Kun mies lähestyy naista seksi mielessä, niin kun on ensin juteltu ja tutustuttu, niin jossain vaiheessa täytyy tehdä siirtymä normaalista kanssakäymisestä seksin puollelle. Täytyy ylittää kynnys, maaginen raja ei-seksuaalisen kanssakäymisen ja seksin välillä. Joko suoraan kysymällä, tai esimerkiksi siirtämällä käsi rinnoille ilmaistaan naiselle toive seksin aloittamisesta.
Tämä rajan ylittäminen on miehelle aina riski, koska naine voi reagoida siihen hyvinkin kielteisesti. Seurauksena voi olla torjuntaa, törkeäksi siaksi haukkumista tai joskus myös syyte ahdistelusta. Työnjako on kuitenkin yhteiskunnassa selvä. Mies tekee aloitteen seksiin siirtymiseksi ja kantaa tämän riskin. Jos mies arastelee tässä riskin otossa, on liian kiltti, eikä tarpeeksi härski, niin hän jää ilman seksiä. Tai kärsii seksin puutteesta elämässään.
Mies on kasvatettu tähän tehtävään, ja hänelle on luontevaa ottaa riskejä normien rikkomisesta ja sovinnaisten odotusten rikkomisesta seksiä tavoitellessaan. Mieheen on kasvatettu sisään seksuaalinen riskinottaja, ”härski sika”. Nainen taas voi elää koko elämänsä ”kiltisti", rikkomatta mitään sovinnaisia odotuksia.
Koska mies on koulutettu normien rikkoja, niin on harhakuvitelma, että jonkun naistoimikunnan esittämä hyväntahtoinen laki siitä, miten miehen pitää käyttäytyä seksin suhteen, merkitsee miehelle yhtä vähän kuin hyttysen ininä Saharassa.
Miesten rooli sexissä ABC
33
1731
Vastaukset
- sexymale
Seksissä mies tekee aloitteen. Joskus tämä palkitaan joskus ei. Suurin osa tavallisista naisita kokee miehen tekemän aloitteen kiihottavana mikäli mies on suurin piirtein miellyttävä ja ei liian päihtynyt.
Naiset tulevat tulevat aina palkitsemaan parhaat aloitteen tekijät seksillä. Aloitteen teko on siis ikuista ;-)- Hertha
Kuvaavaa.
- sexymale
Hertha kirjoitti:
Kuvaavaa.
jos halusit sanoa jotain niin ainakin minulle jäi epäselväksi mitä se oli ?
- Hertha
sexymale kirjoitti:
jos halusit sanoa jotain niin ainakin minulle jäi epäselväksi mitä se oli ?
Sama sinne.
- Hertha
Hertha kirjoitti:
Sama sinne.
Korjaus oli se.
- sexymale
Hertha kirjoitti:
Korjaus oli se.
No joskus voi natsata päihtyneelläkin jos
on muuten miellyttävä eli yhtälösi toimii melkein muttei aina ;-) - PerusSika
Hertha kirjoitti:
Sama sinne.
Kyllä tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että runsaasti juovat nuoret, heavy drinkers, saavat seksikumppaneita jopa viisi kertaa enemmän, kuin vähän juovat tai raittiit.
Käytännön havainnot vahvistavat tämän tosiasian.
Tosin sitten pitkällä tähtäyksellä alkoholisoituneet mihet joutuvat elämään loppuelämänsä puutteessa. Jos edes viisari värähtää. - Hertha
PerusSika kirjoitti:
Kyllä tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että runsaasti juovat nuoret, heavy drinkers, saavat seksikumppaneita jopa viisi kertaa enemmän, kuin vähän juovat tai raittiit.
Käytännön havainnot vahvistavat tämän tosiasian.
Tosin sitten pitkällä tähtäyksellä alkoholisoituneet mihet joutuvat elämään loppuelämänsä puutteessa. Jos edes viisari värähtää.Luulin tähän asti (tämän keskustelupalstan huolestumisaiheiden perusteella), että seksikumppaneita saadaan rahalla.
- todellisuudessa
sitten ole näin? on enmmän kuin tavallista että nainen ehdottaa kahville menoa. aloiteen teko on ikuista mutta ei sukupuolisidonnaista muuta kuin ajatusrajoitteisten päässä.
- sexymale
Hertha kirjoitti:
Luulin tähän asti (tämän keskustelupalstan huolestumisaiheiden perusteella), että seksikumppaneita saadaan rahalla.
Juuri tuossa ylempänä uskoit raittuiden olevan
se juttu. "Nyt olen tätä mieltä - minuutin päästä kaikki on toisin". Löytyykö pitkäjännitteisyyttä ? - Hertha
sexymale kirjoitti:
Juuri tuossa ylempänä uskoit raittuiden olevan
se juttu. "Nyt olen tätä mieltä - minuutin päästä kaikki on toisin". Löytyykö pitkäjännitteisyyttä ?En ole puhunut mitään raittiudesta.
- robert nero
todellisuudessa kirjoitti:
sitten ole näin? on enmmän kuin tavallista että nainen ehdottaa kahville menoa. aloiteen teko on ikuista mutta ei sukupuolisidonnaista muuta kuin ajatusrajoitteisten päässä.
Toistaiseksi ainostaan miesten tekemät ovat tehneet aloitteita vuosituhansia - jos scandinaviassa naiset ovat 30 vuotta olleet emansipaatiohiprakassa niin se ei vielä ole todiste yhtään mistään.
Odotetaan nyt sata vuotta ja katsotaan sitten. Kommunismi kuoli 70 vuodessa. Naisaloittelle käy luultavasti samoin. Miehekkäät miehet ovat pian taas arvossaan. Naiset haluavat miehen joka tekee aloitteen. - luulet
robert nero kirjoitti:
Toistaiseksi ainostaan miesten tekemät ovat tehneet aloitteita vuosituhansia - jos scandinaviassa naiset ovat 30 vuotta olleet emansipaatiohiprakassa niin se ei vielä ole todiste yhtään mistään.
Odotetaan nyt sata vuotta ja katsotaan sitten. Kommunismi kuoli 70 vuodessa. Naisaloittelle käy luultavasti samoin. Miehekkäät miehet ovat pian taas arvossaan. Naiset haluavat miehen joka tekee aloitteen.vähemmän.
- robert nero
luulet kirjoitti:
vähemmän.
Ensi vikolla opettelet sitten kirjoittamaan viiden sanan virkkeen. Näin se kehitys kehittyy :)
- opettajasiko
todellisuudessa kirjoitti:
sitten ole näin? on enmmän kuin tavallista että nainen ehdottaa kahville menoa. aloiteen teko on ikuista mutta ei sukupuolisidonnaista muuta kuin ajatusrajoitteisten päässä.
- sexymale
Hertha kirjoitti:
En ole puhunut mitään raittiudesta.
Kaikki ymmärsivät mihin aksioomasi tähtäsi.
Päihtyneisyys ja raittius ovat saman janan ääripäissä. Muista että tätä ketjua lukevat muutkin kuin sinä & minä. Sinulla lienee kova halu tulla tunnetuksi verbaalisena venkulana. "nyt sanon tätä - kohta kiistä sen" . Have it your way. - Hertha
sexymale kirjoitti:
Kaikki ymmärsivät mihin aksioomasi tähtäsi.
Päihtyneisyys ja raittius ovat saman janan ääripäissä. Muista että tätä ketjua lukevat muutkin kuin sinä & minä. Sinulla lienee kova halu tulla tunnetuksi verbaalisena venkulana. "nyt sanon tätä - kohta kiistä sen" . Have it your way.Eihän se ollut MINUN aksioomani!
Vai oletko eri meiltä siitä, että useimmat miehet pitävät selviönä ("aksiooma") ainakin jonkinlaista alkoholinkäyttöä monissa tilanteissa? Toki monet naisetkin, varsinkin nykyaikana, pitävä tätä selviönä.
No, toteanhan minäkin, että noin näyttää olevan monilla seuduin käytäntö, mutten pidä sitä maailman alusta maailman loppuun ja kaikissa kulttuureissa pätevänä itsestäänselvyytenä. - kun opettelet
robert nero kirjoitti:
Ensi vikolla opettelet sitten kirjoittamaan viiden sanan virkkeen. Näin se kehitys kehittyy :)
ensin kehitys ja edistystermien merkityserot. (((:)))
- Macho'
"jonkun naistoimikunnan esittämä hyväntahtoinen laki siitä, miten miehen pitää käyttäytyä seksin suhteen, merkitsee miehelle yhtä vähän kuin hyttysen ininä Saharassa"
Niinkuin pitääkin olla! Jos tarkoitat sitä älytöntä lakiehdotusta seksinoston kriminalisoinnista, niin sen kohtalo tulee vääjäämättä olemaan -jos se säädetään- sama kuin muidenkin kieltolakien. Se kumotaan toimimattomana.Millä välin prostituoidut menevät tiiviimmin sutenöörien valvontaan -kiitos ostokiellon.
"Seurauksena voi olla torjuntaa, törkeäksi siaksi haukkumista tai joskus myös syyte ahdistelusta. "
Etenkin jos satut törmäämään tekopyhiin sievistelijöihin, joita myös feministeiksi sanotaan.- äölkj
Kuten hedelmöityshoitojen kieltäminen, jos ei ole miessuhdetta?
- Homo-Possu
äölkj kirjoitti:
Kuten hedelmöityshoitojen kieltäminen, jos ei ole miessuhdetta?
Mihet ottivat riskin, ja lähtivät mellakoimaan Stonewalliin ja tekivät lopun homojen sorrosta. lesbot sitten saivat vapauden samalla kylkiäisenä.
kulkikaan tuo juttu, tutkimus.
Ihmisn tarve hierakiassa?
1. ruoka jouma
Ja sitten tulivat ne muut tarpeet, kertokaapa- empiiricus
Uni-jano-nälkä- pano ovat fysiologiset tarpeet Maslown tarvehierarkiassa
1. Fysiologiset tarpeet
2. Turvallisuuden tarpeet
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
4. Arvonannon tarpeet
5. Itsensä toteuttamisen tarpeet
Maslown teoriaa on epiirisesti tutkittu, mutta sille ei ei ole saatu mitään empiiristä tukea. Sinänsä hämmästyttävää, sillä tuhat konsulttia käy luennoimassa joka viikko seminaareissa tästä teoriasta, ja kehtaavat vetää muhkeat asiantutnijapalkkiot. - Hertha
empiiricus kirjoitti:
Uni-jano-nälkä- pano ovat fysiologiset tarpeet Maslown tarvehierarkiassa
1. Fysiologiset tarpeet
2. Turvallisuuden tarpeet
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
4. Arvonannon tarpeet
5. Itsensä toteuttamisen tarpeet
Maslown teoriaa on epiirisesti tutkittu, mutta sille ei ei ole saatu mitään empiiristä tukea. Sinänsä hämmästyttävää, sillä tuhat konsulttia käy luennoimassa joka viikko seminaareissa tästä teoriasta, ja kehtaavat vetää muhkeat asiantutnijapalkkiot.Laita Googleen "mitä ihminen tarvitsee".
Maslowin kaaos on vielä pientä.
- rusalka
Siis heti nousi tää kysymys. En ymmärrä miesten halua tällaiseen kanssakäymiseen?!!
- rusalka
jos laittaisin käden miehen rinnalle enkä edes kysyisi enkä puhuisi mitään!!! Koko ajan sais olla vaan panemassa. Kait sitä on muutakin elämää, haloo.
- rusalka
jutusteluun Perus-Sika ja muutkin miehet. Latelet niitä ehdotuksia vaan. Kyllä tärppää aina joskus. Sun pitää sitten kans kestää ne vastaukset, kun oot niin suora.
Jossain jutussa tuolla tosimies-sivuilla oli kysymys: Miksi mies haluaa naimisiin? Ja vastaus kuuluu: Ettei muut saa tätä pillua.
Parisuhdehan on sitä varten, että saa sitten pillua aina silloinkin, kun muuten jäis ilman.- sexymale
..ja kyrpää.
Kyseleppä huviksesi isovanhemmiltasi miten aikanan pariuduttiin. Puute puolin ja toisin ajoi monia nuoripareja papin pakeille. Kovin vaaleanpunainen on kuvasi ihmisten motiiveista. Toivottavasti maailam ei tässä opeta sinua liian kovalla kädellä. - Perus-Sika
Joku filosofian , entinen introvertti-nörtti,opiskelija piti aiheesta kerran luennon ylioppilastalolla. Hän oli vain alkanut joka paikassa ehdottelemaan naisille sanallisesti seksiä, esimerkiksi liikennevaloissa. Hänen kohdallaan noin yksi yritys 200 onnistui. Välillä missityyppejäkin suostui.
Käytännössä pitää menetllä siten, että kun tekee ehdotuksia, niin pitää huolehtia siitä, että naiset eivät huomaa, että ehdotuksia tekee kaikille naisille. Pitää synnyttää illuusio, että vain yksi nainen on satunnaisista syistä herättänyt miehisen palon hillitsemättömään roihuun. Ei pidä hankki sellaista mainetta, että "tuohan on se Anna-panna-Virtanen", joka kysyy aina ja jokaista naista sänkyyn." - rusalka
Perus-Sika kirjoitti:
Joku filosofian , entinen introvertti-nörtti,opiskelija piti aiheesta kerran luennon ylioppilastalolla. Hän oli vain alkanut joka paikassa ehdottelemaan naisille sanallisesti seksiä, esimerkiksi liikennevaloissa. Hänen kohdallaan noin yksi yritys 200 onnistui. Välillä missityyppejäkin suostui.
Käytännössä pitää menetllä siten, että kun tekee ehdotuksia, niin pitää huolehtia siitä, että naiset eivät huomaa, että ehdotuksia tekee kaikille naisille. Pitää synnyttää illuusio, että vain yksi nainen on satunnaisista syistä herättänyt miehisen palon hillitsemättömään roihuun. Ei pidä hankki sellaista mainetta, että "tuohan on se Anna-panna-Virtanen", joka kysyy aina ja jokaista naista sänkyyn."Sun pitää olla aika vakuuttava. Tuollasiahan miehiä just kaikki haluu varoa, ellet sitten osaakin tyydyttää naista.
- SatanBitch
Naiset rikkovat kaikki samat säännöt kuin miehet. Tekevät sen vain salaa.
- jebujee
Mun ei ole koskaan tarvinnut ehdottaa seksiä tai tehdä aloitetta sen puolesta tuntemattomalle naiselle. No ehkä oon sit niin vastustamaton. Voi kyllä olla et oon ollut niin kännissäkin etten oikein muista.
En oikein ymmärrä et miks pitää kysyä tai ehdottaa esim seksiä. Jos se naisen kotiin asti saa raahattua niin eiköhän tuo luonto hoida loput ilman sen kummempia kyselemisiä :)- j, Pukkilainen
Tarkoitatko, että nainen nukahtaa tai sammuu ja sitten pääset pukille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381279
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27556Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24501
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471