Siis voi helvetti, Orpo sanoi että meidän on puolustettava Ukrainaa koska olemme Natossa ja EUssa.
Siis mitä hittoa?
Ukraina ei ole Natossa eikä EUssakaan.
Naton 5 artikla ei siis ole perusteena.
Entäs EU peruste?
Ei ole Ukraina EUn talousliitossakaan.
Sitäpaitsi EUn tuet jaetaan EUn jäsenille parlamentin päätöksellä, ei Orpon päätöksellä.
Orpo puhuu siis puutaheinää lämpimikseen eli Suomeksi sanottuna tökeröä paskapuhetta.
Luuleeko Orpo oikeasti, että fiksu Suomen kansa uskoo tuollaiseen vedätykseen?
No ei todellakaan usko!
Orpo puhuu lööperiä, on ihan itse keksinyt perusteensa!
149
563
Vastaukset
- Anonyymi
petteri pää on alkanut pettää pahemman kerran
- Anonyymi
Orpon pitäisi muistaa, mitä tapahtui Suomelle. Kun sama vihollinen hyökkäsi marraskuussa v. 1939 Suomen kimppuun Suomi pyysi apua. Tulkaa auttamaan, emme pärjää yksin ! KUKAAN EI TULLUT. Poikkeuksen teki Ruotsi, joka helmikuussa 1940 lähetti vapaaehtoisista kootun prikaatin Lappiin, jolloin Suomi pystyi irrottamaan yhden rykmentin Viipurinlahdelle.
- Anonyymi
Kokkareet on tehnyt suomesta ulkopoliittisen kehitysmaan, ollaan jyrkänteen reunalla. Petterin lääke suomen kansalle on sotasyyhy, millä peitellään maan todelliset vakavat ongelmat.
- Anonyymi
Puhuva pääministeri ja suomi on tuhon tiellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuva pääministeri ja suomi on tuhon tiellä.
Orpotin on kokoomuksen puhegeneraattori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokkareet on tehnyt suomesta ulkopoliittisen kehitysmaan, ollaan jyrkänteen reunalla. Petterin lääke suomen kansalle on sotasyyhy, millä peitellään maan todelliset vakavat ongelmat.
Suomen kansalle valehdellaan päivittäin Petterin ja Ylen johdolla, että suomen kansa muka tukisi tätä täysin järjetöntä ukrohulluutta, rahaa poltetaan lonkalta miljardeja keneltäkään sen kummemmin kysymättä, velkapiikki on auki, Petterille saatava omaishoitaja pikimmiten.

Ylen johdolla? Yle on media, sen tehtävä on kertoa esim. Persujen suhmuroinnista hallituksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpon pitäisi muistaa, mitä tapahtui Suomelle. Kun sama vihollinen hyökkäsi marraskuussa v. 1939 Suomen kimppuun Suomi pyysi apua. Tulkaa auttamaan, emme pärjää yksin ! KUKAAN EI TULLUT. Poikkeuksen teki Ruotsi, joka helmikuussa 1940 lähetti vapaaehtoisista kootun prikaatin Lappiin, jolloin Suomi pystyi irrottamaan yhden rykmentin Viipurinlahdelle.
Tällä kertaa kyse on rahan kierrättämisestä poliitikoille. Ei altruismista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuva pääministeri ja suomi on tuhon tiellä.
Kenelle siivu miljardeista lopulta päätyy? Sitä ei tiedä pankitkaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylen johdolla? Yle on media, sen tehtävä on kertoa esim. Persujen suhmuroinnista hallituksessa.
Ratkeaako tulevat vaalit ukrainagateen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpon pitäisi muistaa, mitä tapahtui Suomelle. Kun sama vihollinen hyökkäsi marraskuussa v. 1939 Suomen kimppuun Suomi pyysi apua. Tulkaa auttamaan, emme pärjää yksin ! KUKAAN EI TULLUT. Poikkeuksen teki Ruotsi, joka helmikuussa 1940 lähetti vapaaehtoisista kootun prikaatin Lappiin, jolloin Suomi pystyi irrottamaan yhden rykmentin Viipurinlahdelle.
Ja hyökkääjät oli suurilta osin etnisyydeltään ukrainalaisia, joka oli yksi neuvostoliiton kolmesta perustajasta. Pelkästään historiallisista syistä Suomen ei pitöisi auttaa ukrainaa millään tavoin, eikä päästä yhtään ukrainalaista suomen rajojen sisään.
- Anonyymi
On todella kysymys myös siitä, että jos Venäjä pääsee voittamaan Ukrainan (jos ei kukaan edes auta), niin sepäs olisi viesti Venäjälle, että kannattaa jatkaa sotaa myös muihin Euroopan maihin, samalla linjalla. Sehän on ollut kauan Putinin unelma, että hän liittää kaikki joskus aikaisemmin Neuvostoliito-Venäjään kuuluneet maat takaisin Venäjään ja tämä on ihan fakta. Se tietäisi toteutuessaan sotaa myös Suomen ja Venäjän välillä. Ajatelkaa asiat loppuun asti.
On myös oikein, että autetaan Ukrainaa, koska Venäjä on hyökkääjä, ja jota maata raakalainen Venäjä (=Putin kätyreineen) sortaa ja tuhoaa ja tappaa ihmisiä oikeudettomasti ja julmasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On todella kysymys myös siitä, että jos Venäjä pääsee voittamaan Ukrainan (jos ei kukaan edes auta), niin sepäs olisi viesti Venäjälle, että kannattaa jatkaa sotaa myös muihin Euroopan maihin, samalla linjalla. Sehän on ollut kauan Putinin unelma, että hän liittää kaikki joskus aikaisemmin Neuvostoliito-Venäjään kuuluneet maat takaisin Venäjään ja tämä on ihan fakta. Se tietäisi toteutuessaan sotaa myös Suomen ja Venäjän välillä. Ajatelkaa asiat loppuun asti.
On myös oikein, että autetaan Ukrainaa, koska Venäjä on hyökkääjä, ja jota maata raakalainen Venäjä (=Putin kätyreineen) sortaa ja tuhoaa ja tappaa ihmisiä oikeudettomasti ja julmasti.Otteripervo on samanlainen ammattivalehtelija kuin Stubb ja Purra?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otteripervo on samanlainen ammattivalehtelija kuin Stubb ja Purra?
häikäilemättömiä huijareita....?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
häikäilemättömiä huijareita....?
valehtelevat kansalle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokkareet on tehnyt suomesta ulkopoliittisen kehitysmaan, ollaan jyrkänteen reunalla. Petterin lääke suomen kansalle on sotasyyhy, millä peitellään maan todelliset vakavat ongelmat.
Petteri on sotakiimallaan ajamassa suomen konkurssiin, mies sekoilee, nyt menossa jo eläkeläistenkin kukkarolle. Herää kysymys, ymmärtääkö hän, minkä maan pääministeri on?
- Anonyymi
ja samoin Cockoomuksen äänestäjillä. siinä on kyllä kans yks vespäiden ryhmä, jotka äänestävät globalisti Cockoomusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylen johdolla? Yle on media, sen tehtävä on kertoa esim. Persujen suhmuroinnista hallituksessa.
YLE valehtelee kaiken.
- Anonyymi
Pitäisi tukea Ukrainaa vielä meidän velaksi ottamilla rahoilla!
Eissssssaatana!- Anonyymi
Voiks tää kansa olla näin saatanan tyhmä, kaikki menee läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiks tää kansa olla näin saatanan tyhmä, kaikki menee läpi.
Suomalaisia huijataan joka vaaleissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaisia huijataan joka vaaleissa.
Kokoomusmedia pitää valtaa suomessa, ne päättävät keitä kansalaisten pitää valtaan valita.
Taloustutkimus oy kuuluu myös kokoomusmediaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomusmedia pitää valtaa suomessa, ne päättävät keitä kansalaisten pitää valtaan valita.
Taloustutkimus oy kuuluu myös kokoomusmediaan.4 hukassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaisia huijataan joka vaaleissa.
Oppositio voi huoletta ottaa ukrainan rahoittamisen vaaliteemaksi. Minua kiinnostaa minne minun nimissä otettu velkaraha päätyy
- Anonyymi
Porukkaa sieltä tullut tänne pakoon rintamalle menemistä. Elelevät suomen verorahoin tuettuna, ajelevat päivisin ostoksilla kaupoissa. Ostelevat kuulemma omistusasuntoja täältä.
Mikähän ihmeen velvollisuus muka suomalaisten vielä puolustella niitä? Kyllä jokaisen maan puolustaminen kuuluu ko, maan kansalaisille.- Anonyymi
Ukraina on entistä Neuvostoliittoa, takapajuisia korruptoituneita maita molemmat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina on entistä Neuvostoliittoa, takapajuisia korruptoituneita maita molemmat.
Ukrainalaiset haluaisivat olla edelleen Venäjän vallan alla. Heidän mielestä niin kuuluisi olla.
- Anonyymi
Tämän maan Toopet päättäjät tämän maan ovat tuhonneet eikä sen kansa. Silti sen köyhää kansaa kuritetaan kuin se olisi syyllinen. Kyllä on järjetöntä touhua tukea toisen maan sotaa, jonka pitäisi olla jo perustuslain vastaista. Ei ihme että talous ei kasva tässä maassa kun kaikki rahat syydetään ulkomaille ilman takaisinmaksu velvoitetta. Pelkkä HÖLMÖLANDIA tämä suomi nykyisin on.
- Anonyymi
Kirjoitat vähän mutta asiaa, se on justiinsa näin!
- Anonyymi
Tämä hallitus ja sen puolueet eivät piittaa tavan kansakaisista yhtään mitään, heidän mielestään pienituloisia voi potkia ihan miten vaan ja se tuntuu heistä hyvältä. Tämä on fakta.
- Anonyymi
Orposella on Napoleon Kompleksi ollut aina.
Levittelee vain käsiään ja puhuu soopaa katsellen lattiaan valtiovierailuillaan.
Toimii täysin sätkynukkena globalistien talutusnuorassa.
Täysi pelle. - Anonyymi
Useat vuokra-asuntojen omistajat mm. haalivat nyt kovat vuokratulot vuokraamalla heille asuntoja, joiden vuokria suomalaisten verorahallakin maksellaan.
He, ketkä heidän täällä olostaan eri tavoin taloudellisen hyödyn saavat, voisivat myös hoitaa kulutkin.- Anonyymi
3,7 miljardia ainakin Suomi laittanut rahaa Ukrainan tukemiseen.
- Anonyymi
Orpo --en muuta keksinyt--
- Anonyymi
Miten olis...nyt 2 tunnin rasisminvastainen kurssi Petteri?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten olis...nyt 2 tunnin rasisminvastainen kurssi Petteri?
öööö tota noin, eikö yksi tunti riittänyt?
- Anonyymi
Ukrainaa puolustetaan koska Venäjä on sotarikollinen terroristinen roistovaltio joka aloitti rikollisen hyökkäyssodan naapurivaltiotaan vastaan. YK:n peruskirjan mukaisesti laittoman hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota saa auttaa kaikin toimin, myöskin aseita toimittamalla.
Ihmiset joilla on moraali pitävät auttamista moraalisena velvoitteena ja moraalittomat ihmiset eli Venäjän asiamiehet raivoavat sitä vastaan. Kaikesta näkee että ryzzänkätyreille on annettu Kremlistä uudet määräykset, että Ukrainan tuesta pitää täällä urputtaa 24/7 ja Kremlin palkolliset tietenkin tekevät kuten on käsketty. Putlerin pehvannuolijat ovat halveksittavaa saastaa.- Anonyymi
Mustavalkoista ajattelua.
Minusta auttamiseen kohdistuva kritiikki on lähes poikkeuksetta sitä, että kritisoidaan määrää. Kun omalla kansalla menee huonosti, ei pitäisi olla ihme, että muidenkin avustaminen vähenisi. Mutta meillä sitä vain kasvatetaan ja loputon piikki on auki samalla, kun omaa kansaa kovistellaan ja vaaditaan yhä lisää säästöä toisten elämisestä.
Herää kysymys, mitä tarkoitusta varten kaikki suomalaisten selviämistä ajattelevat järjestelmällisesti leimataan Kremlin käytreiksi. Mikä sinun motiivisi on? - Anonyymi
Miten se Ukrainan puolustaminen meidän asia muka on?
Emme aloittaneet sotaa eikä maahamme ole hyökätty.
Laittomasti varustelimme Unkrainaa aseilla.
Suomi EI OLE sodassa, mutta on ujutettu vain maksajaksi.
Lasku Suomelle on jo järkyttävän iso.
Olemme itse aiheutetussa lamassa sodan ja lisäksi Naton takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mustavalkoista ajattelua.
Minusta auttamiseen kohdistuva kritiikki on lähes poikkeuksetta sitä, että kritisoidaan määrää. Kun omalla kansalla menee huonosti, ei pitäisi olla ihme, että muidenkin avustaminen vähenisi. Mutta meillä sitä vain kasvatetaan ja loputon piikki on auki samalla, kun omaa kansaa kovistellaan ja vaaditaan yhä lisää säästöä toisten elämisestä.
Herää kysymys, mitä tarkoitusta varten kaikki suomalaisten selviämistä ajattelevat järjestelmällisesti leimataan Kremlin käytreiksi. Mikä sinun motiivisi on?Herää kysymys miksi Ukrainan avustamista vastustavat eivät ole koskaan puolella sanallakaan tuominneet Venäjän sotarikollista hyökkäyssotaa toiseen maahan?
Mutta ettehän te siis mitään Kremlin kätyreitä tietenkään ole... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herää kysymys miksi Ukrainan avustamista vastustavat eivät ole koskaan puolella sanallakaan tuominneet Venäjän sotarikollista hyökkäyssotaa toiseen maahan?
Mutta ettehän te siis mitään Kremlin kätyreitä tietenkään ole...On tuomittu Venäjä tietenkin. Kuten on tuomittu Usa ja Ukrainakin.
Mutta meidän osallistumista sotaan emme hyväksy. - Anonyymi
YK on idioottien 80 vuotta vanha kahvikerho, jossa loisitaan kansalisten verovaroilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herää kysymys miksi Ukrainan avustamista vastustavat eivät ole koskaan puolella sanallakaan tuominneet Venäjän sotarikollista hyökkäyssotaa toiseen maahan?
Mutta ettehän te siis mitään Kremlin kätyreitä tietenkään ole...Kyse on rahasta, eikä somessa tuomitsemisesta, jotta saisi pisteitä itselleen.
- Anonyymi
Kuules pikku opetettu apina, maailma on pullollaan näitä "sotarikollisia", entisiä ja nykyisiä, joka ilmansuunnalla, yhdeltä sellaiselta, israel ja usa, suomi ostaa jatkuvasti aseita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tuomittu Venäjä tietenkin. Kuten on tuomittu Usa ja Ukrainakin.
Mutta meidän osallistumista sotaan emme hyväksy.Tuomistemme myös koko EUn johdon, miksi ei voida ottaa keskusteluyhteyttä Putiniin ja tunnustella RAUHASTA PUHUMISEN MAHDOLLISUUTTA?
Mutta ei mikäänlaista puhetta rauhasta, käsittämätöntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YK on idioottien 80 vuotta vanha kahvikerho, jossa loisitaan kansalisten verovaroilla.
Kyllä YK on tärkeä järjestö, mutta siellä on iso valuvika, turvallisuusneuvoston 5 pysyvää maata voivat kumota jäsenmaiden enemmistön hyvätkin ehdotukset jos kokevat ehdotusten olevan heitä vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomistemme myös koko EUn johdon, miksi ei voida ottaa keskusteluyhteyttä Putiniin ja tunnustella RAUHASTA PUHUMISEN MAHDOLLISUUTTA?
Mutta ei mikäänlaista puhetta rauhasta, käsittämätöntä.Menossa on maailman suurin verovarojen kavallus kansalaisilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se Ukrainan puolustaminen meidän asia muka on?
Emme aloittaneet sotaa eikä maahamme ole hyökätty.
Laittomasti varustelimme Unkrainaa aseilla.
Suomi EI OLE sodassa, mutta on ujutettu vain maksajaksi.
Lasku Suomelle on jo järkyttävän iso.
Olemme itse aiheutetussa lamassa sodan ja lisäksi Naton takia.Länsihän käytännössä aloitti tämän onnettoman proxy-sodan tarkoituksena kyykyttää Venäjää ja samalla ottaa oikeus miljoonilta venäläisiltä puhua, käyttää omaa äidinkieltään ukrainassa. Tää on kai sitä "arvopohjaista demokratiaa.
Poistetaan ruotsin kieli suomesta, katsotaan , mikä on reaktio. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herää kysymys miksi Ukrainan avustamista vastustavat eivät ole koskaan puolella sanallakaan tuominneet Venäjän sotarikollista hyökkäyssotaa toiseen maahan?
Mutta ettehän te siis mitään Kremlin kätyreitä tietenkään ole...Tuomittu on koko ajan, kuten joku muukin sinulle jo totesi. Totta kai.
Edelleen; mikä sinun motiivisi on leimata suomalaiset, jotka omasta maastaan välittävät, Kremlin kätyreiksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomittu on koko ajan, kuten joku muukin sinulle jo totesi. Totta kai.
Edelleen; mikä sinun motiivisi on leimata suomalaiset, jotka omasta maastaan välittävät, Kremlin kätyreiksi?He ovat näitä, jotka luulevat olevansa fiksuja, kun asiattomasti toisia solvaavat.
- Anonyymi
Kremlin kätyrit nillittävät ja avustuskaravaani kulkee.
Luuleeko avaaja että fiksu Suomen kansa uskoisi teitä Venäjän palveluksessa olevia maanpettureita.- Anonyymi
Olen pettynyt kun et itse pysty ajattelemaan, toistelet vain sinulle syötettyjä sanoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen pettynyt kun et itse pysty ajattelemaan, toistelet vain sinulle syötettyjä sanoja.
Paljonko Kreml maksaa teille jokaisesta aivopierusta?
Ainakaan ei maksa laadusta vaan näköjään määrästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko Kreml maksaa teille jokaisesta aivopierusta?
Ainakaan ei maksa laadusta vaan näköjään määrästä.Laulat kulunutta virttä, tiedät itsekin että väitteesi ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laulat kulunutta virttä, tiedät itsekin että väitteesi ei pidä paikkaansa.
Tehän voisitte todistaa että ette ole Venäjän asiamiehiä tuomitsemalla yksiselitteisesti Venäjän aloittaman rikollisen hyökkäyssodan toiseen valtioon. Aivan kuten YK:n yleiskokouksessa tuomitsi 141 jäsenvaltiota.
Mutta eipä ole sellaista koskaan näkynyt. Vain Ukrainan solvaamista ja Venäjän sotarikollisen hyökkäyssodan puolustelua, täsmälleen samoilla sanoilla joita Putin ja Kreml aina käyttävät.
Kun aina toistatte vain Putinin sanoja ja Kremlin viestejä, on aivan turhaa yrittää säälittävän epätoivoisesti selitellä että ette muka ole Kremlin asiamiehiä. Kukaan täysjärkinen ei teitä usko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehän voisitte todistaa että ette ole Venäjän asiamiehiä tuomitsemalla yksiselitteisesti Venäjän aloittaman rikollisen hyökkäyssodan toiseen valtioon. Aivan kuten YK:n yleiskokouksessa tuomitsi 141 jäsenvaltiota.
Mutta eipä ole sellaista koskaan näkynyt. Vain Ukrainan solvaamista ja Venäjän sotarikollisen hyökkäyssodan puolustelua, täsmälleen samoilla sanoilla joita Putin ja Kreml aina käyttävät.
Kun aina toistatte vain Putinin sanoja ja Kremlin viestejä, on aivan turhaa yrittää säälittävän epätoivoisesti selitellä että ette muka ole Kremlin asiamiehiä. Kukaan täysjärkinen ei teitä usko.Luulotauti on harhaisen ihmisen mielisairaus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehän voisitte todistaa että ette ole Venäjän asiamiehiä tuomitsemalla yksiselitteisesti Venäjän aloittaman rikollisen hyökkäyssodan toiseen valtioon. Aivan kuten YK:n yleiskokouksessa tuomitsi 141 jäsenvaltiota.
Mutta eipä ole sellaista koskaan näkynyt. Vain Ukrainan solvaamista ja Venäjän sotarikollisen hyökkäyssodan puolustelua, täsmälleen samoilla sanoilla joita Putin ja Kreml aina käyttävät.
Kun aina toistatte vain Putinin sanoja ja Kremlin viestejä, on aivan turhaa yrittää säälittävän epätoivoisesti selitellä että ette muka ole Kremlin asiamiehiä. Kukaan täysjärkinen ei teitä usko.Ei Venäjä edes ole hyökännyt. Krimikin annettiin vapaaehtoisesti, koska se oli ukrainan kansan tahto. He haluavat olla venäläisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Venäjä edes ole hyökännyt. Krimikin annettiin vapaaehtoisesti, koska se oli ukrainan kansan tahto. He haluavat olla venäläisiä.
Tietenkin haluavat, väestö on venäjänkielistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehän voisitte todistaa että ette ole Venäjän asiamiehiä tuomitsemalla yksiselitteisesti Venäjän aloittaman rikollisen hyökkäyssodan toiseen valtioon. Aivan kuten YK:n yleiskokouksessa tuomitsi 141 jäsenvaltiota.
Mutta eipä ole sellaista koskaan näkynyt. Vain Ukrainan solvaamista ja Venäjän sotarikollisen hyökkäyssodan puolustelua, täsmälleen samoilla sanoilla joita Putin ja Kreml aina käyttävät.
Kun aina toistatte vain Putinin sanoja ja Kremlin viestejä, on aivan turhaa yrittää säälittävän epätoivoisesti selitellä että ette muka ole Kremlin asiamiehiä. Kukaan täysjärkinen ei teitä usko.Tuomitsen Venäjän hyökkäyssodan.
Joko nyt sopii puhua omasta kansasta ja siitä, mihin meillä riittää rahaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomitsen Venäjän hyökkäyssodan.
Joko nyt sopii puhua omasta kansasta ja siitä, mihin meillä riittää rahaa?Tuomitsen Usa/Ukrainan aloittaman sodan.
Meidän pitäisi vaikuttaa rauhan syntymiseen, aseistamalla ja rahoittamalla Ukrainaa, sota ei lopu.
Sota ei lopu sotimalla vaan sopimalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomitsen Usa/Ukrainan aloittaman sodan.
Meidän pitäisi vaikuttaa rauhan syntymiseen, aseistamalla ja rahoittamalla Ukrainaa, sota ei lopu.
Sota ei lopu sotimalla vaan sopimalla.Samaa mieltä viimeisestä lauseestasi.
Lisäksi meillä ei vain ole varaa pistää tällaisia summia vieraiden maiden sotien tukemiseen. Jos Suomi ei huolehdi suomalaisista, ei huolehdi kukaan muukaan.
Näin sitä voi keskustella aivan rauhassa ja huolehtia omastakin kansasta, vaikka on eri mieltä siitä, ketä tulisi tuomita toisten sodissa.
- Anonyymi
Suomi on toiminut ihan oikein Ukrainan kohdalla. Itse tosin en olisi antanut edes niitä sodan alkupäänkään apuja yhtään rahana vaan kaikki materiaalina.
Suoraan rahana ei joitain satoja miljoonia enempiä ei tietääkseni annettu.
Suurinosa annettu hyödyllisenä konkreettisena materiaalina ja hallituksen vaihtumisen jälkeen vain valvottuihin kehitysapuprojekteihin/kohteisiin, esim. kouluihin, sairaaloihin, päiväkoteihin ja neuvoloihin. Muuhun sinne ei uskalla rahaa antaa kun korruptiovaltio kyseessä ja ei ilman tarkastusvalvontaa että ovat varmasti tehneet ka-rahoilla sen mistä sovittu.
Se 100 miljoonaa annetaan muiden pohjoismaiden mukana ostettaessa aseita Ukrainalle. Ruotsi, tanska ja norja yhteensä 400 euron edestä. Eli yhteensä 500 € kun Suomi mukana.
Suomi toimittaa samaan aikaan erikseen vielä 600 miljoonan edestä sotamateriaalia erissä Ukrainaan, lähinnä tykistölle ammuksia ja ehkä samalla vielä jotain vanhempaa kalustoa, joita jo korvattu/korvataan Suomessa uudella.- Anonyymi
"Se 100 miljoonaa annetaan muiden pohjoismaiden mukana ostettaessa aseita Ukrainalle. Ruotsi, tanska ja norja yhteensä 400 euron edestä. Eli yhteensä 500 € kun Suomi mukana."
Trump pesi kätensä Ukrainan tukemisesta ja laittoi vielä euroopan ostamaan aseita Usalta Ukrainan tukemiseen 🤣🤣🤣
Eli Trump höynäytti eurooppalaisia kumppaneita oikein huolella.
Eikä euroopan johtajat edes tajua tulleensa höynäytetyksi 😂
Mitä se kertoo euroopan johtajista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se 100 miljoonaa annetaan muiden pohjoismaiden mukana ostettaessa aseita Ukrainalle. Ruotsi, tanska ja norja yhteensä 400 euron edestä. Eli yhteensä 500 € kun Suomi mukana."
Trump pesi kätensä Ukrainan tukemisesta ja laittoi vielä euroopan ostamaan aseita Usalta Ukrainan tukemiseen 🤣🤣🤣
Eli Trump höynäytti eurooppalaisia kumppaneita oikein huolella.
Eikä euroopan johtajat edes tajua tulleensa höynäytetyksi 😂
Mitä se kertoo euroopan johtajista?Trumpin suhtautumista osattiin jo ennalta epäillä.
Väestönsuojarakentamisessa Suomi voi myös Ukrainaa auttaa.
Kun venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan ja lopettaisi sotimisensa niin tämmöistäkään tukemista Suomelta ei olisi koskaan tarvinnut.
putin, dugin, konstantin malofejev, silovikit, kenraalinsa ja putinistivenäläiset ovat syyllisiä sotaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpin suhtautumista osattiin jo ennalta epäillä.
Väestönsuojarakentamisessa Suomi voi myös Ukrainaa auttaa.
Kun venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan ja lopettaisi sotimisensa niin tämmöistäkään tukemista Suomelta ei olisi koskaan tarvinnut.
putin, dugin, konstantin malofejev, silovikit, kenraalinsa ja putinistivenäläiset ovat syyllisiä sotaan.Juu, lähetetään hypersoonisten ohjusten pitäviä sateenvarjoja ukrainaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, lähetetään hypersoonisten ohjusten pitäviä sateenvarjoja ukrainaan.
Kyllä ne ryssän hypersooniset on nähty. Ja vaikka olisikin ne maksavat ja niitä ei olisi vara montaa käyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne ryssän hypersooniset on nähty. Ja vaikka olisikin ne maksavat ja niitä ei olisi vara montaa käyttää.
Bluffia enimmäkseen propagandan siivittämänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne ryssän hypersooniset on nähty. Ja vaikka olisikin ne maksavat ja niitä ei olisi vara montaa käyttää.
Olet propagangan uhri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne ryssän hypersooniset on nähty. Ja vaikka olisikin ne maksavat ja niitä ei olisi vara montaa käyttää.
Ihan tavallinen sateenvarjo riittää ukrainalaisille, eivät parempaa ansaitse sotasyylliset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet propagangan uhri.
Njet.
- Anonyymi
Aina kun Kremlin asiamiehet itkevät ollaan tehty jotain oikein.
Kaikki Suomen eduskuntapuolueet kannattavat yksimielisesti Ukrainan avustamista ja sen jatkamista. Pieni määrä marginaalisia Venäjän asiamiehiä vastustaa kuten Kreml on heitä määrännyt tekemään. Näillä Venäjän palveluksessa olevilla ei ole Suomessa mitään kannatusta, vaaleissa aina jäävät alle 1 %.- Anonyymi
Sinä et kuulu noihin mainittuihin fiksuihin suomalaisiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et kuulu noihin mainittuihin fiksuihin suomalaisiin
Voivoi ryzzänaZi, kun teidän kannatuksenne Suomessa ei missään vaaleissa ole ollut yli yhden prosentin, joten aivan turhaan vouhotatte. Teillä ei ole edustajia siellä missä päätökset oikeasti tehdään. Täällä öyhötätte typeryyksiänne Kremlin käskyjen mukaan, koska mihinkään muuhun ette koskaan kykene, ettekä tule kykenemään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18283167/eduskuntaryhmat-yksituumaisia-ukrainan-avustamisesta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voivoi ryzzänaZi, kun teidän kannatuksenne Suomessa ei missään vaaleissa ole ollut yli yhden prosentin, joten aivan turhaan vouhotatte. Teillä ei ole edustajia siellä missä päätökset oikeasti tehdään. Täällä öyhötätte typeryyksiänne Kremlin käskyjen mukaan, koska mihinkään muuhun ette koskaan kykene, ettekä tule kykenemään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18283167/eduskuntaryhmat-yksituumaisia-ukrainan-avustamisestaRRUUUAAAAHHHHH yli 1½ vuotta vanha linkki, yrität kusettaa. Nythän ei eduskunnassa ole mitään keskusteltu, OrpoPurra vaan Stubbin kanssa keskenään päättää keneltäkään mitään kyselemättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RRUUUAAAAHHHHH yli 1½ vuotta vanha linkki, yrität kusettaa. Nythän ei eduskunnassa ole mitään keskusteltu, OrpoPurra vaan Stubbin kanssa keskenään päättää keneltäkään mitään kyselemättä.
Persu narahti huijauksesta housut kintuissa 🤣🤣
- Anonyymi
Suomella on yksinkertaisesti sotapsykoosista ravintonsa saava konttakatastrofihallitus, aivan sairasta. Otetaan velkaa ja leikataan, että ukraina/nato voi käydä sotaa.
- Anonyymi
Miksi sinä ihailet veristä diktatuuria Venäjää ja sen sotarikollisen johtajan aloittamaa rikollista hyökkäyssotaa? Miksi sinä kannatat ukrainalaisten kansanmurhaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinä ihailet veristä diktatuuria Venäjää ja sen sotarikollisen johtajan aloittamaa rikollista hyökkäyssotaa? Miksi sinä kannatat ukrainalaisten kansanmurhaa?
Ukraina voi vetäytyä aloittamastaan sodasta koska vain, toinen sotasyyllinen eli Usa vetäytyi jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina voi vetäytyä aloittamastaan sodasta koska vain, toinen sotasyyllinen eli Usa vetäytyi jo.
Usa tekee aina niin. Aloittaa sotia ympäri maailmaa, luistaa sivuun ja jättää loppusiivouksen aina muille.
Tämä on nähty jo niin monta kertaa, että kaava tiedetään.
Jos jonnet ette tätä tiedä, kysykää boomereilta, heillä on kokemusta ja näkemystä eli faktaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usa tekee aina niin. Aloittaa sotia ympäri maailmaa, luistaa sivuun ja jättää loppusiivouksen aina muille.
Tämä on nähty jo niin monta kertaa, että kaava tiedetään.
Jos jonnet ette tätä tiedä, kysykää boomereilta, heillä on kokemusta ja näkemystä eli faktaa.Usalla on motivaationa näissä sodissaan aina saada myyntiä valtavalle aseteollisuudelleen, siksi näitä sotia sytyttelee eli pelkästä bisneksestä on kysymys...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usalla on motivaationa näissä sodissaan aina saada myyntiä valtavalle aseteollisuudelleen, siksi näitä sotia sytyttelee eli pelkästä bisneksestä on kysymys...
Siinähän se tuli sodan ydin eli bisnes, raha.
- Anonyymi
Orpon hallitus on saavuttanut pimeyden ytimen ja syntymäänsä säikähtänyt kansa seuraa vierestä, kun hönöt johtaa maata.
- Anonyymi
Ennen ihmisillä oli ns. maalaisjärkeä, osattiin olla realisteja.
Nykyään maalaisjärki on kadonnut, kun somessa peukutetaan porukan mukana ajattelematta mitään.
- Anonyymi
En halua maksaa muiden sotia.
- Anonyymi
Hyvin moni on samaa mieltä, vastustus kasvaa.
- Anonyymi
Orpon mielestä voimme tukea ukrainaa rajattomasti koska otetaan vaan sen mukaan lisävelkaa koko ajan ukraina tukeen.
- Anonyymi
Orpo lupaa ja Purra ottaa rahat seinästä.
- Anonyymi
Orpolle juoksee palkkiot rahansiirroista sveitsiläisen pankin numerotilille. Toinen vaihtoehto on, että Orpo on vastuuton ja toimii suomalaisten etuja vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpolle juoksee palkkiot rahansiirroista sveitsiläisen pankin numerotilille. Toinen vaihtoehto on, että Orpo on vastuuton ja toimii suomalaisten etuja vastaan.
Molemmat on oikein.
- Anonyymi
Herätkää nyt hölmöläiset, ennen kuin on myöhäistä, tätä menoa kokoomus vie onnettoman suomen sotaan.
- Anonyymi
"Ukraina ei ole Natossa eikä EUssakaan.
Naton 5 artikla ei siis ole perusteena.
Entäs EU peruste?
Ei ole Ukraina EUn talousliitossakaan."
Miksi NatoNiilot eivät vastaa tähän, miksi siis Ukrainaa pitää puolustaa?
NatoNiilot nillittävät vain Kremlin aloituksesta.- Anonyymi
Ukraina tulee olemaan molemmissa ja sekös teitä Putlerin pehvannuolijoita niin kyrsii.
- Anonyymi
natonappuloilla ei ole minkäänlaisia argumentteja millä vastata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina tulee olemaan molemmissa ja sekös teitä Putlerin pehvannuolijoita niin kyrsii.
"Tulee olemaan" heeeehhheehe, tuo on torilla korteista katsovalta ennustajalta kysytty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina tulee olemaan molemmissa ja sekös teitä Putlerin pehvannuolijoita niin kyrsii.
Trumpin ja muiden Naton päättäjien mukaan Ukraina ei tule olemaan KOSKAAN Naton jäsen.
Kun teet diilin USA:n kanssa, niin voit olla satavarma, että se tarkoittaa USA:n intressien palvelemista, sillä "kaveruus" yksinapaista maailmaa tavoittelevan imperialistin kanssa ei ole koskaan ilmaista. Saat mitä tilaat.
☝️🙄- Anonyymi
Persutrolli on nyt pettynyt idoliinsa Trumppiin 😂
- Anonyymi
Todella häilyvä trolli tuo mr.pers-efekti, välillä on kiihkeästi persujen puolesta, nyt näköjään persujen idolia vastaan.
Anonyymi kirjoitti:
Todella häilyvä trolli tuo mr.pers-efekti, välillä on kiihkeästi persujen puolesta, nyt näköjään persujen idolia vastaan.
Jos vain sulla olisi enemmän toimivia synapseja, niin sun näppikses ei tarvitsisi sietää tuollaista kaItoinkohtelua. Miksi en voisi kannattaa Perussuomalaisia ja suhtautua kriittisesti USA:han? Sulkeeko nämä jotenkin toisensa pois? Mitä jos yrittäisit tämän jotenkin sisäistää ja ajatella asteittaista kehittymistä? Vai eikö punainen kirja salli sitä?
☝️🙄- Anonyymi
Mr.Perfect kirjoitti:

☝️🙄Meitä ette rokota valintamme on urea ♥️🥃♥️
- Anonyymi
Me tilaamme ureaa!
Mr.Perfect on Suomen Mr. Christopher Key - Anonyymi
Mr.Perfect kirjoitti:
Jos vain sulla olisi enemmän toimivia synapseja, niin sun näppikses ei tarvitsisi sietää tuollaista kaItoinkohtelua. Miksi en voisi kannattaa Perussuomalaisia ja suhtautua kriittisesti USA:han? Sulkeeko nämä jotenkin toisensa pois? Mitä jos yrittäisit tämän jotenkin sisäistää ja ajatella asteittaista kehittymistä? Vai eikö punainen kirja salli sitä?
☝️🙄Nasahti naulankantaan, tynkkysen persutrolli kilahti 😅
- Anonyymi
Me jotka ymmärrämme valitsimme luonnon Urean
Mr Christopher Key
Mr Perfect Anonyymi kirjoitti:
Nasahti naulankantaan, tynkkysen persutrolli kilahti 😅
Tyypillinen aggressio, kun itselläsi kilahti. Näin käy, kun kommentti aktivoi kiukkusynapsit. Et sinä pahoinvointiasi pysty nauruhymiön taakse piilottamaan. Se tulee sieltä mylvien esiin ja tekee sitä mitä parhaiten osaa. MyIviä.
☝️😂- Anonyymi
Totta se on, jos menetät yöunesi, mitä sitten hehe
- Anonyymi
Minusta Häkkänen on jo pahempi. Sanoi, että tuo miljardipuhallus pitää räntätä läpi, vaikka tiesi Belgian vastustuksen.
- Anonyymi
Ehkäpä ei kannattaisi varastaa, se tulee myöhemmin vastaan ikävällä tavalla.
- Anonyymi
Häkkänen yrittää puhua syvällä rintaäänellä, mutta kun ei vakuuta niin ei vakuuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Häkkänen yrittää puhua syvällä rintaäänellä, mutta kun ei vakuuta niin ei vakuuta.
Häkkänen muistuttaa tyylitään toista itäisten seutujen kokoomuspolittikkoa eli Kataista siis sietää varoa.
- Anonyymi
Ei tarvi olla putinisti kun toteaa että Ukraina ei ikinä pääse Natoon.Jos on yhtään lukenut Venäjän aatemaailmasta ym.käsittää sen.Eu on jotenkin mahdollinen
- Anonyymi
Aivan,pitää ymmärtää iso kokonaisuus eikä vain tunnemaailman siivua
- Anonyymi
Prosessit ovat vuosia pitkiä. Osa ei pääse EU:hun koskaan. Täytyy sanoa,että toivoisin, että Ukraina olisi saanut alusta lähtien hyvän luotettavalla pohjalla olevan avun. Kiireellä tulee vaan sutta.
- Anonyymi
Nosteletko useinkin spurguja siltojen alta parrasvaloihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nosteletko useinkin spurguja siltojen alta parrasvaloihin?
Jep, ukraina on valtiona spurgu, ei ole rahaa ei aseita omasta takaa, länsimaat ovat ovat pitäneet pystyssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nosteletko useinkin spurguja siltojen alta parrasvaloihin?
Sinutkin spurgun joutunut nostamaan monta kertaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinutkin spurgun joutunut nostamaan monta kertaa.
Putosit kärryiltä, huomaatko itse?
- Anonyymi
Harmi kun meillä ei ole enää rehellstä ulkopolitiikan tutkivaa journalismia, Natojäsenyyden myötä pitää mediankin olla ulkopoliittisesti Washingtonin kanssa samaa mieltä, koska ulkopoliitikkamme määritetään sieltä, niin Ukrainan kuin Israelinkin suhteen.
- Anonyymi
Venäjä on rosvomaa. Onko joku muuta mieltä?
- Anonyymi
Unohdit mainita Usan, se on myös rosvomaa.
- Anonyymi
Lähetetään orpo ukrorintamalle tositoimiin, mitä se täällä lässyttää päivästä toiseen.
- Anonyymi
äiti ei päästä.
- Anonyymi
Näin törkeetä kansalaisten kusetusta ei ole ennen nähty kuin mitä kauhukabinetti on nyt tehnyt.
- Anonyymi
Tosta vaan 100 miljoonaa velkarahaa heittää mies joka vaatii velkajarrua.
- Anonyymi
Nato-jäsenyys ja Ukrainan aseistus ja rahoittaminen suuren mittaluokan vrheitä!
- Anonyymi
Kaikki seurausta kokoomuksesta hallituksessa.
- Anonyymi
Onko orpolla oma miljardien lehmä ojassa, vai kääriikö puolue provikat tukirahoista?
Kysyn vaan. Jokin ukrainayhtälössä ei täsmää. Niin valtavia summia sinne uppoaa, että jossain ne rahat alkaa näkyä väkisinkin ja joku niiden perään kyselee vielä. Joku valtiollinen toimija. Jos olisin orvon sijalla afrikka alkaisi kiinnostamaan minua "sillä mielellä". Koska korruptio tulee julki? Vasta vaalien jälkeen? Ketkä kaikki ovat korruptiossa mukana? Ja mitä kautta rahat liikkuvat? Asia kiin
Minua siviilipuolen korruptio ei kiinnosta. Sotilastiedustelullekin tihkuu vinkkejä korruptoituneesta myyrästä suomen valtioneuvostossa. korruptionvastainen kampanja etenee, kuin VRn juna. Yhteisellä matkalla. Kohta tiedetään, keitä afrikka kiinnostaa. - Anonyymi
Ukraina oli osa Neuvostoliittoa, minkä suurin osavaltio oli Venäjä. Näen Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan lähinnä sisällissotana, mihin ulkopuolisten ei pitäisi puuttua. Entisen Neuvostoliiton alueen sisäiset kahinat eivät tule loppumaan ikinä.
Luonnonvaransa tuhlannut länsi tulee romahtamaan, ellei luonnonvaroja saada mistään muualta. Tämän takia on päädytty järjettömään sotimiseen ympäri maapalloa. Itä-Länsi -ottelu ei tule päättymään kenenkään kannalta hyvin.- Anonyymi
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on Neuvostoliiton hajoamissota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on Neuvostoliiton hajoamissota.
Vaan kun ei hajoa
- Anonyymi
Ikävä ettei Suomen ulkopolitiikassa ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin aseet. Miksi kukaan ei pyri rauhaan ja sovittelemaan. Kyllähän Venäjällä resursseja riittää sotaa jatkamaan tai se voi niitä hankkia lisää myöhempään käyttöön. Nykyinen tie ei lopu ikinä, jos muuta vaihtoehtoa ei halutakaan esittää.
Kokoomuspoliitikoiden mielipiteet ovat olleet liian usein pelkkää pöljyyttä. Jo Niinistö töksäytteli mitä sattuu, eikä Orpon käsitkset taloudesta, vanhustenhoidosta ja työttömyydestä kestä kritiikkiä. Kekkonen ymmärsi puolueen sopimattomuuden ja epätotuudet. Muka koti, uskonto isänmaa. Kaikki ne on kyseenlaistettu.- Anonyymi
Mistä me saataisi uusi Kekkonen ja sellainen yhtenäisyys että noustaisi ajamaan nämä epäisänmaalliset puolueet pois vallasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä me saataisi uusi Kekkonen ja sellainen yhtenäisyys että noustaisi ajamaan nämä epäisänmaalliset puolueet pois vallasta?
Kyllä, porukat joukolla liikkeelle, kyllä epäisänmaallisen kansaa kurittavan hallituksen taival siten saadaan helposti katkaistua ja laitettua kadulle kävelemään.
- Anonyymi
Tämän takia Länsi ajaa sodan jatkumista Ukrainassa:
https://t.me/DUMBSandCloning/588318
Lapset ja elinkauppa ovat syyt, miksi Lännen oligargit haluavat sodan jatkuvan. Samoin kaatuneiden elinkauppa on isoa bisnestä.
YLE:n pitäisi kaivaa taas veroparatiisien pankkien tiedot esiin ja katsoa, keiden politikkojen tilit pursuavat veristä rahaa Ukrainasta. - Anonyymi
Mitäpä sanovat vanhuuseläkeläiset kun työeläkkeistä käy hallitus seuraavaksi leikkaamaan?
Työeläkkeistä ainoastaan noin 20% maksetaan rahastoista ja loput tulee verovaroista.- Anonyymi
Työeläkerahastoissa on satoja miljardeja. Miksi eläkkeitä ei kokonaan makseta niistä? Kuka vetää taas kerran välistä eli varastaa?
- Anonyymi
Tässä ketjussa taitaa suurin osa kirjoittajista olla venäläisiä, tai venäjä-mielisiä. Tai sitten osa on ajattemattomia, kypsymättömiä ja itsekkäitä.
- Anonyymi
Teidän mielestänne on siis ihan OK että Suomi ottaa velkaa nyt viimeksi 100 miljoonaa euroa ja ostaa sillä Ukrainalle aseita tilanteessa, jossa kansalaisilta leikataan kautta linjan joka asiassa ja veroja korotetaan ja tätä kaikkea perustellaan Suomen velkaantumisen taittamisella.
Kaikki raha jota syydetään Suomen ulkopuolelle on pois meitlä kansalaisilta aivan kaikessa ja kaiken sen me suomalaiset joudumme maksamaan. - Anonyymi
Persut nillittävät venäläisistä kirjoittajista, eivät omilla viesteillään pysty väitteitä kumoamaan.
Henkisesti köyhiä ovat persut.
- Anonyymi
RyZZykkä onkin tänään ollut aktiivinen turhanpäiväisessä monologissaan. Vrt. kommenttien lukumäärä vs. katselukerrat. Ketään ei Suomessa kiinnosta tarinat kaalimaan pientareelta.
- Anonyymi
Huomaatko ite miten avuton keskustelija persurassukka olet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko ite miten avuton keskustelija persurassukka olet?
Huomaan, mutta kommenttisi ei muuta asiaa mitenkään.
- Anonyymi
"Luuleeko Orpo oikeasti, että fiksu Suomen kansa uskoo tuollaiseen vedätykseen?"
Orpo vaistoaa luontaisesti sen, että 99 % ihmisistä ei kykene omaan ajatteluun. Orpo on oppinut, että enemmistö seuraa 'johtajaa'.- Anonyymi
Orpo ei ole muuta kuin EK:n juoksupoika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpo ei ole muuta kuin EK:n juoksupoika.
Huomaatko ite miten avuton keskustelija olet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko ite miten avuton keskustelija olet?
Huomaan, mutta se ei muuta asiaa mitenkään.
- Anonyymi
Suomessa on paljon venäjämielisiä vas natsej.. jotka toivovat venäjän Suomen haltuunottoa.
Ukraina hidastaa vejäjän natsi...n seuraavaa valloitusyritystä. Kaikki tuki Ukrainalle .- Anonyymi
Jos ajattelee oman kansan etua, niin onkin yhtäkkiä joku ryzzätrolli ja Kremlin kätyri. On vähän yksioikoisen typerää ja älyllistä epärehellisyyttä. Natoniilojen propaganda on lapsellista.
- Anonyymi
Yli-velka Suomi on ajettu tärviölle...
Täysin osaamatonta nöyristeöy politiikaa vain...
Sota korvaukset nato sotiin ovat rahan tuhalusta - erittäin huonoa politiikkaa !!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad871400- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että374834- 153804
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124717- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 57611