Siperia alkanut sulaa!

Jesus-Hitler

http://news.bbc.co.uk/1/hi/sci/tech/4141348.stm

Muutaman viime vuoden aikana on Ranskan ja Saksan yhteistä pinta-alaa vastaava alue Siperiasta alkanut sulaa oltuaan 11 500 vuotta jäässä. Tämä kertoo globaalista lämpötilan noususta. Mutta ei siinä kaikki.

Kyseiseen Siperian maaperään on jäätymisen ansiosta sitoutunut myös miljardeja tonneja metaania ja muita kasvihuonekaasuja. Kun nämä sulamisen johdosta vapautuvat, ne edelleen kiihdyttävät kasvihuoneilmiötä - mahdollisesti ennalta-arvaamattoman nopeasti.

Tämä planeetta saattaa jo meidän elinaikanamme olla hyvinkin toisennäköinen jos kehitys jatkuu. Siperiakin on alkanut ihmisen toiminnan johdosta sulaa. Miten pahaksi tilanteen pitää muuttua, ennenkuin EDES JOTAKIN tehdään?

USA esimerkiksi hangoittelee Kioton erittäin maltillista sopimusta vastaan. Minusta kansainvälisen yhteisön tulisi antaa reipasta tukkapöllyä USA:lle ja säälimättä PAKOTTAA se sopimuksen taakse. Mikä helvetin oikeus muutamalla tuhannella eläkeiässä olevalla, lihavalla floridalaisella sijoittajalla ja pankkiirilla on rypeä rahassa ja jatkaa sikailuaan kun miljoonat hehtaarit maata käyvät viljelykelvottomiksi eroosion myötä lähitulevaisuudessa ympäri Tellusta?

13

1075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • housujasi tahri

      Ilmasto lämpenee riippumatta siitä tuleeko pilleistä kaasuja vaiko ei. Tämä on tapahtunut jo useita kertoja maapallon historiassa ja on taas tapahtumassa eli kuuluu normaaliin kiertoon.

      • huu

        aiheuttaa sen, että muutos on hallitsematon ja moninkertaisesti nopeampi kuin luonnon oma muutos olisi.


      • Jonka myös J&H tietää. Jääkausien vääjäämättömyys johtunee Auringon
        kiertoratamuutoksista.

        Kun Maapallon elämän mahdollistaja Aurinko pitkän aikajakson kuluessa
        hiukan muuttaa rataansa, pohjoisella pallon puoliskolla alkaa uusi jäätiköitymisen vaihe.

        Nythän eletään taas arktista lämpenemisen vaihetta mmutama vuoskymmen/sata.

        Aurinkomme, toisen tähtisukupolven mollikkamme säätää suursäätilamme.


      • mollikkahan
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Jonka myös J&H tietää. Jääkausien vääjäämättömyys johtunee Auringon
        kiertoratamuutoksista.

        Kun Maapallon elämän mahdollistaja Aurinko pitkän aikajakson kuluessa
        hiukan muuttaa rataansa, pohjoisella pallon puoliskolla alkaa uusi jäätiköitymisen vaihe.

        Nythän eletään taas arktista lämpenemisen vaihetta mmutama vuoskymmen/sata.

        Aurinkomme, toisen tähtisukupolven mollikkamme säätää suursäätilamme.

        sitä rataansa taitaakin vaihdella.
        Sinähän sopisit vaikkapa katolisen kirkon oppi-isäksi ja Kopernikuksen pannaanjulistamisen puolustajaksi.


      • mollikkahan kirjoitti:

        sitä rataansa taitaakin vaihdella.
        Sinähän sopisit vaikkapa katolisen kirkon oppi-isäksi ja Kopernikuksen pannaanjulistamisen puolustajaksi.

        Kovin pelottava herra kirkolle. Melkein 200v. kirkonkirouksessa.

        Luonnonlait vievät Paikallista galaksijoukkoakin kuin tuuli pilvenhattaraa.


    • sitten

      tulevaisuudessa sinunkin helpompi kuokkia siellä vankileirillä ja tehdä pöllejä.

    • Boff

      Kioton sopimukseen ei voi suostua, koska se vaarantaisi talouskasvun! ;D ;D ;D

      • USA Rulaa!

        Fortum vastikään nosti sähkön hintaa lähes 20 prosentilla ja se on vasta alkua.

        Kioto-hölmöilyjenne laskun maksuun rahat revitään selkänahoistanne. Siinähän sitten virnistelette kun maksatte energiastanne tuplahintaa.


      • Densamma
        USA Rulaa! kirjoitti:

        Fortum vastikään nosti sähkön hintaa lähes 20 prosentilla ja se on vasta alkua.

        Kioto-hölmöilyjenne laskun maksuun rahat revitään selkänahoistanne. Siinähän sitten virnistelette kun maksatte energiastanne tuplahintaa.

        Kumpi on tärkeämpi, elämä maapallolla vai sinun sähkölaskusi? ;D ;D ;D Osaatko ajatella laajempia kokonaisuuksia kuin omaa napaasi?


      • Rulez
        Densamma kirjoitti:

        Kumpi on tärkeämpi, elämä maapallolla vai sinun sähkölaskusi? ;D ;D ;D Osaatko ajatella laajempia kokonaisuuksia kuin omaa napaasi?

        No se OMA SÖÄHKÖLASKU ON tärkein. Sama se luonnolle tai vaikka koko planeetan elämälle. Kyllä kansa tietää. Öööööööö!


    • On ovella,

      mutta onko tuolla nyt sitten paljon merkitystä maailmankaikkeudessa, josko tällä pallolla on ihmis- elämää eli ei??? Yks hailee...

      • Burt

        No jos elämällä maapallola ei ole merkitystä, niin mitä täällä vielä roikut? Ammu kuula kalloosi. Tai lopeta syöminen. Tai lopeta hengttäminen. Opitpahan millä on merkitystä.


    • harrastelija Linkola

      Tämä on maaemon vastalause yhä kiihtyvälle ympäristön saastuttamiselle. Syöpäläisestä pitää päästä eroon ja tämä on yksi keino, hyvästi otsonikerros ja tervetuloa ihosyöpä. Ehkä 100-200 vuoden kuluttua täällä elelevät vain torakat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      229
      1670
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1174
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      46
      881
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      740
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      21
      668
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe