3000 vuotta se kesti, mutta nyt se loppui.
"Platonia varjostanut oliivipuu pantiin polttopuuksi Kreikassa
Kreikan talouskriisi on vaatinut jälleen uuden uhrin: puun, jonka uskotaan aikoinaan toimineen itsensä Platonin varjopuuna.
Kathimerini kertoo, että oliivipuu, jonka alla Platon-filosofi on aikoinaan opettanut ja väitellyt oppilaidensa kanssa, on kaadettu, luultavasti polttopuuksi.
Polttoainepulasta kärsivät Kreikkalaiset ovat viime kuukausina kaataneet luvatta paljon metsää saadakseen polttopuuta.
Puun uskotaan olleen yli 3000 vuotta vanha, ja se elvytettiin henkiin sen jälkeen kun bussi osui siihen vuonna 1976.
Lähde: Talouselämä "
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/article871615.ece
Länsimaisen kulttuurin tuho
5
79
Vastaukset
- Paltoniset ajat ohi
Platoniset ajat ja suhteet ovat jo ohi pohjoismaissa. Kulttuuri on kehittynyt. Ruotsissa ja Norjassa yksin käveleviä naisia pannaan ja hakataan oikein isommalla joukolla.
- persefone11
"tekniikkatalous.fi/viihde"
Minä en koe tätä kovin viihteelliseksi uutiseksi , on se sitten totta tai ei. - Haistakaa vitttu
Minä taas en kuvia kumartele. Vaikka jeesus olisi nussinut maria magdalenaa sitä puuta vasten niin se on vain puu. Ei siitä sen enempää. Mutta nykyajan poliitikkojen järjenjuoksu jaa tunteet kuumenemaan.
- jesusgonzales
Jeesuksen 2k vuotta vanhan panopuun kaataminen polttopuuksi häiritsisisi kyllä minua, vaikka en niin uskonnolinen olekaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5501797Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74628- 65543