Tänään esitetään ensinmäinen osa rankasta dokumentista. Ko dokumentin esittäminen on yritetty estää suomessa. Miksiköhän?
FST: Sukupuolisota
26.06.2006 klo 20:15-21:15
Osa 1/2. Äärifeministit ovat sotajalalla Ruotsissa. Pahoinpideltyjä naisia vastaanottavia naistenpäivystyksiä johtaa kovan linjan taistelujärjestö, joka katsoo olevansa sodassa miesten kanssa. Monen muun asian ohella feministit väittävät, että kukatahansa voi olla raiskaaja ja että satanistinen miesten pedofiiliverkosto on soluttautunut Ruotsin valtakoneistoon. Journalisti Evin Rubar tarkastelee äärifeminismiä sisältä päin. Tuottaja: Axel Arnö/Johan Brånstad. Tuotanto: Ruotsin televisio.
Tänään tv kaksi 20.15
82
3927
Vastaukset
- Nasu/Häme
Nämä samat dokumentissa kuvatut äärifeministiset tahot olivat totaalisen seksinoston rikollistamislain takana Ruotsissa ja lobbasivat koko talven Rahkosen, Braxin, Karpelan, Biaudeen, Haataisen ja naisjuristit ry:n, Naisasialiitto Unionin, Naisjärjestöjen Keskusliiton, Monikanaisten, TANEN "virkamiesten", Nytkiksen ja naistutkijoiden kanssa suomalainen valtamedia HS ja televisio apunaan vastaavaa lakia myös Suomeen.
Rahkonen ja Brax saivat kutsuttua dokumentissa esiintyvän toimittajaa uhkailleen ja ROKS-yhteyksistä tunnetun Gunilla Ekbergin vielä "asiantuntijaksi" lakivaliokuntaan talvella. Mikään järkiargumentti ei pure näiden tahojen propagandaan, asioiden vääristelyyn ja harhanjohtamiseen ja suoranaisiin valheisiin. Näillä tahoilla on kummallinen tarve kontrolloida ja määrittää ja kytätä mitä ja miten aikuisten miehet ja naiset saavat toteuttaa seksuaalisuuttaan.
Näiden tahojen mielestä kaikki miehet ovat väkivaltaisia raiskaajia, eläimiä ja saatananpalvojapedofiilejä ja kaikki myös vapaaehtoisesti seksipalveluja myyvät ihmiset ovat näiden tahojen mielestä ihmiskaupan / raiskauksen / hyväksikäytön "uhreja". Nämä tahot olivat kylmän viileästi valmiit kävelemään ihmisoikeuksien, suomen perustuslain, kansalaisten yhdenvertaisuuden lain edessä, ihmisten seksuaalisen itsemäärämisoikeuden ja elinkeinonharjoittamisen vapauden ylitse.
Näiden tahojen edustama maailmankuva ja ihmiskäsitys kuuluu jonnekin sysimustaan fasismiin ja iranilaiseen uskonnolliseen fundamentalismiin eikä länsimaiseen ja suomalaiseen tasa-arvoiseen oikeus-,sivistys -ja hyvinvointivaltioon. Tasa-arvoon on vielä todellakin matkaa!
Eduskunta sääti kuitenkin lain joka antaa signaalin että seksipalvelujen osto on laillista kun myyjä toimii vapaa-ehtoisesti ja nyt säädetty laki tunnustaa seksipalvelujen myynnin kuuluvan elinkeinonharjoittamisen vapauden piiriin.
Ihmiskauppaan liittyvä pakkoprostituutiohan on suomessa äärimmäisen harvinaista ja parittaja alaisuudessa toimivat ulkomaalaisetkin myyjät toimivat 99.8 % vapaa-ehtoisesti. Ensi vaalikaudella, etenkin jos oikeusministeriksi saataisiin pätevä ja henkisesti kypsä ihminen, parituslainsäädännön uudistaminen mm. markkinointi parituksen osalta pitäisi saada käyntiin.
Ruotsi täyskieltoinen jäänee historiaan tilapäiseksi varoittavksi esimerkiksi takapajuisesta lainsäädännöstä eikä muiden maiden kannata apinoida ruotsia tässä asiassa.- Ruosutar
Ei seksinoston kieltäminen tullut feministeiltä vaan lakiasiainministeriltä ( vai mikä on justitieminiseter suomeksi). Tämä laki on täysin ministeriön käsialaa.
Ministeri Thomas Boström onkin ollut tosi ahkera ministeri ja erittäin pidetty. Hän on suositumpi kuin kaikki muut ministerit yhdessä. Hänestä ennustetaan seuraavaa pääministeriä Ruotsiin.
Ei hyvänen aika sentään ROKS:lla ole mitään sanomista hallituksen esityksiin. ROKS:lla ei nykyään ole mitään muutakaan tekemistä kuin nuolla häpeäänsä. Puheenjohtajakin hyppäsi jo kauan aikaa sitten pois palliltaan. Monet kunnat lakkasivat maksamasta tukiaisia ROKS:lle tuon kyseisen tv-ohjlman jälkeen. Monet naisten suojakodit ovat suljetut ROKS:n tyhmän käytöksen takia. Pahensivat vaan naisten asemaa.
Ohjelmasta on tehty monta valitusta niin ohjelmassa mukana olleilta kuin katsojiltakin. Ruotsin radio ja tv ohjlemien tarkastelulautakunta tuomitsi ohjelman ensimmäisen osan.
http://www.grn.se/grn/pages/ResolutionSummary____1952.aspx
http://sv.wikipedia.org/wiki/Könskriget
Monet muut journalistit olivat erittäin kriittisiä ohjelman jorunalistien työtapaan
http://www.journalisten.se/a.aspx?article_id=11028 - rusalka
Ruosutar kirjoitti:

http://www.journalisten.se/a.aspx?article_id=11028Katsoin ohjelmaa kauhunsekaisin tuntein. Tosiaankin toivon, ettei tästä tule mitään kielteistä vaikutusta Suomeen. Ihan kuin koko juttu olisi ollut keksitty kokonaisuus.
Kyllähän tuossa varmaan oli tosiakin asioita.
Itse olin vuosia(omia kokemuksiani) myöhemmin tekemisissä väkivaltaa kokeneitten naisten kanssa. Silloin hämmästykseni oli suuri, kun havaitsin miten SAMANKALTAISIA kertomuksemme näistä hakkaavista miehistämme olivat. Noh sukulaisista kertomuksemme sitten erosivatkin radikaalisti...minun tappiokseni.
Todellakin on olemassa tietty noidankehä, joka väkivallassa syvenee ajan myötä. Itse kykenin irrottautumaan parisuhteesta vain puolen vuoden hakkaamisen järkyttämänä. Ehkä siksi, että turvakoti sijaitsi sattumalta kävelymatkan päässä. Silti näitä tämän suhteen kummallisuuksia olen joutunut ruotimaan tähän päivään saakka. Edelleenkin kannan hullun lehmän leimaa.
Enkä myöskään lakkaa puhumasta väkivallasta, en henkisestä enkä fyysisestä. - jorojukka-kukka
rusalka kirjoitti:
Katsoin ohjelmaa kauhunsekaisin tuntein. Tosiaankin toivon, ettei tästä tule mitään kielteistä vaikutusta Suomeen. Ihan kuin koko juttu olisi ollut keksitty kokonaisuus.
Kyllähän tuossa varmaan oli tosiakin asioita.
Itse olin vuosia(omia kokemuksiani) myöhemmin tekemisissä väkivaltaa kokeneitten naisten kanssa. Silloin hämmästykseni oli suuri, kun havaitsin miten SAMANKALTAISIA kertomuksemme näistä hakkaavista miehistämme olivat. Noh sukulaisista kertomuksemme sitten erosivatkin radikaalisti...minun tappiokseni.
Todellakin on olemassa tietty noidankehä, joka väkivallassa syvenee ajan myötä. Itse kykenin irrottautumaan parisuhteesta vain puolen vuoden hakkaamisen järkyttämänä. Ehkä siksi, että turvakoti sijaitsi sattumalta kävelymatkan päässä. Silti näitä tämän suhteen kummallisuuksia olen joutunut ruotimaan tähän päivään saakka. Edelleenkin kannan hullun lehmän leimaa.
Enkä myöskään lakkaa puhumasta väkivallasta, en henkisestä enkä fyysisestä."Ihan kuin koko juttu olisi ollut keksitty kokonaisuus." Pitää myös muistaa provokaation mahdollisuus feminismiä ja naisen asemaa vastaan. Sehän elää kuitenkin voimakkaana monessa maassa. Se, ettei näitä uhkailijoita saatu kiinni, ei vielä sinänsä merkitse sitä, ettei heitä olisi ollut.
- satunnainen_vierailija
jorojukka-kukka kirjoitti:
"Ihan kuin koko juttu olisi ollut keksitty kokonaisuus." Pitää myös muistaa provokaation mahdollisuus feminismiä ja naisen asemaa vastaan. Sehän elää kuitenkin voimakkaana monessa maassa. Se, ettei näitä uhkailijoita saatu kiinni, ei vielä sinänsä merkitse sitä, ettei heitä olisi ollut.
"Ihan kuin koko juttu olisi ollut keksitty kokonaisuus."
Ruotsin Södertäljen kaupungissa poliisi etsi 1993 metsästä pienten lasten ruumiista. Nuoren tytön silminnäkijäkertomuksen mukaan pienilapsi oli murhattu saatananpalvoja-pedofiilien rituaaleissa. Jotkut esittivät, että näihin murhiin liittyi korkeassa asemassa olevia miehiä. Kolmen vuoden kuluttua tutkimukset lopetettiin tuloksettomina ruumiita tai merkkejä niistä ei kuitenkaan löydetty. Eikä kadonneita lapsia ollut ilmoitettu. Rituaalimurhaajat olivat ensin seksuaalisesti hyväksi käyttäneet lapsia, ja sen jälkeen tappaneet nämä. Kolmessa Ruotsin kaupungissa epäiltiin tehneen näitä saatanallisia rituaalimurhia. Pedofilian ja murhien lisäksi rituaaleissa on tapettu vastasyntyneitä lapsia silpomalla, heidän sisäelimiään on syöty, ja vastasyntyneet lapset ovat saatu pakottamalla alaikäisiä tyttöjä synnyttämään näitä lapsia.
Ohjelmassa haastateltu Eva Lundgren professori Uppsalan yliopistosta pitää rituaalimurhia totena. Toinen rituaalimurhiin uskova on Ruotsin johtava feministijärjestö, ROKS, Riksorganisationens för Sveriges kvinnojourer, jonka johtaja Ireen von Wachenfeldt vakuutti uskovansa pedofiilirenkaan olemassaoloon. Professori Eva Lundgren, joka on ROKSin hoitomallin ja ideologian pääsuunnittelija, näkee pedofiilirenkaan tyypillisenä miehisen valtarakenteen seurauksena - osana samaa rakennetta kuin perheväkivalta, raiskaukset ja naisten seksuaalinen hyväksikäyttö.Dokumentissa esitetty käsitys miehistä lapsia syövinä saatananpalvojapedofiileinä on lähtöisin Lundgrenin "teoretisoinneista".
ROKSin edustajat toistavat dokumentissa useasti, että miehet ja naiset ovat sodassa keskenään, maailmanlaajuisessa sisällissodassa, jossa heidän feministijärjestönsä toimii kenttäsidontapaikkana.
"Se, ettei näitä uhkailijoita saatu kiinni, ei vielä sinänsä merkitse sitä, ettei heitä olisi ollut." :D - jorojukka-kukka
satunnainen_vierailija kirjoitti:

"Se, ettei näitä uhkailijoita saatu kiinni, ei vielä sinänsä merkitse sitä, ettei heitä olisi ollut." :DKirjoitin, että vaikkei OHJELMASSA ESIIN TULLEITA NAISTEN UHKAILIJOITA saatu kiinni, se ei sinällään todista, että heitä ei olisi ollut.
Uhkailijoiden vuoksi naiset lähtivät niiden kahden teinitytön kanssa pakoon.
Rituaalimurhiin en ole tällä palstalla KOSKAAN OTTANUT MITÄÄN KANTAA.
* Tyä ootte sit veikeetä porukkata! ;D * - satunnainen_vierailija
jorojukka-kukka kirjoitti:
Kirjoitin, että vaikkei OHJELMASSA ESIIN TULLEITA NAISTEN UHKAILIJOITA saatu kiinni, se ei sinällään todista, että heitä ei olisi ollut.
Uhkailijoiden vuoksi naiset lähtivät niiden kahden teinitytön kanssa pakoon.
Rituaalimurhiin en ole tällä palstalla KOSKAAN OTTANUT MITÄÄN KANTAA.
* Tyä ootte sit veikeetä porukkata! ;D *Satun vain kannattamaan, paitsi uskonnonvapautta, myös uskomisen vapautta :D
Uskotko sinä tuon rituaalimurhia tehneen saatananpalvoja-pedofiilirenkaan olemassa oloon? - l_kk
jorojukka-kukka kirjoitti:
Kirjoitin, että vaikkei OHJELMASSA ESIIN TULLEITA NAISTEN UHKAILIJOITA saatu kiinni, se ei sinällään todista, että heitä ei olisi ollut.
Uhkailijoiden vuoksi naiset lähtivät niiden kahden teinitytön kanssa pakoon.
Rituaalimurhiin en ole tällä palstalla KOSKAAN OTTANUT MITÄÄN KANTAA.
* Tyä ootte sit veikeetä porukkata! ;D *"Uhkailijoiden vuoksi naiset lähtivät niiden kahden teinitytön kanssa pakoon."
Korjaus kaunisteluusi, pakottivat kaksi tyttöä mukaansa.
"se ei sinällään todista, että heitä ei olisi ollut"
Eipä tietenkään. Minuakin uhkailee jatkuvasti naisraiskaajien rinki. Joudun päivittäin vaihtamaan kulkemiani reittejä etteivät he pääse käsiksi. Vaikkei kukaan ei koskaan ole heistä todisteita löytänyt tai saanut kiinni, se ei todista ettei heitä olisi olemassa. - rusalka
rusalka kirjoitti:
Katsoin ohjelmaa kauhunsekaisin tuntein. Tosiaankin toivon, ettei tästä tule mitään kielteistä vaikutusta Suomeen. Ihan kuin koko juttu olisi ollut keksitty kokonaisuus.
Kyllähän tuossa varmaan oli tosiakin asioita.
Itse olin vuosia(omia kokemuksiani) myöhemmin tekemisissä väkivaltaa kokeneitten naisten kanssa. Silloin hämmästykseni oli suuri, kun havaitsin miten SAMANKALTAISIA kertomuksemme näistä hakkaavista miehistämme olivat. Noh sukulaisista kertomuksemme sitten erosivatkin radikaalisti...minun tappiokseni.
Todellakin on olemassa tietty noidankehä, joka väkivallassa syvenee ajan myötä. Itse kykenin irrottautumaan parisuhteesta vain puolen vuoden hakkaamisen järkyttämänä. Ehkä siksi, että turvakoti sijaitsi sattumalta kävelymatkan päässä. Silti näitä tämän suhteen kummallisuuksia olen joutunut ruotimaan tähän päivään saakka. Edelleenkin kannan hullun lehmän leimaa.
Enkä myöskään lakkaa puhumasta väkivallasta, en henkisestä enkä fyysisestä.Olen kyllä kuullut uutisia siittä, että poliisi tutki jotain tällaista.
Tässä dokumentissa oli vain kyseenalaisella tavalla sotkettu eri toimivia tahoja ja tapauksia, selvittämättömiä ja selviä.
Lopussa oli maininta, että kyseinen 'ryhmä' lopettanut toimintansa. Juurihan tuossa Ruosutar kertoi näitten toimijoitten kohtalosta Ruotsissa.
Minä taasen kiinnitin huomioni siihen asiantuntevaan työhön, jota Suomessa tehdään esimerkkinä turvakoti. Ohjelman jotkut 'väittämät' pitävät ikävä kyllä paikkansa. Siksi kirjoitin hakattujen naisten kokemuksien yhtäläisyydestä, joka minua hämmästytti.
En ole tiennyt, että feministit niin vahvasti ovat vieneet tätäkin toimintaa(TURVAKOTI) eteenpäin. Kukas muukaan naista auttaisi ellei toinen nainen. Koulutusta on paljon ja ammatitaitoa löytyy tuon alan työntekijöiltä. Suorastaan vituttaa se, että täällä jotkut huuhaa-äijät meluaa kaikkea ja yrittää tätäkin listiä hyvää ja tarpeellista toimintaa alas.
Kyllähän se minut hakannut mies riehui silloinkin, kun hain turvakodin työntekijän kanssa tavaroitani kodistamme. Meinasi lyödä, ei minua vaan tätä toista ihmistä. Taisi muuten silloin tosiaankin solvata kovaäänisesti feministejä, mutta en oikein ymmärtänyt koko asian merkitystä. - Mi-yes
satunnainen_vierailija kirjoitti:
"Ihan kuin koko juttu olisi ollut keksitty kokonaisuus."
Ruotsin Södertäljen kaupungissa poliisi etsi 1993 metsästä pienten lasten ruumiista. Nuoren tytön silminnäkijäkertomuksen mukaan pienilapsi oli murhattu saatananpalvoja-pedofiilien rituaaleissa. Jotkut esittivät, että näihin murhiin liittyi korkeassa asemassa olevia miehiä. Kolmen vuoden kuluttua tutkimukset lopetettiin tuloksettomina ruumiita tai merkkejä niistä ei kuitenkaan löydetty. Eikä kadonneita lapsia ollut ilmoitettu. Rituaalimurhaajat olivat ensin seksuaalisesti hyväksi käyttäneet lapsia, ja sen jälkeen tappaneet nämä. Kolmessa Ruotsin kaupungissa epäiltiin tehneen näitä saatanallisia rituaalimurhia. Pedofilian ja murhien lisäksi rituaaleissa on tapettu vastasyntyneitä lapsia silpomalla, heidän sisäelimiään on syöty, ja vastasyntyneet lapset ovat saatu pakottamalla alaikäisiä tyttöjä synnyttämään näitä lapsia.
Ohjelmassa haastateltu Eva Lundgren professori Uppsalan yliopistosta pitää rituaalimurhia totena. Toinen rituaalimurhiin uskova on Ruotsin johtava feministijärjestö, ROKS, Riksorganisationens för Sveriges kvinnojourer, jonka johtaja Ireen von Wachenfeldt vakuutti uskovansa pedofiilirenkaan olemassaoloon. Professori Eva Lundgren, joka on ROKSin hoitomallin ja ideologian pääsuunnittelija, näkee pedofiilirenkaan tyypillisenä miehisen valtarakenteen seurauksena - osana samaa rakennetta kuin perheväkivalta, raiskaukset ja naisten seksuaalinen hyväksikäyttö.Dokumentissa esitetty käsitys miehistä lapsia syövinä saatananpalvojapedofiileinä on lähtöisin Lundgrenin "teoretisoinneista".
ROKSin edustajat toistavat dokumentissa useasti, että miehet ja naiset ovat sodassa keskenään, maailmanlaajuisessa sisällissodassa, jossa heidän feministijärjestönsä toimii kenttäsidontapaikkana.
"Se, ettei näitä uhkailijoita saatu kiinni, ei vielä sinänsä merkitse sitä, ettei heitä olisi ollut." :DLundgren sai Suomestakin inspiraatiota. Tutkimus "usko, toivo, hakkaus", joka oli oiva poliittinen lyoma-ase vakivaltaisia suomalaisia miehia vastaan, maailman rauhallisimmilta naisilta.
Lundgren tai joku siskoista, lahetti Suomen STAKES:iin jonkun komitean apinoimaan tuota tutkimusta. Varmaan oli itsekkin paikalla. Myohemmin myos STAKES "hyvaksyi ja tarkisti" tuon tutkimuksen.
Niin ja joka tosin joutui kovaan pyoritykseen Ruotsissa vuosi sitten...vaikka oli Suomessa "hyvaksytty"... - jorojukka-kukka
satunnainen_vierailija kirjoitti:
Satun vain kannattamaan, paitsi uskonnonvapautta, myös uskomisen vapautta :D
Uskotko sinä tuon rituaalimurhia tehneen saatananpalvoja-pedofiilirenkaan olemassa oloon?Vaikka kannatat USKOMISEN VAPAUTTA, et voi laittaa sanoja suuhuni. Voit USKOA minun tarkoittaneen jotakin, mutta et yhtään enempää.
Satanismiin liittyvän pedofiilirenkaan olemassaoloon on vaikea kertoa kantaa, jos ei ole asiaan millään tavalla tutustunut. Kaksi vaihtoehto: On tai ei ja molemmat yhtä mahdollisia. Ohjelman perusteella mahdotonta ottaa kantaa. - jorojukka-kukka
l_kk kirjoitti:
"Uhkailijoiden vuoksi naiset lähtivät niiden kahden teinitytön kanssa pakoon."
Korjaus kaunisteluusi, pakottivat kaksi tyttöä mukaansa.
"se ei sinällään todista, että heitä ei olisi ollut"
Eipä tietenkään. Minuakin uhkailee jatkuvasti naisraiskaajien rinki. Joudun päivittäin vaihtamaan kulkemiani reittejä etteivät he pääse käsiksi. Vaikkei kukaan ei koskaan ole heistä todisteita löytänyt tai saanut kiinni, se ei todista ettei heitä olisi olemassa.Joskus ihmisiä joudutaan "auttamaan väkisin". Heidät joudutaan viemään turvaan. Ei mitään kummallista.
- jorojukka-kukka
rusalka kirjoitti:
Olen kyllä kuullut uutisia siittä, että poliisi tutki jotain tällaista.
Tässä dokumentissa oli vain kyseenalaisella tavalla sotkettu eri toimivia tahoja ja tapauksia, selvittämättömiä ja selviä.
Lopussa oli maininta, että kyseinen 'ryhmä' lopettanut toimintansa. Juurihan tuossa Ruosutar kertoi näitten toimijoitten kohtalosta Ruotsissa.
Minä taasen kiinnitin huomioni siihen asiantuntevaan työhön, jota Suomessa tehdään esimerkkinä turvakoti. Ohjelman jotkut 'väittämät' pitävät ikävä kyllä paikkansa. Siksi kirjoitin hakattujen naisten kokemuksien yhtäläisyydestä, joka minua hämmästytti.
En ole tiennyt, että feministit niin vahvasti ovat vieneet tätäkin toimintaa(TURVAKOTI) eteenpäin. Kukas muukaan naista auttaisi ellei toinen nainen. Koulutusta on paljon ja ammatitaitoa löytyy tuon alan työntekijöiltä. Suorastaan vituttaa se, että täällä jotkut huuhaa-äijät meluaa kaikkea ja yrittää tätäkin listiä hyvää ja tarpeellista toimintaa alas.
Kyllähän se minut hakannut mies riehui silloinkin, kun hain turvakodin työntekijän kanssa tavaroitani kodistamme. Meinasi lyödä, ei minua vaan tätä toista ihmistä. Taisi muuten silloin tosiaankin solvata kovaäänisesti feministejä, mutta en oikein ymmärtänyt koko asian merkitystä.Väkivaltaisille miehille feministi on jostain syystä kovin tunnettu asia.
- miesparkaa
rusalka kirjoitti:
Olen kyllä kuullut uutisia siittä, että poliisi tutki jotain tällaista.
Tässä dokumentissa oli vain kyseenalaisella tavalla sotkettu eri toimivia tahoja ja tapauksia, selvittämättömiä ja selviä.
Lopussa oli maininta, että kyseinen 'ryhmä' lopettanut toimintansa. Juurihan tuossa Ruosutar kertoi näitten toimijoitten kohtalosta Ruotsissa.
Minä taasen kiinnitin huomioni siihen asiantuntevaan työhön, jota Suomessa tehdään esimerkkinä turvakoti. Ohjelman jotkut 'väittämät' pitävät ikävä kyllä paikkansa. Siksi kirjoitin hakattujen naisten kokemuksien yhtäläisyydestä, joka minua hämmästytti.
En ole tiennyt, että feministit niin vahvasti ovat vieneet tätäkin toimintaa(TURVAKOTI) eteenpäin. Kukas muukaan naista auttaisi ellei toinen nainen. Koulutusta on paljon ja ammatitaitoa löytyy tuon alan työntekijöiltä. Suorastaan vituttaa se, että täällä jotkut huuhaa-äijät meluaa kaikkea ja yrittää tätäkin listiä hyvää ja tarpeellista toimintaa alas.
Kyllähän se minut hakannut mies riehui silloinkin, kun hain turvakodin työntekijän kanssa tavaroitani kodistamme. Meinasi lyödä, ei minua vaan tätä toista ihmistä. Taisi muuten silloin tosiaankin solvata kovaäänisesti feministejä, mutta en oikein ymmärtänyt koko asian merkitystä.Siinä taas yksi mies, jota feministit ovat kaltoin kohdelleet.
- rusalka
rusalka kirjoitti:
Olen kyllä kuullut uutisia siittä, että poliisi tutki jotain tällaista.
Tässä dokumentissa oli vain kyseenalaisella tavalla sotkettu eri toimivia tahoja ja tapauksia, selvittämättömiä ja selviä.
Lopussa oli maininta, että kyseinen 'ryhmä' lopettanut toimintansa. Juurihan tuossa Ruosutar kertoi näitten toimijoitten kohtalosta Ruotsissa.
Minä taasen kiinnitin huomioni siihen asiantuntevaan työhön, jota Suomessa tehdään esimerkkinä turvakoti. Ohjelman jotkut 'väittämät' pitävät ikävä kyllä paikkansa. Siksi kirjoitin hakattujen naisten kokemuksien yhtäläisyydestä, joka minua hämmästytti.
En ole tiennyt, että feministit niin vahvasti ovat vieneet tätäkin toimintaa(TURVAKOTI) eteenpäin. Kukas muukaan naista auttaisi ellei toinen nainen. Koulutusta on paljon ja ammatitaitoa löytyy tuon alan työntekijöiltä. Suorastaan vituttaa se, että täällä jotkut huuhaa-äijät meluaa kaikkea ja yrittää tätäkin listiä hyvää ja tarpeellista toimintaa alas.
Kyllähän se minut hakannut mies riehui silloinkin, kun hain turvakodin työntekijän kanssa tavaroitani kodistamme. Meinasi lyödä, ei minua vaan tätä toista ihmistä. Taisi muuten silloin tosiaankin solvata kovaäänisesti feministejä, mutta en oikein ymmärtänyt koko asian merkitystä.Kun tämä keskustelu tälläkin palstalla kuin kiertää kehää, että onkos tämäkin kierre syvenemässä?
- satunnainen_vierailija
jorojukka-kukka kirjoitti:
Vaikka kannatat USKOMISEN VAPAUTTA, et voi laittaa sanoja suuhuni. Voit USKOA minun tarkoittaneen jotakin, mutta et yhtään enempää.
Satanismiin liittyvän pedofiilirenkaan olemassaoloon on vaikea kertoa kantaa, jos ei ole asiaan millään tavalla tutustunut. Kaksi vaihtoehto: On tai ei ja molemmat yhtä mahdollisia. Ohjelman perusteella mahdotonta ottaa kantaa...ne sanat olivat joita yritin mielestäsi suuhusi laittaa?
- jorojukka-kukka
satunnainen_vierailija kirjoitti:
..ne sanat olivat joita yritin mielestäsi suuhusi laittaa?
Tekstien lukeminen on kaikilla vapaata. En ala suomentamaan.
- l_kk
jorojukka-kukka kirjoitti:
Joskus ihmisiä joudutaan "auttamaan väkisin". Heidät joudutaan viemään turvaan. Ei mitään kummallista.
Vai että "joudutaan auttamaan väkisin", "ei mitään kummallista". Kyllä on sairas perustelu.
Tässä tapauksessa auttajat eivät antaneet muuta mahdollisuutta kuin tulla mukaan. Tyttöjä tekemisiä valvottiin, yhteydenpito puhelimella kiellettiin. Norjassa heitä auttanut ja ohjelmassakin puhunut nainen sanoi etteivät antaneet soittaa poliisille ja tivasivat että "sinun PITÄÄ uskoa, sinun PITÄÄ uskoa". Näiden toimien takia toinen tytöistä yritti 3 kertaa itsemurhaa.
Et siis näe mitään väärää että näitä tyttöjä kohdeltiin näin? Mitä olisit mieltä jos joku joutuisi "auttamaan väkisin" sinua? Eihän siinä ole mitään kummallista. - l_kk
rusalka kirjoitti:
Olen kyllä kuullut uutisia siittä, että poliisi tutki jotain tällaista.
Tässä dokumentissa oli vain kyseenalaisella tavalla sotkettu eri toimivia tahoja ja tapauksia, selvittämättömiä ja selviä.
Lopussa oli maininta, että kyseinen 'ryhmä' lopettanut toimintansa. Juurihan tuossa Ruosutar kertoi näitten toimijoitten kohtalosta Ruotsissa.
Minä taasen kiinnitin huomioni siihen asiantuntevaan työhön, jota Suomessa tehdään esimerkkinä turvakoti. Ohjelman jotkut 'väittämät' pitävät ikävä kyllä paikkansa. Siksi kirjoitin hakattujen naisten kokemuksien yhtäläisyydestä, joka minua hämmästytti.
En ole tiennyt, että feministit niin vahvasti ovat vieneet tätäkin toimintaa(TURVAKOTI) eteenpäin. Kukas muukaan naista auttaisi ellei toinen nainen. Koulutusta on paljon ja ammatitaitoa löytyy tuon alan työntekijöiltä. Suorastaan vituttaa se, että täällä jotkut huuhaa-äijät meluaa kaikkea ja yrittää tätäkin listiä hyvää ja tarpeellista toimintaa alas.
Kyllähän se minut hakannut mies riehui silloinkin, kun hain turvakodin työntekijän kanssa tavaroitani kodistamme. Meinasi lyödä, ei minua vaan tätä toista ihmistä. Taisi muuten silloin tosiaankin solvata kovaäänisesti feministejä, mutta en oikein ymmärtänyt koko asian merkitystä."Suorastaan vituttaa se, että täällä jotkut huuhaa-äijät meluaa kaikkea ja yrittää tätäkin listiä hyvää ja tarpeellista toimintaa alas."
Kaikella kunnioituksella, alkaa suoraan sanottuna vituttaa kun heti aletaan nimittelemään huuhaa-äijäksi, kun vähänkin "kehtaa" sanoa poikkipuolisen sanan dokumentin esittämästä toiminnasta.
Voitko ystävällisesti nimetä ne keskustelijat joita pidät huuhaa-äijinä? Vai yleistätkö nimittelysi koskemaan kaikkia miespuolisia keskustelijoita? - rusalka
l_kk kirjoitti:
"Suorastaan vituttaa se, että täällä jotkut huuhaa-äijät meluaa kaikkea ja yrittää tätäkin listiä hyvää ja tarpeellista toimintaa alas."
Kaikella kunnioituksella, alkaa suoraan sanottuna vituttaa kun heti aletaan nimittelemään huuhaa-äijäksi, kun vähänkin "kehtaa" sanoa poikkipuolisen sanan dokumentin esittämästä toiminnasta.
Voitko ystävällisesti nimetä ne keskustelijat joita pidät huuhaa-äijinä? Vai yleistätkö nimittelysi koskemaan kaikkia miespuolisia keskustelijoita?Senkin huuhaa-äijä, kun sotket asioita.
- satunnainen_vierailija
jorojukka-kukka kirjoitti:
Tekstien lukeminen on kaikilla vapaata. En ala suomentamaan.
"Voit USKOA minun tarkoittaneen jotakin, mutta et yhtään enempää."
- rusalka
l_kk kirjoitti:
"Uhkailijoiden vuoksi naiset lähtivät niiden kahden teinitytön kanssa pakoon."
Korjaus kaunisteluusi, pakottivat kaksi tyttöä mukaansa.
"se ei sinällään todista, että heitä ei olisi ollut"
Eipä tietenkään. Minuakin uhkailee jatkuvasti naisraiskaajien rinki. Joudun päivittäin vaihtamaan kulkemiani reittejä etteivät he pääse käsiksi. Vaikkei kukaan ei koskaan ole heistä todisteita löytänyt tai saanut kiinni, se ei todista ettei heitä olisi olemassa.Täällähän se raiskaajarinki juuri kokoontuu... ;)
- kynää riistävä teroitin
Tuo dokumentti on tosiaan katsomisen arvoinen.
- Ruosutar
on katsomisen arvoista?
Olisit voinut motivoida hieman paremmin.
Oletko nähnyt sen jo aikaisemmin? - kynää riistävä teroitin
Ruosutar kirjoitti:
on katsomisen arvoista?
Olisit voinut motivoida hieman paremmin.
Oletko nähnyt sen jo aikaisemmin?sen alkuperäisen ruotsinkielisen molemmat osat.
Evin Rubarin dokumentti on tehty asialliseen tyyliin ja siitäkin voi nähdä millaiset pöpit johtavat ihmisiä. - että johtavat
kynää riistävä teroitin kirjoitti:
sen alkuperäisen ruotsinkielisen molemmat osat.
Evin Rubarin dokumentti on tehty asialliseen tyyliin ja siitäkin voi nähdä millaiset pöpit johtavat ihmisiä.JOITAKIN ihmisiä, eivät kaikkia. Siksi täälläkin on myös ei-feministejä, joitten totuus elämästä ja yhteiskunnasta on toisenlainen.
Nainen on muutenkin AINA helpommin harhaanjohdettavissa. Femakot ei tee poikkeusta, melkeinpä päinvastoin. - Ruosutar
kynää riistävä teroitin kirjoitti:
sen alkuperäisen ruotsinkielisen molemmat osat.
Evin Rubarin dokumentti on tehty asialliseen tyyliin ja siitäkin voi nähdä millaiset pöpit johtavat ihmisiä.teki itse valituksen Evin Rubarin juounalismista.
Nimittäin Gunilla luuli että haastattelu oli ohi ja nauhuri suljettu mutta niin ei ollutkaan. Evin Rubar käytti juuri sitä osaa ohjelmassa mikä nauhoiettiin salaa haastattelun jälkeen.
Gunilla Ekbegiä vaadittiin jättämään virkansa. Gunilla otti omaa lomaa ohjelman jälkeen, niin koville se otti. Eiköhän hän ole sillä lomalla vieläkin. - Mi-yes
Ruosutar kirjoitti:
teki itse valituksen Evin Rubarin juounalismista.
Nimittäin Gunilla luuli että haastattelu oli ohi ja nauhuri suljettu mutta niin ei ollutkaan. Evin Rubar käytti juuri sitä osaa ohjelmassa mikä nauhoiettiin salaa haastattelun jälkeen.
Gunilla Ekbegiä vaadittiin jättämään virkansa. Gunilla otti omaa lomaa ohjelman jälkeen, niin koville se otti. Eiköhän hän ole sillä lomalla vieläkin.Myos Irene lahti sairaslomalle. Moni muukin femakko on lahtenyt sairalomalle. Schymanin taksimatkat maksaa kolmisen kertaa enemman kuin muitten kansanedustajien, kun pitaa olla turvassa. Tinalla,m entisella FI:laisella oli Securitaksen vartijoita luennoilla.
Claes Hallgren otti kantaa Ekbergin mafiakonsteihin. Piti niita ennennakemattomina lansimaalaisessa sosiaalidemokratiassa. Vertailun vuoksi vertasi jos joku olisi kritisoinut vaikka sosiaaliministeriota, ja sielta olisi johtava virkamies uhannut etta "pettureille" lapsilisia ei tipu...
k.u.t.a.k.u.i.n - Mi-yes
Ruosutar kirjoitti:
teki itse valituksen Evin Rubarin juounalismista.
Nimittäin Gunilla luuli että haastattelu oli ohi ja nauhuri suljettu mutta niin ei ollutkaan. Evin Rubar käytti juuri sitä osaa ohjelmassa mikä nauhoiettiin salaa haastattelun jälkeen.
Gunilla Ekbegiä vaadittiin jättämään virkansa. Gunilla otti omaa lomaa ohjelman jälkeen, niin koville se otti. Eiköhän hän ole sillä lomalla vieläkin.Viimeksi kun nakyi Margareta Winberg ottamassa mediassa kantaa feminismiin, niin han oli aivan kusessa.
Viime kesalla joku Ruotsin TV:n ohjelma. Toimittaja nappasi jonkun vanhan ROKS:in tms lehden, jossa Winberg kysyi kolumnissaan "miksi eivat naiset vihaa enemman".
Tuo oli tuota tuttua suggerointia, jota naa oykkariakat ovat harrastaneet, ja erityisesti yrittaneet tartuttaa nuoria. Onnistuneetkin. Puhtain kasin, ns.
Noh, Winberg meni punaiseksi ja veti sen politiikkohymyn kasvoille, tyyliin Elisabeth Rehn, ja selitti jotain helvetin mutkastooria, miten artikkeli oli "retorinen".
Sen jalkeen ei ole nakynyt. Feministinen palo oli muuttunut jonkinlaiseksi hapeaksi. Selvisi kuin koira verajasta.
Pari vuotta sitten kirjoitti viela Aftonbladetiin kolumnin nimeksi, esim etta "mummi varo vaaria". Provokatiivisesti, ja mikas siina, vaan oli vahan liikaa pelleilya....onneksi nuo oykkarit kaatuivat kuin keilat...tosin haarivat nykyaan kuliseissa, kuten Suomessa... - Ruosutar
Mi-yes kirjoitti:
Viimeksi kun nakyi Margareta Winberg ottamassa mediassa kantaa feminismiin, niin han oli aivan kusessa.
Viime kesalla joku Ruotsin TV:n ohjelma. Toimittaja nappasi jonkun vanhan ROKS:in tms lehden, jossa Winberg kysyi kolumnissaan "miksi eivat naiset vihaa enemman".
Tuo oli tuota tuttua suggerointia, jota naa oykkariakat ovat harrastaneet, ja erityisesti yrittaneet tartuttaa nuoria. Onnistuneetkin. Puhtain kasin, ns.
Noh, Winberg meni punaiseksi ja veti sen politiikkohymyn kasvoille, tyyliin Elisabeth Rehn, ja selitti jotain helvetin mutkastooria, miten artikkeli oli "retorinen".
Sen jalkeen ei ole nakynyt. Feministinen palo oli muuttunut jonkinlaiseksi hapeaksi. Selvisi kuin koira verajasta.
Pari vuotta sitten kirjoitti viela Aftonbladetiin kolumnin nimeksi, esim etta "mummi varo vaaria". Provokatiivisesti, ja mikas siina, vaan oli vahan liikaa pelleilya....onneksi nuo oykkarit kaatuivat kuin keilat...tosin haarivat nykyaan kuliseissa, kuten Suomessa...sai potkut hallituskesta juuri tuon väittämän takia että "miksi eivät naiset vihaa enemmän miehiä".
Margaretha oli varapääministeri. Göran Persson siirsi Marhgarethan ensin tasa-arvoministeriksi ja vähän sen jälkeen hän lähetti Margarethan Brasiliaan suurlähettilääksi. Tarpeeksi kauaksi ettei voinut vaikuttaa Ruotsin politiikkaan.
Margaretha oli vanhin ja kauimmin soso.dem puoleessa ollut poliitikko joten hänelle olisi oikeastaan sääntöjen mukaan pitänyt pääministerin paikka kuulua, mutta onneksi hän ei sitä koskaan saavuttanut. - Mi-yes
Ruosutar kirjoitti:
sai potkut hallituskesta juuri tuon väittämän takia että "miksi eivät naiset vihaa enemmän miehiä".
Margaretha oli varapääministeri. Göran Persson siirsi Marhgarethan ensin tasa-arvoministeriksi ja vähän sen jälkeen hän lähetti Margarethan Brasiliaan suurlähettilääksi. Tarpeeksi kauaksi ettei voinut vaikuttaa Ruotsin politiikkaan.
Margaretha oli vanhin ja kauimmin soso.dem puoleessa ollut poliitikko joten hänelle olisi oikeastaan sääntöjen mukaan pitänyt pääministerin paikka kuulua, mutta onneksi hän ei sitä koskaan saavuttanut...nuo kaikkein oykkaroivimmat akat on siella ympari viiskymppia? Winbergista nyt sana "akka" kuulostaa liiankin puhuttelevalta....
Kai siihen joku selitys loytyy....
FI puolue nyt on hieman sekoittanut sakkaa...on siella joku puoluesihteerikin, joka on tietojen mukaan 28v mutta nayttaa kuvassa nelikymppiselta....
Jotenkin sellainen vaikutelma etta ne kaikkein oykkaroivimmat femakot on siella neli-viiskymppisen ymparilla, ja sitten enemman puhtaat ideologit olisi nuorempia...
Tai...?
Testosternikin haisee....onkohan vetaneet jotain anabolisia stereoideja....
Naisunioni liitto Suomessa on kai kaapattu joidenkin "nuorten vihaisten naisten" ideologisten ja poliittisten femakoiden toimesta.... ainakin syntyy sellainen vaikutelma...
Oli miten oli... - Ruosutar
Mi-yes kirjoitti:
..nuo kaikkein oykkaroivimmat akat on siella ympari viiskymppia? Winbergista nyt sana "akka" kuulostaa liiankin puhuttelevalta....
Kai siihen joku selitys loytyy....
FI puolue nyt on hieman sekoittanut sakkaa...on siella joku puoluesihteerikin, joka on tietojen mukaan 28v mutta nayttaa kuvassa nelikymppiselta....
Jotenkin sellainen vaikutelma etta ne kaikkein oykkaroivimmat femakot on siella neli-viiskymppisen ymparilla, ja sitten enemman puhtaat ideologit olisi nuorempia...
Tai...?
Testosternikin haisee....onkohan vetaneet jotain anabolisia stereoideja....
Naisunioni liitto Suomessa on kai kaapattu joidenkin "nuorten vihaisten naisten" ideologisten ja poliittisten femakoiden toimesta.... ainakin syntyy sellainen vaikutelma...
Oli miten oli...Itsekkin kuulun keski-ikäisiin mutta en minä ole katkeroitunut.
Eräs seikka voisi olla ettei heillä ole miestä. Mies lähetynyt ajat sitten läiskimään.
Gudrun aikoinaan eli tossun alla miehensä kanssa ja on kertonut siitä ajasta aivan avoimesti. Sitten Gudrun löysi ranskalaisen miehen, oli pari vuotta hänen kanssaan naimisissa ja sitten perustikin feministipuolueen. Ei Gudrunin toinenkaan avioliitto näköjään opettanut hänelle yhtään mitään.
Jotkut naiset vaan eivät kasva ja kehity vaan jäävät paikoilleen narisemaan katkerina. Niin se on sitten kaikkien muitten vika ettei he viihdy itsensä kanssa, eivätkä pysty nauttimaan elämästään tai järjestämään elämäänsä siihen malliin kuin itse haluavat. Jos ei haluta elää miesten kanssa niin vois he ainakin antaa miesten olla rauhassa. - Mi-yes
Ruosutar kirjoitti:
Itsekkin kuulun keski-ikäisiin mutta en minä ole katkeroitunut.
Eräs seikka voisi olla ettei heillä ole miestä. Mies lähetynyt ajat sitten läiskimään.
Gudrun aikoinaan eli tossun alla miehensä kanssa ja on kertonut siitä ajasta aivan avoimesti. Sitten Gudrun löysi ranskalaisen miehen, oli pari vuotta hänen kanssaan naimisissa ja sitten perustikin feministipuolueen. Ei Gudrunin toinenkaan avioliitto näköjään opettanut hänelle yhtään mitään.
Jotkut naiset vaan eivät kasva ja kehity vaan jäävät paikoilleen narisemaan katkerina. Niin se on sitten kaikkien muitten vika ettei he viihdy itsensä kanssa, eivätkä pysty nauttimaan elämästään tai järjestämään elämäänsä siihen malliin kuin itse haluavat. Jos ei haluta elää miesten kanssa niin vois he ainakin antaa miesten olla rauhassa.Liikaa testosteronia virtaa niitten veressa.
Mitas mielta muuten olet, jaatko mielipiteeni etta nuo ideologiset femakot, sun muut on yrittaneet suggeroida nuoria mukaan...? - Mi-yes
Mi-yes kirjoitti:
Liikaa testosteronia virtaa niitten veressa.
Mitas mielta muuten olet, jaatko mielipiteeni etta nuo ideologiset femakot, sun muut on yrittaneet suggeroida nuoria mukaan...?Ei siis vain suggeroida nuoria mukaan, vaan tarkoitan lahinna etta ne on yrittaneet suggeroida pelkoa ja vihaa. Nuoriin. Naisiin.
Semmoista jengia.
Onpa viela menneet rakentamaan koko Suomen kattavan naistutkimuksen, jonka opintokokonaisuus on tarkoituksella poliittinen.
Kerran tuli Suomen TV:sta A-talk ohjelma jossa oli aiheena "feminismi". Siina yksi entinen fenministi, joka oli siita tavalla tai toisella "vapautunut", kertoi kuinka oli aikaisemmin, nuorena tyttona kavellyt ympari puukko taskussa.
Muutenkin se viha jota on suggeroitu, ja ehka vielakin suggeroidaan on ihmeellista.
Niin sokeaksi sillekin menivat, varsinkin Ruotsissa, etta laulettiin jopa feministipuolueen puoluekokouksessa kuinka "nyljetaan miehet".
Heh heh :) - Ruosutar
Mi-yes kirjoitti:
Ei siis vain suggeroida nuoria mukaan, vaan tarkoitan lahinna etta ne on yrittaneet suggeroida pelkoa ja vihaa. Nuoriin. Naisiin.
Semmoista jengia.
Onpa viela menneet rakentamaan koko Suomen kattavan naistutkimuksen, jonka opintokokonaisuus on tarkoituksella poliittinen.
Kerran tuli Suomen TV:sta A-talk ohjelma jossa oli aiheena "feminismi". Siina yksi entinen fenministi, joka oli siita tavalla tai toisella "vapautunut", kertoi kuinka oli aikaisemmin, nuorena tyttona kavellyt ympari puukko taskussa.
Muutenkin se viha jota on suggeroitu, ja ehka vielakin suggeroidaan on ihmeellista.
Niin sokeaksi sillekin menivat, varsinkin Ruotsissa, etta laulettiin jopa feministipuolueen puoluekokouksessa kuinka "nyljetaan miehet".
Heh heh :)Tutkimusten mukaan noin kolmasosa yläaseteen vai oliko se lukioasteen tytöistä näki jotain postiivista feminismissä. Ja niitten tyttöjen joukossa oli paljon maahanmuttajien tyttäriä, kurdeja ja musliimityttöjä.
Nuo akat ovat jo liian vanhoja jotta nuoret tytöt vois ottaa heitä tosissaan. Siinä on yksi sukupolvi välissä, tyttöjen äidit.
Minusta alkaa näyttämään siltä että feministeiksi alkavat he joilla on lapsuudesta jo kokemuksia miesvihasta tai väkivaltaisuudesta. Ja sitten nämä naiset menevät naimisiin väkivaltaisen miehen kanssa, koska he ovat sokeita. Heidän maailmassaan on vain väkivaltaisia miehiä, he pitävät väkivaltaa itsestään selvänä asiana. - -?-
Ruosutar kirjoitti:
Tutkimusten mukaan noin kolmasosa yläaseteen vai oliko se lukioasteen tytöistä näki jotain postiivista feminismissä. Ja niitten tyttöjen joukossa oli paljon maahanmuttajien tyttäriä, kurdeja ja musliimityttöjä.
Nuo akat ovat jo liian vanhoja jotta nuoret tytöt vois ottaa heitä tosissaan. Siinä on yksi sukupolvi välissä, tyttöjen äidit.
Minusta alkaa näyttämään siltä että feministeiksi alkavat he joilla on lapsuudesta jo kokemuksia miesvihasta tai väkivaltaisuudesta. Ja sitten nämä naiset menevät naimisiin väkivaltaisen miehen kanssa, koska he ovat sokeita. Heidän maailmassaan on vain väkivaltaisia miehiä, he pitävät väkivaltaa itsestään selvänä asiana.Feminismiähän ei olisi tarvittu lainkaan, jollei olisi maailmassa ollut jotain korjattavaa, eikö vain? Samoin on muiden ideologioidenkin kanssa. Jotkut onnistuvat, toiset menevät pahasti metsään ja kolmannet siltä väliltä.
Itse uskon, että massiivinen väkivalta omassa elämässä koettuna luo äärifeministejä, ei niinkään feministejä. Eriarvoisuus ja sen havaitseminen saa aikaan feminististä tietoisuutta ja aktiivisuutta. Jos ei koskaan ole mitään vääryyksiä havainnut pumpulisessa mikroelinympäristössään tai ole empatiakykyä muiden kokemille vääryyksille, niin eihän silloin ole mitään tarvetta feminismillekään, vai mitä? Niin kauan kuin koet omien asioidesi sujuvan suht koht mukavasto, niin mitäs turhaan riekkumaan ympäriinsä... - Mi-yes
Ruosutar kirjoitti:
Tutkimusten mukaan noin kolmasosa yläaseteen vai oliko se lukioasteen tytöistä näki jotain postiivista feminismissä. Ja niitten tyttöjen joukossa oli paljon maahanmuttajien tyttäriä, kurdeja ja musliimityttöjä.
Nuo akat ovat jo liian vanhoja jotta nuoret tytöt vois ottaa heitä tosissaan. Siinä on yksi sukupolvi välissä, tyttöjen äidit.
Minusta alkaa näyttämään siltä että feministeiksi alkavat he joilla on lapsuudesta jo kokemuksia miesvihasta tai väkivaltaisuudesta. Ja sitten nämä naiset menevät naimisiin väkivaltaisen miehen kanssa, koska he ovat sokeita. Heidän maailmassaan on vain väkivaltaisia miehiä, he pitävät väkivaltaa itsestään selvänä asiana.Ihan sattumalta loggaan sisaan aina samaan aikaan nakojaan. En ma tassa istu vahdissa, tekee nyt vaan mieli sanoa....
Mutta jostainhan nuo "nuoret vihaiset naiset" on sen inspiraationsa saaneet....
Ei se ole itsestaan syntynyt...
Osa on ohjelmoitua, vaittaa Mi-yes...
Sita on suggeroitu...sita on siemennetty, sita on kasvatettu....
Uskon etta feministeissa on hyvin kirjava joukko ihmisia. Jotkut vahvempia jotkut heikompia. Jotkut myos manipuloituja.
Se, etta miehista yllapidetaan "pahaa" kuvaa, on myos eraanlainen yhteiskuntapoliittinen juttu. Jotkut kai ei vaan sita taysin snajaa, ja nakee vaan ne "hakatut naiset" kylla kai sitten tarvitaan jotain kusivaippaa oisinkin.... - Ruosutar
-?- kirjoitti:
Feminismiähän ei olisi tarvittu lainkaan, jollei olisi maailmassa ollut jotain korjattavaa, eikö vain? Samoin on muiden ideologioidenkin kanssa. Jotkut onnistuvat, toiset menevät pahasti metsään ja kolmannet siltä väliltä.
Itse uskon, että massiivinen väkivalta omassa elämässä koettuna luo äärifeministejä, ei niinkään feministejä. Eriarvoisuus ja sen havaitseminen saa aikaan feminististä tietoisuutta ja aktiivisuutta. Jos ei koskaan ole mitään vääryyksiä havainnut pumpulisessa mikroelinympäristössään tai ole empatiakykyä muiden kokemille vääryyksille, niin eihän silloin ole mitään tarvetta feminismillekään, vai mitä? Niin kauan kuin koet omien asioidesi sujuvan suht koht mukavasto, niin mitäs turhaan riekkumaan ympäriinsä...ovat valheen tiellä.
Feminismi ei ole mikään korjausfirma maailman ongelmille. Se on vain itsehyväisten passiivisten naisten kainalosauvat.
Mistä se eriarvoisuus tulee? Kuka sen on keksinyt muut kuin feministit. Ihmiset ovat samanarvoisia jos haluat että he ovat sitä. Niin yksinkertaista se on.
Ei kai yksikään ihminen voi mennä läpi elämänsä ilman ongelmia. Ei kai ole ketään joka ei tuntisi ihmisiä joilla on ollut tai on ongelmia. Ongelmat kuuluvat kaikkien ihmisten elämään.
Älä erehdy luulemaan ettenkö ole saanut painia ihmisten ongelmien kanssa työssäni, jopa feministienkin. Minulla on todellakin kokemusta ongelmista, kaikenlaisista ongelmista. Mutta miksi minä identifioisin toisten ihmisten onglmien kanssa. Siinä tapauksessa en olisi pystynyt hoitamaan hommaani. - Ruosutar
Mi-yes kirjoitti:
Ihan sattumalta loggaan sisaan aina samaan aikaan nakojaan. En ma tassa istu vahdissa, tekee nyt vaan mieli sanoa....
Mutta jostainhan nuo "nuoret vihaiset naiset" on sen inspiraationsa saaneet....
Ei se ole itsestaan syntynyt...
Osa on ohjelmoitua, vaittaa Mi-yes...
Sita on suggeroitu...sita on siemennetty, sita on kasvatettu....
Uskon etta feministeissa on hyvin kirjava joukko ihmisia. Jotkut vahvempia jotkut heikompia. Jotkut myos manipuloituja.
Se, etta miehista yllapidetaan "pahaa" kuvaa, on myos eraanlainen yhteiskuntapoliittinen juttu. Jotkut kai ei vaan sita taysin snajaa, ja nakee vaan ne "hakatut naiset" kylla kai sitten tarvitaan jotain kusivaippaa oisinkin....saaneet sen feministi äidiltään sen vihaisuuden.
Olisko myös niin että suomalaiset nuoret vihaiset naiset ovat erilaisia kuin ruotsalaiset nuoret vihaiset naiset, en tiedä.
Ihmisten säälijöitä löytyy. Joillakin on helppo alkaa säälimään jotain joka on kärsinyt jollain lailla elämässään, ikäänkuin se sääli nyt auttaisi jollain lailla. - Mi-yes
Ruosutar kirjoitti:
saaneet sen feministi äidiltään sen vihaisuuden.
Olisko myös niin että suomalaiset nuoret vihaiset naiset ovat erilaisia kuin ruotsalaiset nuoret vihaiset naiset, en tiedä.
Ihmisten säälijöitä löytyy. Joillakin on helppo alkaa säälimään jotain joka on kärsinyt jollain lailla elämässään, ikäänkuin se sääli nyt auttaisi jollain lailla.Nyt en tieda tarkkaan mihin saalilla viittaat, mutta oiskohan sen saalimisen yksi funktio olla antaa toiselle mahdollisuuden ilmaista jotain. Tai noh. Ehka se on "kuuntelua". Naa on sanoja, ja maarittelyja, ja lentelee muutenkin ilmassa..
Asioista toiseen, suomalaista miesta, ja "miesta" yleensakin, on muuten siitakin parjattu, etta ei "puhu tunteistaan" tai etta ei "osaa puhua tunteistaan"...tms...
Ja sitten on mainstream jutut etta "puhuminen auttaa" tms...
Noh...sitten on todettu etta vaikka naiset puhuvat enemman "tunteistaan" niilla on vahintaan yhta paljon ongelmia milloin kopassa milloin huushollissa...
Voisiko olla niin, etta kommunikaation yleinen heikentyminen, on vaikeuttanut miehen asemaan heikentavasti...noh, taa nyt oli kelausta....ja ihan asian ohi.... - Ruosutar
Mi-yes kirjoitti:
Nyt en tieda tarkkaan mihin saalilla viittaat, mutta oiskohan sen saalimisen yksi funktio olla antaa toiselle mahdollisuuden ilmaista jotain. Tai noh. Ehka se on "kuuntelua". Naa on sanoja, ja maarittelyja, ja lentelee muutenkin ilmassa..
Asioista toiseen, suomalaista miesta, ja "miesta" yleensakin, on muuten siitakin parjattu, etta ei "puhu tunteistaan" tai etta ei "osaa puhua tunteistaan"...tms...
Ja sitten on mainstream jutut etta "puhuminen auttaa" tms...
Noh...sitten on todettu etta vaikka naiset puhuvat enemman "tunteistaan" niilla on vahintaan yhta paljon ongelmia milloin kopassa milloin huushollissa...
Voisiko olla niin, etta kommunikaation yleinen heikentyminen, on vaikeuttanut miehen asemaan heikentavasti...noh, taa nyt oli kelausta....ja ihan asian ohi....säälillä sitä että politikotkin voivat säälistä naisia kohtaan antaa periksi feminsiteille. Säälihän niitä hakattuja ja raiskattuja naisia on mukamas.
>Asioista toiseen, suomalaista miesta, ja "miesta" yleensakin, on muuten siitakin parjattu, etta ei "puhu tunteistaan" tai etta ei "osaa puhua tunteistaan"...tms... <
No mullakin on suomalainen mies, ei puhu eikä pussaa hehee. No jaa kyllä hän juttelee mutta ei tunteile sen kummemmin, mutta mulle se sopii. En ole romanttinen luonne joten hyvin sovitaan yhteen.
Puhuminen voi olla kehittävää mutta ei aina. Riippuu ihan kuinka puhuu ja kenenkä kanssa. Mikään jäkätys ja mäkätys ei koskaan ole konstrukstiivista.
Miehet eivät yleensä tykkää asioitten vatvomisesta. Naiset taas usein rakastavat vatvoa samoja asioita päivästä päivään. Poikkeuksiakin tietysti löytyy.
Omalta osaltani olen huomannut että hiljaiset hetket on meillä kotona ainakin ne kehittävimmät. Oma rauha pitää olla kotona. Niin miehillä kuin naisilla. Lapasetkin tarvitsevat omaa hiljaista aikaa kotona. Naiset vaan usein eivät siedä hiljaiuutta, mutta heidän olisi opeteltava olemaan hiljaa itsensä kanssa. - Mi-yes
Mi-yes kirjoitti:
Ihan sattumalta loggaan sisaan aina samaan aikaan nakojaan. En ma tassa istu vahdissa, tekee nyt vaan mieli sanoa....
Mutta jostainhan nuo "nuoret vihaiset naiset" on sen inspiraationsa saaneet....
Ei se ole itsestaan syntynyt...
Osa on ohjelmoitua, vaittaa Mi-yes...
Sita on suggeroitu...sita on siemennetty, sita on kasvatettu....
Uskon etta feministeissa on hyvin kirjava joukko ihmisia. Jotkut vahvempia jotkut heikompia. Jotkut myos manipuloituja.
Se, etta miehista yllapidetaan "pahaa" kuvaa, on myos eraanlainen yhteiskuntapoliittinen juttu. Jotkut kai ei vaan sita taysin snajaa, ja nakee vaan ne "hakatut naiset" kylla kai sitten tarvitaan jotain kusivaippaa oisinkin....Ja tuore sellainen.
Ruotsin sossujen nuorisosiivessa SSU on ollut "tyttokurssi", siella on vedetty banderolli, oikein Herthan tyyliin:
"Mansslakt-kvinnomakt".
Eli "miesten terurastaminen, valta naisille".
Poliittinen puolue siis. Nuorisosiipi. Tyttokurssi.
http://brentlin.blogspot.com/2006/06/ssu-har-gtt-fr-lngt.html - Ruosutar
Mi-yes kirjoitti:
Ja tuore sellainen.
Ruotsin sossujen nuorisosiivessa SSU on ollut "tyttokurssi", siella on vedetty banderolli, oikein Herthan tyyliin:
"Mansslakt-kvinnomakt".
Eli "miesten terurastaminen, valta naisille".
Poliittinen puolue siis. Nuorisosiipi. Tyttokurssi.
http://brentlin.blogspot.com/2006/06/ssu-har-gtt-fr-lngt.htmlPahalta kuullostaa jos tuo on totta. Hyi helskutta sentään.
- -?-
Ruosutar kirjoitti:
ovat valheen tiellä.
Feminismi ei ole mikään korjausfirma maailman ongelmille. Se on vain itsehyväisten passiivisten naisten kainalosauvat.
Mistä se eriarvoisuus tulee? Kuka sen on keksinyt muut kuin feministit. Ihmiset ovat samanarvoisia jos haluat että he ovat sitä. Niin yksinkertaista se on.
Ei kai yksikään ihminen voi mennä läpi elämänsä ilman ongelmia. Ei kai ole ketään joka ei tuntisi ihmisiä joilla on ollut tai on ongelmia. Ongelmat kuuluvat kaikkien ihmisten elämään.
Älä erehdy luulemaan ettenkö ole saanut painia ihmisten ongelmien kanssa työssäni, jopa feministienkin. Minulla on todellakin kokemusta ongelmista, kaikenlaisista ongelmista. Mutta miksi minä identifioisin toisten ihmisten onglmien kanssa. Siinä tapauksessa en olisi pystynyt hoitamaan hommaani.mistä puhut. Ideologia yksinkertaisesti tarkoittaa maailmankatsomusta, arvojärjestelmää. Jokaisella ihmisellä tuppaa olemaan jonkinlainen sisäinen arvojärjestelmä, jonka mukaan elää. Vaikka sitten tiedostamattomasti. Mitä pahaa siinä on, että haluaa toimia eriarvoisuuden poistamiseksi maailmasta?
Se, että sinulla on negatiivinen määritelmäsi käsitteelle feminismi, ei tee sitä todeksi. Se on vain sinun käsityksesi asiasta. Kun puhut feminismistä, kuvailet fundamentalistista haaraa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen feminismin kanssa. Samoin kuin käsite sovinismi ja miehet ovat kaksi täysin eri asiaa, on myös feminismi ja äärifeminismi 2 eri asiaa. Äärifeminismiin mahtuu käänteinen sovinistinen ajattelutapa, feministiseen ei. Sekoitat jatkuvasti nämä kaksi eri asiaa. Kun et ole valmis tippaakaan joustamaan katsannoissasi, mielestäni käsityksesi juontaa alkunsa ennakkoluuloihin ja ahtaita elämänarvoja kannattavaan ajattelutapaan.
"Mistä se eriarvoisuus tulee? Kuka sen on keksinyt muut kuin feministit"
Ahaa. Eli jos jossain tapahtuu jotain ikävää ja sortavaa, niin sitä oikeasti ei ole olemassakaan?! Aika hurja käsitys sinulla elämästä. Jos vaikka naistyöntekijä saa potkut siksi, että on raskaana, sinun mielestäsi mitään väärää ei ole tapahtunut? Tai jos nainen pakotetaan pysyttelemään neljän seinän sisällä siksi, että hän on nainen, niin mielestäsi mitään pahaa ei ole tapahtunut?! Olet rusinat pullasta -nainen. Otat mukisematta itsellesi kaiken sen hyvän, mitä aiemmin eläneet feministit ovat sinulle saaneet aikaan ja haukut heitä vielä päälle. Kyllä kiittämättömyys on maailmanpalkka, ei voi muuta sanoa. - Kysymystä
-?- kirjoitti:
mistä puhut. Ideologia yksinkertaisesti tarkoittaa maailmankatsomusta, arvojärjestelmää. Jokaisella ihmisellä tuppaa olemaan jonkinlainen sisäinen arvojärjestelmä, jonka mukaan elää. Vaikka sitten tiedostamattomasti. Mitä pahaa siinä on, että haluaa toimia eriarvoisuuden poistamiseksi maailmasta?
Se, että sinulla on negatiivinen määritelmäsi käsitteelle feminismi, ei tee sitä todeksi. Se on vain sinun käsityksesi asiasta. Kun puhut feminismistä, kuvailet fundamentalistista haaraa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisen feminismin kanssa. Samoin kuin käsite sovinismi ja miehet ovat kaksi täysin eri asiaa, on myös feminismi ja äärifeminismi 2 eri asiaa. Äärifeminismiin mahtuu käänteinen sovinistinen ajattelutapa, feministiseen ei. Sekoitat jatkuvasti nämä kaksi eri asiaa. Kun et ole valmis tippaakaan joustamaan katsannoissasi, mielestäni käsityksesi juontaa alkunsa ennakkoluuloihin ja ahtaita elämänarvoja kannattavaan ajattelutapaan.
"Mistä se eriarvoisuus tulee? Kuka sen on keksinyt muut kuin feministit"
Ahaa. Eli jos jossain tapahtuu jotain ikävää ja sortavaa, niin sitä oikeasti ei ole olemassakaan?! Aika hurja käsitys sinulla elämästä. Jos vaikka naistyöntekijä saa potkut siksi, että on raskaana, sinun mielestäsi mitään väärää ei ole tapahtunut? Tai jos nainen pakotetaan pysyttelemään neljän seinän sisällä siksi, että hän on nainen, niin mielestäsi mitään pahaa ei ole tapahtunut?! Olet rusinat pullasta -nainen. Otat mukisematta itsellesi kaiken sen hyvän, mitä aiemmin eläneet feministit ovat sinulle saaneet aikaan ja haukut heitä vielä päälle. Kyllä kiittämättömyys on maailmanpalkka, ei voi muuta sanoa."Olet rusinat pullasta -nainen. Otat mukisematta itsellesi kaiken sen hyvän, mitä aiemmin eläneet feministit ovat sinulle saaneet aikaan ja haukut heitä vielä päälle. Kyllä kiittämättömyys on maailmanpalkka, ei voi muuta sanoa."
Sinuako pitäisi kiittää?
Eivätkö hyvä/edut olleetkaan tarkoitettut kaikkien naisten nautittaviksi? - jorojukka-kukka
kynää riistävä teroitin kirjoitti:
sen alkuperäisen ruotsinkielisen molemmat osat.
Evin Rubarin dokumentti on tehty asialliseen tyyliin ja siitäkin voi nähdä millaiset pöpit johtavat ihmisiä."Pöpit ihmiset."
- jorojukka-kukka
Ruosutar kirjoitti:
teki itse valituksen Evin Rubarin juounalismista.
Nimittäin Gunilla luuli että haastattelu oli ohi ja nauhuri suljettu mutta niin ei ollutkaan. Evin Rubar käytti juuri sitä osaa ohjelmassa mikä nauhoiettiin salaa haastattelun jälkeen.
Gunilla Ekbegiä vaadittiin jättämään virkansa. Gunilla otti omaa lomaa ohjelman jälkeen, niin koville se otti. Eiköhän hän ole sillä lomalla vieläkin.Onko se sitä, että salakuunnellaan ihmisiä ja heidän puheistaan tehdään tv-ohjelma?
- jorojukka-kukka
Mi-yes kirjoitti:
Viimeksi kun nakyi Margareta Winberg ottamassa mediassa kantaa feminismiin, niin han oli aivan kusessa.
Viime kesalla joku Ruotsin TV:n ohjelma. Toimittaja nappasi jonkun vanhan ROKS:in tms lehden, jossa Winberg kysyi kolumnissaan "miksi eivat naiset vihaa enemman".
Tuo oli tuota tuttua suggerointia, jota naa oykkariakat ovat harrastaneet, ja erityisesti yrittaneet tartuttaa nuoria. Onnistuneetkin. Puhtain kasin, ns.
Noh, Winberg meni punaiseksi ja veti sen politiikkohymyn kasvoille, tyyliin Elisabeth Rehn, ja selitti jotain helvetin mutkastooria, miten artikkeli oli "retorinen".
Sen jalkeen ei ole nakynyt. Feministinen palo oli muuttunut jonkinlaiseksi hapeaksi. Selvisi kuin koira verajasta.
Pari vuotta sitten kirjoitti viela Aftonbladetiin kolumnin nimeksi, esim etta "mummi varo vaaria". Provokatiivisesti, ja mikas siina, vaan oli vahan liikaa pelleilya....onneksi nuo oykkarit kaatuivat kuin keilat...tosin haarivat nykyaan kuliseissa, kuten Suomessa...Miesten harjoittama väkivalta naista kohtaan vaan ei kaadu eikä häviä, koska ne, jotka ottavat tämän asian puheeksi heidät vaijennetaan ja ammutaan alas.
Mitä se kertoo ihmisluonteesta ja toisistaan välittämisestä! - l_kk
Ruosutar kirjoitti:
Tutkimusten mukaan noin kolmasosa yläaseteen vai oliko se lukioasteen tytöistä näki jotain postiivista feminismissä. Ja niitten tyttöjen joukossa oli paljon maahanmuttajien tyttäriä, kurdeja ja musliimityttöjä.
Nuo akat ovat jo liian vanhoja jotta nuoret tytöt vois ottaa heitä tosissaan. Siinä on yksi sukupolvi välissä, tyttöjen äidit.
Minusta alkaa näyttämään siltä että feministeiksi alkavat he joilla on lapsuudesta jo kokemuksia miesvihasta tai väkivaltaisuudesta. Ja sitten nämä naiset menevät naimisiin väkivaltaisen miehen kanssa, koska he ovat sokeita. Heidän maailmassaan on vain väkivaltaisia miehiä, he pitävät väkivaltaa itsestään selvänä asiana."Minusta alkaa näyttämään siltä että feministeiksi alkavat he joilla on lapsuudesta jo kokemuksia miesvihasta tai väkivaltaisuudesta."
Onkohan tätä tutkittu? Olisi mielenkiintoista tietää onko tuossa ajatuksessa jotain totuutta. - jorojukka-kukka
Mi-yes kirjoitti:
Liikaa testosteronia virtaa niitten veressa.
Mitas mielta muuten olet, jaatko mielipiteeni etta nuo ideologiset femakot, sun muut on yrittaneet suggeroida nuoria mukaan...?Ei se ole testosteroni, joka saa ihmisen pitämään puoliaan. Se on oikeudenmukaisuudentaju.
- jorojukka-kukka
Ruosutar kirjoitti:
Tutkimusten mukaan noin kolmasosa yläaseteen vai oliko se lukioasteen tytöistä näki jotain postiivista feminismissä. Ja niitten tyttöjen joukossa oli paljon maahanmuttajien tyttäriä, kurdeja ja musliimityttöjä.
Nuo akat ovat jo liian vanhoja jotta nuoret tytöt vois ottaa heitä tosissaan. Siinä on yksi sukupolvi välissä, tyttöjen äidit.
Minusta alkaa näyttämään siltä että feministeiksi alkavat he joilla on lapsuudesta jo kokemuksia miesvihasta tai väkivaltaisuudesta. Ja sitten nämä naiset menevät naimisiin väkivaltaisen miehen kanssa, koska he ovat sokeita. Heidän maailmassaan on vain väkivaltaisia miehiä, he pitävät väkivaltaa itsestään selvänä asiana.Myös sellaiset naiset kokevat feminismin tärkeäksi, jotka vastustavat sukupuolten eriarvoisuutta. Ei siinä tarvita OMIA kokemuksia väkivaltaisuudesta. Ajatteleva ihminen näkee laajalla perspektiivillä ja havainnoi ympäristöään. Tietää mikä on totta ja mikä ei, eikä liioittele niinkuin palstamme feminismin vastustajat tekevät ja muutama muukin lehdistöön päässyt vipapuntti äärilörötyksineen.
- jorojukka-kukka
-?- kirjoitti:
Feminismiähän ei olisi tarvittu lainkaan, jollei olisi maailmassa ollut jotain korjattavaa, eikö vain? Samoin on muiden ideologioidenkin kanssa. Jotkut onnistuvat, toiset menevät pahasti metsään ja kolmannet siltä väliltä.
Itse uskon, että massiivinen väkivalta omassa elämässä koettuna luo äärifeministejä, ei niinkään feministejä. Eriarvoisuus ja sen havaitseminen saa aikaan feminististä tietoisuutta ja aktiivisuutta. Jos ei koskaan ole mitään vääryyksiä havainnut pumpulisessa mikroelinympäristössään tai ole empatiakykyä muiden kokemille vääryyksille, niin eihän silloin ole mitään tarvetta feminismillekään, vai mitä? Niin kauan kuin koet omien asioidesi sujuvan suht koht mukavasto, niin mitäs turhaan riekkumaan ympäriinsä...Ja lisäksi mietin, että mikä saa ihmisen empatiakyvyn katoamaan. Itsekkyys?
- l_kk
jorojukka-kukka kirjoitti:
Onko se sitä, että salakuunnellaan ihmisiä ja heidän puheistaan tehdään tv-ohjelma?
Onko se sitä että uhkaillaan haastattelijaa kun kysymykset eivät satu miellyttämään?
"Turha kuvitella että saat apua naispäivystyksestä."
"Silloinkaan kun olen joutunut pahoinpidellyksi?"
"Niin käy pettureille!"
Kaikki selitykset ja valitukset jälkeen päin siitä ettei tiennyt kameran olevan päällä jne. on yhtä tyhjän kanssa, lievästi sanottuna. Se on tyypillistä toimintaa selkärangattomalle ihmiselle joka ei osaa ottaa vastuuta teoistaan ja sanoistaan, vaan yrittää siirtää ne toisten niskaan ja syyksi. - jorojukka-kukka
Ruosutar kirjoitti:
ovat valheen tiellä.
Feminismi ei ole mikään korjausfirma maailman ongelmille. Se on vain itsehyväisten passiivisten naisten kainalosauvat.
Mistä se eriarvoisuus tulee? Kuka sen on keksinyt muut kuin feministit. Ihmiset ovat samanarvoisia jos haluat että he ovat sitä. Niin yksinkertaista se on.
Ei kai yksikään ihminen voi mennä läpi elämänsä ilman ongelmia. Ei kai ole ketään joka ei tuntisi ihmisiä joilla on ollut tai on ongelmia. Ongelmat kuuluvat kaikkien ihmisten elämään.
Älä erehdy luulemaan ettenkö ole saanut painia ihmisten ongelmien kanssa työssäni, jopa feministienkin. Minulla on todellakin kokemusta ongelmista, kaikenlaisista ongelmista. Mutta miksi minä identifioisin toisten ihmisten onglmien kanssa. Siinä tapauksessa en olisi pystynyt hoitamaan hommaani.Minuakin mietityttää kovasti MISTÄ TULEE MUSLIMINAISTEN ERIARVOISUUS MIEHIIN NÄHDEN. Kummallista. No ONNEKSI SE EI AINAAKAAN JOHDU miehistä.
- jorojukka-kukka
l_kk kirjoitti:
Onko se sitä että uhkaillaan haastattelijaa kun kysymykset eivät satu miellyttämään?
"Turha kuvitella että saat apua naispäivystyksestä."
"Silloinkaan kun olen joutunut pahoinpidellyksi?"
"Niin käy pettureille!"
Kaikki selitykset ja valitukset jälkeen päin siitä ettei tiennyt kameran olevan päällä jne. on yhtä tyhjän kanssa, lievästi sanottuna. Se on tyypillistä toimintaa selkärangattomalle ihmiselle joka ei osaa ottaa vastuuta teoistaan ja sanoistaan, vaan yrittää siirtää ne toisten niskaan ja syyksi.No eihän tuollaista haastattelijaa voisi mennäkään auttamaan, sillä hänhän haastaisi auttajansa varmasti oikeuteen.
- jorojukka-kukka
Ruosutar kirjoitti:
säälillä sitä että politikotkin voivat säälistä naisia kohtaan antaa periksi feminsiteille. Säälihän niitä hakattuja ja raiskattuja naisia on mukamas.
>Asioista toiseen, suomalaista miesta, ja "miesta" yleensakin, on muuten siitakin parjattu, etta ei "puhu tunteistaan" tai etta ei "osaa puhua tunteistaan"...tms... <
No mullakin on suomalainen mies, ei puhu eikä pussaa hehee. No jaa kyllä hän juttelee mutta ei tunteile sen kummemmin, mutta mulle se sopii. En ole romanttinen luonne joten hyvin sovitaan yhteen.
Puhuminen voi olla kehittävää mutta ei aina. Riippuu ihan kuinka puhuu ja kenenkä kanssa. Mikään jäkätys ja mäkätys ei koskaan ole konstrukstiivista.
Miehet eivät yleensä tykkää asioitten vatvomisesta. Naiset taas usein rakastavat vatvoa samoja asioita päivästä päivään. Poikkeuksiakin tietysti löytyy.
Omalta osaltani olen huomannut että hiljaiset hetket on meillä kotona ainakin ne kehittävimmät. Oma rauha pitää olla kotona. Niin miehillä kuin naisilla. Lapasetkin tarvitsevat omaa hiljaista aikaa kotona. Naiset vaan usein eivät siedä hiljaiuutta, mutta heidän olisi opeteltava olemaan hiljaa itsensä kanssa."Naiset vaan usein eivät siedä hiljaisuutta, mutta heidän olisi opeteltava olemaan hiljaa itsensä kanssa."
- yksinkertainen
jorojukka-kukka kirjoitti:
No eihän tuollaista haastattelijaa voisi mennäkään auttamaan, sillä hänhän haastaisi auttajansa varmasti oikeuteen.
"No eihän tuollaista haastattelijaa voisi mennäkään auttamaan, sillä hänhän haastaisi auttajansa varmasti oikeuteen. "
Saako? Tämähän paljastaa taas uusia ulottuvuuksia palstahahmo-kuningatar jööriksestä.
Ei kaikkia tarvitsekkaan auttaa...???????
No, lainaan tätä siltin. Julkista tekstiä. - jorojukka-kukka
yksinkertainen kirjoitti:
"No eihän tuollaista haastattelijaa voisi mennäkään auttamaan, sillä hänhän haastaisi auttajansa varmasti oikeuteen. "
Saako? Tämähän paljastaa taas uusia ulottuvuuksia palstahahmo-kuningatar jööriksestä.
Ei kaikkia tarvitsekkaan auttaa...???????
No, lainaan tätä siltin. Julkista tekstiä.Ja ALLEKIRJOITAN JUURI TUON, MITÄ KIRJOITIN ilolla ja antaumukselle.
Sitä, mitä siitä aijotaan vääristellä, en allekirjoita. - Ruosutar
jorojukka-kukka kirjoitti:
"Naiset vaan usein eivät siedä hiljaisuutta, mutta heidän olisi opeteltava olemaan hiljaa itsensä kanssa."
Taas lapsellinen kommentti sinulta.
Et voi olla noin tyhmä kuin mitä yrität näytellä olevinasi. - Ruosutar
kynää riistävä teroitin kirjoitti:
sen alkuperäisen ruotsinkielisen molemmat osat.
Evin Rubarin dokumentti on tehty asialliseen tyyliin ja siitäkin voi nähdä millaiset pöpit johtavat ihmisiä.tuolta jostain etteä jopa jöröjukka kritisoi haastattelijaa, Evin Rubaria.
- jorojukka-kukka
Ruosutar kirjoitti:
Taas lapsellinen kommentti sinulta.
Et voi olla noin tyhmä kuin mitä yrität näytellä olevinasi.Ei ole minua varten. Tämä tiedonanto nyt moninikkisille yhtä aikaa.
- agendaa
Ruosutar kirjoitti:
Tutkimusten mukaan noin kolmasosa yläaseteen vai oliko se lukioasteen tytöistä näki jotain postiivista feminismissä. Ja niitten tyttöjen joukossa oli paljon maahanmuttajien tyttäriä, kurdeja ja musliimityttöjä.
Nuo akat ovat jo liian vanhoja jotta nuoret tytöt vois ottaa heitä tosissaan. Siinä on yksi sukupolvi välissä, tyttöjen äidit.
Minusta alkaa näyttämään siltä että feministeiksi alkavat he joilla on lapsuudesta jo kokemuksia miesvihasta tai väkivaltaisuudesta. Ja sitten nämä naiset menevät naimisiin väkivaltaisen miehen kanssa, koska he ovat sokeita. Heidän maailmassaan on vain väkivaltaisia miehiä, he pitävät väkivaltaa itsestään selvänä asiana.jos kerran olette sitä mieltä, että naisten kokema väkivalta johtaa feminismiin, niin ryhtykää nyt ihmeessä oikein kunnolla vastustamaan miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa. :D
- jebujee
Nämä ovat todellisia idiootteja. Ei siinä mitään jos pitävät omat miesvastaisuutensa yms. mutta että turvakodeissa vielä manipuloivat nouria naisia hädän hetkellä koko miessukupuolta vastaan.
Olikos tämä se dokkari jossa nämä femmarit kaappasivat 2 teinityttöä ja veivät norjaan, kun muka miespuoliset satanistipedofiilit jahtasivat heitä.(satanistipedofiili näiden femmareiden silmin=heviä kuunteleva nuori mies joka haluaa päästä 17 tytön pöksyihin, no huh huh...) - Mi-yes
Onko sulla tietoa kuka, ketka ja miten tuon dokumentin nayttaminen on yritetty estaa?
Kiitos etukateen, jos vaivaudut. - Halpamyyntiä
Ruotsalaisista voidan väittää ja esittää mitä tahansa, ja kaikki uppoaa kansaan. On tietysti otettava huomioon, että jutuissa voi olla jotain perääkin.
- Ruosutar
Kyse ei ole kaikista ruotsalaisista vaan pienestä naisryhmästä. Eikä tuolla ryhmällä ole mitään vaikutusvaltaa. Kunhan vouhottivat aikansa.
Siinä ensimmäisessä osassa olevien väittämien todenperäisyys on todella kaukaa haettu. Kuulema kolmannen tai neljännen käden tietoa. Ketään ei edes nimetä mistä tiedot on lähtöisin.
Muutenkin sisältö on leikattu pieniin paloihin ja sitten siitä kehitelty mielenmukaan soppa. Tarkoitus on saada outoja vinkkeleitä asioista sillä lailla. - Mi-yes
Ruosutar kirjoitti:
Kyse ei ole kaikista ruotsalaisista vaan pienestä naisryhmästä. Eikä tuolla ryhmällä ole mitään vaikutusvaltaa. Kunhan vouhottivat aikansa.
Siinä ensimmäisessä osassa olevien väittämien todenperäisyys on todella kaukaa haettu. Kuulema kolmannen tai neljännen käden tietoa. Ketään ei edes nimetä mistä tiedot on lähtöisin.
Muutenkin sisältö on leikattu pieniin paloihin ja sitten siitä kehitelty mielenmukaan soppa. Tarkoitus on saada outoja vinkkeleitä asioista sillä lailla.Voisin saman tien laittaa listan kymmenesta asiasta joissa on poliittiset feministit kayttaneet vaikutusvaltaansa Ruotsissa.
Guilloun viimeisin kolumni puhukoon puolestaan. Kun han puhuu "justitimord"ista, eli oikeusmurhasta. Miehia jotka on tuomittu pedofiliasta jotain "tukahdutettuja muistoja" kayttaen, ja heidan ainoa oikeudellinen puolustuksensa on ollut etta heidan on yritettava todistaa syyttomyttaan.
Kalterit on kilahtaneet.
Hysteerinen valtiofeministipolitiikka vaikutti siis oikeuslaitokseen. Guilloun mukaan muistutti noita-oikeudenkaynteja. Seuraavaksi Guillou ennustaa etta on vuorossa ruotsalaiset "terroristit".... Ruosutar kirjoitti:
Kyse ei ole kaikista ruotsalaisista vaan pienestä naisryhmästä. Eikä tuolla ryhmällä ole mitään vaikutusvaltaa. Kunhan vouhottivat aikansa.
Siinä ensimmäisessä osassa olevien väittämien todenperäisyys on todella kaukaa haettu. Kuulema kolmannen tai neljännen käden tietoa. Ketään ei edes nimetä mistä tiedot on lähtöisin.
Muutenkin sisältö on leikattu pieniin paloihin ja sitten siitä kehitelty mielenmukaan soppa. Tarkoitus on saada outoja vinkkeleitä asioista sillä lailla.mikä järjestö/liittymä oli ohjelmassa esiintynyt Bellan ystävät?
ja mukavaa iltaa sinne länsinaapuriin.- joista
epikuros kirjoitti:
mikä järjestö/liittymä oli ohjelmassa esiintynyt Bellan ystävät?
ja mukavaa iltaa sinne länsinaapuriin.2 seksuaalisesti hyväksikäytettyjä ja ilmeisesti ne kolmekin.
Onko nämä 3 Bellan ystävät?
Tai kaikki feministit?
Höpölöpö. - Ruosutar
Mi-yes kirjoitti:
Voisin saman tien laittaa listan kymmenesta asiasta joissa on poliittiset feministit kayttaneet vaikutusvaltaansa Ruotsissa.
Guilloun viimeisin kolumni puhukoon puolestaan. Kun han puhuu "justitimord"ista, eli oikeusmurhasta. Miehia jotka on tuomittu pedofiliasta jotain "tukahdutettuja muistoja" kayttaen, ja heidan ainoa oikeudellinen puolustuksensa on ollut etta heidan on yritettava todistaa syyttomyttaan.
Kalterit on kilahtaneet.
Hysteerinen valtiofeministipolitiikka vaikutti siis oikeuslaitokseen. Guilloun mukaan muistutti noita-oikeudenkaynteja. Seuraavaksi Guillou ennustaa etta on vuorossa ruotsalaiset "terroristit"....että feministit olisivat pystyneet vaikuttamaan tuomioistuimen lautamiehiin.
Ainakin raiskustapauksissa on ollut kuulema päinvastoin. On todella vaikea tuomita ketään koska ei riitä todisteet.
En tiedä mutta minulla on se käsitys että Göran Persson on pitänyt tossun alla feministejä puolueessa ja pelotellut heitä. Yksi pelotteluesimerkki oli tuo Margaretha Winbergin lähettäminen Brasialiaan. Kyllä feministit puolueessa saivat siinä opetuksen.
Margot Walströmin pakeneminen Sri Lankaan oli toinen kauhutapahtuma puolueen feminsisteille.
Ja nyt sitten tuo Gunilla Ekbergin tapaus, häviäminen näyttämöltä. - Ruosutar
epikuros kirjoitti:
mikä järjestö/liittymä oli ohjelmassa esiintynyt Bellan ystävät?
ja mukavaa iltaa sinne länsinaapuriin.Ikävä kyllä minä en tiennyt että mikä se Bellas vänner oikein on. Mutta Googletin ja se kertoo että se on jokin nuorten naisten tukijärjestö raiskatuksi tulleille tytöille ja jollain lailla ollut ROKS:n suojelunalainen järjestö. Ei mikään sen kummemmin vaikutusvaltainen, vain toisiaan tukeva järjestö.
Hyvää illan jatkoa vaan sinne kotimaahan! - Mi-yes
Ruosutar kirjoitti:
että feministit olisivat pystyneet vaikuttamaan tuomioistuimen lautamiehiin.
Ainakin raiskustapauksissa on ollut kuulema päinvastoin. On todella vaikea tuomita ketään koska ei riitä todisteet.
En tiedä mutta minulla on se käsitys että Göran Persson on pitänyt tossun alla feministejä puolueessa ja pelotellut heitä. Yksi pelotteluesimerkki oli tuo Margaretha Winbergin lähettäminen Brasialiaan. Kyllä feministit puolueessa saivat siinä opetuksen.
Margot Walströmin pakeneminen Sri Lankaan oli toinen kauhutapahtuma puolueen feminsisteille.
Ja nyt sitten tuo Gunilla Ekbergin tapaus, häviäminen näyttämöltä....ei kai se Winberg sinne Brasiliaan pakotettukkaan. Kai se sinne omasta tahdostaankin lahti.
Mutta Guilloun mukaan valtiofeminismi vaikutti oikeuslaitokseen. Ja on kai se nyt loogista mahdollista poliittinen ilmapiiri voi vaikuttaa oikeuslaitokseen.
Ma en muuten kohta usko enaa mihinkaan tutkimukseen....oli sitten sinne tai tanne...
Ruotsin poliittisessa aarifeminismissa haarii muuten paljon suomalaisia. Marianne Laxenista Tina Rosenbergiin. Ja monta siella valissa. Olisi mielenkiintoista saada selvempaa kartoitusta miten on siskojen yhteistyo toiminut "Itameren akselilla".
Guillou:
http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,847133,00.html - Ruosutar
Mi-yes kirjoitti:
...ei kai se Winberg sinne Brasiliaan pakotettukkaan. Kai se sinne omasta tahdostaankin lahti.
Mutta Guilloun mukaan valtiofeminismi vaikutti oikeuslaitokseen. Ja on kai se nyt loogista mahdollista poliittinen ilmapiiri voi vaikuttaa oikeuslaitokseen.
Ma en muuten kohta usko enaa mihinkaan tutkimukseen....oli sitten sinne tai tanne...
Ruotsin poliittisessa aarifeminismissa haarii muuten paljon suomalaisia. Marianne Laxenista Tina Rosenbergiin. Ja monta siella valissa. Olisi mielenkiintoista saada selvempaa kartoitusta miten on siskojen yhteistyo toiminut "Itameren akselilla".
Guillou:
http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,847133,00.htmlAjatteles mikä valta Ruotsin sos.dem pääministerillä on. Koska hallituksessa istuu vain sos.demiläisiä niin pääministeri voi sekunnin sisällä potkia kenen tahaansa ja lähettää hänet minne tahaansa.
Margaretha Winberg oli jo saanut varoituksen Göran perssonilta räikeästä kielenkäytöstään ja kiihkofeminismistään. Mutta koska Margaretha ei siitä säikähtänyt niin seuraava liike Perssonin puolelta oli lähettää hänet kauaksi. Ei Margarethalla ollut enää valinnanvaraa, ainoastaan vastata joo tai ei.
Tällä hetkellä on time-outilla Perssonin lähin mies, Lars Danielsson. Time-out tarkoittaa sitä ettei henkilö hoida enää hommiaan ja näin ollen ei saa myöskään vastata kysysmyksiin vaan on vaiettava. Danielssonin time-out kestää kuulema syyskuun vaaleihin asti. Käytännössä se tarkoittaa sitä että jos sos.demit voittaa vaalit niin Persson ei kutsu enää Danielssonia töihin takaisin. Sen Danielssson varmasti on jo ymmärtnytkin.
http://sv.wikipedia.org/wiki/Lars_Danielsson
Tälleen toinen toisensa perään häviää pois politiikasta. Samoin kävi sille Gunilla Ekbergillekin. Gunilla on olut time-outilla nyt jo kauan tuon Könskriget ohjelman jälkeen.
http://sv.wikipedia.org/wiki/Gunilla_Ekberg
Kerronpahan tässä esimerkin kuinka Göran Persson käyttää valtaansa. Kun lakiasiainministeri Thomas Boström tuli enismmäsenä päivänä tyopaikalleen, niin Göran Persson ystävälliseen tapaansa otti Boströmin vastaan ja toivotti tervetulleeksi.
Sitten Persson esitteli Boströmille hänen työhuoneensa ja sanoi että huoneen seinällä oli roikkunut jonkin kuuluisan taidemaalarin maalaama taulu mutta että Persson oli siirtänyt sen oman huoneensa seinälle. Ja sitten Parsson oli tokaissut Boströmille ettei kai sinua mitenkään haittaa. Ekana päivänä jo Boström sai läksyn siitä että kuka määrää ja kuka on lojaali ketä kohtaan. Boströn kertoi sitten tämän avoimesti televisiossa.
Göran Persson on taitava poliitikko. Ongelma on vaan siinä että hän on saanut istua ykisnvaltiaana jo aivan liian kauan.
Göran antaa feministienkin touhuta aikansa ja naureskelee vaan heille mutta sitten sopivassa tilanteessa asettaa feministit paikalleen.
Että silleen...
- kynää riistävä teroitin
Eräs liikkeen näkyvimmistä johtohahmoista, Gudrun Schyman on entinen Ruotsin vasemmistopuolueen puheenjohtaja (lue: kommunisti), joka kehui julkisuudessa Pohjois-Korean sosialistista järjestelmää ja aiheutti sillä kohua Ruotsissa. Silloin heräsivät monen ruotsalaisen äänestäjän silmät sille mitä sakkia ns. vasemmistoliitot ovat.
Kommarimenetelmät... sellaista tyypillistä kommaritouhuahan se svenskien femakkotouhu näytti olevan. Samanlaiset menetelmät käytössä kuin komuilla.- Ruosutar
miten näkyvä hahmo Gudrun on nyt feministinä, mutta hän oli kyllä vaikuttava tekijä vasemmistolaisena. vasemmistohan tekee yhteistyötä sod.demien kanssa joten eihän se ihme.
Kyllä Gudrunin vasemmistopuolue sai noin 13% kaikista äänistä parhaimillaan. Ei mikään huono saavutus lainkaan.
En osaa sanoa kuinka paljon vasemmistolaisia kuutsuu itseään feministeiksi. Luulisn että suurin osa ruotsalaiaista feministeistä oat sos. demiläisiä. - kynää riistävä teroitin
Ruosutar kirjoitti:
miten näkyvä hahmo Gudrun on nyt feministinä, mutta hän oli kyllä vaikuttava tekijä vasemmistolaisena. vasemmistohan tekee yhteistyötä sod.demien kanssa joten eihän se ihme.
Kyllä Gudrunin vasemmistopuolue sai noin 13% kaikista äänistä parhaimillaan. Ei mikään huono saavutus lainkaan.
En osaa sanoa kuinka paljon vasemmistolaisia kuutsuu itseään feministeiksi. Luulisn että suurin osa ruotsalaiaista feministeistä oat sos. demiläisiä.Juu... ei niinkään näkyvä... öh muuten vaan oli feministinen aloite-liikkeen johtaja ja perustamassa feministipuoluetta...
Schymanin kommaripuolueen kannatus laski kuin lehmänhäntä kun hänen lausuntojaan mm. Pohjois-Koreasta alettiin ruotia ruotsalaisessa mediassa. - Mi-yes
Ruosutar kirjoitti:
miten näkyvä hahmo Gudrun on nyt feministinä, mutta hän oli kyllä vaikuttava tekijä vasemmistolaisena. vasemmistohan tekee yhteistyötä sod.demien kanssa joten eihän se ihme.
Kyllä Gudrunin vasemmistopuolue sai noin 13% kaikista äänistä parhaimillaan. Ei mikään huono saavutus lainkaan.
En osaa sanoa kuinka paljon vasemmistolaisia kuutsuu itseään feministeiksi. Luulisn että suurin osa ruotsalaiaista feministeistä oat sos. demiläisiä....oikeistofeministit ovat punaisia raivosta, kun "feministipuolue" on vasemmistolainen....
Niin etta vasemmistolaisuus on siis heidan mielestaan kaapannut feminismin...
Tittelityy veteli taalla jotain tilastoja, viitteet tosin jai takataskuun, etta naisjarjestoihin kuuluvat naiset, Suomessa, on enemmisto oikeistolaisia...
Noh...ehka tuo ei paljon sano. Eihan naisaktivismi valttamatta liity feminismiin...ja mikas siinakaan...varmaan on paljon hyvaa naisaktivismia...
En sitten tieda. Muutenkin pitaisi valtella eksymista palstoille krapulassa....ei pysy pakka ihan kasassa...
Mutta oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuuskin on nyt joskus ihan samaa sarjaa, ei valttamatta vastakohtia...
Ehka nukkumaan.... Mi-yes kirjoitti:
...oikeistofeministit ovat punaisia raivosta, kun "feministipuolue" on vasemmistolainen....
Niin etta vasemmistolaisuus on siis heidan mielestaan kaapannut feminismin...
Tittelityy veteli taalla jotain tilastoja, viitteet tosin jai takataskuun, etta naisjarjestoihin kuuluvat naiset, Suomessa, on enemmisto oikeistolaisia...
Noh...ehka tuo ei paljon sano. Eihan naisaktivismi valttamatta liity feminismiin...ja mikas siinakaan...varmaan on paljon hyvaa naisaktivismia...
En sitten tieda. Muutenkin pitaisi valtella eksymista palstoille krapulassa....ei pysy pakka ihan kasassa...
Mutta oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuuskin on nyt joskus ihan samaa sarjaa, ei valttamatta vastakohtia...
Ehka nukkumaan....Jos pidät esim. Naisjärjestöjenkeskusliittoa feministisenä, useimmat pitävät, tässä jäsenliittojen listaa. Ei vaikuta ainakaan minusta kovinkaan vasemmistolaiselta.
Africarewo ry
Architecta, Suomen Naisarkkitehtien Yhdistys - Finlands Kvinnliga Arkitekters Förening ry
DaisyLadies ry
Euroopan Naisten Liiton Suomen osasto ry
Eurooppanaiset ry
Finlands Svenska Gymnastikförbund rf
Finlands svenska Marthaförbund rf
Helsingin Saskia ry
Insinöörien rouvat ry
Kalevalaisten Naisten Liitto ry
Kassandra ry
Kokoomuksen Naisten Liitto ry
Kotitalousopettajien liitto - Hushållslärarnas förbund ry
Kuluttajaekonomistit ja teknologit ry (COTES)
Lastentarhanopettajaliitto LTOL - Barnträdgårdslärarförbundet BTLF ry
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry
Maanpuolustusnaisten Liitto ry
Marttaliitto ry
Naisagronomit ry
Naisjuristit - Kvinnliga jurister ry
Naismetsänhoitajat ry
Naisopiston Ystävät ry
Naisten Apu Espoossa ry
Naisten Idea- ja Keksintöliitto ry
Naisten Klubi Yhdessä ry
Naisten Kulttuuriyhdistys ry
Naistenkartano ry
Naisten Rakentavan Asumisen Yhdistys - Kvinnornas Bygga och Bo Förening ry
Naisteologit ry, Kvinnliga teologer rf
Naistoimittajat ry
Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto ry
Perussuomalaiset Naiset ry
ProMama ry, ProMama rf
Puutarhanaiset - Trädgårdskvinnorna ry
Soroptimist International of Finland ry
Sotilaskotiliitto - Soldathemsförbundet ry
Suomalainen Naisliitto ry
Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry
Suomen Delta Kappa Gamma -yhdistys ry
Suomen Keskustanaiset ry
Suomen Kosmetologien Yhdistys - Kosmetologföreningen i Finland ry
Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry, Finlands Kristdemokratiska (KD) Kvinnor rf
Suomen Kätilöliitto - Finlands Barnmorskeförbund ry
Suomen Liberaalinaiset ry
Suomen liike- ja virkanaisten liitto - Finlands yrkeskvinnors förbund ry
Suomen Lottaperinneliitto ry
Suomen Naishammaslääkärit ry
Suomen Naislääkäriyhdistys - Finlands kvinnliga läkares förening ry
Suomen Naisyhdistys ry
Suomen Valkonauhaliitto - Förbundet Vita Bandet i Finland ry
Suomen Voimisteluliitto SVoLi ry
Svenska Kvinnoförbundet rf
Tekstiiliopettajaliitto ry, Textillärarförbundet rf
Vaikuttajaverkosto Woman ry
Vantaan Nicehearts ry
Vihreät Naiset ry, Gröna Kvinnor rf
Yrittäjänaisten Keskusliitto ry
WIZO rf
ZONTA International Piiri 20 ry- kynää riistävä teroitin
Tittelityy kirjoitti:
Jos pidät esim. Naisjärjestöjenkeskusliittoa feministisenä, useimmat pitävät, tässä jäsenliittojen listaa. Ei vaikuta ainakaan minusta kovinkaan vasemmistolaiselta.
Africarewo ry
Architecta, Suomen Naisarkkitehtien Yhdistys - Finlands Kvinnliga Arkitekters Förening ry
DaisyLadies ry
Euroopan Naisten Liiton Suomen osasto ry
Eurooppanaiset ry
Finlands Svenska Gymnastikförbund rf
Finlands svenska Marthaförbund rf
Helsingin Saskia ry
Insinöörien rouvat ry
Kalevalaisten Naisten Liitto ry
Kassandra ry
Kokoomuksen Naisten Liitto ry
Kotitalousopettajien liitto - Hushållslärarnas förbund ry
Kuluttajaekonomistit ja teknologit ry (COTES)
Lastentarhanopettajaliitto LTOL - Barnträdgårdslärarförbundet BTLF ry
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry
Maanpuolustusnaisten Liitto ry
Marttaliitto ry
Naisagronomit ry
Naisjuristit - Kvinnliga jurister ry
Naismetsänhoitajat ry
Naisopiston Ystävät ry
Naisten Apu Espoossa ry
Naisten Idea- ja Keksintöliitto ry
Naisten Klubi Yhdessä ry
Naisten Kulttuuriyhdistys ry
Naistenkartano ry
Naisten Rakentavan Asumisen Yhdistys - Kvinnornas Bygga och Bo Förening ry
Naisteologit ry, Kvinnliga teologer rf
Naistoimittajat ry
Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto ry
Perussuomalaiset Naiset ry
ProMama ry, ProMama rf
Puutarhanaiset - Trädgårdskvinnorna ry
Soroptimist International of Finland ry
Sotilaskotiliitto - Soldathemsförbundet ry
Suomalainen Naisliitto ry
Suomen Akateemisten Naisten Liitto - Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry
Suomen Delta Kappa Gamma -yhdistys ry
Suomen Keskustanaiset ry
Suomen Kosmetologien Yhdistys - Kosmetologföreningen i Finland ry
Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry, Finlands Kristdemokratiska (KD) Kvinnor rf
Suomen Kätilöliitto - Finlands Barnmorskeförbund ry
Suomen Liberaalinaiset ry
Suomen liike- ja virkanaisten liitto - Finlands yrkeskvinnors förbund ry
Suomen Lottaperinneliitto ry
Suomen Naishammaslääkärit ry
Suomen Naislääkäriyhdistys - Finlands kvinnliga läkares förening ry
Suomen Naisyhdistys ry
Suomen Valkonauhaliitto - Förbundet Vita Bandet i Finland ry
Suomen Voimisteluliitto SVoLi ry
Svenska Kvinnoförbundet rf
Tekstiiliopettajaliitto ry, Textillärarförbundet rf
Vaikuttajaverkosto Woman ry
Vantaan Nicehearts ry
Vihreät Naiset ry, Gröna Kvinnor rf
Yrittäjänaisten Keskusliitto ry
WIZO rf
ZONTA International Piiri 20 ryVoi marttakerho sentään...
kynää riistävä teroitin kirjoitti:
Voi marttakerho sentään...
Naisjärjestöjen keskusliitto siis on ???
kynää riistävä teroitin kirjoitti:
Voi marttakerho sentään...
Tuskin Nytkistä kukaan väittää muuksi, kuin feministiseksi järjestöksi jäsenluettelo on tässä.
Puheenjohtaja:
Suomen Kristillisdemokraattiset Naiset ry
Leena Rauhala
Muut hallituksen jäsenet ovat: Varajäsen:
Kokoomuksen Naisten Liitto ry
Taru Tujunen
Anneli Sarkamies
anneli(at)kokoomusnaiset.fi
Naisjärjestöjen Keskusliitto ry
Leena Ruusuvuori
Mannerheimintie 40 A 17, 00100 Helsinki
P. 494 212
Fax. 494 617
leena.ruusuvuori(at)co.inet.fi
Leena Salmensaari
leena.salmensaari(at)evl.fi
Perussuomalaiset Naiset ry
Marjo Pihlman
Sosialidemokraattiset Naiset
raija.rimpilainen(at)sdp.fi
Merja-Hannele Vuohelainen
merja.vuohelainen(at)sdp.fi
Suomen Keskustanaiset ry
Mari Kokko
Suomen Naistutkimuksen Seura ry
Eeva Raevaara
Vasemmistonaiset
Lena Paju
Viheniemenkatu 5 A, 00530 Helsinki
Vihreät Naiset ry
Elina Hatakka
Unioni, Naisasialiitto Suomessa ry
Kirsti Suoranta
paasihteeri(at)naisunioni.fi
Svenska Kvinnoförbundet rf.
Anna Lena Karlsson-Finne
- ohjelman katsonut
En kannata naisten väkivaltaista kohtelua, mutta nyt sekin tiedetään, että feminismi on sairasta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad921489- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että391885- 160870
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632