Parhaillaan (24.11.2010) niin Suomen kuin koko kansainvälinenkin media mässäilee Korean tilanteella. Mediahallinta on täysin yksipuolisesti USA:n ja Etelä-Korean hallinnassa. Tietämättä, miten konfliktin alku todellisuudessa on ollut, niin periaatteellisen tasapuolisuuden nimissä haluan perätä enemmän tietoa Pohjois-Korean näkökannoista. Olikohan se Yle-uutiset, joka sentään ohimennen mainitsi, että Pohjois-Korea syyttää Etelä-Koreaa konfliktin aloittamisesta. Muuta mainintaa en ole havainnut.
Vapaan tiedonvälityksen neutraalisuus edellyttäisi tämänkin juuri nyt meneillään olevan konfliktitilanteen journalistisessa viestinnässä pyrkimystä tasapuolisuuteen ja tilanteen kertomiseen katsottuna puolelta sekä toiselta. Käytännössähän meidän suomalainen mediamme on toistelemassa papukaijoina USA:n hallinnassa olevien medioitten kertomaa muka itsestäänselvänä totuutena.
Periaatteessa esitän inhorealistisen hypoteesin: Testasivatko Etelä-Korea ja USA Pohjois-Korean reaktiota ja reagointivalmiutta nykytilanteessa, jossa pohjoiskorealaisilla on ilmeisestikin meneillään valtiojohdon vaihtumisen prosessi? Siis USA:n ja Etelä-Korean toimesta olisi laukaistu ensimmäiset ohjukset Pohjois-Korean puolelle? Jos tuommoinen testauksellinen selvilleottaminen oli tarkoituksena, niin vastauskin tuli mitä ilmeisimmin selväksi. Pohjois-Korean sotilaallinen valmius ei ole rapautunut, vaikka "Lännessä" kovasti kohutaankin vallanvaihtoon liittyvistä sisäisistä vaikeuksista Pohjois-Koreassa.
Lopuksi haluan ihmetellä suomalaisen median saamattomuutta tämän Korean konfliktin laajemman tarkastelun suhteen. En ole havainnut, että suomalaiset journalistit olisivat suoraan kysyneet mm. Kiinan ja Venäjän analyyseja tilanteesta. Miksi ei ole kysytty eikä kerrottu julkisuudessa? Oliko presidentti Koiviston taannoinen lausahdus suomalaisista toimittajista sopuleitten laumana sittenkin erityisen oikeaanosunut analyysi, joka pätee edelleen?
Entä jos Pohjois-Korea kertookin totuuden?
4
867
Vastaukset
Yllätyin myönteisesti, kun kuuntelin Radio Suomen kanavalta Yle-uutisia klo 13.00 tänään 24.11.2010 eli siis runsaat kaksi tuntia tuon aloitustekstini kirjoittamisen jälkeen. Uutisissa kerrottiin tasapainoisesta sekä Pohjois-Korean että Etelä-Korean kannanotot juuri niin kuin uutistominnassa parhaimmillaan pitää tehdä. Toivottavasti sama tasapainoinen asian käsittely eskaloituu laajemminkin suomalaisen median keskuuteen mm. tämän ajankohtaisen konfliktin käsittelyssä sekä ylipäätäänkin uutistoiminnan ohjesääntönä. Meidän mediamme ei sittenkään ole aivan toivoton tapaus tässä kieltämättä hektisen tiedonvälityksen maailmassa, jossa erisuuntaista tietoa ja huhuja ja propagandaa on samaan aikaan esillä suorastaan tulvimalla.
- Epäilevä :/
Erittäin hyvä huomio.
Olen itse jo pitkään pitänyt journalismia erittäin kontrolloituna.
En Usan toimesta, vaan sen itsensä. Kuka katsoo, ja keneltä uutiset?
Kuka oikeasti katsoo ja seuraa?
Mikä on journalismin tehtävä? - Enpä kruunaisi
tiedonvälityksestä paiztaa totuus ja vale, kuin pimeys ja aurinko.-ja näkeehän sen jo esim.l pohjois-korean uutisten lukijastakin, mikä siinä rähjämeininingissä on takana, ja kuka on väärässä.- Sinä ei journalismi pysty muutakun sotkemaan asioita, ja sitähän se on tehnytkin aina ja ikuisesti,-ottaen huomioon esim,. venäjän tiedustelupalvelun meiningin.
Eikös ookkin hassua, että tuo kaikki on kerrottu jo parituhatta vuotta sitten kaikikien luettavaksi, ja tajuttavaksi ? - Ällötystäå
Mikä hunsvottien RUTTO tässä sivustossa nykyisin on, ettei saa vastausta osumaan sille, jolle se on tarkoitettu ?
On jotain ÄÄLIÖMÄISTÄ sivuston palvelussa, NYKYPÄIVÄNÄ kaikki MENÖÖ PÄIN PERSETTÄ, jopa näinkin yksinkertaisessa jutussa !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961545- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403951- 163910
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642
