Liikenneministeri Merja Kyllönen eroa!

putkimies 67v.

Näytä meille, että olet tosissasi rattijuopumus asiassa etkä ole pystynyt hoitamaan asioitasi, joten eroa.

http://www.lvm.fi/web/fi/lm

42

477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sähköä ilman 12pv
      • paavo tietää

        Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyryseltä satoi eilen kovaa kritiikkiä maan hallitukselle myrskytuhojen hoidosta. Väyrysen mielestä hallitus oli kriisin keskellä täysin toimeton ja vastuu sysättiin virkamiehille, energiayhtiöille ja korjausmiehille.

        Väyrysen mukaan armeijalta olisi pitänyt pyytää virka-apua heti kriisin synnyttyä. Väyrynen lupaa, että presidenttinä hän puuttuisi myrskyn esiin nostamiin kriisijohtamisen ongelmiin päättäväisesti.

        Sähköyhtiö Vattenfallin verkkojohtaja Jorma Myllymäki pitää Väyrysen heittoa armeijan mukaantulosta hyvänä ja punninnan arvoisena asiana.

        – Meidän kannalta on äärimmäisen tärkeää, että sähköturvallisuudesta ja turvallisuudesta ei tingitä missään vaiheessa. Puolustusvoimien henkilökunta ei kaikilta osin ole sähköalan ammattilaisia.

        – Kunhan näistä asioista pidetään huolta, että turvallisuutta ei vaaranneta, niin voi olla ihan punninnan ja harkinnan arvoinen asia, että hyödynnetään näitä resursseja mitä valtakunnassa on tällaisessa erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti, Myllymäki sanoo.

        (MTV3

      • lopeta tuo
        paavo tietää kirjoitti:

        naurettava kampanjointi joka välissä. väyryskä ei ole eläissään tehnyt mitään hyödyllistä eikä tule tekemään. Onneksi sillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta päästä pressaksi, suurimmalla osalla suomalaisista on sentään verran järkeä tallella.

      • Aamukonemies
        paavo tietää kirjoitti:

        Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyryseltä satoi eilen kovaa kritiikkiä maan hallitukselle myrskytuhojen hoidosta. Väyrysen mielestä hallitus oli kriisin keskellä täysin toimeton ja vastuu sysättiin virkamiehille, energiayhtiöille ja korjausmiehille.

        Väyrysen mukaan armeijalta olisi pitänyt pyytää virka-apua heti kriisin synnyttyä. Väyrynen lupaa, että presidenttinä hän puuttuisi myrskyn esiin nostamiin kriisijohtamisen ongelmiin päättäväisesti.

        Sähköyhtiö Vattenfallin verkkojohtaja Jorma Myllymäki pitää Väyrysen heittoa armeijan mukaantulosta hyvänä ja punninnan arvoisena asiana.

        – Meidän kannalta on äärimmäisen tärkeää, että sähköturvallisuudesta ja turvallisuudesta ei tingitä missään vaiheessa. Puolustusvoimien henkilökunta ei kaikilta osin ole sähköalan ammattilaisia.

        – Kunhan näistä asioista pidetään huolta, että turvallisuutta ei vaaranneta, niin voi olla ihan punninnan ja harkinnan arvoinen asia, että hyödynnetään näitä resursseja mitä valtakunnassa on tällaisessa erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti, Myllymäki sanoo.

        (MTV3

        Puolustusvoimissa on sähköalan asiantuntemusta ja resursseja varavoiman toimittamiseen tarvittaessa.
        Ei kai kukaan ole puhunutkaan varusmiesten laittamisesta sähköasentajiksi.
        Kysymyshän on poikkeusoloissa tarvittavan avun antamisesta soveltuvin osin kuten teiden raivaukseen, varavoimakoneiden toimittamiseen kriittisiin järjestelmiin ja miksei esim. pionerijoukkojen käyttöön myrskytuhojen korjauksissa.
        Armeijan toimintakyky edellyttää samankaltaisia järjestelmiä kuin siviilikäytössäkin on, joten niiden käyttö olisi täysin luontevaa tarvittaessa.
        Harjoitusmielessäkin olisi erinomaista kokemusta kriisitilanteiden varalle saada tuollainen järjestely toimimaan sujuvasti.
        Korvaukset ja operaatioiden käytännön kysymykset tuleekin selvittää ensi tilassa vastaisen varalle.

      • Maajussit
        Aamukonemies kirjoitti:

        osaisivat poistaa puutkin ja sahat löytyy joka talosta. Ilmeisesti onkin jo suunnitteilla ryhmiä, joille annetaan vielä koulutusta sähköön liittyen. Radiosta kuultua.

      • Joo siis Ruotsissa sähköyhtiöille on määrätty tiukemmat sanktiot jos sähkökatkos venyy yli 24 tunnin. Suomeen pitäisi löytyä samanlainen käytäntö. Tai että noi sähköverkot kansallistettaisiin. Kyllä lakiin voi vallan hyvin laittaa velvotteita sähköyhtiöille verkkojen ja sähkönjakelun suhteen.

        Nyt nuo ongelmat maksoivat muutaman miljoonan. Kyllä se on tarkasti laskettua yhtiöiden toimesta, että on VARAA ennemmin pitää asikkaita ilman sähköä kuin korjata verkko asialliseen kuntoon.

        Ruotsissa lakivelvoite pisti liikettä niveliin, Suomessa ei edes suunnitella tällaista velvoitetta? Ja kovia sanktioita? Huonoa mainetta Suomellekin näin surkea toiminta.

      • sähköjussit
        Maajussit kirjoitti:

        osaisivat poistaa puutkin ja sahat löytyy joka talosta. Ilmeisesti onkin jo suunnitteilla ryhmiä, joille annetaan vielä koulutusta sähköön liittyen. Radiosta kuultua.

        Jepjep! Maajussit saisivat asioita tapahtumaan ja vauhdilla. Siis sikäli kuin niitä vielä löytyy.
        Ne on tottunu tekemään töitä täysillä ja kelloa katselematta.
        Tiedän että maalla oli ennen itse käytävä linjat läpi kun oli sähköt poikki.
        Se oli pakko, ei auttanut ruveta avuttomaksi.

    • Ei se ole

      liikenneministerin tehtävä ohjata alkoholisteja hoitoon, siihen on omat henkilöt olemassa, jotka eivät näköjään hoida hommiaan, mutta eipähän tuosta naisesta ole muutenkaan virkaansa hoitamaan.
      Valtiolle taitaa olla kannattavampaa myydä alkoholia, kuin estää sen aiheuttamat ongelmat.

    • potkut heti

      Ei tuollainen henkilö ole pystynyt kuin kuluttamaan verorahojamme typeriin kuvitelmiinsa, kuten tiemaksuihin gps-seurannalla.

    • vieno hymy

      Kyllähän vaasalainen ajokortiton liikenneministeri Jarmo Vahlström hoiti hommansa

    • Eikä..

      promillerajan lasku mitään auta. Onnettomuudet tapahtuvat juuri tuollaisessa 2 promillen humalassa, ruokakaljan juoneet ajavat tavallistakin varovaisemmin.
      Ämmä väittää, että 0.5 o/oo raja johtaa humalajuomiseen, vaikka tuollakin oli jo ensimmäinen käry yli 2 o/oo 15-vuotiaana ja viisi sen jälkeen, mutta kukaan ei puuttunut itse juomiseen. Hoitoonohjaus olisi ainoa toimiva ratkaisu.

      Toinen ongelma yh-äidit, jotka eivät osaa kasvattaa poikia, mutta eihän nuo sosiaalitantat siihenkään puutu. Päinvastoin houkutellaan äidit ottamaan ero suurilla tukiaisilla ja elatusmaksuilla ja pojatkin tuomitaan aina äidille, vaikka olisi kuinka holtiton kasvattaja. Suurin osa ongelmanuorista on juuri näiden "kasvattamia".

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012010515041343_uu.shtml
      "4. Kannatatteko nollatoleranssia?
      - Periaatteessa 0,2 tarkoittaa nollatoleranssia. Meidän analyysilaitteillamme raja ei voi olla täysin nolla. En halua ihmisten yhtä ruokaviiniä tuomita, mutta nykyään ihmiset laskevat, kuinka paljon kärsii ottaa, että voi lähteä liikenteeseen. Se ei ole tervettä kehitystä. Ei pitäisi päästää sellaista moraalia vallalle, että aina saa ottaa jonkin verran.

      5. Onko nykyinen promilleraja (0,5) siis mielestänne liian korkea?
      - Kyllä. Se antaa vääränlaisen viestin. Se on tie siihen, että alkuun voi ottaa vähemmän. Sitten otetaan vähän enemmän ja sitten onkin mopo karannut käsistä."

      Ei naisista ole tärkeisiin tehtäviin, mutta kytäthän olisivat innoissaan tiukemmista rajoista, että olisi entistä enemmän tekosyytä kyylätä tienpäällä ja kerätä entistä enemmän rahaa jokaisesta ruokakaljastakin. Oikeita rikoksia tutkimaanhan niistä ei olekaan.

    • gghghg
      • Lopultakin

        Ei saksalaisten pidä uhrata itseään mamuille aikaisempien sukupolvien virheiden takia.

    • pelkkää harmia!

      ´´Ei naisista ole tärkeisiin tehtäviin,´´

      ei ehkä Suomalaisnaisista mutta ulkomaalaisista on! :)"

      Jep, täkäläiset kananaivot kun ei oikeista asioista mitään ymärrä, mutta
      pätemisen tarve on kova niin sitten syntyy kaikenlaista huuhaalakia.
      Tupakat piiloon, parveketupakointi kiellettävä, lex Karpelaa jne.

    • fgfhf

      ´´Jep, täkäläiset kananaivot kun ei oikeista asioista mitään ymärrä, mutta
      pätemisen tarve on kova niin sitten syntyy kaikenlaista huuhaalakia.
      Tupakat piiloon, parveketupakointi kiellettävä, lex Karpelaa jne.´´

      olet täysin absoluuttisen oikeassa, varsinkin tuo tupakat piiloon-älyttömyyspaskalaki ei todellakaan toimi, eilen oli Iltalehden nettisivuilla juttu siitä kuinka kassajonot ovat lisääntyneet huimasti kun ihmiset eivät tiedä minkä numeron takaa se oma tupakkamerkki oikein löytyy, ja kaiken kukkuraksi ei enään riitä että sanoo vihree Smartti, sen sijaan pitää sanoa ´´Smart Green Menthol taste aski kiitos´´!!! vittu miten naurettavaa pelleilyä, ja pahinta on se että eniten kärsivät ne ihmiset jotka eivät polta!

    • sama laulu

      Onhan suomessa 400000 työtöntä kun niille maksaa kunnon palkan niin varmasti löytyy siitä porukasta metsänraivaajiakin, se on vaan siitä kiinni ettei firmat maksa edes hätätöistä kuuluvaa palkkaa.

    • Kysymyksiä riittää

      Maakuntajoukot perustettiin sivilipuollustukseen liityvien tapahtumien varallle !

      Miksi niitä ei käytetty tässä selkeästi niille kuuluvassa tehtävässä ?

      Mikä taho päättää niiden käytöstä ?

      Onko Maakuntajoukkojen käyttö kriisitilanteissa Poliittisesti mahdoton ?

      Eikö Maakuntajoukkoja vai nyksinkertaisesti haluttu käyttää ?

      Arvatenkin kysymykseen ei saa kunnon vastausta !

    • vienotuuli

      Kerro sinä meille, miten itse hoitaisit asian? Tuota on pohdittu monintavoin, ken löytää sen eston?
      Ällöä et on vain vaatimuksia, muttei itsellä ehdotuksia.
      Nykyiset toimenpiteet eivät toimi, mitä ehdotat tilalle? Kerro, älä vaadi mitään jos et tilalle mitään anna.

      • Tosimies.

        Kas pikkuhupakko taas parantamassa maailmaa;)

        Esto on yksinkertaisesti pitkä vankilatuomio,thats that.
        Kusipäät linnaan istumaan jotta eivät tee rikoksia, se siitä.

      • vienotuuli
        Tosimies. kirjoitti:

        Kas pikkuhupakko taas parantamassa maailmaa;)

        Esto on yksinkertaisesti pitkä vankilatuomio,thats that.
        Kusipäät linnaan istumaan jotta eivät tee rikoksia, se siitä.

        Oletko tosiaan vielä niin vanhanaikainen et uakot ´selkäsaunan´ paeantavan?

        Hupakko mikä hupakko, mut ei tehoo ronskit kuritukset ei vankilat... voitko/kykenetkö keksimään jotain muuta?

        Älä aliarvioi, kuvan perusteella...yks´oikoonen tunnut olovan.

      • Tosimies. kirjoitti:

        Kyllä. Juurikin näin. Pitäisi ehkä myös autokauppaan tehdä lakimuutos, jossa ostajan pitäisi esittää voimassa oleva ajokortti auton saadakseen. Ja ajokorttiin mahdollisuus pitäisi evätä viimeistään jos toisen kerran vaikkapa 10 vuoden sisällä syyllistyy törkeään rattijuoppouteen. Ja todellakin linnaan. Pitää hiukan osata päätellä mikä sen onnettomuuden aiheuttaa ja toisaaltaan että uskooko lopulta kukaan mihinkään lakiin, jos kaikki menee liiallisuuksiin. Miten se pikkutyttö olisi säästynyt, jos tuo raja oltaisiin pudotettu 0,2 promilleen? Kaikkea ei voida vetää tunteella.

        Alarajan nosto ei tee onnettomuustilastoille mitään. Sen sijaan se poistaa hitonmoisen määrän yhteisöllisyyttä monista urheilutoiminnoista, jotka toimii kuntourheilutasolla.

      • Tosimies.
        vienotuuli kirjoitti:

        Juuri sinulaistesi takia tuo viisinkertainen rattijuoppo murhasi lapsen!

        Ei tuollaiset kusipäät parane, parasta on sulkea heidät pois murhaamasta sivistyneitä ihmisä, liberaalit eivät sitä ole.

        Te voitte syyttää itseänne lapsen murhasta, te murhasitte hänet.

      • Tosimies.
        omanlainen_tallaaja kirjoitti:

        Kyllä. Juurikin näin. Pitäisi ehkä myös autokauppaan tehdä lakimuutos, jossa ostajan pitäisi esittää voimassa oleva ajokortti auton saadakseen. Ja ajokorttiin mahdollisuus pitäisi evätä viimeistään jos toisen kerran vaikkapa 10 vuoden sisällä syyllistyy törkeään rattijuoppouteen. Ja todellakin linnaan. Pitää hiukan osata päätellä mikä sen onnettomuuden aiheuttaa ja toisaaltaan että uskooko lopulta kukaan mihinkään lakiin, jos kaikki menee liiallisuuksiin. Miten se pikkutyttö olisi säästynyt, jos tuo raja oltaisiin pudotettu 0,2 promilleen? Kaikkea ei voida vetää tunteella.

        Alarajan nosto ei tee onnettomuustilastoille mitään. Sen sijaan se poistaa hitonmoisen määrän yhteisöllisyyttä monista urheilutoiminnoista, jotka toimii kuntourheilutasolla.

        Eihän auton ostaminen tai omistaminen liity millään lailla tuohon vaan sen käyttäminen!
        Ei aseen omistaminen tai itse ase tee murhaajaa vaan se paha ihminen joka liipasimesta vetää.

        Tämäkin mulkku jos olisi tuomittu kolmannen kerran jälkeen 10 vuodeksi linnaan niin lapsen kuolemaa EI olisi tapahtunut koska kys murhaaja olisi tapahtuma hetkellä lusinut

        No mutta se pitäisi silti tehdä mahdollisimman vaikeaksi se ostaminenkin ja toisaaltaan, en sulje pois sitä linnatuomiotakaan, mutta 10 vuotta... Hmm...

        No aseen kanssa taas tullaan murhaajaksi eri syystä. Ei siksi, että on helpompi hakea kiskalta tupakka-aski umpi kännissä, vaan siksi, että joku viiraa muuten ja pahasti. Silloin ollaan tappamassa tahallaan, jos aseella jotain sattuu. Jos auton hallussapito saataisiin yhtä tiukkaan syyniin kuin aseen ostaminen, niin näillä toheloilla ei kellään olisi autoa. Eikä niitä niille luovutettaisikaan tosta vaan.

        Kyllä aseiden suhteen asenteet on aivan toisella tasolla kuin ajoneuvolla ajamisen suhteen, johtuen siitä, että autolla liikkumista pidetään kansalaisoikeutena, eikä se kiinnosta minkäläistä porukkaa tuolla liikkuu autolla. Jotkut vetää täysin huumorilla. Minut esimerkiksi ohitettiin tuossa joku aika sitten oikealta puolen siten, että se auto ajoi ojassa osittain. Ketään ei tullut vastaan, joten olisi voinut ohittaa vasemmaltakin, mutta noin huumorimielessä ja kun kaveri oli kuulemma yllyttänyt, niin oikealta sitten... Ymmärrän toki huumoria enkä alkanut asiasta haloota nostamaan, mutta jos se pikkutyttö olisi kävellyt tien laitaa tuossa, niin ei syyteltäisi alkoholista mutta yhtä lailla vainaa olisi. Pimeällä ei paljoa nää. Okei, sillä alueella on kevyenliikenteenväylä, ehkä tyypit laskelmoi senkin varaan.

        Asenteissa se pitäisi muutos tapahtua. Joten tiukempi syyni että kelle sitä autoa ylipäätään voi antaa voisi olla paikallaan. Jos selvinkin päin ajelu on hällä väliä, niin kaipa sinne rattiin sitten humalassakin on joillain helppo mennä. Suurin osa on tunnollisia kuskeja ja ajaa maltilla kelien mukaan, mutta osa... Nää rikkomukset joissa todetaan asennevamma, eli toistuvat samat rikkeet. Suuret ylinopeudet tms, niin ei muuta kuin elinikäinen kielto rattiin tai vähintään 10 vuodeksi. Ekalla kerralla muutama viikko hyllyllä ja toisella muutama vuos. Siis reiluista ylinopeuksista. Suurin onnettomuuksien syy tuo ylinopeus kuitenkin ja varmaan suurin syy kuolinonnettomuuksiinkin. Kännäily ei siis ole mitenkään maailman pahin asia liikenteessä, vaan asenteet monissa eri asioissa liikennekäyttäytymisissä.

      • Tosi on

        No niimpä just asenteissa on tultava täyskäännös. Rikollisia pitää rangaista ei suojella ja vähätelle tekoja, jos jollakin älyttömällä perusteella.

      • Säästyisi

        ehkä muutama henki, kun vankilaan haluavat eivät enää puukottelisi, riittäisi rattijuoppous, mutta pitkillä tuomioilla vankilat olisivat hetkessä täynnä.
        Pitkästä ajokiellostakaan ei ole hyötyä, suurimmalla osalla törkeistä ei korttia olekaan, ei se ajamista estä, eikä alkolukot, aina autoja alleen saa, ostamattakin.

        Vankilatuomiot myös syrjäyttää ja mikäs parempi syy ryyppäämiseen. Työpaikalla ryyppäminen on käsittämätöntä, mutta arkipäivää, itsekin nähnyt monta.
        Alkoholin saantikin on lähes mahdoton estää, joten pakkohoito ja jälkivalvonta olisi varmaankin toimivin. Ehkä myös korvaava lääke, kuten huumeiden käyttäjillä tai sitten antabuskapseli.

      • omanlainen_tallaaja kirjoitti:

        Suurin syy onnettomuuksiin eivät ole ylinopeus, vaan huonot ja kokemattomat kuskit. Ne jotka hallitsevat auton vaikka nopeus on suuri, joutuvat suhteessa harvemmin onnettomuuksiin maateillä.

        Juuri kortin saaneet nulikat kehnoilla autoillaan ovat vaarana itselleen ja muille. 10-vuotta linnaa ylinopeudesta on täysin järjetön edes ajatuksena, sillä tahallisesta tapostakin pääsee alle 10- vuoden tuomiolla.

        Olen ajanut Saksassa 250 kmt, eikä ollut mitään vaikeuksia liikenteessä.
        Suomen liikennekulttuuri on surkea, sillä halvoilla romuillakin ajelevat kuvittelevat olevansa siinä asemassa, ettei muita tiellä liikkuvia tarvitse huomioida, kuten esim. Saksassa, jossa latua tulee kovaa ajaville helposti, eikä keskisormea näytellä. Myös Ruotsissa on liikennekulttuuri huimasti Sumea parempi.

      • Ennen Suomessakin
        ironmikess kirjoitti:

        Yli 200 kmt menee huonommallakin tiellä. Nuorilla ei ole pelkoa, eikä kokemusta ellei ole ajanut lapsesta asti.

      • Mites luulisit?
        Säästyisi kirjoitti:

        ehkä muutama henki, kun vankilaan haluavat eivät enää puukottelisi, riittäisi rattijuoppous, mutta pitkillä tuomioilla vankilat olisivat hetkessä täynnä.
        Pitkästä ajokiellostakaan ei ole hyötyä, suurimmalla osalla törkeistä ei korttia olekaan, ei se ajamista estä, eikä alkolukot, aina autoja alleen saa, ostamattakin.

        Vankilatuomiot myös syrjäyttää ja mikäs parempi syy ryyppäämiseen. Työpaikalla ryyppäminen on käsittämätöntä, mutta arkipäivää, itsekin nähnyt monta.
        Alkoholin saantikin on lähes mahdoton estää, joten pakkohoito ja jälkivalvonta olisi varmaankin toimivin. Ehkä myös korvaava lääke, kuten huumeiden käyttäjillä tai sitten antabuskapseli.

        Vankilaolot pitää muuttaa tarkoituksenmukaisiksi nykyisestä hotellitasosta. Mallia vaikka Pohjois-Koreasta. Eiköhän ala pelotevaikutusta syntymään ja rikoksien uusinnat vähenemään... Toinen mahdollisuus olisi ostaa vankilapalvelut ja uudelleenkoulutus Pohjois-Koreasta. Saattaisi täysihoidon hinnaksi riittää tuhat euroa vuodessa. Säästöä syntyisi tälläkin tavalla.

      • snatok
        ironmikess kirjoitti:

        Suurin syy onnettomuuksiin eivät ole ylinopeus, vaan huonot ja kokemattomat kuskit. Ne jotka hallitsevat auton vaikka nopeus on suuri, joutuvat suhteessa harvemmin onnettomuuksiin maateillä.

        Juuri kortin saaneet nulikat kehnoilla autoillaan ovat vaarana itselleen ja muille. 10-vuotta linnaa ylinopeudesta on täysin järjetön edes ajatuksena, sillä tahallisesta tapostakin pääsee alle 10- vuoden tuomiolla.

        Olen ajanut Saksassa 250 kmt, eikä ollut mitään vaikeuksia liikenteessä.
        Suomen liikennekulttuuri on surkea, sillä halvoilla romuillakin ajelevat kuvittelevat olevansa siinä asemassa, ettei muita tiellä liikkuvia tarvitse huomioida, kuten esim. Saksassa, jossa latua tulee kovaa ajaville helposti, eikä keskisormea näytellä. Myös Ruotsissa on liikennekulttuuri huimasti Sumea parempi.

        Ohhoh! Ethän sä uskalla ajaa lujaa koska olet se Kehäpelkuri,eiks vaan? Tääh! Eiks vaan,sähän se olet?

    • Tosimies.

      Totta eroa, jokaisen kommunisti ministerin tulisi erota.
      Yksikään kommunisti ministeri ei ole hoitanut tehtäviään edes välttävästi, kommunistit ovat jäävejä hoitamaan virkoja Suomessa.

      Kyseinen tonttu on ehkä surkein tapaus Suomen ministerien historiassa.

    • Tosi on

      Mikä näitä Suomen ministereitä vaivaa, kun aina tavallinen kunnollinen ihminen juotuu maksumieheksi? Eikö olisi oikea kohde ne rattijuopot eikä muut kunnoliset autoilijat, joita meinataan pakoittaa ostamaan alkolukkoja autoihinsa? Eikö ne rattihuopot pidä eristää yhteiskunnasta ja maksattaa niilä omat rikoksensa?
      Aina Suomessa esim. ampumisten yhteydessä hyökätään metsästäjien tai ampumaurheilun harastajien kimppuun! Eikö se oike kohde ole ne rikolliset luvattomine aseinee?n

    • mkonjibhu

      Lehtitietojen mukaan kaverilla oli ulosotettavia velkoja vaikka millä mitalla. Miksi autoa ei ollut takavarikoitu näiden pantiksi? Asui Helsingissä kävelymatkan päässä töistä, joten ei työnkään takia autoa tarvinnut.

    • Tosi on

      Jos pakkoa tarvitaan johonkin se on pakkohoito tai pakkolinnaa rattijuopoille.
      Tavallisen selväpäisen autoilijan rahastus näillä älytömillä rattijuoppo perusteluilla on lopetettava. EIKÖ ME MINISTERIEN KAALIIN; ETTÄ RIKOLLISTA PITÄÄ RANGAISTA EIKÄ VIATONTA AUTOILIJAA!!! MIKÄ SIINÄ ON NIIN VAIKEAA!!!

      • Ehdotus tämäkin

        Tehdää muutamalle rattijuopolle kokeeksi Lobotomia jolloin kännissä ajo saattaisi muistakin rattijuopoista alkaa tuntua pikkuhiljaa harkinnanalaiseta !

        Vestigia terret !

      • H*H
        Ehdotus tämäkin kirjoitti:

        Ehkä se on tehty jo synnyksessä, kun on napanuora ollut liian kauan kiristämässä kaulan ympärillä?
        Sitten vähän asiaton huomautus, tuo nainen ei kuvan perusteella osaa huolehtia edes itsestään, niin miten sitten mistään muustakaan?
        Satellittiseuranta autoille? Sitähän tuo myös ehdotti. Ennemminkin satelliittipanta jokaiselle rattijuopolle, mieluuten näkyvä sellainen kaulaan ja siihen automaattinen seuranta, että jos liikkuu yli kahtakymppiä, niin lähin partio puhalluttamaan.

        Meillä on ollut huono tuuri noiden (kiintiö)naisministereiden kanssa, niin karmeita päätöksiä he ovat kiusaksemme tehneet.
        Pörssiyhtiöissä, joissa johtajilla on oikea tulosvastuu, ei juuri naisjohtajia ole. Hallituksessa ja eduskunnassa ei käy kuinkaan, vaikka teksi miten karmean töppäyksen tahansa. Ajatelkaa nyt vaikka romaneja, heitä on vain muutama tuhat ja silti heistä on kauhea riesa joka kunnassa missä heitä on. Thors haali meille moninkertaisen määrän vielä kamalampaa sakkia ikuiseksi riesaksi. Eiväthän he ole kotoutuneet edes omaan maahansa, saati sitten minnekään vieraaseen ympäristöön. Vai tietääkö joku, että jossain olisi onnistuttu?

      • Tosi on
        Ehdotus tämäkin kirjoitti:

        Tehdää muutamalle rattijuopolle kokeeksi Lobotomia jolloin kännissä ajo saattaisi muistakin rattijuopoista alkaa tuntua pikkuhiljaa harkinnanalaiseta !

        Vestigia terret !

        Voishan niiltä käännellä sormet semmoiselle mutkalle, ettei sormet pysy ratissa kiinni. Jotain uutta konstia on kokeiltava, kun entiset konstit ei tehoa.

    • Lottovoitto,

      jäädä humalaisen autoilijan alle, vain 2 tapausta vuosittain. Vaikuttaakin, että ovat huomattavasti muita varovaisempia, kun linja-autojenkin alle tuntuu kuolevan huomattavasti enemmän.

    • oli jo aikakin

      Kuulin että Kyllönen kirjoittaa eropaperit heti lomilta palattuaan, lähtee emakoita hoitamaan.

    • Merja K.

      Painu vittuun!

      En varmaan eroa!

    • Kummaa touhua!

      Mites muuten rååtsalaisella Vattenfallilla on melkein monopoli Suomen sähkönjakelussa/tuotannossa?
      Ovato heille paikat järjestäneet coccare, sun muita venkuloita? Istuvat siellä optioita/bonuksia saamassa hallituksissa nyt sitten?

      Siellä tahkotaan fyffeä. Miksi Suomen valtio ei voisi tahkota sitä fyffeä, tosin pienemmässä kaavassa(voitoilla)? Mehän se kuitenkin maksetaan loppujen lopuksi.

    • Upsista ups

      Upsista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      436
      3151
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      82
      2413
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      116
      1878
    4. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      195
      1565
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1533
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1522
    7. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1475
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1398
    9. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1391
    10. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1317
    Aihe