alkaessa 5.1.1849 E.G.White temmattiin näyssä kaikkein pyhimpään, missä hän näki Jeesuksen toimittamassa palvelusta Israelin hyväksi. Jeesus ilmoitti että hän ei poistuisi sieltä ennenkuin jokaisen asia ratkaistaan joko pelastukseksi tai perikadoksi, eikä Jumalan viha tulisi ennenkuin Jeesus olisi päättänyt työnsä kaikkein pyhimmässä, riisunut yltään papillisen pukunsa ja pukeutunut koston vaatteisiin. Sitten Jeesus poistuu välittäjätoinestaan Isän ja ihmisen välillä, ja Jumala ei enää kauemmin vaikene, vaan vuodattaa vihansa niiden ylitse, jotka ovat hylänneet hänen totuutensa. Silloin vuodatetaan seitsemän viimeistä vitsausta.
Neljä enkeliä pidättää maan valtoja jotta sanomaa voidaan julistaa ja Jumalan lapset saadaan sinetöidyiksi. Sapatin jalkoihinsa tallanneet havaitaan köykäisiksi punnittaessa heitä vaa'alla. Nämä vitsaukset saavat jumalattomat raivon valtaan ja he tahtoisivat tuhota pyhät. Silloin alkaa ahdistus jollaista ei ole maan päällä ennen nähty, Jaakobin ahdistus.
Sinetöiminen
10
348
Vastaukset
- sinetöimisestä
Meidän tulee tehdä työtä, niinkauan kuin päivä on, sillä pimeän ahdistuksen ja tuskan yön tultua työ Herralle on oleva liian myöhäistä. Jeesus on vielä pyhässä temppelissään, ja hän tahtoo nyt vastaanottaa uhrimme, rukouksemme, puutteellisuuksiemme ja syntiemme tunnustuksen, hän tahtoo antaa anteeksi kaikki Israelin rikokset, jotta ne pyyhittäisiin pois, ennenkuin hän poistuu pyhäköstä. Kun Jeesus jättää pyhäkön, niin silloin pyhät ja vanhurskaat ovat edelleenkin pyhiä ja vanhurskaita, sillä kaikki heidän syntinsä pyyhitään silloin pois ja heidät merkitään elävän Jumalan sinetillä. Mutta epävanhurskaat ja saastaiset ovat edelleenkin epävanhurskaita ja saastaisia, sillä silloin ei pyhäkössä ole enää pappia, joka esittäisi heidän uhrejaan, tunnustuksiaan ja rukouksiaan Isän valtaistuimen edessä. Senvuoksi kaiken, mitä tehdään sielujen pelastamiseksi tulevan vihan rajuilmalta, täytyy tulla tehdyksi, ennenkuin Jeesus jättää taivaallisen pyhäkön kaikkein pyhimmän.
- maalaispoika
Kerro mitä tuolla höpinällä on uskonelämän kanssa.
Olisi mukava tietää tuollaisen höpinän merkitys ihmiselle?? - maalais ukko
maalaispoika kirjoitti:
Kerro mitä tuolla höpinällä on uskonelämän kanssa.
Olisi mukava tietää tuollaisen höpinän merkitys ihmiselle??Samoja minäkin mietin. Yksinkertaista lapsenomaista uskon elämää ei löydy adventistien mukaisesta pyhityselämästä.
- kolme e..........
maalaispoika kirjoitti:
Kerro mitä tuolla höpinällä on uskonelämän kanssa.
Olisi mukava tietää tuollaisen höpinän merkitys ihmiselle??Sitä vaan että sinunkin asiasi käsitellään tutkivassa tuomiossa ennen Jeesusken paluuta noutamaan omansa ja tuhoamaan jumalattomat suunsa henkäyksellä. Eli kysymys on elämästä tai kuolemasta.
kolme e.......... kirjoitti:
Sitä vaan että sinunkin asiasi käsitellään tutkivassa tuomiossa ennen Jeesusken paluuta noutamaan omansa ja tuhoamaan jumalattomat suunsa henkäyksellä. Eli kysymys on elämästä tai kuolemasta.
Tutkiva tuomio on totta vain ellenistien ajatusmaailmassa, ei heidän päänsä ulkopuolella.
- Mitäs sitten
Ei sinun siitä meille tarvitse toitottaa, mihin sinä uskot tai miksi.
Miksi se on sinulle tärkeää ilmoittaa muille katolla huutamalla?
Sitä vartenhan kirjoja myydään ettei tarvitä muuta mölyämistä.
Kyllä tullaan sitten kysymään, jos jotain adventistelta tarvitaan.- kunnia Jumalalle
Huutakaa täyttä kurkkua kansani synnit ja heidän rikoksensa, varoittakaa ihmisiä kun vielä aikaa on, että he kenties tekisivät parannuksen ja kääntyisivät takaisin isiensä Jumalan puoleen!
- näemmä
kunnia Jumalalle kirjoitti:
Huutakaa täyttä kurkkua kansani synnit ja heidän rikoksensa, varoittakaa ihmisiä kun vielä aikaa on, että he kenties tekisivät parannuksen ja kääntyisivät takaisin isiensä Jumalan puoleen!
Taitaa olla kirkkosi talous kuralla jos maksumiehiä kalastellaan!
Kirkossasi on käyty eikä lähiaikoina tee mieli.
- lutku
Ei tälaiset puheet saa ketään raivon valtaan,vaan suruliseksi ja murheelliseksi.
- tää on tärkeää
Etkö ymmärrä hyvän päälle mitään.
Tämä on adventismin lahjaa maailmalle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045271Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12326006SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32515677Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011213Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17310814Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229717Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858498Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236491