suomessa viedään vapaan miehen oikeuksia koko ajan

Anonyymi-ap

leikkaamalla koko ajan yksilönvapautta, etenkin omistusoikeutta(verot), sopimusvapautta(sääntely) ja lopuksi sananvapautta(vihapuhelait), yhdenvertaisuutta(DEI, positiivinen syrjintä).
mutta hei, tämähän on juuri sitä mitä hyvinvointivaltio on tehnyt, jatkuvasti kasvavat veroasteet, sääntely ja nyt on käyty laajasti sananvapauden kimpuun.

hyvinvointivaltion ja totalitarismin ero on vain ajassa. hyvinvointivaltio siis johtaa ajan oloon totalitarismiin kuten kaikki trendit osoittavat.

ainoa tervettä yhteiskuntaa on vapaa markkinatalous, jossa kukin yksilö äänestää suoraan lompakollaan, omilla ansainnoillaan.
demokratia+korkea veroaste johtaa siihen, että äänestetään toisten rahoista ja yhtäläinen äänioikeus tarkoittaa sitä, että nettosaaja ts. epäkelvot ja laiskat paskat äänestävät ahkerimpiensa ja fiksuimpiensa rahoista. mikä voi mennä pieleen!!!

yrittäjät tuovat rahaa talouteen vain heillä tulisi olla oikeus osallistua päätöksentekoon. kaikki muut ovat loisia

79

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikea enää sanoa tulevatko nämä sekotekstit kökkäreiltä vai persuilta?

      • Anonyymi

        Kummassakin tapauksessa Venäjältä alunperin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummassakin tapauksessa Venäjältä alunperin.

        Ei mee sullakaa hyvin😂


    • Anonyymi

      Et sitten koulussa oppinut käyttämään isoja alkukirjaimia?

      • Anonyymi

        Tämä ei ole koulu. Täällä saa kirjoittaa millä aLKUKIRJAIMELLA tahtoo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ei ole koulu. Täällä saa kirjoittaa millä aLKUKIRJAIMELLA tahtoo.

        Se vain kertoo sivistyksen puutteesta ja liian nuoresta iästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vain kertoo sivistyksen puutteesta ja liian nuoresta iästä.

        Kertoo KUNNIOITUKSENPUUTTEESTA.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ei ole koulu. Täällä saa kirjoittaa millä aLKUKIRJAIMELLA tahtoo.

        Et sitten itse kuulukaan niihin fiksumpiin, joilla mielestäsi pitäisi ainoana olla äänioikeus?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten itse kuulukaan niihin fiksumpiin, joilla mielestäsi pitäisi ainoana olla äänioikeus?

        Pitääkö etsiä vielä pienempi ᵄlkukirjain?


    • Anonyymi

      Veroilla saat omistusoikeuden yhteiskunnan erilaisiin asioihin hyödykkeisiin sosiaalietihin yms. Joten Amerikan meininkiäkö odotat?
      Oikeistohallitus populisteineen on kyllä omasta mielestään kirjauttanut työehtoja usein miten heikentämään tarkoitetun paikallisen sopimisen, vaikka se on ollut ihan aina mahdollista, nyt vain sopimusyhteiskunnan vanhoja raameja voi purkaa.

      Sananvapautta on ihan tasan yhtä paljon tai oikeastaan todella enemmänkin kun kaikki mollaus ja vihapuhe tässäkin kasvottoman formaatin myötä on niin mahdollista.

      Fei jutut täällä Pohjois Pirkanmaan korkeudella kuulostaa pelkästään ja vain Amerikan touhulta vaikka juuri Trump vastustaa tuotakin vapaan maan mahdollisuutta ja bisnestä

      • Anonyymi

        Demarit käyttävät verorahoja kuten omistaisivat ne.
        Se on yksiselitteisesti VÄÄRIN.
        Asiantila on KORJATTAVA !!!!!!!!!!

        Yle tekee TAPPIOTA 1,65 miljoonaa joka päivä.
        Tämä on lopetettava !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit käyttävät verorahoja kuten omistaisivat ne.
        Se on yksiselitteisesti VÄÄRIN.
        Asiantila on KORJATTAVA !!!!!!!!!!

        Yle tekee TAPPIOTA 1,65 miljoonaa joka päivä.
        Tämä on lopetettava !

        SDP käyttää verovaroja terveyskeskuksiin ja kouluihin, se on kovasti väärin?

        Rahat pitäisi käyttää sinun bensamersusi osamaksuihin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP käyttää verovaroja terveyskeskuksiin ja kouluihin, se on kovasti väärin?

        Rahat pitäisi käyttää sinun bensamersusi osamaksuihin?

        Afrikkalaisilla ja muslimeille se niitä rahoja jakoi


      • Anonyymi

        Vertaillaanpa hiukan Yhdysvaltoja ja Suomea !

        1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
        Suomi 57%, Yhdysvallat 39%

        2. Keskim varallisuus aikuista kohti
        Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD

        3. Julkisen velan tausta
        Suomi 80-90% peräisin ulkomailta
        Yhdysvallat 75-78% peräisin kotimaasta

        4. Terveydenhoito-kulut rasittavat julkista taloutta
        Suomi 85%, Yhdysvallat 45%

        5. Keskuspankin kultavaranto
        Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia

        6. Nobel palkinnot
        Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl

        Tässä tietoa jota kaikki eivät tiedä, eikä Suomalainen media kerro !?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demarit käyttävät verorahoja kuten omistaisivat ne.
        Se on yksiselitteisesti VÄÄRIN.
        Asiantila on KORJATTAVA !!!!!!!!!!

        Yle tekee TAPPIOTA 1,65 miljoonaa joka päivä.
        Tämä on lopetettava !

        Mitäs se Tämä kokopersehallitus on kaiken tuho


    • Anonyymi

      Voi pientä! Kyllä olet saanut kauheasti kärsiä.

    • Anonyymi

      Vihervasemmisto vie vapauden!

      • Anonyymi

        Stalinisteja koko porukka


      • Anonyymi

        No minkä vapauden ne nyt ovat sinulta vieneet? Et saanut ajaa ylinopeutta vaikka auto olisi kyllä kulkenut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minkä vapauden ne nyt ovat sinulta vieneet? Et saanut ajaa ylinopeutta vaikka auto olisi kyllä kulkenut?

        Nopeusrajoitukset ovat nekin vasemmistolainen keksintö


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nopeusrajoitukset ovat nekin vasemmistolainen keksintö

        Ovatko?


    • Anonyymi

      Suomi ei ole vapaa maa. Jaana Kavoniuksellekin vaaditaan 5 v vankeutta.

      • Anonyymi

        Ja ihan aiheesta


    • Anonyymi

      Näin siinä käy, kun WEF-salaliittokahjojen juoksupoikia pääsee sotkemaan maan asioita.

      • Anonyymi

        Ketä tarkoitat?


    • Anonyymi

      Kannattaa myydä kaikki mitä omistaa ja laittaa rahat sukkaan.

    • Anonyymi

      Äänioikeus pois tukien saajilta. Jos on viimeisen 4 vuoden aikana saanut sossutukea ei oikeutta äänestää.

      • Anonyymi

        Entäs yritystukien saajat ja yritystukia saavista yrityksistä osinkoja nostavat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs yritystukien saajat ja yritystukia saavista yrityksistä osinkoja nostavat?

        Yritystuet ovat eri asia. Niitä maksetaan tekemisestä ei sohvalla makaamisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs yritystukien saajat ja yritystukia saavista yrityksistä osinkoja nostavat?

        Näin.
        Kun sossun luukku ja rahat sieltä on lillukanvarsia kun menestynyt yritys saa miljoonien tuet investointeihin, jotenkin outoa sekin.
        Tai menestyvä kiinteistö-omistaja pistää jonkun osakeyhtiönsä konkurssin käsittelyyn vaikka muu oma bisnes tekee miljoonaa tulosta, vähän tai täysin sama jos olet töissä ja saatkin työttömyys korvaukset.


      • Anonyymi

        En enää äänestä muutenkaan koska kaikki valehtelee ja sortaa riippumatta puolue nimestä.
        Valta nousee narsistien päähän riippumatta puolue nimestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En enää äänestä muutenkaan koska kaikki valehtelee ja sortaa riippumatta puolue nimestä.
        Valta nousee narsistien päähän riippumatta puolue nimestä.

        Vapauden liitto on vaihtoehto valtapuolueille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritystuet ovat eri asia. Niitä maksetaan tekemisestä ei sohvalla makaamisesta.

        Mistä tekemisestä? Eikös ne fiksut ja ahkerat itse tee ne rahansa, niinhän aloituksessa väitit?


    • Anonyymi

      Olipas kovin nolo avaus.

      • Anonyymi

        Tyypillinen oikeistolainen verovalitusvirsi.


    • Vasemmistolaisilla vapauksien kaventuminen ei ole ongelma, kun diktatuureissa marinoidut opit ja elämäntavat on verissä. Vasemmistolaisuus on kuin ideologinen mielen vankila.

      ☝🏻🙄

      • Anonyymi

        Kannatatko sinäkin äänioikeuden poistamista tukien saajilta? Teidän Anohan (silloin kun oli vielä persu) tuollaistakin ehdotteli.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannatatko sinäkin äänioikeuden poistamista tukien saajilta? Teidän Anohan (silloin kun oli vielä persu) tuollaistakin ehdotteli.

        Vieläkö saIaa ihannoit HitIeriä?


      • Anonyymi

        ? ? ? ?

        - - - Hamas-TAPPAJA-Terroristeja - Kannattaa ja Tukeen - Vain ;

        SDP:n ja LaitaVasemmisto ja MYRKYN-Vihreät -puolueet - Meillä Suomessa

        Siis - nuo TUKEVAT - Hamas-TAPPAJIA jotka Julkisesti TEURASTAA -Ihmisiä -

        Miten nuo -SAASTAT- Kehtaa antaa Tukensa -Ihmisten TEURASTAJILLE - ?


      • Anonyymi

        Onko täällä diktatuureissa eläneet muut kuin ehkä pakolaiset?

        Milloinkaan ei ole ollut niin vapaata kaikki kuin nyt.

        Vastuuta vaan ei haluta sanomisista kantaa.


      • Anonyymi

        Oikeisto kaventaa niitä lakiensa kautta myös. Vei aikuisilta työttömiltä mahdollisuuden opiskella ja samalla mahdollisuuden saada uusi työ.

        Kokoomuksen riisto on kieroompaa kuin vasemmiston pahuus joka on avointa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko täällä diktatuureissa eläneet muut kuin ehkä pakolaiset?

        Milloinkaan ei ole ollut niin vapaata kaikki kuin nyt.

        Vastuuta vaan ei haluta sanomisista kantaa.

        Kirjoittaja ja mr parfait ovat r*ssiä. Eivät ole koskaan missään muussa eläneetkään kuin diktatuurissa.


    • Anonyymi

      Olen vapaa kuin rauhankyyhky. Ole sinäkin.

    • Anonyymi

      "yrittäjät tuovat rahaa talouteen vain heillä tulisi olla oikeus osallistua päätöksentekoon. kaikki muut ovat loisia"

      Jos halutaan, että vain yrittäjiä arvostetaan, silloin pitäisi ehdottomasti muuttaa yrittämisympäristöä sellaiseksi, että yrittämisessä vain omat taidot ja osaaminen ratkaisevat menestyksen, eikä esim. se, onko yrittäjä vapaamuurari vaiko ei ole!

      NYkytilanne on ikävä kyllä sellainen, että varsinkin IT -alalla: jos henkilö, joka ei ole vapaamuurari, perustaa IT -alan yrityksen, niin on iso riski siitä, ettei saa yhtään asiakasta, koska suurten organisaatioiden päättäjät ovat yleensä vapaamuurareita, ja suostuvat ostamaan vain toisten vapaamuurarien omistamilta/johtamilta yrityksiltä, ja nämä isot ostajat syrjivät pienyrityksiä valinnoissaan, siitä huolimatta, vaikka tuo pienyritys tarjoaisi IT -ratkaisua, joka on sekä teknisesti laadukkaampi että halvempi.

      Kannatan markkinataloutta silloin, jos markkinatalous tarkoittaa aidosti vapaata kilpailua, ja "paras voittakoon" -periaatetta. Mutta nykyajan "markkinatalous" on aidon markkinatalouden irvikuva: Vapaamuurarien yritykset menestyvät, muut yritykset ovat lisääntyvässä määrin konkurssiuhan alla, ja jos ei-vapaamuurari perustaa uuden yrityksen, on iso riski siitä, ettei saa yhtään maksavaa asiakasta.

      Miten ajattelit korjata tämän epäkohdan?
      Vai oletko itse vapaamuurari, ja sinulle sopii se, että vain vapaamuurarien yrityksillä on mahdollisuuksia menestyä ?

      Jos ei tähän ongelmaan löydy ratkaisua, niin nykymuotoinen aidon markkinatalouden irvikuva on huonoin mahdollinen yhteiskuntajärjestys.
      Venäjälläkin menisi paremmin, jos ei maa omaa hölmöyttään olisi päättänyt maan talouden kehittämisen sijasta panostaa sotilaallisee aggressioon ensisijaisesti Ukrainaa, mutta myös muita länsimaita vastaan.

      Miksi muuten Venäjällä Ukrainan sotaa ei saa sanoa sodaksi, vaan kyseessä on "sotilaallinen erikoisoperaatio" ?

      Väitän, että kyse on tästä:
      Venäjän laki kieltää presidenttiä omalla päätöksellään (ilman eduskunnan suostumusta) julistamasta sotaa. Mutta kun Venäjän laki ei sano sotilaallisesta erikoisoperaatiosta mitään, niin ilmeisesti pätee peraate "se, mikä ei ole laissa kiellettyä, on sallittua" - eli siis Venäjän presidentti voi aivan laillisesti aloittaa sotilaallisen erikoisoperaation, mutta jos Venäjällä myönnettäisiin kyseessä olevan sota, niin siinä tapauksessa presidentti voitaisiin välittömästi asettaa syytteeseen valtaoikeuksiensa ylittämisestä. Tässä syy siihen, miksi Venäjällä ei saa sanoa Ukrainan sotaa sodaksi.

      • Anonyymi

        Pienyrittäjiähän on jokainen hallitus sortanut konkurssiin.
        Kaikki mitä ministerit puhuu yrittäjistä positiivisesti on valhetta. Valhetta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienyrittäjiähän on jokainen hallitus sortanut konkurssiin.
        Kaikki mitä ministerit puhuu yrittäjistä positiivisesti on valhetta. Valhetta!

        Ihmeen paljon niitä pienyrittäjiä kuitenkin silti on aina riittänyt. Ja naisyrittäjät eivät edes valita niin kuin tatuoidut jäppäniskat. Naisyrittäjät saattavat jopa äänestää vasemmistoa tai vihreitä.


    • Anonyymi

      Suomalaista miestä ei enää voi sanoa vapaaksi

      • Anonyymi

        Suomalainen mies on kuohittu feministiämmien toimesta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalainen mies on kuohittu feministiämmien toimesta

        Saara Särmä yksi pahimmista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saara Särmä yksi pahimmista

        Hän on äärifeministi


      • Anonyymi

        Ukrainan rintamalla venäläinenkin mies pääsee nauttimaan vapaudesta ja todellisena miehenä olemisesta.


    • Anonyymi

      Sosialismi on hävitettävä Suomesta

      • Anonyymi

        V 1918 TAISTO ON VIETÄVÄ LOPPUUN SAAKKA.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        V 1918 TAISTO ON VIETÄVÄ LOPPUUN SAAKKA.

        Kuinka monta vuotta aiot jatkaa tuota yhtä ja samaa roskaasi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka monta vuotta aiot jatkaa tuota yhtä ja samaa roskaasi?

        KUNNES V. 1918 TAISTO ON VIETY LOPPUUN SAAKKA.


    • Anonyymi

      Ehkä kannattaisi sopeutua tähän täydelliseen diktatuuriin esim niin että myy kaiken. Koska uusi omistaja (valtio) ei niitä kuitenkaan kauaa omista. Valtiot tuhoutuu pian ja sitten alkuperäiset omistajat saa kaikki takaisin.

      Kuitenkaan ei kannata ottaa pedon merkkiä koska peto joukkoineen tuhoutuu täysin. Pian.

      • Anonyymi

        Semmoisia mt-ongelmia siellä.


    • Anonyymi

      Työn orjat sorron yöstä nouskaa ...

      • Anonyymi

        Kommunistit voidaan lähettää Venäjälle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit voidaan lähettää Venäjälle

        Mitä he siellä tekisivät. Kapitalistisessa diktatuurissa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä he siellä tekisivät. Kapitalistisessa diktatuurissa

        Vallankumouksen?


    • Anonyymi

      Eu- on henkitoreissaan
      Suomen media ei sitä kerro
      Fiat- raha on törmännyt seinään.
      Jos Italia lähtee Eu: sta, koko himmeli kaatuu.
      Meillä ei ole edes omaa rahayksikköä.
      Ruotsilla ja Norjalla on.
      Velkaa meillä on
      Ruotsilla ja Norjalla ei ole.
      Pahiten velkaantunut Suomalainen kunta on 90 veloissa.
      Byrokraatit ( Sdp ) ovat 20 vuotta vääristelleet
      kuntien talouslukuja.

      • Anonyymi

        Siksi päättäjät onkin paniikissa koska tietävät että seuraavaksi kurjuus iskee heihin itseensä.


    • Anonyymi

      Kyllä rikolliset täytyy vetää käräjille väärennetyistä talousluvuista.

    • Anonyymi

      Ei puutu kuin sähköinen ID, käteinen pois, pakkorokotukset ja kumarrus ja tappi anaaliin niin valmista tuli.

    • Anonyymi

      Digilompakko se vie KAIKEN.

    • Anonyymi

      Autoilun rajoittaminen on pahinta kommunismia. Mies tarvitsee alleen auton ja naisen. Silloin hän on vapaa

      • Anonyymi

        Missä sitä autoilua on nyt rajoitettu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sitä autoilua on nyt rajoitettu?

        Rakennellaan kaiken maailman raitioteitä ja pyöräteitä autoilun esteeksi.


    • Anonyymi

      Kaikkea mitä mies tekee ja harrastaa ollaan säätelemässä ja sormella osoittamassa. Esim polttopuiden säilytys kesämökillä. Ei akkojen touhuille julkisesti räkytetä.

      • Anonyymi

        Samoin metsästäjiä haukutaan Elisa Aaltola nimisen vihreän feministinaisen toimesta.


      • Anonyymi

        Jahas, en tiennytkään, että miehisyyteen kuuluu vielä polttopuutkin kesämökillä. Onko miehen mitta motti vai kaksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin metsästäjiä haukutaan Elisa Aaltola nimisen vihreän feministinaisen toimesta.

        Metsästys on hyvä harrastus. Riista on ekologisinta ruokaa. Vihreät ovat idiootteja, jotka eivät tajua mistään mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metsästys on hyvä harrastus. Riista on ekologisinta ruokaa. Vihreät ovat idiootteja, jotka eivät tajua mistään mitään.

        Juuri näin.


    • Anonyymi

      Mitkä ihmeen kasvavat veroasteet? Suomen veroastehan on pysynyt aika samana jo kymmenien vuosien ajan, ja palkkatulojen verotusta on keventänyt liki jokainen hallitus, niin teki myös Marinin hallitus.

      Sitähän voi yrittää, että vain yrittäjät osallistuvat päätöksentekoon. Sen näet sitten, kauanko yritykselläsi asiakkaita riittää.

      Aloitus oli kai taitava trollaus ja nerokas provo, mutta ei oikein selvinnut, mitä sillä oli tarkoitus saavuttaa. Vihaa yrittäjiä kohtaan?

      • Anonyymi

        Koko ajan otetaan enemmän veroa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko ajan otetaan enemmän veroa

        Ei muuten oteta.


    • Anonyymi

      KOMMUNISMIA

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2064
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      789
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      780
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe