"Äidin kohdussa"...

TaistoRa.

>>Luuk 1:13-17; Mutta enkeli sanoi hänelle:
"Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes. Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi, ja monet iloitsevat hänen syntymisestään. Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta. Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö. Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan.>Jes 40 1-9; "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne. "Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä.
"Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi. Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut."
Ääni sanoo: "Julista!" Toinen vastaa: "Mitä minun pitää julistaman?" Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen: ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!"

7

320

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kasteessa

      Apt.2:38-38
      kaste otetaan "syntienne anteeksisaamiseksi"
      kasteessa saadaan "Pyhän Hengen lahja"
      lupaus on "Teille ja teidän lapsille"
      aikuisilta parannus "miehet, veljet" (jae 37)
      lapsilta ei parannusta,
      "tästä sukupolvesta" sen sukupolven lapsista oli puhe, jotka kastettiin nopeasti perhekunnittain.

      Apt.19 "Saitteko Pyhän Hengen silloin kun tulitte uskoon? Eivät olleet saaneet, eikä edes kuulleet että Pyhää Henkeä on olemassakaan. Saivat Pyhän Hengen kasteen yhteydessä, jossa se "pantiin" heihin (12miestä).

      6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
      7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
      8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

      Kristityt kastavat lapsensa.
      Ei-kristilliset lahkot ja pakanant eivät kasta.

      • TaistoRa.

        Pyhä Henki saadaan aina kun ihminen tulee uskoon ja sen vaikuttaa Jumalan SANA ja PYHÄ HENKI!->

        >>Room 10:17 "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen - Sanan kautta"!

        >>1 Piet 1:22 "Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,

        23 "(TE)", jotka olette "(UUDESTISYNTYNEET)", ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, "(JUMALAN ELÄVÄN JA PYSYVÄN - SANAN KAUTTA)"!.

        >>1 Kor 12:6 "ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.

        7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.

        8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;

        9 toinen saa "USKON samassa Hengessä", toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä>Kirjoitat-
        >>Kristityt kastavat lapsensa.
        Ei-kristilliset lahkot ja pakanant eivät kasta.

      • kasteessa
        TaistoRa. kirjoitti:

        Eipä tainnut vielä avuksi huutaminen (jonkinlainen uskominen) pestä pois Paavalin syntejä. Ei vielä huutaminen, mutta Kristuksen veri pesi synnit pois kasteessa.Ap. t. 22:16

        Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

        Ei Raamattu turhaan sano, että kaste otetaan "syntienne anteeksisaamiseksi" (Apt.2:38-39)

        Lahkolaiset julistautuvat täysin synnittömiksi jo lapsina. David ei tehnyt niin.

        51 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

      • kasteessa kirjoitti:

        "...anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi".
        "...kaste otetaan "syntienne anteeksisaamiseksi" (Apt.2:38-39).
        Näin minunkin Raamatussani lukee!!!
        Miksihän tätä on niin vaikea uskoa todeksi... liekö esteenä oma järki.

        Eikä edellä kerrotuissa Raamatun kohdissa puhuta edes mitään "kuvaannollisuudestakaan", jolla moni yrittää tehdä tyhjäksi kasteen hengellisen merkityksen.
        Uskotaan Raamatun Sanaan "niinkuin on kirjoitettu" (ellei ole kyseessä selvästi vertauskuvallisuus).

      • ei saa kadota
        Tapio522 kirjoitti:

        Paras todella uskoa Raamattuun niinkuin se on kirjoitettu.

        Eikä vaihdella Jeesuksen eikä kenenkään muunkaan suuhun toisia sanoja, kuin mitä sanottu on.

        "...anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi".(Apt.22:16)
        "...kaste otetaan "syntienne anteeksisaamiseksi" (Apt.2:38-39).
        Näin minunkin Raamatussani lukee!!!

        On kohtalokasta heitää Jumalan sana selkänsä taakse.

      • TaistoRa.
        kasteessa kirjoitti:

        Eipä tainnut vielä avuksi huutaminen (jonkinlainen uskominen) pestä pois Paavalin syntejä. Ei vielä huutaminen, mutta Kristuksen veri pesi synnit pois kasteessa.Ap. t. 22:16

        Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

        Ei Raamattu turhaan sano, että kaste otetaan "syntienne anteeksisaamiseksi" (Apt.2:38-39)

        Lahkolaiset julistautuvat täysin synnittömiksi jo lapsina. David ei tehnyt niin.

        51 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

        >>Kirjoitit-
        >>Eipä tainnut vielä avuksi huutaminen (jonkinlainen uskominen) pestä pois Paavalin syntejä. Ei vielä huutaminen, mutta Kristuksen veri pesi synnit pois kasteessa.Ap. t. 22:16
        >>Joh. 8:24
        "Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."

      • pitävät yhtä

        kaste otetaan "syntienne anteeksisaamiseksi" (apt.2)

        kritittyjen kasteessa veri, vesi ja Henki toimivat yhdessä Jumalan sanan mukaisesti pesten pois synnit 1. Joh. 5: "Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä."

        "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" sanottiin Paavalille. Paavali meni synneissään kasteelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      127
      1790
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      970
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      154
      822
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      585
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      51
      490
    13. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    14. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      449
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      441
    Aihe