DDR:n tukijoiden kädet veressä?

Vakava kysymys.

Samaan aikaan kun 1970-luvulla monet nykyisistä vaikuttajistamme tukivat kaikin voimin DDR:ää, kyseisen maan sotilasasiantuntijat yhdessä kuubalaisten kanssa kantoivat Afrikkaan laivalasteittain kalashnikoveja ja antoivat kapinaryhmittymille koulutusta kylmän sodan hengessä.

Ehkäpä molaribatmankoroljoviemme mielestä kyse oli messiaanisesta tehtävästä?

Kun irtolaisille annettiin aseita ja päihteitä, he ryhtyivät "kapinaan" eli raiskasivat ja tappoivat kyläläisiä ja eurooppalaistaustaisia perheitä muiden muassa entisessä Belgian Kongossa. Kirkuminen loppui laukaukseen. Jotkut siviilit piileksivät maakellareissa. Yksi tilanne muuttui toukokuussa 1978, kun Ranskan muukalaislegioonan 2. laskuvarjorykmentti teki maahanlaskun Kolwezin veritekojen keskelle, derkut ulostautuivat Sambiaan ja Angolaan jättäen huolimattomasti koulutetun rosvojoukkonsa yksin. Muutaman päivän kuluttua oli taas hiljaista Afrikan yössä ja "Tiikerit" tapettu.

Milloin ja miten ottavat "laaksomme" ja "halosemme" vastuun kylmän sodan kuumien veritekojen tukemisesta?

7

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikka kansa

      ei osaa lukea ja asukaslukukin maassa saadaan lentokoneesta laskemalla kuten hirvilaumat Suomessa. Tärkeintä on "jalon aatteen" levittäminen toisten kustannuksella.

    • takaa¨¨

      Ja Suomessa tehtiin peräkonttilaivoja Neuvostoliitolle joilla venäläiset veivät tankkeja Kuubaan ja sieltä matka jatkui Angolaan. Ei siitä silloin paljoa huudeltu.

    • Yhä edelleen Suomessa puhutaan Saksan Demokraattinen Tasavalta-nimisestä alueesta ikäänkuin se olisi ollut itsenäinen valtio ja toimija kansainvälisessä politiikassa. DDR:ssä oli 300.000 neuvostoliittolaisen sotilaan miehitysarmeija koko sen olemassaolon ajan ja jokainen sen teko määrättiin Moskovasta.

      DDR ei ollut valtio, vaan "Neuvostoliiton miehittämä Saksan itäosa", kuten kristillisdemokraatit sen osuvasti määrittelivät. Vakuuttavin todiste tästä oli, että DDR liittyi Saksan Liittotasavaltaan heti, kun sitä ylläpitänyt ulkoinen pakko poistui.

      Ilmeisesti suomalaisiin on istutettu geneettinen venäjänpelko, koska sitä ei uskalleta arvostella edes nykyään, edes täällä.

      • Vakava kysymys

        Avauksessa painotin DDR:ää, koska bulvaani oli toimija Afrikassa. Kyllä jokainen tietää, kuka käski ja jokainen myös tietää, kuka oli Halosen, Sorsan ja Laakson käskijä.


    • Radio Jerevan

      Radio Jerevan vastaa tähänkin osuvasti, Kuuban tilalle kävisi melkein suoraan DDR:

      • Meiltä kysytään:
      Mikä on maailman suurin maa?
      • Me vastaamme:
      Kuuba. Sen valtakeskus on Moskovassa, älymystö Floridassa, sotajoukot Mosambikissa ja hautausmaat Angolassa.

      Loistava muunnosta tästä alkuperäisestä!

      • Meiltä kysytään:
      Mikä on maailman hajanaisin maa?
      • Me vastaamme:
      Svenskfinland. Sen valtakeskus on Tukholmassa, älymystö Närpiössä, etäpesäkkeet Suomen eduskunnassa, sotajoukot Dragsvikissa ja sankarihautuumaat Ahvenanmaalla.

      Loistava muunnosta tästä alkuperäisestä!

      • Meiltä kysytään:
      Mikä on maailman suurin teatteri?
      • Me vastaamme:
      Suomi. Katsomo on koko maa, näyttämö on Arkadianmäellä ja kuiskauskoppi Brysselissä asti. Ennen remonttia kuiskauskoppi oli Moskovassa.

    • Mobutu-Se-se-Sekosi
      • ...juttu.

        Itäblokin aseita ja petomaisiksi villiinnytettyjä kakaroita, -tämä seikka ei ole muuttunut sitten Angolan ja Katangan sotimisten, ja ylläolevien Liberian uutiskuvien kaltaisia saamme nähdä yhä uudelleen ja uudelleen milloin miltäkin kolkalta Afrikkaa, elleivät "vastuulliset" toimittajat huomaa sensuroida?

        Sotilaallisesti afrikkalaiset "vapautusarmeijat" ovat sekä tehottomia että tehokkaita. "Normaalissa" sodankäynnissä ne eivät pysty pitämään asemiaan, vaan saattavat sännätä pakoon tai hajaantua elleivät usko lujasti ylivoimaansa. "Petersin" raportti Kolwezin taisteluista kertoo aivan toisenlaisesta sodasta, sellaisesta johon "Katangan tiikerien" kaltaiset soveltuvat:

        Tunkeutuessaan Kolwezin kaupunkialueelle legioonalaiset joutuivat etsimään ryöstelijöitä talo-talolta, kulkien maisemassa jota leimasivat silmittömän hävityksen merkit. "Tiikerien" asemilla ei ollut minkäänlaista sotilaallista logiikkaa, vaan niitä löytyi vauraimmista taloissa, joissa terroristit makasivat selviämässä humalastaan t. huumepöhnästään pullonsirpaleiden, ulosteiden ja muun hävityksen keskeltä.

        Annamme "Petersin" kuvata terroristien toimintaa: "Taloissa vallitsi yksitoikkoisen samankaltainen sekamelska. Kaikki paikat oli ryöstetty, ja mitä oli jäänyt jäljelle, oli käsittämättömässä vimmassa tuhottu ampumalla tai muuten rikkomalla." "Legioonan isku Kolweziin", s.131.

        "Nopea askel ja kunnon potku rangerilla oveen lukon viereen. Lukko antoi periksi ja ovi paiskautui auki hajoten samalla puoliksi. Siirryin nopeasti seuraavaan huoneeseen ase ampumavalmiina. Huone oli melko iso, vaikutti olohuoneelta. Siellä vallitsi sekamelska, moniin paikkoihin oli ammuttu aivan kuin vain huvikseen. Luodinreikiä oli sohvassa ja muissa huonekaluissa, peilit ja kaapit oli rikottu ampumalla. Etenimme toisiin huoneisiin. Caporal chef, tule katsomaan, McWay huusi. -Tänne nopeasti. Menin rikkiammutun käytävän lävitse huoneeseen, jonne McWay oli mennyt jo sisälle. Kammottava mädäntyneiden ruumiiden haju tulvahti voimakkaana vastaamme. ... McWay seisoi huoneen ovella ja pyöritti päätään. -Katso Peters, koko perhe on ammuttu tänne.'"... sivu 114.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      840
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      482
    Aihe