Hävettää, että naiset ovat noinkin helposti toistensa tukassa kiinni. Merja Vanhanen julkisesti ylemmyydentuntoisena naureskelee Susan Kurosen kirjahankkeelle. Höh! Itse kuitenkin NAINEN Vanhanen antoi haastattelun hiljattain Iltalehdeen, että "Mistä löytäisin miehen!" Kyllä sitäkin voisi alkaa naureskelemaan, jos olisi halua naureskeluun yleensä.
Oi voi. Kun ei malkaa omassa silmässään näe, niin sormi osoittaa itsestä poispäin ja suu aukeaa vain muita arvostellakseen!!!
Ei ainakaan mikään feministi
31
1518
Vastaukset
- kuin otsikon?
Vanhanen naureskelee sille väittämälle, että paljastuskirja haittaisi Matti Vanhasen uraa poliitikkona. Perustelutkin naurulle uutisesta löytyy.
Merja Vanhanen ei siten ole tukkanuottasilla Kurosen kanssa, vaikka niin väitätkin.
Pieni luetun ymmärtämisen harjoittelu voisi auttaa sinua kommentoimaan itse asiaa eikä aina asian vierustaa. Eikä sitä aina tarvitsisi tehdä jonkun meistä. jauhaa skeidaan ja luonneanalyysejä jostain kurosesta, tympeää.
Jospa kerran ottaisit esiin vaikka Helvi Sipilän-niin kyllähän sinä tiedä hänen saavutukset niin keskustelu voisi olla lähempänä palstan aihetta.- jorojukka-kukka
Noin tapahtuu miehinen naisten arvottaminen. Pisteitä sinne ja tänne. Miksi ihmeessä?
Tee sinä Helvi Sipilä -aloitus ja anna minä teen omani. (Oli muuten ensimmäinen nainen presidenttiehdokkaana ja minä äänestin häntä.) jorojukka-kukka kirjoitti:
Noin tapahtuu miehinen naisten arvottaminen. Pisteitä sinne ja tänne. Miksi ihmeessä?
Tee sinä Helvi Sipilä -aloitus ja anna minä teen omani. (Oli muuten ensimmäinen nainen presidenttiehdokkaana ja minä äänestin häntä.)Hämähäkki kutoo verkkoaan huolellisesti ja rakastaen.
- Hertha
epikuros kirjoitti:
Hämähäkki kutoo verkkoaan huolellisesti ja rakastaen.
Viittatko Helvi Sipilään vai S. Kuroseen? Vai itseesi?
Hertha kirjoitti:
Viittatko Helvi Sipilään vai S. Kuroseen? Vai itseesi?
voin verrata tuota sanontaa keltaisen lehdistön tapaan ottaa koukkuunsa ihmiset, jotka haluavat tirkistellä mitä julkkisten roskapöntöistä löytyy.
No lehden pitää pystyä myymään mutta sitä ei ole pakko ostaa.
- ...että...
...kaikki naiset voisivat joka asiassa seisoa yhtenä rintamana?
ihan varta vasten palstalle katselemaan, että olisitko saanut tuosta aloitusta aikaiseksi ja olithan sinä!!
Merja Vanhanen olisi ehkä se oikeampi henkilö kirjoittamaan kirjaa Matista, ei suinkaan haluanrahastaa Kuronen!! Ja etkös täällä Merja Vanhasta vasta kehunut kun uskalsi lehdessä mainita, että keski ikäinen haluaisi parisuhteen ja mistäs sellainen löytyisi!!? Päiväkirja merkintöjä kirjaksi.. Mitähän sitten sisältänee.. "Matti otti risteyksestä kyytiin, tulimme meille ja naitiin. Matti soitti, että tulee tänne, tuli ja naitiin.." Oikeesti nyt vain on mennyt niin yli, että luoja sentäs!!
Todellakin toivon, että kirja floppaisi ja myynti olisi surkea!! Vääntäkööt Kuronen niitä pitopalvelunsa safkoja ja suu kiinni!! Minä en ainakaan jaksa ko ihmistä nada enää!! Kirjaa en osta ja samaa suosittelen kaikille muille!! Tai no ainakin yksi kirja myydään kun jörö hyökkii sen ostamaan!!- johtajatar
Jorojukka-Kukka ei ole ainoa, joka sen kirjan ostaa. Kuten jossain aiemmassa viestissäni sanoin, kauppa käy kuin rajuilma. Sen verran tirkistelynhaluista tämä kansa on. Pääministerimme on tyylikkäästi pitänyt yksityisen elämänsä omanaan, mutta jos siitä nyt edes muutaman kuukauden "siivu" saadaan luettavaksi, se myy takuuvarmasti.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi Jorojukkaan nyt suuntautuu nämä antipatiat. - kansa uskoo
johtajatar kirjoitti:
Jorojukka-Kukka ei ole ainoa, joka sen kirjan ostaa. Kuten jossain aiemmassa viestissäni sanoin, kauppa käy kuin rajuilma. Sen verran tirkistelynhaluista tämä kansa on. Pääministerimme on tyylikkäästi pitänyt yksityisen elämänsä omanaan, mutta jos siitä nyt edes muutaman kuukauden "siivu" saadaan luettavaksi, se myy takuuvarmasti.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi Jorojukkaan nyt suuntautuu nämä antipatiat.mitä kirjassa lukee. Kuinka tyhminä pidät suomalaisia.
- jorojukka-kukka
Rakkaudesta ovat ihmiset piirtäneet, maalanneet ja tehneet erilaisia kirjallisia tuotoksia niin kauan kuin heillä on vähäisinkään taito ollut käytettävissään. Mikäs kummallinen juttu se nyt tänä päivänä on, jos rakkaudestaan kirjoittaa kirjan ja vieläpä kirjan, joka myy. Ja eikös naisen pitänyt olla itseensä luottava ja yritteliäs.......vai eikö se nyt koskekaan kuin vain tiettyjä naisia.(?)
Huu, ei näissä pysy enää vanha perässä. - jorojukka-kukka
kansa uskoo kirjoitti:
mitä kirjassa lukee. Kuinka tyhminä pidät suomalaisia.
Kuka mitään uskomisesta puhui. Minä ainakin luin, että tuossa kirjoitettiin tirkistelynhalusta. :)
jorojukka-kukka kirjoitti:
Rakkaudesta ovat ihmiset piirtäneet, maalanneet ja tehneet erilaisia kirjallisia tuotoksia niin kauan kuin heillä on vähäisinkään taito ollut käytettävissään. Mikäs kummallinen juttu se nyt tänä päivänä on, jos rakkaudestaan kirjoittaa kirjan ja vieläpä kirjan, joka myy. Ja eikös naisen pitänyt olla itseensä luottava ja yritteliäs.......vai eikö se nyt koskekaan kuin vain tiettyjä naisia.(?)
Huu, ei näissä pysy enää vanha perässä.ei tiedä mitä ihmettä sullekin vastaisi!
Rakkaudesta ylipäätään voi kirjoittaa romaanin, maalata, runoilla, tehdä veistoksia jne jne.. Mutta tässä ko kirjassahan ei rakkaudesta kirjoiteta van tehdään paljastuksia yksityiselämästä, jota ei julkisuuteen haluta..
Ja naisen pitää olla itseensä luottava ja yritteliäs ja koskee kyllä juu kaikkia naisia. Mutta kaikessa on kohtuus, ymmärrätkö? Ja siinä vaiheessa kun alkaa rahastuksen maku tulee niin se ei ole yritteliäisyyttä, vaan rahastusta. Eli näin ollen Kuronen rahastaa menneellä suhteella = ottaa palkkionsa suhteesta = ei ainakaan yritteliäs.. Sille aammattikunnalle on ihan oma nimityksenä. En ole koskaan näitä paljastuskirjoja lukenut ja en aijo vasta edeskään niin tehdä!
Ja itse olit hetki sitten Merja Vanhasta suitsuttamassa täällä ja nyt sitten et enää.. Hohhoijaa, sulla mielipiteet vaihtaa suuntaansa kuin tuuliviiri!!- sinun viestiisi
johtajatar1 kirjoitti:
ei tiedä mitä ihmettä sullekin vastaisi!
Rakkaudesta ylipäätään voi kirjoittaa romaanin, maalata, runoilla, tehdä veistoksia jne jne.. Mutta tässä ko kirjassahan ei rakkaudesta kirjoiteta van tehdään paljastuksia yksityiselämästä, jota ei julkisuuteen haluta..
Ja naisen pitää olla itseensä luottava ja yritteliäs ja koskee kyllä juu kaikkia naisia. Mutta kaikessa on kohtuus, ymmärrätkö? Ja siinä vaiheessa kun alkaa rahastuksen maku tulee niin se ei ole yritteliäisyyttä, vaan rahastusta. Eli näin ollen Kuronen rahastaa menneellä suhteella = ottaa palkkionsa suhteesta = ei ainakaan yritteliäs.. Sille aammattikunnalle on ihan oma nimityksenä. En ole koskaan näitä paljastuskirjoja lukenut ja en aijo vasta edeskään niin tehdä!
Ja itse olit hetki sitten Merja Vanhasta suitsuttamassa täällä ja nyt sitten et enää.. Hohhoijaa, sulla mielipiteet vaihtaa suuntaansa kuin tuuliviiri!!se ettei kyse mistään suuresta rakkaudesta ole. Jo ennen tätä uusinta ideaa kirjasta rouva Kuronen esitti ajatuksia että Matti käytti häntä hyväkseen eikä rakastanut, oli sovinisti jne, mutta hän itse rakasti.Nyt kirjaidean myötä hän huomasikin että rakkauttahan se olikin molemminpuolin.Muutoinhan kirja saisi jo etukäteen ikävän parjauskirjan maineen.
Jos ihmiset kirjaa ostavat he ostavat sen siksi että saavat vielä kerran lukea miten rouva Kuronen jaksaa käyttää heidän hyväuskoisuuttaan hyväkseen ja rahastaa vielä viimeisetkin centit jutulla josta on jo nyt olemassa kirjailijan itsensä kertomana useampi kuin yksi totuus. jorojukka-kukka kirjoitti:
Rakkaudesta ovat ihmiset piirtäneet, maalanneet ja tehneet erilaisia kirjallisia tuotoksia niin kauan kuin heillä on vähäisinkään taito ollut käytettävissään. Mikäs kummallinen juttu se nyt tänä päivänä on, jos rakkaudestaan kirjoittaa kirjan ja vieläpä kirjan, joka myy. Ja eikös naisen pitänyt olla itseensä luottava ja yritteliäs.......vai eikö se nyt koskekaan kuin vain tiettyjä naisia.(?)
Huu, ei näissä pysy enää vanha perässä.kirjat ovat hengen lantaa.
Mutta ne eivät saa olla sontaa.....- kutta
sinun viestiisi kirjoitti:
se ettei kyse mistään suuresta rakkaudesta ole. Jo ennen tätä uusinta ideaa kirjasta rouva Kuronen esitti ajatuksia että Matti käytti häntä hyväkseen eikä rakastanut, oli sovinisti jne, mutta hän itse rakasti.Nyt kirjaidean myötä hän huomasikin että rakkauttahan se olikin molemminpuolin.Muutoinhan kirja saisi jo etukäteen ikävän parjauskirjan maineen.
Jos ihmiset kirjaa ostavat he ostavat sen siksi että saavat vielä kerran lukea miten rouva Kuronen jaksaa käyttää heidän hyväuskoisuuttaan hyväkseen ja rahastaa vielä viimeisetkin centit jutulla josta on jo nyt olemassa kirjailijan itsensä kertomana useampi kuin yksi totuus.Olisi jo aika teidän feministien päästä eroon ajatuksesta että naiset (feministit) naivat aina rakkaudesta, ei miehet. Kuronen valehtelee tai muussa tapauksessa hänellä on vääristynyt kuva rakkaudesta.
- jorojukka-kukka
johtajatar1 kirjoitti:
ei tiedä mitä ihmettä sullekin vastaisi!
Rakkaudesta ylipäätään voi kirjoittaa romaanin, maalata, runoilla, tehdä veistoksia jne jne.. Mutta tässä ko kirjassahan ei rakkaudesta kirjoiteta van tehdään paljastuksia yksityiselämästä, jota ei julkisuuteen haluta..
Ja naisen pitää olla itseensä luottava ja yritteliäs ja koskee kyllä juu kaikkia naisia. Mutta kaikessa on kohtuus, ymmärrätkö? Ja siinä vaiheessa kun alkaa rahastuksen maku tulee niin se ei ole yritteliäisyyttä, vaan rahastusta. Eli näin ollen Kuronen rahastaa menneellä suhteella = ottaa palkkionsa suhteesta = ei ainakaan yritteliäs.. Sille aammattikunnalle on ihan oma nimityksenä. En ole koskaan näitä paljastuskirjoja lukenut ja en aijo vasta edeskään niin tehdä!
Ja itse olit hetki sitten Merja Vanhasta suitsuttamassa täällä ja nyt sitten et enää.. Hohhoijaa, sulla mielipiteet vaihtaa suuntaansa kuin tuuliviiri!!"Aina ei tiedä mitä ihmettä sullekin vastaisi!"
No niinpä! :)
Monen, monen kirjan pontimena on kirjoittajan OMAT ELÄMÄNKOKEMUKSET ja niistä ON luettavissa päähenkilöiden henkilöllisyys.
Ja täytyy muistaa, ettei ihanjokatytönkohdalle osukaan suhde pääministeriin, jotenka tottakai siitä haluaa kertoa ihmisille. Kuronen on tullut julkisuuteen rakkaussuhteensa kautta, mutta entä sitten. Itseasiassa emme tiedä hänestä mitään, hän ei ole vielä antanut itsestään näyttöjä ja jää nähtäväksi tuleeko hänestä vaikkapa kirjailija. En ymmärrä alkuunkaan Kuroseen kohdistuvaa herjaamista, jota jo sinäkin tässä viestissäsi teet. Se ei ole sopivaa.
Sitäkään et muuten tiedä, että onko kirja paljastuskirja vaiko rakkaustarina, joksi Kuronen sitä itse kutsuu. Tekijänoikeus.........?
"Mutta kaikessa on kohtuus, ymmärrätkö?" Mutta ymmärrätkö sinä, Johtajatar, puolestasi sen, ettemme me kansalaiset VOI/SAA/MEILLÄ EI OLE MAHDOLLISUUTTA sanella muille ihmisille, mikä on heidän kohtuutensa. Kuronen ei kuitenkaan ole tehnyt, ei ainakaan vielä toistaiseksi, mitään kohtuutonta.
Siitä saisi vaikkapa uuden aloitusaiheen, että mikä on yrittämistä ja mikä on rahastamista. Kun pieni ihminen yrittää jotakin henkensä pitimiksi, häntä ollaan heti moralisoimassa, mutta isot yritykset saavat mellastaa ihan miten tykkäävät, eikä suomalainen lammaskansa uskalla edes puolittaista kertaa määkäistä!
Se on sitä, kun isommilleen ei uskalla rähjätä!
Merja Vanhasen suitsuttamisestani kuulisin mielelläni IHAN ITSEKIN lisää. - jorojukka-kukka
jorojukka-kukka kirjoitti:
"Aina ei tiedä mitä ihmettä sullekin vastaisi!"

Merja Vanhasen suitsuttamisestani kuulisin mielelläni IHAN ITSEKIN lisää.Olen siis sitä mieltä, että Merja Vanhanen voi pyrkiä kansanedustajaksi ja Susan Kuronen kirjailijaksi. Minä kannatan molempia toisin kuin täällä eräät, Merjaa saa, Susan ei.
- jorojukka-kukka
sinun viestiisi kirjoitti:
se ettei kyse mistään suuresta rakkaudesta ole. Jo ennen tätä uusinta ideaa kirjasta rouva Kuronen esitti ajatuksia että Matti käytti häntä hyväkseen eikä rakastanut, oli sovinisti jne, mutta hän itse rakasti.Nyt kirjaidean myötä hän huomasikin että rakkauttahan se olikin molemminpuolin.Muutoinhan kirja saisi jo etukäteen ikävän parjauskirjan maineen.
Jos ihmiset kirjaa ostavat he ostavat sen siksi että saavat vielä kerran lukea miten rouva Kuronen jaksaa käyttää heidän hyväuskoisuuttaan hyväkseen ja rahastaa vielä viimeisetkin centit jutulla josta on jo nyt olemassa kirjailijan itsensä kertomana useampi kuin yksi totuus.Älä mestaroi toisten ihmisten tunneasioissa, koska et tiedä niistä yhtään mitään.
Jos suuri rakkaus päättyy toisen osapuolen törkeään käytökseen, niin toki tämä toinen reagoi. Toki hänestä tuntuu, että toinen käytti vain hyväkseen ja oli sovinisti.
Se ei kuitenkaan estä kirjoittamasta siitä ajasta, jolloin rakkaus oli olemassa. Sitäpaitsi, AIKA KULTAA MUISTOT!!!!!!!!!!!! - jorojukka-kukka
epikuros kirjoitti:
kirjat ovat hengen lantaa.
Mutta ne eivät saa olla sontaa.....Se mikä on toiselle lantaa voi toiselle olla ihan tarpeetonta. Ei keskikaupungin asukki tarvitse 50 lansasäkkiä pihalleen.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Se mikä on toiselle lantaa voi toiselle olla ihan tarpeetonta. Ei keskikaupungin asukki tarvitse 50 lansasäkkiä pihalleen.
siihen riittää yksi SK:n kirja joka on s.....
- jorojukka-kukka
epikuros kirjoitti:
siihen riittää yksi SK:n kirja joka on s.....
Kun netissä saa sanoa ihan mitä tahansa. Sitä ikäänkuin tuntee olevansakin parempi ihminen! ;D
jorojukka-kukka kirjoitti:
Kun netissä saa sanoa ihan mitä tahansa. Sitä ikäänkuin tuntee olevansakin parempi ihminen! ;D
Rasti ruutuun kohdallani:
Ihmisiä on kolmea lajia: tavallisia, huomattavia ja hulluja.- jorojukka-kukka
epikuros kirjoitti:
Rasti ruutuun kohdallani:
Ihmisiä on kolmea lajia: tavallisia, huomattavia ja hulluja.Oliko tuo ihan ikioma jaottelusi? ;)
jorojukka-kukka kirjoitti:
"Aina ei tiedä mitä ihmettä sullekin vastaisi!"
No niinpä! :)
Monen, monen kirjan pontimena on kirjoittajan OMAT ELÄMÄNKOKEMUKSET ja niistä ON luettavissa päähenkilöiden henkilöllisyys.
Ja täytyy muistaa, ettei ihanjokatytönkohdalle osukaan suhde pääministeriin, jotenka tottakai siitä haluaa kertoa ihmisille. Kuronen on tullut julkisuuteen rakkaussuhteensa kautta, mutta entä sitten. Itseasiassa emme tiedä hänestä mitään, hän ei ole vielä antanut itsestään näyttöjä ja jää nähtäväksi tuleeko hänestä vaikkapa kirjailija. En ymmärrä alkuunkaan Kuroseen kohdistuvaa herjaamista, jota jo sinäkin tässä viestissäsi teet. Se ei ole sopivaa.
Sitäkään et muuten tiedä, että onko kirja paljastuskirja vaiko rakkaustarina, joksi Kuronen sitä itse kutsuu. Tekijänoikeus.........?
"Mutta kaikessa on kohtuus, ymmärrätkö?" Mutta ymmärrätkö sinä, Johtajatar, puolestasi sen, ettemme me kansalaiset VOI/SAA/MEILLÄ EI OLE MAHDOLLISUUTTA sanella muille ihmisille, mikä on heidän kohtuutensa. Kuronen ei kuitenkaan ole tehnyt, ei ainakaan vielä toistaiseksi, mitään kohtuutonta.
Siitä saisi vaikkapa uuden aloitusaiheen, että mikä on yrittämistä ja mikä on rahastamista. Kun pieni ihminen yrittää jotakin henkensä pitimiksi, häntä ollaan heti moralisoimassa, mutta isot yritykset saavat mellastaa ihan miten tykkäävät, eikä suomalainen lammaskansa uskalla edes puolittaista kertaa määkäistä!
Se on sitä, kun isommilleen ei uskalla rähjätä!
Merja Vanhasen suitsuttamisestani kuulisin mielelläni IHAN ITSEKIN lisää.jöris, kerrankin säkin osut oikeaan!! Harvinaista! Joo, emme tiedä Kurosesta mitään ja aika harvalla kiinnostus Kuroseen on minimaalinen!! Ja toden totta, harvapa pääsee tai joutuu, miten kukin haluaa ajatella, seurustelemaan pääministerin kanssa. Mutta tarviiko siitä oikeesti määkiä koko kansalle?? Käsittääkseni pääministerikin ON ihminen ja joka VOI tehdä virheitä, kuten nyt kun sekaantui Kuroseen. Mutta tarviiko nyt oikeesti sitä marinaa jatkaa enempää?? Kun ei se Kuronen parka pieni edes itse tiedä mikä on se totuus.. Kuten tuossa hiukka ylempänä joku kirjoittikin, niin ensimmäisessä antamassaan haastattelussa Kuronen kehui Vanhasta viisaaksi ja maanläheiseksi herrasmieheksi, jonka kanssa voisi naimisiinkin mennä. Sitten ääni muuttui kellossa, Vanhanen halusikin vain seksiä ja oli sovinisti sika yms.. Jos Vanhanen halusi vain seksiä niin eikö se vaille vuodessa jo selvinny Kuroselle?? Vaan vasta sitten kun Vanhanen jätti sen..?? Osoittaa jo aikamoista löyhäpäisyyttä Kuroselta kun ei hoksaa vuodessa, että äijähän haluaa vain pillua.. No niin ja sitten taas on Kuronen vaivannut pikku päätään ja voíla, se olikin molemmin puolista rakkautta, eikä vain Kurosen osalta niinkuin oli aikasemmin lausunnoissaan sanonut, että VAIN hän oli rakastunut ja rakasti, eikä Masa..
Kun miettii edes hieman noita Kurosen antamia haastatteluja ja lausuntoja niin nehän ovat suoraan kuin skitsofreenin päiväkirjasta.. Aina eri "totuus" kehissä.. Me emme todellakaan voi sanella ja säädöstellä, mitä toinen kokee ja puhuu, mutta eipä nyt ihan tuollaiseenkaan käytökseen kannata kehottaa!!
Ja mitä tohon sun sun näkemys itsestäsi lammaskansalaisena niin sitä en lähde kommentoimaan. Muista vain keritä ittes kerran vuodessa ettei tule liian kuuma ja villa mene pilalle..- et voi tietää
jorojukka-kukka kirjoitti:
Älä mestaroi toisten ihmisten tunneasioissa, koska et tiedä niistä yhtään mitään.
Jos suuri rakkaus päättyy toisen osapuolen törkeään käytökseen, niin toki tämä toinen reagoi. Toki hänestä tuntuu, että toinen käytti vain hyväkseen ja oli sovinisti.
Se ei kuitenkaan estä kirjoittamasta siitä ajasta, jolloin rakkaus oli olemassa. Sitäpaitsi, AIKA KULTAA MUISTOT!!!!!!!!!!!!vaikka väität tietäväsi.
Voi teitä sinisilmäisiä fesministejä. - jorojukka-kukka
johtajatar1 kirjoitti:
jöris, kerrankin säkin osut oikeaan!! Harvinaista! Joo, emme tiedä Kurosesta mitään ja aika harvalla kiinnostus Kuroseen on minimaalinen!! Ja toden totta, harvapa pääsee tai joutuu, miten kukin haluaa ajatella, seurustelemaan pääministerin kanssa. Mutta tarviiko siitä oikeesti määkiä koko kansalle?? Käsittääkseni pääministerikin ON ihminen ja joka VOI tehdä virheitä, kuten nyt kun sekaantui Kuroseen. Mutta tarviiko nyt oikeesti sitä marinaa jatkaa enempää?? Kun ei se Kuronen parka pieni edes itse tiedä mikä on se totuus.. Kuten tuossa hiukka ylempänä joku kirjoittikin, niin ensimmäisessä antamassaan haastattelussa Kuronen kehui Vanhasta viisaaksi ja maanläheiseksi herrasmieheksi, jonka kanssa voisi naimisiinkin mennä. Sitten ääni muuttui kellossa, Vanhanen halusikin vain seksiä ja oli sovinisti sika yms.. Jos Vanhanen halusi vain seksiä niin eikö se vaille vuodessa jo selvinny Kuroselle?? Vaan vasta sitten kun Vanhanen jätti sen..?? Osoittaa jo aikamoista löyhäpäisyyttä Kuroselta kun ei hoksaa vuodessa, että äijähän haluaa vain pillua.. No niin ja sitten taas on Kuronen vaivannut pikku päätään ja voíla, se olikin molemmin puolista rakkautta, eikä vain Kurosen osalta niinkuin oli aikasemmin lausunnoissaan sanonut, että VAIN hän oli rakastunut ja rakasti, eikä Masa..
Kun miettii edes hieman noita Kurosen antamia haastatteluja ja lausuntoja niin nehän ovat suoraan kuin skitsofreenin päiväkirjasta.. Aina eri "totuus" kehissä.. Me emme todellakaan voi sanella ja säädöstellä, mitä toinen kokee ja puhuu, mutta eipä nyt ihan tuollaiseenkaan käytökseen kannata kehottaa!!
Ja mitä tohon sun sun näkemys itsestäsi lammaskansalaisena niin sitä en lähde kommentoimaan. Muista vain keritä ittes kerran vuodessa ettei tule liian kuuma ja villa mene pilalle..1) Mietin, MIKSI ensinnäkään rakkaudestaan ei saisi puhua julkisesti?
2) Millä perusteella juuri Matti SEKAANTUI Kuroseen eikä toisinpäin?
--------
Kuronen on loppujen lopuksi koko ajan ollut ihan selkeä, objektiivinen toiminnoissaan ja häntä on helppo ymmärtää. Ensin hän ihastuu mieheen ja on tämän kanssa onnellinen ja uskaltautuupa jopa julkisuuteen YKSINÄÄN kertomaan tunteistaan.
Juuri kun nainen on kertonut julkisesti rakkaudestaan, mies laittaakin suhteen poikki tekstiviestillä. Nainen suivaantuu ja hänen silmänsä avautuvat, ettei mies sittenkään ollut tosissaan, vaikka hän oli niin kuvitellut. (Ja huomio Johtajatar, harvapa meistä näkee toisen pään sisälle...sinä ehkä näet, sinulla on ehkä tällainen erikoislahja, mutta harvallapa on.)
Siis katkerasti pettyneenä ja loukattuna nainen antaa lausunnon miehestä, että tämä onkin käyttänyt häntä hyväkseen, halunnut vain seksiä ja käyttäytynyt sovinistisesti (joka oli muuten ihan totta). Ei tässä lausunnossa ja naisen tunnelmissa pitäisi olla kenellekään ajattelevalle ja huom!! TUNTEVALLE ihmiselle mitään epäselvää. Loukattu saa purkautua!! Se on sentään loukatun oikeuksia........jopa naisen!
Nyt kun aikaa on kulunut ja mies ottanut uudestaan yhteyttä naiseen ja he ovat selvitelleet asioita, niin tottakai, ihan ymmärrettävästi, nainen on myös pehmentynyt lausunnoissaan miestä kohtaan. Hän pystyy vähitellen ymmärtämään, että kyseessä oli molemminpuolisesti tunteet mukana, vaikka itse juttu ei sitten kantanutkaan pidemmälle, koska mitä ilmeisemmin mies ei ollut siihen vielä valmis.
Näistä asetelmista nainen kirjoittaa kokemuksistaan kirjan, Vuosisadan rakkaustarina. Hän kirjoittaa siitä, mikä hänelle on tärkeää ja rakasta.
Ja voi niitä, jotka tätä pilkkaavat. Elämä on niin monimuotoista, että kannattaisi olla jokaisen ihmisen vähän matalammalla profiililla ja pilkata vähän vähemmän muita ihmisiä. Nimittäin omaan nilkkaan voi joskus kopsahtaa kunnolla ja silloin ei, ei ainakaan minulta, löydy myötätuntoa yhtään. jorojukka-kukka kirjoitti:
1) Mietin, MIKSI ensinnäkään rakkaudestaan ei saisi puhua julkisesti?
2) Millä perusteella juuri Matti SEKAANTUI Kuroseen eikä toisinpäin?
--------
Kuronen on loppujen lopuksi koko ajan ollut ihan selkeä, objektiivinen toiminnoissaan ja häntä on helppo ymmärtää. Ensin hän ihastuu mieheen ja on tämän kanssa onnellinen ja uskaltautuupa jopa julkisuuteen YKSINÄÄN kertomaan tunteistaan.
Juuri kun nainen on kertonut julkisesti rakkaudestaan, mies laittaakin suhteen poikki tekstiviestillä. Nainen suivaantuu ja hänen silmänsä avautuvat, ettei mies sittenkään ollut tosissaan, vaikka hän oli niin kuvitellut. (Ja huomio Johtajatar, harvapa meistä näkee toisen pään sisälle...sinä ehkä näet, sinulla on ehkä tällainen erikoislahja, mutta harvallapa on.)
Siis katkerasti pettyneenä ja loukattuna nainen antaa lausunnon miehestä, että tämä onkin käyttänyt häntä hyväkseen, halunnut vain seksiä ja käyttäytynyt sovinistisesti (joka oli muuten ihan totta). Ei tässä lausunnossa ja naisen tunnelmissa pitäisi olla kenellekään ajattelevalle ja huom!! TUNTEVALLE ihmiselle mitään epäselvää. Loukattu saa purkautua!! Se on sentään loukatun oikeuksia........jopa naisen!
Nyt kun aikaa on kulunut ja mies ottanut uudestaan yhteyttä naiseen ja he ovat selvitelleet asioita, niin tottakai, ihan ymmärrettävästi, nainen on myös pehmentynyt lausunnoissaan miestä kohtaan. Hän pystyy vähitellen ymmärtämään, että kyseessä oli molemminpuolisesti tunteet mukana, vaikka itse juttu ei sitten kantanutkaan pidemmälle, koska mitä ilmeisemmin mies ei ollut siihen vielä valmis.
Näistä asetelmista nainen kirjoittaa kokemuksistaan kirjan, Vuosisadan rakkaustarina. Hän kirjoittaa siitä, mikä hänelle on tärkeää ja rakasta.
Ja voi niitä, jotka tätä pilkkaavat. Elämä on niin monimuotoista, että kannattaisi olla jokaisen ihmisen vähän matalammalla profiililla ja pilkata vähän vähemmän muita ihmisiä. Nimittäin omaan nilkkaan voi joskus kopsahtaa kunnolla ja silloin ei, ei ainakaan minulta, löydy myötätuntoa yhtään.jöris!! Mutta nyt nauroin!! Ei voinut muuta!! Onko Vanhanen ottanut Kuroseen yhteyttä?? Ja niinkuin mihin tämä tietosi perustuu?? Näkijälahjoihin vai? Katsos kun, vaikka en näe ihmisten päähän/tai pään sisälle, osaan kyllä sanoa aika nopeastikin, hakeeko mies vain seksi seuraa vaiko ei! Ja siihen ei lahjoja tarvita ja eikä totta tosiaan vuotta, jotta silmät, ah niin siniset aukeisivat!!
1) Mieti, MIKSI et ymmärrä lukemaasi!! Olenko sanonut, että RAKKAUDESTA ei saisi puhua julkisesti?? Olenko sanonut, ettei saisi julkisesti tunnustaa RAKASTAVANSA???? En, vaan olen sanonut, että erolla mässäily, itsensä JATKUVASTI uhrina esittäminen on ÄRSYTTÄVÄÄ ja säälittävää!!
2) No ihan miten vain!! Eipä vain ole Masa julkisesti Kurosta haukkunut?? Vaiko onko?? Ja jos on niin missä??? Koska mä en ole sellaista bongannut, niin netistä kuin mistään lehdistä!!
Ja loukattu saa purkautua, oli se sitten mies tai nainen!! En ole sitäkään missään vaiheessa sanonut, ettei näin voisi toimia!! Mutta edelleen Jöris, se kohtuu, SE KOHTUU!!! Vai tiedätkö sen KOHTUU sanan merkitystä/tarkoitusta?? JOs et, niin etsi sanakirja!!- jorojukka-kukka
johtajatar1 kirjoitti:
jöris!! Mutta nyt nauroin!! Ei voinut muuta!! Onko Vanhanen ottanut Kuroseen yhteyttä?? Ja niinkuin mihin tämä tietosi perustuu?? Näkijälahjoihin vai? Katsos kun, vaikka en näe ihmisten päähän/tai pään sisälle, osaan kyllä sanoa aika nopeastikin, hakeeko mies vain seksi seuraa vaiko ei! Ja siihen ei lahjoja tarvita ja eikä totta tosiaan vuotta, jotta silmät, ah niin siniset aukeisivat!!
1) Mieti, MIKSI et ymmärrä lukemaasi!! Olenko sanonut, että RAKKAUDESTA ei saisi puhua julkisesti?? Olenko sanonut, ettei saisi julkisesti tunnustaa RAKASTAVANSA???? En, vaan olen sanonut, että erolla mässäily, itsensä JATKUVASTI uhrina esittäminen on ÄRSYTTÄVÄÄ ja säälittävää!!
2) No ihan miten vain!! Eipä vain ole Masa julkisesti Kurosta haukkunut?? Vaiko onko?? Ja jos on niin missä??? Koska mä en ole sellaista bongannut, niin netistä kuin mistään lehdistä!!
Ja loukattu saa purkautua, oli se sitten mies tai nainen!! En ole sitäkään missään vaiheessa sanonut, ettei näin voisi toimia!! Mutta edelleen Jöris, se kohtuu, SE KOHTUU!!! Vai tiedätkö sen KOHTUU sanan merkitystä/tarkoitusta?? JOs et, niin etsi sanakirja!!Kirjoitit, että pääministerikin voi tehdä virheitä, kuten sekaantua Kuroseen. Mikä Kurosen alkuperäinen virhe oli? Se oli se, että hän puhui rakkaudestaaan julkisesti.
Eli vaikka et ole sanonut juuri noilla sanoilla, ettei rakkaudesta saa puhua julkisesti, niin tarkoitus lienee juuri tuo.
Eli kyllä minä lukemistani ymmärrän kunhan kirjoittajat ymmärtävät, mitä todella kirjoittavat.
Mutta enää en jaksa tästä asiasta vääntää, sillä tästä saisi juttua ihan vaikka loppuelämäksi. No onneksi tulee kirja, josta voi lukea, ettei tarvitse täällä käsikirjoittaa koko tarinaa. :D
- yksinkertainen
Noinkin yllättäen tuli tuntemattomuudesta tunnettu. Pieni seurustelu pääministerin kanssa ja julkisuus on taattu. Oma päiväkirjakin joutaa kirjaksi yllättävästi vaalien alla. Pitää miettiä, että olisiko Susanna "haluatko julkkikseksi" Kuronen painanut päiväkirjansa julkaistavaan muotoon ilman tätä seurustelua. Vielä mielenkiintoisempi kysymys on, että kuka tuon kirjan olisi ostanut ilman tätä seurustelua.
Nyt odotammekin innolla, että onko kirjan pääpaino viimeisten 6kk:n ajalta vai paljastaako tämä varmasti uraa uurtava kirja Kurosen lapsuudesta jotain radikaalia.
Varmaksi tiedämme, että kirja tulee myymään ja "haluatko julkkikseksi" Kuronen tienaa sievoiset summat.
Merja Vanhanen ei muuten ole ainoa jota naurattaa kirjan merkitys, julkaisuajankohta tai koko kirja. Käsittääkseni koko hankkeelle nauraa puolen Suomea. Niin paitsi sinä, jolle Kuronen on jumalattareen verrattava olento.- jorojukka-kukka
"Varmasti tiedämme, että kirja tulee myymään ja Kuronen hankkii sievoiset summat."
Erittäin hyvä, palstalaisethan ovat aina liputtaneet sen puolesta, että naisen on itsensä yritettävä, eikä lasikattoa ole.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071163
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621123Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64853Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146846- 68747
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel107649Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto92603- 54588
- 78561
- 39528