Onko hän adventistien mukaan Jehova?
Mikä olikaan adventismin käsitys Jeesyksesta?
54
106
Vastaukset
- pyh!
Jeesus on Vanhan testamentin Jahve. Ihan sama uskotko vai et.
- Näin on näreet
Paremminkin Elohim, mutta mitä noista nimistä. Suomeksi nimi on Jumala, Luoja, Vapahtaja, Jeesus Kristus.
Millä perusteella Jeesus on vanhan testamentin Jehova?
Mormonit muuten taitavat uskoa samalla tavoin.- pyh!
Jeesus on Vanhan testamentin JAHVE, eikä mikään jehova.
Mormonien uskomukset ovat ihan oma lukunsa eikä niillä ole adventismin kanssa mitään tekemistä.
Oliko Jeesus sitten se,joka ilmestyi Moshelle puskassa?
- pyöritysten summaus.
Mielestäni helel pyörittelee samoja kysymyksiä ja vastauksiaan, mitä tuolla jehovalaisten palstoilla. Helelin kyllä pitäisi tietää kristinuskosta jo vastaukset, että aika turhauttavaa kulutta kenenkään aikaa samojen jankkaamisten kanssa.
pyöritysten summaus. kirjoitti:

Nyt asiaa kysytäänkin adventisteilta. Saa siihen joku muukin vastata.
Kertaus on opintojen äiti, tosin sinä olet jo oppinut varomaan tätä(kin) aihetta kun tiedät olevasi siinä väärässä.- pyh!
Oli. Piste.
pyöritysten summaus. kirjoitti:
Mielestäni helel pyörittelee samoja kysymyksiä ja vastauksiaan, mitä tuolla jehovalaisten palstoilla. Helelin kyllä pitäisi tietää kristinuskosta jo vastaukset, että aika turhauttavaa kulutta kenenkään aikaa samojen jankkaamisten kanssa.
Oikea vastaus tähän kysymykseen lienee se, että adventisteilla ei liene mitään virallista kantaa siitä, että Jeesus on VTn Jahve. Useat adventistit kuitenkin näin uskovat.
Järkevä vastaus kysymykseen on, että joissakin VTn teksteissä Jahve tarkoittaa Jeesusta. Uusi testamentti lainaa usein VTn Jahve tekstejä ja sanoo kyseessä olevan Jeesus. Kyseessä on siis UTn opetus. Tätä ei pidä kuitenkaan soveltaa kaikkiin teksteihin koska on myös sellaisia UTn VTstä lainaamia tekstejä, joissa Jahve on isä.
Onhan esim Ps 110 yksi useimmin lainattuja VTn tekstejä ja siinä: Herra sanoi minun Herrallen, istu minun oikealle puolelleni... Heprean mukaan teksti menee Jahve sanoi Adonajlle... Selvästi tekstissä Isä sanoo pojalle... isä on siis Jahve ja poika Adonaj...
On myös esim Sakarjan teksti, jossa Herra (Jahve) sanoi ....lle Herra (Jahve) nuhdelkoon sinua, jonka varsin yleinen protestanttinen tulkinta on: poika sanoi s...lle, Isä nuhdelkoon sinua. (Mutta saahan tämän muullakin tavalla tulkita, tuskin kyseessä kenellekään mikään elämän tai kuoleman kysymys on.)
Joka tapauksessa UTssa on ainakin tusinan verran Jeesus = Jahve tekstejä, eli osa VTn Jahve teksteisä siten tarkoittaa Jeesusta. Kukaan Juutalainen ei vahingossa tekisi sellaista kardinaalimokaa, että soveltaisi Jahve tekstiä ihmiseen tarkoittamatta jotakin aivan erityistä.
KaiKai_A kirjoitti:

KaiJeesus ei ole ollut olemassa vanhan testamentin aikaan, joten vt:n tekstit eivät puhu Jeesuksesta mitään.
1 A Psalm of David. The affirmation of Jehovah to my Lord: `Sit at My right hand, Till I make thine enemies thy footstool.'
Daavidin palvelija/kirjouri mikä lie siinä kertoo että Jehova sanoi hänen herralleen jne.
"UTssa on ainakin tusinan verran Jeesus = Jahve"
Laitatko ne tähän analysoitavaksi.- Ja Herran enkeli
Jeesus, Herra Jumala ei ilmestynyt Moshelle puskassa!!
Helel sanoo: " Jeesus on Herra" ja siihen sanomme amen.
"Kun Herra, näki hänen (Mooseksen) tulevan katsomaan, huusi hän JUMALA hänelle pensaasta 2 Moos 3: 4
Mitä me enää todistajia tarvitsemme, onhan meillä todistajana Mooses, joka Jeesuksesta näin kirjoitti!!
Jeesus oli Jumala ja Herran enkeli jae 2 - pyh!
helel kirjoitti:
Jeesus ei ole ollut olemassa vanhan testamentin aikaan, joten vt:n tekstit eivät puhu Jeesuksesta mitään.
1 A Psalm of David. The affirmation of Jehovah to my Lord: `Sit at My right hand, Till I make thine enemies thy footstool.'
Daavidin palvelija/kirjouri mikä lie siinä kertoo että Jehova sanoi hänen herralleen jne.
"UTssa on ainakin tusinan verran Jeesus = Jahve"
Laitatko ne tähän analysoitavaksi.Olet puhdas valehtelija. Jeesus on ollut aina olemassa.
Et ole pelkästään harhaoppinen. Olet VÄÄRÄuskoinen. - pyh!
helel kirjoitti:
Jeesus ei ole ollut olemassa vanhan testamentin aikaan, joten vt:n tekstit eivät puhu Jeesuksesta mitään.
1 A Psalm of David. The affirmation of Jehovah to my Lord: `Sit at My right hand, Till I make thine enemies thy footstool.'
Daavidin palvelija/kirjouri mikä lie siinä kertoo että Jehova sanoi hänen herralleen jne.
"UTssa on ainakin tusinan verran Jeesus = Jahve"
Laitatko ne tähän analysoitavaksi.Puhut täyttä potaskaa. Jeesus itse sanoi, että VT puhuu hänestä.
Luuk. 24:25-27 "Silloin Jeesus sanoi heille: 'Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.' Ja HÄN selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä HÄNESTÄ oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." - pyh!
helel kirjoitti:
Siinä tapauksessa Jeesus oli enkeli.
Ei, vaan Enkeli. Sillä Herran Enkeli = Herra itse.
- pyhille
pyh! kirjoitti:

Herran enkeli ei ole herra itse vaan jumalan poikia, enkeleitä kutsuttiin enkeleiksi, herran enkeleiksi.
Lisäksi apostolien teot eivät puhu mitään herran enkelistä vaan vain enkelistä:
30 Ja kun neljäkymmentä vuotta oli kulunut, ilmestyi hänelle Siinain vuoren erämaassa enkeli palavan orjantappurapensaan liekissä.
35 Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
53 te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."
Eli, jos uskot raamatun olevan kirjaimellisesti totta ja erityisesti uskot ut:ta, silloin Moshelle ilmestyi palavassa pensaassa enkeli, joka sinun mukaasi on Jeesus. Tämä todistaa siis Jeesuksen olleen enkeli ennen ihmiseksi tuloaan, jos asiaa katsotaan tuolta kantilta. - pyh!
pyhille kirjoitti:
Herran enkeli ei ole herra itse vaan jumalan poikia, enkeleitä kutsuttiin enkeleiksi, herran enkeleiksi.
Lisäksi apostolien teot eivät puhu mitään herran enkelistä vaan vain enkelistä:
30 Ja kun neljäkymmentä vuotta oli kulunut, ilmestyi hänelle Siinain vuoren erämaassa enkeli palavan orjantappurapensaan liekissä.
35 Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
53 te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."
Eli, jos uskot raamatun olevan kirjaimellisesti totta ja erityisesti uskot ut:ta, silloin Moshelle ilmestyi palavassa pensaassa enkeli, joka sinun mukaasi on Jeesus. Tämä todistaa siis Jeesuksen olleen enkeli ennen ihmiseksi tuloaan, jos asiaa katsotaan tuolta kantilta.Höpöhöpö.
VT kutsuu Jumalaa muutaman kerran nimellä Herran Enkeli. Jeesus on Jumala, joka ilmestyi Moosekselle. Piste. Ihan sama vaikka et uskoisi. - fh
pyh! kirjoitti:
Olet puhdas valehtelija. Jeesus on ollut aina olemassa.
Et ole pelkästään harhaoppinen. Olet VÄÄRÄuskoinen.Jehovan todistajat vetovat psalmi 110:1:n ja sanovat ettei Jeesus voi olla sama kuin JHWH.
PS 110:1: Daavidin virsi. Herra (JHWH) sanoi minun herralleni (Adonai): "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi"
Tässä jakeessa on Isä erotettu sanalla JHWH ja Poika sanalla Adonai (= Herra, Jumala), sen tähden, koska Raamattu opettaa, että on Isä ja Poika. Tämän erottelun vuoksi käytetään kahta erilaista Herra sanaa, muuten Isä olisi Poika ja Poika Isä. Mutta Raamatun ilmoitus on Isä ja Poika.
Raamattu käyttää Jumalasta myös sanaa Adon-Adonai. Tästä uutama esimerkki.
2 Moos 34:23 Kolme kertaa vuodessa kaikki sinun miesväkesi tulkoon Herran (JHWH), sinun Herrasi (JHWJ), Israelin Jumalan, kasvojen eteen.
5Moos 10:17 Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain (Adonai) Herra (JHWH), suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei katso henkilöön eikä ota lahjusta,
Sak 4:14 Hän sanoi: "Nämä ovat ne molemmat öljyllä voidellut, jotka seisovat kaiken maan Herran (Adonai edessä". - :D
pyh! kirjoitti:
Höpöhöpö.
VT kutsuu Jumalaa muutaman kerran nimellä Herran Enkeli. Jeesus on Jumala, joka ilmestyi Moosekselle. Piste. Ihan sama vaikka et uskoisi.Herran enkeli on ns. jumalan poika, jumalan lähettämä enkeli, ei mitään muuta.
Apostolien teot kertoo selvästi, että Moshelle ilmestyu enkeli, ei muuta. - .
pyh! kirjoitti:
Puhut täyttä potaskaa. Jeesus itse sanoi, että VT puhuu hänestä.
Luuk. 24:25-27 "Silloin Jeesus sanoi heille: 'Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.' Ja HÄN selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä HÄNESTÄ oli kaikissa kirjoituksissa sanottu."Jotain jälkikäteen sepustettua soopaa.
- :=/
:D kirjoitti:
Herran enkeli on ns. jumalan poika, jumalan lähettämä enkeli, ei mitään muuta.
Apostolien teot kertoo selvästi, että Moshelle ilmestyu enkeli, ei muuta.YLIENKELI MIIKAEL -JEESUSKO? (Ilm 12:7-9)
Ylienkeli, enkeliruhtinas Miikael, (merkitsee=“Kuka on niin kuin Jumala” -“Mii”= kuka “ka”=kuten,kuin, “el”=Jumala) johti taivaassa taistelua paholaista ja hänen enkeleitään vastaan. Paholainen enkeleineen karkotettiin maan päälle. (Ilm 12:7-9) Sama enkeli herätti Mooseksen kuolleista. (Juud 9, Matt 17:3) Viimeisessä ahdistuksessa Miikael on Jumalan kansan suojana. (Dan 12:1, 10:13,21) Monet Raamatuntutkijat olettavat että Miikael on Jeesus? Miksi?
Heprean ”malakh” ja kreikan ”angelos” molemmat tarkoittavat "sanansaattajaa". Malakh sanaa käytetään Vanhassa testamentissa kolmessa eri merkityksessä. (1) henkiolennosta, (2) ihmisestä, joka on profeetta, ja (3) Jumalasta itsestään. Viimeksi mainittu tulee usein esiin muodossa "Herran enkeli" tai "liiton enkeli" ja useammankin kansainvälisen selitysteoksen mukaan usein viittaa Jumalaan itseensä. Esim. 2 Moos. 3; Jae 2: "Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta." Jae 4: "Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta" Useampikin teos mainitsee, että tässä Herran enkeli = Herra itse. Tämän valossa sanan "enkeli" käyttäminen Jeesuksesta ei tee hänestä luotua olentoa, vaan jumalallisen sanoman tuojan.
Herran enkeliä joka ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa, nimitetään myös Herraksi ja Jumalaksi. (2 Moos 3:2,4,6, 7-8) Sama ”Herran enkeliksi,” ”Herraksi ja Jumalaksi” nimitetty oli Jumalan Poika Kristus Jeesus. (1 Kor 10:1-4)
Jeesus aloitti taivaassa taistelun lohikäärmettä vastaan. (Ilm 12:4-5) Lohikäärme epäonnistui yrityksessään tuhota poikalapsen, (Matt 2:16, Luuk 24:7, Apt 17:3, Matt 26:61) Paholainen on taistellut Jeesusta vastaan koko ajan. (Matt 4:1-11, 1 Moos 3:5, 15, Ilm 12:17, Ef 6:12, Job 1:6-7) paholaisen taistelu Jeesusta ja seurakuntaa vastaan on siis jatkoa taistelulle, joka alkoi taivaassa. Vain Jeesusta voidaan sanoa Jumalan vertaiseksi, ja Miikael on yksi monista Jeesuksen nimistä.
Ihmisen poika tuli alas taivaasta ja on ihmiskunnan pelastaja. (Joh 3:13, Matt 16:28) Miikael viittaa Jeesukseen taivaan enkelijoukkojen johtajana. (1 Tess 4:16, Matt 16:27, 24:30-31) Kysymys ei ole että Jeesus ”olisi vain enkeli” vaan siitä että Jeesuksen yksi nimitys olisi Miikael, ja käännösteknisestä asiasta? Maailman raamatuntuntijat monista piireistä ymmärtävät asiaa näin.
Jeesus Kristus on esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Hänen välityksellään luotiin kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä. Jeesus on ollut olemassa jo ennen kaikkea muuta. (Kol 1:15-16, Ilm 3:14, Hebr 9:11, Joh 1:1-3) Jeesus ei ole luotu, vaan Luoja. Jeesus on myös Jumalan pelastussuunnitelman toteuttaja kaikissa vaiheissa. (Hebr 2:10, 5:9)
http://jarinhotelli.blogspot.fi/search/label/1.10 - .
:=/ kirjoitti:
YLIENKELI MIIKAEL -JEESUSKO? (Ilm 12:7-9)

http://jarinhotelli.blogspot.fi/search/label/1.10Jeesus oli ihminen, ei muuta. Häntä edelsi useita muita messiaskandidaatteja ja niitä riitti hänen jälkeensäkin.
Mene vaikka lukemaan laittamaani avausta Gabrielin ilmestyksestä.
Ja JOS ajattelee Jeesuksen olleen se, joka ilmestyi Moshelle puskassa JA pitää raamattua erehtymättömänä jumalan sanana, silloin Apostolien teot todistaa että Jeesus on enkeli. Se siitä. - Mooses kirjoitti Jee
Jeesus oli se henkilö joka oli palavassa pensaassa! t. B
- usko tai älä usko
Jeesus oli todellakin enkeli. Hän oli Lusifer=valon kantaja.
Lusifer toi valon maailmaan. Jeesus kuoli siis omien pahojen tekojensa vuoksi, sovittaen Jumalankin pahat teot ja epäonnistumiset.
Jeesus siis heitettiin alas taivaasta 2000 vuotta sitten.
Näin se meille Raamatussa kerrotaan selvästi.- pyh!
Tuo on sekopäistä herjaa. Jeesus ei ole Lucifer.
- pyhille
pyh! kirjoitti:
Tuo on sekopäistä herjaa. Jeesus ei ole Lucifer.
Ilmestyskirjassa kyllä Jeesus sanoo olevansa se kointähti, jota sinä kutsut Luciferiksi.
Ilm. 22:16
Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti." - pyh!
pyhille kirjoitti:
Ilmestyskirjassa kyllä Jeesus sanoo olevansa se kointähti, jota sinä kutsut Luciferiksi.
Ilm. 22:16
Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."Höpöhöpö. Jeesus ei ole Lucifer. MOLEMMISTA käytetään Raamatussa nimitystä kointähti. EIVÄT OLE SAMA ASIA.
- pyhille
pyh! kirjoitti:
Höpöhöpö. Jeesus ei ole Lucifer. MOLEMMISTA käytetään Raamatussa nimitystä kointähti. EIVÄT OLE SAMA ASIA.
"EIVÄT OLE SAMA ASIA. "
Perustele. - pyh!
pyhille kirjoitti:
"EIVÄT OLE SAMA ASIA. "
Perustele.Jeesus on Luoja, paholainen on luotu. Piste.
- pyhille
pyh! kirjoitti:
Jeesus on Luoja, paholainen on luotu. Piste.
Ei raamatun mukaan.
- tämä selvä
pyhille kirjoitti:
Ei raamatun mukaan.
nimenomaan Raamatun mukaan näin on Jeesus on Luoja,paholainen on luotu.
- kointähti/enkeli
pyhille kirjoitti:
"EIVÄT OLE SAMA ASIA. "
Perustele.Kointähti.. tarkoittaa enkeliä..." Näimmepä hänen tähtensä itäisllä mailla".. enkelit ovat taivaan tähtiä.. ja Jeesus oli enkelinä palavassa pensaassa.. ja oli Herra Jumala lue 2 Moos 3: 2, 4, 14 terv. B
- usko tai älä usko
Ei minun adventistina tarvitse mitään perustella. Jos Jeesus Ellen G. Whiten mukaan heitettiin alas taivaasta 2000 vuotta sitten, niin asia on niin ja piste.
Ja Jeesus on Lusifer ja EGW on pikku Lusifer=pienempi valon kantaja=Lusiferin tytär.
Minun ei tarvitse teidän kanssanne tästä asiasta keskustella enempää, kun kuitenkin väännätte kaikki sanomiseni vikaan.- et oo adventisti
Siinähän sitä potaskaa taas tuli tuutin täydeltä...
- pyh!
Et ole adventisti etkä pelastettu, vaan olet pelkkä jumalaton pilkkaaja.
- Näin me uskomme:
"Niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."
Nyt ollaan siis uskontopalstalla, joten voisi kuvitella että ateistinen henkilö ei ole se ainoa jolla raamattu pysyy kädessä.
Osaatteko, tai pystyttekö te perustelemaan uskonne linjaukset raamatulla vai ette?- Herra on Jumala
Niin Herra Jeesus on Korkein.. joten " Herraa hyvää kiittäkää... Ps 9: 2 ,3...
Kun puhumme Herra Jumalasta, niin puhumme meidän Herrastamme!!
" Herra, meidän Herra" Ps 8: 2..ja kun puhumme Jumalasta, niin me puhumme meidän Jumalasta, ja Jeesus puhuu omasta Jumalastaan!
"Jeesuksen Jumala ja Isä"..käväisin Raamattupuolella - pyh!
Sinä et ainakaan pysty, koska olet vääräuskoinen. Eikä meitä kiinnosta keskustella vääräuskoisen kanssa.
- pyhille
pyh! kirjoitti:
Sinä et ainakaan pysty, koska olet vääräuskoinen. Eikä meitä kiinnosta keskustella vääräuskoisen kanssa.
Ai? No mitä sinä sitten täällä teet?
- pyh!
pyhille kirjoitti:
Ai? No mitä sinä sitten täällä teet?
Mitä TE täällä teette, kun ette ole adventisteja?
- pyhille
pyh! kirjoitti:
Mitä TE täällä teette, kun ette ole adventisteja?
Miten niin me? En ole moniyhteinen enkä monipersoonallisuushäiriöinen kuten jumalasi.
- aina adventisti
Vaikeisiinkin kysymyksiin meiltä löytyy aina vastaus. Olemme omaksuneet kiltisti ja mukisematta sen, mitä meille kerrotaan USA:sta ja pääkonferenssista.
Meidän pastorimme käyvät monivuotisen koulutuksen juuri sitä varten, että he osaisivat sitten vastata kiperiinkin kysymyksiin ja antaa niihin pääkonfrenssin valmiiksi laatiman vastauksen. Paljon on muistamista, ettei poikkea vahingossakaan pääkonferenssin viitoittamasta linjasta.
Ainahan voimme vedota siihen, että muut ovat kyllä ajatuksineen väärässä ja me adventistit oikeassa kaikessa, sillä me olemme jäännöskansa ja Jumalan hyväksymä yhteisö, joten me tiedämme mitä Jumala ajattelee ja siksi olemme aina oikeassa.- pyh!
Et sinä mikään adventisti ole. Pilkkaaja sinäkin olet.
"Jeesus ei ole ollut olemassa vanhan testamentin aikaan, joten vt:n tekstit eivät puhu Jeesuksesta mitään."
Kantansa saa jokainen pitää, mutta sitä ei kannata tehdä niin, että valitaan maun mukaan tekstejä. Kukaan ei kiistäne sitä, että Jeesus UTn mukaan oli olemassa VTn aikana. Löytyy puolentusinaa tekstejä, joiden mukaan Jeesus loi maailman (esim Hepr 1:1-3), tekstejä, joiden mukaan hän kulki Israelin mukana erämaavaelluksella (esim 1Kor 10) tai joissa Jeesus sanoi tulleensa taivaasta ja olleensa ennen Abrahamia (esim Joh 8).
Näitä tekstejä täydentää pitkä sarja VTn messiasennustuksia, joissa osassa on sama ajatus messiaasta, joka on olemassa jo ennen ihmiseksi syntymistään.
Tähän ei tietenkään tarvitse (tai kannata) uskoa (jos haluaa olla ateisti). On kuitenkin turha ottaa Raamatusta jotakin osaa ja tehdä sen perusteella väitteitä, jotka eivät sovi Raamatun kokonaiskuvaan.
"Vaikeisiinkin kysymyksiin meiltä löytyy aina vastaus. Olemme omaksuneet kiltisti ja mukisematta sen, mitä meille kerrotaan USA:sta ja pääkonferenssista...."
"Ei minun adventistina tarvitse mitään perustella. Jos Jeesus Ellen G. Whiten mukaan heitettiin alas taivaasta 2000 vuotta sitten, niin asia on niin ja piste..."
Heheh! Huumoriahan saa käyttää. Ateisti saa esiintyä tyhmänä adventistina... mutta saman periaatteen mukaan myös adventisti saa halutessaan esiintyä tyhmänä ateistina (mitä ei valitettavasti juuri kukaan täällä yritä, vaikka tuo edellinen on liki jokapäiväistä).
Keskustelun mielekkyyden kannalta tällainen ei kuitenkaan ole kovin rakentavaa - niinkuin veli Helel yritti kärsivällisesti jonkun aiemman keskustelun yhteydessä opettaa.
Kai- ..................
Kai_A kirjoitti:

KaiKaille tiedoksi, että helel on nainen, ainakin profiilin mukaan.
- parittaja
.................. kirjoitti:
Kaille tiedoksi, että helel on nainen, ainakin profiilin mukaan.
...sinkku kaiken lisäksi ja etsimässä deittiseuraa...
Nyt, benkku, tartu tilaisuuteen. Kai vielä olet vapaa? Siinä sinulle vaimo, jota ei kukaan mies sinulta vie väkisin. - .
Kai_A kirjoitti:
"Jeesus ei ole ollut olemassa vanhan testamentin aikaan, joten vt:n tekstit eivät puhu Jeesuksesta mitään."
Kantansa saa jokainen pitää, mutta sitä ei kannata tehdä niin, että valitaan maun mukaan tekstejä. Kukaan ei kiistäne sitä, että Jeesus UTn mukaan oli olemassa VTn aikana. Löytyy puolentusinaa tekstejä, joiden mukaan Jeesus loi maailman (esim Hepr 1:1-3), tekstejä, joiden mukaan hän kulki Israelin mukana erämaavaelluksella (esim 1Kor 10) tai joissa Jeesus sanoi tulleensa taivaasta ja olleensa ennen Abrahamia (esim Joh 8).
Näitä tekstejä täydentää pitkä sarja VTn messiasennustuksia, joissa osassa on sama ajatus messiaasta, joka on olemassa jo ennen ihmiseksi syntymistään.
Tähän ei tietenkään tarvitse (tai kannata) uskoa (jos haluaa olla ateisti). On kuitenkin turha ottaa Raamatusta jotakin osaa ja tehdä sen perusteella väitteitä, jotka eivät sovi Raamatun kokonaiskuvaan.
"Vaikeisiinkin kysymyksiin meiltä löytyy aina vastaus. Olemme omaksuneet kiltisti ja mukisematta sen, mitä meille kerrotaan USA:sta ja pääkonferenssista...."
"Ei minun adventistina tarvitse mitään perustella. Jos Jeesus Ellen G. Whiten mukaan heitettiin alas taivaasta 2000 vuotta sitten, niin asia on niin ja piste..."
Heheh! Huumoriahan saa käyttää. Ateisti saa esiintyä tyhmänä adventistina... mutta saman periaatteen mukaan myös adventisti saa halutessaan esiintyä tyhmänä ateistina (mitä ei valitettavasti juuri kukaan täällä yritä, vaikka tuo edellinen on liki jokapäiväistä).
Keskustelun mielekkyyden kannalta tällainen ei kuitenkaan ole kovin rakentavaa - niinkuin veli Helel yritti kärsivällisesti jonkun aiemman keskustelun yhteydessä opettaa.
Kai"Kukaan ei kiistäne sitä, että Jeesus UTn mukaan oli olemassa VTn aikana."
Kyllä kiistää. Minä kiistän ja moni muukin tekee niin. Kohta, jossa esitetään Jeesuksen sanovan olleensa ennen Aabrahamia, on kiistanalainen ja vaikeasti käännettävä. Sen on helposti esitettävissä oman maun mukkaan, mutta se ei tarkoita käänöksen olevan oikea.
Jeesuksen omien sanojen mukaan hän oli messias ja esitti aina isän olevan häntä suurempi, sitä mieltä oli myös Paavali.
"Löytyy puolentusinaa tekstejä, joiden mukaan Jeesus loi maailman"
Mistä se johtuu, että niitä puolta tusinaan on kovin vaikea saada tähän palstalle?
"Näitä tekstejä täydentää pitkä sarja VTn messiasennustuksia,"
Juutalaisten messiasennustuksiin ei sisälly ajatusta jumalasta ihmisenä, se on mithralaisuudesta peräisin.
Juutalaisten jumala oli ihminen, messiaskuningas, joka tulee ja vapauttaa kansan kurjuudesta ja tuo tullessaan messiaanisen ajan.
Tämän lisäksi essealaiset odottivat todennäköisesti toista, hengellistä messiasta, joka ennallistaisi/puhdistaisi temppelin ja uhrin. - Minä olen Valkeus
Kai_A kirjoitti:
"Jeesus ei ole ollut olemassa vanhan testamentin aikaan, joten vt:n tekstit eivät puhu Jeesuksesta mitään."
Kantansa saa jokainen pitää, mutta sitä ei kannata tehdä niin, että valitaan maun mukaan tekstejä. Kukaan ei kiistäne sitä, että Jeesus UTn mukaan oli olemassa VTn aikana. Löytyy puolentusinaa tekstejä, joiden mukaan Jeesus loi maailman (esim Hepr 1:1-3), tekstejä, joiden mukaan hän kulki Israelin mukana erämaavaelluksella (esim 1Kor 10) tai joissa Jeesus sanoi tulleensa taivaasta ja olleensa ennen Abrahamia (esim Joh 8).
Näitä tekstejä täydentää pitkä sarja VTn messiasennustuksia, joissa osassa on sama ajatus messiaasta, joka on olemassa jo ennen ihmiseksi syntymistään.
Tähän ei tietenkään tarvitse (tai kannata) uskoa (jos haluaa olla ateisti). On kuitenkin turha ottaa Raamatusta jotakin osaa ja tehdä sen perusteella väitteitä, jotka eivät sovi Raamatun kokonaiskuvaan.
"Vaikeisiinkin kysymyksiin meiltä löytyy aina vastaus. Olemme omaksuneet kiltisti ja mukisematta sen, mitä meille kerrotaan USA:sta ja pääkonferenssista...."
"Ei minun adventistina tarvitse mitään perustella. Jos Jeesus Ellen G. Whiten mukaan heitettiin alas taivaasta 2000 vuotta sitten, niin asia on niin ja piste..."
Heheh! Huumoriahan saa käyttää. Ateisti saa esiintyä tyhmänä adventistina... mutta saman periaatteen mukaan myös adventisti saa halutessaan esiintyä tyhmänä ateistina (mitä ei valitettavasti juuri kukaan täällä yritä, vaikka tuo edellinen on liki jokapäiväistä).
Keskustelun mielekkyyden kannalta tällainen ei kuitenkaan ole kovin rakentavaa - niinkuin veli Helel yritti kärsivällisesti jonkun aiemman keskustelun yhteydessä opettaa.
KaiEi tietenkään Jeesus ollut Mooseksen ja luomisen aikaan , Jeesus nimisenä.. sillä hän oli tuolloin Henki. Ja siksi hänestä sanotaan että hän oli enkelinä palamattomassa pensaassa, koska " Enkelit ovat henkiä, asetettu niitä varten, jotka saavat autuuden periä!
Jeesus muisti mainita: " Mooses on minusta kirjoittanut" Mitä? No, mm. sen että hän, Herra Jumala oli Luoja...ja hän lähetti Mooseksen takaisin Egybtiin 2 Moos 3: 14..ehjee,... Jahve ja jakeet 2, 4 ja 6 kertovat että tämä Enkeli oli Herra Jumala!
Herrahan on Jeesuksen nimi!.. ja sitä käytettiin Jeesuksesta. Jumala oli tosin liikaa fariseuksille. ..Jeesus oli Herra Jumala Joh 1: 1
Kirjoitukset eivät ole kenenkään OMIN neuvoin selitettävissä.. siksi selitettäessä jotakin asiaa, tulee käyttää Raamatun antamaa neuvoa!
Jos ei siihen pysty.. silloin on tutkittava vaikka yhtäjaksoisesti, rukoillen 10 v Raamattua.. noin 5-8 tuntia päivässä!
"Nämä olivat jalompia kuin tessalonikan juutalaiset, he tutkivat jokapäivä kirjoituksia oliko asia niin"!! Raamattu
Selitykset ovat Herran, kertoo Raamattu.. eivät joka miehen, vaan Herran.. sillä Herra on JOKU mies!
" Elleivät he usko Moosesta (joka on Jeesuksesta) ja profeettoja, ei se auta vaikka JOKU kuolleistakin nousisi"..Luukas
Herran nimi ei ole KAI=epäusko " kait se Jeesus on Luoja, ja kait hän on luonut näkymättömät ja näkyväiset..kyllä KAI :) terv. benedi - Nerelin ajatuksista.
Minä olen Valkeus kirjoitti:
Ei tietenkään Jeesus ollut Mooseksen ja luomisen aikaan , Jeesus nimisenä.. sillä hän oli tuolloin Henki. Ja siksi hänestä sanotaan että hän oli enkelinä palamattomassa pensaassa, koska " Enkelit ovat henkiä, asetettu niitä varten, jotka saavat autuuden periä!
Jeesus muisti mainita: " Mooses on minusta kirjoittanut" Mitä? No, mm. sen että hän, Herra Jumala oli Luoja...ja hän lähetti Mooseksen takaisin Egybtiin 2 Moos 3: 14..ehjee,... Jahve ja jakeet 2, 4 ja 6 kertovat että tämä Enkeli oli Herra Jumala!
Herrahan on Jeesuksen nimi!.. ja sitä käytettiin Jeesuksesta. Jumala oli tosin liikaa fariseuksille. ..Jeesus oli Herra Jumala Joh 1: 1
Kirjoitukset eivät ole kenenkään OMIN neuvoin selitettävissä.. siksi selitettäessä jotakin asiaa, tulee käyttää Raamatun antamaa neuvoa!
Jos ei siihen pysty.. silloin on tutkittava vaikka yhtäjaksoisesti, rukoillen 10 v Raamattua.. noin 5-8 tuntia päivässä!
"Nämä olivat jalompia kuin tessalonikan juutalaiset, he tutkivat jokapäivä kirjoituksia oliko asia niin"!! Raamattu
Selitykset ovat Herran, kertoo Raamattu.. eivät joka miehen, vaan Herran.. sillä Herra on JOKU mies!
" Elleivät he usko Moosesta (joka on Jeesuksesta) ja profeettoja, ei se auta vaikka JOKU kuolleistakin nousisi"..Luukas
Herran nimi ei ole KAI=epäusko " kait se Jeesus on Luoja, ja kait hän on luonut näkymättömät ja näkyväiset..kyllä KAI :) terv. benediGershon Nereli, Messiaaninen juutalainen ja histroioitsija opettaa Taivas TV 7 kanavalla.
Hänen opetuspätissään on tullut esille se, että Jeesus on tämä >Jahve, myös enkeli, (palavapensas) kirjoituksessa esimerkiksi.
Ja kun VT- aikaan ilmestyi moneen kertaan, Jumala, Jahve oli Jeesuksessa.
Hieman laajemman tähän asiaa leveämmälle, niin Israel, mihin opetuksessaan kiteytti, kuinka tämä kansa Egyptissä sai identiteetin, niin Israel on pelastuksessa kansana he, jotka uskovat.
UT- aikana ei Israel ole ulkoistettu (mitä opetetaan), vaan näkemys laajennetaan pakanoihin, että ME liitytään tähän olevaan uskossa elävään Israeliin, juutalainen ja vaikkapa suomalainen. Ja me, meille kuuluu tämä sapatti jne.
Tällaiset opetusnäköalat olen hänen näkemyksistään ohelmapätkistä omaksunut tietona.
Aika paljon on meitä pakanoita, varsinkin kristittyjä opettettaman, ettei pakanuuden juhlissa ja opeissa ryve, kuin pässi nuorassa.
Mutta ne ihanat isien opit, ne istuu kuin tatti otsassa, ja kätöset selittää koneella mitä sattuu. Eihän isin opista voi luopua, se viitta ja mantteli on heitetty olkapäille. - Nerelistä...
Nerelin ajatuksista. kirjoitti:
Gershon Nereli, Messiaaninen juutalainen ja histroioitsija opettaa Taivas TV 7 kanavalla.
Hänen opetuspätissään on tullut esille se, että Jeesus on tämä >Jahve, myös enkeli, (palavapensas) kirjoituksessa esimerkiksi.
Ja kun VT- aikaan ilmestyi moneen kertaan, Jumala, Jahve oli Jeesuksessa.
Hieman laajemman tähän asiaa leveämmälle, niin Israel, mihin opetuksessaan kiteytti, kuinka tämä kansa Egyptissä sai identiteetin, niin Israel on pelastuksessa kansana he, jotka uskovat.
UT- aikana ei Israel ole ulkoistettu (mitä opetetaan), vaan näkemys laajennetaan pakanoihin, että ME liitytään tähän olevaan uskossa elävään Israeliin, juutalainen ja vaikkapa suomalainen. Ja me, meille kuuluu tämä sapatti jne.
Tällaiset opetusnäköalat olen hänen näkemyksistään ohelmapätkistä omaksunut tietona.
Aika paljon on meitä pakanoita, varsinkin kristittyjä opettettaman, ettei pakanuuden juhlissa ja opeissa ryve, kuin pässi nuorassa.
Mutta ne ihanat isien opit, ne istuu kuin tatti otsassa, ja kätöset selittää koneella mitä sattuu. Eihän isin opista voi luopua, se viitta ja mantteli on heitetty olkapäille.sory kirjoitus virheet. .. kannettavan josta nyt kirjoitan, niin näppäimistö on hieman hankkkkala..
Jahve, Jehova = Jeesus.
Enkeli = oli Jeesus.
Israel = vain pelastuvat. uskossa.
Pakanat, = liittyvät tähän Israeliin.
ja myös sitä kautta raamatulliset juhla / sapatti.
Jesajaa siteeraten opetettiin.
Siitäpä tulee lisää, jos näet, katso. - jos haet..
Nerelin ajatuksista. kirjoitti:
Gershon Nereli, Messiaaninen juutalainen ja histroioitsija opettaa Taivas TV 7 kanavalla.
Hänen opetuspätissään on tullut esille se, että Jeesus on tämä >Jahve, myös enkeli, (palavapensas) kirjoituksessa esimerkiksi.
Ja kun VT- aikaan ilmestyi moneen kertaan, Jumala, Jahve oli Jeesuksessa.
Hieman laajemman tähän asiaa leveämmälle, niin Israel, mihin opetuksessaan kiteytti, kuinka tämä kansa Egyptissä sai identiteetin, niin Israel on pelastuksessa kansana he, jotka uskovat.
UT- aikana ei Israel ole ulkoistettu (mitä opetetaan), vaan näkemys laajennetaan pakanoihin, että ME liitytään tähän olevaan uskossa elävään Israeliin, juutalainen ja vaikkapa suomalainen. Ja me, meille kuuluu tämä sapatti jne.
Tällaiset opetusnäköalat olen hänen näkemyksistään ohelmapätkistä omaksunut tietona.
Aika paljon on meitä pakanoita, varsinkin kristittyjä opettettaman, ettei pakanuuden juhlissa ja opeissa ryve, kuin pässi nuorassa.
Mutta ne ihanat isien opit, ne istuu kuin tatti otsassa, ja kätöset selittää koneella mitä sattuu. Eihän isin opista voi luopua, se viitta ja mantteli on heitetty olkapäille.Gershon Nerelin Israel: Profeetta Jesaja 1/2 21.07.2012
21:00 - 21:10 Taivas TV7
Messiaaninen juutalainen ja historioitsija Gershon Nerel opettaa meille Raamattua. Ohjelman kesto: 10min
Gershon Nerelin Israel: Kuinka ei-juutalaiset uskovat liittyivät alkuseurakuntaan 1/2 16.06.2012 21:00 - 21:10 Taivas TV7
Messiaaninen juutalainen ja historioitsija Gershon Nerel opettaa meille Raamattua. Ohjelman kesto: 10min
Gershon Nerelin Israel: Paavalin opetus juutalaisesta ja kreikkalaisesta 1/2
01.07.2012 05:00 - 05:10Taivas TV7
Messiaaninen juutalainen ja historioitsija Gershon Nerel opettaa meille Raamattua. Ohjelman kesto: 10min
Gershon Nerelin Israel: Roomalaisvallan aika Israelissa 1/2
05.01.2012 12:40 - 12:50 Taivas TV7
Messiaaninen juutalainen ja historioitsija Gershon Nerel opettaa meille Raamattua. Ohjelman kesto: 10min
noin aihepiirit ja jatkot noihin.
- ???????
#Mikä olikaan adventismin käsitys Jeesyksesta?#
?? kenestä ? Kuka on Jeesyk ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3858468Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1732820- 131162
- 76998
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61903- 25896
- 55873
- 64832
- 50831
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72802