Olivia Oras olikin Riikka Purran sukulainen

Anonyymi-ap

34

110

    Vastaukset 34

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Genin mukaan Purra on 7 serkkuni. Miettikääpä sitä.

    • Anonyymi00002

      Kyllähän tuossa taas nähtiin meidän valtionjohdon tekemiset.2 vuotta sitten tehty ilmoitus Lupa-ja valvontavirastolle ko.klinikasta joka edelleen kesken??? Nyt valitettavan kuolemantapauksen johdosta siellä lopulta herättiin.Nyt purrakin ihmetteli että jotain pitää tapahtua ennen kuin mitään tehdään.Onkohan purra unohtanut missä paikassa on yleensä töissä??Eikös nuo virastotkin kuulu valtionhallinnon alaisuuteen ja käsittääkseni purra kuuluu tuohon kokoonpanoon.Turha on purrankin mitään selitellä ja kerätä pisteitä joihin olisi voinut vaikuttaa.Nyt olisi syytä selvittää tuon lupa-ja valvontaviraston tehtävänjako kelle olisi kuulunut selvittää tuon klinikan tekemiset ja tekemättä jäämiset jos kaksi vuotta mennyt eikä mitään ole sen tapahtunut.Nopeasti kyllä kun vahinko jo tapahtunut siellä herättiin mutta kyllähän tuosta jonkun pitäisi vastuu ottaa,niin joutuvat kadunmiehetkin kantamaan vastuunsa eikä virkamiehet voi olla niin suojattuja.

      • Anonyymi00005

        Jumanjauta mitä kaikkea Purran pitäisi sinunkin typeryksen mukaan tehdä. Mitä sinä teet itsesi ja yhteiskunnan eteen?


      • Anonyymi00006

        Purra ei ole tehtäviensä tasalla.


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Jumanjauta mitä kaikkea Purran pitäisi sinunkin typeryksen mukaan tehdä. Mitä sinä teet itsesi ja yhteiskunnan eteen?

        Lupa- js valvontavirasto kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen. Aika koomista, että ministeri itse ihmettelee miksei mitään tehdä.

        Ehkä se auttaisi jos vielä vähän saksisi määrärahoista (kun eivät Purran mielestä tee mitään)


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Lupa- js valvontavirasto kuuluu valtiovarainministeriön alaisuuteen. Aika koomista, että ministeri itse ihmettelee miksei mitään tehdä.

        Ehkä se auttaisi jos vielä vähän saksisi määrärahoista (kun eivät Purran mielestä tee mitään)

        Päätoimipaikka on Tampereella, laiskojen demareiden reviirissä. Kyllähän Purralla on aikaa 3000 laiskan valvontaan.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Päätoimipaikka on Tampereella, laiskojen demareiden reviirissä. Kyllähän Purralla on aikaa 3000 laiskan valvontaan.

        Persu propagandaa, eli valetta.


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Päätoimipaikka on Tampereella, laiskojen demareiden reviirissä. Kyllähän Purralla on aikaa 3000 laiskan valvontaan.

        Varautumiden kannalta on hyvä, että virastoja on muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Viraston sijainti ei siirrä vastuuta hallitukselta oppositiolle. Eikö Purralla toimi digiyhteydet? Vai eikö osaa käyttää. Joku proffa sanoikin, että hallitusta viedään tekoälyn suhteen niinkuin pässiä narussa.


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Varautumiden kannalta on hyvä, että virastoja on muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Viraston sijainti ei siirrä vastuuta hallitukselta oppositiolle. Eikö Purralla toimi digiyhteydet? Vai eikö osaa käyttää. Joku proffa sanoikin, että hallitusta viedään tekoälyn suhteen niinkuin pässiä narussa.

        Mitähän sotealan klinikoiden valvonta kuuluu suoraan vvm-ministerille. Kela työllistää jo tarpeeksi.


    • Anonyymi00003

      Tuossa näki, kuinka huonoa toimittajillakin on kielen aikamääreiden tuntemus.
      Ei Purra "ollut" Oraksen sukulainen vaan edelleen on, vaikka jälkimmäinen on edesmennyt; virheellinen aikamuodon viittaussuhde on vainajaan, kun pääsanana on tässä elävä ihminen.

      Eli Purra ON sukua Orakselle - ei se sukulaissuhde mihinkään katoa kuoleman jälkeenkään.
      (No eihän IS halunnut tätä kommenteissa julkaista...)

      • Anonyymi00004

        Näin on.


      • Anonyymi00008

        Blääh.
        Mutta kuollut ei ole sukua millekkään.
        Loppu on aina loppu, ette te tule makaamaan lepotiloissa haudoissa Jeesusta odottamassa.
        Hesari kirjoittaa vieläkin merkkihenkilöistä näin. 😙🫪🤤


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Blääh.
        Mutta kuollut ei ole sukua millekkään.
        Loppu on aina loppu, ette te tule makaamaan lepotiloissa haudoissa Jeesusta odottamassa.
        Hesari kirjoittaa vieläkin merkkihenkilöistä näin. 😙🫪🤤

        Haudan lepoon laskettiin se ja se suurmies


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Haudan lepoon laskettiin se ja se suurmies

        Laskettiin haudan lepoon: Herra X... Herra X... HERRA X...


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Blääh.
        Mutta kuollut ei ole sukua millekkään.
        Loppu on aina loppu, ette te tule makaamaan lepotiloissa haudoissa Jeesusta odottamassa.
        Hesari kirjoittaa vieläkin merkkihenkilöistä näin. 😙🫪🤤

        Jeesukset ovat vilkkaan mielikuvituksen tuotteita ja täyttä huuhaata.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Jeesukset ovat vilkkaan mielikuvituksen tuotteita ja täyttä huuhaata.

        Jeesuksen esikuva oli nainen.
        Inannan Jumalatar.
        Khrisna on nuorempi kuin Inannan


    • Anonyymi00007

      Blondit, ne blondit.

    • Anonyymi00009

      Harmi ettei Purra ollut Oraksen tilalla, sillä siinä naamassa olisi ainakin riittävästi fiksattavaa.

      • Anonyymi00010

        Laitappa kuva omastasi niin vertaillaan.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Laitappa kuva omastasi niin vertaillaan.

        Purran leveät maskuliiniset leukaperät.


      • Anonyymi00016

        Harkitseeko Krista Kiuru ja Fatima myös rasvaimua?


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Laitappa kuva omastasi niin vertaillaan.

        LaitaPPa, sepustelee kouluttamaton persuparka🙈


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        LaitaPPa, sepustelee kouluttamaton persuparka🙈

        Peruskoululaiset viestittelevät hymiöillä kun luku- ja kirjoitustaito on tutkimusten mukaan huono.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Harkitseeko Krista Kiuru ja Fatima myös rasvaimua?

        Oletko viherpeippo kasvissyöjä Purran fani?


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Harkitseeko Krista Kiuru ja Fatima myös rasvaimua?

        Voisivat lahjoittaa osan Tytille, ettei näytä niin kuivalta


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Voisivat lahjoittaa osan Tytille, ettei näytä niin kuivalta

        Tai mestarin kuivanaamakorppuun


      • Anonyymi00031
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Tai mestarin kuivanaamakorppuun

        Sannan puserokin kaipaisi edes jotakin pullistusta.


      • Anonyymi00033
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Harkitseeko Krista Kiuru ja Fatima myös rasvaimua?

        Suuremmat säiliöt pitää olla.


      • Anonyymi00034

        riikkahan on susiruma sitä naamaa ei pysty kaunistamaan.


      • Anonyymi00035
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Sannan puserokin kaipaisi edes jotakin pullistusta.

        Mestari on jakanut siementään avioliiton ulkopuolella.
        Syntynyt äpärälapsi on.

        Jeesus?


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Harkitseeko Krista Kiuru ja Fatima myös rasvaimua?

        Kiurulla ja monella muulla eduskunnan läskimammoilla olisi runsaasti "imettävää"


    • Anonyymi00026

      Purran sinne olisi pitänyt mennä....

      • Anonyymi00032

        Miksi sinua elätetään?


    • Anonyymi00029

      Kaunottaret Olivia Riikka.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      32
      1678
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1311
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1261
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1116
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      959
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      937
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      771
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      643
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      629
    13. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    14. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      611
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      42
      607
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      597
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      586
    20. 46
      563
    Aihe