Jos ei pysy, se sitten on poistettu keskustan palstalta, ihan tulee mieleen nykyaikaa

Poliittinen sorto jatkuu Venäjällä. Ihmisiä vangitaan joka päivä pelkästään siksi, että he puhuvat Putinia ja sotaa vastaan.

Putin käy aggressiivista sotaa Ukrainaa vastaan samalla kun hän käy hybridisotaa länsimaisia demokratioita vastaan propagandan, kyberhyökkäysten, vakoilun ja sabotaasin kautta.

Euroopalla on siis täysi oikeus — itse asiassa kaikki velvollisuus — puolustaa itseään. Sotilaallinen tuki Ukrainalle, pakotteet, vastatiedustelutoimet ja maahanmuuton valvonta ovat kaikki laillisia osia terveestä turvallisuuspolitiikasta. Ei ole mitään järkeä kiistää sitä. Todellinen kysymys kuitenkin on, mikä strategia todella tekee Euroopasta turvallisemman.
Euroopan tulisi tavoitella turvallisuuttaan ensisijaisesti tiukemmilla rajoituksilla, eristäytymällä Venäjän entisestään ja asettamalla yhä korkeampia esteitä maahanmuutolle.

Ehdottaisin toista lähestymistapaa — sellaista, joka ei ole yhtään vähemmän johdonmukainen, mutta käytännöllisempi ja kaukonäköisempi.

Yli neljä ja puoli vuotta sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan, Euroopalla ei enää ole varaa olla yhtä avoin tai vastaanottavainen Venäjää kohtaan kuin ennen. Pakotteet, jotka kohdistuvat Putinin sotakoneistoon ja hänen laajaan agenttiverkostoonsa, ovat tietenkin täysin perusteltuja.
Kyllä, Eurooppa tarvitsee vahvoja muureja, kun Putin jatkaa sotaansa. Mutta jos Eurooppa haluaa pysyä turvassa hänen poismenonsa jälkeen, sen on ajateltava paitsi rakentamiaan muureja, myös ihmisiä, jotka asuvat niiden toisella puolella.

Seiniä on helppo rakentaa. Mutta siltojen rakentaminen on viisaampi valinta.
Monet näkevät Venäjän eristäytymisen helppona vastauksena vaikeaan kysymykseen. Saattaa vaikuttaa siltä, että mitä vähemmän Euroopalla on yhteyksiä venäläisiin, sitä turvallisempia eurooppalaiset ovat. Mutta se on vain turvallisuuden illuusio. Euroopan turvallisuusongelmia ei voida ratkaista pelkästään kieltoilla, pakotteilla ja maahanmuuttorajoituksilla.

Venäjän ja Euroopan välinen aita ei todennäköisesti estä Kremlin tiedustelupalveluja jatkamasta toimintaansa mantereella. Ammattivakoojilla on aina väärennettyjä asiakirjoja ja muita valtion toimittamia resursseja kiertääkseen esteet, joita Bryssel asettaa heidän tielleen. Eikä Putinin agenttien välttämättä tarvitse olla venäläisiä kansalaisia. Ei ole mikään salaisuus, että monet sabotaasiteot eri puolilla mannerta toteuttavat eurooppalaiset kansalaiset tai jopa ukrainalaiset, jotka Venäjän tiedustelupalvelut ovat rekrytoineet ja maksaneet.

Otetaan esimerkiksi Saksan päätös keskeyttää humanitaarisen viisumiohjelmansa sodanvastaisille venäläisille ja valkovenäläisille oppositioaktivisteille.
Miten se tarkalleen ottaen teki Putinin hallinnosta heikomman?

On vaikea kuvitella, että yksittäinen Kremlin vakooja tai sabotööri olisi yrittänyt päästä Eurooppaan tuon ohjelman kautta. Heille sen jousitus ei aiheuttanut todellista estettä. Venäläisen yhteiskunnan osalta, joka aidosti tavoittelee vapautta ja demokratiaa, päätös oli kuitenkin syvästi lannistava.

Venäjällä. He elävät jatkuvassa pelossa. He eivät puhu sotaa vastaan, koska pelkäävät joutuvansa pidätetyksi. He eivät osallistu julkisiin mielenosoituksiin, koska pelkäävät kuolevansa.

Heidän tarvitsee vain katsoa Irania, jossa hallinto ampui julmasti tuhansia mielenosoittajia. He tietävät, että jos Putin jonain päivänä määrää joukot ampumaan mielenosoittajia Moskovassa, kukaan ei tule heidän avukseen — aivan kuten kukaan ei tullut auttamaan mielenosoittajia Teheranissa.

Kyllä, Eurooppa tarvitsee vahvoja muureja, kun Putin jatkaa sotaansa. Mutta jos Eurooppa haluaa pysyä turvassa hänen poismenonsa jälkeen, sen on ajateltava paitsi rakentamiaan muureja, myös ihmisiä, jotka asuvat niiden toisella puolella.

Seiniä on helppo rakentaa. Mutta siltojen rakentaminen on viisaampi valinta. Vain sellainen Venäjä, jota demokraattinen oppositio pyrkii rakentamaan, voi tarjota Euroopalle pysyvän ja kestävän turvallisuuden.