Brittilehti Spectator kirjoittaa Ruotsin ennätysmäisen synkästä tilanteesta. Käsiaseiden laukaukset ja kranaattien räjähdykset ovat maahanmuuttajalähiöissä uusi normaali.
Brittilehti ihmettelee varsinkin Ruotsin korkeita väkivaltatilastoja. Esim. Södertäljen kaupungissa asuu vähän alle 100 000 ihmistä, silti siellä ammuttiin yhtä paljon ihmisiä kuoliaaksi kuin Lontoossa.
Ja viime yönä Tukholmassa yritettiin tuplamurhaa, mutta uhrit jäivät eloon - vielä.
Pääministeri Kristersson on tulevaisuuden suhteen pessimistinen: Tilanne tulee olemaan todella todella paha, hän sanoo.
Britannian lehti kertoo Ruotsin yhä pahemmaksi käyvästä tiestä
18
142
Vastaukset
- Anonyymi
Göteborgissa Ruotsin toisiksi suurimmassa kaupungissa kunta on rikollisten kohdistaman paineen alla. Kesällä 2021 kymmenet haastatellut julkisen sektorin työntekijät paljastivat, että rikollisperheet ja jengit olivat onnistuneet painostamaan viranomaisia olemaan puuttumatta ase- ja huumekauppaan. Haastatellut viranomaiset kertoivat voimattomuuden tunteestaan. Heidän ei ollut mahdollista raportoida edes tilanteista, joissa lapsia oli vaarassa.
- Anonyymi
Allan on suuri moktar
- Anonyymi
islam?
ko - Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17778897K
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Ruotsi on USAn tiellä !! Ruotsin hinttaripoliisi on aina ollut surkeuden huippu !!
Ruotsissa rikollisjengit ollut vallassa 80 luvulta lähtien !!
Kuningaskin veljeili aikoinaan jugoslaavit rikollispomon kanssa !!- Anonyymi
Miten niin USAn tiellä? Palestiina on rantautunut pohjoismaihin ja vasemmistolaisen terrorismia räikeästi tukeva politiikka saattaa pian sattua omaan nilkkaan, mutta ei se mitään, persut saa kantaa vastuun "vihapuheistaan" jotka provosoivat rauhalliset muslimit reagoimaan aseineen ja kranaatteineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin USAn tiellä? Palestiina on rantautunut pohjoismaihin ja vasemmistolaisen terrorismia räikeästi tukeva politiikka saattaa pian sattua omaan nilkkaan, mutta ei se mitään, persut saa kantaa vastuun "vihapuheistaan" jotka provosoivat rauhalliset muslimit reagoimaan aseineen ja kranaatteineen.
Persut panee hanttiin niille niin vihaavat persuja silmittömästi. Kantiksilla ei saisi olla oikeuksia.
- Anonyymi
Mohammed on kaunis nimi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/29b893b7-6171-4b95-b907-a6fe79f35e98- Anonyymi
Heh heh.
- Anonyymi
Sipilän kutsumia 2015?
- Anonyymi
Mutta helsingin sanomissa oli kirjoitus että suomessa tehdään 30% enemmän henkirikoksia mitä Ruotsissa tai Tanskassa ja niissä maissa taas 30% enemmän henkirikoksia mitä Norjassa tai Islannissa suhteutettuna väkilukuun.
- Anonyymi
Täällä vaan ei hirveästi ammuta ihmisiä kadulle, tai vedetä sarjoilla kerrostalon ovista sisään.
- Anonyymi
Tässäkin tapauksessa nimisuoja näyttää toimivan hyvin, suomalaisessa riippumattomassa oikeuslaitoksessa.
"Ei murhan yritys
Käräjäoikeus tuomitsi miehet tapon yrityksistä ja muista rikoksista tammikuussa 2021. Syyttäjä haki heille alun perin tuomiota murhan yrityksestä, ja valitti tuomiosta hovioikeuteen. Myös tuomitut valittivat.
Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että murhan yrityksen tunnusmerkistö jäi täyttämättä, vaikka tekoon liittyvien piirteiden vuoksi se olikin lähellä."
-- Mohammed - nimi suojaa hyvin. Istumista pikkasen ja sopivasti - Kaikki edut ja täydellä ylläpidolla suomalaisessa hotellitasoisessa " vankilassa".
Kyllä kelpaa Mohammedien köllötellä ja kirmata vapaille suomalaismarkkinoille jälleen hetken huilaamisen jälkeen.
Kovin rangaistus tulikin , jälleen kerran suomalaisessa oikeusjärjestelmässä uhrille ja hänen omaisilleen + veronmaksajat.
Kiitos suomalaiset lainsäätäjät. Ruotsi on fiksu maa,,Tiedä hyvin jos tuo sota lopu kohta ja rauhaa ,Ruotsi ei käytä kaikki kortti sama kuin fiksu suomi
- Anonyymi
Perheitä muuttaa suomeen metsiin pakoon ruotsista...
Ylekin kertoi asiasta Anonyymi kirjoitti:
Perheitä muuttaa suomeen metsiin pakoon ruotsista...
Ylekin kertoi asiastaEhkä olen Ruotsalainen mistä sinä tiedät
- Anonyymi
Voiko tuollaista terrorivaltiota edes Natoon ottaa? Saavat vetää humaaniutensa loppuunsa saakka.
- Anonyymi
https://www.suomi24.fi/profiili/Kardox89
kipeä ukkeli
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961555- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403961- 164913
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642