Venäjä on ihmiskunnan vihollinen

Anonyymi-ap

Suurvallaksi esittäytyvä Venäjä on koko ihmiskunnan vihollinen. Venäjää johtaa rikollinen diktatuuri. Kaikki perustuu historiantulkinnasta lähtien valheeseen. Valhetta ryydittää kuoleman kultti, jossa eliitti korotetaan korvaamattomaksi ja tavallinen kansa arvottomaksi massaksi.

Venäjä ei piittaa ihmisoikeuksista. Ei omien kansalaisten tai muiden maiden kansalaisten. Venäjän talous perustuu omien luonnonvarojen ja naapurikansojen riistoon. Venäjän kulttuurinen rakenne on läpeensä sairas.

Venäjä vaatii etupiirejä. Venäjä haluaa, että naapurikansat ovat sille alisteisia. Tukea näkemyksilleen se saa esimerkiksi amerikkalaisilta imperialisteilta, jotka jakavat näkemyksen suurten oikeudesta polkea pienet.

Niin kauan kuin Venäjä on isovenäläisten käsikassara, se on koko ihmiskunnan vihollinen. Jokaisen maailman kansalaisen tärkein tehtävä elämässä on vastustaa tätä ihmisyyttä halveksivaa hallintoa.

91

767

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirjoitat tarkan kuvauksen siitä mikä Venäjä on. Sen paremmin sitä kukaan ei voi tehdä

    • Anonyymi

      Venäjän historia on synkkä. Venäjältä puuttuu ihmisoikeuksien kunnioitus. Tulemme näkemään suuren ahdistuksen, kun kansakunnan kaapin päälle nostetut sotilaat palaavat sodasta fyysisesti ja henkisesti invalideina ja huomaavat jäävänsä tarpeettomina heitteille.

      • Anonyymi

        Rikollisuus on lisääntynyt Venäjällä sodan seurauksena paluumiesten ja ankeuden johdosta.

      • Mutta toki samovaarisotilas on arvostettu yksilö örkkilaumassa. Kukaan ei kuitenkaan ole liian innokas pyyhkimään tai ruokkimaan kädetöntä, jalatonta ja munatonta samovaaria.

    • Anonyymi

      Venäjä on wannabe-suurvalta. Ei ole eväitä olla todella sellainen. Onneksi on mennyt usko sellaiseen pötytarinaan suurvallasta.

    • Anonyymi

      Suurvalta? Savijalat.

    • Anonyymi

      Valta maailmanpolitiikassa kasvaa Venäjän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi.

      • Anonyymi

        Kirjoitit tarkasti sen totuuden, mistä valta maailmanpolitiikassa kasvaa:
        "Se kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana."

        Neuvostoliitto ei osannut sijoittaa resurssejaan teknologiaan ja innovaatioihin, jotka olisivat tuottaneet kansan elintason parantumista ja vaikutusvaltaa maailmalla.
        Sen sijaan järjettömän suuri sotilaallinen varustelu söi rahat.
        Mihail Gorbatshov sanoi: "Sotilaallinen kilpavarustelu tuli kalliiksi, meillä ei ollut varaa edes hammastahnaan."

        Näyttää siltä, että Putin ei ole oppinut Neuvostoliiton konkurssista mitään. Vaan on lähtenyt samalle turmion tielle, keskittäessään suurimmat sijoitukset sotilaalliseen varusteluun.

    • Anonyymi

      Venäjä keräsi viimeiset hedelmät fossiilitaloudesta. Sitten se heitti hedelmät Ukrainan aroille. Minkä varaan Venäjä rakentaa tulevaisuuden taloutensa? Millä se kustantaa ylisuuret sotilasmenonsa?

      Eipä sillä taida olla nykyhallinnolle väliä. Putte elää viimeisissä Neuvostoliiton huuruissa ja yrittää kauhoa niitä uljaan imperiuminsa pussiin. Toisin sanoen. Herra ei elä tässä todellisuudessa, vaan jahtaa jotakin mitä ei voi saavuttaa hinnalla millä hyvänsä.

    • Anonyymi

      Palstaputinisti jatkaa homostelutarinoitaan kuin Putte sotimista. Nostetaanpa tästä hänelle tervehenkisempää mietittävää taipumustensa esittelyn sijaan 🙂.

    • Anonyymi

      Valta maailmanpolitiikassa kasvaa Venäjän vision mukaan kiväärin piipusta, kun se oikeasti kasvaa talouden, teknologian ja innovaatioiden mukana, ja niissähän Venäjä on paarialuokkaa. Takapajuisesta maasta ei ole suurvallaksi.

      • Anonyymi

        Valta Venäjällä on Putinilla ja nomenklatuuralla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valta Venäjällä on Putinilla ja nomenklatuuralla.

        Venäjä on autokratia! ”Nomenklatuura” putoilee ikkunoista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on autokratia! ”Nomenklatuura” putoilee ikkunoista!

        Kleptokratia on oikeampi nimitys Putinin Venäjälle.

    • Anonyymi

      Ennen sotaa "suurvalta" venäjän BKT oli 3,6 % Natomaista.
      Siitä ovat pudonneet todellisuudessa merkittävästi.
      Venäjä on vain väkivallan suurvalta.

      • Anonyymi

        Ja venäläiset on menossa kivikaudelle

      • Anonyymi

        Aikuisten oikeasti IMFn raporttien mukaan Venäjän ostovoimakorjatun BKTn arvo on maailman neljänneksi suurin ja suurin Euroopassa.
        Natokuppaa potevat julistavat, että Venäjän talous on vain Espanjan talouden kokoinen. Ihmeen hyvin niin pieni talous on sitten pärjännyt kollektiivista länttä vastaan, joka käy proxy-sotaa Venäjää vastaa. Venäjän talous on kasvanut viime vuoden kun taas länsimaissa talous ja varsinkin Euroopassa on ollut syvässä lamassa. Suomessakin tehdään tänä vuonna uusi ennätys konkurssien suhteen - 3300 konkkaa. Meillehän kerrottiin, että emme edes tule huomaamaan Venäjän vastaisten pakotteiden vaikutuksia. Joko poliittiset päättäjämme ovat tyhmiä tai sitten valehtelivat meille. Saatte itse päättää.
        Nykyisen konfliktin lopputulos on valitettava EUn kannalta. Taloushistorian suurimpiin kuulunut talousmahti on muutamaan vuoteen ajanut itsensä mitättömäksi tekijäksi Kiinaan ja USAan verrattuna. EUn kilpailukyky ja hyvinvointi perustui halpaan venäläiseen energiaan mitä NATOn isäntä USA piti Bidenin mukaan uhkana USAn talouden kilpailukyvylle. Pöljät päättäjämme EUssa Natokiimassaan tottelivat NATOn isäntää ja tuhosivat itse EUn talousmahti- statuksen

        Suomi kantoi kortensa kekoon vaihtamalla rauhanturvaamisen suurvalta-asemansa kaikkien tulevien sotien osapuoleksi USAn maksavana tyhmänä renkinä. Joudumme käyttämään NATOn jäsenenä puolustuksemme isännän vaatimuksesta 5% BKTstä. Se kolminkertaistaa puolustusbudjettimme 3:sta 10 mrd euroon. Kukaan ei ole edes huomaavinaan, että arvoyhteisömme johtaja USA toimi kv.lakien vastaisesti, suojelee sotarikollisia, asettelee mielivaltaisesti pakotteita ja tulleja sekä on ylläpitänyt kidutusvankiloita 28:ssa maassa viime vuosina.

        Sellainen arvoyhteisö jonka kanssa jaamme ja puolustamme samoja ”arvoja”.

        On meillä EU:ssa sentään paljon paremmin kaksi asiaa: Sotaa saa sanoa sodaksi aivan vapaasti, ei siitä uhkaa 15 vuoden vankilatuomio niin kuin Venäjällä.
        Ja ikkunoista ei putoile kuolemaan ihmisiä niin paljon kuin Venäjällä.

        Paljon paremmin EU:ssa noudatetaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta kuin Venäjällä.

        Eikä EU:ssa minkään valtion johtajaa kansainvälinen rikostuomioistuin ole julistanut sotarikolliseksi niin kuin Putin on saanut sen tuomion.

    • Anonyymi

      Kuin lässähtänyt ilmapallo.

    • Anonyymi

      Todellinen uhka Venäjälle ei ole EU, NATO tai Yhdysvallat, vaan sen jättiläisnaapuri Kiina, joka tarkkailee ahnaasti Siperian luonnonvaroja ja Venäjän viljelysmaita, eikä Pekingin valtionyliopiston professori kirjoittanut vuonna 2022 julkisesti "mielipidettään" jossa mainittiin muun muassa, että Venäjän Vladivostok on historiallisesti osa Kiinaa, ilman että kirjoitukseen oli valtuutus maan ylimmältä johdolta.

    • Anonyymi

      Putin on halunnut korjata historiallisia vääryyksiä, joten Vladivostokin luovutus tulee olemaan lähinnä muodollisuus.

    • Anonyymi

      Vladivostok kuuluu Kiinalle.

      • Anonyymi

        Ei kun Suomelle!

    • Anonyymi

      Heti sinun jälkeesi, kiitos!

    • Anonyymi

      Pojalle parempaa pohdittavaa.

    • Anonyymi

      Venäjä tuottaa paljon sivutuotteita.

    • Anonyymi

      Venäjällä ei mene hyvin, mutta ei ole mennyt ennenkään.

      • Anonyymi

        Paremmin menee kuitenkin kuin Suomella, BKT nousee 3 % vuosivauhtia. Kuinkas kovaa nousee Suomen BKT?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paremmin menee kuitenkin kuin Suomella, BKT nousee 3 % vuosivauhtia. Kuinkas kovaa nousee Suomen BKT?

        No kun ei mene paremmin. Venäjän BKT kasvaa, kun valtio laittaa kaikki rahansa sotimiseen. Kansaa se ei hyödytä lainkaan. Tiet jäävät korjaamatta, paskakutket puhkeilevat. Sosiaaliturva heikkenee, työväestä on pulaa, mielensä järkyttäneitä palailee, rintamalta, bensaa jonotetaan, perunat maksavat maltaita...

        ---- Tiet jäävät korjaamatta, paskakutket puhkeilevat. Sosiaaliturva heikkenee, mielensä järkyttäneitä palailee, rintamalta, bensaa jonotetaan, perunat maksavat maltaita...------

        Ihan kuin Suomessakin. Meillä lisäksi terveydenhuollosta leikataan, Venäjällä ei.

        --- työväestä on pulaa,-----

        Parempi niin päin kuin Suomen valtava työttömyys.

        Russo yrittää verrata 🤣. Naurettava yritys rinnastaa ongelmat 🤣. Ensi vuonna Suomen BKT kasvaa, Venäjän romahtaa. Putin tuhosi Venäjän ja silti löytyy dillejä julistamaan että hyvin menee 🤣.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paremmin menee kuitenkin kuin Suomella, BKT nousee 3 % vuosivauhtia. Kuinkas kovaa nousee Suomen BKT?

        Suomessa on ennätystahti talouden kehityksessä. Tänäkin vuonna uusi ennätys konkurssien määrässä - 3300 kpl. Työttömyys kasvaa koko ajan vaikka pääministeri todistelee jatkuvasti ihan muuta. Hallituksemme tavoite on velkaantumisen lopettaminen. Kaikki tietää, että se oli vain populistista paskapuhetta. Nyt ne on keksineet velkajarrun joka ei pidä yhtään mitä tulee aseostoihin ja Ukrainan tukemiseen.

        Mitä virkaa on tuollaisella hallituksella joka vain kaivaa kuoppaa Suomen Kansalle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kun ei mene paremmin. Venäjän BKT kasvaa, kun valtio laittaa kaikki rahansa sotimiseen. Kansaa se ei hyödytä lainkaan. Tiet jäävät korjaamatta, paskakutket puhkeilevat. Sosiaaliturva heikkenee, työväestä on pulaa, mielensä järkyttäneitä palailee, rintamalta, bensaa jonotetaan, perunat maksavat maltaita...

        Sinä et oikeasti tiedä asioista mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Russo yrittää verrata 🤣. Naurettava yritys rinnastaa ongelmat 🤣. Ensi vuonna Suomen BKT kasvaa, Venäjän romahtaa. Putin tuhosi Venäjän ja silti löytyy dillejä julistamaan että hyvin menee 🤣.

        Tarkoittanet Orpoa ja stupidoa?
        Meillä menee lujaa - alaspäin.
        Venäjällä talous on kasvanut, teitä asfaltoidaan, taloja rakennetaan, työttömyys on kahden prosentin tietämillä.

        Suomi kärsii pakotteista suhteessa eniten väitti kauppakamarin toimari. Epäilen kyllä, että EUn talousveturi Saksalla menee vielä huonommin. EUn hyvinvointi rakentui Venäjän -kaupan ja varsinkin halvan energian varaan. USAn tahdosta siitä luovuttiin ja niin EU menetti kilpailukykynsä ja talouden suurvalta-statuksensa.

        Sitä saatiin mitä jenkit NATOn avulla meille syöttivät.

        Saatanan tunarit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on ennätystahti talouden kehityksessä. Tänäkin vuonna uusi ennätys konkurssien määrässä - 3300 kpl. Työttömyys kasvaa koko ajan vaikka pääministeri todistelee jatkuvasti ihan muuta. Hallituksemme tavoite on velkaantumisen lopettaminen. Kaikki tietää, että se oli vain populistista paskapuhetta. Nyt ne on keksineet velkajarrun joka ei pidä yhtään mitä tulee aseostoihin ja Ukrainan tukemiseen.

        Mitä virkaa on tuollaisella hallituksella joka vain kaivaa kuoppaa Suomen Kansalle?

        Hallitus yrittää katkaista velanoton, josta olet ITSE Suomea moittinut! Nytkö se ei enää olekaan hyvä asia?

    • Anonyymi

      Uusi Hitler on Venäjällä ,nimi on vaan Putler. Hänet on pidätettävä heti kun poistuu Ve
      näjältä. Hänestä on kansainvälinen pidätys määräys. Eri maiden johtajien on ymmärrettävä rikollien ei voi kulkea missään vapaana. Hän on ihmiskunnan vihollinen.
      Diktatuuri joka on vastuussa alkamansa sodan 2022 alkaen tähän päivään asti siviileiden järjetön tappaminen Ukrainassa.

      • Anonyymi

        Putinista on tehty pidätysmääräys tuomioistuimessa, joka toimii länsimaiden tekemien poliittisten päätösten pohjalta.
        USA on asettanut Haagin kv.sotarikostuomioistuimen tuomareita kohtaan pakotteita estääkseen USAn ja sen liittolaisten tekemien rikosten tutkinnat.
        Tämä vuonna USA asetti taas pakotteita Haagin tuomareita vastaan kun rohkenivat aloittaa tutkimukset Israelin tekemistä sotarikoksista ja etsintäkuuluttaa Netanjahu. Ne jäivät vain aikeiksi.

        USA on tehnyt kansainvälisistä oikeusistuimissa pelkkiä poliittisia työkaluja joilla ei ole minkäänlaista uskottavuutta vapaan maailman silmissä. USA tarjoaa syytesuojan rikoskumppaneilleen Haagin tuomareita vastaan.

        Tässä toteutuu oikeus Natokuppaa potevien mielestä. Hävetkää aivottomat jos osaatte.

    • Anonyymi

      Putler jatkaa tapattamista.

    • Anonyymi

      Miten niin on vihollinen vaikkei koskaan ole levittänyt pommimattoja vieraisiin maihin, ei tuhonnut Napalmilla vastustajan kyliä ja kaupunkeja eikä ole myöskään levittänyt hirveää myrkkyä Dioksiinia mihinkään maahan tuhoamaan luontoa ja tuottamaan tuhansittain epämuodostuneita lapsia. Joku maa on tehnyt tätä kaikkea mutta sitä Suomi pitää suurimpana onnentuojana mitä koskaan on maan päällä nähty.

      • Anonyymi

        ”Miten niin on vihollinen vaikkei koskaan ole levittänyt pommimattoja vieraisiin maihin”

        Ainakin Suomen kohdalla teki sitä vuonna 1944 kolmesti Helsingissä ja kerran Elisenvaarassa aiheuttaen suuria siviilitappioita!

        Ja nyt ei kannata puolustella sillä, että:
        - jotkut muutkin tekivät
        - muussa maassa tuli isompia tappiota

        Koska väitit, ettei muka ”koskaan”!

        Turkua pommittivat myös ja samalla reissulla Tukholmaakin 22.2.1944.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turkua pommittivat myös ja samalla reissulla Tukholmaakin 22.2.1944.

        Miksi piti Ruotsia piti pommittaa? Eihän se ollut sodassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi piti Ruotsia piti pommittaa? Eihän se ollut sodassa.

        Venäjällä ei vielä tunnettu edes kompassia.

    • Anonyymi

      Taipumuksiaan korostava mannerheimisti on edelleen innostunut aiheestaan. Mutta keskustellaanpa välillä Venäjästä.

      • Anonyymi

        Tiltun oma into loppui kun hänen väitteensä todistettiin valheeksi!

    • Anonyymi

      Venäjä ei ole kovin suvaitseva tietyille vähemmistöille. Silti se tuottaa tähän taipuvaisia palstoille asiaansa hehkuttamaan. Kumma juttu sinänsä, mutta muistakaamme kuinka teloittavat huusivat viime huutonaan, että kauan eläköön Stalin!

      • Anonyymi

        ----Venäjä ei ole kovin suvaitseva tietyille vähemmistöille.-----

        Mitähän ne "tietyt" ovat, voisitko kertoilla? Et näköjään tiedä tai sitten et vain ole tietävinäsi miten Suomi, Ruotsi ja Norja ovat käsitelleet vähemmistöjään, USAsta nyt puhumattakaan.

    • Anonyymi

      ---Ainakin Suomen kohdalla teki sitä vuonna 1944 kolmesti Helsingissä ja kerran Elisenvaarassa aiheuttaen suuria siviilitappioita!-----

      Onhan se ihan kamalaa kun sota-aikana Suomea pommitettiin. Ei niin saa tehdä, vain Saksaa ja Japania ja Neuvostoliittoa ja Puolaa ja Rotterdamia ja kaikkia muita. Toivottavasti Venäjä muistaa tämän pommituskiellon seuraavassa sodassa sillä Suomi-nazi tulee siitä niin vihaiseksi.

      • Anonyymi

        Hetki aiemmin Tiltu itse väitti Neukku-Venäjän toimista:

        ” Miten niin on vihollinen vaikkei koskaan ole levittänyt pommimattoja vieraisiin maihin”

        Ja sitten hän puolustelee:

        ” Onhan se ihan kamalaa kun sota-aikana Suomea pommitettiin. Ei niin saa tehdä”

        On totta, että sota-aikana voi pommittaa vastapuolta ja jopa sen siviiliväestöä!

        MUTTA: Jos näin tekee niin ei stten pidä väittää, ettei Venäjä ” koskaan ole levittänyt pommimattoja vieraisiin maihin”

        Sillä silloin valehtelee! Eikös vaan!

      • Anonyymi

        No voi kauheata jos Elisenvaaraa pommitettiin.
        Mitä tekivät britit ja jenkit kun tuhosivat Dresdenin? Kaupunkiin oli sulloutunut satoja tuhansia pakolaisia Saksan itä-osista eikä kukaan tiedä paljonko siellä sai surmansa siviilejä. Puhutaan sadoista tuhansista ja silti USA sekä Englanti ovat sankareita. Meitä onnisti, että saimme vastaan Neuvostoliiton. Olimme silloin natsi-Saksan liittolaisia ja olemme taas vastaavanlaisessa liitossa. Osaamme olla aina historian väärällä puolella j kuvittelemme olevamme jotenkin parempia ja moraaliltamme ylevämpiä kuin muut mikä on silkkaa itsepetosta.

        Historialla ei ole oikeita ja vääriä puolia. Historia on yleisesti hyväksytty satu totesi jo Napoleon aikoinaan.

    • Anonyymi

      Kummallista tekstiä, mutta nostaa sentään tärkeän aiheen mukavasti keskusteluun.

    • Anonyymi

      Venäjän Tiltu osaa aina munata itsensä ja aiheensa!

    • Anonyymi

      Venäjä on Venäjä.

      • Anonyymi

        Venäjä on Venäjä, ikuisesti. Sille ei kukaan voi mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on Venäjä, ikuisesti. Sille ei kukaan voi mitään.

        Aina voi läpikorruptoitunut valtio tehdä parannuksen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on Venäjä, ikuisesti. Sille ei kukaan voi mitään.

        Venäjä on Suomen tärkein naapuri ja hyvä sellainen.
        Aina kun rupeamme V.ttuilemaan Venäjälle saamme kärsiä siitäkö siitäkin syytämme Venäjää. Poliittiset päättäjämme ovat typeryksiä.

        Saas nähdä kuinka syvälle tällä kertaa kyykkäämme. Taloutemme on edelleen syöksyssä, turvallisuutemme ja tulevaisuutemme on vaarannettu ja nyt meillä on vain yksi vaihtoehto jolla pyrimme perustelemaan typerät poliittiset päätöksemme - nostaa jalustalle nämä ääliöt. Kaikki ymmärtävät että tämä on suurta typeryyttä mitä poliittinen eliittimme harrastaa. Median tehtävä on ylläpitää illuusiota propagandan avulla 24/7. Huomaamme pian, että meitä on pahemman kerran huijattu taas kerran.

        Saatanan tunarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on Venäjä, ikuisesti. Sille ei kukaan voi mitään.

        Venäjä on hyvä maa. Suomen tärkein naapurimaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on hyvä maa. Suomen tärkein naapurimaa.

        Ja Putin on rauhantahtoisin päämies, joka ei koskaan painosta toisinajattelijoita.

    • Anonyymi

      Valitettavasti.

    • Anonyymi

      USAlla on sotilaallista läsnäoloa 170 maassa. Se aloittelee rikollisia hyökkäyssotia ja harjoittaa Regime Change-politiikkaa monin eri tavoin CIAn toimesta. Suurena apuna CIAlla on ollut USAID joka sotkeutuu suvereenien valtioiden sisäisiin asioihin tukemalla marginaalisia oppositioryhmittymiä tavoitteena USAlle alisteisen hallituksen nostaminen kohdemaan johtoon.
      Ihmisoikeuksia USA on puolustanut 2000-luvulla mm. ylläpitämällä kidutusvankiloita 28:ssa maassa ml. useissa NATOn jäsenmaissa.
      Kansainvälistä oikeutta USA kunnioittaa asettamalla pakotteita esim. Haagin kv.sotarikotuomioistuimen tuomareita vastaan suojellaakseen itseään ja rikoskumppaneita tuomioilta.
      USA ryöstää suvereenien valtioiden luonnonvaroja häikäilemättömästi (esim. Syyrian öljy, jota pumppaa Delawareen rekisteröity hämäräyhtiö Delta Crescent Energy LLC USAn armeijan suojeluksessa.
      USA tuhoaa demokratioita tukemalla sotilasjunttien vallankaappauksia (esim. Egyptissä).

      USA uhkailee vapaata maailmaa pakotteilla ja yksipuolisilla tullien nostamisella mikäli vapaa maailma ei alistu USAn vaatimuksiin.

      GWB sanoi, että jos ette ole puolellamme olette meitä vastaan. Tämän vuoksi Stupi nuolee Trumpin ahteria.

      • Anonyymi

        Reality check: USA ei sodi missään. Venäjä sotii!!

    • Anonyymi

      Venäjä on ihmiskunnan vihollinen.

    • Anonyymi

      Paljon pahempia ihmiskunnan vihollisia on Länsi-Euroopassa.

      Britanniassa poliisi on kantaväestöä vastaan vierasrotuisten puolella.

      Jos vierasrotuisia rötöstelee ja kantaväestö vastustaa rötöstelyä, niin kantaväestöön kuuluva saa syytteen. Poliisi käyttää resurssinsa kantaväestöä vastaan.

      • Anonyymi

        Russotrolli ei ole kovin ammattitaitoinen 😐

      • Anonyymi

        ”Poliisi käyttää resurssinsa kantaväestöä vastaan.”

        Venäjän Tiltu käyttää olemattomia resurssejaan länsi-Eurooppaa vastaan? Turhaa on työnsä…

    • Anonyymi

      Tekemiensä rikosten perusteella tuon maan voisi tuhota täysin objektiivisilla perusteilla.

      • Anonyymi

        Miten niin? Kuka voisi?

    • Anonyymi

      Venäjä on Venäjä. Siellä asuu paljon venakoita.

      • Anonyymi

        Venäjällä asuu myös miehiä. Tosi sellaisia.
        Venakko on slangisana, joka tarkoittaa: venäläinen nainen, venäläisnainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä asuu myös miehiä. Tosi sellaisia.
        Venakko on slangisana, joka tarkoittaa: venäläinen nainen, venäläisnainen.

        Ja ”tosimies” putsaa Butsassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ”tosimies” putsaa Butsassa!

        Päivitä tuokin asia. Butsa on putsattu jo aikapäivää sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivitä tuokin asia. Butsa on putsattu jo aikapäivää sitten.

        Entä sitten? Muisto elää ikuisesti Katynin tapaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä sitten? Muisto elää ikuisesti Katynin tapaan!

        Oletko venakko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä sitten? Muisto elää ikuisesti Katynin tapaan!

        Ei pidä unohtaman elisenvaaraa katyynin kera!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä unohtaman elisenvaaraa katyynin kera!

        Katynin muisto elää kaikkien oikeamielisten muistoissa.
        Siellä toimittiin eikä meinattu.

    • Anonyymi

      Venäjä tullaan aikanaan jakamaan, aivan kuten historiassa on käynyt ennenkin. Pietarista tulee osa EU:ta, ja Kiina ja stanit hoitavat lopun Venäjän alueista.

      • Anonyymi

        Kaikki ns. suurvallat hajoavat ajan kuluessa. Syynä alamaistensa orjuuttaminen,mihin lopulta kyllästytään. Niin käy Venäjänkin.

    • Anonyymi

      Lavrov valitti, että baltit eivät osaa olla kiitollisia Neuvostoliitolle. Venäläiset ehkä nauttivat kun heitä piinataan, mutta pitääkö siitä vetää johtopäätös, että muutkin nauttivat?

    • Anonyymi

      ----Suurvallaksi esittäytyvä Venäjä -----

      Ei vain esittäydy vaan on. Jos ei olisi niin ei olisi pärjännyt noin kauan Ukrainan ja Naton yhdistettyä voimaa vastaan ja on voitolla.

      Maailmassa on kolme suurvaltaa, USA, Kiina ja Venäjä. Neljäntenä kärkkyy Intia mutta kaukana näistä. EU luetaan lähinnä luokkaan Brics-valtiot.

      • Anonyymi

        Nykyään ykköspaikalla pelaa Kiina.

      • Anonyymi

        "Maailmassa on kolme suurvaltaa, USA, Kiina ja Venäjä."

        Todellisuudessa vain kaksi eli Kiina ja USA. Venäjä on suurvalta vain ydinaseissa. Muilta osin se on täyttä sekundaa ja sitä on todistanut myös 3 v 9 kk kestänyt sota Ukrainassa!

    • Anonyymi

      ---- Venäjä haluaa, että naapurikansat ovat sille alisteisia. ---

      Ihan kuten Trumpin hallinto nyt raivoaa Venezuelaa kohtaan. Mikä ero?

      • Anonyymi

        Se ero, että sinä itse puolustelet systemaattisesti Venäjän rikollisia tekoja.

    • Venäjän kansa on osa ihmiskuntaa kuten me kaikki ihmiset.🌍🌎🌏

      • Anonyymi

        Melkoisen suuri osa Venäjän venäläisistä ihmiskuntaa on joka tapauksessa Vladimir Putinin tukena hänen määräämässään imperialistisessa hyökkäyssodassa, jonka tavoite oli ja on naapurivaltion, Ukrainan, itsenäisyyden lakkauttaminen.

        Jos Ukraina olisi vallattu nopeasti kevättalvella 2022, niin Suomi olisi epäilemättä ollut NATOon kuulumattomana maana seuraava Putinin kohde, ja kun pässin usko sarviinsa olisi paisunut massiivisesti pikaisen voiton jälkeen, eivät venäläiset olisi ainakaan pidätelleet häntä siinä.

        ----Suomi olisi epäilemättä ollut NATOon kuulumattomana maana seuraava Putinin kohde----

        Miksi Venäjä Suomeen hyökkäisi, ei Putin ole yhtä tyhmä kuin sinä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jossittelua. 🤡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ----Suomi olisi epäilemättä ollut NATOon kuulumattomana maana seuraava Putinin kohde----

        Miksi Venäjä Suomeen hyökkäisi, ei Putin ole yhtä tyhmä kuin sinä.

        Eiu, kyllä hän on vielä tyhmempi! Venäjä on maa, joka katsoo, että voima luo oikeuden!

    • Anonyymi

      Trump uhkaa, että iskut Venezuelaan alkavat pian. Nyt huutajat, aloittakaa jo ettette myöhästy heti lähdössä.

      • Anonyymi

        Venezuela on diktatuuri, jossa vaalitulos estetään toteutumasta!

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe