Kulttuuriministeri Tanja Saarela lienee ministereidemme nuorimmasta päästä, ellei peräti nuorin? Hänen terveytensä on kuitenkin erittäin heikko ja tehtävät jäävät toistuvasti hoitamatta. Ministerin posti vaikuttaa olevan liian raskas hänen kantaa. Vaalit ovat jo lähellä, joten tuskin näemme enää tässä vaiheessa mitään dramaattisia vaihdoksia, mutta jonkinlainen fyysinen kunto- ja terveystarkastus olisi tulevaisuudessa paikallaan ministeriehdokkaille. Lääkäri voisi evätä liian kevyillä fyysisillä tai psyykkisillä varustetun ehdokkaan jäsenyyden valtioneuvostossa.
Vastaukset 7
- Ulkosuomalainen
Siis, kysymyshän on aikalisästä ja äänestäjien sympatiasta. Vaivoja tulee ennen vaaleja.Tällä voi missi kiinitää huomiota pois kyvyttömyydestä hoitaa työtään edustajana.
- individi
Missi Saarela on ministeriaikoinaan sairastellut toistuvasti.
- Oikein arvannut
Edellisen kerran kun Saarela oli julkisuuden pyörityksessä ja uhkasi jäädä tappiolle, sanoin ystävälleni, että lyödäänkö vetoa, että sairauslomalla tämä korjataan ja Saarela saa kansan sympatiat. Toteutui muutamien päivien kuluttua ennustuksestani, jolloin Saarela sairastui vakavasti "mediasaasteesta". Miten sairas lie ollut, mutta vastinetta median kritiikittömästi julkaistavaksi häneltä kyllä virtasi.
Kun mediatähti Saarela joutui tappiolle budjettiriihessä, alkoi taas vimmattu puolustautuminen ja asioiden selittely itselleen parhain. Tälläkin kertaa ennustin, että sairauslomaa alkaa pukata .... ja eilenhän se sitten tiedotettiin.
Kaikki kunnioitus sairauksia kohtaan, sairastuminen on vakava asia, mutta sillä pelaaminenja sympatian kerääminen on vastenmielistä.
Vaaleissa kannattaisi huomata, että ministerin posti ei todellakaan ole heikkokuntoisille, ei psyykkisesti eikä fyysisesti. Muistakaamme tämä.
Vienonen-Karpela-Saarelalla jokainen liike on osa isoa mediapeliä. Nytkin tämä "sairaus" julkistettiin näyttävästi kummassakin iltapäivälehdessä.
Saarela koittaa kääntää huomion jälleen kerran pois omasta substanssin puutteestaan. Tälläkin "sairaudella" valmistaudutaan ensi kevään eduskuntavaaleihin. Saarelan omaan kannattajakuntaan tällainen temppuilu puree.- Jippe
Jännittää hirveesti että kärähtääkö Tanja taas sairaslomalla Tukholmasta shoppailemasta!!!
- Iltapäivälehdistä
Ja taas eilisissä iltapäivälehdissä tehtiin Saarelan vaalikampanjaa. Nyt ko tähti kertoo olevansa oikein supermamma tai jotakin vastaavaa.
Oksettavaa julkisuutta. Voisiko Saarelaa vaatia kertomaan sairauksiensa todelliset syyt ja dignoosit? - tohtori Sykerö
Hyvät veljet älkää nyt hitossa kadehtiko Saarelan sairauksia. Ei kenenkään mahanahkaan viiltoa tehdä jos ei ole todella tarve. Hupioperaatioita ei kukaan täysjärkinen mene tekemään. Paitsi ne kauneusleikkaukset...jos nekään.
Jos lehdet kirjoittavat Tanjasta se on lehtien asia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381530- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi279784- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571- 60567