MIKSI?!?!?!

Minde1977

Miksi seksi ja seksualisuus ovat Synti-otsikon alla? Tää on niin hassu jaottelu, koska eihän seksi ja seksuaalisuus itsessään ole syntejä, vaan Jumalan luomat ominaisuudet ihmiseen. Jos joku tiukkapipo ajattelee, että ne automaattisesti kuuluu tän otsikon alle, niin siitä vaan mutta tämä Suomi24-foorumi ylettää vähän laajemmalle, kuin mahd. näin ajattelevan olohuoneeseen. Joten pitäisköhän vähän miettiä minkä otsikon alle mitäkin asiaa laittaa, meinaan antaapa "hyvän" kuvan meistä uskovista maailmalle tämä näin radikaali jaottelu.

68

1279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arto T

      Kyllä Suomessa meno on sen verran irstasta ja moraalitonta että ihan huoletta saa seksuaalisuuden panna synti nimikkeen alle. Ei kannata mukautua maailmaan, samaa roskaa jo tuodaan seurakuntiinkin. Ei Jumala loputtomasti tätä menoa sormiensa läpi katso. Ei seksuaalisuutta ole irstailuun ja itsekkyyden toteuttamiseen tarkoitettu. Ehkäpä tämän kesän tapahtumat ovat tälle kansalle jo jonkinlainen varoitus.

      • Minde1977

        "Kyllä Suomessa meno on sen verran irstasta ja moraalitonta että ihan huoletta saa seksuaalisuuden panna synti nimikkeen alle."

        Eli automaattisestiko sun mielestä kaikki seksuaalisuus on syntiä? Eikö tuo oo vähän ahdasmielinen katsantokanta, sillä seksuaalisuus on luotu meihin toteutettavaksi Raamatun mukaan. Jos sä tuomitset seksuaalisuuden suoraan synniksi, niin etkö sä samalla tuomitse myös Jumalan luomistyön. Sillä haluat sä uskoa tätä tai et, niin seksuaalinen kasvaminen alkaa meissä jo pienenä lapsena ihan vaikka sillä et lapsi ihmettelee saunassa miks iskällä on eri vehkeet kuin äidillä. Viaton lapsen kysymys voi muuttua tietty vanhemman silmissä jotenkin irstaaksi ja ahdasmieliseksi ja tokaisut kuten "ei sun sitä tartte tietää", "no kun vaan on", "tästä asiasta ei sitten enää puhuta", tms. muut yhtä rohkaisevat ei yhtään paranna ainakaan lapsen mielessä sitä tosiasiaa et ihmisen seksuaalisuudessa on jotain tosi rumaa, kun vanhemmat ei siitä puhu. Näin jo lyödään lapseen vääristymä siitä, et oma sukupuolisuus on ahdistavaa.

        Mä en puhunutkaan mitään irstailun toteuttamisesta, sä i-t-s-e vedit tuon synnin tähän mukaan, sillä mä en usko sitä nyt enkä koskaan, että seksuaalisuus on jotenkin ruma, hävettävä ja syntinen asia sinällään. Vain ihminen tekee siitä syntiä niin halutessaan. Mä lähden ainakin siitä lähtökohdasta, et huolimatta tän maailman tavasta toteuttaa seksuaalisuuttaan, niin Jumalan silmissä se on kaunista oikein toteutettuna, avioliitossa kahden aikuisen, miehen ja naisen välillä. Eikä se ole edes sun, eikä kekenkään muun tuomion alla, vaikka maailma tekee syntiä eri muodoissa, myös seksuaalisuuden alueella. Ainoastaan Jumalalla on tuomiovalta, sä teet itsekin syntiä tuomitsemalla tän maailman suoraan helvettiin ja kaiken synniksi.

        Jos kokee oman seksuaalisuutensa ja seksin suoraan syntinä, niin sillon ihmisen omassa ajattelussa on se vika, ei Jumalan luomassa asiassa. Tuon pointin haluan tuoda aloituksessa ja tässä kirjoituksessa esille.

        Sitäpaitsi, tän kesän myrskyillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden ja seksin kanssa. Kai sen nyt jokainen maalaisjärjellään tajuaa, että pitkien hellejaksojen päätteeksi jyrisee ja myrskyt riehuu, kun ilmat kylmenee ja erilaisdet ilmamassat kohtaa tuolla korkeuksissa. Ja voidaan tähän vetää myös kasvihuoneilmiö mukaan, jos niin halutaan mut sekään ilmiö ei liity mitenkään seksuaalisuuteen tai seksiin. No, jos joku niin uskoo niin siitä vaan mut mun maalaisjärjen yli ei edes Jumala ole alkanu kävelemään ja mä olen saanu rauhan, ettei kaikkia tuomiontorvia tartte kuunnella. Mä elän elämäni rauhassa Jumalan kanssa ja elän tätä päivää käyden töissä ja pitäen huolta niin itestäni kuin lähimmäisistä. Mut on kutsuttu rakastamaan ihmisiä, ei tuomitsemaan tai pelottelemaan. Mä haluan elää tätä päivää täällä maan päällä tietoisena taivasasioista mut mä en elä pelkästään Taivasta odottaen, enkä mä usko et Jumala siihen kutsuukaan.

        "Joskus Jumalan lasten pitäis olla nähtyjä muttei kuultuja"... eli meidän pitää osoittaa rakkautta ihmisille ennenkun edes puhutaan Jumalasta mitään, näin se vaan on.

      • mieltä olen...

        minä olen tämän linkin takana!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9252683

        ja minde 1977

        asiahan on näin kun sanot ja raamatussakin tämä asia sanotaan ja JOKAINEN TOSI USKOVA TIETÄÄ SEN!

        "Jumalan silmissä se on kaunista oikein toteutettuna, avioliitossa kahden aikuisen, miehen ja naisen välillä."

        Arto t

        myös sanoo asian hyvin ja näinhän tämä asia on!

        "ELi kaikki kunnia niille jotka seksuaalisuuttaan oikein käyttävät, mutta valitettavasti valtavan suuri joukko Suomenkin kansasta on niitä jotka sitä väärin käyttävät ja tämä totuus pitää myös ääneen sanoa jos niin asiat ovat. On hyvä muistaa että Jeesuskin sanoi syntiselle naiselle mene äläkä enää syntiä tee, eikä suinkaan että siunausta jatka samaan malliin."

        minde 1977

        ja tossa mun laittamassa linkissä jossa kerrotaan seksuaalisuudesta niin siinä kerrotaan mikä on sallittua ja mikä ei.

        ainoa jolla tässä on nyt ongelma on sinulla ja sinä itse teit tämän asian ongelmaksi!!!

        miksi???

        MUTTA KUN ASIA ON NYKYSIN NÄIN KUIN ARTO T SANOO JA OLEN SAMAA MIELTÄ TÄSSÄ ASIASSA

        "Kyllä Suomessa ja Maailmalla meno on sen verran irstasta ja moraalitonta että ihan huoletta saa seksuaalisuuden panna synti nimikkeen alle."

        koska olinhan itsekkin ennen tuommoinen

        Tässä minun oma todistukseni!

        en kuulu mihinkään kirkoon ja lahkoon en oo ees käynny rippileiriä!

        ainoa oikea tulkinta on uskoa niin kuin raamattu sanoo!

        tiedättekö nykyisin maailmassa on yli 4000 tuhatta uskon suuntaa, lahkoa ja oppia ja kaikki ovat harha oppeja paitsi raamattu!

        ja kaikki käyttää oppi pohjanaan raamattua!

        tässä minun todistukseni!

        koin n. vähän alle 2 vuotta sitte herätyksen, tulin uudestaan uskoon.

        ennen elin ja uskoin näin!

        vanha elämäni oli tämmönen!

        johon kuului

        bi-seksuallisuus, ryyppäääminen, pelaaminen,varastaminen, irtosuhteet (vapaa seksi), itsetyydytys, itsekeskeisyys,välinpitämättömyys, vanhat elämän arvot ja epäusko.

        ennen uskoin näin!

        Minä uskon Jumalaan
        Isään Kaikkivaltiaaseen
        taivaan ja maan Luojaan

        Ja Jeesukseen Kristukseen
        Jumalan ainoaan Poikaan
        meidän Herraamme
        joka sikisi Pyhästä Hengestä
        syntyi neitsyt Mariasta
        kärsi Pontius Pilatuksen aikana
        ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
        astui alas tuonelaan,
        nousi kolmantena päivänä kuolleista,
        astui ylös taivaisiin,
        istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
        oikealla puolella
        ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
        eläviä ja kuolleita

        Ja Pyhään Henkeen
        pyhän yhteisen seurakunnan
        pyhäin yhteyden
        syntien anteeksiantamisen
        ruumiin ylösnousemisen
        ja iankaikkisen elämän

        ja ite ei tartvii tehdä mitään kun jeesus on kuollut ristillä meidän puolesta ja meidän syntimme on anteeksi annetut.

        mutta eletään niin että tehdään ite mitä halutaan ja eletään omien himojen ja halujen mukaan eikä olla mistään teoista vastuussa kenellekkään kun syntimme on anteeksi annetut.

        sen voin sanoa että tommosella uskolla ja elämällä ei pääse taivaaseen vaikka kuinka uskois!

        mun tarina on kuin tuhlaaja pojan tarina rankemmalla tavalla.

        sen voin sanoa että raamattu on totta joka sana siltäkin osin joka koskee parannuksen tekoa ja helvettiä!

        jotain vielä ittestäni!

        oon koko ikäni ollu uskova ("epäuskova")/pinnallinen kristitty

        kaikki oli niin kauan hyvin kun täytin 15 vuotta sit tuli synti elämään ja syntielämä vei mukanaa kunnes olin kokonaan synnin ja saatanan orja.

        tätä ennen ei juuri taivas asiat kiinnostannu yhtää, muuta kun sen verran et usko,
        raamattua ei tullu luettua juuri yhtään,
        joskus pienenä tuli luettuu semmosta lasten opetus kirjaa kuin uskollinen ystävä ei muuta!

        kunnes noin vähän alle 2 vuotta sitten koin herätyksen, ja tulin uudestaan uskoon, sitä tuli vietettyy noin 8,5 vuotta syntielämässä.

        siten vielä vähä lisää ittestäni!

        olen pienenä nähnyt jumalan, mutta silti syntielämä vei mukanaan.

        kerroin aina pienenä kaikille jumalasta johku 12 vuotiaaseen asti mutta sitten kun täytin
        15 vuotta ni syntielämä vei mukanaan.
        sit oli myös semmonen kaveripiiri et vei mukanaan.

        kunnes syntini mitta tuli täytteen, vaellukseni/elämäni annettiin kaaatua päälle

        tuli ihan järjettömän huono olo, olin kolme päivää järkyttynny.

        sitte pari päivää siitä eteenpäin, menin illalla nukkumaan ja sit saatanan annettiin tulla hakemaan mua helvettiin

        multa otettiin henki pois ja annettiin takas, ei ollu mun aika viel lähtee anneettin uus mahdollisuus.

        nostettii mut kadotuksesta takas elämään ja jeesuksen tykö.

        sen jälkee olin 1,5 kk kovassa kurituksessa.

        olin niin saatanan ja synnin koukussa et jos näin ei ois käynny ni en ois ikinä päässy syntielämästä irti ja ruvennu tekee parannusta.

        olin niin luopunnu et jos mut ois annettu tolloin mennä, kun saatana tuli hakee ni oisin nyt helvetissä mut mulle annettiin uus mahdollisuus.

        kiitos tästä Isälle ja Pojalle

      • 2!!
        mieltä olen... kirjoitti:

        En ole ikinä ymmärtänyt semmosia uskovia jotka puolustaa syntiä ja puhuu synnin puolesta!!

        miksi????

        mitä puolustettavaa synnissä on ja minkä takia syntiä pitää puolustaa???

        kun siinä on vaan hävettää eikä mitään hyvää ja synneistä pitää tehdä parannus eikä innostaa ihmisiä tekemään syntiä ja puhua synnin puolesta saati puolustaa sitä ja saada ihmiset jatkamaan synnnin tekoa ja innostumaan synnistä!!!

        ei voi ymmärtää mikä nyky uskovia vaivaa kun liputetaan synnin puolesta ja voivotellaan sitä kun on mahdoton päästä irti synnistä vaikka siitä pääsee irti jos vain haluaa sen jälkeen kun Kristus on tullut elämään.

        nykysin moni uskova ratsastaa armolla ja tekee armon halvaksi ja synnin välikappaleeksi peittämään synnin armolla vaika tietää että syntiä ei saisi tehdä ja kiusausta pitäisi vastustaa muta tekee silti kun luottaa armoon ja ratsastaa sillä!

        mutta tommonen peli ei kauan toimi, ei armolla voi ratsastaa!

        ei sitä voi aina vaan langeta uudestaan ja uudestaan ja vedota armoon!

        koska kyllähän se osottaa sen ihmisestä että aina kun langeaa uudestaan ja uudestaan samaan asiaan niin ei todellisuudessa ees halua vastustaa kiusausta ja syntiä saati saatanaa vaan haluaa toteuttaa ja tehdä synnin vaikka ei saisi ja tyydyttää samalla himonsa ja sen jälkeen kadutaan tekoa ja vedotaan armoon mutta kumminkin taas langetaan vähän ajan päästä uudestaan!

        ei näin!

        kyllähän tämmönen ihminen on teeskenteliä joka näin tekee!

        kysymys teille!

        jos synti on sallittua niin miksi minun piti tehdä parannus näistä asioista miksi en voinut jatkaa samaan malliin???

        ja kysymys mindelle

        oletko ikinä ees tehnyt kunnolla syntiä ja mitäpä sinä teidät synnistä???

      • Minde1977
        2!! kirjoitti:

        Eiköhän meistä jokainen ole tehny syntiä tavalla tai toisella, joten olen tehnyt erilaisia syntejä Jumalaa vastaan ja tiedän synnin seurauksen. Moni ihminen on sanonu et oli se synti mikä tahansa, niin se on erottanu Jumalasta ja saanu aikaan pahaa oloa.

        Raamatun pohjalta totuus vaan on se, että ARMO KANTAA. Miksi ei saisi elää armossa, onko se jotenkin väärin? Mä en halua elää sillä tavalla, että tuijotan mitä syntiä oon tehny ja miten paljon pitäisi päivää kohden katua, et sen saisi anteeksi. Olen törmänny tälläiseenkin uskovaisuuteen ja se saa ihan yhtä koukkuun kuin moni väärä teko. Jumala nimenomaan korostaa Raamatussa, että ihminen tekee vapaasta tahdostaan erilaisia valintoja, elää uskossakin vapaasta tahdostaan ja tätä Jumala kunnioittaa. Hän voisi pakottaa meidät kaikki uskoon ja näyttää totuuden mutta ei sitä tahdo koska rakastaa ihmistä. Meillä on uskossakin vapaus elää ARMON ALLA, ei tarvitse pelätä et synti "hyökkää kimppuun" vaan voidaan elää vapaana Jeesuksessa.

        Jos mä sanon, että elän armosta, niin tarkoittaako se automaattisesti et elän synnissä ja puolustan syntiä? Tuo on vähän outo katsantokanta... Luther sanoi, et "yksin uskosta, yksin armosta", viisas mies. Hänkin teki varmasti syntiä mutta eli silti lähellä Jumalaa.

        Ja kuka määrittelee "kunnon synnin", moni uskovainen näkee vaan ulkoiset synnit: varastamisen, juomisen, irtosuhteet, huumeet, tappamisen... Entäpä se mitä Jumala osoittaa Raamatussa kovasydämisyydestä, ylpeydestä, juoruilusta, farisealaisuudesta, mitkä asiat ei ole vieraita seurakunnillekaan. On ihan yhtä tuhoisaa tuhota juoruilla seurakunnassa joku ihminen sisältä, kuin vaikka alkoholilla itseään.

      • mutta...
        Minde1977 kirjoitti:

        kun sanot näin

        "Raamatun pohjalta totuus vaan on se, että ARMO KANTAA"

        "Jumala nimenomaan korostaa Raamatussa, että ihminen tekee vapaasta tahdostaan erilaisia valintoja, elää uskossakin vapaasta tahdostaan ja tätä Jumala kunnioittaa. Hän voisi pakottaa meidät kaikki uskoon ja näyttää totuuden mutta ei sitä tahdo koska rakastaa ihmistä."

        pitää kysyä sinulta että kuinka hyvin ymmärrät sanaa ja kuinka paljon luet raamattua kun tuntuu että olet kovin ymmärtämätön etkä ymmärrä ollenkaan mitä sanon tai puhun????

        Raamatussa sanotaan myös näin

        Juudaan kirje

        jae 4 ja 5

        4. Teidän keskuutenne on näet luikerrellut ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon. He ovat jumalattomia, jotka kääntävät Jumalamme ARMON irstaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.

        5. Vaikka te sen tiedättekin, HALUAN kuitenkin muistuttaa teitä siitä, että Herra joka oli PELASTANUT kansan Egyptistä, Toisella kertaa TUHOSI NE, JOTKA EIVÄT TULLEET USKOVIKSI.

        Pietarin toisesta kirjeestä

        Luku 2:20-22

        20.Jos he Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta taas niihin kietoutuvat ja TULEVAT VOITETUKSI, niin viimeinen on tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.

        21.PAREMPI OLISI HEILLE OLLUT, ETTEIVÄT OLISI TULLEET TUNTEMAAN VANHURSKAUDEN TIETÄ, KUIN ETTÄ HE, OPITTUAAN SEN TUNTEMAAN, KÄÄNTYVÄT POIS HEILLE ANNETUSTA PYHÄSTÄ KÄSKYSTÄ.

        22.Heille on tapahtunut, mitä tosi sananpaparsi sanoo: koira palaa oksennukselleen, ja pesty sika rypee rapakossa.

        Paavalin kirjeestä Roomalaisille

        LUKU 6:16

        16.ETTEKÖ TIEDÄ, ETTÄ KENEN ORJIKSI, KETÄ TOTTELEMAAN, TE ANTAUDUTTE, TE OLETTE SEN ORJIA, JOTA TE TOTTELETTE, JOKO SYNNIN ORJIA KUOLEMAKSI, TAI KUULIAISUUDEN PALVELVELIJOITA VANHURSKAUDEKSI*.

        Paavalin kirjeestä Filippiläisille

        Luku 3:18,19

        18.Kuten olen teille usein sanonut ja nyt aivan itkienkin sanon, monet vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina.

        19.Heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän Jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.

        Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Korinttolaisille

        Luku 6:9,10,13-20

        9.VAI ETTEKÖ TIEDÄ, ETTEIVÄT VÄÄRÄT SAA PERIÄ JUMALAN VALTAKUNTAA?
        ÄLKÄÄ EKSYKÖ, EIVÄT HUORIN TEKIJÄT, EPÄJUMALIEN, PALVELIJAT, AVIONRIKKOJAT, EIVÄT MIEHILLE ANTAUTUVAT JA MIESTEN KANSSA MAKAAVAT MIEHET*,

        10.EIVÄT VARKAAT, AHNEET, JUOMARIT, PILKKAAJAT EIVÄTKÄ ANASTAJAT SAA PERIÄ JUMALAN VALTAKUNTAA.

        13.Ruoka on vatsaa varten ja vatsa ruokaa varten. Jumala on tekevä lopun niin toisesta kuin toisestakin.
        mutta ruumis ei ole haureutta varten, vaan Herraa varten, ja Herra ruumista varten.

        14.Jumala, joka herätti kuolleista Herran, on voimallaan herättävä meidätkin.

        15.Ettekö tiedä, että teidän rumiinne ovat Kristuksen jäseniä?
        kävisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä?
        Enhän toki!

        16.Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy portoon, tulee yhdeksi lihaksi hänen kanssaan?
        Onhan sanottu: Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.

        17.Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan.

        18.PAETKAA HAUREUTTA!
        KAIKKI MUU IHMISEN TEKEMÄ SYNTI ON RUUMIIN ULKOPUOLELLA, MUTTA HAUREUDEN HARJOITTAJA TEKEE SYNTIÄ OMAA RUUMISTA VASTAAN.

        19.etteko tiedä, että teidän ruumiinne on teissä asuvan pyhän hengen temppeli? tämän hengen te olette saaneet Jumalalta, ettekä ole itsenne omat.

        20.Te olette kalliisti ostetut.
        Tuottakaa siis ruumiissanne Jumalalle kunniaa!

      • 2!!
        mutta... kirjoitti:

        Luku 3:1-9

        1.TIEDÄ, ETTÄ VIIMEISINÄ PÄIVINÄ ON TULEVA VAIKEITA AIKOJA.

        2.Ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskujia, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, EPÄHURSKAITA,

        3.rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, HYVÄN VIHOLLISIA,

        4.pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, HEKUMAA ENEMMÄN KUIN JUMALAA RAKASTAVIA.

        5.HEISSÄ ON JUMALISUUDEN ULKOKUORI, MUTTA HE KIELTÄVÄT SEN VOIMAN.
        KARTA SELLAISIA.

        6.Heidän joukossaan on niitä, jotka tungettelevat taloihin ja kietovat pauloihinsa syntien rasittamia ja monen laisten himojen ajamia naisparkoja.

        7.HE OVAT AINA OTTAMASSA OPETUSTA, MUTTA EIVÄT VOI PÄÄSTÄ TOTUUDEN TUNTEMISEEN.

        8.KUTEN JANNES JA JAMBRES VASTUSTIVAT MOOSESTA *, NIIN VASTUSTAVAT TOTUUTTA MYÖS NÄMÄ MIELELTÄÄN TURMELTUNEET IHMISET, JOTKA EIVÄT KESTÄ USKONKOETUKSISSA.

        9.HE EIVÄT KUITENKAAN KAUAN MENESTY, SILLÄ HEIDÄN MIELETTÖMYYTENSÄ ON KÄYVÄ SELVÄKSI KAIKILLE, KUTEN NOIDENKIN HULLUUS TULI ILMI.

        Luku 4:1-4

        1.Minä todistan sinulle vakavasti Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva, elävät ja kuolleet, hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta:

        2.Julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, varoita ja kehota kärsivällisesti opettaen.

        3.TULEE AIKA, JOLLOIN HE EIVÄT SUVAITSE TERVETTÄ OPPIA, VAAN OMIEN HALUJENSA MUKAAN HAALIVAT KORVASYYHYYNSÄ ITSELLEEN OPETTAJIA.

        4.HE KÄÄNTÄVÄT KORVANSA POIS TOTUUDESTA JA EKSYVÄT TARUIHIN.

      • 3!!

        Jesajasta

        luku 55:6,7

        6. Etsikää Herraa silloin, kun hänet voidaan löytää. Huutakaa häntä avuksi, kun hän on läsnä.

        7. Jumalaton hylätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja kääntyköön Herran puoleen, niin Hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalan puoleen, sillä hänellä on paljon anteeksi antamusta.

        Hesekielistä

        Luku 18:32

        32. Eihän minulle ole mieleen kenenkään kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää.

        Apostolien Teoista

        Luku 3:19,26

        19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

        26. Ennen muita teille Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunamaan teitä,
        kun kukin käännytte pois pahuudestanne.

        Jesajasta

        Luku 1:16-19

        16. Peseytykää, puhdistautukaa! Pankaa pois pahat tekonne minun silmieni edestä, lakatkaa tekemästä pahaa.

        17. Oppikaa tekemään hyvää. Harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.

        18. Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuran väriset, ne tulevat valkeiksi kuin villa.

        19. JOS TE SUOSTUTTE JA OLETTE KUULIAISIA,
        te saatte syödä maan hyvyttä.

        20. MUTTA JOS TE VASTUTTATE JA NISKOITTELETTE, miekka syö teidät.
        Herran suu on puhunut.

        Pietarin toisesta kirjeestä

        Luku 4:17

        17. Aika on tuomion alkaa JUMLAN HUONEESTA.
        Jos alkaa ensiksi meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät usko evankeliumia ja OLE SILLE KUULIAISIA.

        sitten kun sanot näin

        "moni uskovainen näkee vaan ulkoiset synnit"

        "Entäpä se mitä Jumala osoittaa Raamatussa kovasydämisyydestä, ylpeydestä, juoruilusta, farisealaisuudesta, mitkä asiat ei ole vieraita seurakunnillekaan. On ihan yhtä tuhoisaa tuhota juoruilla seurakunnassa joku ihminen sisältä, kuin vaikka alkoholilla itseään."

        tota tämäkin ja jokainen TOSI USKOVA TIETÄÄ TÄMÄNKIN

        Matteuksen evamkeliumista

        Luku 15:11,18 ja 20

        11. Ihmistä ei saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan se mikä käy suusta ulos, se saastuttaa ihmisen.

        18. Mikä taas käy suusta ulos, tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.

        19. Sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

        20 Nämä saastuttavat ihmisen.
        pesemättömin käsin syöminen ei ihmistä saastuta.

        ja loppuun muutama kohta vielä

        Jeremiaasta

        Luku 18:3-13 ja 15-17

        3. Minä menin alas savenvalajan työpajaan, jossa hän teki työtä pyöränsä ääressä.

        4. jos astia, jota hän valmisti, meni pilalle, kuten savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin hän teki siitä toisen astian, miten näki parhaaksi.

        5. Silloin tuli minulle tämä Herran sana:

        6. "Enkö minä voi tehdä teille, te Israelin heimo, kuten tekee tuo savenvalaja, sanoo Herra.
        niin kuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette minun kädessäni, te Israelin kansa.

        7. kerran minä uhkaan temmata pois, hajottaa ja hävittää kansan ja valtakunnan;

        8. MUTTA JOS SE KANSA KÄÄNTYY POIS PAHUUDESTAAN, josta sitä uhkasin,
        niin minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä.

        9. Toisen kerran taas minä lupaan rakentaa ja istuttaa kansan ja valtakunnan;

        10. MUTTA JOS SE TEKEE SITÄ, MIKÄ ON PAHAA MINUN SILMISSÄNI, EIKÄ TOTTELE MINUA,
        minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä olin luvannut.

        11. Sano nyt Juudan miehille ja Jerusalemin asukkaille: Näin sanoo Herra:
        Minä suunittelen teille onnettomuutta ja pidän neuvoa teitä vastaan.
        Kääntykää siis kukin pahalta tieltänne ja parantakaa vaelluksenne ja tekonne.

        12. MUTTA HE VASTAAVAT SE ON TURHAA!
        SILLÄ ME VAELLAMME OMIEN NEUVOJEMME MUKAAN, JA ME TEEMME KUKIN OMAN PAHAN SYDÄMENSÄ PAATUMUKSEN MUKAAN

        13 Siksi Herra sanoo: "Kysykää kansojen keskuudessa, kuka on tälläistä kuullut?
        neitsyt Israel tekee ylen kauhistuttavia tekoja!

        15. Mutta minun kansani on unhottanut minut.
        He polttavat uhreja turhille jumalille.
        Nämä ovat saaneet heidät kompastumaan teiltään, iäisiltä poluilta, menemään syrjäpoluille, raivaamattomalle tielle.

        16. Niin he tekevät maansa kauhistukseksi, ainaiseksi ivan vihellykseksi.
        Jokainen, joka ohitse kulkee, kauhistuu ja pudistaa päätään.

        17. Itätuulen tavoin minä hajotan heidät vihollisen edessä;
        Heidän hätänsä päivänä minä kännän heille selkäni enkä kasvojani.

        Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Korinttolaisille

        Luku 10:21

        21. Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että riivaajien maljasta, ettekä voi olla osallisia sekä Herran pöydästä että riivaajien pöydästä.

      • tässä...
        3!! kirjoitti:

        asiassa enää mitään epäselvyttä???

        ymmärrättekö tämän???

      • unohtu laittaa...
        tässä... kirjoitti:

        asiassa enää mitään epäselvyttä???

        ymmärrättekö tämän???

        kun puhuit synnistä, niin raamatussa sanotaan näin!

        Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä

        Luku 1:8,10 , 2:2,4,6 , 5:16-18

        8. Jos sanomme, ettei meissä ole syntiä, petämme itseämme, ja totuus ei ole meissä.

        10. Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, me teemme hänestä valehtelijan, eikä hänen sanansa ole meissä.

        2:2,4,6

        2. Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä meidän, vaan myös koko maailman syntejen.

        4. joka sanoo: Minä tunnen hänet, mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.

        6.Joka sanoo pysyvänsä hänessä, ON VELVOLLINEN VAELTAMAAN NIN KUIN HÄN VAELSI.

        5:16-18

        16. Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, mikä ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava tälle elämän, nimittäin niille, JOTKA EIVÄT TEE SYNTIÄ KUOLEMAKSI.
        On syntiä, joka on kuolemaksi, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan.

        17.KAIKKI VÄÄRYYS ON SYNTIÄ.
        ON SYNTIÄ JOKA EI OLE KUOLEMAKSI.

        18. Me tiedämme, ettei kukaan Jumalasta syntynyt elä synnissä, vaan Jumalasta syntynyt VALVOO ITSEÄÄN EIKÄ SE PAHA SAA OTETTA HÄNEEN.

        onko asiassa enää mitään ristiriitaa?

      • unohtu...
        unohtu laittaa... kirjoitti:

        Luukkaan Evankeliumista

        Luku 18:7,8

        7. Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituilleen, jotka yötä päivää huutavat häntä avuksi, ja viivyttäisikö hän heiltä apuaan?

        8. minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee,
        LÖYTÄNEEKÖ HÄN USKOA MAAN PÄÄLTÄ?

        tässäpä hyvä kysymys miten on???

      • Minde1977
        unohtu... kirjoitti:

        Ihan sama oonko sun mielestä ymmärtämätön mutta OLEN USKOSSA ELÄVÄÄN JUMALAAN SIITÄ HUOLIMATTA!!!!!!!!!! Vaikuttaa siltä, että sanon mitä tahansa, niin mä olen sun silmissä jotenkin "huonompi uskova", kun elän armossa ja elän rakastaen lähimmäistä. Mä en hyväksy syntiä, pitääkö se takoa, näin kuvainnollisesti, vasaralla jokaisen täällä olijan kaaliin...

        Armo Riittää-lehdessä 4/2010, oli hyvä kirjoitus siitä mitä armo mun mielestä on. Yritän referoida pääkohdat...

        "Opinkohan koskaan täällä alhaalla todella luottamaan Herran Jeesuksen Kristuksen ristiin ja sovisuhriin ja heittäytymään täysin sen varaan? Olin vaikeroinut läheiselle ystävälleni laiminlyöntejäni ja syyllisyyttäni! Hän vastasi minulle sähköpostitse: Panen tähän kuitenkin jo nyt yhden ajatuksen pohdiskelustasi. Siinä näytti olevan aika voimakkaasti ylikorostuneen itsesyyllisyyden tai -syyllistämisen piirre ottaen huomioon Jeesuksen sovituksen todellisuuden ja kaikenkattavuuden, joista emme voi emmekä saa mitenkään luopua."
        "Onko todellakin Jeesuksen sovituskuolema ristillä kaikenkattava ja kaiken peittävä? Sovittaako se aivan kaiken niin, ettei mitään jäänyt sovittamatta- ei myöskään minun ylikorostunut itsesyyllisyyteni ja -syyllistämiseni? Saanko minä kaikkine vääristyneisyyksineni vain olla hiljaa ja katsella ja ihmetellä Jeesuksen sovituskuoleman kaikenkattavuutta?"
        "Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. SIitä vedestä jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä (Joh. 4:14). Tätä vettä juodessani toteutuu elämässäni profeetan saama Herran sana: "katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu (Jes. 6:7)".
        "Kun juon tätä vettä, niin katso, lähde alkaakin pulputa minussa. Se on silloinkin, kun pahan oloni ja tuskien tähden en jaksa mitään. Se virvoittaa niin, että kuitenkin huudan avukseni Herran nimeä."
        (Olavi Peltola)

        Tuo edellä mainittu tekstinpätkä kiteyttää mun armokäsityksen, mä en itsessäni voi mitään, vaan elän edelleen "yksin uskosta, yksin armosta". Mä tiedän mitä on olla ylikorostetusti synnintuntoinen ja syyllinen, se on raskas taakka. Mä kannoin jo lapsena toisten taakkoja, häpesin muitten virheitä ja häpesin vissiin siinä sivussa itteenikin aika tavalla. Myöhemmin sitten mä olinkin aika armoton itelleni ja muille.

        Oon vieläkin matkalla siihen, etten mä olisi niin kamalan armoton itseäni kohtaan. Joka tapauksessa mä näen, ettei ainakaan monen vapaan suunnan opetus helpottanu tätä piirrettä, tavallaan opetettiin, et synti vaanii joka nurkan takana, pitää varoa, pelätä, jnejne... Kun sitten Jumala on koskettanu sitä aluetta elämässä, niin turhat pelot karisi. Toki on hyvä varoa syntiä ja elää mahdollisimman puhtaasti mut ei elämä saa olla suorittamista, muuten ihminen tekee Jeesuksen sovitustyöstä halpaa ja valhetta. Vaikka miten varoisi syntejä, katuisi, rukoilisi varjelusta, pelkäisi, eläisi lain todeksi, niin ilman armoa se kaikki ponnistelu ja pinnistely on ihan turhaa. Jeesus täytti koko lain, ei ihmisen tartte sitä enää yrittää. Voihan sitä noudattaa pilkulleen 10 käskyä läpi elämän, paastota, rukoilla, pyhittää elämänsä Jumalalle mut jos ei ota vastaan aitoa uskoa, niin tekee silti syntiä Jumalaa vastaan. Armohan on jonkun tulkinnan mukaan "ansaitsematon mielisuosio osaksemme". Ihminen tekis jotain mielellään itse, vaikka sitten pikkiriikkisen vaan, ihan vähän suorittais, ihan vähän yrittäis olla viisaampi kuin Jumala mut ei siitä ole silti mitään hyötyä.

        Ef. 2:7-9 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

        Totuushan on se, et kun uskova ylittää valtuutensa ja alkaa elää lakihenkistä elämää ja näin yrittää "ostaa" armoa, niin hänestä tulee kova myös muita uskovia ja ihmisiä kohtaan. Eikö sunkin mielestä ole näin?

      • tämäkin...

        elän minäkin armossa ja rakastaen lähimmäistä.

        minusta taas paavalin kirjeessä roomalaisille kerrotaan hyvin mitä armo on!

        ja asiahan on näin kun sanot

        "yksin uskosta, yksin armosta".

        tämäkin on hyvin selitetty roomalaiskirjeessä

        sinullahan on asiat ihan hyvin mutta sain ihan eri käsityksen ekasta viestistäsi.

        ja en pidä itseäni sen parempana uskovana kuin muut, koska kaikki me olemme samanarvoisia Jumalan edessä

        itse sinä tuon kommentin sanoit että minä pidän sinua huonompana uskovani kuin minä
        (en ole sinusta ikinä noin sanonut vai olenko? sinä itse teit tuon päätelmän en minä) vaikka asia on ihan toisin päin , minä se tässä huonompi uskova olen kuin sinä.

        ja by the way onhan minut jo kerran tuomittu ja kadotettu helvettiin mutta minut nostettiin takas ja sain uuden mahdollisuuden!

        vaika omasta mielestä en ees ole tämän armon arvoinen mikä minulle on suotu ja en ees olisi ansainnu pelastusta!

        sitten kun sanot näin

        "mut ei elämä saa olla suorittamista"
        "Mä tiedän mitä on olla ylikorostetusti synnintuntoinen ja syyllinen, se on raskas taakka"

        "Totuushan on se, et kun uskova ylittää valtuutensa ja alkaa elää lakihenkistä elämää ja näin yrittää "ostaa" armoa, niin hänestä tulee kova myös muita uskovia ja ihmisiä kohtaan. Eikö sunkin mielestä ole näin?

        "Totuushan on myös se kun uskova ylittää valtuutensa ja korottaa itsensä niin uskovasta tulee ylimielinen"

        kyllä minä tiedän tämän koska itselläni on henkilökohtainen kokemus näistä asioista ja kaikesta tosta mistä puhut.

        olen tuon lisäksi syyllistynyn tuomarointiin, itsensä korottamiseen, profetoimiseen, itsensä opettajaksi korottamiseen, jne.

        ei ole yhtään semmosta asiaa mitä minä en olisi tehnyt mitä raamatussa sanotaan kielletyksin ja mihin en olisi syyllistynyt!

        olen syyllistynyt myös armon hyväksi käyttöön!

        mitäpä sinä tiedät näistä synneistä? oletko ikinä näihin syyllistynyt?

      • 2!!
        tämäkin... kirjoitti:

        mutta moni uskova ei hyväksy näitä juttuja ollenkaan ja myönnä sitä että näinkin voi tehdä ja näin voi käydä.

        kun suurin osa uskovista luulee että kun tullaan uskoon niin mitään pahaa ei voida enää tehdä kun ollaan uskossa ja meissä ei ole enää phoja asioita ja meidän teot ei ole enää pahoja kun meillä on Kristus ja meistä tulee Kristuksen kautta otollisia Jumalalla ja näin ollen meille ei voi enää käydä mitään.

        moni ei myös hyväksy sitä että armon ja pelastuksen voi menettää!

        kun kysymys on siinä että armo ei hyödytä mitään jos jatkaa syntiä ja tekee syntiä tahallisesti ei armo silloin kanna mihinkään vaikka kuinka olisi armon alla ja meillä olisi Kristus ja syntien anteeksi anto ja usko!

        koska synneistä pitää tehdä parannus eikä enää ikinä tehdä niitä syntejä josta parannuksen on tehnyt.

        eikö?

        koska jos parannusta ei tarvitse tehdä niin eihän silloin Kristuksellakaan ole mitään virkaa kun synnin teollakin voi päästä taivaseen.

        kun vaan uskoo Kristukseen ja syntien anteeksi antoon

        eikö?

        jos asia on näin niin eihän evankeliumillakaan ole mitään virkaa koska se riittää että uskoo ja tekee syntiä ja jos asia on näin niin miksi sitten pitäisi välttää syntiä?
        kun synnin teollakin voi päästä taivaaseen.

        eikö?

        moni ei hyväksy myös tätä kohtaa!

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 7:21-23

        21.Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra!, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee taivaassa olevan Isäni tahdon.

        22.Moni sanoo minulle sinä päivänä:
        Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi ennustaneet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet monta voimatekoa?

        23.Silloin minä julistan heille: En ole koskaan teitä tuntenut. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.

        loppuun vielä yksi juttu!

        tässä yksi hyvä keskustelu selventämään aisaa laista!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9137876

      • asiaa...

        moni uskova luulee että kun tulee uskoon niin kaikki ongelmat häviävät elämästä ja elämästä tulee ruusuillatansimista jossa kaikki asiat luistaa kuin unelma vaikka näin ei ole.

        yhessä keskustelussa on tämä asia hyvin sanottu laitan sen tähän

        "Arki ei muutu uskon myötä ruusuilla tanssimiseksi. Jos niin luulee, elää itsepetoksessa, ja jossain vaiheessa tulee luultavasti tyly herätys todellisuuteen."

        monelta uskovalta häviää myös todellisuus kokokaan kun tullaan uskoon eikä enää eletä tässä maailmassa ja todellisuudessa eli erotetaan uskon elämä ja maallinen elämä erikseen vaikka tosi asia on se että maallinen vaellus on yksi osa uskoa ja kilvoitusta.

        eikä oteta tätä asiaa huomioon ollenkaan vaan eletään ikään kuin toisessa elämässä vaikka kumpikin elämä kuuluu yhteen eikä erikseen.

        moni uskova luulee että kun tullaan uskoon ja otetaan Kristus elämään niin sen jälkeen ei voi enää menettää pelastustaan vaikka mitä tekisi ja unodetaan tosielämän faktat kokonaan jotka pätee myös uskossa.

        ja armosta vielä ja ihmisen omasta tahdosta

        otetaan esimerkiksi minä

        minullahan on vieläkin mahdollisuus valita valitsenko ikuisen elämän vai kadotuksen

        ketäänhän ei pakoteta seuraamaan Jumalaa vaan se on jokaisen oma tahto ja valinta ja voi valita joko kyllä tai ei.

        ihan miten haluaa ja uskonelämän voi hylätä myös jos haluaa ei kukaan pakota elämään uskon elämää jos siitä haluaa luopua vaan se on jokaisen ihmisen oma tahto ja valinta seuratakko vai ei? ja elääkö pyhää elämää vai ei ainahan sitä voi luopua uskoontulon jälkeenkin uskosta jos haluaa

        eikö?

        ja jos tekisin niin että valitsen lähteä vanhaan elämään takaisin ja sitten tulisin joskus takaisin pyhään elämään ja vetoisin armoon ja Kristukseen ja siihen että uskon syntien anteeksi antoon niin mitä luulette että minulle käy???

        ja jos joku väittää että armo kestää tämmösen teon yli ni on valehtelija

        eikö?

        ei armo kaikkea kata ja armo kaikkeen riitä ja kyllähän tämmönen on armon hyväksi käyttöä

        eikö?

        ja jos tekisin noin niin joutuisin kadotukseen

        eikö?

        kysymys teille miksi en tee näin vaikka voisin tehdä jos haluaisin???

        vaan valitsen uskon elämän ja Krisutksen seuraamisen ihan omasta tahdosta vaikka minun ei olisi pakko jos en halua.

        synneistä vielä

        moni uskova ei myöskään enää uskoon tulon jälkeen myönnä ja hyväksy sitä että voisi erehtyä ja eksyä oikealta polulta ja eksymyksestä pitäisi tehdä parannus

        ja sitten kun joku osoittaa toisen eksymyksen ja erehdyksen sanalla ja sanoo että pitäisi tehdä tästä asiasta parannus,
        niin ei uskota koska luulee että kun on tulllut uskoon niin ei minulle voi käydä mitään tämmöistä koska olen saanut armon ja Jumala pitää huolen minusta ja minä olen oikeassa ja oikealla polulla eli ihminen on tullut penseäksi eikä huomaa enää omaa eksymystänsä vaikka Jumala haluaisi palauttaa oikealle polulle.

        ja näin vaan paaduttaa itsensä kun ei kuuntele toista ja palautetta vaelluksestaan.

        ja yksi ongelma on myös se että nyky uskovat ei tunne itseään ollenkaan ja sisintää ei osata erottaa mikä on Jumalasta ja mikä lihasta ja Saatanasta ja näin ollen eksytään kun ei tunneta itseään kun luullaan että kun uskoon tulee niin ei voi käydä enää näin.

      • 2!!
        asiaa... kirjoitti:

        sama juttu on itsensä korottamisessa opettajaksi tai profeetaksi jne. moni luulee että kun tullaan uskoon niin sen jälkeen on heti Jumalan käytössä ja luulee että Jumala käyttää juuri minua työssään vaikka näin ei ole eka pitää käydä Jumalan koulu läpi ennen kuin voi lähteä julistamaan ja siihen pitää olla Jumalan valtuutus eikä oma valtuutus ja päätös että nyt minä olen valmis ja korottaa itsensä vaikka jumala ei ole antanut tähän lupaa.

        tiedättekö minkä takia on syntynyt kaikki uskonlahkot ja muut?

        tämän takia kun ollaan omassa voimassa ja ymmärryksessä lähdetty keskenkasvuisena Herran työhön ja ilman Herran lupaa!!

        ja mitä siitä on seurannut???

        tämmöisiä tapauksia kun benny hinn ja muut

        Herra on kyllä kutsunut näitäkin takaisin yhteyteensä mutta ei olla vaan kuunneltu toisilta uskovilta nuhteita ja Jumalan anntää sisimmässään kun ollaan korotettu itsensä ja jos joku antaa palautetta ja kritiikkiä ja näyttää toteen toisen eksymyksen ja kertoo sen tämmöselle ihmiselle niin sanotaan että sinä olet väärässä eikä tämä ole totta minusta kun minä olen sentään Jumalan voideltu ja sinä et ole mitään.

        moni uskova ei hyväksy tätä että näin voi käydä ja tapahtua ja jos on ollut monta vuotta eksymyksessä niin se on kova paikka ruveta tekee parannusta asiasta ja myöntää virheensä Jumalalle ja moni paaduttaakin itsensä tässä asiassa tämän takia kun ajatellaan että kun minä olen uskova niin ei minulle voi käydä mitään tälläistä.

        sama juttu profetoinnissa moni on ylentänyt itsensä profeetaksi ja ennustelee Herran nimessä kaikenlaista ja sitten kun joku sanoo että sinun pitää tehdä parannus ja olet väärä profeeetta ja herra ei ole sinua lähettänyt niin vedotaan taas siihen että minä olen Jumalan voideltu ja sinä et ole.

        ei se vaa oo niin että Herran nimessä voi ennustella ja profetoida mitä sattuu ja sitten kun se ei toteudu niin sitten selitellään ummet ja lämmet

        tidättekö se on syntiä puhua valhetta ja ennustella valhetta Herran nimessä!

        ja tämmösestä pitää tehdä parannus kun ei ole oikea Herran lähettämä profeetta vaan ollaan otettu tämä arvo itselleen ja ylennetty itsensä profeetaksi vaikka Jumala ei ole korottanut tähän asemaan vaan ollaan itse otettu tämä asema itselleen ja seurataan omaa henkeä ja saatanaa kun ei tunneta itseään.

        ja tämmösistä asioista on vaikea tehdä parannus ja myöntää että itse on korottanut itsensä eikä Jumala ole sanonut että tee näin vaan itse on tehnyt tämän päätöksen ilman Jumalan lupaa.

        ja monesti tämmönen ihminen paaduttaa itsensä kun ei tunnusta itselleen ja Jumala että voi erehtyä ja tehdä virheen uskossaan.

        ja uskonto palstat on täynnä tämmöisiä ihmisiä jotka ovat itsensä korottaaneet opettajiksi, profeetoiksi jne.

        todellisuudessa palstoilla on 99% itsensä korottaneita ihmisiä mutta ei vaan myönnetä sitä itselleen ja Jumalalle vaika tästä pitäisi tehdä parannus

        ja tosi asia on se että jos juuri uskoontullut menee uskonto palstoille etsimään totuutta niin se on saletti että varmasti eksyy ja joutuu haaksirikkoon uskossaan kun siellä jokainen huutaa omaa totuuttaan että minä olen oikea Herran lähettämä ihminen ja muut ei ole! vaikka näin ei ole

        juuri uskoontullut ihminen joutuu siellä semmoseen pyöritykseen että se on sen jälkeen pihalla kun lumiukko eikä tiedä enää miten asiat on.

        tämän takia ei palstoilla ole yksimielisyyttä kun kaikki on omalla luvalla lähtenyt julistamaan totuutta!

        eihän sotaakaan voiteta jos siellä ei totella käskyjä ja toimitaan ennen aikoja ja tehdään omia päätöksiä omalla luvalla eikä totella käskyjä.

        eikö?

        minä tämän tiedän kun olen itse kokenut tänmän itsensä korottamisen opettajaksi ja profeetaksi vaikka Jumala ei ole minulle sanonut että tee näin vaan ja krottanut minua tähän asemaan vaan olen omilla luvilla lähtenyt julistamaan sanaa ja tarkoittamani hyvä onkin muutunut pahaksi ja minusta onkin tullut susi lammasten vaatteissa ja olen myös käyttänyt todistustani väärin tässä asiassa.

        ja se on kuulkaa kova paikka kun tämmösestä otetan kiinni ja pitääkin myöntää erehtyneensä ja eksyneensä seuramaan omaa henkeään ja saatanaa ja sitten kun pitää tehdä tämösestä asiasta parannus vaikka on luullut että on toiminut oikein mutta onkin toiminut väärin.

      • asiaa2...

        sitten moni uskova ei hyväksy sitä että saatanakin osaa antaa vääriä uskonkokemuksia ja luullaan että se on Jumalasta vaikka näin ei ole!
        ja kaikki yliluonnolliset kokemukset on Jumalasta vaikka näin ei ole!

        sitten vaikka tiedetään että saatana pukeutuu valkeudenenkeliksi niin kumminkaan suurin osa uskovista ei erota mikä on Jumalasta ja mikä saatanasta
        ja sitten eksytään kun ei koetella henkiä vaan luullaan että kaikki on Jumalasta

        tiestekö sitä että saatanakin osaa antaa samat armolahjat kuin Jumala???

        saatana matkii kaikessa Jumalaa eikä saatana ole mikään mitätön tekijä

        ja moni uskova luulee että kun tullaan uskoon niin sen jälkeen saatana ei enää kiusaa ja koettele meitä ja ei pysty tekemään meille mitään, vaikka näin ei ole!

        ja olen käynyt semmosissa kokuoksissa jossa armolahjat on antanut saatana eikä Jumala mutta suurin osa uskovista ei tunnista tätä ja vielä vähiten ne jolle on annettu armolahja mutta armolahjan onkin antanut saatana eikä Jumala

        ja tämmösestäkin eksymyksestä on vaikea tehdä parannus ja myöntää että näin on käynyt!

        siitä syystä että käydään kaiken maailman kaatokokuoksissa ja ei koetella henkiä ja uskon ilmiöitä onko ne Jumalasta vai Saatanasta ja saadaan tämmösessä tapahtumassa väärä kokemus ja väärä henki itseensä!

        sama profetoinnissa kaikki tämmöinen "yliluonollinen" pitäisi koetella sanalla ja kysyä Jumalalta onko tämä sinusta vai ei samoin armolahjojen kanssa pitäisi kysyä ja koetella onko armolahjan antanut Jumala vai saatana?

        samallalailla kun voidaan antaa väärä profetia samalla lailla voidaan antaa väärä armolahja toronto ilmiössähän armolahjojen toimiminen on ihan yleistä mutta se ei ole Jumalasta kuten ei kaataminenkaan.

        ja tällä hetkellä 99% uskovilla olevista armolahjoista on saatanan antamia eikä Jumalan, ja sitten kun ihminen korottaa itsensä ja ei huomaa sitä että näin on päässyt käymään niin tämmöiseen ihmiseen vielä on helppo saatanan antaa oma armolahja että on vielä vaikeampi huomata oma eksymyksensä kun on ikään kuin saanut "Jumalalta" toimivan armolahjan ja tämmöisestä eksymyksestä on myös vaikea lähteä tekemään parannusta kun on luullut että kaikki onkin hyvin ja myöntää tämä asia itselleen ja Jumalalle saati muille että olen eksynyt!

        ja tämmösessä tapauksessa ihminen hyvin nopeasti paaduttaa itsensä kun ei usko tätä juttua todeksi että näin voi käydä koska olenhan minä Jumalan voideltu!

        näinhän on monella maailman kuululla saarnaajalla kuten benny hinn ja kumppanit ja vaikka ihmiset ovat varoittaneet ja nuhdelleet asiasta henkilöitä että tästä pitäisi tehdä parannus niin onko vielä näiden ihmisten kohdalla tapahtunut parannusta??

        vai jatkaako nämä vielä tekemisiään??

        sitten uskoontulosta

        moni maailman ihminen luulee ja moni uskova luulee että usko on otettavissa sen kun päättä että minäpä rupean uskomaan mutta näin ei ole, vaan usko on vain annettavissa ei otettavissa.

        uskovaksi ja uskoon voi tulla vain silloin kun Jumala koskettaa ja vetää parannukseen ja antaa etsikkoajan ei muuten ja etsiko ajasta on otettava vaari tai se voi olla viimeinen mahdollisuus tulla uskoon ja pelastukseen sisälle ja saada Kristus elämän Herraksi.

        ei uskoontulo käy silleen että ihminen päättää että minäpä rupean uskovaksi vaan uskovaksi ja uskoon ja mielen muutokseen voi tulla vain kun Jumala antaa ihmiselle etsiko ajan ei muuten!

        minä todistan tämänkin asian todeksi koska minulle annettiin usko en ottanut sitä itse ja päättänyt sitä itse että nytpä rupean uskovaksi ja teen paranuksen!

        moni uskova ja maailman ihminen ei myöskään tiedä sitä että Saatana myös osaa antaa uskoon tulo kokemuksen ja siksi myös uskoontulokin on syytä koetella että onko uskoontulo Jumalasta vai saatanasta!

        mono uskova ei hyväksy näitä juttuja että näin on ja nämä on tosi asioita ja sitä että näinkin voi käydä uskovalle vaan eletään siinä harhaluulossa kun tullaan uskoon niin olen varmasti pelastettu ja pääsen taivaaseen ja mitään pahaa ei voi minulle käydä eikä Jumala salli minulle käydä mitään pahaa ja eksyä vaelluksessaan!

        vaikka näin voi käydä ja se on silloin ihmisen oma vika jos näin pääsee käymään kun ei ole tarkkailut ja valvonut elämäänsä ja kuunnellut mitä Jumalalla on asiaa sinulle ja mistä asioista pitäisi tehdä parannus ja mitä saa tehdä ja mitä ei.

        eikö semmonen sanonta oo kun mitä kylvää sitä niittää!

        koska moni luulee niin että kun tulee uskoon niin sen jälkeen kaikki onkin selvää kauraa vaikka näin ei ole!

        synnistä vielä

        tony halme on hyvä esimerkki tony halme tuli uskoon oli vähän aikaa uskossa ja sitten palasi vanhaan elämäänsä ja synteihinsä.

        n.9 v Jumala jaksoi olla pitkä mielinen ja katsella halmeen menoa ja sitten riitti!

        tänä aikan halmeella olisi vielä ollut mahdollista palata ja saada kaikki anteeksi mutta ei!

        mutta toivotaan parasta halmeen puolesta

        minä kyllä tiedän mistä puhun kun minulla on näistä asioista oma kohtainen kokemus

        uskokaa tai älkää ja kuulkaa tai olkaa kuulematta omapahan on asianne!

        siunausta ja voimia kaikille!

      • nämä...
        asiaa2... kirjoitti:

        Luku 2:27

        27. Teissä pysyy Häneltä saamanne voitelu, ettekä te ole kenenkään opetuksen tarpeessa. Hänen voitelunsa opettaa teille kaikkea, ja se opetus on totta, eikä se ole valhetta. Niin kuin Hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä.

        Apostolien Teoista

        Luku 8:21-23

        21.Sinulla ei ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.

        22.TEE SIIS PARANNUS*, käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa.
        Kenties sydämesi ajatus annetaan sinulle anteeksi.

        23.Minä näen sinun olevan täynnä katkeraa sappea ja kiinni vääryyden siteissä.

        Paavalin toisesta kirjeestä Tessalonikalaisille

        Luku 2:11,12

        11.Sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

        12.Että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan ovat mielistyneet vääryyteen.

        Jaakobin kirjeestä

        Luku 2:19

        19. Sinä uskot että Jumala on yksi. Siinä teet oikein. Riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

        Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Timoteukselle

        luvut 4:1 ja 5:15

        1. Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina jotkut luopuvat uskosta, seuraten villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

        5:15

        15. Ovathan jotkut jo kääntyneet pois seuraamaan Saatanaa.

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 7:21-23

        21.Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra!, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee taivaassa olevan Isäni tahdon.

        22.Moni sanoo minulle sinä päivänä:
        Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi ennustaneet, sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet monta voimatekoa?

        23.Silloin minä julistan heille: En ole koskaan teitä tuntenut. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.

      • ...
        nämä... kirjoitti:

        sitten nykyajan kristillisyys vielä asettaa nyky uskoville hirveät paineet siitä että minkälainen uskovan pitää olla että kelpaa Jumalalle

        ihan sama juttu kun maailmassa on ulkonäköpaineet niin nytten on kristityille tullut vastaavasti kristityn paineet että minkälainen uskova pitää olla että pääsee taivaaseen

        sitten jos et mee siihen muottiin mitä suuret Jumalan miehet puhuvat että minkälainen pitää olla uskovan että kelpaa Jumalalle ja jos näin ei ole
        niin et ole kunon Kristitty ollenkaan ja et kelpaa Jumalalle

        pitäisi olla nykyisin joku superuskova että kelpaa kristityksi ja uskovaksi

        mutta tosi asia on se että ihmiset nämä arvot ja kriteerit on nyky kristityille luonut minkälainen pitää olla että on hyvä uskova

        ei Jumala ole mitään tämmöisiä kriteereitä luonut!

        vaan kyllä se selviää itselleen minkälainen uskovan ja vanhurskaan pitää olla kun etsii totuutta Raamatusta ja kyllä Jumala kertoo minkälaisena uskovana kelpaa Jumalalle ja Kristukselle kun lähtee taivaspolkua vaeltamaan!

        nykyisin uskovat ovat luoneet sen muotin uskovalle että minkälainen pitää olla että kelpaa Jumalalle ja Kristukselle ja jos et täytä tätä muottia niin et ole hyvä uskova ollenkaan.

        ja tämä asettaa samat paineet uskoville kun maailmassa on ulkonäköpaineet että minkälainen pitää olla uskovana sama kun maailmassa että minkälainen pitää olla ulkonäoltään että kelpaa toisille.

        Jeremiaasta

        Luku 17:5-8

        5. Näin sanoo Herra: Kirottu on mies, joka turvaa ihmisiin, panee luottamuksensa omaan voimaansa, ja jonka sydän luopuu Herrasta.

        6. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa.

        7. Siunattu on Herraan turvaava mies, jonka turvana Herra on.

        8. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ei ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.

        Jobista

        Luku 19:25-29

        25. Kuitenkin minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

        26. kun tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

        27. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä hän ole outo.
        Tätä sydämeni ikävoi

        28. Kun te sanotte: 'vainoammeko todella häntä!' -minun muka syy

        29. peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava pahoja töitä, miekan rangaistavia.
        Tietäkää, on olemassa Tuomari.

        tässä pari hyvää linkkiä!

        1.

        http://koti.mbnet.fi/hulk/pom/keisarin_uudet_vaatteet.html

        2.

        http://koti.mbnet.fi/hulk/artikkelit/johannes_kastaja.html

      • vielä Raamatusta...
        ... kirjoitti:

        Johanneksen toisesta kirjeestä

        9-11

        9.Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, HÄNELLÄ EI OLE JUMALAA.
        Siinä opissa pysyvällä on sekä ISÄ ETTÄ POIKA.

        10.Joka tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi.

        11.joka lausuu hänet tervetulleeksi joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.

        Paavalin 2 kirjeestä Tessalonikalaisille

        Luku 3:6

        6. Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, VETÄYTYMÄÄN POIS JOKAISESTA VELJESTÄ, JOKA VAELTAA KURITTOMASTI EIKÄ SEN OPETUKSEN MUKAAN, MINKÄ OLETTE MEILTÄ SAANEET.

        Paavalin kirjeestä Galatalaisille

        Luku 1:6-12

        6. Minua kummastuttaa, että te niin pian olette luopumassa hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin.

        7. Toista evankeliumia ei kuitenkaan ole.
        On vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristää Kristuksen evankeliumin.

        8. MUTTA VAIKKA ME TAI ENKELI TAIVAASTA SAARNAISI TEILLE EVANKELIUMIA, JOKA POIKKEAA SIITÄ, MINKÄ TE OLETTE SAANEET, HÄN OLKOON KIROTTU.

        9. TOISTAN EDELLÄ SANOMANI: JOS JOKU JULISTAA TEILLE EVANKELIUMIA, JOKA POIKKEAA SIITÄ, MINKÄ TE OLETTE SAANEET, HÄN OLKOON KIROTTU.

        10. Etsinkö nyt ihmisten hyväksymistä vai jumalan?
        Tai pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi?
        jos vielä pyrkisin mielyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.

        11. Minä teen teille tiettäväksi, veljet, että julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista.

        12. En ole sitä ihmisiltä saanutkaan,
        eikä sitä ole minulle opetettu,
        vaan olen saanut sen Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta.

        Paavalin toisesta kirjeestä Korinttolaisille

        Luku 11:3,4

        3. Pelkään kuitenkin, että kuten käärme kavaluudellaan petti Eevan, teidänkin mielenne ehkä turmeltuu vilppittömyydestä ja puhtaudesta Kristusta kohtaan.

        4. JOS JOKU TULEE LUOKSENNE JA SAARNAA TOISTA JEESUSTA KUIN MEIDÄN SAARNAAMAMME, TAI JOS SAATTE ERI HENGEN KUIN SEN, MINKÄ OLETTE SAANEET, TAI ERILLAISEN EVANKELIUMIN KUIN SEN, MINKÄ OLETTE OTTANEET VASTAAN, SELLAISTA TE HYVIN SUVAITSETTE.

        Johanneksen Evankeliumista

        Luku 3:17-20

        17.Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan
        maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi.

        18.Häneen uskovaa ei tuomita, mutta joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainoan Pojan nimeen.

        19.Tämä on tuomio, että valo on tullut maailmaan, mutta ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa, sillä heidän tekonsa olivat pahoja.

        20.Jokainen pahaa tekevä vihaa valoa eikä tule valoon, ettei hänen tekojaan nuhdeltaisi.

        Luku 12:46-50

        46.Minä olen tullut valoksi maailmaan, ettei kukaan, joka uskoo minuun, jäisi pimeyteen.

        47.Jos joku kuulee minun sanani eikä noudata niitä, minä en tuomitse häntä. sillä minä en ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelatamaan maailman..

        48.JOKA HALVEKSII MINUA EIKÄ OTA VASTAAN SANOJANI, HÄNELLÄ ON TUOMITSIJANSA: SE SANA, MINKÄ OLEN PUHUNUT, ON TUOMITSEVA HÄNET VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ.

        49.Enhän mimä ole puhunut itsestäni, VAAN ISÄ, joka minut on lähettänyt, on määrännyt, mitä minun on sanottava ja mitä puhuttava.

        50.Minä tiedän, että hänen käskynsä on ikuinen elämä.
        Mitä minä siis puhun, minä puhun niin kuin isä on minulle sanonut.

      • 2...
        vielä Raamatusta... kirjoitti:

        Sananlaskut 1:20-33

        »Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla; meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo: Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

        Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne.

        Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.

        Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.»

        loput täsät luvusta

        29.He vihasivat ymmärrystä, eivät valinneet osakseen herran pelkoa

        30.Eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan pitivät halpoina kaikkia varoituksiani.

        31.Sen tähden he saavat syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.

        32.Yksinkertaiset surmaa heideän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.

        33.Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.

        Aamoksesta

        Luku 5:10

        10. He vihaavat sitä, joka portissa puoltaa oikeutta, ja totuuden puhuja on heille kauhistus.

      • unohtu...
        2... kirjoitti:

        sanoa että en myös usko kolmiyhteiseen Jumalaan/kolmiyhteyteen

      • 4....
        2!! kirjoitti:

        sama juttu on itsensä korottamisessa opettajaksi tai profeetaksi jne. moni luulee että kun tullaan uskoon niin sen jälkeen on heti Jumalan käytössä ja luulee että Jumala käyttää juuri minua työssään vaikka näin ei ole eka pitää käydä Jumalan koulu läpi ennen kuin voi lähteä julistamaan ja siihen pitää olla Jumalan valtuutus eikä oma valtuutus ja päätös että nyt minä olen valmis ja korottaa itsensä vaikka jumala ei ole antanut tähän lupaa.

        tiedättekö minkä takia on syntynyt kaikki uskonlahkot ja muut?

        tämän takia kun ollaan omassa voimassa ja ymmärryksessä lähdetty keskenkasvuisena Herran työhön ja ilman Herran lupaa!!

        ja mitä siitä on seurannut???

        tämmöisiä tapauksia kun benny hinn ja muut

        Herra on kyllä kutsunut näitäkin takaisin yhteyteensä mutta ei olla vaan kuunneltu toisilta uskovilta nuhteita ja Jumalan anntää sisimmässään kun ollaan korotettu itsensä ja jos joku antaa palautetta ja kritiikkiä ja näyttää toteen toisen eksymyksen ja kertoo sen tämmöselle ihmiselle niin sanotaan että sinä olet väärässä eikä tämä ole totta minusta kun minä olen sentään Jumalan voideltu ja sinä et ole mitään.

        moni uskova ei hyväksy tätä että näin voi käydä ja tapahtua ja jos on ollut monta vuotta eksymyksessä niin se on kova paikka ruveta tekee parannusta asiasta ja myöntää virheensä Jumalalle ja moni paaduttaakin itsensä tässä asiassa tämän takia kun ajatellaan että kun minä olen uskova niin ei minulle voi käydä mitään tälläistä.

        sama juttu profetoinnissa moni on ylentänyt itsensä profeetaksi ja ennustelee Herran nimessä kaikenlaista ja sitten kun joku sanoo että sinun pitää tehdä parannus ja olet väärä profeeetta ja herra ei ole sinua lähettänyt niin vedotaan taas siihen että minä olen Jumalan voideltu ja sinä et ole.

        ei se vaa oo niin että Herran nimessä voi ennustella ja profetoida mitä sattuu ja sitten kun se ei toteudu niin sitten selitellään ummet ja lämmet

        tidättekö se on syntiä puhua valhetta ja ennustella valhetta Herran nimessä!

        ja tämmösestä pitää tehdä parannus kun ei ole oikea Herran lähettämä profeetta vaan ollaan otettu tämä arvo itselleen ja ylennetty itsensä profeetaksi vaikka Jumala ei ole korottanut tähän asemaan vaan ollaan itse otettu tämä asema itselleen ja seurataan omaa henkeä ja saatanaa kun ei tunneta itseään.

        ja tämmösistä asioista on vaikea tehdä parannus ja myöntää että itse on korottanut itsensä eikä Jumala ole sanonut että tee näin vaan itse on tehnyt tämän päätöksen ilman Jumalan lupaa.

        ja monesti tämmönen ihminen paaduttaa itsensä kun ei tunnusta itselleen ja Jumala että voi erehtyä ja tehdä virheen uskossaan.

        ja uskonto palstat on täynnä tämmöisiä ihmisiä jotka ovat itsensä korottaaneet opettajiksi, profeetoiksi jne.

        todellisuudessa palstoilla on 99% itsensä korottaneita ihmisiä mutta ei vaan myönnetä sitä itselleen ja Jumalalle vaika tästä pitäisi tehdä parannus

        ja tosi asia on se että jos juuri uskoontullut menee uskonto palstoille etsimään totuutta niin se on saletti että varmasti eksyy ja joutuu haaksirikkoon uskossaan kun siellä jokainen huutaa omaa totuuttaan että minä olen oikea Herran lähettämä ihminen ja muut ei ole! vaikka näin ei ole

        juuri uskoontullut ihminen joutuu siellä semmoseen pyöritykseen että se on sen jälkeen pihalla kun lumiukko eikä tiedä enää miten asiat on.

        tämän takia ei palstoilla ole yksimielisyyttä kun kaikki on omalla luvalla lähtenyt julistamaan totuutta!

        eihän sotaakaan voiteta jos siellä ei totella käskyjä ja toimitaan ennen aikoja ja tehdään omia päätöksiä omalla luvalla eikä totella käskyjä.

        eikö?

        minä tämän tiedän kun olen itse kokenut tänmän itsensä korottamisen opettajaksi ja profeetaksi vaikka Jumala ei ole minulle sanonut että tee näin vaan ja krottanut minua tähän asemaan vaan olen omilla luvilla lähtenyt julistamaan sanaa ja tarkoittamani hyvä onkin muutunut pahaksi ja minusta onkin tullut susi lammasten vaatteissa ja olen myös käyttänyt todistustani väärin tässä asiassa.

        ja se on kuulkaa kova paikka kun tämmösestä otetan kiinni ja pitääkin myöntää erehtyneensä ja eksyneensä seuramaan omaa henkeään ja saatanaa ja sitten kun pitää tehdä tämösestä asiasta parannus vaikka on luullut että on toiminut oikein mutta onkin toiminut väärin.

        tämän takia ihmiset katsoo uskovia kieroon kun ollaan korotettu itsensä ja lähdetty julistamaan ilman Herran lupaa evankeliumia ja näin ollen Herra ei ole mukana tässä julistuksessa.

        eli tämä on sama asia kun muutamat ulkomaalaiset pilaa muiden ulkomaalaisten maineen niin muutavat uskovat pilaavat kaikkien uskovien maineen.

        itsekkin tähän syyllistynyt joten tiedän kyllä mistä puhun!

        Raamatusta muutama kohta

        Paavalin kirjeestä roomalaisille

        Luku 2:17-24 ja 29

        17.Sanoen itseäsi juutalaiseksi sinä luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi

        18. Jumalan laissa opetusta saaneena sinä tunnet hänen TAHTONSA JA MIKÄ ON PARASTA

        19. SINÄ LUULET KYKENEVÄSI OLEMAAN SOKEIDEN TALUTTAJA, PIMEYDESSÄ OLEVIEN VALO,

        20. YMMÄRTÄMÄTTÖMIEN KASVATTAJA, ALA IKÄISTEN OPETTAJA,
        kun sinulla on laissa tiedon ja totuuden muoto.

        21. opettaessasi muita etkö opeta itseäsi? Julistaessasi, ettei saa varastaa, varastatko itse?

        22. Sanoessasi, ettei saa tehdä huorin, teetkö itse huorin? Kauhistuessa epäjumalia kuitenkin ryöstätkö temppeleitä?

        23. näin sinä, joka ylpeilet laista, häpaisetkö lainrikkomisella Jumalaa?

        24. ONHAN KIRJOITETTU: TEIDÄN TÄHTENNE JUMALAN NIMEÄ PILKATAAN KANSOJEN KESKUUDESSA.

        29. Oikea juutalainen on se, joka on sisällisesti juutalainen, ja oikea ympäri leikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä eikä pelkkä ulkonainen toimitus.
        Hän saa kitoksensa Jumalalta eikä ihmisiltä.

      • .....
        4.... kirjoitti:

        kaiken tämän lisäksi minusta muuttui fariseus, kirjanoppinut, teeskentelijä ja ulkokultainen!

        joten tiedän kyllä mistä puhun!

        Matteuksen evankeliumista

        LUKU 23:1-36

        JEESUKSEN PUHE FARISEUKSISTA

        2.KIRJANOPPINEET JA FARISEUKSET OVAT ISTUNEET MOOSEKSEN ISTUIMELLE.

        3. Sen tähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; Älkää kuitenkaan tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he sanovat, MUTTA EIVÄT TEE.

        4. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.

        5. He suorittavat kaikki tekonsa sitä varten, että IHMISET HEITÄ KATSELISIVAT. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja viittansa tupsut suuriksi.

        6. HE RAKASTAVAT ENSIMMÄISTÄ SIJAA PIDOISSA JA ETUMMAISIA ISTUIMIA SYNAGOGISSA.

        7. HE TAHTOVAT MIELELLÄÄN, ETTÄ HEITÄ TERVEHDITÄÄN TOREILLA, JA ETTÄ IHMISET PUHUTTELEVAT HEITÄ NIMELLÄ RABBI.

        8. älkää te antako sanoa itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.

        9. Isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, SILLÄ YKSI ON TEIDÄN ISÄNNE, HÄN JOKA ON TAIVAISSA.

        10. Älkääkä antako sanoa itseänne mestareiksi, sillä YKSI ON TEIDÄN MESTARINNE,KRISTUS.

        11. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.

        12. SILLÄ JOKA ITSENSÄ YLENTÄÄ, HÄNET ALENNETAAN JA JOKA ITSENSÄ ALENTAA HÄNET YLENNETÄÄN.

        VOI TEITÄ!

        13.VOI TEITÄ, TE ULKOKULLATUT KIRJANOPPINEET JA FARISEUKSET! TE SULJETTE TAIVASTEN VALTAKUNNAN* IHMISILTÄ. TE ETTE ITSE MENE SISÄLLE, ETTEKÄ SALLI MENEVIEN MENNÄ.

        [14.Voi teitä, te ulkokullatut kirjanoppineet ja fariseukset! TE SYÖTTE LESKIEN TALOT JA NÄÖN VUOKSI PIDÄTTE PITKIÄ RUKOUKSIA! TE SAATTE SEN VUOKSI SITÄ KOVEMMAN TUOMION.]*

        15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, te kierrätte meret ja mantereet.
        TEHDÄKSENNE YHDEN KÄÄNNYNNÄISEN! KUN JOKU ON SIKSI TULLUT, TE TEETTE HÄNESTÄ HELVETIN LAPSEN*, KAHTA VERTAA PAHEMMAN KUIN ITSE OLETTE!

        16. VOI TEITÄ, TE SOKEAT TALUTTAJAT, JOTKA SANOTTE: 'Jos joku vannoo temppelin kautta,
        se ei merkitse mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, hän on valaansa sidottu'!

        17. TE TYHMÄT JA SOKEAT! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää?

        18. Ja: 'Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin hän on valaansa sidottu'.

        19. TE SOKEAT! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?

        20. Sentähden, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen kautta ja kaiken sen päällä olevan kautta.

        21. Ja joka vannoo temppelin kautta, vannoo samalla Hänen kauttaan, jonka läsnäolon* paikka seon.

        22. joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja sillä istuvan kautta.

        23. VOI TEITÄ, TE ULKOKULLATUT KIRJANOPPINEET JA FARISEUKSET! TE ANNATTE KYMMENYKSET MINTUISTA, TILLEISTÄ JA KUMINOISTA, MUTTA JÄTÄTTE SIKSEEN SEN, MIKÄ [JUMALAN] LAISSA ON TÄRKEINTÄ:
        OIKEUDEN, LAUPEUDEN JA USKOLLOSUUDEN! NÄITÄ TULISI NOUDATTA, EIKÄ NOITAKAAN JÄTTÄÄ.

        24. TE SOKEAT OPPAAT SIIVILÖITTE HYTTYSEN, MUTTA NIELETTE KAMELIN!

        25. VOI TEITÄ, TE ULKOKULLATUT KIRJANOPPINEET JA FARISEUKSET! TE PUHDISTATTE MALJAN JA VADIN ULKOPUOLEN, MUTTA SISÄLTÄ NE OVAT TÄYNNÄ RYÖSTÖÄ JA HILLITTÖMYYTTÄ!

        26. SINÄ SOKEA FARISEUS: PUHDISTA ENSIN MALJAN SISUS, ETTÄ SEN ULKOPUOLIKIN TULISI PUHTAAKSI!

        27.VOI TEITÄ TE TEESKENTELEVÄT KIRJANOPPINEET JA FARISEUKSET! TE OLETTE VALKEIKSI KALKITTUJEN HAUTOJEN KALTAISIA: ULKOPUOLELTA, NE NÄYTTÄVÄT KYLLÄ KAUNIILTA, MUTTA OVAT SISÄLTÄ TÄYNNÄ KUOLLEIDEN LUITA JA KAIKKEA SAASTAA.

        28.SAMOIN TEKIN KYLLÄ NÄYTÄTTE HURSKAILTA ULKOPUOLELTA, IHMISTEN SILMISSÄ, MUTTA SISÄLTÄ TE OLETTE TÄYNNÄ TEESKENTELYÄ JA VÄÄRYYTTÄ.

        29. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettojen hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita,

        30. ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isiemme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettojen vereen'!

        31. NIIN TE ITSE TUNNUSTATTE OLEVANNE NIIDEN JÄLKELÄISIÄ, JOTKA MURHASIVAT PROFEETTOJA.

        32. Täyttäkää siis te isäinne mitta.

        33. TE KÄÄRMEET, TE KYYKÄÄRMEIDEN SIKIÖT, KUINKA TE PÄÄSISITTE HELVETIN TUOMIOTA PAKOON?

        34. Kuulkaa siis! minä lähetän teidän tykönne profeettoja, viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin;

        35.ETTÄ TE TULISITTE SYYLLISIKSI KAIKKEEN VIATTOMAAN VEREEN, JOKA MAAN PÄÄLLÄ ON VUODATETTU VANHURSKAAN AABELIN VERESTÄ SAKARJAN, BARAKJAN POJAN*, VEREEN ASTI, HÄNEN, JONKA TE TAPOITTE TEMPPELIN JA ALTTARIN VÄLILLÄ.

        36. TOTISESTI MINÄ SANON TEILLE: TÄMÄ SUKUPOLVI ON JOUTUVA VASTAMAAN TÄSTÄ KAIKESTA.

      • jokaiselle....
        ..... kirjoitti:

        mitetittävää, pohdittavaa ja rukoiltavaa näiden ihmisten puolesta!

        http://huitsinnevada.info/foorumi/index.php#1

      • Kauhistelija
        jokaiselle.... kirjoitti:

        mitetittävää, pohdittavaa ja rukoiltavaa näiden ihmisten puolesta!

        http://huitsinnevada.info/foorumi/index.php#1

        Oi ei mikä kauhea meno tuolla! Jumalattomuus on huipussaan! On se hyvä, että me pyhät ja uskovat olemme niin hyviä, ettemme ole tuolla! Ai niin... mutta te pyhät ja uskovat olette rakentaneet tuon tarpeen. Miksi siis rukoilette moien kätenne töiden puolesta? Eikö olisi tärkeämpää pelätä oman sielunsa puolesta ja rukoilla omasta puolestaan, ettei ole rakentamassa tarvetta suuremmalle Huitsinnevadalle? Ettei ole omin käsin taluttamassa siskoa tai veljeä helvettiin?

      • Nevadalainen
        Kauhistelija kirjoitti:

        Tähän palstaan verrattuna Huitsissa on se erinomaisen hyvä puoli, ettei yksikään vakikirjoittaja ole kaiken aikaa floodaamassa säkeitä jostain mielikuvituksellisesta kirjasta. Oikeastaan tänne pitäisi hankkia scripti, joka korvaa spottaamansa lainaukset diibadaabaalla. Parantaisi luettavuutta huomattavasti ja kehottaisi ihmisiä kirjoittamaan omia mielipiteitään eikä joidenkin 1600 vuotta sitten kuolleiden harhaisia ajatuksia.

      • 5....
        4.... kirjoitti:

        tämän takia ihmiset katsoo uskovia kieroon kun ollaan korotettu itsensä ja lähdetty julistamaan ilman Herran lupaa evankeliumia ja näin ollen Herra ei ole mukana tässä julistuksessa.

        eli tämä on sama asia kun muutamat ulkomaalaiset pilaa muiden ulkomaalaisten maineen niin muutavat uskovat pilaavat kaikkien uskovien maineen.

        itsekkin tähän syyllistynyt joten tiedän kyllä mistä puhun!

        Raamatusta muutama kohta

        Paavalin kirjeestä roomalaisille

        Luku 2:17-24 ja 29

        17.Sanoen itseäsi juutalaiseksi sinä luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi

        18. Jumalan laissa opetusta saaneena sinä tunnet hänen TAHTONSA JA MIKÄ ON PARASTA

        19. SINÄ LUULET KYKENEVÄSI OLEMAAN SOKEIDEN TALUTTAJA, PIMEYDESSÄ OLEVIEN VALO,

        20. YMMÄRTÄMÄTTÖMIEN KASVATTAJA, ALA IKÄISTEN OPETTAJA,
        kun sinulla on laissa tiedon ja totuuden muoto.

        21. opettaessasi muita etkö opeta itseäsi? Julistaessasi, ettei saa varastaa, varastatko itse?

        22. Sanoessasi, ettei saa tehdä huorin, teetkö itse huorin? Kauhistuessa epäjumalia kuitenkin ryöstätkö temppeleitä?

        23. näin sinä, joka ylpeilet laista, häpaisetkö lainrikkomisella Jumalaa?

        24. ONHAN KIRJOITETTU: TEIDÄN TÄHTENNE JUMALAN NIMEÄ PILKATAAN KANSOJEN KESKUUDESSA.

        29. Oikea juutalainen on se, joka on sisällisesti juutalainen, ja oikea ympäri leikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä eikä pelkkä ulkonainen toimitus.
        Hän saa kitoksensa Jumalalta eikä ihmisiltä.

        itsemurhasta!

        sitäkin pitää ihmetellä että minkä takia täällä osa uskovista puolustelee itsemurhaa ja kirjoittaa rohkasevia kirjoituksia itsemurhan puolesta???

        tässä hyvä esimerkki lainaus eräästä keskustelusta!

        "Itsemurha on aina arka asia eri kirkkojen piirissä, mä luulen et tästä asiasta tullaan käymään aina köydenvetoa sen puolesta joutuuko ihminen helvettiin vai ei. Joka tapauksessa se ei oo meidän ihmisten käsissä, vaan ainoastaan Jumalalla on oikeus tuomita ihminen kadotukseen tai päästää taivaaseen. Mulle vaan tappaminen, edes itsensä, ei ole se kynnyskysymys, vaan pahin synti on tuo ylempänä mainittu. Jos nyt puhutaan uskovan itsarista, niin eikö Jumala armahtaisi koska mä en ainakaan näe ihmisen olevan täysissä sielunvoimissaan itsaria tehdessään. Tähän ratkaisuun päätyy nimittäin äärimmäisen ahdistunut, yksinäinen ja toivoton ihminen ja eikös Jumala ole heikkojen puolella. Ei Jumala halua et me aletaan tehdä joukolla itsareita sillon kun on vaikeeta mut Hän kyllä ymmärtää niitten ihmisten olosuhteet, et miks näin tapahtu. Jos siis tekijä on uskovainen, niin eikö Hän tuomitse ihmisen hänen vakaumuksensa mukaan, ei teon koska tekojen kautta meistä ei kukaan voi koskaan päästä lähemmäs Jumalaa. Eikä kyllä kauemmaskaan, sillä vaikka me juostais Jumalaa karkuun koko elämämme, niin tarttee vaan kuiskata et Herra auta, niin apu tulee. Onneks Jumala on armollinen ja täydellisesti hyvä ihan joka asiassa. Jumala tuomitsee kyllä synnin synniksi mutta eikös Hän ilmaise itsensä hyvänä Jumalana läpi koko Raamatun aina sen alkulehdiltä asti, vaikka ihminen menisi miten kauas tahansa armon lähteiltä niin Jumala antaa aina uuden mahdollisuuden sillä Hänen armonsa ja rakkautensa seuraa aina ja kaikkialle :)"

        itsemurha on syntiä ja joka sen tekee joutuu helvettiin, itsemurha ei ole ratkasu mihinkään vaan se on PELKURUUTTA ei uskalleta kohdata ongelmia, syntejään, elämäänsä ja Jumalaa!

        ei Jumala halua että kukaan tekee itsemurhan vaan tekee parannuksen ja saa uuden elämän pojassaan Kristuksessa ja elää elämänsä loppuun uskossa ja Kristusta seuraten olipa elämässä ongelmia tai ei.

        ei saa luovuttaa ei se elämä aina helppoa ole!

        Saatana sitä haluaa että ihminen tekee itse murhan ei Jumala!

        ja jos taivaaseen pääseminen on noin helppoa, että itsemurhalla pääsee taivaaseen, niin tekisin heti itsemurhan koska ei minua kiinnosta täällä maailmassa enää elää.

        kun maailmalla ei ole enää minulle mitään annettavaa.

        mutta en tee koska siitä joutuu helvettiin, ja jos ei joutuisi niin olisin jo aikoja sitten tehnyt itsrin.

        koska mitä järkeä on elää??? kun tarjolla on parempikin paikka elää kuin maailma!

        lainaus aikaisemmista kirjoituksistani

        "by the way onhan minut jo kerran tuomittu ja kadotettu helvettiin mutta minut nostettiin takas ja sain uuden mahdollisuuden!"

        tiedättkö muuten sitä että kun minut otettiin teoistani kiinni ja annettiin vaellukseni kaatua päälleni.

        niin minun olisi mieli tehnyt kadota vaan maan päältä ja mennä jonnekkin piiloon.

        sen takia kun tunsin niin suurta häpeää ja syyllisyyttä, olin myös tämän jälkeen hyvin ahdistunut ja toivoton ja mieleni olisi tehnyt tehdä itsemurha Jumalaa kohtaa tehdyn rikokseni takia, kun tuntui siltä että miten armo voi kattaa kaiken tämän ja saanko sittenkään kaikkea anteeksi?.

        mutta en tehnyt kun rupesin lukemaan sanaa niin kaikki selkeni ja minulle selvisi että itemurhan tekeminen on väärin ja syntiä!

        kyllä semmonen ihminen joka tekee itsemurhan uskossa niin heittää armonsa hukkaan ja tekee armon ja elämänsä tyhjäksi!

        koska ei ihmiselle turhaan armoa ja elämää anneta sen takia että elämänsä voi heittää hukkaan vaan Jumala on tarkoittanut ihmisen elämän elettäväksi eikä hukkaan heitettäväksi olipa siinä ongelmia tai ei!

        se on jokaisen ihmisen oma valinta kummin haluaa valita haluaako heittää elämänsä ja tarjotun armon hukkaan ja joutua kadotukseen???
        vai ottaa tarjottu armo ja elämä vastaan ja elää se ja saada ikuinen elämä???

      • Neito 92-
        Minde1977 kirjoitti:

        "Kyllä Suomessa meno on sen verran irstasta ja moraalitonta että ihan huoletta saa seksuaalisuuden panna synti nimikkeen alle."

        Eli automaattisestiko sun mielestä kaikki seksuaalisuus on syntiä? Eikö tuo oo vähän ahdasmielinen katsantokanta, sillä seksuaalisuus on luotu meihin toteutettavaksi Raamatun mukaan. Jos sä tuomitset seksuaalisuuden suoraan synniksi, niin etkö sä samalla tuomitse myös Jumalan luomistyön. Sillä haluat sä uskoa tätä tai et, niin seksuaalinen kasvaminen alkaa meissä jo pienenä lapsena ihan vaikka sillä et lapsi ihmettelee saunassa miks iskällä on eri vehkeet kuin äidillä. Viaton lapsen kysymys voi muuttua tietty vanhemman silmissä jotenkin irstaaksi ja ahdasmieliseksi ja tokaisut kuten "ei sun sitä tartte tietää", "no kun vaan on", "tästä asiasta ei sitten enää puhuta", tms. muut yhtä rohkaisevat ei yhtään paranna ainakaan lapsen mielessä sitä tosiasiaa et ihmisen seksuaalisuudessa on jotain tosi rumaa, kun vanhemmat ei siitä puhu. Näin jo lyödään lapseen vääristymä siitä, et oma sukupuolisuus on ahdistavaa.

        Mä en puhunutkaan mitään irstailun toteuttamisesta, sä i-t-s-e vedit tuon synnin tähän mukaan, sillä mä en usko sitä nyt enkä koskaan, että seksuaalisuus on jotenkin ruma, hävettävä ja syntinen asia sinällään. Vain ihminen tekee siitä syntiä niin halutessaan. Mä lähden ainakin siitä lähtökohdasta, et huolimatta tän maailman tavasta toteuttaa seksuaalisuuttaan, niin Jumalan silmissä se on kaunista oikein toteutettuna, avioliitossa kahden aikuisen, miehen ja naisen välillä. Eikä se ole edes sun, eikä kekenkään muun tuomion alla, vaikka maailma tekee syntiä eri muodoissa, myös seksuaalisuuden alueella. Ainoastaan Jumalalla on tuomiovalta, sä teet itsekin syntiä tuomitsemalla tän maailman suoraan helvettiin ja kaiken synniksi.

        Jos kokee oman seksuaalisuutensa ja seksin suoraan syntinä, niin sillon ihmisen omassa ajattelussa on se vika, ei Jumalan luomassa asiassa. Tuon pointin haluan tuoda aloituksessa ja tässä kirjoituksessa esille.

        Sitäpaitsi, tän kesän myrskyillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden ja seksin kanssa. Kai sen nyt jokainen maalaisjärjellään tajuaa, että pitkien hellejaksojen päätteeksi jyrisee ja myrskyt riehuu, kun ilmat kylmenee ja erilaisdet ilmamassat kohtaa tuolla korkeuksissa. Ja voidaan tähän vetää myös kasvihuoneilmiö mukaan, jos niin halutaan mut sekään ilmiö ei liity mitenkään seksuaalisuuteen tai seksiin. No, jos joku niin uskoo niin siitä vaan mut mun maalaisjärjen yli ei edes Jumala ole alkanu kävelemään ja mä olen saanu rauhan, ettei kaikkia tuomiontorvia tartte kuunnella. Mä elän elämäni rauhassa Jumalan kanssa ja elän tätä päivää käyden töissä ja pitäen huolta niin itestäni kuin lähimmäisistä. Mut on kutsuttu rakastamaan ihmisiä, ei tuomitsemaan tai pelottelemaan. Mä haluan elää tätä päivää täällä maan päällä tietoisena taivasasioista mut mä en elä pelkästään Taivasta odottaen, enkä mä usko et Jumala siihen kutsuukaan.

        "Joskus Jumalan lasten pitäis olla nähtyjä muttei kuultuja"... eli meidän pitää osoittaa rakkautta ihmisille ennenkun edes puhutaan Jumalasta mitään, näin se vaan on.

        Kun pitää noin todistella?

      • .....
        5.... kirjoitti:

        itsemurhasta!

        sitäkin pitää ihmetellä että minkä takia täällä osa uskovista puolustelee itsemurhaa ja kirjoittaa rohkasevia kirjoituksia itsemurhan puolesta???

        tässä hyvä esimerkki lainaus eräästä keskustelusta!

        "Itsemurha on aina arka asia eri kirkkojen piirissä, mä luulen et tästä asiasta tullaan käymään aina köydenvetoa sen puolesta joutuuko ihminen helvettiin vai ei. Joka tapauksessa se ei oo meidän ihmisten käsissä, vaan ainoastaan Jumalalla on oikeus tuomita ihminen kadotukseen tai päästää taivaaseen. Mulle vaan tappaminen, edes itsensä, ei ole se kynnyskysymys, vaan pahin synti on tuo ylempänä mainittu. Jos nyt puhutaan uskovan itsarista, niin eikö Jumala armahtaisi koska mä en ainakaan näe ihmisen olevan täysissä sielunvoimissaan itsaria tehdessään. Tähän ratkaisuun päätyy nimittäin äärimmäisen ahdistunut, yksinäinen ja toivoton ihminen ja eikös Jumala ole heikkojen puolella. Ei Jumala halua et me aletaan tehdä joukolla itsareita sillon kun on vaikeeta mut Hän kyllä ymmärtää niitten ihmisten olosuhteet, et miks näin tapahtu. Jos siis tekijä on uskovainen, niin eikö Hän tuomitse ihmisen hänen vakaumuksensa mukaan, ei teon koska tekojen kautta meistä ei kukaan voi koskaan päästä lähemmäs Jumalaa. Eikä kyllä kauemmaskaan, sillä vaikka me juostais Jumalaa karkuun koko elämämme, niin tarttee vaan kuiskata et Herra auta, niin apu tulee. Onneks Jumala on armollinen ja täydellisesti hyvä ihan joka asiassa. Jumala tuomitsee kyllä synnin synniksi mutta eikös Hän ilmaise itsensä hyvänä Jumalana läpi koko Raamatun aina sen alkulehdiltä asti, vaikka ihminen menisi miten kauas tahansa armon lähteiltä niin Jumala antaa aina uuden mahdollisuuden sillä Hänen armonsa ja rakkautensa seuraa aina ja kaikkialle :)"

        itsemurha on syntiä ja joka sen tekee joutuu helvettiin, itsemurha ei ole ratkasu mihinkään vaan se on PELKURUUTTA ei uskalleta kohdata ongelmia, syntejään, elämäänsä ja Jumalaa!

        ei Jumala halua että kukaan tekee itsemurhan vaan tekee parannuksen ja saa uuden elämän pojassaan Kristuksessa ja elää elämänsä loppuun uskossa ja Kristusta seuraten olipa elämässä ongelmia tai ei.

        ei saa luovuttaa ei se elämä aina helppoa ole!

        Saatana sitä haluaa että ihminen tekee itse murhan ei Jumala!

        ja jos taivaaseen pääseminen on noin helppoa, että itsemurhalla pääsee taivaaseen, niin tekisin heti itsemurhan koska ei minua kiinnosta täällä maailmassa enää elää.

        kun maailmalla ei ole enää minulle mitään annettavaa.

        mutta en tee koska siitä joutuu helvettiin, ja jos ei joutuisi niin olisin jo aikoja sitten tehnyt itsrin.

        koska mitä järkeä on elää??? kun tarjolla on parempikin paikka elää kuin maailma!

        lainaus aikaisemmista kirjoituksistani

        "by the way onhan minut jo kerran tuomittu ja kadotettu helvettiin mutta minut nostettiin takas ja sain uuden mahdollisuuden!"

        tiedättkö muuten sitä että kun minut otettiin teoistani kiinni ja annettiin vaellukseni kaatua päälleni.

        niin minun olisi mieli tehnyt kadota vaan maan päältä ja mennä jonnekkin piiloon.

        sen takia kun tunsin niin suurta häpeää ja syyllisyyttä, olin myös tämän jälkeen hyvin ahdistunut ja toivoton ja mieleni olisi tehnyt tehdä itsemurha Jumalaa kohtaa tehdyn rikokseni takia, kun tuntui siltä että miten armo voi kattaa kaiken tämän ja saanko sittenkään kaikkea anteeksi?.

        mutta en tehnyt kun rupesin lukemaan sanaa niin kaikki selkeni ja minulle selvisi että itemurhan tekeminen on väärin ja syntiä!

        kyllä semmonen ihminen joka tekee itsemurhan uskossa niin heittää armonsa hukkaan ja tekee armon ja elämänsä tyhjäksi!

        koska ei ihmiselle turhaan armoa ja elämää anneta sen takia että elämänsä voi heittää hukkaan vaan Jumala on tarkoittanut ihmisen elämän elettäväksi eikä hukkaan heitettäväksi olipa siinä ongelmia tai ei!

        se on jokaisen ihmisen oma valinta kummin haluaa valita haluaako heittää elämänsä ja tarjotun armon hukkaan ja joutua kadotukseen???
        vai ottaa tarjottu armo ja elämä vastaan ja elää se ja saada ikuinen elämä???

        muutamia kohtia raamatusta!

        Ap.t.16:27,28 mutta Paavali huusi

      • Minde1977

        on omakin keskustelu tuolla toisaalla... tää koskee seksiä ja seksuaalisuutta

      • Minde1977
        Neito 92- kirjoitti:

        Kun pitää noin todistella?

        "Kohteliaisuudesta"... edelleenkin kärsin vaan siitä, että kovasydämiset uskovat lyö toista myös niistä asioista mitkä ei ole syntiä!

    • ja sitten ihmetellään kun uskovaisia katotaan kieroon. Tuo on mietityttänyt jo pitkään, kun toisaalta ymmärrän että jotkut kiihkoilijat pitää kaikkea erilaista syntinä, mutta ihan tavallisetkin, jokaisen ihmisen seksuaalisuuteen liittyvät asiat tuntuu olevan synneistä kauheimpia.

      Vielä ennen tänne keskustelupalstoille eksymistäni aattelin, että se on joku mormooni-juttu se että yhdessä asuminenkin on kielletty ennen naimisiinmenoa, ja että itseä ei saa kosketella, ehkä korkeintaan itseä pestessä, jos silloinkaan. Hauskaa, miten tuo "tämä alue" systeemi tuossa esittää seittemää otsikkoa, joista neljä koskee itsetyydytystä. Ei varmaan tartte edes avata keskusteluja että voi sanoo että siellähän noi kiihkoilijat pääsee irti ja tuomitsemaan jokaisen normaalin ihmisen Helvettiin.

      Hyvä että tuollaisia ns. normaalejakin uskiksia löytyy täältä palstoilta, eikä kaikki käy kurkkuun kiinni ja lyö SYNTI-leimasintaan joka paikkaan. :D En sano että tietokoneen ulkopuolella uskovaiset ois sellasia, mutta jotenkin tänne nettiin eksyy ne pahimmat.

      • Minde1977

        Tuesta :)

        "Hyvä että tuollaisia ns. normaalejakin uskiksia löytyy täältä palstoilta, eikä kaikki käy kurkkuun kiinni ja lyö SYNTI-leimasintaan joka paikkaan. :D En sano että tietokoneen ulkopuolella uskovaiset ois sellasia, mutta jotenkin tänne nettiin eksyy ne pahimmat."

        siitä en tiiä oonko miten "normaali" mut mulla on aimo annos maalaisjärkeä sekä hoitoalan kokemus, niin ne opettaa aika realisteiksi ;P (sallittakoon tälläinen pieni itseironia :D)

        Oon samaa mieltä, et tänne nettiin eksyy ne pahimmat kiihkoilijat ja kun voi kirjoittaa nimimerkin suojassa, voi lyödä toista vyön alle niin lujaa kuin vaan osaa. Mä tunnen ite aika monta, onneks täyspäistä, uskovaa ketkä ajattelee asioista tosi käytännönläheisesti. "Yllättäen" joutuvat omissa piireissään (etenkin jos niissä tykätään ylihengellistää jopa maitopurkin ostaminen) enemmän tai vähemmän kieroonkatsotuksi mielipiteittensä ansiosta. Ja kun esimerkki on se, et toiselle uskovalle voi motkottaa sen mielipiteistä, vaikka samaan Jumalaan uskotaan niin en ihmettele et mistä näitä netin muka-totuudentorvia-ja-tuomion-ääniä syntyy. Oon lakannu aika monessa foorumissa kirjoittamasta mielipiteitäni, koska mut leimataan samoin tein syntikseksi, enkä ole Jumalassa kiinni, koska uskallan kirjoittaa eriävät mielipiteeni asioista. No, saas nähdä kuinka kauan menee, et täällä keskustelussa tapellaan asioista, mitkä ei ees liity otsikkon aiheeseen mut oli vaan pakko heittää ilmaan tuo MIKSI-kysymys :D olen siis edelleen ehkä vähän raflaava mut en mä mahda sille mitään, et asioista tehdään niin musta-valkoisia vaan siksi, et maailmassa muut tekee syntiä. Jumalan silmissä ihmisen piirteet on kuitenkin kauniita ja mä oon varma et jos Jumala saisi luoda maailman uudelleen, niin hän tekis ihmisestä samanlaisen mukaan lukien sen et meillä on vapaa tahto tehdä joko hyvää tai pahaa, valita joko Jeesus tai saatana. On ihmisestä itestään kiinni miten suhtautuu asioihin, miten armollinen on itelleen ja miten ylipäätään suhtautuu sanaan "synti". Voihan sitä nähdä piruja joka nurkan takana niin halutessaan mut olis vähän turhan ahdistavaa elämää, ainakin mulle.

        Jaa että sinulla on oikeus ilmaista mielipiteitäsi, mutta kirjoituksestasi päätellen minulla ei ole, muistuttaisin vain että sinä itse tämän keskustelun aloitit.

        ELi kaikki kunnia niille jotka seksuaalisuuttaan oikein käyttävät, mutta valitettavasti valtavan suuri joukko Suomenkin kansasta on niitä jotka sitä väärin käyttävät ja tämä totuus pitää myös ääneen sanoa jos niin asiat ovat. On hyvä muistaa että Jeesuskin sanoi syntiselle naiselle mene äläkä enää syntiä tee, eikä suinkaan että siunausta jatka samaan malliin.

        Toisekseen maailman ja median mielistelyllä ei ihmisiä saada Jumalan luokse palaamaan, jos kumarrat maailmalle ja sen tahdolle, niin samalla pyllistät Jumalalle. Jos suola käy mauttomaksi niin se heitetään pois, eikä sillä ole enää mitään virkaa. Uskovaiset on pantu maailman valoksi ja suolaksi, eikä suinkaan mukautumaan ja mielistelemään maailman tahtoa.

      • Arto T kirjoitti:

        Mitähän on tuo "seksuaalisuuden väärinkäyttäminen"? Kuulostaa ihan päihteiden väärinkäyttämiseltä, mikä on aika outoa, kun on kuitenkin kyse ihmiselle luonnollisesta asiasta, josta ei oo harmia kenellekään.

      • Minde1977
        Arto T kirjoitti:

        Jaa että sinulla on oikeus ilmaista mielipiteitäsi, mutta kirjoituksestasi päätellen minulla ei ole, muistuttaisin vain että sinä itse tämän keskustelun aloitit.

        ELi kaikki kunnia niille jotka seksuaalisuuttaan oikein käyttävät, mutta valitettavasti valtavan suuri joukko Suomenkin kansasta on niitä jotka sitä väärin käyttävät ja tämä totuus pitää myös ääneen sanoa jos niin asiat ovat. On hyvä muistaa että Jeesuskin sanoi syntiselle naiselle mene äläkä enää syntiä tee, eikä suinkaan että siunausta jatka samaan malliin.

        Toisekseen maailman ja median mielistelyllä ei ihmisiä saada Jumalan luokse palaamaan, jos kumarrat maailmalle ja sen tahdolle, niin samalla pyllistät Jumalalle. Jos suola käy mauttomaksi niin se heitetään pois, eikä sillä ole enää mitään virkaa. Uskovaiset on pantu maailman valoksi ja suolaksi, eikä suinkaan mukautumaan ja mielistelemään maailman tahtoa.

        SIllä sä et saa kuitenkaan ketään Jumalan luo, että mätkit Raamatulla päähän. Sellainen toiminta ajaa ihmiset vaan kauemmas Jumalasta, ei ihmisessä ole tärkeintä sen synti, vaan se että sitä rakastetaan omana itsenään. Kun oot rakastanu ihmistä ENSIN vikoineen päivineen, niin vasta sen jälkeen sulla on mahista voittaa se Jeesukselle. Tän mallin Jeesus antoi tuossa mainitsemassasi Raamatunkohdassa. Hän kyllä tiesi minkä synnin nainen oli tehnyt jo ennenkun fariseukset alkoivat syyttää, siitä huolimatta Jeesus ENSIN puolusti ja rakasti lähimmäisenrakkaudella naista, ajoi fariseukset pois ja vasta sitten sanoi et mene äläkä enää syntiä tee. Meissä uskovissa on liikaa noita fariseuksia, ketkä tuijoittaa vaan syntejä ja paasaa niistä ihmisille unohtaen, että kuoren alla on ihminen ketä sattuu. Ihmisen perustarve on tulla rakastetuksi sellaisenaan ja jos väität, että mä toiminnallani olen muka "mauton suola" niin sä tuomitset sen työn mussa mihin Jumala on kutsunu. Mä olen uskovainen viimeistä solua myöten ja samaan taivaasen me ollaan molemmat menossa, halusit tai et.

        Mulle opetettiin aikoinaan Raamattukoulussa, et sä voit voittaa väittelyn mut et ihmistä Jumalalle, tätä harrastaa liian moni uskovainen, asettuen lähinnä fariseuksen asemaan, millä asenteella ihmistä ei ainakaan voiteta. Päinvastoin se "käännytyksen" kohde kovettaa kenties entistä enemmän sydäntään Jumalan suuntaan.

        Olenko mä sitten sun mielestä kääntäny selkäni Jumalalle tai suunnilleen luopunut uskostani, kun en ajattele yhtä ahdasmielisesti tästä ko aiheesta? Sähän sen taidat paremmin tietää olenko mä edes uskossa, et ole nimittäin ensimmäinen, kuka alkaa näitten mielipiteitten perusteella sanoo, et mä olen kaukana Jumalasta. Mä olen ollut ite joskus siellä fariseusten paikalla ja ahdistuin siitä et tätäkö se usko on. Kun sitten Jumala vapautti mut niistä kahleista, mitkä mun ylihengellistäminen aiheutti niin tajusin et mut on pohjimmiltaan kutsuttu olemaan ihminen ihmiselle UNOHTAMATTA että olen kuitenki uskossa. Se oli aika vapauttava kokemus, kun tajus et vähempikin syyttely riittää, ei ihmiset odota et heidät ekaks tuomitaan synneistä vaan rakastetaan heinä itsenään. Ja tän kaiken tajuttuani musta tuli monen sen aikaisen ystävän silmissä vähän kuin uskosta luopunu, kun en suostunu muuttumaan sellaiseksi kuin he halusivat. Uskovan kovasydämisyys on ihan yhtä paha synti kuin seksuaalisuuden väärinkäyttö, sen Jeesus opettaa Raamatussa niin monesti.

        Eli myrkkyä tulee suun täydeltä joka puheenvuorossa ja hyökkäyksen kohdekin on täysin selvillä, jokainen sana ja syytös kohdistuu uskovaisia vastaan. Valitettavasti sinusta ennemminkin tulee mieleen valepukuinen ateisti kuin todella uskovainen ihminen. Uskovainen ihminen ei puhuisi noin, eikä vetäisi hernettä nenään jokaisesta asiasta ja näkisi sitä henkilökohtaisena loukkauksena, mutta nyt sinä hakemalla haet riitaa ja syytät kaikesta mahdollisesta uskovaisia eli sanoisin että nyt kyllä krokotiilin kyyneleet valuu pahasti.

        Mä en hyökkää uskovia vastaan muutoin kun sitä kovasydämisyyttä ja itsekkyyttä vastaan mikä valitettavan monissa seurakunnissa vallitsee. Sä näköjään olet itse niin armoton muita uskovia kohtaan,ettet voi hyväksyä sitä et joku elää ARMOSSA!!! Mulle tää elämä vaan on kolhujen kautta opettanu, et ihminen itsessään ei ole mitään, vain Jeesus voi tulla ja muuttaa sydämen maaperän. Mulle se merkitsi armoherätystä, mulle syy mun hengelliseen pahoinvointiin oli armottomudessa eläminen ja kun siitä vapauduin aloin oikeesti elää sellaista elämää mihin Jumala mua kutsui.

        Joten meidän Jumalakäsitykset on näköjään ihan erilaiset mut voitko sä tulla sanomaan mulle miten mun pitää elää? Miten mun tulee kokee mun usko?

        Mites itse koet armon, onko se sulle lakien tiukkaa noudattamista, vai osaatko elää armon alla silleen kun Jeesus sen tarkoitti? Eikö Raamatussa sanotakin, et "vapauteen Kristus vapautti teidät"? Tällä mä en nyt tarkoita sitä, et saa porsastella miten tahtoo ja missä tahtoo, vaan sitä vapauden tunnetta syvällä sydämessä, et on oikeesti ristinkuoleman kautta vapaa elämään. Et ei tartte vahtia tekeekö ite tai muut jatkuvasti syntiä, vaan voi rakastaa toista koko sydämestään vaikka se ei eläis just samalla tavalla kuin ite elää.

        Susta taas tulee mieleen ihminen, kuka elää lain alla ja vetää pipoa vielä enemmän kireelle, ettei vaan pahuus tartu. Toivottavasti mä olen tässä väärässä ja oot ihminen kuka elää kans armossa, sun kirjoituksesta vaan saa sen käsityksen, et uskossa eläminen on syntien pelkäämistä ja jotenkin lain alla elämistä, sori nyt vaan jos sanon omalta puolelta asiat kans näin suoraan... Oon vaan nähny liikaa mitä sellainen liian kireässä uskossa eläminen tekee ihmiselle, moni käy oikeesti lataamassa akkuja mielenterveyspuolella jopa ihan laitoksessa asti, kun pää ei kestä. Ei kai Jeesus tälläistä uskoa Raamatussa opeta, mikä tukahduttaa ihmisen oman persoonan, luonteen ja pakota samaan muottiin kaikkien kanssa. Eikö se ole vapautta, että saa uskossa ollessaan käyttää omaa persoonaansa vaikkapa maallisen työn kautta vetääkseen toista lähemmäs Jumalaa? Eikö se ole vapautta et antaa toiselle tilaa ajatella myös omilla aivoillaan elämää joka kantilta ja silti saa voitettua toisen ihmisen puolelleen olemalla oma itsensä Jumalan edessä? Tätä asennetta mä peräänkuulutan seurakuntiin ja jos se tekee musta sun mielestä piiloateistin niin saat sä niin ajatella ihan vapaasti :)

    • Ei ulkopuoliisiin suhteisiin,siellä se on syntiä ja tilille joutuu,sitä ei ole siunattu.Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi,tässä on se ero mikä jumala on alunperin luonut miksi ihmiset sen muuttavat toisin,esim homo lesbo pareisi.Näitä ei ole säädetty ne ovat synnin seurausta.

      • apina.

        Jep jep ja Jumala loi homoja eläimiä omaksi ilokseen. Eläimet eivät kuitenkaan ole koskaan langenneet syntiin, eikä niitä koskaan potkittu pois paratiisista, mutta samat homoeläimet täälläkin meidän kanssa silti ovat. Niin ja koska eläimet eivät ole langeneet, ei niiden homouskaan ole syntiä.

      • apina. kirjoitti:

        Eläimet kuuluu luomakuntaa jota ihminen on asetettu vaalimaan,koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä, room 8:19 sillon päätty luomakunnankin ahdistus.

      • yksi kekskustelu

      • yksi keskustelu

      • vielä yksi

      • tässä vielä

      • piti laittaa

      • yksi lisää

      • vieläkin yksi lisää

      • taas tuli yksi

      • yksi lisää

      • lisää
        muutama keskustelu kirjoitti:

        lisää!

        1. http://keskustelu.suomi24.fi/node/10760592

        2. http://keskustelu.suomi24.fi/node/10760601

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10685442

      • ....
        lisää kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10685442

        Jaakobin kirjeestä

        Luku 3:12

        12. Eihän viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viiniköynös viikunoita?
        samoin ei suolainen lähde voi antaa makeaa vettä? Eikö niin veljeni?

        Matteuksen evankeliumista

        Luku 7:17 ja 18

        17. Jokainen hyvä puu tuottaa hyviä hedelmiä, ja huono puu tuottaa huonoja hedelmiä.

        18. Hyvä puu ei saata kasvaa huonoja hedelmiä eikä huono puu tuottaa hyviä hedelmiä.

        Luku 12:33

        33. Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tai tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi.
        Hedelmistään puu tunnetaan.

        Luku 6:24

        24. Ei kukaan voi palvella KAHTA herraa.
        Joko hän tätä vihaa ja toista rakastaa, tai hän tähän liittyy ja toista halveksii.

        Luku 5:37

        37. Olkoon teidän puheenne: kyllä tai ei.
        Mitä siihen lisätään on pahasta.

    • Jeesuksen oma

      Jaa-ha. Siihen niin moni uskova sortuu, että kuvittelee olevansan jotenkin synnittömämpi ja/tai puhdas sydämellisempi kuin joku toinen. Siihen meillä kellään ei ole varaa... ja sitäpaitsi eikö ole syntiä ajatella niin?

      • Isä Jumala opetti

        Sardeen seurakunnalle näin: ´ Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun anssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.´ (Ilm. 3:4)

        Kyse ei ole paremmuudesta vaan pyhityksestä. Paavali opetti vastakohtaisesti näin:

        ´Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan, Kreskes meni Galatiaan ja Tiitus Dalmatiaan.´ (2. Tim. 4:10)

        Tietysti yksin Isä näkee sydämet ja munuaiset, mutta kyllä meissä uskovissakin on eroja rakastammeko Herraa Jeesusta vai maailmaa, josta on ilmoitettu silmäin pyyntö ja elämän korskeus ja lihan halu.

        Tietysti tulee ulkokultaisuutta karttaa kuin Pahan huonoa hedelmää.

    • Jeesuksen oma

      Kyllä tosiaan Isä, itse Jumala näkee sydämet ja rakkautemme Häntä ja lähimmäisiämme kohtaan, MUTTA me emme nää! Eikä meidän tuliskaan alkaa arvostelemaan toinen toisiamme synnistä, synnittömyydestä tai uskon laadusta tai määrästä. Se ei ole meidän tehtävämme. Ne jotka ilm. kirjassa (edel. kirjoitus) on niitä havoja jotka ei ole tahrannut vaateitaan ja saavat käyskennellä Herran kanssa koska ovat siihen arvolliset. Mekö se määrätään ketkä heitä ovat? Voimmeko ajatella: "MINÄ olen sellainen, mutta tuo ei ole"? Minusta ei voida!

      • ei tietenkään tule

        kuin itseään jokaisen valvoa paitsi jos toinen rikkoo meitä vastaan. Tahdoin tuoda esille sen ihmisten pyhitykseen tahtovan Isän Jumalan halajamisen, sillä liian paljon ainakin Suomessa on totuttu vain armoa armoa ilman pyhitystä esilläpitämään, sillä pyhitys on Isän tahto jokaiselle lupauksen lapselleen ja itseasiassa Jumalan armo on nimenomaan tarkoitettu pyhitykseen ja kaiken Jumalan tahdon vastaisen poispanemiseen. Kuinka sitten käytännössä on Jumalan tahto lapsilleen on paljon vaikeampi ja laajempi kysymys, sillä Jumalan mahdollisuudet ihmisen kautta ovat suuret, mutta johtuuko nämä voimattomuudet meistä vai Jumalan tahdosta vai molemmista on mielenkiintoinen kysymys. Samoin koko pelastuskysymys on aika vaikea, sillä emme tiedä kuinka Jumala edellyttää sen suhteen. Raamatussa näistä löytyy paljon ja on vaikeasti tulkittavaa, sillä jos ja kun emme kuule noita Jumalan profetioita kuten Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa, niin kuinka voimme tietää Jumalan näkökannan seurakunnille ja myös ihan yksilötasolla. Raamatusta näemme Jumalan hyvinkin moninaisesta suhtautumisesta ja tärkeää olisi olla profeettoja ja opettajia ja yleensä armolahjoja että Jumalan mielenlaatu tulisi totuudellisesti esille, muutoinhan se on yhtä hapuilua, niinkuin se monesti onkin tai sitten penseää tai paatumuksellista ilman elävää vuorovaikutusta ja Hengen sanomaa ja vaikutusta. Nyt tuli kyllä niin laaja aihepiiri, ettei riittäisi vuosi eikä kaksi vaan kenties kolme.

        Varmaa on että Isä Jumalan ja Herra Jeesus on hyvä, samoin Jumalan Henki vaikuttaa anovien ja tahtovien elämässä, sillä anovat saavat ja janoavat juotetaan Jumalan vanhurskaudella.

    • Jeesuksen oma

      Ei kaikki ole niin monimutkaista. Jumala, Jeesus ja pelastus suunnitelma on niin yksin kertainen, että sen ymmärtää joka ikinen! Sen ymmärtää hullukin, niinkuin raamatussa sanotaan. Jos on Jumalan johdatuksessa ja Jeesuksen oma, niin Jumala muuttaa ihmistä, niin että hän elää aina vain enemmän Hänen tahdossaan. Ei sitä ihminen itsestään paljon pysty vääntämään... ja jos kovasti yrittää niin siinä käy juuri se, että "MINÄ olen tehnyt parannuksen", "MINÄ olen miltei synnitön"

      • meidänhän tulisikin

        vaeltaa niinkuin Jeesus tai itseasiassa Jeesuksen tulisi Pyhän Hengen voimassa meissä vaikuttaa niitä tekoja joita teki luvatussa maassakin noin kaksi vuosituhatta sitten, jopa suurempia ja enemmän koska Herran Henki ne vaikuttaa. No moniko Suomessaskin vaeltaa edes vähän sinne päin kallellaan, että Herra hänen kauttaa noita vaikuttaa ja kuolleet herää ja sairaat paranee ja riivaatut vapautuu. Valitettavasti minä en tunne ketään. Televisiosta näkee vähän siihen suuntaan olevia, mutta ei voi varmistua totuudellisuudesta ja apostolit lähetettiin monesti kaksittain vaikka kyllä yksinkin toimivat.

        Hyvä jos on Jumalan valtakunnan asiat sinulle selvät, sillä tarvitset sitä öljyä astiassasi ja Jumalan siunaus on runsaana omiensa päällä, totisesti.

    • kissamiauihqua

      Voi hyvä ELÄMÄ tätä kiihkoilua. Siis tarinan opetus on että tee pientäkin syntiä elämässäsi ja joudut helvettiin. "Älä juo, älä polta, älä valehtele, älä kyseenalaista jumalaa, älä kuuntele metallimusiikkia, älä kyseenalaista toista jollakin nettipalstalla." Jos katsoo tätä maailmaa niin kyllä sitä aika moni joutuu näköjään sinne helvettiin... Tällä menolla minulla kuuluisi olla jo kanta-asiakaskortti helvettiin.
      Oletteko miettineet mitä tapahtuu ja tapahtui kaikissa sodissa? Jos on tappanut niin joutuu helvettiin.... ja vaikka mitä turhaa. Kukaan ei voi tietää miksi ja miten joutuu helvettiin jos sellaista paikkaa on. Joten lopettakaa tämä turhista asioista keskustelu koska kukaan ei tiedä siihen vastausta.

    • Jeesus opettaa

      selvästi kilvoittelemaan pyhittyksessä: "Monet on kutsutu ja harvat on valitut".

      Tietysti tulee olla raitis ja totuudellinen ja kestävä ja uudistua mieleltään ja arvoiltaan ja sydämeltään ja sielultaan, samoin Isä antaa uskollisena kaikille anoville eikä toiselle annettu ole toiselta poissa, ja siksi kannattaa anoa kaikille sillä on Jumalan tahto rakastaa lähimmäistä kuten itseä ja samoin kunnioittaa toisia ja ensin etsiä Jumalan valtakuntaa, ja tarpeellinen muu kyllä annetaan.

      Runsaana vaikuttakoon Jeesuksen terveet opetukset ja hyvät totuudelliset sanat ja ihan kaikkinensa eikä vain osa käytettyinä, sillä ei Herra sanonut yhtään turhaa sanaa vaan kaikilla on Isän antama pyhä ja vanhurskas ja hyvä merkitys ja opetus ja siunaus. Kiitetään ja janotaan Jumalan hyvää hengellistä jotta voimme tuottaa uudistuneina sitä myös itsekin ympärillemme, sillä siihen meidät on opetuslapseudessa kutsuttu palvelemaan toisiamme eikä vain etsimään omaamme.

      Isän Jumalan siunausta kaikille Jeesuksen nimessä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1915
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      50
      1836
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1363
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1099
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1098
    Aihe