Älkää ikinä sairastuko influenssaan. Ei tee hyvää kuntoilijalle.

Anonyymi-ap

Sairastin talven ja kevään aikana elämäni ensimmäisen influenssan. Ei ollut koronaa vaan testissä löytyi A-influenssa.

Tauti oli todella rankka kokemus 2 viikon kuumeineen ja usean viikon jälkitauteineen. Painoa lähti viisi kiloa eli olin ihan luuta ja nahkaa.

Tavallisen kuumetaudin jälkeenhän aletaan taas palailemaan lenkeille, mutta tämä influenssa pisti kyllä kropan sellaiseen kuntoon, että ensimmäiset 6 kk meni ihan varovaisesti todella hitaasti hölkkäilen. Silti pumppu hakkasi erityisesti öisin ihan omiaan ja heräsin aina siihen. Se reagoi pieneenkin stressiin tosi voimakkaasti. Ei ollut herkkua eläminen eikä tietoa miten kauan kestää.

Myös keuhkoissa tuntui ja vielä vähän pidempään. Aluksi tuntui että keuhkojen tilavuus on pudonnut murto-osaan.

Onneksi nuo kaikki menivät ohi ja pääsin taas aloittelemaan juoksua, mutta tuli sellainen puolen vuoden suvantovaihe mikä tuntuu kyllä kunnossa ja meni vuoden paras aika "hukkaan". Onneksi olen suhkoht nuori ja hyväkuntoinen perusterve. Mitä lie sama tauti olisi jollain 50-vuotiaalla tai vanhemmalla! :O

Koittakaa pysyä kaukana tästä taudista ja ottakaa rokotus. Ei ollut hyvä idea olla ilman rokotusta, mutta en vain tiennyt miten luja tauti se on. :(

26

1986

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jotlaajakin sairasti tämän taudin.

      • Anonyymi

        Juu. Nousukiito päättyi kuin kanan lento.


    • Anonyymi

      Rento sonta asenne ja hölkkä onnistui

      • Anonyymi

        Miula ei ole ollut influenssaa vuosiin. Kaivatteko nenää vajakit?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miula ei ole ollut influenssaa vuosiin. Kaivatteko nenää vajakit?

        Otin influenssarokotuksen. En halua 6kk suvantoa treeniin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miula ei ole ollut influenssaa vuosiin. Kaivatteko nenää vajakit?

        Nenänkaivuu parantaa vastustuskykyä.


    • Anonyymi

      Jotlaaja sairastaa flunssan 2kk välein. Ilman flunssia olisi eliittijuoksija.

      • Anonyymi

        Flunssa on täysin eri tauti kuin influenssa. Flunssaa aiheuttavat kymmenet eri koronavirukset (mm. SARS-CoV-2), kun taas influenssataudin saavat aikaiseksi vain influenssavirukset (HN) joita on useampi tyyppi (A- ja B-tyypit).

        Influenssan oireet ovat yleensä selvästi rajummat eikä tauti tee eroa nuoren ja iäkkään välille niin kuin flunssat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Flunssa on täysin eri tauti kuin influenssa. Flunssaa aiheuttavat kymmenet eri koronavirukset (mm. SARS-CoV-2), kun taas influenssataudin saavat aikaiseksi vain influenssavirukset (HN) joita on useampi tyyppi (A- ja B-tyypit).

        Influenssan oireet ovat yleensä selvästi rajummat eikä tauti tee eroa nuoren ja iäkkään välille niin kuin flunssat.

        Molemmista tulee juoksutaukoa, joka romuttaa pysäyttämättömän nousukiidon.


    • Anonyymi

      Influenssan aiheuttama juoksutauko loistava ylikunnosta toipumiseen.

      • Anonyymi

        Onko parempi toipua influenssasta ja sen aiheuttamasta alikunnosta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko parempi toipua influenssasta ja sen aiheuttamasta alikunnosta?

        Puoli vuotta mäni viikon influenssasta toipumiseen.


    • Anonyymi

      Iivo Niskanen sairasti influenssan talvella 2025 ja vielä maaliskuussakaan hän ei pystynyt harjoittelemaan. Kokeili, mutta harjoitus oli pakko keskeyttää.

      Hän ei ollut kunnossa vielä Trondheimin kilpailussakaan vaan jäi hetkessä yli minuutin kärjelle ja joutui keskeyttämään puolimatkassa. Totesi vaan ettei pysty ja että influenssa on todella raju tauti.

      • Anonyymi

        kuule jätti trondheimit välliin.


      • Anonyymi

        Hiihti Iisalmen SC viestissä 1,5 min nopeamman osuuden kuin muut.


    • Anonyymi

      Minä sairastin koronan vuosi sitten enkä ole päässyt entiselleni vieläkään. Sykkeet vain heikkenivät suhteessa vauhtiin, eivätkä millään parane enää. Voin vain kuvitella Iivon tuskaa.

      • Anonyymi

        Miula leijona ryyppy auttoi


      • Anonyymi

        Eikö rokotteista ollutkaan apua?
        Ilman niitä tullut juuri mitään perus flunssaa pahempaa :)


    • Anonyymi

      Ainahan taudit tuntuvat, mutta koronan jälkeen olo oli kuin ei olisi edes ollut kipeänä. Influenssa tuntui kuukausia, mutta tauti pitikin pois liikkeestä viikkokausia.

    • Anonyymi

      Mulla oli samanlainen kokemus viime talvena – influenssa iski päälle ja se ei ollut mikään tavallinen flunssa. Kuume nousi korkealle, lihakset särki ja olo oli niin voimaton, että pelkkä sängystä nouseminen tuntui maratonilta. Pahinta oli ehkä se, että vielä viikkojenkin päästä tuntui, ettei hengitys kulkenut kunnolla ja sydän hakkasi ihan omiaan. Treeneihin palaaminen vei kuukausia, ja ihan samalla tavalla kuin sulla, tuli fiilis että vuosi meni vähän hukkaan kun kunto romahti.

      Mä menin silloin suoraan lääkäriin videon kautta https://medilux.fi/influenssa/ sain nopeasti reseptin lääkkeisiin ja vielä saikkua, ettei tarvinnut lähteä puolikuntoisena töihin. Oli kyllä iso apu, kun sai selkeät ohjeet heti eikä tarvinnut arvailla itse, mitä tehdä.

      Tästä jäi ainakin se oppi, että ensi vuonna otan rokotteen enkä enää pelleile – tämä tauti ei todellakaan ole mikään kevyt juttu, ja vaikka on nuori ja hyväkuntoinen, se voi silti vetää ihan piippuun.

      • Anonyymi

        Korona rokotteet varmasti otettu?


      • Anonyymi

        Puoliksi fiktiivinen some-hahmo, todellinen ihminen mutta somessa kerrotut juoksut fiktiivisiä, Molle, Molli, Molzy, Molari, kutsutaan miten tahansa, ruikuttaa tänään Facebookissa ja Threadsissa, että hän olisi saanut myokardiitin, kun oli ollut virustaudissa kolmisen viikkoa, limaa keuhkoputkissa. Eilen hän oli virustaudin ja kahden vesipaastopäivän jälkeen käynyt juoksemassa, mutta sykkeet olivat koholla, rintaa koski, oli huimausta ym. Tänään kipu jatkuu edelleen ja päättelee, että liikunnasta tauko jatkuu toistaiseksi kunnes rintakipu on poissa.

        Mielestäni tuo on turhaa ruiskutusta, johon nykyajan some-pehmopojat sortuvat. Jos on kuumetta, sitten ei urheilla, mutta terveys on riittävä urheiluun, jos ei ole kuumetta.


    • Anonyymi

      No nämä ovat tulevaisuudessa arkipäivää kun injektiot tuhonneet monien vastustuskyvyn?

      • Anonyymi

    • Anonyymi00027

      Influenssa ei ole mikään miesflunssa vaan raju tauti.

      • Anonyymi00028

        ai ettien että.
        Valioliigaa ehtii kattelee jos sairaus jyllää.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe