Mietiskelin tuossa, kuinka paljon vielä on rakenteellista syrjintää olemassa. Tuli mieleeni työttömyys, jossa toisen työttömyys on halvempaa kuin toisen.
Jos kyseessä on työmarkkinatuki, älytön nimikin, vaikuttavat työttömän omat ja puolison tulot päivärahan määräytymiseen. Usein se on nainen, jonka työttömyys on yhteiskunnalle miehen tulojen myötä "halvempaa" kuin jos nainen olisi naimaton.
Joten kuten jutun vielä ymmärtää, jos henkilö on jäänyt suoraan koulunpenkiltä työttömäksi vaikka esim. avopuolison tulot vaikuttavat tukeen, mutta että lasketaan jo töissä olleelle samoin perustein tuki, kuin hän ei mitään tarvitsisikaan! Kuinka moni mahtaa käydä työssä harrastuspohjalta? En minä ainakaan. Miksi naisten työtä arvostetaan yhteiskunnan taholtakin näin huonosti?
Entä sitten tämä perintövero? Senkin "rangaistus" kohdistuu yleensä pieni eläkkeiseen naiseen, koska naiset elävät miestään pitempään keskimäärin. Miksi laittaa leskinaiset maksamaan jo kerran maksetusta omaisuudesta vielä yksi vero? Minkälaisia ahdinkoja tästä syntyykään monelle vävävaraiselle.
Näyttää, että feministeille on tärkeämpää miesten kyykyttäminen kuin oikeiden syrjivien rakenteiden purku.
Näitä purettavia, tai ainakin muutettavia rakenteita on varmasti muitakin. Mutta toisaalta on kivampaa väitellä kumman sukupuolen väkivalta on tuomittavampaa.
Syrjívä rakenne
3
266
Vastaukset
- Kurre_Orava
"
Miksi laittaa leskinaiset maksamaan jo kerran maksetusta omaisuudesta vielä yksi vero? Minkälaisia ahdinkoja tästä syntyykään monelle vävävaraiselle.
!
Tämä on totta. Leski tai lesken lapset perivät vaikka yrityksen jolle on laskettu tietty arvo, vaikka satatuhatta euroa.
Nyt kun tämmöinen tulee perinnöksi niin jostain on perintöveron verran rahaa keksittävä. Moni joutuu ottamaan velkaa selvitäkseen hienosta perinnöstä..
*eläköön sosiaalidemokratia* - Bennett4
On jäänne vuosisadan alusta. Se oli kompromissi täyden omistusoikeuden ja sosialistisen järjestelmän väliltä. Sosialistithan olisivat halunneet että kuolleiden kaikki omaisuus siirtyisi valtion haltuun aina.
Nykyisistä eduskuntaryhmistähän vain vasemmistoliitto ja osittain SDP kannattavat perintöveroa. Sitä ei kuitenkaan tulla poistamaan, koska siitä aiheutuvat tulot ovat valtiolle niin suuret että ne pitäisi korvata jollain. Käsittääkseni työmarkkinatuelle joutuu, ellei täytä työssäoloehtoa. Jos täyttää, saa ns. peruspäivärahaa tai ansiosidonnaista, joihin eivät puolison tulot vaikuta. Johonkin liittoon kannattaa siis kuulua.
Eli jos kerran et käy töissä harrastepohjalta ja olet oikeutettu vähintään peruspäivärahaan, olet tuen myöntämisen osalta tasavertaisessa asemassa miesten kanssa ja peruspäivärahan osalta myös määrällisesti.
Perintöveroa kannattaa minimoida omaisuusjärjestelyin jo ennakkoon esim. hyppäämällä yksi sukupolvi yli ja jättämällä väliinjäävälle elinikäinen hallintaoikeus tms. Kyllä isot pojat nämä jo osaakin eikä mikään estä tyttöjä opettelemasta.
Omaisuustaulukoita naisten osalta juuri leskinaiset kaunistavat vähän. Elleivät naiset eläisi yleensä pitempään, tilastot olisivat vielä karmeampaa luettavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2301743- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä451192Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad47893- 14750
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23682Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627