Hei arvon naiset, en tiedä kuuluuko tämä tälle palstalle, mutta toivottavasti voitte auttaa minua mieltäni askarruttaneessa kysymyksessä. MInulla on tapana aina ajoittain kirjoitella tälläkin, mutta en nyt välittäisi tuoda tässä yhteydessä tänne luomaani identiteettiä esille.
Olen muutaman kerran säpsähtänyt siihen,kun eräs nuori alaiseni on muutaman palaverin yhteydessä kurkottanut olkapääni yli niin, että hänen rintansa ovat painautuneet hartiaani. Viime palaverissa hän teki sen kaksi kertaa: ensimmäisellä kerralla väistin, mutta toisella kerralla halusin kokeilla väistääkö hän, mutta mitään ei tapahtunut ja tunsin hänen rintansa ainakin 10 sekunnin ajan. Otimme tiimistä tällä viikolla ryhmäkuvan ja taas yllättäen tunsin hänen rintansa käsivarttani vasten.
Minua askarruttaa tietysti se, että liittyykö hänen puskemiseensa viesti vai voiko se olla vain tahatonta? MIkä on naisen suhde hänen rintoihinsa ja mitä hän niiden kautta tuntee. Tiedostaak nainen, että hänen rintansa painavat miehen selkää, ovatko rinnat naiselle luonnollinen osa kehoa kuten vaikka esim. käsivarsi, jonka painautiminen miestä vasten esim tungoksessa ei tunnu sen kummallisemmalta tai merkityksemmälliseltä kosketukselta. MIten intiimisti nainen ottaa tuollaisen kosketuksen. Pakkohan naisen on tajuta, että mies ei voi olla huomaatta rintojen kosketusta ja nielaisee helposti pari kertaa tyhjää tuollaisessa tilanteessa.
MInä otan sen ainakin jonkin sortin viestinä, mutta olisin halunnut kuulla mitä mitä mieltä naiset ovat tuosta tilanteesta: lähettääkö hän viestiä minulle vai voiko se olla tahatonta?
toinen kysymys: voisiko tuo olla seksuaalista häirintää, täyttääkö se sen merkit?
MItä nainen tuntee ja ajattelee rintojensa kautta?
62
5747
Vastaukset
- harkitusti..
Korostan, että tämä on nyt vain oma näkemykseni.
Minusta nainen ei tunge rintojaan toistuvasti ketään vasten eri tilanteissa tiedostamattaan.
Tuskin tämä nuori nainen siitä mitään seksuaalista kiksiä saa, mutta kyllä hän sillä jotain haluaa viestittää. Joko kiinnostusta sinuun tai sitten kyse on kiusanteosta, jota voitaneen pitää jonkin sortin seksuaalisenakin häirintänä.
Jos mies "tahattomasti" painautuisi jonkun naisen rintavarustusta vasten se kyllä tulkittaisiin samoin, niin että mielestäni tuo tunnusmerkistö täyttyisi tässäkin.- se sama vakkari
Ei tuo nyt ole ihan toistuvaa, koska sellaista tilannetta tai tilaisuutta ei toistuvasti toimistolla tule. Mutta ehkä se on tapahtunut muutaman kerran parin viimeisen viikon aikana. Eli olet sitä mieltä, että hän pyrkii tekemään jonkin sortin vaikutuksen... viettelemään?
Avaukseni saattaa kuulostaa naivilta, mutta en ole vain kovinkaan usein tällaiseen törmännyt. Ai niin, onhan toimistollamme eräs silmiin pistävän suuri hinkkinen kaunotar, joka joskus esim baaritiskillä tulee lähelle juttelemaan ja olen tuntenut myös hänen puskunsa, mutta ne ovat ainoat.
Minusta se on aika kivaa flirttiä, mutta toisaalta erittäin hämmentävää, koska en tiedä mitä siinä tilanteessa minulta odotetaan tai mikä on sopivaa. Vaistomaisesti sitä pyrkii väistämään, koska on hieman kuin kielletyllä alueella.
- no tuota...
se on kuule ihmisestä kiinni... ei ainakaan minulla ole tapana tunkea rintojani joka paikaan, mutta jos nyt sattuu niin käymään että ne miehen selkään osuu, niin ei sekään nyt haittaa.ja jossain tilanteissa ne bosat nyt vain on tiellä, ja osuu paikkoihin mihin ei ehkä pitäs... kaikkee ei kannata ottaa niin vakavasti!
- se sama vakkari
Joo, siis tämä on se toinen vaihtoehto, jota olen "pohtinut" eli ei kannata ottaa vakavasti. Eli tällainen tissien töytäisi tai pusku ei tunnu naisessa tai ainakaan sinussa sen kummemalta kuin jos olkapääsi nojaisi mieheen, niinkö? Entä sitten se, että hän nojaa minuun kevyesti pidemmän aikaa? voiko sekin olla vain ihan tahatonta tilanteen tai työtehtävän luomaa normaalia läheisyyttä?
Eli edelleen, tämä ei tänne kuuluisi, mutta haluaisin vain kuulla miten nainen tuon tilanteen kokee tai elää.
- Wanha muistelee
"...Otimme tiimistä tällä viikolla ryhmäkuvan ja taas yllättäen tunsin hänen rintansa käsivarttani vasten..."
17 vuotiaan rintoja kosketellut 56 vuotias opettaja tuomittiin...
Kirjoittanut: ...70:neen päiväsakkoon 4.10.2006 klo 16.28
Valtimolla metsäkonekoulun opettaja kosketteli opetustilanteessa 17-vuotiaan oppilaansa rintoja kahdesti metsäkoneen ohjaamossa.
56-vuotias opettaja tuomittiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 70 päiväsakkoon, mistä kertyy maksettavaa 420 euroa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000001652&posting=22000000020114804 Seksuaalinen härintä voi olla varsin monimuotoista, oleellista häirinässä on tietenkin se, että se tuntuu kohteestaan epämiellytävältä ja on vastentahtoista. Tässä on samasta asiasta kysymys, kuin kiusaamisessa. Ainoastaa kohteeksi joutunut voi määritellä rajat, siitä onko häirintää/kiusaamista tapahtunut. Rajanveto johtuu siitä, että ihmisten sietokyky on erilainen. Mikä on toisesta kevyttä flirttiä, voi toisesta tuntua jo kiusalliselta.
Kyllä, nainen aika tarkotuksella rintojaan tuo esiin, jos toistuvasti painalluksia kehossaan tuntee. Ulottuvuus ei niin suuri ole, ettei vartalon osia voisi havaita. Vaikuttaisi siltä, että kyseessä on varsin suorasukainen flirtti. Sitä on vaikea sanoa, mikä on sitten ko. toiminnan perimmäinen tarkoitus. Mikäli tarkoituksena on ainoastaan herättää kiinnostus, ilman sen kummempaa tarkoitusta. Keskustelu voi käydä varsin vaikeaksi, mikäli haluaa syistä selvyyttä saada. Koskettelu on helposti selitettävissä tahattomaksi.
Naisilla voi olla joskus tarve herättää seksuaalinen kiinnostus, ilman sen kummempaa tarkoitusta mennä pidemälle. Nämä naiset voivat valita kohteeksi lähes miehen kuin miehen ja kohteita voi olla paljonkin samanaikaisesti. Haluttavaksi itsensä kokeminen on palkinto jo sinänsä.- Mi-yes
"Naisilla voi olla joskus tarve herättää seksuaalinen kiinnostus, ilman sen kummempaa tarkoitusta mennä pidemälle. Nämä naiset voivat valita kohteeksi lähes miehen kuin miehen ja kohteita voi olla paljonkin samanaikaisesti. Haluttavaksi itsensä kokeminen on palkinto jo sinänsä."
Tuo pitää kyllä paikkansa, ja väittäisinpä että moni mies on jäänyt pureskelemaan kynsiään, milloin nolostuneena, milloin ihmeissään, ja milloin jopa vihoissaan. Osalle tuo ei kai valkene koskaan (?), ja joskus se on selvä juttu, joskus tuota ei enää "muistakkaan".
En nyt uskalla tuosta tehdä kaikenkattavia johtopäätöksiä, mutta uskoisin, että tuo ei ole ihan kaikille miehille täysin selvä juttu. Ei välttämättä vaikka se kirjoitettaisiin joka päivä aamun Hesarin etusivullekkaan.
Miehisessä seksuaalisuudessa en pahemmin tuota ilmiötä ole ollut havaitsevinani. Jos ei eri taidemuotoja lasketa tähän mukaan.
Myös eri kulttuureissa seksuaalisuus ilmenee eri tavoin. Tietyissä kulttuureissa miehen ja naisen kahdenkeskeinen keskustelu voi olla myös luonteeltaan hyvinkin seksuaalinen tapahtuma.
Mutta tekipä mieli vastata, koska tämä kysymys on tosiaan askarruttanut ihan lähiaikoina. - S_guru
Iskuyritykset ym muuttuvat seksuaaliseksi häirinnäksi vasta sen jälkeen, kun häirinnän kohde on kieltänyt häiritsijää jatkamasta yrityksiään.
- jorojukka-kukka
Jos nainen kurkottaa miehen yli jossain tilanteessa ja hänen rintansa koskettavat miestä, niin ei tämä ole millään tavalla tarkoituksellista. En minä ainakaan ajattele rintaani sen erikoisempana kuin kättäni ja kosketanhan minä ihmisiä käsillä hyvinkin usein. Ja omat rintani ovat sen kokoiset, että on hyvinkin mahdollista, että ne jossain vaiheessa kosketavat toisia ihmisiä.
Eli sanoisin: EI VIESTIÄ RINTOJEN KOSKETTAMISELLA!- P.e.p.e.
Jos nainen kurottaa ja mies jöröttää, paha juttu - sp:n tasa-arvon nimissä. Röyhkeä iskuyrityshän tuo oli, vaikkakin sinänsä ihan oukkendaali doukkendaali. Sex. häirintää? No ei tietystikään ollut.
- huhas
eipä mut koko piti mainita isoksi. penis olisi sinulla varmaan myös iso.
- tissipeliä
Mitä maailmaa sinä kukkis elät? Kyllä tasan varmasti nainen tietää mitä tekee tunkiessaan tissinsä kiinni mieheen. Ymmärrän toki, että bussissa, jossain ruuhkatilanteessa tms. voi sattua ennakoimattomia tilanteita.
Aloittajan kysymys nyt vaan sattui liittymään työyhteisössä, saman misun taholta tapahtuneeseen "rinnoilla kosketteluun". Tervehtiminen ja käsillä koskettaminen, esim. kannustava taputus olkapäälle tms. ovat ihan normaalia. Miestä työkaverina voi jopa halata, eikä siihen liity mitään sen kummempaa viestiä.
Tissipeli on tietoista, tämä on minun vakaa mielipiteeni. Mutta jatka valitsemallasi tiellä; ehkä tärppää uudelleen... - yksinkertainen
Eli sinulle on sinänsä sama, jos kävelet miehesi kanssa kadulla käsikädessä tai hänen käsi puristamassa rintaasi?
Jos naisen rinta on sama asia kuin käsi niin miksi ihmeessä esimerkiksi mainoksissa esiintyviä paljaita tai lähes paljaita käsivarsia moitita yhtä herkästi kuin rintojen paljastelua? - se sama vakkari
JOo, minä en puhunut hipaisusta vaan siitä, että hän koskettaa niillä minua pidemmän aikaa hyvin lähellä.
Kovin erilaisia tuntuu olevan naisten tuntemukset rintojensa suhteen. Ehkä ne eivät sinulla ole niin herkät tai sitten et koe erotiikkaa niin tärkeäksi? - saitpahan sanottua
Viestisi oli taas yhtä tyhjä, mutta sait kerrottua että sinulla on isot tissit :) Kuulostaa ihan pornochatin jutuilta, tuleeko useinkin siellä pokailtua?
- Outo Attraktori
Ensiksikin olen samaa mieltä Tittelityyn kanssa, että ko. tilanteen kohteeksi joutunut määrittelee sen, kokeeko tulleensa ahdisteluksi vai ei. Jos tilanteessa ahdistuu tai vaivautuu, kyse on ahdistelusta.
Toikseksi olisi mielenkiintoista ajatella palstan reaktiot samansisältöiselle jutulle, jossa "mies" ja "nainen" toisinpäin ja rinnat korvataan vaikkapa jollain miehen elimellä. Ja vielä vastaukseksi tulisi Jöriksen tyyppinen kirjoitus vastaavanlaisesti päinvastoin käännettynä, että "Kerrankos sitä ***llään ihmisiä tuolla vaikkapa työpaikalla tökkii, on sen kokoinenkin ettei voi mitään.... Ei siinä mitään sen kummempaa viestiä ole"
Olen varma, että ainakion Jöris olisi jo vaatimassa ahdistelijaa käräjille ja lähestymiskieltoon.... - koskematon
ovat kuin ajatuksesi. Ne eivät kosketa eikä niillä ole mitään vaikutusta. eli sanoisin: AJATUKSILLASI EI MITÄÄN VIESTIÄ.
- jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
Jos nainen kurottaa ja mies jöröttää, paha juttu - sp:n tasa-arvon nimissä. Röyhkeä iskuyrityshän tuo oli, vaikkakin sinänsä ihan oukkendaali doukkendaali. Sex. häirintää? No ei tietystikään ollut.
Jos minä kokoustilanteessa, jossa päydän ympärillä on tiukka tuolirivistö, nousen ja kurkottaudun kahden kaverin, jotka eivät tippaakaan väistä, välistä noukkimaan jonkun paprun pöydältä ja rintani, SIJAINTINSA VUOKSI, koskettavat jompaa kumpaa tai kumpaakin kaveria selkään tai olkapäähän, en todellakaan yritä heitä iskeä. En, vaikka he kuinka haluaisivat niin ajatella!
- jorojukka-kukka
huhas kirjoitti:
eipä mut koko piti mainita isoksi. penis olisi sinulla varmaan myös iso.
Pienillä rinnoilla on helpompi ahtautua lähelle, eikä kukaan tunne rinnan kosketusta, mutta isokokoisilla rinnoilla sama ei onnistukaan. Siitä nyt oli kysymys.
- jorojukka-kukka
Outo Attraktori kirjoitti:
Ensiksikin olen samaa mieltä Tittelityyn kanssa, että ko. tilanteen kohteeksi joutunut määrittelee sen, kokeeko tulleensa ahdisteluksi vai ei. Jos tilanteessa ahdistuu tai vaivautuu, kyse on ahdistelusta.
Toikseksi olisi mielenkiintoista ajatella palstan reaktiot samansisältöiselle jutulle, jossa "mies" ja "nainen" toisinpäin ja rinnat korvataan vaikkapa jollain miehen elimellä. Ja vielä vastaukseksi tulisi Jöriksen tyyppinen kirjoitus vastaavanlaisesti päinvastoin käännettynä, että "Kerrankos sitä ***llään ihmisiä tuolla vaikkapa työpaikalla tökkii, on sen kokoinenkin ettei voi mitään.... Ei siinä mitään sen kummempaa viestiä ole"
Olen varma, että ainakion Jöris olisi jo vaatimassa ahdistelijaa käräjille ja lähestymiskieltoon....Joudun työpäivän mittaan aika usein ahtaaseen hissiin, jossa takanani oleva mies tunkee ohitseni ja minä käännän itseäni sivuttain, jotta hän pääsee paremmin ohitseni ja hänen etumuksensa hankautuu useiksi sekunneiksi vasten pakaroitani. En vielä koskaan ole ajatellut, että tuo tapahtuu miehen taholta tahallisena tekona, vaan pelkän tilanahtauden vuoksi.
- Outo Attraktori
jorojukka-kukka kirjoitti:
Joudun työpäivän mittaan aika usein ahtaaseen hissiin, jossa takanani oleva mies tunkee ohitseni ja minä käännän itseäni sivuttain, jotta hän pääsee paremmin ohitseni ja hänen etumuksensa hankautuu useiksi sekunneiksi vasten pakaroitani. En vielä koskaan ole ajatellut, että tuo tapahtuu miehen taholta tahallisena tekona, vaan pelkän tilanahtauden vuoksi.
Kysyin, miten palstalla suhtauduttaisiin, jos juttu olisi ollut muuten samansisältöinen, kirjoittaja olisi ollut huolestunut nainen ja elimellään kyhnääjä olisi ollut mies?
Jotenkin minusta tuntuu, että hirttosilmukoita, polttorovioita tai ainakin lähestymiskieltoja olisi suuri joukko vakkareita jo ehdottamassa.... - jorojukka-kukka
Outo Attraktori kirjoitti:
Kysyin, miten palstalla suhtauduttaisiin, jos juttu olisi ollut muuten samansisältöinen, kirjoittaja olisi ollut huolestunut nainen ja elimellään kyhnääjä olisi ollut mies?
Jotenkin minusta tuntuu, että hirttosilmukoita, polttorovioita tai ainakin lähestymiskieltoja olisi suuri joukko vakkareita jo ehdottamassa....Sille taas, mitä sinusta tuntuu, en minä voi mitään. :D
- on...
Se on nykyään varmaan seksuaalista häirintää.Ole vaan varovainen. Nainen voi haastaat sut seksuaalisesta koskettelusta oikeuteen.
- yksinkertainen
ja ota ensi kerralla napakka ote rinnasta. Naisen tarkoitusperät tai niiden olemattomuus selviää kyllä todella nopeasti.
Reaktio voisi olla varsin yllättävä jo (todennäköisesti) epämiellyttävä.
Vaikuttaisi siltä, ensinäkin että nainen on kohtalaisen nuori. Tällöin oman viehätysvoiman testaaminen on tavallisempaa. Toisaalta takana saattaa olla nykyaikaisten flirttioppaiden lueskelu, Cosmopolitan saattaa kuulua lukemistoon. Rinnoilla anettava kevyt viestitys on nykyisin varsin trendikästä.
Mikäli arvailuni on oikean suuntainen, niin flirttailun keskusteluun otaaminen on hankalaa, koska tilanne on silloin hämmentävä malemille. Aloituskirjotuksessa on aistittavissa hämentyneisyyttä ja jos toiminnan ottaa keskustelun kohteeksi, ainakin keskustelun aloittajan on oltava varma, mitä hän tahtoo. Flirtti lopuu aikanaan, jos haluttua vastakaikua ei tule. Tietenkin jos koskettelu tuntuu kovin epämielyttävältä, siitä kannattaa keskustella. Ainakin välimatkaa olisi hyvä pitää.
Seksuaalisesta häirinnästä jos puhutaan, kohteeksi joutuneen on ilmaistava se, ettei hän tämän tyyppisestä toiminnasta pidä. Napakka ote rinnasta on niin suorasukaista toimintaa, että tekijän on ymmärettävä se, että kyse on epätoivotusta lähentelystä. Tästä on jo päätöksiä tullut. Naisten rintojen puristelu ja koskettelu on seksuaalista häirintää, tahattomat hipaisut eivät sitä ole.- yksinkertainen
Tittelityy kirjoitti:
Reaktio voisi olla varsin yllättävä jo (todennäköisesti) epämiellyttävä.
Vaikuttaisi siltä, ensinäkin että nainen on kohtalaisen nuori. Tällöin oman viehätysvoiman testaaminen on tavallisempaa. Toisaalta takana saattaa olla nykyaikaisten flirttioppaiden lueskelu, Cosmopolitan saattaa kuulua lukemistoon. Rinnoilla anettava kevyt viestitys on nykyisin varsin trendikästä.
Mikäli arvailuni on oikean suuntainen, niin flirttailun keskusteluun otaaminen on hankalaa, koska tilanne on silloin hämmentävä malemille. Aloituskirjotuksessa on aistittavissa hämentyneisyyttä ja jos toiminnan ottaa keskustelun kohteeksi, ainakin keskustelun aloittajan on oltava varma, mitä hän tahtoo. Flirtti lopuu aikanaan, jos haluttua vastakaikua ei tule. Tietenkin jos koskettelu tuntuu kovin epämielyttävältä, siitä kannattaa keskustella. Ainakin välimatkaa olisi hyvä pitää.
Seksuaalisesta häirinnästä jos puhutaan, kohteeksi joutuneen on ilmaistava se, ettei hän tämän tyyppisestä toiminnasta pidä. Napakka ote rinnasta on niin suorasukaista toimintaa, että tekijän on ymmärettävä se, että kyse on epätoivotusta lähentelystä. Tästä on jo päätöksiä tullut. Naisten rintojen puristelu ja koskettelu on seksuaalista häirintää, tahattomat hipaisut eivät sitä ole.enhän minä tuota tosissani.
Flirttiin pitäisi osata suhtautua oikein. Mukavaahan se on jos joku flirttailee. Joskus siihen voi jopa innostua lähtemään mukaan. Tuollaisessa nojailutyylisessä "lähentelyssä" voi vaikka rintojen koskettaessa nojata hieman niitä vasten. Tuostapa sitten näkee reaktion. Nojailuhan voi olla sitten ikävän reaktion seuratessa tahatonta kuten se nojailu.
Meidän myyntinaisella oli tapana välillä kyykistellä edessäni niin, että stringit vain vilkkuivat. Eihän se aina tahallista ollut, mutta jos kahvia on välillä juotava kyykistyen pöytäni ääreen niin kaikenlaisia vaihtoehtoja motiiveista juolahtaa mieleen. Mutta mikäs siinä, nätti peppuhan tuolla on. Sitä paitsi tämän naisen kanssa jutut ovat vähän väliä sellaisia puolivihjailevia. Molemmilla on mielitietyt omilla tahoillaan, joten mitään sen suurempaa ei tule tapahtumaan koskaan.
Flirttailua varmasti tapahtuu monella työpaikalla puoleen jos toiseen. Vahinko vain jos nämä ymmärretään väärin. Seuraukset voivat olla moninaisia, mutta sitäkin ikävämpiä esimerkiksi saunailloissa tai muilla yrityksen yhteisillä tempauksilla.
Rintojen kosketukselle pitäisi luoda säännöstö. Millainen kosketus ja mihin kohtaan. Näillä olisi omat merkityksensä. Röyhkeä rinnoilla naamaan törmääminen tarkoittaisi, että nähdä toimistotarvikevarastossa. Vieton selkään hipaisu olisi sitten vain pieni sinällään merkityksetön flirtti.
Tai jotain. - häirintä..
Tittelityy kirjoitti:
Reaktio voisi olla varsin yllättävä jo (todennäköisesti) epämiellyttävä.
Vaikuttaisi siltä, ensinäkin että nainen on kohtalaisen nuori. Tällöin oman viehätysvoiman testaaminen on tavallisempaa. Toisaalta takana saattaa olla nykyaikaisten flirttioppaiden lueskelu, Cosmopolitan saattaa kuulua lukemistoon. Rinnoilla anettava kevyt viestitys on nykyisin varsin trendikästä.
Mikäli arvailuni on oikean suuntainen, niin flirttailun keskusteluun otaaminen on hankalaa, koska tilanne on silloin hämmentävä malemille. Aloituskirjotuksessa on aistittavissa hämentyneisyyttä ja jos toiminnan ottaa keskustelun kohteeksi, ainakin keskustelun aloittajan on oltava varma, mitä hän tahtoo. Flirtti lopuu aikanaan, jos haluttua vastakaikua ei tule. Tietenkin jos koskettelu tuntuu kovin epämielyttävältä, siitä kannattaa keskustella. Ainakin välimatkaa olisi hyvä pitää.
Seksuaalisesta häirinnästä jos puhutaan, kohteeksi joutuneen on ilmaistava se, ettei hän tämän tyyppisestä toiminnasta pidä. Napakka ote rinnasta on niin suorasukaista toimintaa, että tekijän on ymmärettävä se, että kyse on epätoivotusta lähentelystä. Tästä on jo päätöksiä tullut. Naisten rintojen puristelu ja koskettelu on seksuaalista häirintää, tahattomat hipaisut eivät sitä ole.Ymmärränkö nyt sinut oikein. Siis jos mies puristaa naista rinnasta, se on mielestäsi seksuaalista häirintää. Mutta jos nainen hipelöi miestä niillä samoilla kapistuksilla, se on pelkkää flirttiä. Ei mene jakeluun, sorry.
Molemmissa tapauksissa seksuaalisen häirinnän tunnusmerkit ovat ihan selvät. Eri asia on, jos kaikki tämä tehdään "yhteisestä sopimuksesta", mutta nythän puhutaan työpaikan koukeroista. - Se sama vakkari
Tittelityy kirjoitti:
Reaktio voisi olla varsin yllättävä jo (todennäköisesti) epämiellyttävä.
Vaikuttaisi siltä, ensinäkin että nainen on kohtalaisen nuori. Tällöin oman viehätysvoiman testaaminen on tavallisempaa. Toisaalta takana saattaa olla nykyaikaisten flirttioppaiden lueskelu, Cosmopolitan saattaa kuulua lukemistoon. Rinnoilla anettava kevyt viestitys on nykyisin varsin trendikästä.
Mikäli arvailuni on oikean suuntainen, niin flirttailun keskusteluun otaaminen on hankalaa, koska tilanne on silloin hämmentävä malemille. Aloituskirjotuksessa on aistittavissa hämentyneisyyttä ja jos toiminnan ottaa keskustelun kohteeksi, ainakin keskustelun aloittajan on oltava varma, mitä hän tahtoo. Flirtti lopuu aikanaan, jos haluttua vastakaikua ei tule. Tietenkin jos koskettelu tuntuu kovin epämielyttävältä, siitä kannattaa keskustella. Ainakin välimatkaa olisi hyvä pitää.
Seksuaalisesta häirinnästä jos puhutaan, kohteeksi joutuneen on ilmaistava se, ettei hän tämän tyyppisestä toiminnasta pidä. Napakka ote rinnasta on niin suorasukaista toimintaa, että tekijän on ymmärettävä se, että kyse on epätoivotusta lähentelystä. Tästä on jo päätöksiä tullut. Naisten rintojen puristelu ja koskettelu on seksuaalista häirintää, tahattomat hipaisut eivät sitä ole.Taustoista vielä, että olen itse 47 ja tämä nainen 28 KTM ekassa työpaikassaan. Hän työskentelee alaisenani ja meillä menee suureta ikäerosta huolimatta ihan kivasti, sama huumorintaju, musiikkimaku, kiinnostuksen kohteet jne sekä muita samanlaisia asioita taustalla. Hän on erittäin avoin, nätti ja ulospäinsuuntautunut. HÄn on erittäin aktiivinen ja mukana kaikissa firmojen bileissä, jonne meille tulee kutsuja. Hän on sanonut huppelissa pitävänsä minua esikuvanaan yms. Ainahan sitä pomoaan voi mielistellä, mutta en usko kaiken olevan kuitenkaan ihan feikkiä. Kyllähän me katsomme toisiamme normaalia pidempään ja hymyilemme aina käytävällä kohdatessamme. Semmosta kivaa pientä silmäpeliä.
Asiassa on vain kaksi muttaa: Molemmilla on omat kuviot ja kokemuskesta tiedän, että työpaikkaromanssit eivät pääty hyvin. Toinen joutuu lähtemään syystä tai toisesta. Minun tilanteeni on kuitenkin tukala, koska tuollaiset pikkueleet herättävät kiustausta ja ikään kuin kannustavat etenemään. MIes alkaa niin helposti ajattelemaan muulla kuin päällään. Olen ikään kuin kahden välillä ja mietin, että oliko tuo hänen eleensä rohkaisu siirtyä eteenpäin vai voiko se olla vain aivan tahatonta tai tiedostomatonta kuten tuo Jörde sanoi? Vaikuttaisi siltä, että kaikki häntä lukuunottamatta pitää rinnoilla koskettelua aivan selvänä tapauksena.
Itse asiassa tämä rintakontakti syntyi tilanteessa jossa teimme aluksi hänen kanssaan brain stormausta vierekkäin työpöytäni äärellä. Sitten joukkoomme liittyi eräs toinen toimiston uusista naisista, joka istui toiselle puolelleni. Olen lukenut, miten naisilla on taipumus merkitä reviirinsä. Kun esim. pariskunnan seuraan liittyy toinen viehättävä nainen, vaimo alkaa korjaamaan miehensä kravaattia tai nyppimään hiuksia puvun hihasta jne.
tässä tapauksessa tuo seksuaalinen häirintä on ihmisten vastauksissa saanut aivan liikaa huomiota. En halunnut painottaa sitä vaan pikemminkin halusin kuulla miten naiset mieltävät hänen eleensä. Häirintä taitaa olla miehen ja naisen kannalta erilaista, koska he ovat seksuaalisesti erilaisia. Minä luulen, että tällaisessa tapauksessa kyseessä on vallanhimo eli hän nauttii vallantunteesta, kun saa pomonsa pään sekaisin tai ainakin yrittää sitä. tai sitten se klassinen reittä pitkin eteenpäin... häirintä.. kirjoitti:
Ymmärränkö nyt sinut oikein. Siis jos mies puristaa naista rinnasta, se on mielestäsi seksuaalista häirintää. Mutta jos nainen hipelöi miestä niillä samoilla kapistuksilla, se on pelkkää flirttiä. Ei mene jakeluun, sorry.
Molemmissa tapauksissa seksuaalisen häirinnän tunnusmerkit ovat ihan selvät. Eri asia on, jos kaikki tämä tehdään "yhteisestä sopimuksesta", mutta nythän puhutaan työpaikan koukeroista.Minun mielipiteilläni ei ole sinänsä merkitystä, mikäli puhutaan seksuaalisesta häirinnästä. En ole linjauksia ollut tekemässä. Kantani perustuu työterveyslaitoksen kannanottoihin ja osittain myös oikeuden päätöksiin. Rintojen puristelu/puristaminen on seksuaalista häirintää, vaikka niin tehtäisiin ainoastaan kerran. Rintojen hipaiseminen ei sitä ole, mikäli tapa ei ole toistuvaa. Rinnoilla hipaisemisesta en tiedä kenenkään valittaneen, nykyisin en tosin niin aktiivisesti seuraa oikeusjuttuja.
Seksuaalisen häirinnän tunnusmerkkeihin kuuluu häiriintyminen, ts. kyseessä on epätoivottu koskettelu, vihjailu, suorasukainen ehdottelu tms.. siten että kohteeksi joutunut kokee tämän huomion kiusalliseksi. Kiusaantuneisuus on hyvä ilmaista selkeästi ja mikäli tämä ei vielä riitä, prosessin voi nostaa.- Se sama vakkari
Tittelityy kirjoitti:
Minun mielipiteilläni ei ole sinänsä merkitystä, mikäli puhutaan seksuaalisesta häirinnästä. En ole linjauksia ollut tekemässä. Kantani perustuu työterveyslaitoksen kannanottoihin ja osittain myös oikeuden päätöksiin. Rintojen puristelu/puristaminen on seksuaalista häirintää, vaikka niin tehtäisiin ainoastaan kerran. Rintojen hipaiseminen ei sitä ole, mikäli tapa ei ole toistuvaa. Rinnoilla hipaisemisesta en tiedä kenenkään valittaneen, nykyisin en tosin niin aktiivisesti seuraa oikeusjuttuja.
Seksuaalisen häirinnän tunnusmerkkeihin kuuluu häiriintyminen, ts. kyseessä on epätoivottu koskettelu, vihjailu, suorasukainen ehdottelu tms.. siten että kohteeksi joutunut kokee tämän huomion kiusalliseksi. Kiusaantuneisuus on hyvä ilmaista selkeästi ja mikäli tämä ei vielä riitä, prosessin voi nostaa.Kyllä minusta voi ainakin miehen kannalta olla häirintää sellainen käytös, joka saa hänet pois suunniltaan. Miehen koneisto on kai rakennettu suvunjatkamista varten eli kokee asian kiihottavana, mutta ei haluaisi kiihottua. Nainen, joka koskettelee miestä intiimisti miehuksesta... perheenisä ei tunne sitä välttämättä vastemielisenä, mutta joutuu taistelemaan sisällään syttyvää himoa vastaan.
Mielestäni tämä on häirintä on hieman eri asia naisten ja mieten kannalta, koska he ovat tämän asian suhteen erilaisia. Kyllähän sinä tiedät ne naisten aseet ja miten niitä käytetään, vai mitä :) Se sama vakkari kirjoitti:
Taustoista vielä, että olen itse 47 ja tämä nainen 28 KTM ekassa työpaikassaan. Hän työskentelee alaisenani ja meillä menee suureta ikäerosta huolimatta ihan kivasti, sama huumorintaju, musiikkimaku, kiinnostuksen kohteet jne sekä muita samanlaisia asioita taustalla. Hän on erittäin avoin, nätti ja ulospäinsuuntautunut. HÄn on erittäin aktiivinen ja mukana kaikissa firmojen bileissä, jonne meille tulee kutsuja. Hän on sanonut huppelissa pitävänsä minua esikuvanaan yms. Ainahan sitä pomoaan voi mielistellä, mutta en usko kaiken olevan kuitenkaan ihan feikkiä. Kyllähän me katsomme toisiamme normaalia pidempään ja hymyilemme aina käytävällä kohdatessamme. Semmosta kivaa pientä silmäpeliä.
Asiassa on vain kaksi muttaa: Molemmilla on omat kuviot ja kokemuskesta tiedän, että työpaikkaromanssit eivät pääty hyvin. Toinen joutuu lähtemään syystä tai toisesta. Minun tilanteeni on kuitenkin tukala, koska tuollaiset pikkueleet herättävät kiustausta ja ikään kuin kannustavat etenemään. MIes alkaa niin helposti ajattelemaan muulla kuin päällään. Olen ikään kuin kahden välillä ja mietin, että oliko tuo hänen eleensä rohkaisu siirtyä eteenpäin vai voiko se olla vain aivan tahatonta tai tiedostomatonta kuten tuo Jörde sanoi? Vaikuttaisi siltä, että kaikki häntä lukuunottamatta pitää rinnoilla koskettelua aivan selvänä tapauksena.
Itse asiassa tämä rintakontakti syntyi tilanteessa jossa teimme aluksi hänen kanssaan brain stormausta vierekkäin työpöytäni äärellä. Sitten joukkoomme liittyi eräs toinen toimiston uusista naisista, joka istui toiselle puolelleni. Olen lukenut, miten naisilla on taipumus merkitä reviirinsä. Kun esim. pariskunnan seuraan liittyy toinen viehättävä nainen, vaimo alkaa korjaamaan miehensä kravaattia tai nyppimään hiuksia puvun hihasta jne.
tässä tapauksessa tuo seksuaalinen häirintä on ihmisten vastauksissa saanut aivan liikaa huomiota. En halunnut painottaa sitä vaan pikemminkin halusin kuulla miten naiset mieltävät hänen eleensä. Häirintä taitaa olla miehen ja naisen kannalta erilaista, koska he ovat seksuaalisesti erilaisia. Minä luulen, että tällaisessa tapauksessa kyseessä on vallanhimo eli hän nauttii vallantunteesta, kun saa pomonsa pään sekaisin tai ainakin yrittää sitä. tai sitten se klassinen reittä pitkin eteenpäin...Siltä se vaikuttaisi. On kiihottavaa saada pomon konseptit sekaisin. Käytännössä, mikäli rinnat eivät ole valtavan suuret, niin eteenpäin kumartuessa rintakehä vedetään sisään, hartioiden suojaan. Tämä on luonnollinen asento, sekä miehelle, että naiselle. Sitä voi kokeilla, ellei usko. Rintojen painamisessa toista vasten, täytyy toimia tietoisesti, hartiat on vedettävä hieman taakse, samoin lavat. Tämä asento on varsin klassinen kiinostuksen osoitus vastakkaiselle sukupuolelle.
Osalla naisista on tarve saada miehet kiinostumaan itsestään. Usein näillä naisilla on perustana sama, kuin ns. naisten miehillä, valloittaminen on tärkeää, ei ihmiset sinänsä. Kahvipöytäkeskusteluissa sitten valloituksista on hauska kertoa, usein kertomiseen liittyy myös halventavia kommenteja -valloituksen kohteista. Tämä on eräs itsekorostuksen tapa. Työpaikalla pomon päänahka on aika herkullinen prassailun aihe.
Miten sitten toimia tässä tilanteessa. Flirtti vähenee varmasti, mikäli vastakaikua ei tule. Mikäli haluaa pidemälle mennä, niin kannattaisi kartoittaa se, onko kyseessä pelkkä "kiusoittelu", vai vakavampi yritys.
Kiusoittelun ollessa tavoitteena, kasvonsa voi varsin helposti menettää koko työyhteisön silmissä, mikäli suhdetta yksipuolisesti syventämään pyrkii. Näin käy ainakin yhteisössä, jossa on paljon naisia töissä.- Se sama vakkari
Tittelityy kirjoitti:
Siltä se vaikuttaisi. On kiihottavaa saada pomon konseptit sekaisin. Käytännössä, mikäli rinnat eivät ole valtavan suuret, niin eteenpäin kumartuessa rintakehä vedetään sisään, hartioiden suojaan. Tämä on luonnollinen asento, sekä miehelle, että naiselle. Sitä voi kokeilla, ellei usko. Rintojen painamisessa toista vasten, täytyy toimia tietoisesti, hartiat on vedettävä hieman taakse, samoin lavat. Tämä asento on varsin klassinen kiinostuksen osoitus vastakkaiselle sukupuolelle.
Osalla naisista on tarve saada miehet kiinostumaan itsestään. Usein näillä naisilla on perustana sama, kuin ns. naisten miehillä, valloittaminen on tärkeää, ei ihmiset sinänsä. Kahvipöytäkeskusteluissa sitten valloituksista on hauska kertoa, usein kertomiseen liittyy myös halventavia kommenteja -valloituksen kohteista. Tämä on eräs itsekorostuksen tapa. Työpaikalla pomon päänahka on aika herkullinen prassailun aihe.
Miten sitten toimia tässä tilanteessa. Flirtti vähenee varmasti, mikäli vastakaikua ei tule. Mikäli haluaa pidemälle mennä, niin kannattaisi kartoittaa se, onko kyseessä pelkkä "kiusoittelu", vai vakavampi yritys.
Kiusoittelun ollessa tavoitteena, kasvonsa voi varsin helposti menettää koko työyhteisön silmissä, mikäli suhdetta yksipuolisesti syventämään pyrkii. Näin käy ainakin yhteisössä, jossa on paljon naisia töissä.Erittäin brijantti ja havainnollistava esimerkki hartioiden käytöstä. Tuo valloituskeskustelu kai perustuu siihen, että niin kauan kun ei toista saa, se on kiinnotava. Sen jälkeen kun siinä on onnistunut, kohde ei ole enää kiinostava ja sitä alkaa halveksimaan... "tyhmä, meni retkuun". Olen joskus ajatellut, että tällaisilla ihmisillä saattaa olla sisimmässään huono itsetunto ja he saattavat ajatella freudilaisittain tarkasteltuna, että "sen täytyy olla surkimus, koska lankesi niin surkealle ihmiselle kuin minä". Muistan miten eräs toimistomme häntäheikki jahtasi erästä erittäin kaunista kolleegansa. Kaveri ei ole mikään ruusu eivätkä hänen kaatonsakan ole. Noh, ei tästä sänkykaatoa tullut, mutta suuerksi hämmästykseksi nainen näytti usein liimautuvan hänen seuraansa. Kaveri tulkitsi sen ihastukseksi ja päänahaksi. tämän jälkeen kaveri ei enää ollutkaan kiinostunut naisesta vaan alkoi naureskelemaan ja ivaamaan häntä.
"Kiusoittelun ollessa tavoitteena, kasvonsa voi varsin helposti menettää koko työyhteisön silmissä, mikäli suhdetta yksipuolisesti syventämään pyrkii. Näin käy ainakin yhteisössä, jossa on paljon naisia töissä."
Niinpä, vaikka täällä yleensä väitetään että miehet kontrolloivat naista, niin kyllä ne moraalin vartijat löytyvät naisten keskuudesta. Se sama vakkari kirjoitti:
Erittäin brijantti ja havainnollistava esimerkki hartioiden käytöstä. Tuo valloituskeskustelu kai perustuu siihen, että niin kauan kun ei toista saa, se on kiinnotava. Sen jälkeen kun siinä on onnistunut, kohde ei ole enää kiinostava ja sitä alkaa halveksimaan... "tyhmä, meni retkuun". Olen joskus ajatellut, että tällaisilla ihmisillä saattaa olla sisimmässään huono itsetunto ja he saattavat ajatella freudilaisittain tarkasteltuna, että "sen täytyy olla surkimus, koska lankesi niin surkealle ihmiselle kuin minä". Muistan miten eräs toimistomme häntäheikki jahtasi erästä erittäin kaunista kolleegansa. Kaveri ei ole mikään ruusu eivätkä hänen kaatonsakan ole. Noh, ei tästä sänkykaatoa tullut, mutta suuerksi hämmästykseksi nainen näytti usein liimautuvan hänen seuraansa. Kaveri tulkitsi sen ihastukseksi ja päänahaksi. tämän jälkeen kaveri ei enää ollutkaan kiinostunut naisesta vaan alkoi naureskelemaan ja ivaamaan häntä.
"Kiusoittelun ollessa tavoitteena, kasvonsa voi varsin helposti menettää koko työyhteisön silmissä, mikäli suhdetta yksipuolisesti syventämään pyrkii. Näin käy ainakin yhteisössä, jossa on paljon naisia töissä."
Niinpä, vaikka täällä yleensä väitetään että miehet kontrolloivat naista, niin kyllä ne moraalin vartijat löytyvät naisten keskuudesta.Nonverbaalinen viestintä on varsin tärkeä apuvaline työnohjauksessa. Asennot kertovat ihmisten välisistä suhteistä valtavasti, jopa paljon enemmän, kuin mikään puhe voisi.
Valloituksiin pyrkiminen voi kertoa huonosta itsetunnosta, se on varmaan varsin yleinen syy. Valloittamisen halu voi olla merkki myös vastakkaiseen sukupuoleen liittyvästä vihasta. Mikäli kyseessä on viha, niin silloin valloittamisen tarkoituksenakin on nöyryyttämisen pyrkimys. Viha aiheuttaa myös sen, että "päänahoilla" on tarve kerskua ja valloitetun nolamiinen kuuluu peliin myös. Oman itsetunnon pönkittämisessä on hieman inhimillesemmisestä toiminasta kyse, kohteen itsetuntoa ei ole tarve viedä.
Työpaikalla naiset pitävät toisetensa moraalista huolta, mutta mikäli yhteisö hyväksyy esimiehen viettelyn ja jopa siihen kannustaa. Pomolla voi olla -haksahtaessaan- aika hankalat paikat. Naurettavaksi joutuminen voi vaikuttaa aika useaan osatekijään, tämä riippuu tietenkin työyhteisön luonteesta.- jorojukka-kukka
Tuosta saattaisi saada korvansa ja jopa poskensakin punaiseksi. Ja litsari kaikkien nähden olisi nöyryyttävää.
- yksinkertainen
jorojukka-kukka kirjoitti:
Tuosta saattaisi saada korvansa ja jopa poskensakin punaiseksi. Ja litsari kaikkien nähden olisi nöyryyttävää.
olisi asian todellinen tila selvitetty.
- jorojukka-kukka
yksinkertainen kirjoitti:
olisi asian todellinen tila selvitetty.
Niitä on monenlaisia. No jokainen valitkoon parhaaksi katsomansa tavan. Itse, jos naisen painautuminen alkaisi häiritä, niin vetäytytyisin tilaa antamaan, kun ko. nainen lähestyy.
- yksinkertainen
jorojukka-kukka kirjoitti:
Niitä on monenlaisia. No jokainen valitkoon parhaaksi katsomansa tavan. Itse, jos naisen painautuminen alkaisi häiritä, niin vetäytytyisin tilaa antamaan, kun ko. nainen lähestyy.
eli "tuolta se hullu rinnoilla ahdistelija taas tulee" ja miljoonaa karkuun.
- jorojukka-kukka
yksinkertainen kirjoitti:
eli "tuolta se hullu rinnoilla ahdistelija taas tulee" ja miljoonaa karkuun.
"Miljoonaa karkuun" ja väistäminen ovat kaksi eri asiaa.
- yksinkertainen
jorojukka-kukka kirjoitti:
"Miljoonaa karkuun" ja väistäminen ovat kaksi eri asiaa.
harhaluulo veneilyssäkin on, että pienemmän ja nopeamman tulee väistää. Tämä pätee kuitenkin vain veneen ja laivan kohdatessa. Tästä syystä toimistoillekin tulisi laatia väistämissäännöt, että tukalilta tilanteilta ja väärinkäsityksiltä vältyttäisiin. Tietenkin voimme todella massiivisella rintavarustuksella varustetun naisen olevan laiva ja pienehkön miehen se vene. Tällöin luonnollisesti pieni mies vikkelänä tekee väistöliikkeen. Mutta samankokoisten ja samaan vartalon kokoluokkaan kuuluvien (s, m, l, xl, jne) tulisi väistää vastaantullessaan toisensa aina oikealta. Risteävässä kohtaamisessa on väistämisvelvollisuus tietenkin vasemmalta tulevalla.
Nämä ovat kinkkisiä juttuja. - jorojukka-kukka

Nämä ovat kinkkisiä juttuja.Asian ydin on ehkä siinä, että minulle on niin luonnollista koskettaa ihan vierastakin ihmistä.
Toki häirinnän huomaan heti. Eli mies joka tahallisesti tulee pöytäni viereen painautuen kiinni etumuksellaan, saa heti lähtöpassit. - purjeet
yksinkertainen kirjoitti:
harhaluulo veneilyssäkin on, että pienemmän ja nopeamman tulee väistää. Tämä pätee kuitenkin vain veneen ja laivan kohdatessa. Tästä syystä toimistoillekin tulisi laatia väistämissäännöt, että tukalilta tilanteilta ja väärinkäsityksiltä vältyttäisiin. Tietenkin voimme todella massiivisella rintavarustuksella varustetun naisen olevan laiva ja pienehkön miehen se vene. Tällöin luonnollisesti pieni mies vikkelänä tekee väistöliikkeen. Mutta samankokoisten ja samaan vartalon kokoluokkaan kuuluvien (s, m, l, xl, jne) tulisi väistää vastaantullessaan toisensa aina oikealta. Risteävässä kohtaamisessa on väistämisvelvollisuus tietenkin vasemmalta tulevalla.
Nämä ovat kinkkisiä juttuja.Purjevenettä pitää aina väistää.

Nämä ovat kinkkisiä juttuja.vaan merenkulussa käytetään ns. hyvää merimiestapaa joka on eettinen ja moraalinen tapa liikkua vesillä.
Jos vertaan, että naisen kuppikoko on DD niin silloin mies väistää koska voidaan olettaa, että en. alus kulkee yksinomaan purjeilla.
Tandempipojen koon ollessa A voidaan käsittää, että se on tukipurjeella varustettu konealus ja mies väistää jos A-kuppi tulee oikealta.purjeet kirjoitti:
Purjevenettä pitää aina väistää.
sanovat toista.
No käytän uussanaa KVG....- niin?
epikuros kirjoitti:
sanovat toista.
No käytän uussanaa KVG....Paitsi jos kulkee moottorilla. KVG?
niin? kirjoitti:
Paitsi jos kulkee moottorilla. KVG?
sanalyhenne on jatkoa EVVK:lle mutta tämän merkitys on toinen.
Pohdippa!- sulle
epikuros kirjoitti:
sanalyhenne on jatkoa EVVK:lle mutta tämän merkitys on toinen.
Pohdippa!HVHE
- yksinkertainen
purjeet kirjoitti:
Purjevenettä pitää aina väistää.
epähuomiossa jätin tämän purjevenekohdan vallan pois. Tosin juuri kuten alempana mainitset niin moottorilla kulkevalla purjeveneellä ei ole mitään etuoikeuksia.
Kannattaa myös muistaa että risteävässä kohtaamisessa suositellaan väistäminen suoritettavaksi takapuolelta. yksinkertainen kirjoitti:
epähuomiossa jätin tämän purjevenekohdan vallan pois. Tosin juuri kuten alempana mainitset niin moottorilla kulkevalla purjeveneellä ei ole mitään etuoikeuksia.
Kannattaa myös muistaa että risteävässä kohtaamisessa suositellaan väistäminen suoritettavaksi takapuolelta.lisäksi ohittava alus väistää hitaampaa.
"Nopea purkkari" väistää myös koen alusta ja kun purkkari ajaa purjein ja koneella pitää olla musta kartio näkyvällä paikalla, tämä usein unohtuu purkkareilta.- se sama vaggari
epikuros kirjoitti:
sanalyhenne on jatkoa EVVK:lle mutta tämän merkitys on toinen.
Pohdippa!ihan puhdas arvaus :) Oikeesti kuulin sen eilen ekaa kertaa
se sama vaggari kirjoitti:
ihan puhdas arvaus :) Oikeesti kuulin sen eilen ekaa kertaa
niinhän tuo KVG tarkoittaa, no melko tuhmasti minulta ilmaistu.
Kuulin sen eilen :)- KVN
epikuros kirjoitti:
niinhän tuo KVG tarkoittaa, no melko tuhmasti minulta ilmaistu.
Kuulin sen eilen :)On tutumpi. Eli sama homma, mutta netistä.
- on viesti
Kuulostaa kyllä siltä, että tuossa on jotain flirttiä. Itselläni on ihan suht kookkaat rinnat ja silti en niitä kyllä vahingossa satuttele miehiin. Mutta sen olen töissä huomannut, että joskus miehet vaikka silloin, kun itse istun tukkivat kyllä omituisen lähelle ja iholle. Joskus tuntuu, että rinnoille ne on tulossa, siinä ja siinä, ettei käsi osu, kun papereitä levittelevät ja esittelevät. Onko se sitten tahatonta ? Yleensä vetäydyn vain kauemmaksi enkä ole huomaavinanikaan. Kysymys on ihan fiksuista miehistä, ei mistään naisten naurattajista.
Ehkä me teemme asioita huomaamattamme, silloin kun olemme vaikkapa kiinnostuneita ao henkilöstä.- Se sama vakkari
Niin, minä ymmärrän kyllä flirtin katseina, puheina ja vähemmän intiiminä kosketteluna. JOs rinnoilla koskettaa toista niin se on jo mielestäni askel pidemmälle. Se on mielestäni rohkaisu, kannustus tai viesti halusta läheisempään kanssakäymiseen. Varsinkin kun se tapahtuu selvinpäin duunissa. Tai no, siksi tässä kirjoittelenkin, että haluan kuulla miten naiset suhtautuvat rintoihinsa ja kontakteihin.
- tuttu juttu
Kyllä se nainen tajuaa ihan todella, että rinnalla koskettelu on voimakas seksuaalinen viesti. Miehenä voisin sanoa, että yleensä se on mukava viesti. Työpaikalla ei ollenkaan. Työpaikalla tämä voitaisiin ihan helposti tulkita joko valta-aseman hakemiseksi tai sitten - jos mies on esimiesasemassa - niin hänen valta-aseman vähentämiseksi. Seksi ei kuulu työpaikoille ollenkaan.
Itse olen noin 45 vuotias mies. Esimiehenäni oli suunnilleen samanikäinen nainen. Normaalisti se on hemmetinmoinen tiukkapipo. Kerran sanoin sille, että sillä on kiva uusi kampaus. Toisen kerran sanoin, että hän näyttää hyvältä nyt kun on hoikistunut. Molemmissa tavoissa tämä nainen ei osannut suhtautua kehuihin ollenkaan, vaikka ne vilpittömiä olivatkin. Jos hän olisi vastaanottanut ne, niin silloin hän olisi purkanut omaa valta-asemaansa. Mielenkiintoista asiassa on se, että naista saa kehua tyylikkäästi, jos nainen ei ole organisaation hierarkiassa ylempänä tai samalla tasolla. Sama tilanne lienee alkuperäisellä kirjoittajalla. - Satunnainen matkailija
Onkohan tilanne olennaisesti erilainen, jos miehellä on niin sanotusti stondis ja hän sitten nojailee naiseen päin niin että jälkimmäisen on mahdollista asia huomata? Vaikkapa vahingossa?
- se sama vakkari
niin että tajuaako mies sen seksuaaliseksi eleeksi kun tällää seisovan kalunsa naisen selkään 10 sekunniksi vai mitä tarkoitat?
- Satunnainen matkailija
se sama vakkari kirjoitti:
niin että tajuaako mies sen seksuaaliseksi eleeksi kun tällää seisovan kalunsa naisen selkään 10 sekunniksi vai mitä tarkoitat?
Riippuu siitä onko teko tahallinen vai ei. Varmaankin tajuaa jos teko on tahallinen ja mies on normaalijärkinen. Tuollaisen tapahtuminen vahingossa työpaikalla lienee epätodennäköistä, edes ns. hyvin varustetulle miehelle, tai sitten pitää olla kyseessä jokin erikoisempi ammatti. Helpommin näin voisi käydä vaikka tanssiessa.
- yksinkertainen
jos tuollaisissa normaaleissa toimisto-olosuhteissa käy useinkin niin, että keppi ottaa asennon niin kannattaa ehkä ensin miettiä syitä siihen... Ja jos sitten vielä lähtee kepillä koputtelemaan naisten selkämyksiä niin kannattaa hieman keskittyä ajattelemaan asioita. Luulisi toimistolla pyrkivän pikemminkin piiloittelemaan yllättävää seisokkiaan kuin alkavan sillä osoittelemaan joka suuntaan.
- Nari_Säre
..on selkeesti ns. flirttailua. Naiset on tietämäni mukaan tisseistään aika tarkkoja.
(Tietysti, jöriksen vastinetta kun luin, voi olla poikkeuksiakin, ts. ns löperömpääkin suhtautumista omiin tisseihin voi tietty ilmetä, mutta mun lähipiirissä ne on aika tarkanoloisia, ja tietävät, milloin ja mihin koskee ja saa koskea).
Eli jos olet sinkku ja ko. naipponen kiinnostaa, niin pyydä ulos. Jos et, ja/tai ei kiinnosta, niin anna toisen kyhnätä, ei se kauan sitä jaksa.
Vanhemmiten sitä sitten ei niin enää säväytäkään satunnaiset kyhnäilijät.
Mitään sen kummempaa numeroa tuosta nyt tuskin kannattanee nostella. Antaa naisten kyhnäillä rauhassa, jos saavat siitä iloa.- Sama vakkari vaan edelleen
Jep, ei se sillee pahalta tunnu, mutta askarruttaa että voiko muka sellaista tapahtua ihan vain epähuomiossa.
Oman elämänkokemukseni ja -käsitykseni perusteella sanoisin että ei ole vahinko. En vain ole koskaan kysynyt naisilta heidän suhdettaan tisseihinsä ja siksi käytin tilaisuutta hyväkseni ja kysyä.
Joo, toi Jörde taas oli ihan omaa luokkaansa, tosin hän nyt ei muuta halunnutkaan oikeasti sanoa, kuin että hirveät ovat hinkit hänellä :)
- columbo
naiset muka koskaan mitään?
- mutta...
ei ajattele mitään :)
Ketjusta on poistettu 63 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071173
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621143Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146856Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64853- 68757
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108657Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto94618- 54598
- 78571
- 39538