– Kaisa Juuso on pettänyt tämän alueen ihmiset. En ole nähnyt hänen puolustaneen meidän sairaalaa, vaan hän on mennyt hallituksen kelkkaan.
Molemmissa käsissä kylttejä pitävä Tapani Piiparinen liikuttuu kertoessaan oman sairaalan merkityksestä.
– Kyllä tämä Länskän alasajo oli järkyttävä uutinen kaikille merilappilaisille, koska me olemme saaneet sieltä niin paljon apua.
Ministeri väisti häntä odottaneen mielenosoittajajoukon ja meni sisälle Kulttuurikeskukseen toista kautta. Siellä hiillostus jatkui ja Juuso arveli yleisön edessä, että merilappilaisten raivo yltyy pian hallitsemattomaksi.
– Aika ihmeellistä, että minua pitää olla kolme poliisia turvaamassa omalla kotiseudulla, Kaisa Juuso totesi.
Ei, Kaisa. Se ei ole ihmeellistä. Sait vain mitä tilasit.
https://yle.fi/a/74-20190464
Persu-Juuso sai äänestäjiensä vihat päälleen.
61
464
Vastaukset
- Anonyymi
Lopetit kotiseudultasi sairaalan mutta oli pistää satoja tuhansia valtion rahaa oman kotikylän pikkutiehen ja nyt muka ihmettelet miksi kotiseutusi ihmiset vihaavat sinua?
- Anonyymi
o
______________- SYYLLISIÄ- Ovat Vain ja Ainoastaan ;
SDP:n ja LaitaVasemmisto Ja MyrkynVihreät ja VasemmistoKEPU -puolueet -!
o - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
o
______________- SYYLLISIÄ- Ovat Vain ja Ainoastaan ;
SDP:n ja LaitaVasemmisto Ja MyrkynVihreät ja VasemmistoKEPU -puolueet -!
oPersujen ajatuspajan ykköskasvo äänessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen ajatuspajan ykköskasvo äänessä.
Kyllä, se on tuota vaan jatkuvasti. Syytellään kaikkia muita ja tuota ainaista öhinä-öhinä-vassari-vihervassari-ininä-öninä-kommari-komukka, kaikki on muiden vika. Se ajan myötä menettää tehonsa. Mitä sitten? Jotkut ovat toisista puolueista. Siellä vanhat Lapin äijänkäppyrät joilla sydäri tai joku muu vaiva aivan oven takana ja kela maksaa apuja ovat niin oikeistolaisia, että. Propaganda on uponnut ja hölmöjä vie kokoomus ja PS kuin poroja narussa.
Anonyymi kirjoitti:
Persujen ajatuspajan ykköskasvo äänessä.
Suomen Perusta on puhununna! 😆
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Suomen Perusta on puhununna! 😆
Mutta tosipersut eivät myönnä pettäneensä vaikka pettivät.
- Anonyymi
Rahat menivät mamujen taskuun. Se oli demareiden tahto.
- Anonyymi
Tuo tiejuttu on hyvä. Niin meilläkinpäin yx kusipääkokkare-edustaja sai mökkitielleen paljon rahhaa. Hyvä se on ajella mökille, kun muut asukkaat kiroo kirkonkylän kynnöspeltoja. Vitun Heinonen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rahat menivät mamujen taskuun. Se oli demareiden tahto.
Miksi sotket valheillasi keskusteluamme?
- Anonyymi
Kyllä siihen pikkutiehen meni miljoona eikä satojatuhansia.
Eikä siinä kaikki vaan tuon kylätien projetki jatkuu ensi vuonna ja taitaa taasen mennä miljoona.
- Anonyymi
Juuso Kaisa.
- Anonyymi
Tiede lähestyy läpimurtoa? Juuson aivoista löytyy pimeää ainetta?
- Anonyymi
Sun aivoista löytyy valoa kun porataan reikä päähän
- Anonyymi
Persut vihaavat heikko-osaisia suomalaisia ja vievät heiltä kaiken.
- Anonyymi
Kerätkää kolehti älkääkä itkekö. Vai eikö teilläkään ole rahaa?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kolehti mitä varten?
Sairaalalle, että voivat pitää sitä auki.
- Anonyymi
Kolehtia kerätään koko ajan. Sitä kutsutaan verotukseksi. Näitä verotuloja pitäisi käyttää oikeudenmukaisesti suomalaisten hyvinvoinnin puolesta, eikä äärioikeistolaisen näkemyksen mukaisesti heikko-osaisimpia kiusaten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolehtia kerätään koko ajan. Sitä kutsutaan verotukseksi. Näitä verotuloja pitäisi käyttää oikeudenmukaisesti suomalaisten hyvinvoinnin puolesta, eikä äärioikeistolaisen näkemyksen mukaisesti heikko-osaisimpia kiusaten.
Lapin loispummit, menisivät töihin, ei rahat riitä sairaaloiden ylläpitoon pummeja varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapin loispummit, menisivät töihin, ei rahat riitä sairaaloiden ylläpitoon pummeja varten.
Lappi elättää muuta Suomea! Siellä on turistit, iso teollisuus (esim. kaivokset ja metsäteollisuus, terästehdas, jne). Jos verotulot tulisivat sinne, missä työ tehdään, eikä PK-seudun pääkonttoreille, ja jokainen alue saisi tuottamansa rahan edestä palveluita, olisi Lapissa 5 isoa sairaalaa ja muutama voitaisiin lakkauttaa PK-seudulta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lappi elättää muuta Suomea! Siellä on turistit, iso teollisuus (esim. kaivokset ja metsäteollisuus, terästehdas, jne). Jos verotulot tulisivat sinne, missä työ tehdään, eikä PK-seudun pääkonttoreille, ja jokainen alue saisi tuottamansa rahan edestä palveluita, olisi Lapissa 5 isoa sairaalaa ja muutama voitaisiin lakkauttaa PK-seudulta.
Juuri näin. Tätä tietoa pitäisi viljellä laajemmin, niin loppuisi etelän vetelien alituinen vinkuminen Lapin loisista!
- Anonyymi
Persut pettävät AINA .
Tavallaan ei käy tuota eduskunnan seksipommia kateeksi. Ryhmäkurin merkeissä Kaisan on itse varmistettava, että seuraavien vaalien jälkeen eduskuntapaikkaa ei hänelle enää tule.
En kyllä keksi maasta vittumaisempaa hommaa, joka olisi samalla fyysisesti yhtä kevyt ja yhtä hyvin palkattu.
No, onpa eläke täysi.- Anonyymi
Selvä, kun kerran tota linjaa jaketaan, seuraavissa vaaleissa onkin sitten ehdolla 100 missiä ja 100 mister Finlandia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvä, kun kerran tota linjaa jaketaan, seuraavissa vaaleissa onkin sitten ehdolla 100 missiä ja 100 mister Finlandia.
Joo, pelkkiä seksipommeja vaan eduskuntaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, pelkkiä seksipommeja vaan eduskuntaan!
Ne voidaan rekrytoida seksimessuilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, pelkkiä seksipommeja vaan eduskuntaan!
Kyllä missitkin osaa, esim. Tanja Karpela.
- Anonyymi
Buahaha! Sitä saa mitä tilaa. Kun vihaa ja halveksii ja sortaa kansalaisia, ei kannata yhtään ihmetellä että kansa vihastuu.
Kuka hullu vielä äänestää persuja. - Anonyymi
Kaisalle on hallituksesta sanottu että molempiin et saa rahaa, valitse arpelan raitti tai Länskä.kaisa sai millin ja pani haisemaan, valitsi oman kylän tien pätkän päällystyksen.nyt ei kaisa voi kun kiristää ruuvia ja niistää länskä kuiviin.
- Anonyymi
Mitenkä se Ivalon yöpäivystys?
- Anonyymi
Miksi ihmiset on
niin vihaisia :-|?- Anonyymi
Ihmiset ovat oikeutetusti vihaisia, koska tehdään epäoikeudenmukaista politiikkaa. Olettaako poliitikot, että kansa on kiitollinen kurjistajilleen. Kuinka tyhminä poliitikot ihmisiä pitävät?
- Anonyymi
Mitä tekee Sote alue?
https://yle.fi/a/74-20190193 Teillä vasemmalla on ehkä normaalia, että hallituksen pitäisi jatkuvasti taistella kukin omista mielipiteistään ja jopa paiskoa tuoleja, kuten äitimaassanne on tapana. Tekis hyvää päätöksien laadulle. Demokratia näet on sellaista, että hallitus hakee kompromisseja, jos yksimielisyys ei tule automaattisesti. Eihän rkp:läisetkään siedä persujen maahanmuuttopolitiikkaa, mutta demokratian nimissä joutuvan nielemään kiukkunsa. Mutta jatka sinäkin vain mielikuvitusmaailmassasi elämistä. Siellähän voit olla millainen sankari tahansa. Punainen viitta ja spandexit.
☝️😘- Anonyymi
Persut on suomen Venäjä-mielisin puolue! Siellähän päätökset runnotaan läpi kuulematta asiantuntijoita tai kansalaisia tai ketään muutakaan ja vaiennetaan vastustajat. Aivan kuten hallitus nyt tekee lähes kaikessa. Numerot kaiken osalta - velka, työllisyys, talous, ihmisten palvelut - menee päin v....a ja selitetään vaan uutisissa (viimeksi tänään), että älkää uskoko silmiänne tai korvianne, kaikki on menossa parempaan päin. "The Party told you to reject the evidence of your eyes and ears. It was their final, most essential command." -1984, George Orwell
Anonyymi kirjoitti:
Persut on suomen Venäjä-mielisin puolue! Siellähän päätökset runnotaan läpi kuulematta asiantuntijoita tai kansalaisia tai ketään muutakaan ja vaiennetaan vastustajat. Aivan kuten hallitus nyt tekee lähes kaikessa. Numerot kaiken osalta - velka, työllisyys, talous, ihmisten palvelut - menee päin v....a ja selitetään vaan uutisissa (viimeksi tänään), että älkää uskoko silmiänne tai korvianne, kaikki on menossa parempaan päin. "The Party told you to reject the evidence of your eyes and ears. It was their final, most essential command." -1984, George Orwell
Niinhän sä pieni pahaniIkinen paIstamennikäinen kiukunpuuskissasi loitsuat ja kiroat, mutta isänmaallinen persu on peruskallio. Itsesi vain satutat, kun lähdet isommillesi isottelemaan.
☝️😏>kuten äitimaassanne on tapana.
Mitä maata tarkoitat? 🍿
Ainakin minulle vaaleanpunaiselle vasemmistolaiselle äidillisimpiä ovat toiset pohjoismaat, eikä niissä paiskota tuoleja.- Anonyymi
Mr.Perfect kirjoitti:
Niinhän sä pieni pahaniIkinen paIstamennikäinen kiukunpuuskissasi loitsuat ja kiroat, mutta isänmaallinen persu on peruskallio. Itsesi vain satutat, kun lähdet isommillesi isottelemaan.
☝️😏*isänmaallinen persu on peruskallio*
No joo. Persut on jopa empatiakyvyttömämpiä kuin kokoomuslaiset, ja se on suoritus. Anonyymi kirjoitti:
*isänmaallinen persu on peruskallio*
No joo. Persut on jopa empatiakyvyttömämpiä kuin kokoomuslaiset, ja se on suoritus.Vasemmistolaisena en lähtisi kritisoimaan persujen empatiakykyä. Nimittäin mitään niin vihamielistä ja moraalisesti rappioitunutta ei ole kuin radikalisoitunut vasemmistolainen. Sellaiselle hirviölle mikään ei ole pyhää. Todellisuudessa "persujen empatiakyvyttömyys" on pelkkää pötypuhetta niiltä, joille pötypuheiden levittely ei ole ongelma.
☝️🤨Mr.Perfect kirjoitti:
Vasemmistolaisena en lähtisi kritisoimaan persujen empatiakykyä. Nimittäin mitään niin vihamielistä ja moraalisesti rappioitunutta ei ole kuin radikalisoitunut vasemmistolainen. Sellaiselle hirviölle mikään ei ole pyhää. Todellisuudessa "persujen empatiakyvyttömyys" on pelkkää pötypuhetta niiltä, joille pötypuheiden levittely ei ole ongelma.
☝️🤨Tuoreen tutkimuksen mukaan perussuomaiset välittävät kirkkaasti vähiten kaikkien mukana pitämisestä ja hyvinvointivaltion säilyttämisestä. En itse olisi uskonut, että jopa paljon vähemmän kuin kokoomuksen kannattajat.
Eli se persujen empatiakyvyttömyys on nyt oikein kyselemällä tutkittu.- Anonyymi
Mr.Perfect kirjoitti:
Vasemmistolaisena en lähtisi kritisoimaan persujen empatiakykyä. Nimittäin mitään niin vihamielistä ja moraalisesti rappioitunutta ei ole kuin radikalisoitunut vasemmistolainen. Sellaiselle hirviölle mikään ei ole pyhää. Todellisuudessa "persujen empatiakyvyttömyys" on pelkkää pötypuhetta niiltä, joille pötypuheiden levittely ei ole ongelma.
☝️🤨Tehän ihailette kovasti mm. Charlie Kirkiä, jonka mielestä empatia on tekaistu new age-termi, josta on vain vahinkoa.
Anonyymi kirjoitti:
Tehän ihailette kovasti mm. Charlie Kirkiä, jonka mielestä empatia on tekaistu new age-termi, josta on vain vahinkoa.
Tehän ihailette kovasti mm. heikkoäIyistä pukeItamista, jossa sylkivaahto valuu leukaa pitkin. Maailmalla oli jo pitkään harrastettu tapaa, jossa vastustajan tai kilpailijan puheiden kontekstista irroitellaan pieniä osia, jotta puheet voidaan kääntää kilpailijaa vastaan. Ei yllättänyt, että meidänkin radikaaIivasemmisto adoptoi saman temppuilun. Huvittavaa on se, että kun te tehtailette näitä vääristelyitä, niin te itse uskotte niihin. Mieti nyt, teidän räyhägeenisten eIiökunnasta joku keksi vääristellä Kirkin sanomiset ja nyt sinäkin uskot pidäkkeettä omaan valheeseenne. Ei näin poika.
Näin Kirk oikeasti sanoi:
"En voi sietää sanaa empatia. Mielestäni empatia on keksitty new age -termi, joka aiheuttaa paljon vahinkoa. Myötätunto on parempi sana, koska empatia tarkoittaa, että todella tunnet sen, mitä toinen ihminen tunsi, eikä kukaan voi tuntea täsmälleen sitä, mitä toinen ihminen tuntee."
Miltä konkteksti nyt tuntuu? Jos koet, että tämä tuhoaa tuhannen päreiksi teikäläisten vääristelyn, niin voit onnitella itseäsi, sillä aivoissasi on silloin jonkinnäköistä hahmotuskykyä tallella. Jos taas et ymmärrä, niin luoja sinua auttakoon.- Anonyymi
Mr.Perfect kirjoitti:
Niinhän sä pieni pahaniIkinen paIstamennikäinen kiukunpuuskissasi loitsuat ja kiroat, mutta isänmaallinen persu on peruskallio. Itsesi vain satutat, kun lähdet isommillesi isottelemaan.
☝️😏Olen nähnyt peruskalliota. Rakentanut mökin sen päälle. Se on vanha ja vakaa.
Perussuomalaiset on uusi popularistinen liike, jonka ohjelmana on olla vastaan. Se on syntynyt jälkiteolliseen Suomeen, kun pääoma vei tehtaansa halpamaihin ja maaseudulle jäi katkeria työttämiä. Tunnusmerkkinä on myös takinkääntö ja mielenmuutos ja aina heikoimman kustannuksella. Raha ja valta, raha ja valta!
Ei siis MITÄÄN yhteyttä peruskallioon.
- Anonyymi
PS = Petossuomalainen
- Anonyymi
Jos alueilla olisi verotusoikeus, niin arvatkaapa olisiko Lapissa verotus tapissa? Toisaalta alueiden omalla verotusoikeudella säästetäisiin valtion veronmaksajien varoja. Jokainen alue voisi ylläpitää niin monta sairaalaa kuin katsoisi olevan tarpeen. Tarvitsisi syytellä vain itseään jos ei ole riitttävästi sairaaloita ja muita hoitopaikkoja.
- Anonyymi
Lappalaiset vois vaatia oikeutta verottaa itseään alueellisesti vähän lisää sote-menoihinsa.
- Anonyymi
Juuso oli alusta alkaen huono ministerivalinta. Mielenterveyshoitaja viettää työaikansa sairaassa ympäristössä, epätasapainoisten ihmisten keskuudessa. Se jättää jälkensä ihmiseen. Tiedän muutamia näitä hoitajia, enkä pidä yhtäkään heistä normaaleina ihmisinä. Ihminen imee kaiken aikaa kanssamatkustajista vaikutteita tahattomasti, vuosien kanssakäyminen aiheuttaa jo tietyntasoista samaistumista henkilöihin joiden kanssa "elää".
Ala on jo itsessään hyvin ankarasti arvosteltu ja jopa kriminalisoitu monessa mielessä. Väärä valinta, tasapainoinen on oikea.- Anonyymi
Juuso ei ole mikään "hoitaja" kuin nimellisesti. Työuransa on tehnyt Ruotsissa, sikäläisen Kelan leivissä paperinpyörittäjänä. Luki hoitajan paperit vasta hiukan ennen kuin tuli valituksi eduskuntaan.
- Anonyymi
Jokos se Pietarsaaren yöpäivystys on lopetettu, kivenheiton päässä Kokkola
- Anonyymi
Eihän tuossa mitään sen ihmeellisempää ole. Lapin osalta voi vain sanoa kunnon sotamies Svejkin tapaan:"Omat koirat purivat".
- Anonyymi
Juuso on äänestänyt ja toiminut sen puolesta, että yritysveron kevennys on tärkeämpää kuin hän kotiseutunsa yöpäivystys.
Juuso on äänestänyt ja toiminut sen puolesta, että hyväpalkkaisten veronkevennys on tärkeämpää kuin hän kotiseutunsa yöpäivystys.
Juuso on äänestänyt ja toiminut sen puolesta, että hänen oman kotikylänsä siltarummut ovat tärkeämpiä kuin hän kotiseutunsa yöpäivystys.
Ja nyt hän ihmettelee, että paikalliset ihmiset eivät olekkaan samaa mieltä.
ONKO HÄN NOIN SAATANAN TYHMÄ?No ei kyllä viisaskaan ole.
Kaisa-Juuso vaati ihmisiä tulemaan esittämään asiansa omalla nimellään, ja sitten hänen puheilleen tuli Ruikkoseksi esittäytynyt mies jota Kaisa-Juuso kuunteli kuuliaisesti.
Nyt on vain niin, että koko Suomesta ei löydy ainuttakaan Ruikkosta... 😂
- Anonyymi
Ei meillä riitä rahat hyvinvointialueisiin,mutta kyllä Zelenskyille riittää!herrat kilpaa ovat työntämässä niitä sille. Kyllä Trumppi aseita myy kun vain ostajia riittää,ja meillähän riittää.
Jos et ymmärrä minkä takia Venäjä pitää pysäyttää Ukrainassa eikä vasta Kymijoella, sitten et ymmärrä. Ei voi mittää.
- Anonyymi
Persujen on nyt vaihdettava väestö, jotta saavat uskollisemman äänestäjäkunnan.
- Anonyymi
Ja tänään Juuso alittaa riman vielä alempaa palkkaamalla oman poikansa avustajakseen. Persu nyhtää sen viimeisenkin veroeuron ennen kun vaalit heittää sopeutustuelle.
- Anonyymi
Juuso kannattaa nepotismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuso kannattaa nepotismia.
Sitä löytyy persuista enemmänkin. Yhdellä on oma eukko ja nyt ainakin kahdella oma lapsi palkattuna avustajana.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961525- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632