...ovat vaihdelleet vuosikymmenien saatossa rajusti.
Alkujaan määriteltiin laissa väriksi 'merensininen', joka se taas on, ja oli vuosikymmeniä, mutta rupesi sitten nopeasti haalistumaan. Suurin haalistuminen tapahtui siinä vaiheessa, kun lippuja ruvettiin valmistamaan - oliko -60 luvulla vai jo edellisellä - nailonkankaasta.
Muistan, miten vanhakansa kamaloitui umpihaaleista väreistä, mutta viranomaiset antoivat sen jatkua, kunnes pää tuli vetävän käteen.
Kurinpalautus tapahtui 1990-luvulla, mutta sallittiin valjujen lippujen käyttö loppuun.
Viranomaiset selittivät harharetken syyksi värimallien haalistumisen. Silkkaa valetta. Eivät pimeissä laatikoissa säilytettävät värimallit haalistu juuri ollenkaan. Todellinen syy oli, että viranomaiset olivat antautuneet MUODILLE, mutta valehtelivat sitten paikatakseen laadutonta jälkeään.
Nykyisin värit on määritelty spektrometrisesti. Sitä eivät muodin orjat pysty pilaamaan. Nykyisin hulmuavat tummat liput, niin kuin maamme itsenäistyessä.
Hulmahda siis sinivalkoinen vaate! 🌹👀
Suomen lipun värit...
5
344
Vastaukset
Itsenäistyttyään maamme oli vuoden ajan kuningaskunta, mutta kuningas pysytteli Saksassa. Saksan hävittyä 1. maailmansodan ei tullutkaan, joten maamme julistettiin tasavallaksi, ja kuninkaankruunu poistettiin valtiolipustakin. 🌹👀
- Anonyymi
Pitäisikö Suomen lipun väriksi muuttaa ruskea?
Turun Ruskea Talo kannattaa ehdotusta.Tuppaa tuosta ruskeasta tulemaan toissijaiset mieleen.
Hitler kamaripalvelijalleen Hoffmannille: "Aion huomenna itse johtaa taistelua. Minkähänlainen asu olisi sopiva?"
Hoffmann: "Napoleon käytti punaisia vaatteita. Jos sattuisi verta vähän roiskahtamaan, eivät joukot menettäisi taistelumoraaliaan."
Hitler: "Hyvä on, Hoffmann. Tuokaa ruskeat saapashousuni. 🌹👀
- Anonyymi
Jukka Kuoppamäki: "Sininen ja valkoinen värit ovat vapauden!"
https://www.google.com/search?gs_ssp=eJzj4tFP1zcsNjAzMy0rKTNg9FLILs0vKEjMPbwkO1OhODMvMy81TyErUaEsMSc7H8QBAI-5EWo&q=kuuntele+jukka+kuoppamäki+sininen+ja+valkoinen&rlz=1C1GEWG_fiFI980FI980&oq=kuoppamäki+sininen+ja+&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUqBwgBEC4YgAQyCggAEAAY4wIYgAQyBwgBEC4YgAQyBggCEEUYOTIICAMQABgWGB4yCAgEEAAYFhgeMggIBRAAGBYYHtIBCjMyMjM0ajBqMTWoAgCwAgA&sourceid=chrome&ie=UTF-8&si=ALGXSladZxXv7dkPyIQeybkr_rS_x7gqdmAC1gn3dSoLMvmA5Q98ZxIeCL_wmMTlMtK6PwUA4Ii2o8IIWsrQO02v4wAHD-JSHVHaRRLb1OWKUsIG3t-Pct3QHieCXGZWdNmOUkMzxsKtTK8gepmsgw-r2fWSJsRYzrN-x0qxgbeC74leiSxPhcQ=&ictx=1&ved=2ahUKEwjytKS19Y6CAxXXFBAIHawdAigQyNoBKAB6BAgREAA#fpstate=ive&vld=cid:7f9a931a,vid:Rr7loPC3bJk,st:0
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2303955- 1242144
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2131768Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641764- 1741588
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1861486- 531334
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751271- 591238
- 1191151