Näpit irti eläkevarallisuudesta.

e.järvenpää

Ehdotuksia noin vain yksipuolisesti eläkevarojen käytöstä esitetään aina sopivin väliajoin. Eläkevarallisuus onkin kehittynyt hyvin, kun runsaat vuosituotot aina lisätään pääomiin, eikä niitä toistaiseksi ole tarvinnut varsinaisiin eläkkeisiin käyttää. Viimevuonna pääoma nousi 138.8 miljardiin euroon ja tuottokin oli mahtava 14 miljardia euroa.

Tällä kertaa esillä on ollut Perussuomalaisten Soinin ehdotus tienrakentamisen rahoituksesta eläkevarallisuudelle. Tarkkaan ottaen rahoitustapa ei selvinnyt, kysymys lienee kuitenkin lainarahasta työeläkeyhtiöiltä. Soinin ehdotuksen tyrmäystä hämmästeli Paavo Lintula lukijakirjoituksessaan 15.03.11 AL. Mitään tyrmäystä ei kuitenkaan ole tapahtunut, rahaa saa työeläkeyhtiöiltä jos sopii hinnasta, tai ne voivat ostaa houkuttelevia osakkeita.

Viimevuosina työeläkeyhtiöiden rahastojen meklarit ovat kuitenkin olleet kiinnostuneita vain kymmenen prosentin tuottoja antavista sijoituksista ja tienrakentaja saa kyllä huomattavasti edullisemmin rahaa pankista. Rahastoilta edellytetään korkeita tuottovaatimuksia. Rahoitushanke saattaa tyssätä tähän yksinkertaiseen finanssitapaan.

Lain mukaan eläkeyhtiöt saavat jakaa suoraan rahaa, ainoastaan työeläkeläisille eläkkeisiin. Suoranainen rahanjako teihin vaatisi miltei mahdottomalta tuntuvan lakimuutoksen jota varmaan arvostelijat ovat tarkoittaneet. Eläkeläisenä totean lopuksi, että näpit irti rahastoista, ne on tarkoitettu eläkkeiden lisäosiksi, turvaamaan eläkeläisten ostovoimaa, sitten kun siitä erikseen päätetään.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jakolasku

      Tämä onkin oivallinen tapa vaikuttaa, ei ole tullut mieleeni ja hörhelöt pysyy kauempana. Ei tarvitse aina odottaa paskaa niskaan. Ihan jees jutut.

      Soini lakkaa kohta lupaamasta mitään, ja köyhien elämänlaatuun ei myöskään löydy ratkaisua. Ei tietenkään koska sellainen ei kiinnosta. Onkohan huomattu että pikku kömmähdykset puolueessa lähiaikoina on tuoneet kannatukseen alamäen?

    • jakolasku

      Mielenkiintoa riittää Veli-Antti Savolaisen blogissa, kuukkeloimalla löytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe