PALJONKO maksaa mamutus? Voisiko jo vihdoin joku vastata? Edes persut ei kerromitään?
PALJONKO maksaa mamutus?
7
77
Vastaukset
- dfljgd
Liikaa.
- kallis kulttuuri
satoja miljoonia rahaa ja tuhoton määrä tarpeettomia ongelmia,kun lasketaan ikuiset haitat suomen yhteiskunnalle.
- Tarkoitat siis.
Satoja miljoonia viikossa, kun kerrottu määrä on 4000 miljoonaa vuodessa, niin todellinen summa lienee tuplaten ja bonuksena tuhoton rikollisuus ja jatkova pelko turvallisuudesta.
Aloitetaan kalleimmasta päästä eli somaleista. Suomessa on nyt yli 14.000 somalia. Omaisia on tulossa jonossa runsaat kuutisen tuhatta. Somaleista on työssä vajaa tuhat. Arvioin, että yhteiskunnan elätettävänä on muutaman ajan kuluttua 20.000 somalia.
Oletetaan toiveikkaasti, että yhden somalin elättäminen maksaa suomalaiselle veronmaksajalle vain 50.000 euroa vuodessa. Kahdenkymmenentuhannen somalin kustannus on siis vuodessa tuhat miljoonaa, eli miljardi euroa.
Kaikkiaan Suomessa on noin 150.000 maahanmuuttajaa. Osa heistä on kunnollisia ja itseään elättäviä, joten arvioin, että somalien lisäksi vain 80.000 heistä on suomalaisten kustannuksella eleleviä. Kaikkien elättäminen ei tule yhtä kalliiksi kuin somalien, koska he oppivat kieltä, tapoja jne., eivätkä tee niin paljon tuhoja. Arvioidaan siis, että noiden 80.000 eisomalin kustannus on vain 25.000 euroa henkeä kohti vuodessa. Heidän elättämisensä maksaa suomalaiselle veronmaksajalle siis 25.000 x 80.000 = 2.000.000.000 euroa, kaksi miljardia.
Mamutaseen loppusumma
somalien elättäminen 1 miljardi
eisomalien elättäminen 2 miljardia
yhteensä 3 miljardia
Luvut ovat tämänhetkisiä. Maahanmuuttajien elättäminen tulee koko ajan kalliimmaksi, koska he lisääntyvät huomattavasti kantaväestöä nopeammin ja painostus uusien eityötätekevien maahantuonnista on kovaa.
Vertailun vuoksi:
Valtion budjetin loppusumma on 52,5 miljardia euroa
Valtionvelan korko valtion talousarviossa v. 2011 on 2 miljardia euroa- Kultamunalla päähän
Somalien ja ei-somalien tekemien murhien, raiskausten, tappojen, väkivaltaisten ryöstöjen, pahoinpitelyiden ja muiden henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten arvoa suomalaislle ei luonnollisesti voi mitata rahassa.
- hiiahoijakkaa
Teeppä huviksesi pieni kotiprojekti jossa lasket väestöjakaumen kehityksen seuraavan parinsadan vuoden aikana. Siihen ei tarvitse ohjelmointitaitoa. Riittää kun hieman omaat excel taitoja ja jaksat kaivaa sopivat parametrit jostakin. Ei niiden tarvitse olla täysin tarkkoja - riittää kun on suuntaa antavat.
Eli tarvitset ainakin väestön lukumäärän alussa ja jakauman etnisine ryhmineen. Teet siitä sitten arvion paljonko keskimäärin nainen tekee lapsia kussakin etnisessä ryhmässä. Paljonko on muuttoprosenttia vuosittain ulos/sisään eri etnisissä ryhmissä jne. Tämän jälkeen vaan raaka laskenta koneelle.
Sitten kun sinulla oin tuollainen suuntaa antava data hallussa voit alkaa laajentamaan sitä ja miettimään kuinka se vaikuttaa verorahojen suuntautumiseen/hyvinvointiin/rikoksiin/muuhun sinua mietityttävään seikkaan tulevaisuudessa ja saat vastauksen kysymykseesi aivan itse (ja moniin sellaisiin joita et ole vielä älynnyt kysyäkään)
Eipä kestä! - Tosimies.
10 000 euroa kk per pakolainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011021
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57969Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61820Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142774- 65685
- 78541
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89538Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel100528- 39518
- 40516