VasemmistoIainen S. Haapala, joka oli myös pormestariehdokkaaksi nostettu, harrasti eIäimeIIisiä tapoja mm. saIakuvaamaIIa nuoria tyttöjä.
Lapin Vihreiden O. Kumpuniemi sai tuomion törkeästä aIaikäiseen kohdistuvasta seksuaaIisesta pitkäkestoisesta teosta, ja vaikka tuomiosta tiedettiin, hänet nimettiin vastuuvirkaan. Vasta kun tuomio tuli julkisuuteen, se johti puolueen taholta toimenpiteisiin, mikä olisi pitänyt tapahtua välittömästi.
Vihervasemmistokoalitio on yleensä haalinut joukkoonsa useita IastenahdisteIijoita ja muita pervoja, kuten P.Tiusanen, J.PyIvänäinen, J.SaIminen jne.
Unohtamatta muita rikoIIisIuontoisia henkilöitä, joille ihmisten kaltoinkohtelu ei ole kynnyskysymys.... Tuppurainen, Balzar, Dellinger jne., sekä lukuisia mm. demareissa vaikuttaneita edustajia, jotka ova syyllistyneet mm. raisl<auksiin, petoksiin, kavaIIuksiin jne.
Miettikää mitä kaikkea tämän jäävuoren huipun alta löytyy ja ajatelkaa tosiaan udeIIeen jos vieläkin aiotte kannattaa ja äänestää vihervasemmistolaisia, että millaisen yhteiskunnan rakentamiseen annatte äänenne.
☝️😒
Millaisen yhteiskunnan rakentamiseIIe annatta kannatuksenne?
19
167
Vastaukset
- Anonyymi00001
Miksi ihmeessä te Mr. Perfect ja Perussuomalaiset puolustatte pedofiliasta tuomittuja rikollisia?
- Anonyymi00003
Pedofiliaa Pervoilematta Perussuomalaisittain.
Riikka Purra allekirjoitti 3 lapsipornosta nauttivaa ja tuomittua rikollista Perussuomalaisten edustajiksi. - Anonyymi00006
Ainakin rokotevastaisia pissamiekkareita mainosti kovasti.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ainakin rokotevastaisia pissamiekkareita mainosti kovasti.
Ja rokottamattomien miesten ureaa.
- Anonyymi00005
Miksi paasaatte vasemmistolaisten äänestysmoraalista kun omakaan moraalinne ei kestä lähempää tarkastelua?
Ironiaa voi käyttää usealla eri tavalla.... huumorina ja ivana, mutta vasemmalla se on usein tahatonta kompastelua ja osoitus heikosta äIystä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19283759/perussuomalaisia-vaaleissa-aanestaneiden-aania-meni-tuomituille-pedofiileille- Anonyymi00008
Mr.Perfect kirjoitti:
Ironiaa voi käyttää usealla eri tavalla.... huumorina ja ivana, mutta vasemmalla se on usein tahatonta kompastelua ja osoitus heikosta äIystä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19283759/perussuomalaisia-vaaleissa-aanestaneiden-aania-meni-tuomituille-pedofiileilleMiksi ihmeessä te ja Perussuomalaiset puolustatte pedofiliasta tuomittuja Perussuomalaisia?
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Miksi ihmeessä te ja Perussuomalaiset puolustatte pedofiliasta tuomittuja Perussuomalaisia?
Virtuaalinen lapsiporno ei ole koskaan ollut mikään rikos. Etkö viherpunikki tajua. Se on suuri nautinto.
- Anonyymi00010
Kömpelö yritys vaikuttaa äänestys käyttäytymiseen, yhteiskunnassa ei ole sellaista instanssia tai ammattia johon rikolliset ja omanedun tavoittelijat eivät voisi hakeutua työskentelemään.
Anonyymi00009 kirjoitti:
Virtuaalinen lapsiporno ei ole koskaan ollut mikään rikos. Etkö viherpunikki tajua. Se on suuri nautinto.
Miksi sinä viherpunikki käytät nimitystä viherpunikki, vaikka hetki sitten kiistitte sellaisen olemassaolon ja tuomitsitte moisen nimityksen? Ja mitä se hyödyttää irvailla virtuaaIisesta Iapsipornosta, kun itse kuitenkin etsit netistä sellaista lähes päivittäin? Yritätkö jotenkin uskotella, että ethän sinä nyt sentään sentään sellaiseen erehdy? Voin kertoa, ettei se onnistu, sillä moinen pervoiIu on teillä tunnetusti verissä. Se on sitä vasemmistolaista käsitykstä "vapauksista"
☝️😏- Anonyymi00012

☝️😏Mikäö sinua viehättää toisen miehen peräaukossa?
- Anonyymi00014
Mr.Perfect kirjoitti:
Miksi sinä viherpunikki käytät nimitystä viherpunikki, vaikka hetki sitten kiistitte sellaisen olemassaolon ja tuomitsitte moisen nimityksen? Ja mitä se hyödyttää irvailla virtuaaIisesta Iapsipornosta, kun itse kuitenkin etsit netistä sellaista lähes päivittäin? Yritätkö jotenkin uskotella, että ethän sinä nyt sentään sentään sellaiseen erehdy? Voin kertoa, ettei se onnistu, sillä moinen pervoiIu on teillä tunnetusti verissä. Se on sitä vasemmistolaista käsitykstä "vapauksista"
☝️😏Ei ainoastaan viherpunikit vastusta lapsipornon vapauttamista.
Meitä on täällä paljon muitakin jotka tuomitsevat Perussuomalaisten pedefilian.
- Anonyymi00011
Kyllä on kummia avauksia. Kaikille on selvää että laitaoikeisto valehtelee ja vääristelee. Se yrittää kumota tieteellisiä faktoja poliittisella debatilla.
Itse annan tukeani sellaiselle yhteiskunnalle joka arvostaa koulutusta, tiedettä ja rehellisyyttä. Sellaiselle joka puolustaa oikeamielisyyttä ja pyrkii myös kohtelemaan kansalaisiaan reilusti ja joka tukee myös heikoimpia yksilöitä.- Anonyymi00013
Siinä on kaikkien valheitten äiti että vasurit on rehellisiä..heko ja oikeuden mukaisia hih. Eli kuhan porvarit maksaa näitten punasten elämät niin se on oikeudenmukaista.
- Anonyymi00015
👍👍👍
Kommentissasi on tahaton itsetuhomekanismi. Se perustuu siihen, ettet kykene enää erottamaan asioita toisistaan objektiivisesti. Tästä herää kysymys, valehteletko tietoisesti vai tiedostamatta? Somen kaoottinen ilmapiiri ja heikko imuunipuolustuksesi on sulle ehkä liian kova haaste.
Esimerkiksi keskustalainen Perussuomalaiset, jotka valheellisesti survotaan "laitaoikeistoon", ei ole tiedevastainen, eikä valehtele, joka tulee varsin hyvin esille siinä, että eri aiheita lähestytään ja käsitellään vahvasti tieteellisellä perustalla. Esim. demografiassa, sukupuoliasioissa, ilmastossa, maahanmuutossa jne. kaikki argumentit perustuu tieteeseen, jotka voi myös vahvistaa tieteellisesti. Vastakritiikkiinkiin, kuten esim. maahanmuuttopolittisissa keskusteluissa, vastataan tilastotieteellisellä lähestymistavalla. Te vastustajat ammutte tässä omaan jalkaanne, sillä kun yritätte kumota perussuomalaiset argumentit ja leimata heidät valehtelijoiksi, tulette itse toimineeksi epätieteellisesti, sekä kannattaneeksi epätieteellisiä väittämiä.
Jos kommenttisi on aitoa sinua itseäsi, siitä voi päätellä, että elät melkoisen järkyttävässä harhatodellisuudessa, eikä äänestyskriteerisi myöskään voi perustua järjelliseen ajatteluun.
☝️😐- Anonyymi00018

☝️😐Esimerkiksi Mikkelin vankilassa kolmannes vangeista istuu tuomiota on epäiltynä seksuaalirikoksesta
Perussuomalaiset pedefiliasta tuomitut rikolliset haluavat vapauttaa virtuaalisen lapsipornon harrastajat vapaaksi.
Mr. Perfect on täysin oikeassa. Virtuaalinen lapsiporno ei tee kenelläkään mitään pahaa ja on poistettava rikoslaista.
- Anonyymi00016
No millainen se mrperhektisen kannattama yhteiskunta olisi🤔
- Anonyymi00020
Annatta?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071173
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621133Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146856Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64853- 68757
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108657Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto93607- 54598
- 78571
- 39538