Savolaisten Kuningas

Vaka Vanha

Tänään oli Savon Sanomissa juttu, että kallavedestä on löydetty syksyllä erään uponneen saaren muinaisrannalta miehen luuranko, jonka iäksi arvioidaan (oikeuslääketieteen laitos) noin 1200 vuotta. Kallo on leuoista väärällään ja leveä sekä selkäranka on ollut joustavaa rustoa, lisäksi hautarannalta on löytynyt hopeamiekkoja, kruunu, viinaruukkuja, kultaa, ja usean palvelijan päättömät ruumiit. Haudassa oli myös halkaistuja viikinkikypäröitä ja muslimien sapeleita.

Joten kyseessä epäillään olevan savolaisten muinainen kuningas. Löytö laittaa Savon ja Suomen historian uuteen valoon.

8

670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Votan

      Hauska aprillipila. Hyvä, että savolaiset osaavat nauraa myös itselleen.

    • kuulin eilen jutun todenperäisyydestä en tiedä.
      Tukholman edustalta löytyneen Wasa-laivan peräsalongista löytyi juoksijapatsas,jossa teksti: tämä mies muuttaa maailmaa satojen vuosien päästä. Patsas esitti Paavo Nurmea. Olivat kuulema teekkarit laittaneet patsaan sukeltamalla ennen kun laiva 1950 luvulla nostettiin ylös ja vietiin entisöitäväksi.

      • Semjon_Kotko

        ...laivan kannella, ja ensimmäinen esine joka otettiin talteen heti kun kansi kameroiden suristessa ja kutsuvieraiden haukkoessa henkeään nousi vedestä.

        Joku ruotsalainen astui kannelle, näki mudasta pilkistävän esineen, ja nosti sen näkyville. Mudat pyyhkäistiin pois ja Paavohan se oli!

        Mahtoi sveduja ketuttaa?? Vieläkös ketuttaa?? Njäh njäh....


      • Semjon_Kotko kirjoitti:

        ...laivan kannella, ja ensimmäinen esine joka otettiin talteen heti kun kansi kameroiden suristessa ja kutsuvieraiden haukkoessa henkeään nousi vedestä.

        Joku ruotsalainen astui kannelle, näki mudasta pilkistävän esineen, ja nosti sen näkyville. Mudat pyyhkäistiin pois ja Paavohan se oli!

        Mahtoi sveduja ketuttaa?? Vieläkös ketuttaa?? Njäh njäh....

        siis olikin tuo kuulemani anekdootti???


    • Vaka Vanha

      Taitaa olla aprillia koko juttu ...

      • Gottlund

        Luulin jo että Räpylä-Niirasen jäännökset on löydetty.


      • Pesämaa

        syö silliä ja juo kiljua pielle...


    • Pesämaa

      saagoissa ja riimukivissä kerrotaan retkistä vakka-suomeen ja hämeeseen, paljon ennen 1200 invaasiota, joka tehtiin täysin viikinkien toimintamallien pohjalta ja jatkoksi.

      Venäjällä on pyritty hävittämään todisteita alueen Viikinkien alulle laittamasta historiasta.

      RUSSIA = Rusit

      Miksi "Suomen" rannikko olisi ollut poikkeus?

      1200 -luvulla se oli fakta, miksei ennen?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1279
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      556
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe