Tytti on taas vahvistanut häikäilemättömyytensä huolestuttavalla tavalla. Puolue, joka on peräänkuuluttanut reilumpaa oikeudenmukaisuutta, jää jatkuvasti kiinni totuuden muuntelusta ja valehtelusta. Kun avustajiin kohdistavan kyseenalaisen käytöksen aiheuttamasta kohusta on juuri ja juuri päästy, Tytti aiheuttaa uuden. Ja mikä pahinta, kun hän jää kiinni valehtelusta, ei katumusta, ei anteeksipyyntöä, vaan keksi uusia valheita päästäkseen pälkähästä.
Nyt myös mitataan kannattajien moraalia. Toistaiseksi Sdp:n perseily on jopa saanut kannatuksen vahvistumaan, ja jos tämä valehtelujupakka ei muuta tilannetta tai jopa vankistaa kannatusta, se kertoo järkyttävällä tavalla demokratiamme hengen. Enää ei silloin ole kyse totuudesta ja rehellisyydestä, vaan vinoutuneesta vallanhimosta.
Jos Tytti tuntee yhtään vastuullisuutta, hän eroaa välittömästi puolueesta. Samoin Antin tulee erota, koska on syyllistynyt hallitusvastaisuutta ja eripuraa lietsovien muunneltujen totuuksien ja valeiden levittämiseen.
☝️🙄
Eroa Tytti! Eroa Antti!
43
267
Vastaukset
- Anonyymi00001
Rosvokaksikko, ja perässä Hitas-Heinäluoma, on ne kovia nuo demukat.
- Anonyymi00003
Perussuomalaisten Trollitehdas toimii täysin ammattimaisesti
Yli 1.900 trollauksen Persuttolli Mr. Perfect
Trollaa myös nimimerkillä "OtaBanaaniJaRauhotu" yli 7.000 trollausta Perussuomalaisten trollitehtaan palveluksessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/profiili/25313609?page=1
https://keskustelu.suomi24.fi/profiili/108990?page=1 - Anonyymi00017
Hidas se Heinäluoma on.
Piereekin aivan liian lujaa.
- Anonyymi00002
Kyllä huomaa että persujen leirissä on täysi paniikki kun mr. (un)perfect on tullut jälleen trollaamaan tänne täyttä PASKAA!!
- Anonyymi00024
Ehkä mr.NotSoPerfect hiljenee seuraavien vaalien jälkeen, kun persut ei päässeetkään enää hallituspuolueeksi.
- Anonyymi00035
Mr.Perfect kirjoitti:
*TIRSK!*
😆👌Tirsk? Joskus 30 vuotta sitten teinit tuppasivat kirjoittelemaan netissä tuota. Kasva sinäkin jo aikuiseksi.
- Anonyymi00039
Anonyymi00035 kirjoitti:
Tirsk? Joskus 30 vuotta sitten teinit tuppasivat kirjoittelemaan netissä tuota. Kasva sinäkin jo aikuiseksi.
Missä netissä tuosta kirjoiteltiin 30 vuotta sitten?
- Anonyymi00005
Tollot demlat ; Hallituksen pitää sopeuttaa.
Hallituksen pitää elvyttää,- Anonyymi00025
Sulle lisää rahaa, kun olet persu vai?? Sehän on persuille tärkeintä, saada kaikki edut mitä voi saada paskat muista!! Persut ajavat vaan varakkaitten etuja kuten kokoomuskin, saa nähdä riittääkö varakkaitten ääniä kummallekin puolueelle, huonompiosaiset taitavat äänestää muita puolueita ja samoin tekevät vanhukset ja pienituloiset työntekijät ja sairastavat, ei noita kiinnosta äänestää niitä, jotka on eniten heiltä ottaneet.
- Anonyymi00006
Vaikka kaikki eroaisivat, niin mikään ei muuttuisi. Suomen politiikka elää aivan omaa elämäänsä irrallaan arjesta ja kansasta.
Joten miksi äänestätte kun siitä ei ole mitään hyötyä? - Anonyymi00008
Kaikki kansanedustajat kertovat muunneltua totuutta
- Anonyymi00009
Mr perfektin kommentit on aina täysin tyhjiä🇫🇮
- Anonyymi00027
Mr.Perfect kirjoitti:
Ei näytä olevan, kun ne ylittää aina sunkin kipukynnyksen.
☝️😆👌Taitaa misteriä ottaa pattiin kun kommentoi tuohonkin "tirsk"
Mr.Perfect kirjoitti:
Ei näytä olevan, kun ne ylittää aina sunkin kipukynnyksen.
☝️😆👌Et siis uskaltaudu siihen vetoon. Voi ressukkaa.
- Anonyymi00010
Eduskunnassa on nykyään paljon mesoavia naisedustajia, ja tietenkinTuppurainen on niistä yksi suurimmista kirkujista. Katsoisitpa itsekin joskus esim. niitä kyselytunteja, että miten noin niin kuin tuli käyttäydyttyä. Ottakaa mieskollegoistanne oppia,osaavat käyttäytyä paremmin. Ovat lisäksi uskottavampia kuin te vihamielisesti huutavat naisedustajat.
- Anonyymi00012
Kyllä näi on.
- Anonyymi00019
Tuppuraisen alapää haisee pahalta.
- Anonyymi00028
Persuilla on taas huutavia miesedustajia tai osa on jotain muuta kuten Tynkkynen, Bergbom ja Vigelius ja Keskisarja taitaa haista myös melkoisesti, niinkuin deekut tuppaa haisemaan vedettyään kuppia kellon ympäri.
- Anonyymi00030
Anonyymi00019 kirjoitti:
Tuppuraisen alapää haisee pahalta.
Ootko päässyt haistamaan. Paljonkos nykyään naisten käytetyt kalsarit maksaa? Sinähän sen tiedät.
- Anonyymi00014
Valehtelulla ja huutamisella saa Demareissa kuukauden työntekijämaininnan! Papukaijamerkkiä siis pukkaa tytille ja seuraavaksi saa jo kuntoisuusloman sekä kultakellon.
Et siis uskaltaudu lyömään kanssani sitä vetoa? Et usko juttuihisi itsekään sen vertaa?
- Anonyymi00015
Et siis vieläkään osaa pysyä asiassa?
- Anonyymi00022
Pysy asiassa.
Anonyymi00022 kirjoitti:
Pysy asiassa.
Selvä, Herra Täydellinen. Haluat oikein alleviivata lapsellisuuttasi. Ymmärrän.
- Anonyymi00040
TässäLyhytLausunto kirjoitti:
Selvä, Herra Täydellinen. Haluat oikein alleviivata lapsellisuuttasi. Ymmärrän.
Haluatko olla se ainut lapsi täällä?
- Anonyymi00016
Jos haluaa jommankumman vassari puolueen jäseneksi pitää pystyy valehtelee ja syytellä toisia vaikka mikä olis. Jos on rehellinen niin viskataan rehtien porvareitten leiriin.
- Anonyymi00031
Persutko rehellisiä ja kokoomus?? I don't think so. Nuo ovat valehdelleet ennen vaaleja ja myöhemminkin eduskunnassa puheita pitäessään. Orpo valehdellut ettei heikompiosaisia jätetä pärjäämään yksin ja Purra ennen vaaleja paasasi ettei persuille käy, ett heikompiosaisilta leikataan ja kaikki tietää miten kävi, todellakin Purralle kävi oikein hyvin, ett köyhemmiltä leikattiin joka tuesta ja Purra sanoi ettei varakkailta leikkaaminen persuille sovi, sen lupauksen se on pitänyt, eihän nyt itseltään voi ottaa.
- Anonyymi00020
No Mr Pefletti! Kun monessa maassa oikeistopopulistit ovat päässeet valtaan, niin näyttääkö asiat menevnt maailmalla hyvään suuntaan?
Uusia sotia ja konflikteja, öljyn hinta nousee raketin lailla, inflaatio muutenkin on koholla. Kaikkialla maailmassa talouskasvuennusteita ruuvataan taaksepäin. Sanoisitko että edustamasi poliittinen suuntaus on ollut jotenkin hyväksi meille ja maailmalle? - Anonyymi00021
Demarit on tyhjän ja paskan puhujia samassa lauseessa.
- Anonyymi00023
KOMPPAAN. JUURI NÄIN.
- Anonyymi00026
Anonyymi00023 kirjoitti:
KOMPPAAN. JUURI NÄIN.
Olen samaa mieltä.
- Anonyymi00033
Persut on eniten paskaa jauhaneet, kusettivat reippaasti suurinta osaa äänestäjistään viime vaaleissa. No, ehkä ne varakkaat, joille Purra on verohelpotuksia jakanut, antavat äänensä persuille....taitaapi monet varakkaista äänestää enempi kuitenkin kokoomusta, se on lähempänä heidän arvomaailmaa,
- Anonyymi00029
Antti ja Tytti , yhtykää, mutta älkää lisääntykö, se olisi kauhein rikos mitä maailmassa vois tapahtua.
- Anonyymi00032
persujen trollitehtaalla painetaan hommia 24/7. Saas nähdä kuka maksaa ylityöt?
- Anonyymi00034
Hei punatatti. Mites se olikaan sakoon veronmaksut ? Kerro meille kaikille paljonko sakoo maksaa miljardi tuloistaan yhteisöveroja. Paljon kojamo maksaa veroja? Mites kojamo maksaa veroja kymmenien miljoonien edestä saamistaan asumistuista. Nuo asiat pitää ottaa vaali väittelyissä ykkösasiaksi lähes tulkoon.
- Anonyymi00036
Onko tuo "sakoo" jokin persujen juttu?
- Anonyymi00042
Anonyymi00036 kirjoitti:
Onko tuo "sakoo" jokin persujen juttu?
Eiku, se on teidän kommareiden juttu.
- Anonyymi00037
Tytti pitäisi saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen Uniperin myynnistä kuten Marinkin, tässäkin tapauksessa nähdään ettei poliitikoilla ole mitään vastuuta. Siksi sinne pyrkii rahan takia epäpäteviä henkilöitä, kun ei tarvitse kantaa vastuuta ja palkka on hulppea.
- Anonyymi00038
No mutta tee rikosilmoitus. Mikä estää?
- Anonyymi00041
Taas tuo halvatun mister inperfekt :-/
Inperfekt?? Tarkoitatko In perfection?
"Mr. Perfect, with his strikingly painful rhetoric, is perfection in its most excruciating form." Imaseppa siitä, ketkuIa.
☝️😉👌
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523
