Kahta ei täällä pilkata!

Huvittunut-1

Venäjällä syyttäjäviranomaiset ovat aloittaneet rikostutkinnan syytteen nostamiseksi Putinia pilkannutta venäläistoimittajaa vastaan.

Kursiv-lehden päätoimittaja oli julkaissut artikkelin otsikolla "Putin Venäjän fallisena symbolina".
Artikkelissa laskettiin leikkiä Vladimir Putinin puheesta, jossa tämä kehotti nostamaan maan syntyvyyslukuja.

Tällä palstallakaan ei yleensä esiinny Putinia arvostelevia kirjoituksia, vaikka USA:n presidentti Bushia lätkitään sanallisesti harva se päivä, joten Tshetshenian murjomisesta huolimatta Putin säästyy suomalaisten kritiikiltä.

Näillä aukeilla ei Putinia pilkata!

Toinen henkilö, jota ei näköjään Suomessa saa myöskään arvostella, on tietenkin euroviisuvoittajamme Lordi, jonka todellisten kasvonpiirteiden julkaiseminen näyttää täällä "junttien luvatussa maassa" nostattavan Muhammed-kuvista nousseen kohun kaltaisen joukkoliikkeen.

Näillä aukeilla ei Lordia pilkata!

Hyvä, että perinteiset arvot hylännyt kansanosamme on kuitenkin löytänyt nämä kaksi tabua itselleen! :))

10

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lordin yhtyeen jäsen

      Taidat ostaa kaikki lehdet, joissa pilkataan joko Lordia tai Putinia, eikö totta?

      Milloin sinä sitten uskallat pilkata Bushia tai Olmertia, sinä takinkääntäjä?

      • Huvittunut-1

        En yleensäkään lue roskalehtiä, vaikka niissä puhuttaisiin pelkästään Putinin kömmähdyksistä.

        Lordia en kylläkään kävisi ilmaiseksikaan kuuntelemassa, sen verran musikaalinen minä olen! :))


      • Huvittunut-1 kirjoitti:

        En yleensäkään lue roskalehtiä, vaikka niissä puhuttaisiin pelkästään Putinin kömmähdyksistä.

        Lordia en kylläkään kävisi ilmaiseksikaan kuuntelemassa, sen verran musikaalinen minä olen! :))

        Sanoit: "Lordia en kylläkään kävisi ilmaiseksikaan kuuntelemassa, sen verran musikaalinen minä olen! :))"

        Tarkoitit kylläkin ihan oikeasti olevasi sitä mieltä ettet ymmärrä musiikista yhtään mitään.


      • Kyselevä mies
        SavoRULES kirjoitti:

        Sanoit: "Lordia en kylläkään kävisi ilmaiseksikaan kuuntelemassa, sen verran musikaalinen minä olen! :))"

        Tarkoitit kylläkin ihan oikeasti olevasi sitä mieltä ettet ymmärrä musiikista yhtään mitään.

        Tarkoititko että Lordin örinä, räminä ja karjahdukset ovat "musiikkia"?

        NO makunsa kullakin!


    • taas_

      tainnut napata tabuja, kun noin sekoilet?

      Putin on perseestä, kuten jenkkien tukemat revolution.com:in masinoimat (halal-hipit) nuorisoliikkeetkin.

      Miten Lordi liittyy Putiniin?

      Koko juttusi on pahasti ontuvaa "tabuilua"!

      • Utelias

        Yleensä kaikkein syyllisimmäksi itsensä tuntevat fanit reagoivat ensimmäisinä.

        Montako Lordiin liittyvää viestiä olet lähettänyt viikon aikana?


      • mutta
        Utelias kirjoitti:

        Yleensä kaikkein syyllisimmäksi itsensä tuntevat fanit reagoivat ensimmäisinä.

        Montako Lordiin liittyvää viestiä olet lähettänyt viikon aikana?

        en yhtään!
        Pöllö!
        Onko sinulla kenties huono itsetunto?


      • Utelias
        mutta kirjoitti:

        en yhtään!
        Pöllö!
        Onko sinulla kenties huono itsetunto?

        Kirjoitit Lordista edellisessä viestissäsikin.

        Onko dementia iskenyt?


    • ennätys???

      Hei huvitt...-1. Oletkos koskaan laskenut, monesko nikki sulla on nyt toi menossa oleva. Aina kun sua kyykytetään täällä, sun nikkis vaihtuu. Niitä on muuten aika monta jo, vaikka kehutkin pysyväsi sanojesi takana. Sä oot vähän reppana... ai joo, asutkos muuten edelleen vanhempiesi kanssa???

    • Ihmettelevä Ihminen

      Aika väkinäistä tuo sinun huvittuneisuutesi on H-1.

      Jeesuskin antaisi korvatillikan tuollaiselle jumalanpilkkaajalle kuin sinä, vaikka rauhanmies olikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2294
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1349
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe