"Kirja juutalaisten historiasta kuohuttaa Israelissa
julkaistu eilen klo 14:24, päivitetty eilen klo 14:40
Israelilainen historiantutkija Shlomo Sand romuttaa piintyneitä käsityksiä juutalaisesta historiankirjoituksesta. Sandin kirja Juutalaisen Kansan Keksiminen oli Israelissa 19 viikkoa myydyin kirja viime vuonna. Nyt kirja on käännetty englanniksi, eikä kohu sen ympärillä ole laantunut.
Professori Shlomo Sandin perusväittämä on, että toisin kuin yleisesti ajatellaan, juutalaisia ei karkotettu Jerusalemista toisen temppelin tuhon jälkeen vuonna 70 jälkeen ajanlaskun alun. Sandin mukaan Israelissa ja ympäri maailmaa asuvat juutalaiset eivät periydy muinaisen Juudan kuningaskunnan asukkaista, vaan he ovat eri kansojen käännynnäisiä. Tämän vuoksi juutalaisilla ei ole etnistä, historiallista oikeutta Israelin alueeseen.
Toisin kuin israelilaiset niin sanotut "uudet historioitsijat", jotka ovat kyseenalaistaneet Israelin valtion syntyhistoriaan liittyviä seikkoja, Sand menee vielä pidemmälleajassa taaksepäin. Hänen mukaansa juutalaiset eivät koskaan muodostaneet "kansallista rotua" jolla oli yhteinen alkuperä. Hänen mielestään kuvaus "vaeltavasta juutalaisesta"; on kansallinen myytti, jolla ei ole totuuspohjaa.
Loiko kansan kansallisuusaate?
Sandin mukaan juutalainen kansa "keksittiin" vasta 1800-luvulla, Saksan juutalaisten älykköjen keskuudessa jotka olivat saaneet vaikutteita saksalaisesta kansallisuusaatteesta. He piirsivät kuvan kansakunnasta, ei siis enää pelkästään uskonnollisesta yhteisöstä. Juutalainen kansa oli muodostanut kuningaskunnan, joutui maanpakoon ja palasi lopulta synnyinsijoilleen Israeliin. Tämä teoria palveli sionistisen liikkeen päämääriä.
Israelin itsenäisyysjulistuksen mukaan pakkomuuton jälkeen juutalaiset pysyivät uskollisena maalleen eivätkä koskaan lakanneet rukoilemasta ja toivomasta paluusta Jerusalemiin.
Sandin mukaan pakkomuuttoa ei koskaan tapahtunut, vaan se on alun perin kristittyjen kertoma myytti, rangaistus siitä että juutalaiset eivät omaksuneet kristinuskoa. Sand kirjoittaa, ettei löytänyt minkäänlaista kirjallisuutta pakkomuutosta, niin tärkeästä tapahtumasta juutalaisten historiassa.
Historiallisten käsitteiden uudelleen arviointia
Professori Sandin erikoisalaa on 1900-luvun historia ja erityisesti Ranska, eikä ole koskaan aiemmin tutkinut aikakausia, joista hän kirjoittaa. Tämä on ollut yksi pääkritiikin aihe: Sandin sanotaan hypänneen liian suuriin kenkiin ja "väärälle" aikakaudelle. Arvostelijoiden mukaan hän kirjoittaa asioista, joita ei ymmärrä.
Esimerkiksi heprealaisen yliopiston juutalaisen historian professori Israel Bartal arvosteli Sandia kovin sanoin Haaretz-lehdessä. Bartal muistuttaa, etteivät juutalaista kansallisuusaatetta tutkivat historioitsijat usko, että juutalaiset ovat etnisesti tai "rodullisesti" puhtaita. Myöskään varhaisen juutalaisuuden ajan käännytystyötä ole kielletä. Bartalin mukaan kirjassa ei ole yhtään uutta teoriaa.
Kirjalla on poliittinen agenda
Kirjan englanninkielistä versiota mainostetaan muun muassa historiaan erikoistuneen kolumnisti Tom Segevin sanoilla. Mutta Segev kertoi puhelimitse, ettei halua hänen nimeään liitettävän kirjaan. Hän pitää sitä mielenkiintoisena, mutta teos on ongelmallinen koska siinä ei esitetä pitäviä todisteita, lisäksi se on ideologinen kirja. Segevin mukaan kirja ei ole herättänyt kansallista itsetutkiskelua.
Sandin teos ei ole pelkkä historiakirja, vaan sillä on selvä poliittinen agenda. Sandin mukaan Israelin ongelmat johtuvat siitä, että se on etnokratia - juutalaisilla on etuoikeuksia muihin kansalaisiin nähden. Sand peräänkuuluttaa historiallisten myyttien kyseenalaistamista Israelin valtion oikeutukselle ja vaatii että Israelin pitäisi olla avoin yhteiskunta sen kaikille kansalaisille - myös arabiväestölle.
Radion kulttuuriuutiset / Sanna Negus, Jerusalem"
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/12/kirja_juutalaisten_historiasta_kuohuttaa_israelissa_1310149.html
Lähi-idän historia uusiksi?
10
323
Vastaukset
- kero lisää?
spämmätä suomi24:n sääntöjen ja suomen lainkin vastaista avausta palstalle, kun se kuitenkin poistetaan palstalta?
- jurpolukki
eikös tuo aloitus käsittele historiaa palstan sääntöjen mukaan?
- Nix Kaufen
noin puristaa?
- sellattii
jurpolukki kirjoitti:
eikös tuo aloitus käsittele historiaa palstan sääntöjen mukaan?
kyllä, mutta ne säännöt ? Suomi24:n omista säännöistä löytyy tähän tapaan:
"Keskusteluissa ei saa:
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.
- Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty."
http://www.suomi24.fi/opastus/keskustelu/ohjeita_keskusteluun.php#saannot_vastuu
"Kokonaisen uutisen kopiointia nettisivuille sanotaan uutisvarkaudeksi kirjoittaa MTV:n uutiset.
"Uutisvaras iski netissä
Mediatalot suhtautuvat tarkasti omien uutistensa käyttämiseen. Erityisesti kansainväliset uutistoimistot saattavat rankaista ankarilla sakoilla, mikäli heidän uutisiaan käytetään luvatta."
------->
Onhan se tietysti ymmärettävää, uutisten tekeminen kun ei ole ilmaista, ja uutiset ovat tekijänoikeuslain alaista kauppatavaraa, josta mediayhtiöt maksavat, niin toimittajille, kuin uutispalveluille."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8587349/40864888
- Huomioitsija.
Eikö Suomen ruotsalaiset jääneet Suomeen ikään kuin muistona lähes 1000 -vuotisesta miehityksestä ja riistosta. Nyt ne, 5%:n sakki ranikolla, naukuu etuoikeuksia menneitten aikojen vuuoksi. Kirjoitin aivan tahallaan Suomen ruotsalaiset. Mitä ihmeen suomalaisia ne on kun kun sanovat jatkuvasti olevansa ruotsalaisia? Suomen ruotsinkielisiä he eivät siis tahdo olla.
Axel Olof Freudenthal, joka oli ruotsalaisen rasisti, kehitti termin ruotsinkielinen kansa tai kansansirpale eli Suomen ruotsalaiset. Rasisti - Freudenthal piti suomalaisia pölkkypäinä, joista ei ole yhtään mihinkään. Nyttemmin SFP jakaa Freudenthal -mitaleita etenkin niille suomalaisille, jotka ovat kääntäneet selkänsä omalle kansalleen ja nuolevat vanhaa miehittäjäänsä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal_-mitali
http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal
Väitöskirjassaan vuodelta 1944 professori L. A. Puntila[9] erittelee ruotsalaisuuden vaikutuksia Suomessa ja eritoten 1800-luvun loppupuolen svekomaanista liikettä. Puntila luettelee joukon ajatuksia, jotka hänen mukaansa edustavat Freudenthalin maailmankuvaa äärimmäisellä tavalla. Puntilan mukaan nämä Freudenthalin teesit olivat:
Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa;
Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria;
Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole erityisiä luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla;
Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalaiset ja ylipäänsä koko turaanilainen suku;
Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille;
Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä.
Nykytieteen valossa nämä väittämät vaikuttavat hullunkurisilta ja mielettömiltäkin.
Tämän rasistin nimeen SFP nojaa tänäkin päivänä pitäen tätä kallonmittaajaa puolueen henkisenä selkärankana! Alas SFP, puolue jolla ei ole edes suomen kielistä nimeä. Onpa tyypillinen itseään inhoava juutalainen tämä Shlomo Sand.
- myös?
"Einstein: Jumalaan uskominen on lapsellista
13.5.2008 22:21
Raamattukin on vain kokoelma alkukantaisia legendoja, suhteellisuusteorian isä muotoilee kirjeessään.
Einsteinin kirje huutokaupataan torstaina. (EPA)
Bloomsburyn huutokauppakamari myy torstaina ainutlaatuisen kirjeen, jonka Albert Einstein kirjoitti saksalaisfilosofi Eric Gutkindille vuonna 1954.
Uutistoimisto AFP:n mukaan suhteellisuusteorian isä kuvailee kirjeessään uskontoa lapselliseksi taikauskoksi.
- Sana Jumala merkitsee minulle ainoastaan ilmausta ihmisen heikkoudesta. Raamattu on kokoelma kunnioitettavia mutta alkukantaisia legendoja, jotka ovat samalla melkoisen lapsellisia, hän tykittää.
Kirjeen sisältö on mullistava, sillä Einstein on aikaisemmin tunnettu kaunopuheisista uskonnon määrittelyistään, kuten "Tiede ilman uskontoa on rampa; uskonto ilman tiedettä sokea."
Einstein kieltäytyy kirjeessään myös pitämästä juutalaisia Jumalan valittuna kansana.
- Heillä ei ole mitään erityisominaisuuksia muihin ihmisiin nähden. Minulle juutalainen uskonto on kuten kaikki muutkin: lapsellisten taikauskojen ruumiillistuma, itsekin juutalainen Einstein kirjoittaa.
IL"
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200805137648885_ul.shtml
- Vaka Vanha
Siinä mielessä Sandi on oikeilla jäljillä, että juutalaiseksi saattoi alunperin kääntyä kuka hyvänsä, kuten on saanut kääntyä kristityksikin, joka itseasiassa on yksi juutalaisten vanhoista lahkoista.
Eli juutalaisilla ei ole, kuten ei ole kristityilläkään yhtä etnistä alkuperää, vaan siihen on liittynyt väkeä monista eri etnisistä ryhmistä.
Juutalaisilla oli Rooman valtakunnassa oma veronkanto oikeus, eli käytännössä lievempi verotus kuin muilla kansoilla oli, joten monella varmasti oli motiivi kääntyä juutalaiseksi.
Tosta karkotuksesta en osaa sanoa mitään, en ole koskaan edes miettinyt onko siinä perää vai ei ....
Olen aina olettanut että se pitää paikkaansa, koska se taitaa olla osa kristillistä perimätietoa.- Vapaa suomalainen
Tässä muutama kommentti kirjoitukseesi:
"Siinä mielessä Sandi on oikeilla jäljillä, että juutalaiseksi saattoi alunperin kääntyä kuka hyvänsä, kuten on saanut kääntyä kristityksikin,..."
On muistettava, että myös suomalaiseksi voi "kääntyä", jos omaksuu suomen kielen ja tavat. Mutta juutalaisuudessa on kysymys myös uskonnollisesta kääntymisestä. Kyse on uskontoon sidotusta kansallisuudesta, toisin kuin suomalaisuudessa.
"Eli juutalaisilla ei ole, kuten ei kristityilläkään yhtä etnistä alkuperää, vaan siihen on liittynyt väkeä monista eri etnisistä ryhmistä."
Kohta voidaan sanoa suomaisista tai Suomen kansasta samaa mm. seka-avioliittojen kauta. Muinaisen Israelin kansaan on epäilemättä liittynyt muuta kansaa olevia, mutta Raamatun historiaa sen synnystä ei tarvitse epäillä.
"Juutalaisilla oli Rooman valtakunnassa oma veronkanto oikeus, eli käytännössä lievempi verotus kuin muilla kansoilla oli, joten monella oli varmasti motiivi kääntyä juutalaiseksi."
Verotuksen keveydestä en osaa sanoa, mutta Rooman valtakunnassa laki kielsi liittymästä juutalaiseksi.
"Tosta karkoituksesta en osaa sanoa mitään, en ole koskaan miettinyt onko siinä perää vai ei..."
Rooman kaupungissa on kaari, jossa on kuvia juutalaisten temppelin kaluston kannosta ja juutalaisista orjista. Juutalainen historioitsia Falvias Joosefinus kertoo viimeisen temppelin tuhosta ja Jerusalemin hävityksestä v.70 jaa. kirjassa "Juutalaissodan historia". Tieto ei ole kristillistä perimätietoa, vaan historiallista faktaa, josta on mainintoja muissakin lähteissä, kuin Uudessa Testamentissä tai kristittyjen kirjoituksissa.
En tiedä, miksi Sandi asettaa Israelin kansan historian kyseenalaiseksi, mutta tutulta se kuitenkin kuulostaa. Asettavathan jotkut suomalaiset myös suomalaisten historiallisen olemassaolon kyseenalaiseksi esim. tällä palstalla... - Vaka Vanha
Vapaa suomalainen kirjoitti:
Tässä muutama kommentti kirjoitukseesi:
"Siinä mielessä Sandi on oikeilla jäljillä, että juutalaiseksi saattoi alunperin kääntyä kuka hyvänsä, kuten on saanut kääntyä kristityksikin,..."
On muistettava, että myös suomalaiseksi voi "kääntyä", jos omaksuu suomen kielen ja tavat. Mutta juutalaisuudessa on kysymys myös uskonnollisesta kääntymisestä. Kyse on uskontoon sidotusta kansallisuudesta, toisin kuin suomalaisuudessa.
"Eli juutalaisilla ei ole, kuten ei kristityilläkään yhtä etnistä alkuperää, vaan siihen on liittynyt väkeä monista eri etnisistä ryhmistä."
Kohta voidaan sanoa suomaisista tai Suomen kansasta samaa mm. seka-avioliittojen kauta. Muinaisen Israelin kansaan on epäilemättä liittynyt muuta kansaa olevia, mutta Raamatun historiaa sen synnystä ei tarvitse epäillä.
"Juutalaisilla oli Rooman valtakunnassa oma veronkanto oikeus, eli käytännössä lievempi verotus kuin muilla kansoilla oli, joten monella oli varmasti motiivi kääntyä juutalaiseksi."
Verotuksen keveydestä en osaa sanoa, mutta Rooman valtakunnassa laki kielsi liittymästä juutalaiseksi.
"Tosta karkoituksesta en osaa sanoa mitään, en ole koskaan miettinyt onko siinä perää vai ei..."
Rooman kaupungissa on kaari, jossa on kuvia juutalaisten temppelin kaluston kannosta ja juutalaisista orjista. Juutalainen historioitsia Falvias Joosefinus kertoo viimeisen temppelin tuhosta ja Jerusalemin hävityksestä v.70 jaa. kirjassa "Juutalaissodan historia". Tieto ei ole kristillistä perimätietoa, vaan historiallista faktaa, josta on mainintoja muissakin lähteissä, kuin Uudessa Testamentissä tai kristittyjen kirjoituksissa.
En tiedä, miksi Sandi asettaa Israelin kansan historian kyseenalaiseksi, mutta tutulta se kuitenkin kuulostaa. Asettavathan jotkut suomalaiset myös suomalaisten historiallisen olemassaolon kyseenalaiseksi esim. tällä palstalla...Kyllä, mutta Juutalaiseksi saattoi aikanaan kääntyä myös muut etniset ryhmät ja myös monet näin menettelivät, esim. Venäjän Juutalaisista on valtaosa kotoisin ns. Kasaarivaltiosta joka oli Juutalaisen keisarin hallitsema valtakunta 1100-1200 luvulla, Venäläiset valtasivat kyseisen valtion.
Kasaari valtion valtionuskonto oli juutalaisuus ja kaikki valtakunnan vähemmistöt aikanaan käännytettiin pakolla juutalaisiksi, eli tällä ryhmällä ei ole mitään etnistä alkuperää Palestiinassa.
Mitä tulee orjiin joita tuotiin 70 luvulla Roomaan, niin Rooma on tuonut kaikista valtaamista maistaan orjia Italian niemimaalle, ei Pelkästään Palestiinasta tai Israelista, orjat oli aina osa sotasaalista millä sota kustannettiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35840Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15482