Vapautemme on kalliisti lunastettu!

Meidän suomalaisten on syytä kiittää sotiemme veteraaneja ja kotirintaman lottia ja muita isänmaallisia ihmisiä siitä, että meillä on vapaus ja itsenäisyys edelleen!

Älkäämme myöskään unohtako Suomen pelastajaksi nimettyä marsalkka Mannerheimia, jonka esimerkki ja sodanjohtamisen taitavuus löi ällikällä koko maailman ja veti maton Stalinin ja venäläiskenraalien alta ja palutti heidät maan pinnalle niistä turhista kuvitelmista, että me suomalaiset nöyrtyisimme pakkovallan edessä.

Uhrien ansiosta lippumme liehuu edelleen vapauden ja vahvan itsepuolustustahdon symboolina, joten nostakaamme päämme tuntien ylpeyttä siitä, että olemme kaikki suomalaisia ja isänmaallisia yksilöitä!

96

816

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On todellakin

      uskomatonta että Suomi onnistui selättämään yli 200 miljoonaisen kommarikansan siitä huolimatta että Yhdysvallat jakoi heille tarvikkeita.

      Suomi voitti siis tavallaan 2 supervaltaa.

      • Juuri noinhan siinä tapahtui!
        Murmanskin radan kautta kuljetettiin USA:n sotatarvikkeita ympäri ämpäri laajan Neuvostomaan.

        Ilmeisesti Stalin olisi hävinnyt sodan Saksaakin vastaan, jos USA ei olisi rientänyt hätiin ja varustanut Puna-armeijaa tolkuttomilla määrillä aseita ja tarvikkeita!

        No, sitä USA on varmaan moneen kertaan katunut..

      • Venäjämielinen
        Hitman-1 kirjoitti:

        Juuri noinhan siinä tapahtui!

        eikös olekin kummallinen tämä maailmanhistoria, siis oikeasti, eikä koulukirjoista luettuna. Hyvä että olet pohtinut näitä totuuksia jotka eivät pala tulessakaan, olet edistynyt Hitman!

        Stalin ei tietenkään tunnustanut USAn merkitystä sodassa, eipä tietenkään kun olisi mennyt maine omiensa edessä. Mitä USA sai palkaksi, no kylmän sodan! Tosiaan voisi kuvitella että jälkeenpäin on jenkkilässä manailtu kyseistä ratkaisua???

      • Venäjämielinen kirjoitti:

        Tuskin olet oikeasti venäjämielinen, kun noin ankarasti suhtaudut diktaattori Staliniin.
        Hyvä kuitenkin, jos et ole.

        Tosiasia kuitenkin on, etteivät länsimaat vieläkään luota venäläisten ns."vilpittömyyteen"!

      • kuten Saakashvili...

        Siis gruusialainen juutalaista sukua.

        ei ole sama kuin neuvostoliittomielinen. Venäjämielisenä annan Venäjälle mahdollisuuden. Muistanet että vain 19 vuotta on kulunut neuvostoliiton hajoamisesta, ei pidäkään tässä vaiheeessa enempää Venäjältä odottaa, hyvä kun ovat edenneet sen minkä ovat edenneet demokratiatiellään. Historiassa 19v ei ole vielä mitään, kuten tiedät, pitää olla kärsivällinen ja kannustava.

      • kuten Saakashvili... kirjoitti:

        Siis gruusialainen juutalaista sukua.

        Venäläiset olivat kuitenkin halukkasti antaneet Stalinille vallan, he kun ovat kautta aikojen halunneet olla jonkun tsaarintapaisen yksinvaltiaan saappaitten alla.
        Sama meno jatkuu siellä vieläkin.

      • Suomiko sodan voitti? Hahahah!

      • Venäjämielinen kirjoitti:

        ei ole sama kuin neuvostoliittomielinen. Venäjämielisenä annan Venäjälle mahdollisuuden. Muistanet että vain 19 vuotta on kulunut neuvostoliiton hajoamisesta, ei pidäkään tässä vaiheeessa enempää Venäjältä odottaa, hyvä kun ovat edenneet sen minkä ovat edenneet demokratiatiellään. Historiassa 19v ei ole vielä mitään, kuten tiedät, pitää olla kärsivällinen ja kannustava.

        Venäläinen kansanluonne ei ole miksikään muuttunut parissakymmenessä vuodessa, joten Georgian sota pari vuotta sitten todistaa ikävällä tavalla, mitä venäläiset hautovat sutkin ulkokuorensa alla.

      • Harvemmin maa

        joka joutuu antautumaan tai menettää alueitansa on sodan voittaja. Fakta on se että Neuvostoliitto menetti enemmän sotilaita, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa että Suomi hävisi molemmat sodat.

      • voi sinua Timo!
        Hitman-1 kirjoitti:

        Venäläiset olivat kuitenkin halukkasti antaneet Stalinille vallan, he kun ovat kautta aikojen halunneet olla jonkun tsaarintapaisen yksinvaltiaan saappaitten alla.
        Sama meno jatkuu siellä vieläkin.

        Antoiko saksalaiset halukkaasti vallan Hitlerille.

      • ---.!
        Harvemmin maa kirjoitti:

        joka joutuu antautumaan tai menettää alueitansa on sodan voittaja. Fakta on se että Neuvostoliitto menetti enemmän sotilaita, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa että Suomi hävisi molemmat sodat.

        Varmaan olet kuullut, että kun suomalaisilla on vaikeita tilanteita, JUMALA käytti suomalaisten puolella ENKELEITÄ! Näistä on monta eri tositapausta. Siispä: NL porukka ei voi voittaa suomalaisia, koska suomalaisilla oli ja on JUMALA suojanaan! Toivottavasti suomalaiset jatkossakin turvaavat HÄNEEN, muuten ei 'kunnian kukko laula'. Niin kävi myös aikoinaan Israelissa: Daavid voitti Goljatin - JUMALAN avulla! Niin tulee Israelissa käymään myös tulevaisuudessa, vaikka moni kansa uhoaa nytkin Israelia vastaan, mutta JUMALAN avulla Israel tulee kerran voigttamaan ja sen tulee koko maailma huomaamaan. Ja vielä lopuksi: siihen ei kestä enää kovinkaan pitkiä aikoja. Raamatun mukaan tuo mainittu aika tosin on vain JUMALAN tiedossa!

      • 1 000 vuoden rappio
        Venäjämielinen kirjoitti:

        ei ole sama kuin neuvostoliittomielinen. Venäjämielisenä annan Venäjälle mahdollisuuden. Muistanet että vain 19 vuotta on kulunut neuvostoliiton hajoamisesta, ei pidäkään tässä vaiheeessa enempää Venäjältä odottaa, hyvä kun ovat edenneet sen minkä ovat edenneet demokratiatiellään. Historiassa 19v ei ole vielä mitään, kuten tiedät, pitää olla kärsivällinen ja kannustava.

        VAAN jopa yli 1 000:sta vuodesta !

      • Rok-m
        ironmikess kirjoitti:

        Suomiko sodan voitti? Hahahah!

        Mutta missä ihmeessä nyt on koko maapäällinen helvetti ? Kutistunut vain peneksi kehitysmaaksi ! -Suomi on edelleenkin !

        Nyt Iiroseni. Onko NL vielä olemassa ja löytyykö se karttapalloltasi, vai onko yhtä hukassa kuin Tshetsenya ?
        - Päivitäppäs asioita =)

      • Minä esiinnyn aina omalla nikilläni, toisin kuin sinä, joka olet kärynnyt sivupersoonistasi usein. Minä en myöskään ole ollut koskaan bannissa, enkä itkenyt kuten sinä.
        Sinun saamasi "huomio" on yleensä aina negatiivista ja vain omat nikkisi ovat puolellasi ja niin typerällä tavalla, että sen huomaavat kaikki, joilla on älyä, jotsi n´sulta puuttuu. Olet itkuinen typerä hihhuli ja pikkumies, et mitään muuta.

        Stalin jätti säälistä ja armosta Suomen valloittamatta ja päästi myös Murha-marskin maanpakoon häpeämään Hitlerin liittolaisena olemistaan.

        Kun saisit helposti turpiisi, esim. minulta ja makaisit hävinneenä maassa, mutta yritit ennen tyrmäystä epätoivoisena torjua luuvitostani, niin kuvitteletko silloinkin voittaneesi? Hahahah!
        Samoin kävi Suomelle, ei voittoa, vaan täydellinen tyrmäys.

      • Vapaan Suomen mies
        Rok-m kirjoitti:

        Mutta missä ihmeessä nyt on koko maapäällinen helvetti ? Kutistunut vain peneksi kehitysmaaksi ! -Suomi on edelleenkin !

        Nyt Iiroseni. Onko NL vielä olemassa ja löytyykö se karttapalloltasi, vai onko yhtä hukassa kuin Tshetsenya ?
        - Päivitäppäs asioita =)

        Iiro lähti varmaan heti etsimään N-liittoa kartoiltaan, mutta jos ei löydä Kaukasuksen peiniä tasavltoja kartoilta, miten voisi löytää ex-Venäjän (lue Neuvostoliiton) sen paremmin, vaikka se on aivan eri suuruusluokkaa kuin esim. Tshetshenia tai Dagestan?

        Ironnmike-SSin ei auta muu kuin mennä taas sinne "voittopöytänsä" alle muruja nauttimaan ja harmittelemaan sotiemme veteraanien taipumattomuutta ja marskimme taitavuutta!

      • voi sinua Timo! kirjoitti:

        Antoiko saksalaiset halukkaasti vallan Hitlerille.

        Sekä venäläiset että natsimieliset saksalaiset tekivät todella tyhmästi valitessaan pimeän puolelle luisuneet diktaattorit johtotähdikseen.

        Suomalaiset eivät onneksi ole niin typeriä; edes Kekkosen perässähiihtäjät eivät sentään olisi antaneet hänen murhata omia kansalaisiaan.

      • ironmikess kirjoitti:

        Minä esiinnyn aina omalla nikilläni, toisin kuin sinä, joka olet kärynnyt sivupersoonistasi usein. Minä en myöskään ole ollut koskaan bannissa, enkä itkenyt kuten sinä.
        Sinun saamasi "huomio" on yleensä aina negatiivista ja vain omat nikkisi ovat puolellasi ja niin typerällä tavalla, että sen huomaavat kaikki, joilla on älyä, jotsi n´sulta puuttuu. Olet itkuinen typerä hihhuli ja pikkumies, et mitään muuta.

        Stalin jätti säälistä ja armosta Suomen valloittamatta ja päästi myös Murha-marskin maanpakoon häpeämään Hitlerin liittolaisena olemistaan.

        Kun saisit helposti turpiisi, esim. minulta ja makaisit hävinneenä maassa, mutta yritit ennen tyrmäystä epätoivoisena torjua luuvitostani, niin kuvitteletko silloinkin voittaneesi? Hahahah!
        Samoin kävi Suomelle, ei voittoa, vaan täydellinen tyrmäys.

        Helpooa sinun heiveröisen on netissä uhoilla, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että Suomen rohkea kansa hämmästytti sekä Stalinia että koko muuta maailmaa uskomattomalla puolustustahdollaan.

        Jos Stalin olisi silti onnistunut miehittämään Suomen, olisi hän joutunut kokemaan ennennäkemättömän sissisodan isänmaallisten suomalaisten taholta.

        Iiromieliset sitävastoin olisivat siinä tilanteessa arvatenkin keskittyneet nuoleskelemaan venäläisten saappaita...

      • Hitman-1 kirjoitti:

        Heti ensimmäiseen sanaan oli toisen p-kirjaimen sijaan lipsahtanut ylimääräinen o-kirjain.
        Pahoittelen virhettäni lukijoille.

      • ---.! kirjoitti:

        Varmaan olet kuullut, että kun suomalaisilla on vaikeita tilanteita, JUMALA käytti suomalaisten puolella ENKELEITÄ! Näistä on monta eri tositapausta. Siispä: NL porukka ei voi voittaa suomalaisia, koska suomalaisilla oli ja on JUMALA suojanaan! Toivottavasti suomalaiset jatkossakin turvaavat HÄNEEN, muuten ei 'kunnian kukko laula'. Niin kävi myös aikoinaan Israelissa: Daavid voitti Goljatin - JUMALAN avulla! Niin tulee Israelissa käymään myös tulevaisuudessa, vaikka moni kansa uhoaa nytkin Israelia vastaan, mutta JUMALAN avulla Israel tulee kerran voigttamaan ja sen tulee koko maailma huomaamaan. Ja vielä lopuksi: siihen ei kestä enää kovinkaan pitkiä aikoja. Raamatun mukaan tuo mainittu aika tosin on vain JUMALAN tiedossa!

        Kansa on kertonut, että sotien aikana me suomalaiset rukoilimme enemmän kuin ehkä koskaan ennen.

        Jumala kuuli pyyntömme ja antoi meidän säilyttää puolustustahtomme ja sen myötä myös vapautemme.
        Sellaisia asioita eivät palstan lyhytnäköiset ateistikirjoittajat kykene ymmärtämään!

      • Hitman-1 kirjoitti:

        Helpooa sinun heiveröisen on netissä uhoilla, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että Suomen rohkea kansa hämmästytti sekä Stalinia että koko muuta maailmaa uskomattomalla puolustustahdollaan.

        Jos Stalin olisi silti onnistunut miehittämään Suomen, olisi hän joutunut kokemaan ennennäkemättömän sissisodan isänmaallisten suomalaisten taholta.

        Iiromieliset sitävastoin olisivat siinä tilanteessa arvatenkin keskittyneet nuoleskelemaan venäläisten saappaita...

        Mitä sinä pelokas ja itkuinen kukkakeppi taas iniset ? Mikset pane kuvaasi esiin? Mitä oikein pelkäät?
        Koitahan rääpäle jo tajuta, ettei Suomea vastassa ollut valiojoukkoja, eikä parasta upseeristoa, joten totta kai Suomi aikansa pärjäsi, mutta lopulta tuli turpaan oikein isän kädestä. Murha- Marski sai armoa ja pääsi luistelemaan Suomesta saatuaan luvan voittajilta. Minä kunnioitan voittajia, en sinun laisiasi luusereita ja maan pettureita. Sinähän uhosit karkaavasi Suomesta, jos sotaa johtaisi joku, joka ei sinua miellytä.
        Eikö se "kaverisi" jonka kuvaa muka käytän . olekaan ryhtynyt uhoamaasi toimiin? Hahahah! Vitun tyhmä saapas olet valheinesi.

      • Moonrnan
        ironmikess kirjoitti:

        Minä esiinnyn aina omalla nikilläni, toisin kuin sinä, joka olet kärynnyt sivupersoonistasi usein. Minä en myöskään ole ollut koskaan bannissa, enkä itkenyt kuten sinä.
        Sinun saamasi "huomio" on yleensä aina negatiivista ja vain omat nikkisi ovat puolellasi ja niin typerällä tavalla, että sen huomaavat kaikki, joilla on älyä, jotsi n´sulta puuttuu. Olet itkuinen typerä hihhuli ja pikkumies, et mitään muuta.

        Stalin jätti säälistä ja armosta Suomen valloittamatta ja päästi myös Murha-marskin maanpakoon häpeämään Hitlerin liittolaisena olemistaan.

        Kun saisit helposti turpiisi, esim. minulta ja makaisit hävinneenä maassa, mutta yritit ennen tyrmäystä epätoivoisena torjua luuvitostani, niin kuvitteletko silloinkin voittaneesi? Hahahah!
        Samoin kävi Suomelle, ei voittoa, vaan täydellinen tyrmäys.

        jälleen, kun ei muuta osaa ; niinhän se "kännykkäkin soi kun ei soimatta olla voi!"
        Kaipaatkos IIRO-hiiri Vorkutan kaivoksiin ....Venäjä ei tosin tarjoa hakkua "talon puolesta" kuten edeltäjänsä...:P
        Menepäs nyt perinteiseen koloosi taas miettimään uusia metkuja - ja muista polvistua viiksekkään Joosepin patsaaan edessä.

        HAAHAAHHEHHOHOOOOO

      • Iirofani
        Rok-m kirjoitti:

        Mutta missä ihmeessä nyt on koko maapäällinen helvetti ? Kutistunut vain peneksi kehitysmaaksi ! -Suomi on edelleenkin !

        Nyt Iiroseni. Onko NL vielä olemassa ja löytyykö se karttapalloltasi, vai onko yhtä hukassa kuin Tshetsenya ?
        - Päivitäppäs asioita =)

        Voittiko Suomi vai hävisi? Lue poju vaikka sotahistoriaa, ettet höpise omiasi, äläkä yritä Hitmanin tapaan löytää Tshetsenin maata kartoilta, sillä sellaista maata ei ole edes olemassa, valtiosta nyt puhumattakaan.

      • Naurajasi
        Rok-m kirjoitti:

        Mutta missä ihmeessä nyt on koko maapäällinen helvetti ? Kutistunut vain peneksi kehitysmaaksi ! -Suomi on edelleenkin !

        Nyt Iiroseni. Onko NL vielä olemassa ja löytyykö se karttapalloltasi, vai onko yhtä hukassa kuin Tshetsenya ?
        - Päivitäppäs asioita =)

        Mikä on maailman suurin maat TALIKKO? Oli varaa kutistuakin. Hoooooooooh!

      • Iiro vai ei?
        ironmikess kirjoitti:

        Mitä sinä pelokas ja itkuinen kukkakeppi taas iniset ? Mikset pane kuvaasi esiin? Mitä oikein pelkäät?
        Koitahan rääpäle jo tajuta, ettei Suomea vastassa ollut valiojoukkoja, eikä parasta upseeristoa, joten totta kai Suomi aikansa pärjäsi, mutta lopulta tuli turpaan oikein isän kädestä. Murha- Marski sai armoa ja pääsi luistelemaan Suomesta saatuaan luvan voittajilta. Minä kunnioitan voittajia, en sinun laisiasi luusereita ja maan pettureita. Sinähän uhosit karkaavasi Suomesta, jos sotaa johtaisi joku, joka ei sinua miellytä.
        Eikö se "kaverisi" jonka kuvaa muka käytän . olekaan ryhtynyt uhoamaasi toimiin? Hahahah! Vitun tyhmä saapas olet valheinesi.

        Jotkut tarkkasilmäiset palstan kirjoittajat olivat tunnistaneet edellisen galleriakuvasi erääksi miestenlehtimalliksi nimeltään Salman.
        Tai ehkä oletkin se aito Salman, joka välillä rentoutuu kirjoittelemalla täällä ironmike-SSin nikillä melko luokattomia viestejään?

      • Harvemmin maa kirjoitti:

        joka joutuu antautumaan tai menettää alueitansa on sodan voittaja. Fakta on se että Neuvostoliitto menetti enemmän sotilaita, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa että Suomi hävisi molemmat sodat.

        Historian pyörät pyörivät vakaasti hidasta liikettään.
        Kun N-liitto iski kristittyä aseillaan Suomea loppusyksyllä 1939, se iski samalla rukoilevaa Suomen kansaa -ja Jumala antoi siitä iskusta tuomionsa.

        Noin 50 vuotta myöhemmin N-liitto menetti alueitaan enemmän kuin míkään nykyajan valtio on menettänyt ja lopuksi se joutui antautumaan uudistushaluisille satelliittikansoilleen ja hajosi olemattomiin kuin hiekkadyyni Saharan myrskytuulessa.

        Vae Victis! Voi voitettuja!

      • Tietäjämies

        Tosiasia on, että sekä ironmike-sssin vanha kuva (miesmalli Salman) että nykyinen kuva (satunnainen vieraan kuva otanta) ovat täysin eri henkilöitä kuin palstan ylipainoinen ja hapsuhiuksinen iiro on.
        Satun tietämään asian, koska tunnen ao.henkilön todellisuudesta!

      • naurajasi.
        Tietäjämies kirjoitti:

        Tosiasia on, että sekä ironmike-sssin vanha kuva (miesmalli Salman) että nykyinen kuva (satunnainen vieraan kuva otanta) ovat täysin eri henkilöitä kuin palstan ylipainoinen ja hapsuhiuksinen iiro on.
        Satun tietämään asian, koska tunnen ao.henkilön todellisuudesta!

        Vai tunnet? Mimi esiin, tai syväkyykkyyn.

      • barkkingSpice
        Venäjämielinen kirjoitti:

        eikös olekin kummallinen tämä maailmanhistoria, siis oikeasti, eikä koulukirjoista luettuna. Hyvä että olet pohtinut näitä totuuksia jotka eivät pala tulessakaan, olet edistynyt Hitman!

        Stalin ei tietenkään tunnustanut USAn merkitystä sodassa, eipä tietenkään kun olisi mennyt maine omiensa edessä. Mitä USA sai palkaksi, no kylmän sodan! Tosiaan voisi kuvitella että jälkeenpäin on jenkkilässä manailtu kyseistä ratkaisua???

        "Mitä USA sai palkaksi"

        No usahan omistaa nyt koko maailman ja määrää koko maailman tahdin kaikilla aloilla ja asioissa. Niinkuin ne hillbillyt aina sanookin et heidän maansa on maailman pomo ja voivat tehdä napin painalluksella parkkialueen mistä maasta tahansa jos haluavat :).

      • bongasin kehiksen
        ironmikess kirjoitti:

        Mitä sinä pelokas ja itkuinen kukkakeppi taas iniset ? Mikset pane kuvaasi esiin? Mitä oikein pelkäät?
        Koitahan rääpäle jo tajuta, ettei Suomea vastassa ollut valiojoukkoja, eikä parasta upseeristoa, joten totta kai Suomi aikansa pärjäsi, mutta lopulta tuli turpaan oikein isän kädestä. Murha- Marski sai armoa ja pääsi luistelemaan Suomesta saatuaan luvan voittajilta. Minä kunnioitan voittajia, en sinun laisiasi luusereita ja maan pettureita. Sinähän uhosit karkaavasi Suomesta, jos sotaa johtaisi joku, joka ei sinua miellytä.
        Eikö se "kaverisi" jonka kuvaa muka käytän . olekaan ryhtynyt uhoamaasi toimiin? Hahahah! Vitun tyhmä saapas olet valheinesi.

        mielihärö pelokkaalla Kehäpelkurilla eli Ironmikessillä hänen itkuisista ja peloikkaista sepustuksistaan päätellen.Harhoihin kuuluu myös että Lampaallamme olisi 30 mökkiä Lapissa..Oikeasti Kehäpelkuri on saanut duunia sesok´nkisiivoojana Lapissa.Näin kun P.sulka oli kyykkimässä itku kurkussa erään porvarin huvilan lattialla, siivoamassa pikkujoulujen jälkeistä oksennusta-pöydän alla!!

        Peloikas hiiremme yrittää tukea murtunutta egoaan ja vähäistä miehuuttaan kymmenillä tukinlikeillään jotka sangen helposti eroittaa tökeröstä tyylistään.Päänvaivaa tälle määkivälle ja itkuiselle lampaalle tuottavat mm. uhoamisensa ja kuudetta vuotta nyrkkeilyhaasteen pakoonjuaksu selittelyineen.

    • finlandistisesti

      vaikka USA kuinka koetti aseistaa naapuriamme saadakseen pienen Suomen kukistettua juutalaisvoimin, ei onnistunut, siitäkään huolimatta että meillä oli tumpelo marski sotaa johtamassa. Onneksi Saksa oli puolellamme, kiitos heille siitä.

      • -.-

        Mitä soopaa tuutin täydeltä tuleekaan tältä kirjoittajalta, joka vetää 'juutalaiset' joka postaukseensa!? On tainnut niinsanotusti 'levy jäänyt päälle', kuten yleensä näillä pikkunatsitallukoilla! Karvalakki vaan päähän ja tutti suuhun, jos lähdet ulkoilemaan vapaan isänmaamme juhliin, jonka voitti marsalkka Mannerheim Jumalan johdolla. Katsos, kun meillä oli tuona sodan aikana sekä maallinen johtaja että myös Taivaallinen Johtaja, joten otapa se, vanhan levyn pyörittäjä, huomioon!

    • Timo. Tee Aa.

      juutalaismielinen usanisti halunnut säilyttää Suomen itsenäisyyttä, toisin kuin me kunnialliset Perussuomalaiset. Sinun paikkasi ei ole Suomessa. Tuomittava isänmaan petturuudesta, karkoitettavaksi USA:n paskamaahan.

      • Kun ottaa huomioon sen suuren vaikutuksen, joka USA:lla on koko maailmassa ja Israelilla varsinkin Euroopassa ja Lähi-Idässä on pelkästään luonnollista, että länsimaisesti orientoitunut ihminen ihailee varauksettomasti noita kahta korkean moraalitason omaavaa kansakuntaa,

      • ...-

        Vain lapsukaiset eivät osaa pysyä asiassa, vaikka Hitman kuinka yrittää selittää asioita totuudenmukaisesti! - Peukut eivät toimi tämän beibi/vauvalapsukaisen peukaloimissa peukuissa, joten se pitää sitten kirjoittaa kirjoittamalla: PEUKUT ALASPÄIN! Mikähän tämänkin natsosen elämän päätepisteessä odottaa? Voivoi, ei voi kuin sääliä! Hänen tuomionsa tulee olemaan kova Jumalan edessä kerran tuomiolla, jollei nuo juutalaisvastaiset kirjoitukset lopu! Niin käy jokaiselle, joka Jumalan kansaa vihaa! Ja tämä on totisesti faktaa - on aina ollut ja tulee olemaan!

      • ---.

        Käpälöikö joku näitä peukkuja, koska sulle annoin peukun alaspäin!? No, tulihan se ainakin nyt sanotuksi. Olet natsi, isänmaanpetturi ja kaikkea siltä väliltä, kun haukut kaikkea sitä, mikä on oman sairaan mielikuvituksesi vastaista!

      • EU:n tai Naton jäsenyys ei ole vienyt miltään maalta itsenäisyyttä eikä se tapahtuisi myöskään Suomessa.

        Pelkästään omiin voimiin luottaminen ei nykymaailmassa ole enää realistista toimintaa!

      • Saksan rinnalla
        Hitman-1 kirjoitti:

        Kun ottaa huomioon sen suuren vaikutuksen, joka USA:lla on koko maailmassa ja Israelilla varsinkin Euroopassa ja Lähi-Idässä on pelkästään luonnollista, että länsimaisesti orientoitunut ihminen ihailee varauksettomasti noita kahta korkean moraalitason omaavaa kansakuntaa,

        Mitä sankarillista siinä oli?

      • N.W.O.
        Hitman-1 kirjoitti:

        EU:n tai Naton jäsenyys ei ole vienyt miltään maalta itsenäisyyttä eikä se tapahtuisi myöskään Suomessa.

        Pelkästään omiin voimiin luottaminen ei nykymaailmassa ole enää realistista toimintaa!

        niin huomaat kuinka sielumme on myyty paholaiselle. Paperilla olemme vielä itsenäinen valtio, mutta käytännössä olemme vain EU:n osa-valtio. PYKÄLISTÄ LÖYTYY SE MITÄ MEILLE EI KERROTA!

    • Timo T A M
      • Voitko kertoa suorasanaisesti, mitä halusit minulle sanoa?

      • .,.,.,.,
        Hitman-1 kirjoitti:

        Voitko kertoa suorasanaisesti, mitä halusit minulle sanoa?

        Kuuleppa, kusipää Timo. Kaikki ei ole sinulla.

      • ,.,..,.
        .,.,.,., kirjoitti:

        Kuuleppa, kusipää Timo. Kaikki ei ole sinulla.

        kaikki ei ole sinulle

      • .,.,.,., kirjoitti:

        Kuuleppa, kusipää Timo. Kaikki ei ole sinulla.

        Otaksun, että ainakin suurin osa aloittamani ketjun vastauskirjoituksista on tarkoitettu minun luettaviksi.

        Kai silloin voin niihin reagoidakin?

      • Jaa-a, voi olla
        .,.,.,., kirjoitti:

        Kuuleppa, kusipää Timo. Kaikki ei ole sinulla.

        että nimikirjaimet oli jotenkin samaa tyyliä ja siksi Hitman-1 lainasi viestiäsi, errare humanum est.

      • voi sinnuu...
        Hitman-1 kirjoitti:

        Otaksun, että ainakin suurin osa aloittamani ketjun vastauskirjoituksista on tarkoitettu minun luettaviksi.

        Kai silloin voin niihin reagoidakin?

        En linkittänyt. Ymmärrät kai tekstiä?

    • Löysin keskikappaleestani virheen.

      Tässä korjattu versio:

      ... ja veti maton Stalinin ja venäläiskenraalien alta ja palautti (virhemuoto palutti!) heidät maan pinnalle...

      Tarkkaavaisuudestani huolimatta noita virheitä näköjään joskus lipsahtaa upseerin ja herrasmiehenkin viesteihin!

      • hitti-1

        niitä voi tulla, mutta sulla on niitä jatkuvasti!
        Olet pALSTan pelle ja öykkäri!
        Palvelet juutalais-jenkkiläistä propagandakoneistoa!
        Paljonko ne maksaa?

      • hitti-1 kirjoitti:

        niitä voi tulla, mutta sulla on niitä jatkuvasti!
        Olet pALSTan pelle ja öykkäri!
        Palvelet juutalais-jenkkiläistä propagandakoneistoa!
        Paljonko ne maksaa?

        Älä välitä kirjoitusvirheistäni äläkä hermostu viestieni sisällöistä, vaikka en palvelekaan mitään propagandakoneistoa.

    • Baskeri

      tosiasiassa kiitos kuuluu Neuvostoliitolle, joka osoitti politiikkamme johtavan perikatoon.
      Kovapäistä Suomea piti hieman kouluttaa hyvään naapuriyhteistyöhön. Paasikiven ja Kekkosen johdolla yhteistyön hedelmä juurrutettiin koko kansaan. Tehtävä ei ollut edes erityisen vaikea, koska vaihtoehtoja ei liiemmin ollut.
      Vähän oudolta tuntuu niiden piirien elämöiminen isänmaallisuudella, jotka politiikallaan näiden hautakumpujen syntyä edesauttoivat. Paras olisi olla hiljaa ja hävetä.

      • Jos upea selviytymisemme sodasta silloista suurvaltaa vastaan aiheuttaa kiitoksentunteita sodassaolleita kohtaan, miten kansamme olisi suhtautunut venäläisten onnistuneeseen miehitykseen?
        Tuskin ainakaan kiitoksella!

      • o9ioj
        Hitman-1 kirjoitti:

        Jos upea selviytymisemme sodasta silloista suurvaltaa vastaan aiheuttaa kiitoksentunteita sodassaolleita kohtaan, miten kansamme olisi suhtautunut venäläisten onnistuneeseen miehitykseen?
        Tuskin ainakaan kiitoksella!

        Paasikivi olisi voinut neuvotella rauhan, mutta demarit olivat toista mieltä..

        No jatkosota oli pakko. Sitä ei voinut välttää.

      • o9ioj kirjoitti:

        Paasikivi olisi voinut neuvotella rauhan, mutta demarit olivat toista mieltä..

        No jatkosota oli pakko. Sitä ei voinut välttää.

        Ei Suomi voinut välttyä kummaltakaan sodalta, ellemme sitten olis antautuneet taisteluitta, kuten vaikkapa Baltian maat. Se olisi merkinnyt miehitystä.
        Meidän oli pakko vastata hyökkäyksiin , jotka N-liitto aloitti meitä vastaan!

    • kun mikään ei riitä

      Kaikki rahani jo olen veteraaneille kiikuttanut ja lisää vain ruinaavat!

      • Vaikka itse annankin sotaveteraaneille rahallisia avustuksia, lienee vielä tärkämpää, että suhtaudumme kunnioituksella sekä sotiemme veteraaneihin että Marskin muistoon!

      • Baskeri

        Talvisotaa Neuvostoliitto piti vähäpätöisenä rajaselkkauksena ja jatkosodassa heillä oli kiiruita muulla suunnalla. Et kai oikeasti ajattele, etteikö Suomea aivan hyvin olisi voitu miehittää.
        Suomen ennen sotia harjoittama politiikka tuli tiensä päähän. Toinen vaihtoehto olisi ollut Suomen tuleminen tiensä päähän. Tästä oli kysymys.

      • Baskeri kirjoitti:

        "Rajaselkkaus" vaati kuitenkin Puna-armeijalta Talvisodassa jopa 100 000 miestä kaatuneina ja Jatkosota 300 000 lisää.
        Melkoinen "selkkaus"...

      • o09o.
        Hitman-1 kirjoitti:

        "Rajaselkkaus" vaati kuitenkin Puna-armeijalta Talvisodassa jopa 100 000 miestä kaatuneina ja Jatkosota 300 000 lisää.
        Melkoinen "selkkaus"...

        Ja marski tapatti suomalaisia vankeja 1918, kuten Stalin naapurimaassa.

    • ---!

      Varmaan moni on huomannut, miten palstan peukut menevät aivan 'päin mäntyä'. Hitman varmaan saisi monta kannatusta peukuilla, mutta eipä tekniikka toimi! No, tämä on kuitenkin Hitmanille mainittava, että hänellä on hienoja ja kristinuskoa ja juutalaisuutta puolustavia hienoja avauksia ja muita ajatuksia! Kiitos Jumalalle tälläisista kristityistä!

    • handu pumpulla

      Sinä H-man antaisit Suomen jenkeille ja NATOn käyttöön ilmaiseksi joten älä jumalauta viitsi leikkiä isänmaallista. Pilaat päivän 6.12.

      • Jos Suomi olisi liittynyt Varsovan liittoon, olisiko se myös ollut Suomen antamista ilmaiseksi Venäjän käyttöön?

        Nykyisin pelkästään omiin asevoimiin luottaminen on pään panemista pensaaseen.

    • 2+16

      manipulaattori taas julistamassa sanomaansa.
      Kalliisti ostettu isänmaa on myyty halvalla.
      Minne se unohtui?

    • Arvuuttelijan aatos

      Nyt voi taas vain arvailla, mikä kuhina käy iiroilijoiden pöytien alla pidettäville itsenäisyysjuhlien kutsuvieraiden keskuudessa tämän Hitmanin uusimman naljailuviestin ansiosta.

      Mahtavat langat olla kuumina ihannemaan Venäjän vallan kabinetteihin!

    • Mikä itsenäisyys meillä muka on, jos se Brysselistä sanellaan?

      Minä en tietenkään haluaisi edes mitään valtioiden rajoja, joten en voi olla esim. venäjämielinen.

      Mannerheim oli yli-ikäinen kusipää upseeri, jonka vuoksi esim. Viipuri menetettiin niin sukkelaan.

      • Marskin miehiä

        Juuri Kairakuttu väitit, ettet haluaisi mitään valtioiden rajojakaan, niin miksi nyt piittaat siitä, että Viipuri menetettiin ryssille?

        Sotiemme ylipäällikön herjaaminen paljastaa sinut itsesi stalinistiseksi kommariksi, kuten hengenheimolaisesi ironmike-SSkin on.

      • Marskin miehiä kirjoitti:

        Juuri Kairakuttu väitit, ettet haluaisi mitään valtioiden rajojakaan, niin miksi nyt piittaat siitä, että Viipuri menetettiin ryssille?

        Sotiemme ylipäällikön herjaaminen paljastaa sinut itsesi stalinistiseksi kommariksi, kuten hengenheimolaisesi ironmike-SSkin on.

        Koska rajoja nyt vaan on, niin Viipurihan jäi väärälle puolelle.

        Sotien ylipäällikköä sietääkin herjata, hänen toimintahan johti mm. Viipurin menetykseen. Liekö tehnyt senkin tahallaan, hänhän tunnetusti oli viihtynyt paljon Venäjällä aikoinaan. Liekö ollut niin venäläismielinen, että johti Suomen häviämään?

      • Ei Bryssel meitä mitenkään määräile suurissa asioissa, vaan kansalliset parlamentit toimivat edelleen omien lakiensa mukaan, niin myös Suomessa.

        Mannerheimin herjaaminen tuolla tavoin on (jopa sinulta) ala-arvoista käyttäytymistä.

      • 1+1= ?
        Hitman-1 kirjoitti:

        Ei Bryssel meitä mitenkään määräile suurissa asioissa, vaan kansalliset parlamentit toimivat edelleen omien lakiensa mukaan, niin myös Suomessa.

        Mannerheimin herjaaminen tuolla tavoin on (jopa sinulta) ala-arvoista käyttäytymistä.

        Oletko oikeasti noin tyhmä?

      • N.W.O.
        Hitman-1 kirjoitti:

        Ei Bryssel meitä mitenkään määräile suurissa asioissa, vaan kansalliset parlamentit toimivat edelleen omien lakiensa mukaan, niin myös Suomessa.

        Mannerheimin herjaaminen tuolla tavoin on (jopa sinulta) ala-arvoista käyttäytymistä.

        lukekaa lissabonin-sopimus!!! Miettikää, kyselkää ja ihmetelkää niin huomaatte miten meitä kustaan silmään!

    • Reservin Upseeri

      siihen tarvittiin SOTILAITA ja TAHTOA ja PERIAATTEITA.

      Muistakaamme A. F. Airoa - hän hallitsi tilanteen.

    • Realiteetit kunniaan

      vain ja ainoastaan opportunisti ja rintamakarkuri.

      • Jopa venäläiset kunnioittivat Mannerheimia, vaikka suomalaiset punikit ovat häntä aina herjanneet.

      • Reservin upseeri
        Hitman-1 kirjoitti:

        Jopa venäläiset kunnioittivat Mannerheimia, vaikka suomalaiset punikit ovat häntä aina herjanneet.

        Mannerheim pakeni Suomesta kuten opportunistilta saattoi odottaakin.

      • Reservin upseeri kirjoitti:

        Mannerheim pakeni Suomesta kuten opportunistilta saattoi odottaakin.

        Mannerheim valittiin presidentiksi Rytin jälkeen, joten ei hän mihinkään täältä lähtenyt ennen 40-luvunb loppua, jolloin yli 80-vuotias Marskimme lähti Sveitsiin hoitamaan terveyttään.

        Mannerheim ansaitsee edelleen kunnioituksemme, toisin kuin kaksi sen ajan verikätistä pelle-diktaattoria eli "Auringonlaskun Isä" Stalin ja pikku viiksiniekka Hitler.

      • Niinpä Niin

        ei uskaltanut - Mannerheim oli opportunisti ja takinkääntäjä.

    • aikuinen mies

      Venäjä antoi Suomelle itsenäisyyden 6.12.1917 mikä ei liity MILLÄÄN tavalla lässytykseesi. Marski ei vaikuttanut omalla toiminnallaan millään lailla 6.12.1917. Myös mainitsemiesi veteraanien sekä lottien liittäminen tähän päivään on kummastuttavaa. Stalin ei ollut vallassa 6.12.1917 joten miksi sotket hänet tähän?

      Voisitko poistaa tämänkin avauksesi, ennenkuin häpäiset taas itsesi?

      • Valkoisten johtajahahmona Mannerheimin rooli oli ratkaisevan tärkeä estämään punaisten vallankumousyritykset ja bolshevismin levittämispuuhat Suomeen.

        Itsenäisyys oli vaarassa vuosina 1939-44, jolloin Stalin kätyreineen yritti saada meidät Baltian maiden tavoin liitetyksi N-liittoon, jolloin itsenäisyys-sana olisi ollut paradoksaalinen pila.

        Miksi poistaisin asiallisen avaukseni, joka on herättänyt jo yli 400 lukijan mielenkiinnon?

      • Hitman-1 kirjoitti:

        Valkoisten johtajahahmona Mannerheimin rooli oli ratkaisevan tärkeä estämään punaisten vallankumousyritykset ja bolshevismin levittämispuuhat Suomeen.

        Itsenäisyys oli vaarassa vuosina 1939-44, jolloin Stalin kätyreineen yritti saada meidät Baltian maiden tavoin liitetyksi N-liittoon, jolloin itsenäisyys-sana olisi ollut paradoksaalinen pila.

        Miksi poistaisin asiallisen avaukseni, joka on herättänyt jo yli 400 lukijan mielenkiinnon?

        Lukijoita ei ole yli 400, laskuri laskee vain avausten määrän, ei lukijamäärää. Eli siis, jos sinäkin avaat oman viestisi useammin kuin kerran, niin laskuri raksuttaa jokaisesta viestisi avauksesta. Kymmenen lukijan neljällä avauksella laskuri näyttää jo 40.

      • Ihmettelevä Igor
        Kairakettu kirjoitti:

        Kettu sanoi liian korkealla olevista pihlajanmarjoista, että kitkeriä ne kuitenkin olisivat olleet.
        Oletko sinä jostain syystä kitkerä, kairakuttu?

      • Ihmettelevä Igor kirjoitti:

        Kettu sanoi liian korkealla olevista pihlajanmarjoista, että kitkeriä ne kuitenkin olisivat olleet.
        Oletko sinä jostain syystä kitkerä, kairakuttu?

        Pitäisi olla ihan selkeää tekstiä, lue vaan uudestaan hitaasti tavaamalla.

      • Ällätikkuko sinulla?
        Kairakettu kirjoitti:

        Pitäisi olla ihan selkeää tekstiä, lue vaan uudestaan hitaasti tavaamalla.

        Aika outo ehdotus sinulta, Kairaketku, kun luulisi sinunkin jo osaavan lukea ilman tavaamista.

      • Ällätikkuko sinulla? kirjoitti:

        Aika outo ehdotus sinulta, Kairaketku, kun luulisi sinunkin jo osaavan lukea ilman tavaamista.

        Etkö ymmärtänyt? Tavaamista ehdotin sille, joka ei ymmärtänyt lukemaansa.

        Millä sinä olet sekoittanut pääsi?

      • Sivistäjä
        Kairakettu kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt? Tavaamista ehdotin sille, joka ei ymmärtänyt lukemaansa.

        Millä sinä olet sekoittanut pääsi?

        Tuollainen vinoilu on aika lapsellista aikuiselta ihmiseltä.

    • Jussuf (se sama)

      ... noita vouhotuksiasi? Uskomatonta potaskaa!

      Eilen juuri ostin lipun oopperaan. Se mitään "liehu". Persuille tuo valehtelu on tosiaan verissä.

    • Toivoisin

      kirjoitapa siitä myyntipuolestakin jotain.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      359
      2493
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      60
      2044
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      111
      1712
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1425
    5. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      185
      1400
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      74
      1375
    7. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1355
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1267
    9. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1247
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1086
    Aihe