuvat ”sabotaasiryhmät” ja estämään niitä herättämästä ”terroristisoluja” Venäjän sisällä.

– He käyttävät meitä vastaan mitä ikinä saavatkaan käsiinsä, se on aina ollut niin ja näin se on myös tänä päivänä, Putin maalaili.

Itse asiassa Putin yrittänee pelotella venäläisiä, jotta nämä eivät olisi missään tekemisissä länsimaisten medioiden tai henkilöiden kanssa. Pelkkä epäily tällaisesta voi johtaa syytteeseen vehkeilystä ulkomaisten tiedustelupalvelujen kanssa. Diktatuurissa se voi olla kohtalokasta.

Putinin pitää pelotetella jokaista venäläistä. On siinä pienelle presidentille kovvoo hommoo.

22

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ampukaa Putin!

      • Anonyymi

        Slava Putin!


    • Anonyymi

      Putinin kohtalo tulee olemaan julma.
      Romania, Libya, Irak....ja Venäjä.

    • Anonyymi

      Mukavasti alkanut Venäjällä poksahtelemaan ...

      • Anonyymi

        Kyllä siitä hyvä tulee, kun tuo harrastus leviää kunnolla ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siitä hyvä tulee, kun tuo harrastus leviää kunnolla ...

        Omat koirat puree Puten lätissä


    • Anonyymi

      Ei taida Venäjällä saada drooneja marketista.

    • Anonyymi

      Länsimaita on vielä toistaiseksi mahdoton voittaa, paitsi vuoristoissa. Se Venäjän olisi tullut ymmärtää ennen kuin päättivät alkaa sodan.

      • Vuoristoissakin tarvitaan ketteriä lammaspaimenia, jotta voitto tulee. Toki Venäjällä niitäkin rintamajoukoissa on.


    • Anonyymi

      Putin hajottaa Venäjän.

    • Mitäs LENINGRADIN ryyppyringissä tuumataan tästä avauksesta? MUAHAHAHA

      Aika hiljaiseksi vetää, vai kuinka?

      Ymmärrettävää, sillä teille PROPAGANDISTEILLE on luvassa varsin ANKEAT ajat Putinin jälkeisessä Venäjän "valtakunnassa", jos sellaista enää onkaan.

      MUAHHAH MUAHHAH RÄKÄKÄKÄÄÄÄ
      nauran itseni tärviölle
      MUAHAHAHAAAA

    • Anonyymi

      Ei Venäjällä mitään sabotaasia ole, ketjun aloittaja ei tiedä venäjästä yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Ei tietenkään, minkä sille voi, jos polttavat tupakkaa varomattomasti.
        - poks, poks


    • Anonyymi

      Ihmisapinat ja tulitikut , huono yhdistelmä .

    • Anonyymi

      Nyt on sisäministeriö Moskovassa tulessa.
      Taas ovat tupakoineet sisätiloissa.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Aina ennen kiehumista on pieniä kuplia.
      Venäjä alkaa lämmetä sisältä...jokohan kääpiöiden pakoluola katsottu....;=))

    • Anonyymi

      Venäläisten tukikohta poksahti 7.3. Berdyanskissa:
      https://pbs.twimg.com/media/FqpLaJ_XgAAqNaJ?format=jpg&name=large

    • Anonyymi

      Venäjä ottanut käyttöön aseistettuja vetureita rautateillä, pelkäävät sabotaaseja.
      Aivan kuin postijunat lännenfilmeissä, pelkäävät kai intiaanien hyökkäystä.
      Naurettavan näköistä touhua.

      • Venäjälläkin on omat alkuasukkaansa, tosin nyt vuoden sotimisen jälkeen jo suuresti harventuneina.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1535
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      921
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      900
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe