Puhelinmyynnin kannattavuus sitä harjoittaville yrityksille perustuu myyjille maksettavan korvauksen pienuuteen ja mahdollisimman suureen kauppojen määrään. Puhelinmyyjät henkilöinä eivät siis ole pahan aiheuttaja, vaan taustalla häärivät yritykset. Puhelinmyynti katoaa kun se tulee kannattamattomaksi.
Puhelinmyynnillä toteutuneiden kauppojen määrään on hankala vaikuttaa muutoin kuin omalta osaltaan, mutta itse olen ottanut tavoitteekseni tuhlata jokaisen minulle soittavan puhelinmyyjän työaikaa mahdollisimman paljon. Sillä keinoinhan ainakin omalta osaltani voin heikentää puhelinmyynnin kannattavuutta.
Aina kun puhelinmyyjä soittaa, kerron heille olevani erittäin kiinnostunut myytävästä tuotteesta. Sen jälkeen pyydän paria minuuttia sulkeakseni oven, käydäkseni vessassa, sammuttaakseni lieden, tms. Puhelin jää tietysti auki. Jos muistan, niin kymmenen minuutin jälkeen käväisen puhelimella pyytääkseni lisää aikaa johonkin toiseen toimeen ennenkuin aletaan kaupan tekoon. Parhaimmillani olen saanut hukattua myyjän aikaa parikymmentä minuuttia tuhlaamatta silti omaa aikaani. Suosittelen muillekkin!
Toinen näppärä keino on kirjoittaa puhelinmyyjän numero itselleen ylös. Kun seuraava myyjä soittaa, voi pyytää myyjää soittamaan tähän numeroon koska satun juuri nyt odottamaan tärkeää puhelua numeroon, johon myyjä ensin soitti. Tavoitteena on siis saada puhelinmyyjät soitteleen toisilleen. Tällä keinoin voit ehkä tuhlata kahden myyjän työaikaa samalla kertaa.
En koe tunnontuskia puhelinmyyntifirmojen kiusauksesta. Ei tunnu sielläkään olevan ongelmia minun aikani hukkauksesta. "Myyjä tekee vain työtään" on turhaa puhetta jolla yritetään peittää totuus. Firman omistaja käärii vain voittojaan ihmisiä häiritsemällä ja myyjiä riistämällä.
Lopetetaan yhdessä puhelinmyynti Suomesta
Soitamulle
0
103
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516- 39455
On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78450- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397