Bittihallituksen julkaisemat asiakirjat osoittavat, kuinka kiihkeästi 1980-luvun pääministeri Margaret Thatcher vastusti Saksan yhdistymistä.
Teksti on varsin kyynistä luettavaa, esim.:
”1990-luvun tulee olla toivon vuosikymmen ... ei pelon vuosikymmen. Meidän pitää vattia Saksaa pitäytymään sopimuksissa. Meidän pitää ehkä pyytää Neuvostoliittoa tiukentamaan otettaan ja estämään Itä-Saksan yhdistymisen.
http://news.bbc.co.uk/nol/shared/bsp/hi/pdfs/11_09_09thatcher_unification.pdf
Ihan kaikki Iso-Britannian poliitikot ja diplomaatit eivät kuitenkaan jakaneet ”rautarouvan” käsitystä Euroopasta, ei suhteessa Saksaan, eivätkä edes suhteessa Euroopan unioniin.
”Rautarouva” vastusti kiihkeästi yhtenäistä Saksaa
18
160
Vastaukset
- Ne muistuttaa meidän MTK:ta,
Brittien pienet saaret ovat olleet Euroopan onnen esteenä aina. Sieltä on juoniteltu ja kaivettu mannermaan itsenäisten hovien, kuningaskuntien ja lopulta, jopa keisarien jalkojen alta maata. Samalla myrkytetty yhteiseurooppalainen mieli.
Samalla juonittelulla se sai merivallan Espanjalta. Samoin se juoni itselleen kilpaa Ranskan kanssa uutta mannerta nimiinsä. Saattaen sen sisällissotaan myöhemmin.
Englantilaisen sydän on 100% koulukiusaajan tarvaraa. Alistaa, valehtelee, liehakoi ja kantelee opettajalle saadakseen etuja. Siten se kykeni alistamaan puolet maapallon pinta-alasta itselleen.
Sodat onneksi pilkkoi sen valtaa tehokkaasti ja viimeinen maailmansota ruhjoi sen siihen arvoon missä se nyt on. Yhä se pyrkii hautaamaan Euroopan onnen ja nostamaan itsensä valtaan, vaikka rahkeet ovat menneet.
Synkin, raakin ja epäinhimillisin siirtomaavalta on kiistatta Englanti. Muut, kuten Espanja tulee perässä. Nyky-EU:ssa britit ovat rusinankaivaija yhteispullastamme. Ne muistuttaa meidän MTK-isäntiä jatkuvasti kasvavine vaatimuksineen, joka iltalypsää vielä kerran etuja itselleen.- Hyvä että tulee esille
Uskomatonta miten britit ovat saaneet itsensä "hyvien" kirjoihin historiassa, vaikka kyseessä on häikäilemättömin merirosvo- ja imperialistinen roistovaltio jonka Eurooppa on synnyttänyt. Englantilaisten ensimmäinen siirtomaa oli Irlanti. Lukekaapa sen historiaa, jos ette ennestään tunne. Irlannissa vihataan brittejä vieläkin, ja se on täysin ymmärrettävää. Irlantilaisia kohdeltiin kuin intiaaneja Amerikassa.
Ja entäs orjakauppa, jonka seurauksista Karibian meren ja USA:n mustat kärsivät vieläkin? Koska britit lakkauttivat sen, he ovat autuaasti unohtanet oman osuutensa siihen... Tyypillistä.
Millä oikeudella pienen merirosvosaaren rikollinen roskaväki otti haltuunsa neljäsosan maailman pinta-alasta? "Valkoisen miehen taakka", kuten heikäläisten suuri runoilija Kipling asian ilmaisi. Helvetti, sata vuotta sitten brittejä vihattiin enemmän kuin amerikkalaisia nykyään.
Ensimmäisestä maailmansodasta tuli pitkä ja verinen, koska Iso-Britannia liittyi siihen mukaan Saksan vihollisena. Muuten sota olisi päättynyt nopeasti keskusvaltojen voittoon. Mutta Englanti ei voinut sietää ajatusta, että Manner-Eurooppa olisi vahva ja Saksan johtama (kuten nyttemmin on käynyt, häh häh). Joten piti muka Belgian takia mennä mukaan suursotaan, joka kylvi toisen maailmansodan siemenet.
Hitler oli saksalainen, joka toimi yhtä häikäilemättömästi, kyynisesti, tekopyhästi ja valehtelevasti kuin brittiläiset imperialistit. Siksi Hitler ja Saksa ovat "pahoja" ja Churchill (joka muuten oli täysi rasisti ja imperialisti) ja britit "hyviä".
- Älä usko brittivalheeseen!
Meillä koululaitos opettaa ja valehtelee britien historian! Siitä ei löydtä näitä historian kauheuksia. Brittien kaameiden tekosten varjo hiipii Euroopassa syvemmällä, kuin natsien konsanaan!
- Se on Saatanallinen saari!
Se valehtelee mm. vaikenemalla siitä, että britit ja käskyläisvaltionsa julisti meille sodan 1941 itsenäisyyspäivänä 6.12. Yrittkääpä etsiä sitä tietoa vaikka lukion historiakirjoista!
Iso-Britannia vastusti raivokkaasti Saksan yhdistymistä ja Ranska myös. Pääministeri Thatcher ja presidentti Mitterrand menivät Itä-Saksaan melkein toisiaan tuuppien sinä lyhyenä hetkenä, kun se oli vapautunut neuvostomiehityksestä mutta ei ollut vielä liittynyt Saksan Liittotasavaltaan. Politiikkaa seuraavalle ei ollut pienintäkään epäilystä siitä mitä viestiä he sinne veivät: Saksat eivät saa yhdistyä!
- Anonyymi
Hyvä että kusi kintuille! Saksan ansiosta Eurooppa pysyy edes jollain tavoin mukana vihreässäteknologiassa ja 5G-verkon kehittelyssä.
- Anonyymi
Myös ainakin Italia vastusti. Joku Italian ministerihän laukaisi kuuluisat sanat: "Tykkään saksalaisista niin paljon, että näkisin oikein mielelläni monta Saksaa, ainakin kaksi".
Nousihan siitä myrsky vesilasissa. - Anonyymi
Nooh tukihan se Pinochetia tai Saddamia Irania vastaan. Ei sillä järki pelanut.
- Anonyymi
Brittien omien virallisten tilastojen mukaan Britannian siirtomaahallinto aiheutti 85 miljoonaan ihmisen kuoleman.
Intialaisten tutkijoiden mukaan todellinen luku on jopa 1,8 miljardia.
Intia itsenäistyttyä maassa ei ole kärsitty nälänhädästä.
Vuodesta 1760 vuoteen 1943 Intia kärsi säännöllisesti kauheaa nälänhätää. Vaikka virallisten brittiläisten lähteiden mukaan yli 85 miljoonaa intialaista kuoli nälänhädissä, jotka olivat tosiasiassa Ison-Britannian Rajin tekemät kansanmurhat. Vastaa tähän tosiseikkaan se,,että ei ole ollut nälänhädän aiheuttamia kuolemia itsenäisyyden jälkeen !! Ison-Britannian joukkomurhissa kuoli 1,8 miljardia intialaista, jotka Britannian imperiumi murhasi, nälkiinnytti, ja teloitti Intian holokaustissa ja Intian kansanmurhassa sellaisena kuin se on määritelty YK: n kansanmurhayleissopimuksen 2 artiklassa. Käyttämällä väestölaskentaa ja muita arvioita Intian väestöstä näinä ajanjaksoina, ylimääräiset kuolemat olivat 0,6 miljardia, 1757-1837; 0,5 miljardia, 1837 - 1901 kuningatar Victorian aikana; ja 0,4 miljardia vuosina 1901-1947; tämä on yhteensä 1,5 miljardia ja 1,8 miljardia uhria, jos mukaan otetaan verilöylyt eri kuninkaallisten hallitsemien Intian brittiläisten protektoraattivaltioiden joukossa. [2] - Anonyymi
Britannia hallitsi julmasti siirtomaitaan. Yksi tapa hallita oli usuttaa aiemmin rauhassa eläneet heimot toisiaan vastaan. Siitä on seurannut hirveitä verenvuodatuksia. Samaa ilmentymää oli sekin kun Britannia sekaantui vuosisatojen ajan manner-Euroopan politiikkaan kaikenkarvaisin juonitteluin. Pelailu näkyi 1930-luvulla suhteessa Ranskaan ja Saksaan ja oli suuri syyllinen sotaan. Tuki Hitleriä sekä Ranskaa että Neuvostoliittoa vastaan pyrkiessään Euroopan politiikan johtajaksi.
- Anonyymi
Britannia toimi siirtomaavaltojen yleiseen tapaan.
Kokonaisuutena se oli melko lempeä isäntä, joskin kapinat kukistettiin yleensä kovin ottein.
Esimerkiksi Intiassa paikalliset ruhtinaat saivat pitää sisäisen määräysvallan.
Kehittyneet siirtomaat saivat ensin dominion ja sitten itsenäisen maan aseman pysyen yleensä Kansainyhteisön jäseninä.
Manner-Euroopassa britit halusivat säilyttää tasapainon niin, ettei yksikään valtio nousisi muiden herraksi. Siksi britit asettuivat vuorollaan Espanjan ja Ranskan kuninkaita, sitten Napoleonia ja Saksan sekä Venäjän keisareita vastaan.
Samalla he suojelivat siirtomaavaltaansa ja kauppamahtiaan.
Saksan yhdistymisen jälkeen Ranska oli mannermaalla tärkein liittolainen. Maailmansodissa tarvittiin lopulta USA:n apua.
Lähtö EU:sta on historian valossa selvä aiemman politikan jatkumo.Britit liittyivät vanhojen kilpailijoidensa Saksan ja Ranskan hallitsemaan valtioliittoon pitkin hampain ja lähtevät ovet paukkuen valekampanjan vaudittamina omille teilleen.
Brittikaunaisten valehtelijoiden luulisi olevan brexitistä riemuissaan? Sehän on vahinko sekä EU:n että brittien kannalta.
- Anonyymi
Iso-Britannia ei oikeastaan ole Eurooppaa. Varsinkin Dunkerquen nöyryytyksen jälkeen se on ollut enemmänkin USAn jatke tai etäpääte Euroopan vieressä. Hyvä kun häippäsee EUsta.
- Anonyymi
Britannia jatkoi sotaa Dunkerquen jälkeen kaikkien natsien kiukuksi.
Ja voitti sodan.
Brexit on eräänlainen uusi Dunkerque eli hätäinen ja huonosti hoidettu poistuminen eurooppalaisesta yhteistyöstä.
Dunkerque julistettiin kiireesti ihmeeksi rökäletappion peittelynä.
Saa nähdä tehdäänkö brexitille sama. USA odottaa nytkin syli avoimena ja valmiina auttamaan. - Anonyymi
Ranskalla ja Englannilla on aina ollut 'erityossuhde' Venäjään ja Yhdysvaltoihin. Suomessa ja Saksassa on yleensäkin kadehdittu 'amerikanserkkuja' ja ajateltu vihan jalostavan kärsimyksen kanssa. Aatu ihaili Taistelussa avoimesti ranskalaisvihaa ja Suomen oma Ukko-Pekka vihasi ryssää. Macronin toimenpide torpata EU:n laajeneminen Balkanilla Putinin käskystä suututti eliittiä Helsingissä ja Berliinissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Britannia jatkoi sotaa Dunkerquen jälkeen kaikkien natsien kiukuksi.
Ja voitti sodan.
Brexit on eräänlainen uusi Dunkerque eli hätäinen ja huonosti hoidettu poistuminen eurooppalaisesta yhteistyöstä.
Dunkerque julistettiin kiireesti ihmeeksi rökäletappion peittelynä.
Saa nähdä tehdäänkö brexitille sama. USA odottaa nytkin syli avoimena ja valmiina auttamaan.Paskat. Menettivät kaiken, koska piti 'vittuilla hunnille'. Tyhmyyttään valitsivat kivikkoisemman tien nykyisin, koska ikääntyvällä väestöllä eivät pysty kilpailemaan 5G-teknologiassa tai ympäristöystävällistä teknologiaa vaativassa maailmassa. Kauppaneuvotteluissa tulevat vartomaan olemattomia tulleja eli poimimaan ne 'rusinat pullasta' joita Merkel lupasi ettei heille anneta.
- Anonyymi
Intialainen Shashi Tharoor rinnastaa Winston Churchillin Htleriin, Staliniin ja Maoon.
Winston Churchill ei ole parempi kuin Adolf Hitler", sanoo intialainen poliitikko Shashi Tharoor
"Churchillillä on yhtä paljon verta kädessään kuin Hitlerillä",
Intialainen poliitikko on sanonut, että Winston Churchill ei ole parempi kuin Adolf Hitler ja että kahdella johtajalla on vastaavat määrät "verta" käsissään.
Tohtori Shashi Tharoor , jonka uusi kirja Inglorious Empire kuvailee Britannian valtakunnan julmuuksia, sanoi, että Britannian entistä pääministeriä tulisi muistaa kahdenkymmenennen vuosisadan näkyvimpien diktaattorien rinnalla.
YK: n entinen apulaispääsihteeri Dr. Tharoor kertoi, että Bengali-nälänhädän syyt ovat Churchillin. Vuonna 1943 jopa neljä miljoonaa Bengalista kuolee nälkään , kun Churchill ohjasi ruokaa brittiläisille sotilaille ja maihin, kuten Kreikkaan, kun taas tappava nälänhätä levisi Bengalin läpi.
"Tämä [Churchill] on mies, jonka britit vaativat julistamista eräänä vapauden ja demokratian apostolina", kirjoittaja kertoi UK Asian -lehdelle kirjan julkaisussaan. "Kun mielestäni hän on todellakin yksi pahemmista hallitsijoista 1900-luku sopi sellaisenaan vain Hitlerin, Maon ja Stalinin kaltaisten seurassa ".- Anonyymi
"kun Churchill ohjasi ruokaa brittiläisille sotilaille ja maihin, kuten Kreikkaan, kun taas tappava nälänhätä levisi Bengalin läpi."
Sietääkin haukkua.Nälänhätää kärsivä Kreikka oli Saksan miehittämä.
Saksa vei mm.autot,joten sisäinen liikenne lamaantui. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kun Churchill ohjasi ruokaa brittiläisille sotilaille ja maihin, kuten Kreikkaan, kun taas tappava nälänhätä levisi Bengalin läpi."
Sietääkin haukkua.Nälänhätää kärsivä Kreikka oli Saksan miehittämä.
Saksa vei mm.autot,joten sisäinen liikenne lamaantui.Eräs reunaehto Saksojen yhdistymiselle oli täysin avoin maahanmuuttopolitiikka. Sen seurauksena Saksan kansa tulee häviämään ja korvautumaa muslimimaista tulleilla. Saksahan on edelleen miehitetty maa, jonka perustuslakia ei saa saksalaiset yrittää muuttaa. Saksojen yhdistymisen seurauksena juutalaiset sanelivat myös lait joilla kriminalisoitiin holokaustin kiistäminen tai 'vähättely'. Nämä lait tulivat voimaan 1990-luvun alussa. Myös Berliiniin pakotettiin rakentamaan hirvittävä 'holokaustin muistomerkki' joka vie hehtaareja kaupungin keskustasta.
Hitler oli oikeassa, sodassa oli kysymys taistelusta siionismia vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381279
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27556Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24501
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471