Miksi VIHAAN Kokoomusta yli kaiken.

VIHA YLI KAIKEN

Kokoomuksessa on ainoastaan korruptoituneita ROSVOJA jotka tuhoavat kansantaloutta kaikin mahdollsin tavoin ja ryöstävät rehellisiä duunareita ylierotuksella, joiden rahat ne jakavat rikkaille veroja kiertäville rosvokavereille ja tietenkin ottavat itselleen sumeilematta.

Esimerkkejä em. korruptiorosvojen toimista ovat mm. Kemiran lanoiteiden hävittäminen norjalaisille. Kansan omistamien arvokkaimpien luonnonvarojen lahjoittaminen korvauksetta muun maailman sijoittajille. Euroopan pankkiireille miljardien jakaminen kansalta ja tahalliset jättitappiot kansalle. Suomen kansan jatkuva velkaannuttaminen omien korruptiorahojen vuoksi.

Tässä vain muutama esimerkki. Slti ihan kaikessa teoissaan kokoomuslainen poliitikko on aina 100 %:n rosvo joka vie muilta niin paljon kuin pystyy keinoja kaihtamatta. Ja kun hyvävelirosvot ovat vallassa kaikkiala järjestävät kaikki toisilleen koko ajan tilaisuuksia rosvota kansan rahoja.

Koska laki ja sen valvonta on rosvojen käsissä, ei kansa voi näitä kaikessa yliotteen saaneita rosvoja vastaan puolustautua kuin yhdellä tavalla. Mitä kauemmin se odottaa, sitä totaalisempi on sen omaisuuden ja varallisuuden tuho ja sitä enemmän sillä on velkaa jota se kohta ei pysty hoitamaan. Ja kokoomuslaiset rosvot ovat rikkaita korisoksia jotka voviat elää leveästi missä päin maailmaa haluavat rosvoamansa kansnan omaisuudella ja korruptiorahoillaan.

199

1937

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huomiota

      Ei muuta ku mellakat päälle ja kokoomus kauppioiden lasit sisään ja tulta perään.

      • valitettavasti-

        Noiden kokkareiden ainoa rikos on ahneus...mutta sitä ei ole kriminalisoitu.

      • OletkoVähänTyhmä?

        Mitä sinä valitat kun hallituksessa on mukana Sosiaalidemokraatit, Vasemmistoliitto ja Vihreät?

        Suomessa on edelleen demokraattisesti valittu hallitus.

        Jos kommunismia kaipaat niin miksi et mene sinne Pohjois-Koreaan ja jään sinne?

        Kysyn taas kerran että oletko vähä-älyinen vai mikä sinua vaivaa?

      • Äijjjjjjjjä
        valitettavasti- kirjoitti:

        Noiden kokkareiden ainoa rikos on ahneus...mutta sitä ei ole kriminalisoitu.

        Ahneutta ei ole kriminalisoitu mutta lahjusten ottaminen, hyvävelijärjestelmä joka perustuu toisten suosimiseen ja toisten syrjimiseen sitä vastoin ovat. Samoin verojen kierto ja valtion varojen kavaltaminen. Myös esim. maahantulon järjestäminen, valtion omaisuuden myyminen alihintaan oman tai hyväveliverkoston eduksi sitä vastoin ovat juuri rikoslaissa tarkoitettuja rikoksia.

        Jotta rikos on täydellinen, myös lainsäädäntöä yritetään säätää omien tarpeiden mukaan.

        Kun kavallus on muutamasta satasesta muutamaan kymmeneen tuhanteen, seuraa siitä rangaistus ja työpaikan menetys jos se työhön liittyy. Kun kavallukset ovat miljoonia (ja sen eteen tehdyt hölmöydet miljardeja) riittää kun sanoo, että tyhmä kansa ei ymmärrä parastaan.

      • Long live Kokoomus!
        Äijjjjjjjjä kirjoitti:

        Kokoomus on erittäin hyvä puolue, joka huolehtii meidän kaikkien hyvinvoinnista. Miksi haluaisimme tehdä Suomesta huonomman paikan asua ja elää? Äänestämällä Kokoomusta varmistat, että Suomessa asiat hoidetaan hyvin myös tulevaisuudessa.

        Minä ainakin äänestän Kokoomusta nyt ja aina.

      • Short Live Kokoomus!
        Long live Kokoomus! kirjoitti:

        Kokoomus on erittäin huono puolue. Seuraavaksi se yksityistää koko terveyden huollon, jolloin hinnat moninkertaistuvat, kuten USA:ssa on tilanne Suomeen verrattuna.

      • Very sick Kkokoomus
        Long live Kokoomus! kirjoitti:

        Kokoomus on erittäin hyvä puolue, joka huolehtii meidän kaikkien hyvinvoinnista. Miksi haluaisimme tehdä Suomesta huonomman paikan asua ja elää? Äänestämällä Kokoomusta varmistat, että Suomessa asiat hoidetaan hyvin myös tulevaisuudessa.

        Minä ainakin äänestän Kokoomusta nyt ja aina.

        HAHA... Aloitus tehty 14.1. klo 9.55. Eilen illalla lukukertoja oli 195 kpl ja nyt 205 kpl....

        Maksimissaan tätä Long live juttua on luettu 10 kertaa, ja pluspeukkuja on jo 60 kpl.

        Tässä on yksi esimerkki kuinka SAIRASTA porukkaa Kokoomuslaiset ovat. He sutkaavat ihan kaikessa, jopa peukutuksessa tällä palstalla... = VERY SICK PEOPLE

      • kokkari ei parane

        http://www.youtube.com/watch?v=0kQNVlIy_2A

      • Long live Kokoomus!
        Very sick Kkokoomus kirjoitti:

        HAHA... Aloitus tehty 14.1. klo 9.55. Eilen illalla lukukertoja oli 195 kpl ja nyt 205 kpl....

        Maksimissaan tätä Long live juttua on luettu 10 kertaa, ja pluspeukkuja on jo 60 kpl.

        Tässä on yksi esimerkki kuinka SAIRASTA porukkaa Kokoomuslaiset ovat. He sutkaavat ihan kaikessa, jopa peukutuksessa tällä palstalla... = VERY SICK PEOPLE

        Ei ole kovin asiallista alkaa mustamaalata toisen puolueen kannattajia tuolla tavalla...
        En kuitenkaan aio antaa samalla mitalla takaisin, koska Kokoomuksen äänestäjälle tyypillisesti pyrin välttämään toisten haukkumista ja selvittämään ristiriidat asiallisesti. Kokoomus pitää kyllä kaikesta huolimatta Teistäkin huolta, vaikka ette valitettavasti taida arvostaa/ymmärtää sitä.

      • Very criminal Kok.

        Kerrohan onko kaltaisiasi sutkeja paljonkin täällä peukkuja manipuloimassa? Ehkä olet ollut myös ääntenlaskennan tulospalvelun vastuutehtävissä.. Tämkin toimnta täällä selittä mihin kokoomuksen menestys perustuu...

      • saunatonttu katainen
        Äijjjjjjjjä kirjoitti:

        Ahneutta ei ole kriminalisoitu mutta lahjusten ottaminen, hyvävelijärjestelmä joka perustuu toisten suosimiseen ja toisten syrjimiseen sitä vastoin ovat. Samoin verojen kierto ja valtion varojen kavaltaminen. Myös esim. maahantulon järjestäminen, valtion omaisuuden myyminen alihintaan oman tai hyväveliverkoston eduksi sitä vastoin ovat juuri rikoslaissa tarkoitettuja rikoksia.

        Jotta rikos on täydellinen, myös lainsäädäntöä yritetään säätää omien tarpeiden mukaan.

        Kun kavallus on muutamasta satasesta muutamaan kymmeneen tuhanteen, seuraa siitä rangaistus ja työpaikan menetys jos se työhön liittyy. Kun kavallukset ovat miljoonia (ja sen eteen tehdyt hölmöydet miljardeja) riittää kun sanoo, että tyhmä kansa ei ymmärrä parastaan.

        Yrittäkää tehdä jotain,eikä vain äänessä oll olisin kiitollinen-------

      • KöyhäKokoomuslainen
        Long live Kokoomus! kirjoitti:

        Ei ole kovin asiallista alkaa mustamaalata toisen puolueen kannattajia tuolla tavalla...
        En kuitenkaan aio antaa samalla mitalla takaisin, koska Kokoomuksen äänestäjälle tyypillisesti pyrin välttämään toisten haukkumista ja selvittämään ristiriidat asiallisesti. Kokoomus pitää kyllä kaikesta huolimatta Teistäkin huolta, vaikka ette valitettavasti taida arvostaa/ymmärtää sitä.

        Kokoomus on Työväenpuolue, siis erityisesti köyhien asiat ovat lähinnä kokoomuslaisen sydäntä tänään, huomenna ja aina...

      • antikokoomus

      • DanisHood1
        Long live Kokoomus! kirjoitti:

        Ei ole kovin asiallista alkaa mustamaalata toisen puolueen kannattajia tuolla tavalla...
        En kuitenkaan aio antaa samalla mitalla takaisin, koska Kokoomuksen äänestäjälle tyypillisesti pyrin välttämään toisten haukkumista ja selvittämään ristiriidat asiallisesti. Kokoomus pitää kyllä kaikesta huolimatta Teistäkin huolta, vaikka ette valitettavasti taida arvostaa/ymmärtää sitä.

        sinulla on selkeästi taloudellisa intressejä kokoomuksen takia. Se on vaan karu fakta että suomi oli paljon rikkaampi valtio vielä kaksi kymmentä vuotta sitten.

        Kookumuslainen=Kapitalisti tiedättekö mikä on kapitalisti?

        Siis jos faktat lyödään pöytään niin. Kaikki suomen puolueet ovat tähän tilanteeseen syyllisiä.

        Mutta kokommus on ollut keskeisin tekiä miksi suomi kurjistuu. Me ei olla enää viisaita ja järkeviä ihmisiä me suomalaiset. Olemme hukassa oleva lammas lauma.

      • DanisHood1
        OletkoVähänTyhmä? kirjoitti:

        Mitä sinä valitat kun hallituksessa on mukana Sosiaalidemokraatit, Vasemmistoliitto ja Vihreät?

        Suomessa on edelleen demokraattisesti valittu hallitus.

        Jos kommunismia kaipaat niin miksi et mene sinne Pohjois-Koreaan ja jään sinne?

        Kysyn taas kerran että oletko vähä-älyinen vai mikä sinua vaivaa?

        Sori mutta sinä olla vähän tyhmä ja sokea :)

      • Kokoomuskolhoosi
        OletkoVähänTyhmä? kirjoitti:

        Mitä sinä valitat kun hallituksessa on mukana Sosiaalidemokraatit, Vasemmistoliitto ja Vihreät?

        Suomessa on edelleen demokraattisesti valittu hallitus.

        Jos kommunismia kaipaat niin miksi et mene sinne Pohjois-Koreaan ja jään sinne?

        Kysyn taas kerran että oletko vähä-älyinen vai mikä sinua vaivaa?

        Urilaisen mies on Kokoomuksen jäsen, että se siitä.

        SDP ja Keskusta virhreät ja Arhimäki-vasurit ovat Kokoomukselle wc-paperia, rahalla ostettuja sätkynukkeja ja vapaamuuraruus pelottelu pitää huolta lopusta.

        Historia todistaa sen

        http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93870-voiko-sauli-niinistoon-luottaa-osa-2

      • niin sairas maa
        Very criminal Kok. kirjoitti:

        Kerrohan onko kaltaisiasi sutkeja paljonkin täällä peukkuja manipuloimassa? Ehkä olet ollut myös ääntenlaskennan tulospalvelun vastuutehtävissä.. Tämkin toimnta täällä selittä mihin kokoomuksen menestys perustuu...

        Kokoomuksen toimita ei kestä kritiikkiä. Se on omalta osaltaan jo merkki sairaudesta ja salailusta.

        Kokoomus on niin kiero kuin korkkiruuvi, todellisuudessa se ei tee muuta kuin mustamaalausta, mutta käyttää siihen jopa valtamediaa ja toisaalta muissa puolueissa olevia omia desanttejaaan. Esim. Paavo Arhimäki, Jutta Urpilainen, Mauri Pekkainen...

      • maanpetos harmittaa
        niin sairas maa kirjoitti:

        Kokoomuksen toimita ei kestä kritiikkiä. Se on omalta osaltaan jo merkki sairaudesta ja salailusta.

        Kokoomus on niin kiero kuin korkkiruuvi, todellisuudessa se ei tee muuta kuin mustamaalausta, mutta käyttää siihen jopa valtamediaa ja toisaalta muissa puolueissa olevia omia desanttejaaan. Esim. Paavo Arhimäki, Jutta Urpilainen, Mauri Pekkainen...

        http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93870-voiko-sauli-niinistoon-luottaa-osa-2

        ,,,,,"Euro-äänestys halveksi demokratiaa ja laillisuutta

        ”Euro-äänestys” v. 1998 oli siinäkin mielessä erikoinen, että se kohdistui hallituksen luottamukseen, eikä siihen, astuuko joku laki äänestyksessä voimaan vai ei. Molemmilla äänestystuloksilla lopputulos olisi euro-asiassa ollut sama. Suomi menetti oman valuutan, siihen liittyvän talouspolitiikan, sekä kulta ja valuuttavarantonsa ilman eduskunnan päätöstä. Maastrichtin sopimuksen mukaiset EU-lait olisivat jääneet voimaan, vaikka hallitus olisi saanut epäluottamuslauseen. Voidaanko tätä sanoa demokraattiseksi päätökseksi? Tällaista ”päätöstä” Niinistö oli ajamassa ja siitä on seurannut valtavat vahingot suomalaisille. Kokoomus, RKP, SDP ja Vasemmistoliitto äänestivät tuossa äänestyksessä hallituksen luottamuksen puolesta, eli ne antoivat luottamuslauseen hallitusmuodon kumoamisen tehneelle hallitukselle. Hallitusmuodon kumoamisesta rikoslaki määrääsi tuolla hetkellä ankarat rangaistukset. Hallitusmuodon usean säännöksen kumoamisen vahvisti myös perustuslaki valiokunta lausunnossaan PeVL18/1997, tosin valiokunta käyttää kumoamisesta sanamuotoa ”teki poikkeuksen”.

        Emun kolmatta vaihetta, eli euro-valuuttaa koskevat EU-lait tulivat voimaan ilman eduskunnan päätöstä, vaikka hallitusmuodossa (72-73 §), joka oli tuolloin voimassaoleva perustuslaki, luki edelleen, että ”Suomen rahayksikkö on markka… Suomen pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa sekä eduskunnan valitsemien pankkivaltuutettujen valvomana.”"...

      • Valopiä
        Long live Kokoomus! kirjoitti:

        Ei ole kovin asiallista alkaa mustamaalata toisen puolueen kannattajia tuolla tavalla...
        En kuitenkaan aio antaa samalla mitalla takaisin, koska Kokoomuksen äänestäjälle tyypillisesti pyrin välttämään toisten haukkumista ja selvittämään ristiriidat asiallisesti. Kokoomus pitää kyllä kaikesta huolimatta Teistäkin huolta, vaikka ette valitettavasti taida arvostaa/ymmärtää sitä.

        Syntymästään saakka sokea ei ymmärrä olevansa sokea. Eikä välttämättä usko heti vaikka muut hänelle sen kertoisivatkin.
        Samaan tapaan sydämettömillä ihmisillä ei ole yhteys yläkertaan ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa ja kolmas silmäkin on tukossa.

        Kokoomuslainen ei välttämättä tajua olevansa narsisti tai psykopaatti eikä muiden hyödytä sitä hänelle kertoa.
        Samaan tapaan kuin NPD:t he näkevät vikaa vain itsensä ulkopuolella eivätkä ikinä itsessään. Menestys ja ihmisen hyvyyden mitta nähdään rahallisen arvon tuottona systeemille.

        Kansalaiset taas nähdään eliitin silmissä sitä arvottomampina mitä vähemmän heillä on rahaa tai muuta kupattavaa. Systeemin leivissä työskentelevät näkevät köyhät varkaina ja moraalittomina koska narsisteilla on tapana projisoida. Itsehän he elävät kansan syvien rivien selkänahasta revityillä tuotoilla.

        Eliitti haluaa tehdä massoista orjia joilla ei ole ihmisarvoa lainkaan, elleivät he tuota yhteiskunnalliselle hirviökoneistolle lisää energiaa.
        Työttömät pakotetaan tekemään töitä jotta ansaitsisivat työttömyyskorvauksensa. Johtuisiko tämä siitä että kokoomuslaiset pelkäävät sitä että ihmiset heräävät?

        Ja sitä että jollain on "liikaa aikaa" ajatella? Samasta syystä ne päihteet jotka avartavat ja laajentavat tajuntaa on määritelty laittomiksi huumeiksi ja ne jotka puuduttavat ja lamaannuttavat tai tekevät ihmisistä tyhmempiä ja sairaampia, ovat laillisia ja niistä on tehty isoa bisnestä, mm. tupakka ja alkoholi.
        Erään kokoomuslaisen poliitikon suusta on pääuutisissa kuultu jokunen vuosi sitten lausunto missä tämä linjasi vaarallisimmiksi ihmisiksi yksinäiset.

        Yksinäisillä työttömillä jotka polttavat pilveä tai käyttävät muita tajunnan laajentimia, on mitä parhaimmat edellytykset herätä mayan vallasta ja huomata miten mädästä järjestelmästä on kyse.
        Siksi he ovat vaarallisia. Eivät kanssaihmisille koska kyse on yleensä joko peace, love & happiness aatteita julistavasta puunhalaajahipistä tai sitten joogaavasta ja meditoivasta henkisen tien kulkijasta jota ei vain kiinnosta materialismi.
        Kummatkaan eivät ole systeemin / Matrixin edustajien näkökulmasta ollenkaan hyödyllisiä olentoja. Eiväthän he suostu edes armeijaan.
        Kukaan ei saa manipuloitua sellaisia ampumaan tai tappamaan yhtään ketään millään verukkeella koska heillä on OMATUNTO. Ja sielu.

      • PublicEnemy
        Valopiä kirjoitti:

        Jenkeissä sen sijaan armeijauralla edetessä jossain vaiheessa tulee taso vastaan jolle edetäkseen pitää vastata oikein moraalia /etiikkaa koskevaan kysymykseen. Vaaditaan valmiutta tappaa jopa oman maansa kansalaisia. Jos siihen vastaa "väärin" eli että ei ole valmis siihen missään olosuhteissa niin tie tyssää.

        Tässä nähdään että ketkä oikeasti täällä ovat hyviksiä ja ketkä pahiksia. Pilven polttelijat ovat sielukkaita hippejä ja maailman parantajia ja systeemin edustajat iso lauma darth vadereita.

        Äärimaterialistiset oikeistolaiset muistuttavat muutenkin arvoiltaan lähinnä saatanan palvojia.

        Ja kun henkisyydestä puhutaan niin kaikki tietävät että mitä sydämettömämpi ja häikäilemättömämpi tapaus on kyseessä (esim. narsistit ja psykopaatit) sitä helpommin vetää puoleensa henkimaailmasta ns. "negatiivisia entiteettejä" - jotka taasen manipuloivat uhrejaan ja sätkynukkejaan vielä lisää ja heittävät bensaa liekkeihin.

        Nämä entiteetit käyttävät ihmisten voimakkaita tunnelatauksia energiantarpeensa tyydyttämiseen, mm. pelkoa, vihaa, häpeää, syyllisyyttä jne.
        Kaikkia niitä matalimpien värähtelyjen tunteita. Näitä saadaan synnytettyä ihmisissä mm. provosoimalla ja trollaamalla.

        Eli käyttäytymällä juuri niin kuin narsistit ja psykopaatitkin tekevät. Ominaisinta heille on vallanhimo. Sitä voi helposti toteuttaa matalammillakin systeemin tasoilla, esim. kaikkialla missä pääsee kyykyttämään työttömiä ja muita köyhiä.
        TE-toimistot, kaupunkien työllistämispalvelut, sosiaaliviranomaiset, SOTE-palvelut yleisemminkin. Mieti sitä henkilöä joka vastaa puhelimeen kun soittaa hoidontarpeen arviointiin. Se henkilö päättää uskoako potilaan vakuutteluihin vaiko ei. Eli ohjaako kuolemanvaarassa olevan välittömästi hoitoon vai laittaako mappiin Ö odottamaan vuoroaan joka tulee joskus jos tulee - ja henkilö on vielä hengissä.
        Ihanteellinen paikka narsistille joka haluaa tuntea olevansa herra ja hidalgo, kukko tunkiolla.

        Mitä kauempana on korkeavärähteisestä energiasta ja ns. sourcesta / jumalasta sitä parempi eliitille ja pimeille voimille.
        Sitä kauemmin ne saavat lykättyä ihmiskunnan kollektiivista heräämistä, tietoisuuden tason nousua eli henkistä evoluutiohyppäystä 3D:stä eteenpäin.

        Juuri tähän taisteluun hyvän ja ns. pahan välillä tuntuu liittyvän lähes kaikki epäkohdat mitä maailmasta löytyy.

        Kaikki se miten big pharma ei edes pyri parantamaan sairauksia vaan pikemminkin ylläpitämään niitä hallitusti jotta uhreista saadaan kupattua viimeisetkin pisarat irti pakottamalla ne ostamaan lääkkeitä ja kun ne saavat sivuvaikutuksia ja terveydentila vain huononee, niin ne syytävät systeemin uhrien uusiin oireisiin tietenkin lisää lääkkeitä.

        Ja ihmiskauppa jonka kautta pidetään huoli siitä että sadistiset perverssit eliitin huipulla saavat seksiorjansa tuoreina ja fresheinä kun ovat vielä lapsia.

        Huumekaupan narut ovat myös eliitin käsissä. Erityisesti kaikki suurimmat maailmanlaajuiset toimijat jo niiltä kiinan opiumi ajoilta asti.

        Surkea musiikki mitä meille tuputetaan mikä on vieläpä viritetty luonnottomasti (A=440hz) ja lähes koko musiikkiteollisuus. Sama hollywoodin kanssa.

        Sotien provosointi että ihmiset eläisivät jatkuvassa pelossa ja naapurikansojen vihassa. Sotateollisuus syytää tietenkin lisää rahaa globaalin pyramidihuijauksen huipulle.
        Sama koko talousjärjestelmän kanssa. Pankit kuuluvat pääosin muutamalla hassulle suvulle, ne rotschildit ym. pahuuden ruumiillistumat.

        Alieneistakin löytyy pahiksia ns. "service to self" polun valinneita. Ihmisen taas pitää olla 95% paha että voisi edetä henkisessä evoluutiossa (ascension) seuraavalle tasolle, eli pahuutta on vielä olemassa fyysisen ulottuvuuden ulkopuolellekin mentäessä.

        ET pahikset, jotkut harmaista ja archons yrittävät manipuloida koko ihmiskuntaa ja estää koko ylösnousemuksen ja tehdä koko planeetasta orjaplantaasin.
        Se sakki sopii hyvin yhteen sydämettömien narsistien ja psykopaattien kanssa jotka janoavat valtaa, mainetta ja mammonaa.
        Eliitti toimii siis hostina pimeille voimille jotka käyttävät niitä hyväkseen omiin tarkoitusperiinsä eivätkä niistä kaikki raukkaparat edes tajua sitä itse.
        Vain pyramidin huippu tietää yleensä koko kuvion. Sillä joissain vapaamuurareissakin pidetään jäsenet täysin pimennossa aina levelille 33 asti että mistä on kyse. Sitä alempana kaikki näyttää kunnialliselta ja hyveelliseltä toiminnalta.

        Whistle blowerien mukaan USA:n turvallisuusviranomaiset käyttävät paljon sitä lausuntoa että jokin tieto on "need to know basis". Eli organisaation itsensä turvallisuuden kannalta olennaista on että kaikki toiminta on niin vahvasti lokeroitua että kukaan ei tiedä kuin oman kapean sektorinsa asiat ja niiden toiminta on tehty näyttämään työntekijöilleen perustellulta ja asianmukaiselta. Hajoita ja hallitse periaate toimii edelleenkin.

        Eli vaikka kokoomuslaiset, militantit ym. systeemiuskovaiset näyttävätkin pahasti"imperiumin joukoilta" niin tiedän että pitäisi yrittää ulottaa pyyteetön rakkaus ja ihmisarvo koskemaan myös heitä.

      • HighVibeTribe
        PublicEnemy kirjoitti:

        Unohdin tuota "Ihmisen taas pitää olla 95% paha että voisi edetä henkisessä evoluutiossa (ascension) seuraavalle tasolle, eli pahuutta on vielä olemassa fyysisen ulottuvuuden ulkopuolellekin mentäessä." kirjoittaessani mainita että "service to others" eli hyviksien polun valinneiden ei tarvitse olla sisimmältään kuin vain hieman yli 50% hyvä.

        Voidaan siis olettaa että se alin pohjasakka, eli rikkain prosentti menee heittämällä sen 95% rajan yli.

        Ne jotka eivät päädy kummankaan rajan yli vaan päätyvät välimaastoon palloilemaan, päätyvät uusintakierrokselle joka saattaa kestää pitkäänkin. Esim. kokonaan uuden 26000 vuoden syklin läpikäymistä.
        Melkoinen kertauskurssi siis. Ei ihme että alkaa olla kuhinaa pesässä kun ascension aallot pyyhkivät planeettaa.

        Ne jotka eivät tiedä tästä mitään, ei haittaa. Ei tarvitse tietää näistä tietoisella tasolla päästäkseen eteenpäin. Se tapahtuu automaagisesti.

      • Anonyymi
        valitettavasti- kirjoitti:

        Noiden kokkareiden ainoa rikos on ahneus...mutta sitä ei ole kriminalisoitu.

        Ja röyhkeys väärin valtaa käyttää.

    • Ei!

      On jotakin, jota sinä vihaat VIELÄ enemmän kuin Kokoomusta. JUUTALAISIA sinä vihaat yli kaiken. Yber alles.

    • ....................

      Ovatko rikolliset Katainen, Vapaavuori ja Häkmies kaikki juutalaisia?

      • Eivät, mutta

        Zyskowicsista epäillään, että olisi.

      • DanisHood1

        Eivät he ole sukujuuriltaan juutalaisia mutta heidät ostivat juutalaiset meidän eduskuntaan.

      • Pilluminati
        DanisHood1 kirjoitti:

        Eivät he ole sukujuuriltaan juutalaisia mutta heidät ostivat juutalaiset meidän eduskuntaan.

        Viittaat ilmeisesti siihen että ketkä omistavat valtamedian kaikki suurimmat toimijat?

        Ja sitä kautta mielipidevaikuttaminen on tehokasta kun voi aivopestä kokonaisia kansoja näkemään maailma niin kuin he haluavat?
        Voidaan kokonaan kieltäytyä puhumasta tietyistä aiheista ja vaikka mustamaalata jotain toista?

    • hae apua nyt

      usein käynti lääkärillä auttaa.

      • VIHA YLI KAIKEN

        Meinaatko että minun lääkärillä käynti auttaa pienentämään Suomen kansan ylivelkaantumista, ja että sillä voin estää korruptoituneiden Kokoomusrosvojen rahanteon kansaa kusettamalla? ....Jotenkin tuntuu, että ehkä sinun kannattaisi hakea apua jostakin.

      • haea apua nyt
        VIHA YLI KAIKEN kirjoitti:

        sun jutut on niin sekoilua että kannattais jutella lääkärin kanssa.

        Suomen ylivelkaantuminen on sen verran laaja ja iso asia,
        että ihan turha täällä nyt on Kokoomuksen perään huudella.
        Velkaa on tullut jo paljon aikaisemmin ja eri syitä

      • VIHA YLI KAIKEN
        haea apua nyt kirjoitti:

        Ha ha, mikä idiootti. Kun et omista aivoja, minkä sille voi...

        Nimenomaan Kokoomuksen Kreikka-ym. tukipaketit ovat kiihdyttäneet ylivelkaantumista. Kun Kokoomuksen vaatimuksesta on lahjoitettu miljarditolkulla Euroopan pankkiireille, ja näiltä on lainataan samat rahat takaisin joista maksetaan korkoa ja muita kuluja, on kyseessä tahallinen kansan velkaannuttaminen. Tajuaisit jos korvienvälisi ei olisi täynnä son---taa.

        Lahjoittaisitko itse jollekin 100 000 €, ja lainaisit heti perään samat rahat takaisin jolloin maksaisit muille korkoa ja muita kuluja omista rahoistasi? ...Jos niin teksit, olisit juuri niin idiootti kuin mitä oletkin.

        Valtiovarainministerinä on sosialisti-kommunisti Urpilainen!

        Paina se mieleesi vtun ääliö!

        Oletko vähän jälkeenjäänyt vai ihan paljon?

      • olet vähä-älysin....
        OletkoVähänTyhmä? kirjoitti:

        Valtiovarainministerinä on sosialisti-kommunisti Urpilainen!

        Paina se mieleesi vtun ääliö!

        Oletko vähän jälkeenjäänyt vai ihan paljon?

        Olet kokoomuslainen ÄLYKÄÄPIÖ-IDIOOTTI joka ei voi tunnustaa kuinka Katainen kiristi Hallituksen muodostajana muut hyväksymään Kreikka-ym. tukipaketit. Nimenomaan Katainen raivosi ja vaahtosi, että ne jotka eivät Kokoomuksen vaatimia tukipaketteja hyväksy, ei ole asiaa hallitukseen. Lisäksi Katainen jo etukäteen syyllisti muut, että jos euro kaatuu, se on tukipakettien vastustajien syy.

        MENE SAATA--NAN VÄHÄ ÄLYINEN KOKOOMUSIDIOOTTI JONNEKIN MISSÄ JOKU SINULLE TAKOO VAIKKA KIRVEELLÄ PÄÄHÄN TOTUUDEN SIITÄ KETKÄ OVAT VASTUUSSA TUKIPAKETTEIHIN HÄVITETYISTÄ MILJARDEISTA.

      • OletkoVähänHullu?
        olet vähä-älysin.... kirjoitti:

        Eipä ne rahat sinulta ole pois koska sinä elät muutenkin toisten maksamilla rahoilla.

        Suosittelen sinulle hakeutumista lähimpään psykiatrian päivystykseen koska juttujesi perusteella sinulla on psykoottinen raivohulluus ja voisit hyötyä ainakin sähköshokkihoidosta.

        Sinäkin olisit tälle yhteiskunnalle hyödyksi jos tekisit töitä ja maksaisit veroja sen sijaan että kirjoitat pskaa tänne.

        Hae nyt sitä hoitoa ennen kuin sekoat täysin.

      • ota selvää asioista!
        olet vähä-älysin.... kirjoitti:

        Olet kokoomuslainen ÄLYKÄÄPIÖ-IDIOOTTI joka ei voi tunnustaa kuinka Katainen kiristi Hallituksen muodostajana muut hyväksymään Kreikka-ym. tukipaketit. Nimenomaan Katainen raivosi ja vaahtosi, että ne jotka eivät Kokoomuksen vaatimia tukipaketteja hyväksy, ei ole asiaa hallitukseen. Lisäksi Katainen jo etukäteen syyllisti muut, että jos euro kaatuu, se on tukipakettien vastustajien syy.

        MENE SAATA--NAN VÄHÄ ÄLYINEN KOKOOMUSIDIOOTTI JONNEKIN MISSÄ JOKU SINULLE TAKOO VAIKKA KIRVEELLÄ PÄÄHÄN TOTUUDEN SIITÄ KETKÄ OVAT VASTUUSSA TUKIPAKETTEIHIN HÄVITETYISTÄ MILJARDEISTA.

        EU-tuesta on päätetty;

        a) ennen kuin Kokoomus oli pääministeri -puolue
        b) sitä on ehdottanut suuri valiokunta (tsekkaa kuka siellä istui)
        c) koko eduskunta äänesti tukipakeista

        Joten sä voisit nyt HIEMAN OTTAA SELVÄÄ ASIOISTA tollo!

      • mikä spede tää on?
        VIHA YLI KAIKEN kirjoitti:

        Ha ha, mikä idiootti. Kun et omista aivoja, minkä sille voi...

        Nimenomaan Kokoomuksen Kreikka-ym. tukipaketit ovat kiihdyttäneet ylivelkaantumista. Kun Kokoomuksen vaatimuksesta on lahjoitettu miljarditolkulla Euroopan pankkiireille, ja näiltä on lainataan samat rahat takaisin joista maksetaan korkoa ja muita kuluja, on kyseessä tahallinen kansan velkaannuttaminen. Tajuaisit jos korvienvälisi ei olisi täynnä son---taa.

        Lahjoittaisitko itse jollekin 100 000 €, ja lainaisit heti perään samat rahat takaisin jolloin maksaisit muille korkoa ja muita kuluja omista rahoistasi? ...Jos niin teksit, olisit juuri niin idiootti kuin mitä oletkin.

        "Kokoomuksen vaatimuksesta" ?

        Saneleeko Kokoomus mitä EU.ssa päätetään?
        Mitä EU:n maiden valtionvarainministerit ovat päättäneet?

        Mitä Suomen Eduskunta on päättänyt?

        Mikä tää spede oikeen on joka täällä päättömyksiä huutelee?

      • 78676
        haea apua nyt kirjoitti:

        sun jutut on niin sekoilua että kannattais jutella lääkärin kanssa.

        Suomen ylivelkaantuminen on sen verran laaja ja iso asia,
        että ihan turha täällä nyt on Kokoomuksen perään huudella.
        Velkaa on tullut jo paljon aikaisemmin ja eri syitä

        mene sinä lammas määkimään muualle. Et varmaan itsekkään tajua paskaakaan suomen ylivelkaantumisesta. Etkö kestä sitä faktaa, että Kokoomus, puolue jota äänestit, on täynnä huijareita, ja suomella on munaton hallitus? Jos suomen hallituksella olisi edes vähän kanttia, niin suomi ei edes olisi EU paskaliitossa enää.

      • M.O.T.
        haea apua nyt kirjoitti:

        sun jutut on niin sekoilua että kannattais jutella lääkärin kanssa.

        Suomen ylivelkaantuminen on sen verran laaja ja iso asia,
        että ihan turha täällä nyt on Kokoomuksen perään huudella.
        Velkaa on tullut jo paljon aikaisemmin ja eri syitä

        Suomi on kaukana ylivelkaantumisesta. Tilanneemme on likipitäen teollisuusmaiden paras.

      • DanisHood1
        M.O.T. kirjoitti:

        Suomi on kaukana ylivelkaantumisesta. Tilanneemme on likipitäen teollisuusmaiden paras.

        Sehän on hyvä että velkaa ei ole kuin 89 miljardia. Mutta eri asia on miten se velka luodaan ja miksi. Mutta ei se ole tervettä talouden pitoa että velkaa on meilkein kaksi kertaa valtion vuosi budjetti. Mutta jos maailma ei muutu olemme vuonna 2025 varmasti jo 200 miljardia velkaa. Velalla tämä maailma on pyörinyt jo sata vuotta.

      • kansa muistaa!
        mikä spede tää on? kirjoitti:

        "Kokoomuksen vaatimuksesta" ?

        Saneleeko Kokoomus mitä EU.ssa päätetään?
        Mitä EU:n maiden valtionvarainministerit ovat päättäneet?

        Mitä Suomen Eduskunta on päättänyt?

        Mikä tää spede oikeen on joka täällä päättömyksiä huutelee?

        Kokoomus ja Sauli Niininistö ovat vieneet Suomen tähän EU:n ja jopa Euron hirttosilmukkaan harha propagandalla EU-ihanuudesta, mikä on ollut täyttä petosta ja maapetoksen tunnusmerkit ovat ilmiselviä. Ja 30 vuoden aikana hyväveli vapaamuurari petos ylittää puoluerajat ja on saastuttanut oikeusjärjestelmän, syyttäjäviraston... ja pettävät jopa kansainväliset tllastotieteiljät, millä valtaeliitti puolustautuu kansan edessä.

        http://pankkikriisi.blogspot.fi/2008/11/he-tuhosivat-suomen-talouden.html

        http://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288535090753.html

      • kansa muistaa kyl
        ota selvää asioista! kirjoitti:

        EU-tuesta on päätetty;

        a) ennen kuin Kokoomus oli pääministeri -puolue
        b) sitä on ehdottanut suuri valiokunta (tsekkaa kuka siellä istui)
        c) koko eduskunta äänesti tukipakeista

        Joten sä voisit nyt HIEMAN OTTAA SELVÄÄ ASIOISTA tollo!

        Kyllä kansa tietää.

        http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2011/12/suomi-liittyi-euhun-salaten-ja.html

        Sauli NIinistön epäisänmaallinen menneisyys, eikö häntä hävetä olla itsenäisyysjuhlien isäntänä, kun on itse romuuttanut itsenäisyytemme täysin?

        http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93870-voiko-sauli-niinistoon-luottaa-osa-2

      • ValoaSäkissäOleHyvä

        Lääkärit ovat rikollisia. Eivät välttämättä tiedosta sitä kaikki itse, mutta koska osallistuvat siihen globaaliin "big pharmaan" ja ottavat lahjuksensa vastaan.

        FDA on rikollisjärjestö siinä missä Italian mafiakin. Jälkimmäinen on sitä tosin rehellisemmin, FDA ja kumppanit sen sijaan ovat tehneet rikoksistansa liiketoimintaa ja luoneet lääketeollisuudesta itseään ruokkivan kieroutuneen korruptiohimmelin.

    • Ymmärrän, kaikki

      yhteiskunnan varoin elelevät loiset eivät voi sietää todenpuhujia. Pelko siitä että edut liudentuvat pikkuhiljaa, pistää raivoamaan tälläkin palstalla.

    • Rahaa palaa

      Kokoomuslaisilla ei ole muuta aatetta kuin minä, minä ja minä.

      Puolueen nimikin kertoo jo kaiken: se on sekalaisten ahneiden yhteenliittymä ilman sen ylevämpiä päämääriä.

    • EiOleVaihtoehtoja

      "Kokoomuksessa on ainoastaan korruptoituneita ROSVOJA jotka tuhoavat kansantaloutta kaikin mahdollsin tavoin ja ryöstävät rehellisiä duunareita ylierotuksella, joiden rahat ne jakavat rikkaille veroja kiertäville rosvokavereille ja tietenkin ottavat itselleen sumeilematta."

      -Miksi väitätä näin vaikka kaikki lait ja säädökset on hyväksytty eduskunnassa monen puolueen toimesta. Sen mukaan yritykset toimivat tai ainakin pitäisi toimia. Olisiko parempi että yritystoimintaa ei olisi lainkaan jolloin kaikki olisivat työttömiä.

      "Esimerkkejä em. korruptiorosvojen toimista ovat mm. Kemiran lanoiteiden hävittäminen norjalaisille. Kansan omistamien arvokkaimpien luonnonvarojen lahjoittaminen korvauksetta muun maailman sijoittajille. Euroopan pankkiireille miljardien jakaminen kansalta ja tahalliset jättitappiot kansalle. Suomen kansan jatkuva velkaannuttaminen omien korruptiorahojen vuoksi.

      Tässä vain muutama esimerkki. Slti ihan kaikessa teoissaan kokoomuslainen poliitikko on aina 100 %:n rosvo joka vie muilta niin paljon kuin pystyy keinoja kaihtamatta. Ja kun hyvävelirosvot ovat vallassa kaikkiala järjestävät kaikki toisilleen koko ajan tilaisuuksia rosvota kansan rahoja."

      -Muistatko edes kuka oli hallituksessa silloin kun Kemira myytiin? Kieltämättä yrityksen olisi voinut myydä suomalaisille mutta mitä eroa siinä on paitsi ulkomaalainen omistaja. Puhut kansan rahoista mutta et tarkemmin sano mitä se tarkoittaa. Yleensä kyse on verorahoista joita kerätään kansalaisilta ja yrittäjiltä sekä muista maksuista. Eikö näitä rahoja saa nimenomaan huonosti toimeentulevat kansalaiset.

      -Jos taas tarkoitat että maassa olevia malmeja ei saisi kaivaa muut kuin suomalaiset niin kummastuttaa miksi suomalaiset eivät tätä tee paitsi Talvivaara. Valtion on vaikea toimia markkinoilla jos sitä ei ole katsottu sellaiseksi strategiseksi liiketoiminta-alueeksi koska vapaa yrittäminen on silloin mahdotonta. Suomen kallioperä on hyvin tutkittu joten siitä vain kaivosta perustamaan jos haluat rikastua ja työllistää muita.

      "Koska laki ja sen valvonta on rosvojen käsissä, ei kansa voi näitä kaikessa yliotteen saaneita rosvoja vastaan puolustautua kuin yhdellä tavalla. Mitä kauemmin se odottaa, sitä totaalisempi on sen omaisuuden ja varallisuuden tuho ja sitä enemmän sillä on velkaa jota se kohta ei pysty hoitamaan. Ja kokoomuslaiset rosvot ovat rikkaita korisoksia jotka voviat elää leveästi missä päin maailmaa haluavat rosvoamansa kansnan omaisuudella ja korruptiorahoillaan. "

      -Tiedät itsekin kirjoittavasi roskaa tuossa ylempänä.

      -Sinunlaisesi kommunistin kannattaisi myöntää että nimenomaan kapitalismin myötä elintaso on Suomessa korkeampi kuin koskaan vaikka meillä työttömyyttä on. Katso vaikka Ylen Areenasta tarina Aliisasta niin näet mitä elintaso oli 40 vuotta sitten. Silloin asuttiin vielä paljon ahtaammin ja kenkiä oli vain yksi pari pahimmillaan puhumattakaan kaikesta ruoasta mitä nyt on saatavana.

      -En kiistä etteikö maailmassa olisi parannettavaa mm. niin että yritysten tulisi maksaa veronsa ja pankkituen määrässä pitää olla jokin raja. Ei voi olla valtioiden tai EU:n tehtävä rahoittaa tappiin asti velkaantuneita maita jne.

      -Tarvitaan muutoksia kuten tiukempia verolakeja ja Eurosta luopuminen. Se ei muuta sitä tosiasiaa että kapitalistinen yhteiskunta on ainakin toistaiseksi paras vaihtoehto jos vaihtoehtona on kommunismi eli Pohjois-Korean nälänhät tai anankia kuten Somaliassa.

      • VIHA YLI KAIKEN

        "-Jos taas tarkoitat että maassa olevia malmeja ei saisi kaivaa muut kuin suomalaiset niin kummastuttaa miksi suomalaiset eivät tätä tee paitsi Talvivaara. Valtion on vaikea toimia markkinoilla jos sitä ei ole katsottu sellaiseksi strategiseksi liiketoiminta-alueeksi koska vapaa yrittäminen on silloin mahdotonta. Suomen kallioperä on hyvin tutkittu joten siitä vain kaivosta perustamaan jos haluat rikastua ja työllistää muita."

        Miksi haluat että kansan rahoista sijoitetaan miljardeja mieluummin Euroopan pankkiirien liikevoittojen varmistamiseen, mikä tietää lähes varmoja suuria tappioita kansalle, mutta et missään nimessä hyväksy kansan miljardien sijoitamista kansan itse omistamien kulta-aarteiden nostamiseen ylös maasta siten, että sijoitetut miljardit tulevat moninkertaisina voittoina takaisin jo muutamassa vuodessa? ...Oletko koomuslainen, jonka ainoa tavoite on kansan omistusoikeuksien anastaminen kaikkeen sen arvokkaaseen omaisuuteen, ja sen lahjoittaminen yksityiseen omistukseen keinoja kaihtamatta rikollisesti, vaikka hintana olisi kansantalouden romahdus ja maan konkurssi?

        Kai sinullakin edes vähän on ihmisyyttä ja oikeustajua? Kai käsität kansan omistavan maaperän rikkaudet, ei yksityiset sijoittajat? Kun FAKTA ON, että hyvät kultaesiintymät tuottavat satumaisia voittoja 100 % varmuudella, niin kai tajuat että nämä voitot kansan omistamista aarteista kuuluvat kansalle. Tällainen omistajan oikeus omien aarteidensa tuottoon voidaan turvata vain Norjan Statoilia vastaavalla toiminnalla. Ts. europankkiireille olisi tullut antaa paljon vähemmän ja sijoittaa miljardeja niiden lisäksi omiin kultakaivoksiin.

        Oletko sekuntiakaan oikeasti miettinyt ja ottanut selvää FAKTOISTA? Mikä ero on kansalle tulevissa tuotoissa kun verrataan miljardin sijoittamista Euroopan pankkiirien tukeen, ja vastaavasti miljardin sijoittamista kultakaivoksiin hyvin tutkituilla maan parhaimmilla kultaesiintymillä?

        Jos olisit älykäs ja rehellinen, mitä et selvästikään ole, ottaisit selvää mikä tuottaisi kansalle sijoituksena parhaiten. Netti on täynnä tietoa. Miljardilla voi perustaa useita kultakaivoksia jotka parhailla tutkituilla esiintymillä antavat kansalle takaisin varmuudella monikertaisena sijoituksen takaisin 5-10 vuoden aikana. ...Ota selvää maailman kaivoksista ja Suomen kultavaroista. Sinulla ei ole hajuakaan paljonko kansan aarteiden arvo ja tuottokyky ovat. Tai jos on, ja haluat ne pakolla yksityistää, olet silloin todella rikollinen luonne.

      • VIHA YLI KAIKEN

        Ja vielä.... Väitätkö Norjaa ja Ruotsia Pohjois-Korean kaltaisiksi kommunistivaltioiksi?

        Kun esitän kansan omistamien arvokkaimpien aarteiden hyödyntämistä koko kansan hyväksi kuten Norjassa Statoil ja Ruotsissa LKAB tekevät, perustelet omaa ehdotonta vastustustasi asiaan sillä, että valtiot jotka hyödyntävät kansan omistamia luonnaarteita kansan itsensä hyväksi, ovat surkeita kommunistivaltioita... Väität siis täysin aukottomasti läntisiä naapureitamme kommnisteiksi.

        ...Siispä Norjan kommunismi on tehnyt maasta Euroopan rahapohatan, kun taas Suomalaisen markkinatalouden edustajat ympäri Eurooppaa kerjäävät muiden almuja ja velkaantuvat.

      • EiValtioOmistusOleRa

        Pitkät on jaaritukset mutta ja totta on että valtio omistaa maata paljon ja malmiakin varmasti löytyyy. Myönnetään että ulkomailla on valtio-omisteisia yrityksiä mutta miksi sellaisia pitäisi perustaa Suomeen? Jos esimerkiksi kaivostoiminta katsotaan kannattavaksi niin kyllä yrityksiä löytyy jotka aloittavat toiminnan ja ottavat ihmisiä töihin.Suomesta ei vain kovin paljon tällaista halukkuutta ole löytynyt pois lukien Talvivaara.

        Kysyn vielä uudestaan että mitä etua valtiojohtoisesta yrityksestä verrattuna yksityisiin? Pitäisikö valtiojohtoisen yrityksen sietää tappioita vai pitäisikö voittojen olla pienempiä? Perinteisesti henkilöstö on viihtynyt valtiojohtoisissa yrityksissä koska sieltä ei ole irtisanottu mutta silloin tappiollisen toiminnan ovat maksaneet veronmaksajat tukiaisina.

        Jos olet siitä huolissasi että kansallisomaisuus menee toisten pankkitileille niin onhan se niin että mahdollisista voitoista yritykset maksavat veroa. Kaivosverosta on puhuttu ja ehkä se joskus tulee vielä voimaan.

      • VIHA YLI KAIKEN
        EiValtioOmistusOleRa kirjoitti:

        Toisin kuin sinä, minä en luokittele Norjaa Pohjois-Korean kaltaiseksi äärikommunismiksi sillä perusteella että maassa toimii valtionyritys joka on Pohjoismaiden ylivoimaisesti suurin ja tuottoisin. Sinullehan juuri tämä puhdas valtionistajuus tarkoittaa mitä puhtainta kommunismia. Mitä järkeä siis on keskustella kanssasi, kun sen lisäksi että et edes yritä tajuta lukemaasi väität Norjaa kommunismiksi?

        ….."Kysyn vielä uudestaan että mitä etua valtiojohtoisesta yrityksestä verrattuna yksityisiin?"
        Pitääkö montakin kertaa....? Valtionjohtoisesta yrityksestä on kansalle se etu että sen avulla kansan omistamat arvokkaimmat luonnorikkaudet saadaan tuottamaan jo muutamalla sadalla miljonalla eurolla muutamassa vuodessa useiden miljardien eurojen voitot kansalle. Tajuatko? Kun nyt kansan kulta-aarteet lahjoitetaan yksityisille ja lähes kaikki ulkomaisille firmoille, menevät miljardivoitot kansan aarteista muille kuin kansalle. Muille kuin Suomelle. T A J U A T K O vieläkään mitä tarkoitan? Ja ne veronmaksut... HAHA. Et todella tiedä koko aiheesta pask-an vertaa. Laki on sellainen että monikansalliset kaivoskonsernit voivat aina jättää veronsa maksamatta Suomeen jos vain haluavat. Ne vain sanovat siirtävänsä voitot muualla tappiollisen toiminnan kattamiseen, eikä kukaan voi tarkistaa.

        Olet todella yksinkertainen ja samalla myös ku-si-päinen kun yleistät ja vertaat Talvivaaraa kaikkiin kaivoksiin, vaikka tiedät itsekin kuinka vähä-älyinen ja vääristävä tuo vertaus on.

        En usko pienyrittäjänä ja yli 30 vuotta töitä putkeen painaneena perusuomalaisten äänestäjänä olevani sen enempää kommunisti kuin Norjan päättäjätkään olivat Statoilia perustaessaan. Vaikka sinä sairaalloisessa mielessäsi niin määritteletkin. Vaadin vain omistajan oikeuksien kunnioittamista siinäkin tapauksessa että omistajana on kansa. Ainakin silloin kun kansa omistaa jotakin hyvin arvokasta. Ihan kute Norjan valtionjohto teki aikoinaan kansan omistaman öljyn suhteen.

        Jos minä tulisin luoksesi ja yrittäisin pakko-ottaa sinulta 0,15 %:n korvausta vastaan mitä tahansa arvokasta omaisuuttasi jota juuri nyt et tarvitse, niin tulisit varmaan hulluksi ja pitäsit minua törkeänä rikollisena. Kuitenkin itse vaadit, että kansan omistamat arvokkaimmat luonnonaarteet on annettava ilmaiseksi yksityislle sijoittajille koska mielestäsi kansa ei saa omistaa mitään arvokasta, eikä se saa saada miljardivoittoja aarteistaan vaan ne pitää lahjoittaa pois. Etkö itse huomaa kuinka epärehellinen ja rikollinen koko ajatusmaailmasi on?

      • huvittunut nainen

        Eli toisinsanoen korruptio on sinun mielestäsi ihan hyvä juttu ja se työllistää. Hieno KOKOOMUSLAINEN näkemys taas :D

    • maan tavat

      Kaikki puolueet on korruptoituneita paitsi Persut nuoresta puolueestaan johtuen ei vielä niin pahasti.
      Puolueet jakavat keskenään korruptio ja valta- alueet keskenään. Yksi toimii joidenkin organisaatioiden, järjestöjen, yhdistysten ja kauppaketjujen taustapiruna ja toinen toisten.

      Demarit on vähintään yhtä paljon myyneet itseään kuin kokoomus. Kokoomus koplaa enemmän teollisuuden kanssa ja Demarit kaupan alalla sekä virkamies hommeleissa.

      Tiesitkö että joka ikinen virka kuuluu Suomessa jollekin puolueelle? Sitä ei tiedä jokainen virkamieskään ja niitä meillä on Suomessa 700000 joten pallien jakamista riittää! Kun paikka vapautuu niin paikan omistava puolue päättää kuka siihen nimitetään.

      Keskusta koplaa taas sitten tuolla maatalous- ja EU- tukien viidakossa sekä muutamien pienempien kauppaketjujen ja pääomasijoittajien taustalla.

      Kaikki haluaa olla jonkun takana ja hyötyä siitä. Se on kuulema maan tapa.

    • ....................

      Rupea suomen Robin Hoodiksi ja anna kansalle omaisuus takas.

    • soviet worker

      Sitä se kapitalismi on!

    • Kokoomus, kyvytön

      Käytännössä Kokoomus ja SDP ovat nyt tilanteessa jossa niiden on ohjastettava Suomen Valtio huolehtimaan STX telakan pystyssä pysyminen.

      Kahta jo Turusta tilattua 800 miljoonan euron laivatilausta ei voida nyt menettää saksalaiselle telakalle. Suomen Valtion on käytännössä nyt pakko lähteä telakkateollisuuteen osakasomistajana mukaan. SDP:lle ei ole tälle asialle vaihtoehtoa, ammattiliittojen painostamana ja paimentamana sen on nyt toimittava.

      Suomalaisten verorahoilla lähdetään siis telakkateollisuuteen mukaan.

      Huono ja erittän surkea asia on, että asiaa vetkuteltiin 3 viikkoa liian pitkään, Kokoomuksen ja sen pääministeri Kataisen ja teollisuusministeri Jan Vapaavuoren osaamattomuuden vuoksi. Nuo kolme kyvyttömyyden viikkoa maksoivat Suomelle yhden 1 Mrd arvoisen risteilijän tilauksen.

      Tätä juuri tarkoittaa se Kokoomuyksen kyvyttömyys. Sössitään valmiita asioita rikki, ja haaskataan Elinkeinoelämämme voimavaroja.
      Kokoomus nykyministerieineen on erittäin taitamaton puolue missään rahaan ja liike-elämään liittyvissä asioissa.

      Kokoomus on peruskoulunopettajien ja viranhaltijoiden puolue.

      • MiksiTyömiesPettää?

        Eipä taida valtio ryhtyä konkurssifirmaan.

        Miksihän ökyrikkaat ammattiliitot kuten SAK eivät tue STX:n telakkaa?

        Luulisi että kiinnostaisi omien liittolaisten työpaikat ja kyse on vain 50 miljoonasta eurosta.

        Miksi työmies ei puolusta toista vaan ajaa STX:n konkurssiin?

        MIKSI TYÖMIES EI AUTA TOISTA TYÖMIESTÄ?

      • DanisHood1

        Ei se ollut ikinää suomeen tulossakaan se tilaus. Ranska tarvitsi sitä liikaa. Siellä olisi yksi eu alueen suurimmista ja keskeisimmistä telakoista pistänyt lapun luukulle.

    • Onneksi muutos tulee

      Kokoomuksella on vasta presidentti, pääministeri, EK:n toimitusjohtaja ja vielä hetken suurin puolue. Meno muuttuu seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, sitten heillä on enää presidentti.

      • Vasemmisto=Maanpetos

        Eipä taida muuttua kun ei ole vaihtoehtoa.

        Sosialistit eivät koskaan tule saamaan johtavaa asemaa Suomessa.

        Enää ei tarvitse hännystellä Neuvostiliiton suuntaan.

        Toivotaan että maanpetturikommarit ja muut vasemmistohiirulaiset lähtevät tästä maasta vaikka sinne P-Koreaan rakentamaan sitä onnelaansa.

      • kommunismi pelastaa
        Vasemmisto=Maanpetos kirjoitti:

        Eipä taida muuttua kun ei ole vaihtoehtoa.

        Sosialistit eivät koskaan tule saamaan johtavaa asemaa Suomessa.

        Enää ei tarvitse hännystellä Neuvostiliiton suuntaan.

        Toivotaan että maanpetturikommarit ja muut vasemmistohiirulaiset lähtevät tästä maasta vaikka sinne P-Koreaan rakentamaan sitä onnelaansa.

        Sinäkin taidat olla hieman yksinkertainen tapaus?

        Elämme kapitalismin lopunaikoja nyt (kapitalismin järjestelmäkriisi), kommunismiin pyrkiminen on ainoa tie pelastukseen!

      • DanisHood1
        kommunismi pelastaa kirjoitti:

        Sinäkin taidat olla hieman yksinkertainen tapaus?

        Elämme kapitalismin lopunaikoja nyt (kapitalismin järjestelmäkriisi), kommunismiin pyrkiminen on ainoa tie pelastukseen!

        Eiköhän olis aika kehittyä ja keksi uusia ajatuksia.?

        Ei kokoomukselle ei kommunismille.

    • äänestäjä 1

      Kokoomus on syvältä.

      En ikinä aio äänestää sitä missään vaaleissa.

      Se on täysin varma asia. Sitä ei ole mitään järkeä äänestää ainakaan minun tilanteessani.

      Minun puolestani Kokoomus pitää pistää oppositioon ikuisiksi ajoiksi. Sieltä sitä ei tule päästä koskaan vallankahvaan takaisin.

      Asia on tosin äänestäjien käsissä. Mutta minä en Kokoomusta tule äänestämään koskaan.

      • KommunismiOnMaanpeto

        Onneksi olet vähemmistössä.

        Minun mielestäni maanpetturit kuten kommunistit ja muut sosiaalitukien varassa loisivat laiskurit pitäisi maanpettureina lähettää sinne P-Koreaan missä he voisivat tehdä työtä rakastamansa kommunismin eteen.

        LÄHTEKÄÄ SUOMESTA SOSIAALIELÄTTIKOMMARIT. TEITÄ EI TÄSSÄ MAASSA KUKAAN KAIPAA!

      • fuck you bitch
        KommunismiOnMaanpeto kirjoitti:

        Minä taas en kaipaa teitä kokoomuslaisia kommunistisia virkamiehiä tänne, suksikaa v ittuun.

        Lopeta tuo paskan suoltaminen heti. Minä en maksa veroja siksi, että te saatanan hyvävelibyrokraatit romutatte terveydenhuollon, työelämän, perhe-elämän ja omitte hyvinvoinnin itsellenne, säädätte omat lakinne yms.

        Tajuatko sinä itsekään mitä olet tekemässä? Haista v ittu, kuole pois.

      • suppea on maailmasi

        Kyllä taas kokkare osoitti huippuälykkyytä. Kaikki jotka eivät palvo kokoomuslaista hulluutta ovat kommunisteja... Ei ihme että maa on kohta konkurssissa, kun teitä suppean älykkyyden sekopäitä on niin paljon. Suomessakin on vain joko kokoomuslaisia tai kommunisteja... DDDD :)

      • Pelkkää valetta
        suppea on maailmasi kirjoitti:

        Kyllä taas kokkare osoitti huippuälykkyytä. Kaikki jotka eivät palvo kokoomuslaista hulluutta ovat kommunisteja... Ei ihme että maa on kohta konkurssissa, kun teitä suppean älykkyyden sekopäitä on niin paljon. Suomessakin on vain joko kokoomuslaisia tai kommunisteja... DDDD :)

        Niin, hehän itse ihan selkeästi harjoittavat sosialismia keskenään.

        Sitten ne jotka ei ajattele tämän pienen piirin ideologian mukaisesti, ovat olevinaan kommareita.

        Omituista sakkia ja todellakin vajaaälyistä. En ymmärrä kuka noita populistisia klovneja äänesti.

      • red- star
        KommunismiOnMaanpeto kirjoitti:

        Onneksi olet vähemmistössä.

        Minun mielestäni maanpetturit kuten kommunistit ja muut sosiaalitukien varassa loisivat laiskurit pitäisi maanpettureina lähettää sinne P-Koreaan missä he voisivat tehdä työtä rakastamansa kommunismin eteen.

        LÄHTEKÄÄ SUOMESTA SOSIAALIELÄTTIKOMMARIT. TEITÄ EI TÄSSÄ MAASSA KUKAAN KAIPAA!

        Katsokaa tuossa on tyypillinen "pas-ka kokkare" Mulle kaikki rahat köyhät polttouuniin ja pakkotyöleireille ei kiinnosta kunhan itsellä menee hyvin! Vasemmisto ja kommunismi tulee nousemaan ja se on ainut oikea suunta tässä läpimädässä ja ahneessa kapitalismissa! Pohjoiskorean ongelmat eivät johdu kommunismista vaan syyt ovat jossain aivan muualla ja on olemassa semmosiakin maita joilla menee huonosti joissa EI OLE KOMMUNISMI vallassa!

        Työväki "kommunistit" tappeli sinullekin 8 tunnin työpäivät ja vapaat viikonloput lisäksi vasemmisto ajaa asiaa että jokainen työtön ja syrjäytyneet/syrjäytetyt saisivat 750e/kk toimeentulotukea että tässä kalliissa yhteiskunnassa pärjää ja että minimi työläisen palkka kaikilla vähintään 2500e/kk! Eli ei kommunismi voi olla paha asia vaan se on sellainen että kaikista pidetään huolta jokainen ansaitsee hyvän elämän!

        Sinun politiikan järjen mukaan porvarit elää herroiksi työläisten kustannuksella ja muitten pitäis olla orjia se on turmion tie! Vasemmisto ja työväki tulee nousemaan kun ihmiset huomaa miten mätä on kokoomus politiikka.

        http://www.youtube.com/watch?v=U06jlgpMtQs

      • VEronMAKSAJA----
        fuck you bitch kirjoitti:

        Minä taas en kaipaa teitä kokoomuslaisia kommunistisia virkamiehiä tänne, suksikaa v ittuun.

        Lopeta tuo paskan suoltaminen heti. Minä en maksa veroja siksi, että te saatanan hyvävelibyrokraatit romutatte terveydenhuollon, työelämän, perhe-elämän ja omitte hyvinvoinnin itsellenne, säädätte omat lakinne yms.

        Tajuatko sinä itsekään mitä olet tekemässä? Haista v ittu, kuole pois.

        Heh heh. Onko amislaisella jäänyt viikkoraha saamatta kun oikein pitää avautua täällä? Kannattaisiko sinun miettiä töihin menoa ja osallistumista yhteiskunnan toimintaan pään aukomisen sijaan.,....

      • KOmmaritSuksikaaHevo
        red- star kirjoitti:

        Katsokaa tuossa on tyypillinen "pas-ka kokkare" Mulle kaikki rahat köyhät polttouuniin ja pakkotyöleireille ei kiinnosta kunhan itsellä menee hyvin! Vasemmisto ja kommunismi tulee nousemaan ja se on ainut oikea suunta tässä läpimädässä ja ahneessa kapitalismissa! Pohjoiskorean ongelmat eivät johdu kommunismista vaan syyt ovat jossain aivan muualla ja on olemassa semmosiakin maita joilla menee huonosti joissa EI OLE KOMMUNISMI vallassa!

        Työväki "kommunistit" tappeli sinullekin 8 tunnin työpäivät ja vapaat viikonloput lisäksi vasemmisto ajaa asiaa että jokainen työtön ja syrjäytyneet/syrjäytetyt saisivat 750e/kk toimeentulotukea että tässä kalliissa yhteiskunnassa pärjää ja että minimi työläisen palkka kaikilla vähintään 2500e/kk! Eli ei kommunismi voi olla paha asia vaan se on sellainen että kaikista pidetään huolta jokainen ansaitsee hyvän elämän!

        Sinun politiikan järjen mukaan porvarit elää herroiksi työläisten kustannuksella ja muitten pitäis olla orjia se on turmion tie! Vasemmisto ja työväki tulee nousemaan kun ihmiset huomaa miten mätä on kokoomus politiikka.

        http://www.youtube.com/watch?v=U06jlgpMtQs

        Häivy maasta senkin maapetturi!!!

      • KOK on kusetus
        KOmmaritSuksikaaHevo kirjoitti:

        Häivy maasta senkin maapetturi!!!

        Häivy maastamme senkin riistäjä!!!

      • atuas tietämättömyys
        VEronMAKSAJA---- kirjoitti:

        Heh heh. Onko amislaisella jäänyt viikkoraha saamatta kun oikein pitää avautua täällä? Kannattaisiko sinun miettiä töihin menoa ja osallistumista yhteiskunnan toimintaan pään aukomisen sijaan.,....

        Kuules tissiposki, kannattaisikohan sinun mussuttaa vähän lisää tuosta omasta nöyrtymisen asteesta..

    • kokoomus ja media
      • kokoomus suohon!

      • Faktaa on

        Täsmälleen noin on asia.

    • xzsdcvbv

      Käyttäjätuki on vastaanottanut ilmoituksen asiattomasta viestis

    • Luuserit hiljaa

      JippiKayJei - sä tsiikaat voittajaa!

      www.youtube.com/watch?v=cr3OslTU5L8

      • jippii jee jee

        Paskinta musiikkia mitä olen ikinä kuullut.

      • lopussa puhutaa posk

      • DanisHood1
        jippii jee jee kirjoitti:

        Paskinta musiikkia mitä olen ikinä kuullut.

        Sitä ne nuoret älykkäät suomalaiset kuuntelee :) ai niin. meidän kansan älykkyys on kas kummaa ruvennut laskemaan niin kuin se tekee kaikissa läntisissä teollisuusmaissa tällä hetkellä. Kato tyhmälle on helpompi myydä kaikkea turhaa. Kuten tota Cheekin levyä.

      • jhäjhvj

        yfluyu

    • Syypää löydetty

      > Miksihän ökyrikkaat ammattiliitot kuten SAK eivät tue STX:n telakkaa?
      > Luulisi että kiinnostaisi omien liittolaisten työpaikat ja kyse on vain
      > 50 miljoonasta eurosta.

      Kokoomus on jo löytänyt syntipukin sille että ministerit Katainen ja Jan Vapaavuori möhlivät miljardin euron risteilijäkaupan.

      Syypäitä ovat Kokoomuksen tulkinnan mukaan SDP ja sen läheinen yhteistyökumppani SAK ja eri alojen ammattiliitot.

      Näin helppoa on Kokoomuslainen politiikka, ja se kuuluisa "vastuun kantaminen". VAstuun kantaminen jota Kokoomuksen lässylasset mielellään paasaavat TV-kameroille.

      • Korruptio määrää

        Kokoomuksen vastuunkanto tarkoittaa ainoastaan sellaisen rahaeliitin tukemista keinoja kaihtamatta, joilta irtoaa suuret lahjukset. Veronmaksajien rahaa on pumpattu kymmeniä miljardeja Euroopan rikkaimman pankkieliitin bisnesvoittojen maksimointiin, koska mijoonia virtaa kokkareiden salaisille tileille ympäri maailman. Sen sijaan työpaikkojen varmistaminen telakoilla ei luvannut kokkareille mijoonien korruptirahoja. Niinpä se ei suostunut veronmaksajien rahan sijoittamiseen veronmaksajille itselleen työtä ja toimeentuloa turvavaan toimintaan.

      • valepuolue
        Korruptio määrää kirjoitti:

        "työväenpuolue"

        Melko ristiriitaista, eikö olekkin. Sanat ja teot

    • Yöduunarin sana

      Minä ainakin äänestän Kokoomusta koska ilman tuota puoluetta meillä ei olisi Suomea tämä on jaa minun mielipiteeni tokko siitä tarvitsee suuttua

      • paha raha!

        Äänestä kokoomusta annat äänesi pahalle...rahalle!

      • Pakkovelkakierre

        "...ilman tuota puoluetta meillä ei olisi Suomea..."

        HAH... Suomessa on ollut sodan jälkeen 43 Hallitusta joista 40:ssä Kokoomus ei joko ole ollut mukana tai sillä on ollut van vähän valtaa. Nimenomaan ilman Kokoomusta Suomi vaurastui kurjuudesta ökyrikkaksi. Ensimmäinen Kok.vetoinen halllitus oli Holkerin 1987-1991. Sen jälkeen puolue oli oppositiossa kunnes v. 2007 lähtien Kokoomus on ollut suurin vallankäyttäjä RKP:n avustamana. Sinä aikana valtionvelka on noussut 60 mrd:sta nyt jo yli 90 mrd:n. ...Totuus voi olla paljon enemmän sillä Hallitus salaa aina vain enemmän tietoja kansalta, sekä valehtelee päätyökseen.

        http://valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/vuodesta-1917/tulokset/fi.jsp?report_id=V2

        Nimenomaan Kokoomuksen vaatimuksesta Suomi on lahjoittanut Eurooppan rikkaimmille pankkiireille kymmeniä miljardeja Kreikan tuen ja rahastojen nimissä. Sitten Suomi on lainannut omat rahansa takaisin, ja maksaa niistä korkoa ja muita kuluja. Mieti vähän... Jos sinulta pakko-otettaisiin esim. 100 000 €, ja sen jälkeen joutuisit lainaamaan omat rahasi takaisin ja maksamaan niistä isot kulut ja koron? Seraavaksi sinulta otettaisiin 200 000 €, jotka omat rahasi, taas lainaisit takaisin suurilla kuluilla. Tajuat kai, että ainoa vaihtoehto sinulle olisi jatkuva kiihtyvä velkaantuminen samalle pankille koska aina ensin lahjoittaisit ja sitten lainaisit takaisin isoilla kuluilla. Juuri näin toimii nykyinen tukemasi kansainvälinen jättiläismafia, jossa Kokoomuksen johto on mukana ja tekee valtavaa tiliä kaltaistesi kustannuksella.

    • IIHIHihihii

      Niin minäkin :D

      I hate KOKsuckers!

    • yrittäjä

      jonkun mielestä pohjoismaat on sosialistisia,samaan hengenvetoon ne tyrkyttää meno lippua p-koreaan,mitä ne meinaa?onnellisuus kyselyssä pohjoismaat oli hyvin edustettuna,paitsi islanti jonka kapitalistit ryösti.Rikkailta meidän ei kannata kysellä veropolitiikasta, koska ne kuitenkin luulee että heidän omisuus on heidän aikaan saannosta,semmosta harhaa on paljon ja näyttää siltä että se lisäntyy.Rikkaat on saanut paljon, miksi on niin vaikee palauttaa osaa takasin kiertoon, kun kuitenkin se raha palautuu lopullisesti heille pienellä viiveellä.Tällä politiikalla 95% maailman varallisuudeta on 1 promillen takana 10-15v.sisällä.

    • mies, 80v

      Varsinkin Jyrki Kataisen aikana Kokoomus on alkanut vaikuttaa todella kylmäkiskoiselta puolueelta, jonka mielestä raha on ainoa autuaaksitekevä.
      Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että yksityisten ihmisten taakse kerätään yhä enemmän varallisuutta, joka jää sinne jököttämään ja päätyy pahimmillaan johonkin veroparatiisiin yleisen hyvinvoinnin ulottumattomiin.
      Valtiolla pitäisi olla rahaa riittäviin, mutta kaikki mahdollinen valtion hyöty on mitattu välittömästi hyvätuloisten vielä parempaan elämään ja ottamalla sitten viimekädessä lisää velkaa.
      Tämä on kylmää kyytiä pienipalkkaiselle tavalliselle suomalaiselle, joita kuitenkin vielä enemmisstö on ja joiden ansioista rikkaatkin rikastuvat yhä enemmän.
      Nyt meillä on normaalilla empatialla varstettu presidentti. Toivottavasti hän saa lopulta kylmimmänkin kokoomuslaisen samalle tielle.

      • VieläDuunissa

        Enpä ole nähnyt yksityisten ihmisten taakse jäävän paljoa rahaa ainakaan omalla kohdallani nykyhallituksen aikana. Omat veroni ovat nousseet todella rajusti ja käteen jäävän rahan osuus on pienentynyt. Sen sijaan asuntojen ja kaiken muun hinnat ovat vain nousseet.

        En tiedä miihin kaikki rahat menevät mutta ainakin hallitus mainosti että perustoimeentulon varassa elävät olisivat saaneet jonkin korotuksen ensimmäistä kertaa vuosiin.

        Suomessa voi kai vielä pärjätä jotenkuten jos on töitä ja asunto. Ongelma on vaan siinä että jos jää työttömäksi niin töitä ei löydy mitenkään koska sopivia töitä ei ole. Ei ole töitä tavalliselle duunarille tai edes koulutetulle. Jotain pitäisi tehdä että saataisiin töitä tavalliselle duunarille mutta kukapa ottaisin tavallisen tallaajan töihin kun tehtaissa koneet tekevät käytännössä kaiken.

        Jos lama tästä pahenee niin pitkäaikaistyöttömyys lähtee varmasti kasvuun ja rivakasti eli tarttis tehdä jotain.

      • haIIava_hevonen
        VieläDuunissa kirjoitti:

        "Suomessa voi kai vielä pärjätä jotenkuten jos on töitä ja asunto."
        Saattaa päteä moneen muuhunkin maahan?

    • t.hölöskä

      sinä olet vasukkaluuseri
      halonen ja koivisto on tehneet niin paljon pahaa suomelle
      että vasemmistolaiset puolueet olisi kiellettävä kuolemantuomion uhalla
      kuolkaa paskat

    • TyöläinenSyöPöydässä

      Hehhe hehehe hhehe.

      Työläiskommareilla menee hyvin tänään ;))

      Kannattaisiko muuttaa P-Koreaan jossa asiat ovat paremmin kuin kapitalistisessa Suomessa,,,

      • soviet uraaaaaaaaaaa

    • Pulinat pois

      mitä, hävijät täällä itkee ja valittaa?
      Voi luuseri poika parkoja, kun ei voi tappiota hyväksyä

      Suomessa on ollut kolmet isot vaalit parin vuoden sisään.
      Kansa on puhunut, Kokoomus on vallassa.

      Suut kiinni, vähemmistö hiljaa ja oppositiossa kiltisti nyt vaan

      Sä tsiikaat voittajaa!

      Pulinat pois, kansa on päättänyt

      • työläinen--

        Nimenomaan en koskaan niele tappiota me vasurit emme ole luovuttaja tyyppeljä me nousemme vielä sankoin joukoin! Kun sinä pas-ka kokkare meet töihin ni huomaat että piha onkin täynnä lunta etkä pääsekkään mihinkään kravatti ja pukupäällä eikös olisikin harmi jos kaikki ois porvareita ja kukaan ei tekis sitä OIKEAA TYÖTÄ!

    • kommunismi pelastaa

      Alas kokoomus, pois suomen syöpä!

      • qevqevqevrwb

        KOMMUNISMI ON SYÖPÄ JOKA ON JUURITTAVA MAASTA:

    • kokoomusvitunpaska

      haistakaa vittu kokoomuksen äänestäjät! olette idiootteja!

      • VIHAAn.KOMMUNISTEJA

        Mene sinnä kommari sinne Pohjois-Koreaan järsimään sammalta ja älä tule takaisin.
        Tosiasia on että Suomen korkea elintaso on kapitalismin ja yritystoiminnan ansiota.
        Sano edes yksi maa missä kommunismi ja työläisdiktaruuri on toiminut.

        Ehdotan että menet edes katsomaan miten siellä kommarimaissa pärjätään. Voisit yllättyä ja saattaisit olla jopa kiinnostunut työnteosa Suomessa nykyisen loisimiesen sijaan.

    • hyvää yötä Suomi
    • näkisin näin

      Kokoomusta ei otettu sotienjälkeen hallituksiin pitkään aikaa, sitten kuitenkin otettiin, sen jälkee maa onkin mennyt alaspäin yhtämittaa kokoajan.

      • DuumaiIija

      • fagotisti

        Totta turiset.

        Kokoomus osattiin pitää visusti oppositiossa kun kommunistit olivat vallassa ja eduskunnassa. Nyt olemme nähneet mitä kokoomuslaiset ovat saaneet aikaan ja jälki on karmeaa!

        Olisi korkea aika pudottaa kokoomus eduskunnan ulkopuolelle ja nostaa kommunistit takaisin eduskuntaan päättämään asioista. Edellyttäen toki sitä että saavat joukkonsa kasattua, koska nykyisenlainen hajaannus sirpalepuoleisiin ei palvele niin ketään muita kuin kokoomuslaisia ja heidän taloudellisia tukijoitaan (pankkieliitti ja suurpääoma).

        Olivatko edeltävät sukupolvet viisaampia, vai onko tämä vallan luovuttaminen ahneille kokoomuslaisille vain harhaan johdetun kansan epäonnistunut kokeilu?

      • Juuri niin
        DuumaiIija kirjoitti:

        Niinkö? http://bot.fi/4h5

        HAHA... Käppyräsi näyttää juuri sen, että niin kauan kuin Kokoomuksella ei ole ollut valtaa, on BKT noussut huimaa vauhtia. Mutta välittömästi kokoomusvallan myötä BKT on romahtanut.

      • haIIava_hevonen
        Juuri niin kirjoitti:

        HAHA... Käppyräsi näyttää juuri sen, että niin kauan kuin Kokoomuksella ei ole ollut valtaa, on BKT noussut huimaa vauhtia. Mutta välittömästi kokoomusvallan myötä BKT on romahtanut.

        Olet ilmeisesti sokea? Kokoomuksen hallitukseen tulon jälkeen Suomessa alkoi olemaan tavallisillakin kansalaisilla Mersuja ja kolmensadan neliön asuntoja ja ulkomaanmatkailu on lisääntynyt rajusti.
        Miksi ihmeessä muiden maiden talouslehdet muuten ylistäisivät Suomea ja erityisesti Kataista, jos asiat olisivat huonommin kuin muilla?

        Koko Eurooppa ulosliputtaa työpaikkojaan, ei vain Suomi. Silti Suomen työttömyysaste kestää hyvin vertailun.
        Tietysti on aina olemassa ihmisiä, jotka eivät työllisty koskaan, syystä tai toisesta, mutta siihen on politiikalla hankala vaikuttaa.
        Jopa 80-luvun lopun hulluina vuosina, kun työvoimasta oli todellinen pula, muutama prosentti ei silloinkaan työllistynyt. Nyt työttömyysaste on vain vähän suurempi, vaikka koko maailma tuntuu sortuvan talouskriisiin.

        En oikein jaksa uskoa, että kun sotien jälkeen oli kommunistihallituksia ja tekemätöntä työtä valtavasti, niin silti kärvisteltiin köyhyyydessä josta nykynuoret eivät tiedä mitään. Kenkiäkin pidettiin vuorotellen, kun kaikille ei ollut omia.
        Uskooko iPad-sukupolvi sellaista? Tuskin.

      • Juuri niin
        haIIava_hevonen kirjoitti:

        "En oikein jaksa uskoa, että kun sotien jälkeen oli kommunistihallituksia ja tekemätöntä työtä valtavasti, niin silti kärvisteltiin köyhyyydessä..."

        Hallava parka. Sodan jälkeen kokoomuslaiset herrat istuivat pikku piireissään ravinteleissa kraka kaulassa kun samanaikaisesti rehelliset duunarit makselivat äärimmäisen raskaalla työllä sekä sotakorvaukset, että elättivät siinä sivussa myös loisivan kokkare-eliitin.

        Kertoisitko mitä ajankohtaa ja Hallituksia tarkoitat "Kokoomuksen hallitukseen tulon jälkeen Suomessa alkoi olemaan tavallisillakin kansalaisilla Mersuja ja kolmensadan neliön asuntoja ja ulkomaanmatkailu on lisääntynyt rajusti"?

        Jäädään kuulolle. Tässä lista vaihtoehdoista;

        http://valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/vuodesta-1917/tulokset/fi.jsp?report_id=V2

      • NOkok
        haIIava_hevonen kirjoitti:

        Olet ilmeisesti sokea? Kokoomuksen hallitukseen tulon jälkeen Suomessa alkoi olemaan tavallisillakin kansalaisilla Mersuja ja kolmensadan neliön asuntoja ja ulkomaanmatkailu on lisääntynyt rajusti.
        Miksi ihmeessä muiden maiden talouslehdet muuten ylistäisivät Suomea ja erityisesti Kataista, jos asiat olisivat huonommin kuin muilla?

        Koko Eurooppa ulosliputtaa työpaikkojaan, ei vain Suomi. Silti Suomen työttömyysaste kestää hyvin vertailun.
        Tietysti on aina olemassa ihmisiä, jotka eivät työllisty koskaan, syystä tai toisesta, mutta siihen on politiikalla hankala vaikuttaa.
        Jopa 80-luvun lopun hulluina vuosina, kun työvoimasta oli todellinen pula, muutama prosentti ei silloinkaan työllistynyt. Nyt työttömyysaste on vain vähän suurempi, vaikka koko maailma tuntuu sortuvan talouskriisiin.

        En oikein jaksa uskoa, että kun sotien jälkeen oli kommunistihallituksia ja tekemätöntä työtä valtavasti, niin silti kärvisteltiin köyhyyydessä josta nykynuoret eivät tiedä mitään. Kenkiäkin pidettiin vuorotellen, kun kaikille ei ollut omia.
        Uskooko iPad-sukupolvi sellaista? Tuskin.

        Kokoomuksen hallitukseen tulon jälkeen Suomen valtion velka on kasvanut nollasta sataan miljardiin, yksityistalouksien 10:stä 120 miljardiin. Velkaa velan päälle. Ennen kokkareita hallituksessa elintaso nousi ja se perustui työntekoon, nykyään velanottoon.

    • näin on

      Ne on juutalaisten perseennuolijoita.

    • kommunismi pelastaa
    • ääliö mikä ääliö

      noniin muistellaanpa ensin miten monta ihmistä Neuvostoliitto tappoi, mahdatko kommunismin mainostaja sitä muistaa. Hyi saatana oksettaa tuo SKP - punikit tulevat ja lahtaavat sinutkin, typerä kommunisti-intoilija!

      • vasemmisto...

        Huono vertaus mutta pelataanpa sitte sinun säännöillä okei miten paljon hitler (kokoomus) tappoi ihmisiä ja syyttömiä???????

    • VtuuntunutMaksaja

      Köyhä syö minun rahoillani tänäänkin. Miksi he eivät mene töihin ja työllistä itseään. Kuluerät senkun lisääntyvät kuin kaniinit. Taidanpa lähteä Viroon asumaan. Siinäpä verotatte toisen kuoliaaksi stnan kommunistiverenimijät.

    • kommunismi pelastaa

      Minä olen ENTINEN kapitalismin kannattaja.

      Olen entinen yrittäjä, jolta ryöstökapitalistit veivät 90-luvun alussa ihan kaiken.
      Silloin meni usko tuohon muka kaikkivoipaan kapitalismiin!
      Minä en tehnyt itsemurhaa kuten niin moni vanha tuttavani, mutta ratkesin ryyppäämään.

      Kommunismi pelasti minut alkoholismilta, kun tutustuin Karl Marxin ja Lev Trotskyn kirjoituksiin. Ne antoivat toivoa huomisesta ja paremmasta tulevaisuudesta, jonka eteen meidän kaikkien tulisi tehdä työtä.

      Kapitalismi ei ole ratkaisu, se on nyt nähty. On aika muutoksen!

    • Kommunismi tuli jo

      Eurokommunismi on tänne tullut jo. Valta keskitetään Euroopassa samalla tavalla pienelel politbyroolle kuin Kiinassakin. Tuo Kiinan järjestelmä toimii, ei ole isompia lakkoja eikä melllakoita ja kilpailukykyisesti hinnoiteltu tuotanto pelaa.

      Sama komentorakennelma tulee myös Eurooppaan. Euroopan johdossa pysyvät samat piirit joidenka rahoja ja sijoituksia tässä on vuodesta 2010 EU-tukipaketeilla pelastettiu.

      Suurpankkiirit johtavat ja komentavat ja ballistisilla ydinohjuksilla sotilaallisesti varustavat Euroopan.

    • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      Lenin poisti porvariluokan neuvostoliitosta siksi se oli hieno mies.

    • Samaa mieltä

      Juu, kyllä ei korisokset olis saanu viedä kansnalta lanoiteita. Jämpti on niin.

    • Mitä aiot tehdä kokoomuslaisille tai haluaisit tehdä heille?

      • vasemmisto...

        Kokoomuslaiset noh ne tekevät sitä työtä johon heillä on koulutus! Mutta parantaisin työntekijöiden asemaa ja jos jotain kokkareille pitäs tehdä ni mätkäisisin niille suuremmat verot! Mitäs odotit mun tekevän? Vasemmisto on sellainen että se pitää huolta kaikista EI SYRJÄYTÄ heikompia tai ketään muutakaan vaan tuo oikeutta ja oikeudenmukaisuutta!

      • Tätä haluaisin

        Haluaisin ne heti pois vallasta. Toivon että joskus tulevaisuudessa valtakunnanoikeus tuomitsee pahimmat korruptioroistot kansantalouden tuhoamisesta ja tuhansien epäsuorasta mutta tahallisesta ja suunnitelmallisesta murhaamisesta sähkötuoliin.

      • OikeusVOitta
        Tätä haluaisin kirjoitti:

        Haluaisin ne heti pois vallasta. Toivon että joskus tulevaisuudessa valtakunnanoikeus tuomitsee pahimmat korruptioroistot kansantalouden tuhoamisesta ja tuhansien epäsuorasta mutta tahallisesta ja suunnitelmallisesta murhaamisesta sähkötuoliin.

        Puhutko nyt Jytta Urpolaisesta vai Puavo Audinmäestä??

    • äänestäjä 1

      Ei hyvin mene kapitalisimillakaan nyt.

      Valtiot on velkaannutettu ja rahat ovat veroparatiiseissa.

      Talouslama jatkuu neljättä vuotta Suomessa ja ihmisiä irtisanotaan kiihtyvällä tahdilla. Joten jotain tarttis poliitikkojen tehdä. Mutta he ovat neuvottomia ja ymmällään tilanteesta tällä hetkellä.

      • YrittäminenEiKannata

        Ketä kiinnostaa? Suomalaisia ei kannata ottaa töihin kun samat hommat tekevät virolaiset halvemmalla. Sitä saa mitä tilaa ja kehitys kehittyy.

        Tämänkään palstan kirjoittajista tuskin kukaan on kiinnostunut että yritykset pärjäisivät Suomessa vaan heidän mielestään parasta olisi kun kaikki firmat saisivat mennä konkurssiin. SIlloin voisimme kaikki siirtyä valtion palkkalistoille onnellisina...

      • Inhoan loistyöläiisi

        Vielä heikommin taitaa mennä äidinnussijasossukommarisioilla. Katsokaa vaikka miten STXrunkkarit itkeävät rahaa valtiolta vaikka itse ovat housuunsa laskeneet lämpimän lastin. Moiset sosiaalielätit olisi paras lähettää ppohjoiskoreaan pois suomesta loismasta.

      • perse edellä?
        YrittäminenEiKannata kirjoitti:

        Ketä kiinnostaa? Suomalaisia ei kannata ottaa töihin kun samat hommat tekevät virolaiset halvemmalla. Sitä saa mitä tilaa ja kehitys kehittyy.

        Tämänkään palstan kirjoittajista tuskin kukaan on kiinnostunut että yritykset pärjäisivät Suomessa vaan heidän mielestään parasta olisi kun kaikki firmat saisivat mennä konkurssiin. SIlloin voisimme kaikki siirtyä valtion palkkalistoille onnellisina...

        yrittäminen ei kannata?Miksi sitten äänestätte kokoomusta mikä tekee yrittämisen kannattamattomaksi tässä maassa hyväksymällä harmaan talouden ja suosimalla välillisiä veroja työn verottamisen kustannuksella?
        Kai ymmärrät että tuloveroprosentin nosto ei ole millään tavalla yrittäjän kukkarosta pois kustannustekijänä, kotimaan kysyntää kylläkin alentaa, vientiteollisuuteen ei sitäkään vaikutusta. Sensijaan esim energiaverot sähkössä ja polttoaineissa rasittavat kaikkia yrityksiä, aLV:kin nostaa suoraan hintoja ja vähentää kysyntää.

        "Suomalaisia ei kannata ottaa töihin kun samat hommat tekevät virolaiset halvemmalla"
        -Eikä myöskään suomalaisia yrityksiä kannata palkata, virolaiset firmat tekevät halvemmalla. Tällä kokoomuksen suosimalla politiikalla vaan pian loppuvat töille maksajat, kun teettäjät ovat työttöminä.

      • vasemmisto..

        ÄLKÄÄ VALITTAKO TE RAKASTATTE KOKOOMUSTA SITÄ SAATTE MITÄ KYLVÄTTE!

      • Anarkiaa kohti
        vasemmisto.. kirjoitti:

        ÄLKÄÄ VALITTAKO TE RAKASTATTE KOKOOMUSTA SITÄ SAATTE MITÄ KYLVÄTTE!

        Kyllä me rakastamme kokoomusta, sehän tuhoaa nykyisenlaisen suomen.

      • Juur noi
        Anarkiaa kohti kirjoitti:

        Kyllä me rakastamme kokoomusta, sehän tuhoaa nykyisenlaisen suomen.

        ne rakastajat tappaa pienemmäki,eikä kannata yrittää täs paskas ku edes on kokumus ja sieltä vihertävävät! ja jsen pääl viel pettäjät sdp ja vas!hyvi menee paskas vointivaltios!

    • Tiedäthän

      Koska kokoomuslaisten kanssa hommat ovat aina riskipanoa ja ne ovat mutsinnussijoita.

    • me-262

      Nuoriso ei ymmärrä mihin loukkuun itsensä asentavat tuon kokoomuksen kanssa...
      Joka ikinen vanhempiensa kautta rahaa ruikuttavava wannabe kokoomuslainen senkun äänestätte vaan kokoomusta.

      • ajatteleva nuori

        Olen aivan samaa mieltä.

        Suorastaan peoissani seuraan tätä touhua. Melkein kaikki tuntemani ikäiseni ja nuoremmatkin kannattavat, tai ainakin sanovat kannattavansa kokoomusta.
        Samalla suurin osa heistä tuntee politiikkaa syvällisemmin kovin huonosti, he vain uskovat Kataisen ja Stubbin, sekä kokoomusnuorten puheisiin ja uskovat, että heitä äänestämällä meillä kaikilla, koko kansalla on asiat hyvin. He luulevat että edellisten arvostelijat ovat vähä-älyisiä, tai mistään mitään ymmärtämättömiä hölmöjä, koska eivät kannata kokoomusta.

        Suomen tulevaisuus näyttää todella huonolta, jos suuri osa meistä nuorista ei ala syvällisemmin ajattelemaan asioita ja äänestämiskäyttäytymistään.

    • terveyden merkki

      Kokoomusviha kertoo siitä, että vihaajat osaavat vielä ajatella omilla aivoillaan!

    • kokoomus rokrok

      Kokoomusvihaa harrastavat vain sellaiset yksilöt, jotka ovat epäonnistuneet elämässään ja kantavat kaunaa ja kateutta kokoomuslaisia menestyjiä kohtaan. Kaikista vain ei ole menestymään ja se on vaikea pala nieltäväksi näille surkimuksille! Ilman kokoomusta ei ole teollisuutta, hyvinvointia eikä paremminvointivaltiota. Kokoomusnuorissa on maamme tulevaisuus, koska he ovat suomen älyllistä eliittiä, kermaa, jotka jatkavat Suomen rakentamista ja eteenpäin viemistä. Kokoomusvihan sijasta kannattaisi keskittyä omien kykyjen kehittämiseen ja vaikka siirtyä television äärestä etsimään itselleen töitä. Kunhan jättää työhaastattelussa kertomatta kokoomusvihastaan, voi nimittäin olla ettei sen jälkeen ole mitään sijaa työmarkkinoilla.

      • ieeuifhweiufwehuf

        Minun mielestäni sinä olet heikompaa ainesta.

        Olet heikkoa ainesta, joko hiffasit?

        Sielusi on hauraampi kuin shuubägin perseeseen kerran pyyhitty vessapaperi..

        Jos menestys on hankittu kierolla pelillä, valheella, hyväksikäytöllä. Ei sitä voi kunnioittaa.

        Kokoomusnuorten moraalinpuute ja älyn vajaus näkyy kauas, ei kukaan itseään kunnioittava yksilö lähde sellaiseen kusetukseen mukaan.

        Ilmaisia kyytejä ei ole olemassa. Eikä pikkutakkiin pukeutuvalla salkkumiehellä ole kohta tilaa turvalliseen liikkumiseen.

      • Saatullapyyhkimään

        Olet täyshullu, en ikinä kadehdi yliherkkiä äitin poikia.

      • nokok

        Ennen vuotta -87 (kok ensimmäisen kerran hallituksessa) talous kasvoi tasaisesti, ei ollut valtiolla velkaa, eikä kunnilla. Kokoomuksen vallankahvaan kiinni pääsy on merkinnyt 100 miljardin velkaa valtiolle, pian saman verran kunnille, hieman enemmän yksityisille ihmisille. Velkaa velan päälle, kotikutoisia lamoja, alasajettua julkista terveydenhuoltoa, itseasiassa alasajettua Suomen valtiota.
        Suomi on tuhottu kokoomuksen toimesta. Kokoomuslaiset ovat ihan hyviä renkeinä, mutta isänniksi niistä ei tähän maahan ole.

    • HeikottaaVituttaa

      Heikko aines = Sosiaalituilla elävä loisväki, yhteiskunnan kannalta hyödytöntä roskajoukkoa.

      Tällaista on Suomessa kolme miljoonaa jotka pitäisi laittaa maksamaan tekemästään vahingosta yhteiskuntaa kohtaan.

      • Te ette ole

        Mitäköhä palikka tarkotat?niitä ketä juuri tulee toimee ja jaksaa vielä!VAI NIITÄ TODELLISIA LOISIA MITKÄ ELÄÄ SUNKI PALKAL VITUN IDIOOTTI!

      • Te ette ole

        vahinko olet NÄKÖJÄÄ! etkä sitä aivoillas taJUU!

      • HeikottaaVituttaa
        Te ette ole kirjoitti:

        vahinko olet NÄKÖJÄÄ! etkä sitä aivoillas taJUU!

        Mikäs Roska siellä päätänsä aukoo?

        Et voi kiistää ettenkö olisi oikeassa.

      • heikko aines
        HeikottaaVituttaa kirjoitti:

        Mikäs Roska siellä päätänsä aukoo?

        Et voi kiistää ettenkö olisi oikeassa.

        Sinä olet heikompaa ainesta. Tää on positiivista syrjintää. LOL

    • korruptio kasvaa

      Kokoomus voi olla juuri sitä (vrt Ilkka Kanerva), mitä aloittaja tarkoittaa.

      MUTTA

      Täytyy muistaa, että ns. sixpack eli "häviäjien hallitus" -puolueet äänestävät tunnollisesti kokoomuksen puolesta. Nämä puolueet eli sosialistidemokraatit, vasemmistoliitto, virheet, rkp, "kristilliset" ovat kai sitten luopio-puolueita: pettivät äänestäjät. Äänestivät mm. luottamuslauseen puolesta Kanervan saatua ehdollisen vankilatuomion lahjontajutussa.

      Suomi on korruptoitunut tai ainakin suurin osa puolueista on korruptoitunutta.

      • TYHMÄ

        ja tämänki takia sinä tyhmä äänestät samaa?

      • se on nyt muotii
        TYHMÄ kirjoitti:

        ja tämänki takia sinä tyhmä äänestät samaa?

        Niin, kun kokkkoomus on niin hyvä puolue, ei oo millään muulla välii!

    • Sorvariporvari

      Äänestäkää te kaikki kymmenen Arhinmäen takinkääntäjäpuoluetta ja menkää pyytämään oikeita töitä kokoomuslaiselta työllistäjältä sen sijaan, että roikkuisitte täällä vuodesta toiseen hokemassa jotain niin "älykästä" kuin "kaksi kokoomusta" ja "petosjytky".
      Asianne on jo kuultu, eikä ketään kiinnosta. Kiinnostaisi kyllä löytää ammattinsa osaava cnc-koneistaja, että ei tarvitsisi itse nousta sunnuntainakin kuudelta töihin, kuten jo monta vuotta olen joutunut.

      • Paskat tai

        No sitten olet tyhmä mökkihöperö kirjoitustaidoton tampio.

      • nokok

        Ammattinsa osaava cnc-koneistaja? Kuules niitä ei löydy, kiitos kokoomuksen. Kokoomuksen ajama minä minä luokkayhteiskunta on tehnyt sen ettei ihmisarvoa ole ellei ole joku johtaja ja menestyjä, luuletkos että nykynuorisoa kiinnostaa jokin "cnc-koneistaja", paskaduuni? Et kuulu enää "piireihin" jos alat koneistajaksi.

        Kokoomus on pilannut Suomen, olisitte pysyneet ikuisesti oppositiossa niin koneistajia löytyisi ja Suomen elintaso olisi korkealla ilman järkyttävää velkataakkaa.
        Norjaa johtaa työväenpuolue, on johtanut käytännössä aina ja yrittäjillä menee todella hyvin.

      • mee ite

        hah hah, nouse vaan sorvaamaan sunnuntainakin. "Oikeita töitä kokoomuslaiselta työantajalta"

        Hyvä vitsi, se on just sellainen kuin sinä. Itse ei haluis mennä, mutta rahat pitäs saada itselle siitä toisen tekemästä duunista.

        Ei ne halua maksaa palkkoja, onhan se nyt ihan naurettavaa ammattitaitoisen ihmisen pilkkaamista ne palkat mitä kokoomuslainen tarjoa.

      • Aprikoitisija
        nokok kirjoitti:

        Mitä ehdotat tehtäväksi?

        Pitäisikö palkkoja nostaa vai vähentää? Kenen verotusta pitäisi kiristää tai vähentää?

        Pitäisikö yrittäminen kieltää ja voittojen tekeminen ottaa kokonaan valtiolle?

        Pitäisikö valtion perustaa yrityksiä ja mistä otettaisiin niden toimintaan rahat vaikka jos tulee tappiota?

        Pitäisikö kulutustavaroille laittaa vero ja pitäisikö autojen tai polttoaineenveroa nostaa?

        Pitäisikö sosiaalitukia nostaa ja miten se rahoitettaisiin?

        Miten työttömyyttä saataisiin paremmaksi ja kenen pitäisi tarjota työtä työttömille?

        Olisi mukavaa jos viitsisit vastata miten ratkaisisit yhteiskunnan ongelmat muuten kuin haukkumalla.

        Omasta mielestäni Suomen suurin ongelma on työttömyys ja vähäinen työnteko. Sen seurauksena verotulot ovat matalat ja rahaa kuluu yhteiskunnalta valtavasti työttömien tai muuten työmarkkinoiden ulkopuolella olevien elättämiseen.

        Pitäisi siis parantaa työssä olevien määrää nykyisestä sen sijaan että entistä useampi vain laiskottelee. Töissä on nyt noin 2.5 miljoonaa ja työllisyysaste on alle 70 prosenttia. Eläkeläisten määrän nousun ja työikäisten määrän väheneminen on korjattava työtä tekemällä eikä ainaisilla veronkorotuksilla.

        Siiis hallituksen on parannettava työllistymistä parantamalla yritysten asemaa (verotukselliset keinot) jotta työtä löytyy useammalle. Työn verotuksen keventäminen kannustaa työntekoon ja työn vastaanottoon.

        Eläkeiän nosto tarvitaan mutta siinä työnantajia voisi tukea poistamalla tapaturmaeläkkeisiin liittyvä satojen tuhansien eurojen riski. Opiskelijoita on saatava työelämään aiemmin miettimällä minkä alan osaajia oikein tarvitaan ja suuntamalla opiskelupaikat oikein.

        Sitten tarvitaan lisäksi tutkimusta ja tuotekehitystä uusien alojen löytämiseksi Suomeen.

      • nokok
        Aprikoitisija kirjoitti:

        no johan on ristiriitaisia kysymyksiä, vastataan:
        Palkkoihin minimissään inflaatiotarkistukset, verotuksen painopiste takaisin työn verotukseen, liittyy myös tähän kysymykseesi "Pitäisikö kulutustavaroille laittaa vero ja pitäisikö autojen tai polttoaineenveroa nostaa?"- välillisiä veroja on jo nostettu, paluu siis takaisin progressiiviseen työn verotukseen.

        "Pitäisikö yrittäminen kieltää ja voittojen tekeminen ottaa kokonaan valtiolle?"
        Ei tietenkään pidä kieltää, sensijaan voittojen nettoverotusta voisi kiristää, nythän se on -0, yhteisöveron tuotto on suurimpiirtein sama kuin yritystukien määrä.
        "Pitäisikö valtion perustaa yrityksiä ja mistä otettaisiin niden toimintaan rahat vaikka jos tulee tappiota?"
        -pitäisi ilman muuta perustaa niille aloille mille on järkevää, koska yksityisellä sektorilla Suomessa ei ole rahaa, tämä on tosiasia. Yksi selkeä alue on luonnonvarat, yksihän meilä jo on valtioenemmistöisenä, VAPO (50,1%) , sekä Outokumpu, josta valtio edelleen omistaa suurimpana 30,8%.
        Siis lähes kaikki suomalaiset suuryritykset ovat olleet valtion perustamia alunperin, myöskin se kuuluisa Kemira jonka kokareet antoivat norjalaisille kaivoksineen. Tänäkin päivänä valtio voisi olla tässä suunnannäyttäjänä. Mijinkään tappiolliseen jo olemassaolevaan yritykseen ei kannata verovaroja syytää, ellei sillä ole jotain muuta yhteiskunnallista merkitystä (esim maatalous).

        "Pitäisikö sosiaalitukia nostaa ja miten se rahoitettaisiin?"
        - Ei, mieluummin selkeyttää ja sitä kautta alentaa kustannuksia. Esim asumistuesta pitäisi pitkällä aikavälillä pyrkiä eroon, sehän vaan nostaa vuokria ja valuu tukina asuntosijoittajille. Parempi käyttää varoja valtion vuokra-asuntotuotantoon joka pitää vuokrakustannukset kurissa ja kohdennettu raha valuu valtiolle takaisin. Tämä on pitkä tie, mutta kannattaa kulkea.
        Samoin lapsilisille, ne voisi pitkässä juoksussa poistaa kokonaan ja käyttää varat päivähoidon kehittämiseen, heikompiosaisille menetykset voitaisiin korvata verokevennyksin (siltä osin kuin niitä syntyy), nämä molemmat toimenpiteet kannustavat työntekoon.

        "Miten työttömyyttä saataisiin paremmaksi ja kenen pitäisi tarjota työtä työttömille?"
        _"tarjota työtä työttömille"??? Työtä ei "tarjota" työttömille, työhän markkinataloudessa syntyy kysynnästä. Kysyntää kotikutoisin toimenpitein voidaan pitkäkestoisessa globaalissa lamassa luoda lähinnä palvelualoille joissa kasvunvaraa on tässä maassa (vrt yhdysvallat). Jos vienti ei vedä, on tuontia korvattava, esim palveluilla, palvelualoilta mieluummin alv alas jopa nollaan, menetetty alv korvaantuu syntyvien työpaikkojen työn verotuksella ja työllisyyden paranemisen tuomilla kustannussäästöillä.
        Työllisyyteen vientisektorilla voidaan vaikuttaa kasvavilla markkinoilla, esim Venäjän osalta WTO:n sääntöjen noudattaminen (edelleen sääntöjen vastaiset puutullit sekä viennin rajoitteet), muualla esim logistisiin kustannuksiin vaikuttamalla (poltoaine/energiavero keventämällä, välttämällä rikkidirektiivin tyyppisiä ratkaisuja jne).

        jatkoa...(ei mahtunut kerralla)

        "Pitäisi siis parantaa työssä olevien määrää nykyisestä sen sijaan että entistä useampi vain laiskottelee. Töissä on nyt noin 2.5 miljoonaa ja työllisyysaste on alle 70 prosenttia. Eläkeläisten määrän nousun ja työikäisten määrän väheneminen on korjattava työtä tekemällä eikä ainaisilla veronkorotuksilla"
        - niimpä, työhön kannustava, kulutukseen kannustava, työtähän ei synny käskemällä, eikä työurien pidentämistä vaatimalla, perse edellä ei voi puuhun kiivetä.
        Verotuksella voi myös synnyttää tehokkaasti työpaikkoja, kunhan verorahat kohdennetaan oikein. Verotus on itseasiassa vain pakkomyyntiä, myytävän tuotteen/palvelun on oltava vaan järkevä ja kustannustehokkaasti tuotettua.
        On typerää väittää, että vain yksityinen sektori tekee tuottavaa työtä.

        "Siiis hallituksen on parannettava työllistymistä parantamalla yritysten asemaa (verotukselliset keinot) jotta työtä löytyy useammalle. Työn verotuksen keventäminen kannustaa työntekoon ja työn vastaanottoon."
        Eipä noilla keinoilla ole tähänkään asti muuta kun pahennettu tilannetta, työn verotuksen sijaan välilliset verot ovat vaan rasittaneet lisää ennenkaikkea kotimarkkinoilla toimivia yrityksiä. Yritysten maksamat veronimikkeellä olevat maksut ovat mitättömiä, 24,5% voitosta (yhteisövero) sen tuotto on sama kuin yritystuet, esim ensi vuodelle budjetoitu 3 miljardia.

        Eläkeiän nosto? Eläkeikää voidaan nostaa työkyvyn mukaan, "päällään" töitä tekevät voivat tietysti tehdä vanhemmaksi töitä, ei pidempään, koska ovat myöhemmin työelämän aloittaneet. 45 vuotta työelämää riittää. Jos on esim raksamiehenä 20v aloittanut ja 45 vuotta tehnyt, on eläkkeensä taatusti ansainnut. Esim J Vartiainen, paskaa se pystyy maha pystyssä puhumaan elämänsä loppuun saakka, mutta esim rakennuksille sillä ei olisi enää nytkään asiaa fyysisellä kunnollaan ja olemuksellaan.
        Eläkeikää nostetaessa ei juurikaan työurat pitene, vaan työttömyys, toki silloin kustannusssäästöjä syntyy, KELAn työmarkkinatuki on pienempi kuin eläke. Ne jotka ovat opiskeljensa takia esim 26 vuotiaina työelämänsä aloittaneet, voivat tehdä "päällään" töitä sen 45v, elikä 71 vuotiaiksi, ei siihen lien mitään estettä, mutta yleisestä eläkeiän nostosta kaikille samanlaisena ei kannata puhua.

      • Ra.ins.
        mee ite kirjoitti:

        hah hah, nouse vaan sorvaamaan sunnuntainakin. "Oikeita töitä kokoomuslaiselta työantajalta"

        Hyvä vitsi, se on just sellainen kuin sinä. Itse ei haluis mennä, mutta rahat pitäs saada itselle siitä toisen tekemästä duunista.

        Ei ne halua maksaa palkkoja, onhan se nyt ihan naurettavaa ammattitaitoisen ihmisen pilkkaamista ne palkat mitä kokoomuslainen tarjoa.

        Tunnen muutaman metallialan yrittäjän ja kaikilla tuntuu olevan sama ongelma, että ammattilaisia ei löydy rahallakaan.
        Sama juttu se on raksoillakin, hyvä timpuri nauraa tes-palkoille.
        Mitä ihmettä nuoret oikein opiskelevat nykyään, kun ammattitaitoista väkeä ei tahdo saada oikein minnekään? Jättävätkö he koulunsa kesken, vai mikä mättää?

        Vai pidät dinä oikein vitsinä, että tarjotaan duunia? Menisitkö itse vuosikausia joka aamu töihin? Tuskin?
        Tuollakin lienee ties montako työntekijää ja ottaisi lisää jos vain saisi. Kyllä hän varmasti tienaa paljon enemmän tekemällä työn itse, joten ei siinä rahasta ole kyse, vaan siitä, että jopa yrittäjälläkin pitäisi olla vapaa-aikaa perheelle.

        Sinun kommunisti-työnantajasi varmaan maksaa kunnollista palkkaa?

      • työstä liksaa
        Ra.ins. kirjoitti:

        No, paljonko sinä maksaisit IW tutkinnon suorittaneelle hitsaajalle?

        Kyse on nimenomaan rahasta, ei niillä kympin tuntipalkoilla ammattilaisia töihin saa.

        En pidä vitsinä sitä, että tarjotaan töitä, pidän lähinnä vitsinä ostovoimaa, minkä saa nykyisillä palkoilla ja jatkuvasti nousevien hintojen ja verojen noustessa.

        Joku on tehnyt työnteon kannattamattomaksi. Kustannukset nousee ja palkat raahaa perässä.

      • Kaurismäen vinkki
        Aprikoitisija kirjoitti:

        Mitä ehdotat tehtäväksi?

        Pitäisikö palkkoja nostaa vai vähentää? Kenen verotusta pitäisi kiristää tai vähentää?

        Pitäisikö yrittäminen kieltää ja voittojen tekeminen ottaa kokonaan valtiolle?

        Pitäisikö valtion perustaa yrityksiä ja mistä otettaisiin niden toimintaan rahat vaikka jos tulee tappiota?

        Pitäisikö kulutustavaroille laittaa vero ja pitäisikö autojen tai polttoaineenveroa nostaa?

        Pitäisikö sosiaalitukia nostaa ja miten se rahoitettaisiin?

        Miten työttömyyttä saataisiin paremmaksi ja kenen pitäisi tarjota työtä työttömille?

        Olisi mukavaa jos viitsisit vastata miten ratkaisisit yhteiskunnan ongelmat muuten kuin haukkumalla.

        Omasta mielestäni Suomen suurin ongelma on työttömyys ja vähäinen työnteko. Sen seurauksena verotulot ovat matalat ja rahaa kuluu yhteiskunnalta valtavasti työttömien tai muuten työmarkkinoiden ulkopuolella olevien elättämiseen.

        Pitäisi siis parantaa työssä olevien määrää nykyisestä sen sijaan että entistä useampi vain laiskottelee. Töissä on nyt noin 2.5 miljoonaa ja työllisyysaste on alle 70 prosenttia. Eläkeläisten määrän nousun ja työikäisten määrän väheneminen on korjattava työtä tekemällä eikä ainaisilla veronkorotuksilla.

        Siiis hallituksen on parannettava työllistymistä parantamalla yritysten asemaa (verotukselliset keinot) jotta työtä löytyy useammalle. Työn verotuksen keventäminen kannustaa työntekoon ja työn vastaanottoon.

        Eläkeiän nosto tarvitaan mutta siinä työnantajia voisi tukea poistamalla tapaturmaeläkkeisiin liittyvä satojen tuhansien eurojen riski. Opiskelijoita on saatava työelämään aiemmin miettimällä minkä alan osaajia oikein tarvitaan ja suuntamalla opiskelupaikat oikein.

        Sitten tarvitaan lisäksi tutkimusta ja tuotekehitystä uusien alojen löytämiseksi Suomeen.

        Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen vinkki voisi toimia.

        http://yle.fi/uutiset/kaurismaki_heittelee_rajuja_mielipiteita_brittilehden_haastattelussa/5302828

        En kehoita kuitenkaan ketään toimimaan tuolla lailla, koska olen pohjimmiltani rauhan rakastaja.

      • robin92
        Ra.ins. kirjoitti:

        Tunnen muutaman metallialan yrittäjän ja kaikilla tuntuu olevan sama ongelma, että ammattilaisia ei löydy rahallakaan.
        Sama juttu se on raksoillakin, hyvä timpuri nauraa tes-palkoille.
        Mitä ihmettä nuoret oikein opiskelevat nykyään, kun ammattitaitoista väkeä ei tahdo saada oikein minnekään? Jättävätkö he koulunsa kesken, vai mikä mättää?

        Vai pidät dinä oikein vitsinä, että tarjotaan duunia? Menisitkö itse vuosikausia joka aamu töihin? Tuskin?
        Tuollakin lienee ties montako työntekijää ja ottaisi lisää jos vain saisi. Kyllä hän varmasti tienaa paljon enemmän tekemällä työn itse, joten ei siinä rahasta ole kyse, vaan siitä, että jopa yrittäjälläkin pitäisi olla vapaa-aikaa perheelle.

        Sinun kommunisti-työnantajasi varmaan maksaa kunnollista palkkaa?

        Ongelma on se että usein koulusta tulevat eivät osaa hommiaan välttämättä riittävän hyvin.Monet ammatit opitaan vain tekemällä. Työnantajalle on liian raskasta pitää vähän tuottavaa työntekijää. Just koulusta tulleen pitäisi olla valmis työntekijä, mutta kukaan ei ole ja ne jotka töihin pääsevät menevät "oppimaan" sinne, koska ei ole ammattilaisen osaamista vielä ja se voi käydä raskaaksi työnantajalle. Tämän takia on pula osaavista tekijöistä.

        "Mitä ihmettä nuoret oikein opiskelevat nykyään, kun ammattitaitoista väkeä ei tahdo saada oikein minnekään? Jättävätkö he koulunsa kesken, vai mikä mättää?"

        Vastaus kysymykseen tämän yläpuolella.

      • Nameofdagame
        robin92 kirjoitti:

        Tämä on vain sitä lama-ajan uloslyöntikisaa pikkunilkkien kesken. Soutaminen ja huopaaminen kuuluu kyllästettyihin markkinoihin. Kisan tarkoitus on kerätä potti a. hölmöiltä sijoittajilta b. lammasmaisilta orjilta.

    • manipulaatio

      Kokoomus sai houkuteltua pikkupuolueita hallitukseen liikaa ja ilmeisesti juuri sen takia, että kokoomus voi toteuttaa politiikkaansa mielinmäärin. Kuuden puolueen hallitus on liian laaja toteuttaakseen kunnolla mitään. Se hyödyttää vain
      suurinta hallituspuoluetta, koska oppositio jää köykäiseksi.Pienille puolueille on vain ministerinpaikka tärkein, muulla ei näytä olevan niinkään väliä.
      Pääasia, että suuri palkka juoksee.

    • ollin kuppi

      Antaakohan EU ja Suomessa kokoomus nyt Kyproksen vedättää samalla tavalla kuin Kreikka aikaisemmin.
      Nyt olisi tilaisuus O. Rehnilläkin näyttää mihin pystyy, vai pystyykö.

    • kokkoomus stinks
      • ½köyhä

        Kyllä siihen voisi vaikuttaa tavallinen suomalainen kaduntallaaja paremmin kuin yksittäiset henkilöt. Ostaisitte kotimaista tai jotain muuta kuin kaikkein halvinta mitä kaupasta saa. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288533730226.html
        Ei vain passaa, kun pitää saada iPad.

    • T: KOKOOMUSLAINEN

      IMESKELEN MIELELLÄNI KlKKELElTÄ!

      • AntiVampyr

        Vieläpä lasten. Ja sitten imet niiden elämänvoiman ja traumatisoit ne niin pysyvästi että eivät toivu koskaan. Silleenhän se eliitti hengissä pysyykin, vampyroimalla.

    • äänestäjä 1

      Euroopassa on valtiot velkaannutettu poliittisen oikeiston toimesta.

      Nyt edessä on sitten julkisten menojen leikkauksia kaikille niille, joilla ei ole ollut edes osaa eikä arpaa tässä pelissä.

      Niin se aina menee. Veronmaksajat maksavat aina porvareiden ja kokoomuslaisten totaalisen hölmöyden.

      Voitot ovat aina yksityisten mutta tappiot aina jätetään kaikille, veronmaksajien kontolle. Näin on suurpääoma pelastettu Euroopassa ja tässä tukipelissä Suomikin on tällä hetkellä täyttä päätä mukana. Ja maksaa myös muiden maiden pääomien seikkailut. On tämä totaalisen hölmöä politiikkaa. Pitäisi laittaa jo vähitellen tukipakettihana kiinni ja pitää antaa myös suurpääoman kärsiä itse itselleen aiheuttamansa tappiot.

      Tällaista politiikkaa mm. Kokoomus Suomessa ajaa ja on ajanut jo kauan.

      Mutta sitä saa mitä tilaa. Äänestäjät.

      • haIIava_hevonen

      • vasemmisto...
        haIIava_hevonen kirjoitti:

        Äänestäkää kommunisteja! He pelastavat maailman! Afrikassakin menee hyvin, kun neukut avustivat myymällä aseita ja aatetta halvalla. http://fi.wikipedia.org/wiki/Zimbabwe

        Äänestä sä vaan kokoomusta ne on vapaamuurareita se on saa-tanan uskonto! Vapaamuurarit (kokoomus) hallitsee kaikkea virkavaltaakin kaikki rikollinen hyväksytään kun kyseessä on vapaamuurarit. Vapaamuurarit harrastavat spiritismiä jne. se on suoraan saa-tanasta ja mot ohjelmassa sanottiin että suuri osa niistä on suomessa kokoomus ja kepulaisia!!! Vapaamuurarien pal-lit tervataan ja ne kieltää kristinuskon. Et voi erota vapaamuurareista jos myyt kerran sielun paholaiselle!

      • haIIava_hevonen
        vasemmisto... kirjoitti:

        Et selvästikään tunne yhtään vapaamuuraria. Olet nähnyt skandaaliohjelman, jossa vapaamuurareista eronnut (?) hyypiö kertoo jotain yhdelle henkilölle tehtyä (?) kepposta.
        Vapaamuurait nimenomaan edellyttävät uskoa Jumalaan, eikä se jossain pohjanmaalla taatusti ole Allah, tai mikään muukaan vieraan uskonnon jumala.
        Itse vierastan uskontoja, mutta mikäpä minä tai sinäkään olet arvostelemaan jonkun muun vakaumusta?
        Henkilökohtaisesti tuntemani vapaamuurarit ovat erittäin ystävällisiä ja jokaisen heidät tuntevien suuresti pitäämiä ja arvostettuja persoonia. Varmaan tosin aina löytyy kadehtijoita, mutta se ei tee kenestäkään yhtään huonompaa ihmistä.
        Juuri tämän kansansuosion takia he pääsevät vaaleissa läpi, jos ehdolle ylipäätään asettuvat.
        Minun tutemillani on parempaakin tekemistä, kuin politiikka. Eräs jonka nimi vilahti ohjelmassa, hvyä nuoruuden aikainen ystäväni on töissä Googlella. Sekin varmaan on sinulle kauhistus, kun on niin menestyvä yritys?

        Jatka sinä vain rauhassa protäärien ihailemista. Sellainen sinä itsekin varmaan olet ja sellaisena pysyt tuolla asenteella ja järjellä.

        Kaikki mitä skandaalilehdistön tai tv-toimituksen narrit kirjoittavat ei ole totta.

      • vasemmisto....

        Vastasin tähän viestiin pitkän ja hyvän vastauksen mutta et varmaankaan kestänyt totuutta ja poistatit viestini laitoin todisteeksi kaikki linkit jotka koski kokoomusta keskustaa vapaamuurareita ja saatanan palvontaa. Pelkäät että liian moni olisi nähnyt viestini ja se olisi vaikuttanut äänestystuloksiin. Eikös olekin jännää esim. että uskovaiset äänestää saatananpalvojia luciferin palvojia! Ei oikeen uppoa minun järkeen. Mulla oli kaikki linkit tässä valmiina postattunu en jaksa katsella niitä uudelleen vaan voin vain todeta olet sielusi myynyt paholaiselle ja puolustat epärehellistä järjestelmää jossa lakia kierretään ja rikollisuus sallitaan! Miltä tuntuu olla tervapalli?

      • NEO
        vasemmisto.... kirjoitti:

        Olet muuten oikeilla jäljillä. SRA ja eliitti ne yhteensoppii, ovatkin menneet jo pussauskoppiin. :P

        Laura Eisenhower a Voice for #SRA Victims Tells All | Satanic Ritual Abuse Part 2
        https://www.youtube.com/watch?v=18lK3-dNGIo

    • itsenäisyys mennyttä
    • haIIava_hevonen

      Tässä näkyy hyvin miten Kokoomuksen hallitukseen tulo on muuttanut kotitalouksien varallisuutta. http://www.stat.fi/til/vtutk/2009/vtutk_2009_2011-12-21_tie_001_fi.html
      Muutaman ruikuttajan saamattomuus ei ei muuta sitä miksikään, että olemme eräs maailman vauraimmista kansoista ja vieläpä tulleet sellaiseksi nollapisteestä hyvin lyhyessä ajassa.
      Vieklä 70-luvulla oli taunopasasia, jotka pystyivät hädin tuskin elättämään perheensä erittäin raskaalla työllä, mutta nyt on toiset ajat. Ihmisillä on tavaroita joista eivät osanneet edes haaveilla nuoruudessaan ja ulkomailla käyminen oli ökyrikkaiden touhua. Ulkomaille lähdettiin vain leivän perään ja jäätiin sille tielle. Sekin suunta on nyt muuttunut, tänne tullaan elämään leveästi.

      • nokok

        joo näkee hyvin miten kokoomus romahdutti Suomen taloudellisen kehityksen, 87-94 varallisuus polki paikallaan, jatkui Ahon hallituksen viimeiselle vuodelle.
        Samaan aikaan valtion talous meni täysin kuralle kokoomuksen toimesta.
        Tuosta linkin käppyrästä päätellen vaurautemme olisi noin 40% korkeammalla tasolla tänä päivänä ilman kokoomusta ja valtion velka 60% alempana.

      • KommariOnVihollinen

        Kummastuttaa miksi kommunistit eivät ole tehneet mitään Suomen hyväksi.

        Miksi nämä eivät perusta niitä omia yrityksiääm ja kolhoosejaan joihin he voisivat ottaa työläisensä töhin ja maksaa niin hyvää palkkaa kuin parhaaksi katsovat.

        MIKSI TE VTUN MELISAIRAAT SOSIALISTIT ETTE TEE MITÄÄN TÄMÄN MAAN ETEEN VAAN VINGUTTE KUIN SIAT JA SYYTÄTTE KOKOOMUSTA.

        Tehkää niitä kolhosejanne ja sovhoosejanne niin nähdää miten teidän taloudellinen osaamisen laita on.

        Tälläkin palstalla kirjoittavat luuserit tuskin ovat edes töissä vaan sosiaaliturvan varassa sitä eletään ja laiskotellaan.

        Menisitte töihin ja alkaisitte tienaamaan tai perustakaa firma ja ottakaa niitä kommarikavereitanne töihin.

        Kokonaisuutena olisi parasta kun kommaripskat lähtisitte sinne onnelaanne Pohjois.Koreaan rakentamaan Työläisten paratiisia.

      • KokkareOnVihollinen
        KommariOnVihollinen kirjoitti:

        Teidät kokoomuslaiset riistäjät tulisi juuria maasta ja lähettää Pohjois-koreaan!

      • suomen alasajoa
        KommariOnVihollinen kirjoitti:

        Kummastuttaa miksi kommunistit eivät ole tehneet mitään Suomen hyväksi.

        Miksi nämä eivät perusta niitä omia yrityksiääm ja kolhoosejaan joihin he voisivat ottaa työläisensä töhin ja maksaa niin hyvää palkkaa kuin parhaaksi katsovat.

        MIKSI TE VTUN MELISAIRAAT SOSIALISTIT ETTE TEE MITÄÄN TÄMÄN MAAN ETEEN VAAN VINGUTTE KUIN SIAT JA SYYTÄTTE KOKOOMUSTA.

        Tehkää niitä kolhosejanne ja sovhoosejanne niin nähdää miten teidän taloudellinen osaamisen laita on.

        Tälläkin palstalla kirjoittavat luuserit tuskin ovat edes töissä vaan sosiaaliturvan varassa sitä eletään ja laiskotellaan.

        Menisitte töihin ja alkaisitte tienaamaan tai perustakaa firma ja ottakaa niitä kommarikavereitanne töihin.

        Kokonaisuutena olisi parasta kun kommaripskat lähtisitte sinne onnelaanne Pohjois.Koreaan rakentamaan Työläisten paratiisia.

        Monet pienyrittäjät ovat konkurssin partaalla juuri Kokoomuksen mielivaltaisen toiminnan tähden. Kokoomus vie pohjan yrittämiseltä, kaikki on liian kallista Suomessa.

      • Markka takaisin
        suomen alasajoa kirjoitti:

        Monet pienyrittäjät ovat konkurssin partaalla juuri Kokoomuksen mielivaltaisen toiminnan tähden. Kokoomus vie pohjan yrittämiseltä, kaikki on liian kallista Suomessa.

        ulkomaankauppaa ei saada enää vetämään, koska ollaan kailliissa eurossa.

        Kokoomus pakkovei miedät jo 16 vuotta sitten tietäen valuviat.... Kukas muu kuin Sauli Niinistö, ja puhuu outoja kuten sdp:n Lipponenkin:

        http://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

      • AlasajonVastustaja
        suomen alasajoa kirjoitti:

        Monet pienyrittäjät ovat konkurssin partaalla juuri Kokoomuksen mielivaltaisen toiminnan tähden. Kokoomus vie pohjan yrittämiseltä, kaikki on liian kallista Suomessa.

        Mitä ehdotat? Millä tavalla pienyrittäjän toimeentulo on taattu?

      • DuumaiIija
        nokok kirjoitti:

        joo näkee hyvin miten kokoomus romahdutti Suomen taloudellisen kehityksen, 87-94 varallisuus polki paikallaan, jatkui Ahon hallituksen viimeiselle vuodelle.
        Samaan aikaan valtion talous meni täysin kuralle kokoomuksen toimesta.
        Tuosta linkin käppyrästä päätellen vaurautemme olisi noin 40% korkeammalla tasolla tänä päivänä ilman kokoomusta ja valtion velka 60% alempana.

        Et ottanut huomioon, että varallisuus pysyi ennallaan, vaikka oli suurlama. Noista ajoista varallisuus onkin sittemmin tuplaantunut.
        Maailmalla on kaikkialla hirvittävä lama, mutta Suomi sen kun porskuttaa ja juuri vähänen velkaantumisemme on herättänyt kansainvälistä ihmetystä, että miten se voi ylipäätään olla mahdollista, että pieni ja sinnikäs Suomi jyllää maailman ykkösenä vuoroin taloudessa, koulutuksessa, onnellisuudessa, teknologiassa, tasa-arvossa jne, jne.
        Kataisen kyvyt ovat niin arvostettuja kaikkialla, että hänestä kirjoitetaan jopa hempeitä runoja muiden valtionpäämiesten tahoilta.

        Kaikki tämä on toki aivan luonnollista, koska sosialismi on todettu sataan kertaan täysin epäonnistuneeksi utopiaksi jota huonompaa ei voi olla, joten menestys löytyy sieltä toiselta laidalta.

      • DuunariTuhoaaSuomen
        suomen alasajoa kirjoitti:

        Monet pienyrittäjät ovat konkurssin partaalla juuri Kokoomuksen mielivaltaisen toiminnan tähden. Kokoomus vie pohjan yrittämiseltä, kaikki on liian kallista Suomessa.

        Eiköhän syynä ole duunareitten palkka-ahneus. Itse ovat ajamassa yrittäjää konkurssiin. Häpeäisivät mokomat retkut..

    • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
    • Niittykumpu
    • kmmari on maatpettri

      Kommarit on mielisairata

      • kommunismi pelastaa

        Kokkare on maanpetturi!

    • isänmaallinen

      EU(NWO) pankkiireita kumartavan NATO kiimaisen kokoomuslaisen ampumisesta pitäisi maksaa tapporahaa.

    • SOSSUPIRUHELVETTIIN

      MINÄ VIHAAN KOMMARI MURHAAJAHOMOJA JA VASEMMISTO LUOPIO SOSSU PUMMEJA JOTKA LOISIVAT VERONMAKSAJIEN RAHOILLA.

      AY-LIIKKEEN TERRORISTI SIAT OLISI PARAS VIEDÄ SAUNAN TAAKSE LAHDATTAVAKSI KUN NUO PSKAKASAT TUHOAVAT PALKANKOROTUSVAATIMUKSILLAAN SUOMALAISET YRITYKSET.

      MIKSI KOMMARI PRKLEET EIVÄT MENE SINNE OMAAN MAAHANSA POHJOISKOREAAN POIS TÄÄLTÄ SUOMESTA JOSSA NÄMÄ KSIAIVOT EIVÄT VIIHDY.

      • VoimaHoitsu72

        Tulehan kanssani saunan taakse, pultsari. Voi olla, että et tule sieltä elävänä ;)

      • VoimaHoitsu72
        VoimaHoitsu72 kirjoitti:

        Tulehan kanssani saunan taakse, pultsari. Voi olla, että et tule sieltä elävänä ;)

        Ja ettei vaan mene ohitse: olet PULTSARI, nimimerkki SOSSUPIRUHELVETTIIN :D

      • Analysaattori
        VoimaHoitsu72 kirjoitti:

        Tulehan kanssani saunan taakse, pultsari. Voi olla, että et tule sieltä elävänä ;)

        Psykopaatti.

      • Viisastenjuoma

        Onks siut riivattu tai jotain? Vai otitko vain vähän liikaa miestä vahvempaa?

    • OletkoVähänTyhmä?

      Tämä olikin hyvä säie ja mukava tunnistaa omat nimimerkit vapaan maailman puolustajana jo vuoden takaan.

    • ei hyvä ei

      Kokoomus ei hyvä

    • pälvikalju12345

      Juurikin noin... Sikamaista kusetusta...

    • EiMullaMuuta

      Mene vtun maanpetosryssä hevon vttuun. Sinunlaiselesi pskaloiset ovat tämän maan syöpä.

      • Muuta

        Psykopaatti

    • SDPoninsestisyöpä

      SDP on insesti syöpää ja sen jäsenet pedofiiliraiskaajia. Mm. Veikko Siltavuori oli SDP:n kunnallisvaltuutettu muiden toimiensa ohella.

      • R2D23CPO

        Pitänee kivuta vähän pidemmälle globaalin eliitin portaikossa kuin meidän kotimaan poliitikoilla on pääsyä, ennen kuin "pääsee" ihan oikeisiin pedofiiliraiskaajarinkeihin mukaan.

        Bilderbergin kutsulistalta vois alkaa jo löytymään. :)

        Puspus ja halit. Kyllä se siitä. Älä ota enempää.

      • Ihkuliini
        R2D23CPO kirjoitti:

        Pitänee kivuta vähän pidemmälle globaalin eliitin portaikossa kuin meidän kotimaan poliitikoilla on pääsyä, ennen kuin "pääsee" ihan oikeisiin pedofiiliraiskaajarinkeihin mukaan.

        Bilderbergin kutsulistalta vois alkaa jo löytymään. :)

        Puspus ja halit. Kyllä se siitä. Älä ota enempää.

        Samoin valkoisesta talosta, vatikaanista sekä hollywoodista.

        Laura Eisenhower a Voice for #SRA Victims Tells All | Satanic Ritual Abuse Part 2
        https://www.youtube.com/watch?v=18lK3-dNGIo

    • kyllätotta

      Korruption isä ja äiti kokoomus on siitä ei voi olla eri mieltä jos vähänkin on seurannut niitten teatteria ja mitä ideologiaa ja valheita ne ovat levittäneet

    • Anonyymi

      Mitäpä vihavasemmisto ei vihaisi?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      914
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      848
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      788
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      698
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      488
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      476
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      467
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe