Maailmassa on nyt kolme kovaa johtajaa: Venäjän Pultin, Israelin Netanhaju ja Amerikan Trump. Näille kaikille kolmelle on oma valta mennyt päähän ja vallasta pidetään kiinni keinoilla millä hyvänsä. Venäjän Pultin on aloittanut jo monta sotaa ilman mitään syytä ja venäläisiä nuoria miehiä on kuollut ihan turhaan. Israelin Netanhajun johdolla on tehty kansanmurhaa Gazassa palestiinalaisia ihmisiä kohtaan eikä Netanhaju noudattanut edes presidentti Trumpin tekemää rauhansopimusta. Netanhaju sai ilmeisesti itse houkuteltua Trumpin hyökkäämään Iraniin ja mukamas tuhoamaan ydinaseiden tekoon liittyviä juttuja ja Iranin öljynjalostus teollisuutta. Trump haluaa koko maailman öljyn myynnin itselleen ja sitä kautta paljon rahaa Amerikalle ja itselleen.
Mutta Lähi-idässä kuolee nyt viattomia ihmisiä aivan turhaan: Iranilaisia ja libanonilaisia ja ihmiset menettävät kotinsa niin kuin Gazassa. Israelin kovat ja julmat sotilaat pääsevät surmaamaan myös Lähi-idän ihmisiä, erityisesti naisia ja lapsia, josta sotilaat tuntuvat pitävän.
Kaikkia kansainvälisiä lakeja tulisi noudattaa ja kaikkia maailman järjestöjä kunnioittaa, kuten YK:ta, Unicefia, UNCHR:ää ja Punaista Ristiä. Roomalaiskatolisen kirkon paavi Leon sanoja olisi syytä kuunnella ja alkaa toimia paremmin tässä maailmassa. Jumala kuulee kaiken, Jumala tietää kaiken ja Jumala näkee kaiken.
Lähi-idän sota
Anonyymi-ap
1
96
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Nerokasta. Kaikkien tulisi noudattaa moraalisesti paremman Vatikaanin esimerkkiä ja päästää hengenmiehet vapaasti hyväksikäyttämään lapsia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802097Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661279Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu301172- 1411048
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa148901- 103856
- 45737
- 62736
- 61696
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63682