Missä ne 100 000 työpaikkaa on?

Anonyymi-ap

Orpon hallitus perusteli kovat leikkaukset ja työelämän heikennykset sillä, että julkinen talous saadaan kuntoon ja Suomeen syntyy 100 000 uutta työllistä. Nyt näyttää siltä, että lupaukset ovat jäämässä kauas toteutumisesta.

Hallitus puhui 10 miljardin euron sopeutuksesta, mutta valtiovarainministeriön omien laskelmien mukaan todellinen nettovaikutus julkiseen talouteen voi olla vain 2,8–4 miljardia euroa. Kansalaisen on vaikea ymmärtää, miksi luvut muuttuvat jatkuvasti.

Vielä karumpi tieto koskee työllisyyttä. Sadantuhannen uuden työpaikan sijaan ministeriö arvioi hallituksen toimien tuovan vuoteen 2030 mennessä vain noin 18 000 työllistä lisää. Ero lupauksiin on valtava.

Kun leikkaukset ovat osuneet pienituloisiin, opiskelijoihin ja sosiaaliturvan varassa eläviin, on kohtuullista kysyä: olivatko uhraukset tämän arvoisia? Jos tulokset jäävät näin vaatimattomiksi, hallituksen on kannettava vastuu liian suurista lupauksista

107

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Älähän demari huoli , talous on lähdössä nousuun.

      • Anonyymi00003

        on sitä jo odotettukin
        ennätys työttömyys, ennätys määrä konkursseja...

      • Anonyymi00004

        Uskotko tohon itsekään, buhahahahahhaaa.
        Iltalehdessä just oli, että Petteri Orpon muutoksilla on tulossa vain 18 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Ja onko niitäkään. "Talouskasvu" ei kerro yhtään mitään. Purrakin hehkutteli kuinka kulutus kiihtyy.
        Mutta työpaikat tuo palkan ja ostovoiman ! Ei pelkkä haaveilu, väärät lupaukset ja suorastaan valehtelu äänestäjille. Joten millä se Purran "kulutus" kiihtyy.

      • Anonyymi00005

        Politiikka
        Kokoomuksen vara­puheen­johtaja Karoliina Partanen myöntää: 100 000 uutta työpaikkaa ei synny hallituskauden aikana
        Partanen kommentoi Ylen A-studiossa, että Kokoomuksen tavoite on kunnianhimoinen, mutta aika sen toteuttamiseen loppuu kesken.

        Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen työllisistä, Videosoitin

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Vassujen päät sekaisin kun tuota ei ole kukaan tosissaan luvannut. porkku

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Vassujen päät sekaisin kun tuota ei ole kukaan tosissaan luvannut. porkku

        Vassu yritykset lopetti palkkaamisen samoin vassuvirkapummit lopetti palkaamisen.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Vassu yritykset lopetti palkkaamisen samoin vassuvirkapummit lopetti palkaamisen.

        Työministeriö taisi luvata Orpolle 100 tuhatta työpaikkaa!!!

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        on sitä jo odotettukin
        ennätys työttömyys, ennätys määrä konkursseja...

        … Sanna Marinin hallituksen saavutus siiis….,,’xxmmxnxnxnzzmz

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Vassujen päät sekaisin kun tuota ei ole kukaan tosissaan luvannut. porkku

        Kyllä tuo näyttäisi, että tuossa videossa Kokoomuksen puheenjohtaja lupaa Suomeen 100000 uutta työpaikkaa..

        https://www.facebook.com/reel/1508194301043854

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        … Sanna Marinin hallituksen saavutus siiis….,,’xxmmxnxnxnzzmz

        Marinin jäljiltä oli ennätys työllisyys...

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Vassujen päät sekaisin kun tuota ei ole kukaan tosissaan luvannut. porkku

        "Minä lupaan, että tällä hallituskaudella syntyy 100 000 uutta työpaikkaa yrityksiin."

        - Petteri Orpo

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Politiikka
        Kokoomuksen vara­puheen­johtaja Karoliina Partanen myöntää: 100 000 uutta työpaikkaa ei synny hallituskauden aikana
        Partanen kommentoi Ylen A-studiossa, että Kokoomuksen tavoite on kunnianhimoinen, mutta aika sen toteuttamiseen loppuu kesken.

        Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen työllisistä, Videosoitin

        Partaisia naisia ei kannata ylipäätänsäkään kuunnella.

      • Porvarivalhetta.🟦⬛🎩☠️👎

      • Anonyymi00033
        Demokrates kirjoitti:

        Porvarivalhetta.🟦⬛🎩☠️👎

        Tukipummi työttömät meni piiloon!

      • Anonyymi00034

        Suomen työmarkkinoilla on käynnissä maltillinen suhdannekäänne: työllisyysaste on pysynyt kansainvälisesti tarkastellen hyvällä tasolla, mutta talouden hidastuminen on nostanut työttömyyden määrää.Keskeiset työmarkkinatunnusluvut:Työttömyysaste: 10,6 %Työttömien määrä: noin 336 000 henkilöäTyöllisyysaste (20–64-vuotiaat): 75,3 %Alueellisesti korkeimmat työttömien osuudet työvoimasta ovat Uudellamaalla (12,2 %) ja Satakunnassa (11,6 %).Työvoiman kysyntä ja avoimet paikat:Työvoimapula on edelleen akuuttia erityisesti tietyillä aloilla ja ammattiryhmissä. Eniten avoimia työpaikkoja on seuraavilla sektoreilla:Sosiaali- ja hoiva-ala: Yleislääkärit, erikoislääkärit, sairaanhoitajat ja lähihoitajatTeollisuus ja teknologia: Koneenasettajat ja koneistajatOpetus- ja kasvatusala: LastentarhanopettajatPalveluala: Ravintola- ja suurtaloustyöntekijätVoit tarkastella ajankohtaisia avoimia työpaikkoja tai oman alueesi tilannetta valtakunnallisesta Työvoimabarometristä tai Duunitorin työmarkkinatilastoista.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Sekatyömiehille ei ole työpaikkoja.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Vassujen päät sekaisin kun tuota ei ole kukaan tosissaan luvannut. porkku

        Pitää paikkaansa. kukaan ei TOSISSAAN luvannut. Orpo heitti se samanlaisena valheena kuin Riikan se , ettei köyhiltä leikkaaminen käy persuille. Nyky hallitukseen pääsi vain jos osasi oikeasti kusettaa kansaa

      • Anonyymi00043

        Niin mutta missä ne 100000 työpaikkaa on pikku persupossuni?

      • Anonyymi00049

        Totahan persut on hokeneet koko ajan, mutta mitään ei tapahdu

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Sekatyömiehille ei ole työpaikkoja.

        Sekatyömiehellä on paljon osaamista, kuten minulla oli monta ammattia ja aina löyty duunia.

      • Anonyymi00060

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Vassujen päät sekaisin kun tuota ei ole kukaan tosissaan luvannut. porkku

        Miksi äänestää puoluetta, joka ei lupaa asioita tosissaan?

      • Anonyymi00065
        Demokrates kirjoitti:

        Porvarivalhetta.🟦⬛🎩☠️👎

        Demu on kommunisti valepuvussa. 1918

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Uskotko tohon itsekään, buhahahahahhaaa.
        Iltalehdessä just oli, että Petteri Orpon muutoksilla on tulossa vain 18 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Ja onko niitäkään. "Talouskasvu" ei kerro yhtään mitään. Purrakin hehkutteli kuinka kulutus kiihtyy.
        Mutta työpaikat tuo palkan ja ostovoiman ! Ei pelkkä haaveilu, väärät lupaukset ja suorastaan valehtelu äänestäjille. Joten millä se Purran "kulutus" kiihtyy.

        100000 vai 18000?
        Kumpi se nyt onkaan, kun toiset meuhkaa 100000 ja sinä 18000.
        No esim nuo raksafirmat on menny konkkaan, taloja tuli kun sieniä sateella. Nyt ne on tyhjinä, kun kukaan ei voi ostaa, koska pankit ei anna lainaa vaikka olisi työkin. Tulojen pitäisi olla vähintään 15k/kk. Johtuisiko siitä? Itse en saanut remppalainaa pankista, oli otettava ulkomaisesta nettipankista. Tulot on aika huonot, mutta velkani olen aina maksanut enkä ole vieläkään päätynyt uo:n asiakkaaksi. Ehkä sekin on jonain päivänä edessä? Lainanmaksut on muusta kulutuksesta pois. Ei voi mitään.

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Niin mutta missä ne 100000 työpaikkaa on pikku persupossuni?

        Kultapieni. Luulitko, että vaalipuheet on totta? Anteeksi, mutta naurattaa nyt. Uudet vaalit on tulossa, kuuntele kaikkien puolueiden vaali"lupaukset" oikein tarkasti. Kirjota muistiin ja jos et osaa tai viitsi, niin äänitä ne.
        Saatat yllättyä😁.
        Neljän (4) vuoden välein saamme valtakunnallisen sketsishown, jonka jutut on kuin jostain, sanoisinko tieteisskenaariosta, kun nuo "lupaukset" on niin uskomatonta mielikuvitusta😂. Ihmisten mielikuvitus on niin mahtava keksimään kaikkea utopistista, että sitä jaksaa ihmetellä aina uudestaan ja uudestaan.
        Yksi asia on varma puolueesta riippumatta. Jos ja kun tulee valituksi seuraavalle nelivuotiskaudelle, niin dementia iskee heti! Taakse jäi lupaukset eli valheet🤣.
        En itse enää vaivaudu edes äänestämään tuon takia. Olen tuon valtakunnan valeshown jo oppinuy ja ennenkaikkea sen, että äänestä ketä tahansa, niin paskan saa. Tuota en vaibaudu enää edes pyytämään. Sen saa joka tapauksessa.

      • Anonyymi00074

        Ei lähde tän hallituksen aikana

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00065 kirjoitti:

        Demu on kommunisti valepuvussa. 1918

        Persu on Natsi. Ilman valepukua

      • Anonyymi00083

        Hinnat nousussa josta johtuu ns. "kulutuksen hienoinen kasvu".

      • Anonyymi00085
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        100000 vai 18000?
        Kumpi se nyt onkaan, kun toiset meuhkaa 100000 ja sinä 18000.
        No esim nuo raksafirmat on menny konkkaan, taloja tuli kun sieniä sateella. Nyt ne on tyhjinä, kun kukaan ei voi ostaa, koska pankit ei anna lainaa vaikka olisi työkin. Tulojen pitäisi olla vähintään 15k/kk. Johtuisiko siitä? Itse en saanut remppalainaa pankista, oli otettava ulkomaisesta nettipankista. Tulot on aika huonot, mutta velkani olen aina maksanut enkä ole vieläkään päätynyt uo:n asiakkaaksi. Ehkä sekin on jonain päivänä edessä? Lainanmaksut on muusta kulutuksesta pois. Ei voi mitään.

        Ja millaista sutta ja sekundaa onkaan rakennettu Kokoomuksen markkinatalouden aikana ! Parvekkeet antaa periksi kun nojaa, tulipalo leviää kaasugrillistä...

      • Anonyymi00086
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        Persu on Natsi. Ilman valepukua

        Onneksi niin. Kun joukossamme on täysin hyödyttömät ja tuottamattomat islamistit.

      • Anonyymi00095

      • Anonyymi00098
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Uskotko tohon itsekään, buhahahahahhaaa.
        Iltalehdessä just oli, että Petteri Orpon muutoksilla on tulossa vain 18 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Ja onko niitäkään. "Talouskasvu" ei kerro yhtään mitään. Purrakin hehkutteli kuinka kulutus kiihtyy.
        Mutta työpaikat tuo palkan ja ostovoiman ! Ei pelkkä haaveilu, väärät lupaukset ja suorastaan valehtelu äänestäjille. Joten millä se Purran "kulutus" kiihtyy.

        No ethän sinä kelapummi menis töihiin vaikka kotoasi haettaisiin ,al että ottas pattiin sinunlaiset velliperseet

      • Anonyymi00100
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Niin mutta missä ne 100000 työpaikkaa on pikku persupossuni?

        Työ on köyhiä varten ,joten iniskää perseaukiset ihan vapaasti .

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Totahan persut on hokeneet koko ajan, mutta mitään ei tapahdu

        Kotoako teitä velliperseitä pitäis tulla hakemaan töihiin ,eikö ole sen verran oma-aloisuutta että sais ruhonsa pois sohvalta.

    • Anonyymi00002

      ay on tehnyt kaikkensa että suomi vajoaisi. voe voe sdp mitä kurjaa teillä on.

      • Anonyymi00008

        Vassujen koulus ei riitä mihinkään duuniin ja päihdeongamat lisäksi.
        Avoimet työpaikat 2025, 4. vuosineljännes

        Avoimia työpaikkoja vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä selvästi vähemmän kuin vuosi sitten
        20.2.2026 tiedote
        Tilastokeskuksen mukaan avoimia työpaikkoja oli vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä 22 700, mikä on 31 % vähemmän kuin vuotta aiemmin (33 000). Tiedot kuvaavat joulukuun ensimmäisen päivän tilannetta.

      • Anonyymi00011

        ei tuossa ay-liikettä tarvittu.
        Kyllä hallitus ihan itse tuhosi kotimarkkinoiden kysynnän

      • Anonyymi00021

        Orjatyövoimalla se maa tietysti nousisi ja eliitti rikastuisi nopeampaa. Se ei nyt vain kansalle sovi, ja siksi vedämme yhtä köyttä työelämän asioissa ay-liikkeen kautta.

        Itkepä sitä.

      • Anonyymi00036

        AY on aloittanut jo vaalikampanjan. Vassuja työttömänä 336000 ja ammattitaito 0.

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        AY on aloittanut jo vaalikampanjan. Vassuja työttömänä 336000 ja ammattitaito 0.

        Älä puhu potaskaa. Enempi persujen joukosta löytyy niitä ammattitaidottomia ja heitä on työkkärin kirjoillakin melkoinen määrä.
        Nuoret taas ei oikeastaan kuulu mihinkään tiettyyn ryhmään tai puolueeseen, heistä ei monellakaan ole intoa edes äänestää, kun ei kiinnosta poliitikkojen turhat lupaukset. Nuorisotyöttömyys on ennätyslukemissa ja osalla ei ole ammattitaitoa oikeastaan mihinkään alalle ja osa taas on vasta valmistuneita, heillä tekee tiukkaa päästä töihin edes johonkin,

      • Anonyymi00087
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        Väitätkö siis ihan pokkana, että islamistit on ammattitaidottomina persuja ?

    • Anonyymi00014

      Tässä se näkyy miksi Suomen talous ei kasva!?

      On valitettavaa, että tätäkään tilastoa ei Suomen media julkaise säännöllisesti ??

      Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
      Esimerkkejä !

      Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
      Itävalta 55%
      Ruotsi 50%
      Saksa 49%
      Norja 49%
      Tanska 47%
      Islanti 46%
      Espanja 45%
      Israel 45%
      UK 44%
      Japani 39%
      USA 33%
      Sveitsi 32%

      Demokratian yksi suurimpia pulmia on, varsinkin Suomessa, että se on täysin kykenemätön seuraamaan automaattisesti kansantalouden julkisten menojen ja kansantalouden tuottavuuden kehitystä ?

      Eli, julkiset menot ryöstäytyvät aina Suomessa liian suuriksi ja sitten niitä leikataan erittäin suuren riitelyn kautta !?

      Julkisten menojen määrän ja BKT:n kasvun välinen suhde tulisi säätyä automaattisesti,
      eli kun menot kasvavat vähänkin liian suuriksi, niin menoja leikattaisiin automaattisesti !

      • Anonyymi00018

        Suomi on Euroopan harvimmin asuttuja maita, mutta haluamme pitää koko maan asuttuna ja tiet aurattuina. Vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi: joko vedetään palvelut takaisin vanhan Pähkinäsaaren rauhan rajan sisäpuolelle ja loput jätetään karhuille, tai hankitaan lisää veronmaksajia. Jos suomalaisia ei synny tarpeeksi, täytyy kai tuoda Aasiasta lisää ahkeria "aasialaisia" pitämään hyvinvointivaltio käynnissä.

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Jos halvalla saa...

    • Anonyymi00015

      Tiitisen lista

    • Anonyymi00016

      Ne on nurkan takana.
      Talouden nousu, työllisyyden parantuminen, tunnin juna.
      Kaikki on ihan nurkan takana.

      • Anonyymi00061

        Joo, nimenomaan Petteri Orpon kotinurkan takana. Turun ratikka, ja Tunnin juna.

    • Anonyymi00017

      hallituksella on mernnyt plussat ja miinukset sekaisin.... kumpi olikaan debit vai kredit?

    • Anonyymi00019

      Työpaikat ovat nykyään piilossa, kiitos Sanna Marinin hallituksen tekemän päätöksen että työttömän pitää hakea työpaikkoja x määrä kuukaudessa. Yritykset eivät enää ilmoittele tai ainakaan laita mitään yhteystietoja näkyville.

      • Anonyymi00030

        Eikö Orpo saanut tuotakaan korjattua.
        Orpo vaan kovensi rangastuksia, jos ei hae riittävän moneen työpaikkaan.

      • Anonyymi00069

        J. Sipilä aloitti tämän. Työpaikkoja haettava x määrä. Muista, että kepu, kokkareet ja demarit, joku näistä on ollut aina pm-puolue ja mitä on saatu? Pelkkää paskaa niskaan, kurjutta. Tuohon vielä päälle vihervassarit, niin enää ei voi lämmittää, ajaa autolla eli se on siinä.

    • Anonyymi00022

      No yllättääkö toi nyt muka ketään? Orpo ja Purra on mättänyt ne10 miljardia omiin ja kavereidensa taskuihin ja työllisten järjestäminen unohtui kokonaan.

      • Anonyymi00031

        Valtio työllistää liikaakin, kaikenlaisia suojatyöpaikkoja julkisella puolelle joille voisi antaa kenkää.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Valtio työllistää liikaakin, kaikenlaisia suojatyöpaikkoja julkisella puolelle joille voisi antaa kenkää.

        Kuten poliiseille, palomiehille, upseereille...

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Kuten poliiseille, palomiehille, upseereille...

        pitäisi löytää 10 miljardin säästöt.

        Jos vaikka puolustusvoimat lakkautettaisiin, niin siitä syntyisi 6,3 miljardia säästöjä.
        Mistä loput 3,7 miljardia säästettä?
        Ehdotuksia...

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        pitäisi löytää 10 miljardin säästöt.

        Jos vaikka puolustusvoimat lakkautettaisiin, niin siitä syntyisi 6,3 miljardia säästöjä.
        Mistä loput 3,7 miljardia säästettä?
        Ehdotuksia...

        ja Puolustusvoimat on ilmoittanut, että budjetti pitää nostaa 14 miljardiin

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Valtio työllistää liikaakin, kaikenlaisia suojatyöpaikkoja julkisella puolelle joille voisi antaa kenkää.

        Olen ehdottomasti velvoitetyöpaikkojen puolella, itsekin niissä olleena ja päässeenä taas työmarkkinoiden rattaisiin.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        pitäisi löytää 10 miljardin säästöt.

        Jos vaikka puolustusvoimat lakkautettaisiin, niin siitä syntyisi 6,3 miljardia säästöjä.
        Mistä loput 3,7 miljardia säästettä?
        Ehdotuksia...

        Ukrainan tukeminen on lopetettava !

    • Punaliput liehuu menkää töihin. 👷‍♂️🚩🇦🇱🇨🇳🇭🇰🇮🇲🇰🇬🇲🇦🇲🇪🇹🇳🇹🇴🇹🇷🇹🇼🇻🇳

      • Anonyymi00024

        Purra ei ole eläissään tehyt p äivääkään t öitä.

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Purra ei ole eläissään tehyt p äivääkään t öitä.

        Ai pösilön mielestä eduskunnassa oleminen ei ole työpaikka,mistä teitä piipittäjiä riittää.

      • Anonyymi00027 kirjoitti:

        Ai pösilön mielestä eduskunnassa oleminen ei ole työpaikka,mistä teitä piipittäjiä riittää.

        Ei ole oikeaa työtä.👷‍♂️

      • Anonyymi00062
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Purra ei ole eläissään tehyt p äivääkään t öitä.

        Oliko Sanna Marin ? Nykyisinkin vain "konsultoi", mokoma tytön rääpäle. Eduskunnassa hoki ja toisteli samoja mantroja. Ei ollut tietotaitoa. Mutta kun oli Antti Rinteen lemmikki.

      • Anonyymi00104
        Demokrates kirjoitti:

        Ei ole oikeaa työtä.👷‍♂️

        Sanoo räkänokka

      • Anonyymi00104 kirjoitti:

        Sanoo räkänokka

        Mummos on räkänokka.🎃

    • Anonyymi00025

      Se että saadaan 100 000 työpaikkaa lisää ei tarkoita sitä että meillä olisi 100 000 työtöntä vähemmän. Suurella osalla työttömistä ei ole ajan tasalla olevaa tutkintoa/ammattitaitoa joten heistä ei ole työelämään.

      • Anonyymi00028

        Työ on köyhiä varten .🫡😏

      • Anonyymi00032

        Eikä saa tarvittavaa koulutusta, kun Purra leikkaisi aikuiskoulutukseta

      • Anonyymi00070

        Joo, ei ole. Ennen pääsi hommiin vaikka mihin, mutta eu:n myötä tuli pakkokortit poikineen työhön kuin työhön. Alkaen 200 ekestä ylöspäin per kortti. Tarkoita esim tulityö, tietyö ym. Rahtaritkin joutuu uusimaan viiden (5) vuoden välein "työ"korttinsa, on taloudellista ajoa, ensiapua, sitä ja tätä ja lähdetään näistäkin kai vähintään 200 ekestä ylöspäin.. Korttia kortin perää . Milläs makselet näitä työttömyyskorvauksista?
        Itse sain yhden "kortin" te-toimiston eli veronmaksajien maksamana vuosia sitten. En tiedä, onko tämäkin jo lopetettu? Byrokratiaa, vitun kallista byrokratiaa, ei muuta, ei mitään hyötyä ja virkaa todellisuuden kanssa!
        TYÖ TEKIJÄÄNSÄ OPETTAA! Tämä on täysin unohdettu vaan olisi nyt erittäin loistava työllistäjä, mutta työntekijänkin palkkaaminen bie johtajilta miljoonabonuksista pikkusiivun pois! Raha ja ahneus on vallalla!

    • Anonyymi00029

      se oli vitsi.

    • Anonyymi00037

      Demarit hoitavat tuonkin asian kuntoon, että maltetaan nyt vuosi vielä.

      • Anonyymi00091

        No ei hoida. Ei niitä hoida mikään muukaan puolue.
        Lama on globaali, osasyynä Afrikan väestöräjähdys, kun sitä hyödytöntä shittiä jaetaan Eurooppaan täyselätykseen. Jopa "sotien" varjolla. Tätähän on tapahtunut jo vuosikymmeniä. Mitenköhän monta varjoyhteiskuntaa Suomessakin jo on...
        Markkinatalous on tulossa tiensä päähän, "talouskasvu" tarkoittaa vain kohonneita hintoja ja laskuja, ja kaikkein vaarallisinta on tekoäly ja työpaikkojen korvaaminen halvalla tekoälyllä tai robotiikalla, koska se nyt vaan tulee yrityksille halvaksi, paljon halvemmaksi kuin ihminen.
        Sikäli lyhytnäköistä, ettei ihmisillä ilman työtä ole juuri varaa ostella robotiikalla pelittävien yritysten tuotteitakaan !
        Nimenomaan Petteri Orpo toivotti tekoälyä soveltavat ja myyvät datakeskukset Suomeen. Niin tyhmät ihmiset meillä maata johtaa.

    • Anonyymi00039

      Ne työpaikat ovat ihan siinä nurkan takana. Harmi vaan että talo on pyöreä.

    • Anonyymi00040

      Ne työpaikat on venäjän ja suomen välissä rintamalla.

    • Anonyymi00042

      Työpaikat ovat ihan nurkan takana, Orpo on jo nähnyt vilauksen työpaikoista kolmannella silmällään.

    • Anonyymi00044

      Persut osaavat kyllä aina yrittää kääntää huomion muualle kuin mitä näiltä puupäiltä kysytään. 😄 Kysymys oli missä ne 100000 työpaikkaa on jotka hallitus lupasi ja persut siinä mukana? Selitykseksi ei riitä että hallituksesta riippumaton kasvu jossain taloudsesa. Missä ne luvatut työpaikat on?

      (Odotettavissa yksinkertaiseen kysymykseen pelkää persumölinää...)

    • Anonyymi00046

      Ne on ulkoistettu pois Suomesta.

    • Anonyymi00048

      Orpo kutsui massimuijia Kesärantaan ja puhui yrittäjyydestä. Luultavasti massimuijat eivät silti työllistä vaan myyvät tyhjää.

      • Anonyymi00080

        Orpo yrittää noista saada ehdokkaita kokoomukselle tulevissa vaaleissa, ajattelee, ett noiden naisten sometilien seuraajatkin sitten äänestäisivät kokoomusta.

      • Anonyymi00092
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Orpo yrittää noista saada ehdokkaita kokoomukselle tulevissa vaaleissa, ajattelee, ett noiden naisten sometilien seuraajatkin sitten äänestäisivät kokoomusta.

        Jo äitini eläessään opetti : EI IKINÄ ÄÄNTÄ KOKOOMUKSELLE !

    • Anonyymi00051

      HALAPA-MATUt ovat vieneet kaikki teoreettiset tarjolla olavat paikat.
      Kokoomus suosii siis halapa-ryssiä, ei muita.
      t.haans

    • Anonyymi00052

      En osaa sanoa, mutta 100 000 pakolaista-maahanmuuttajaa karkoittamalla Suomesta pois.

    • Anonyymi00053

      Edyskunnan mukaan Suomen puolustusmenot pitää nostaa 14 miljardiin euroon parissa vuodessa nykyisestä 7,7 miljardista. Samaan aikaan on vedetty velkajarru kiinni ja päälle vielä 10 miljardin leikkaustarve. Näyttävät irtautuneen todellisuudesta lopullisesti.

      • Anonyymi00056

        Helppo homma.
        Nostetaan alle 5000€ tienaavien verotus 120%:iin

    • Anonyymi00054

      Valtiolla ja kunnilla on liikaa tyhjänpäiväisiä työntekijöitä, niitä on sanottava irti heti.
      Valtion ja kuntien on luotava uusia työpaikkoja työttömille.
      Näin meillä huutaa vasemmistodemarit. Ensvaaleissa tavataan!

    • Anonyymi00057

      Ne on Kiinassa, Vietnamissa, Intiassa, Thaimaassa yms, missä ihmiset tekevät ahkerasti töitä pienemmällä palkalla ja siellä ne työpaikat pysyvätkin. Turha uneksia niiden palaavan enää Suomeen.

      • Anonyymi00063

        No sen takia tällainen köyhempi ihminen Temusta tilaakin tarpeeseensa.

    • Anonyymi00066

      2022 työttömiä oli 170000. Nyt niitä on 330000.

      • Anonyymi00077

        porukka ei halua tehdä töitä kun sossutuellakin elää leveesti.

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        porukka ei halua tehdä töitä kun sossutuellakin elää leveesti.

        Älä viitsi jauhaa tuollasta sontaa. Suurin osa työttömistä haluaisi saada työpaikan, silloin kokisi olevansa osa yhteiskuntaa ja ihminen haluaa kuulua johonkin ja haluaa säännöllisen päivärytmin, työpaikassa tutustua uusiin ihmisiin jne.,. Ei se työttömänä olo mitään herkkua ole, kokee olevansa kakkosluokan kansalainen ja hallituksenkin asenne ja puheet työttömistä tuntuu pahalta, ihan kuin työttömät olisi roskasakkia heidän mielestään.

    • Anonyymi00071

      Kokkareet haluaa riittävästi todella köyhiä. Työttömiä tulee lisää vaikka näennäisesti olisi nousukausi tulossa. Palkat pitää saada pohjalle.

      • Anonyymi00072

        Palkkojen alennus, pyhätyökorvaukset pois ja työpäivät oikeasti 8 tuntiin, siitä pitää aloittaa

      • Anonyymi00082
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Palkkojen alennus, pyhätyökorvaukset pois ja työpäivät oikeasti 8 tuntiin, siitä pitää aloittaa

        Yks ratkaisu noihin lisien maksuhaluttomuuteen voisi olla se, ett lopettaisiin esim.kauppojen sunnuntai ja pyhäpäivä aukiolot ja lauantaina kaupat kiinni jo aiemmin eli mentäisiin takaisin entisiin aikoihin, yrittäjien ahneuden takiahan kauppojenkin aukioloja on laajennettu ja lisätty. Tehtaatkin kiinni viikonloppuisin, niin ei tarvitsisi lisiä maksella ja töitä tehtäisiin vaan 8-16, niin ei tarvitsisi maksella vuorotyölisiäkään enää. Sitten ei tarvitsisi vähentää porukkaa työpaikoista, koska ei olisi enää joka paikka auki kellon ympäri vaan kaupat ja tehtaat pärjäisi vähemmällä väellä.

      • Anonyymi00093
        Anonyymi00082 kirjoitti:

        En suosittele, koska niihin tehtaisiin ja laitoksiin tuodaan kuitenkin lopulta tekoäly ja robotiikka ja sitten vasta duunari tuleekin vihaiseksi ja katkeraksi, kun vedetään mattoa alta kummastakin päästä.

    • Anonyymi00073

      Orpo tarkoitti että niitä tulee hänen hallituskaudella 100 000 työtöntä lisää. Ei työpaikkoja. Onpo kun on turkulainen täyskaheli ilman aivosoluja.

    • Anonyymi00078

      Jengi alkanu viihtyy sossussa.

      • Anonyymi00084

        Ei ole töitä tarjolla, eikä ilman rahaakaan pärjää nykymaailmassa. Jospa tulisi se muutos, ett työkkäreistä ruvettaisiin päästämään työnhakijoita työkyvyttömyyseläkkeelle, niin silloin vähenisi työttömien määrä reippaasti, turha roikottaa pitkäaikaistyöttömiä ja oikeasti työkyvyttömiä työkkärien kirjoilla, siinä ei ole mitään järkeä.

    • Anonyymi00094

      Tässä se näkyy miksi Suomen talous ei kasva!?

      On valitettavaa, että tätäkään tilastoa ei Suomen media julkaise säännöllisesti ??

      Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
      Esimerkkejä !

      Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
      Itävalta 55%
      Ruotsi 50%
      Saksa 49%
      Norja 49%
      Tanska 47%
      Islanti 46%
      Espanja 45%
      Israel 45%
      UK 44%
      Japani 39%
      USA 33%
      Sveitsi 32%

      Demokratian yksi suurimpia pulmia on, varsinkin Suomessa, että se on täysin kykenemätön seuraamaan automaattisesti kansantalouden julkisten menojen ja kansantalouden tuottavuuden kehitystä ?

      Eli, julkiset menot ryöstäytyvät aina Suomessa liian suuriksi ja sitten niitä leikataan erittäin suuren riitelyn kautta !?

      Julkisten menojen määrän ja BKT:n kasvun välinen suhde tulisi säätyä automaattisesti,
      eli kun menot kasvavat vähänkin liian suuriksi, niin menoja leikattaisiin automaattisesti !

      • Anonyymi00096

        Jo puolet työssäkäyvistä saa palkkansa suoraan tai välillisesti verovaroista.

    • Anonyymi00097

      Miten työhaluton ja työkyvytön uudelleenkoulutetaan ja mihin?

      • Anonyymi00105

        Kääntämään kylkeä !?

      • Anonyymi00107

        Juuri niin. Eikö juuri haittamaahanmuutto edusta kaikkea sitä shittiä, jolle maksetaan kaikki mahdollinen, mutta kouluihin ei panosteta edes luku-ja kirjoitustaidon vertaa, koska työ ei ole pakollista tässä ilmaisten tukien maassa !

    • Anonyymi00099

      Ideologiset leikkaukset kyseessä, minkään muun puolueen kanssa ei nämä olisi koskaan onnistuneet kuin persujen kera.

    • Anonyymi00101

      Kaunis kesä, mitä sie jaksat töistä vaahota

      • Anonyymi00103

        ???

    • Anonyymi00106

      Saat ite valita meetkö venäjälle vai ukrainaan, kova kysyntä "työhulluista". Pelkkä menolippu riittää.

      Hallitus tarjoaa

    • Anonyymi00108

      Olisko käynyt niin, että poliitikot valehteli taas kerran saadakseen rahaa ja valtaa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      181
      1508
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1202
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1101
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      42
      794
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      700
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      691
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      621
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe