Työnantajat. Te revitte työntekijöiden selkänahasta kaiken irti, jotta voittonne olisi mahdollisimman muhkea. Te teette sen kierosti: vähennätte työntekijöitä ja teetätte pienemmällä porukalla samat työt kuin ennen tehtiin puolta isommalla porukalla. Kaiken kukkuraksi valitatte medialle, että firmanne ei saa työntekijöitä mistään.
Kiljutte työvoimapulasta, vaikka meillä on 250 000 ihmistä on työttömänä. Työttömyyden te te laitatte työntekijöiden syyksi.
Te huudatte valtiota kiireesti apuun antamaan teille verohelpotuksia. Sitten te hämäätte korruptoituneen median edustajat väittämällä, että firmanne ei voi enää työllistää ketään, koska valtiolta ei herunut apua. Jos sekään ei auta, yritätte siirtää tuotantolaitoksenne halpamaahan.
Miksi työnantajalla ole tarjota töitä?
6
65
Vastaukset
- Töitä piisaa
Kyseleppäs vaikka Nokiasta tai Meriteollisuudeelta nii varmaankin heiltä joku Vahtimestarinpaikka varmaankin löytyy !
- niin se vain on
työt menevät työvoimareserville
- WiikonWinkki
Ihan hyvä että otit tämän työttömyysasian esille.
Voi hyvin miettiä kenen syy työttömyys on (valtio, kunnat, työnantajat, työläiset vai työttömät)?
Työntekijöitä varmasti tarvitaan kun vielä on tekemätöntä työtä vaikka sen määrä on vähenemässä.
Julkisella puolella työtä tehdään palvelujen järjestämiseksi niillä rahoilla mitä valtiolla ja kunnilla on käyttää. Moni palveluista on lakisääteinen ja ehkä siksi väkeä on tarvittu koko ajan enemmän.
Yksityisellä puolella työntekjästä pitäisi olla yritykselle hyötyä niin että toiminta on voitollista. Moni yritys kilpailee maailmanmarkkinoilla jonka vuoksi toimintaa on siirretty ulkomaille sikälaisten matalien palkkojen vuoksi. Automaatio vähentää myös työntekijöitten tarvetta. Jos firma tekee pitemmän päälle tappiota niin on käännettävä toiminta voitolliseksi esimerkiksi tuotantoa tehostamalla tai edessä on konkurssi.
Työpaikkoja tuskin syntyy muihin kuin kannattaviin yrityksiin joten lähtökohtaisesti niitä on hyvä tukea. Tappiollisten firmojen tukeminen on tekohengitystä jolla voidaan saada aikaan jos ollaan valmiita tekemään sopeutustoimia.
Suomessa ei kovin monella alalla ole työvoimapulaa mutta onhan se ikävää että osaajia ei riitä vaikka peliteollisuuteen. Pitäisi löytää uusia aloja jonne voisi syntyä uusia työpaikkoja kun vanhat eivät riitä. Yksi mahdollisuus on Venäjän matkailu tms.
Joka tapauksessa tuntuu kummalliselta syyttää työnantajaa kun töitä ei ole. Miksi et vaikka itse ala yrittäjäksi jota ota paria kaveriasi töihin. Keksit vain ensin hyvän bisnes idean. Aloita vaikka Lappiin kaivos tms. Afrikan Sarvesta ja sieltä on tuotettu parempia työntekijöitä, jo kymmeniätuhansia, jolsei sataakintuhatta. He ovat paremmin koulutettuja, ahkerampia, kohteliaampia, sosiaalisempia, vireämpiä, valveutuneempia ja kaikin puolin muutenkin parempia kuin jöröt ja jäykät suomilaiset.
- tyuiol
78g
- uusi upee maailma
Uuden perustuslain mukaan jokainen on itse henkilökohtaisesti vastuussa omasta toimeentulostaan. Työnantaja ei ole.
Paavo Lipposen suursaavutus. Ennen työvoima oli valtion erikoisessa suojeluksessa. Ei ole enää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94914
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54848Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61788Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141698- 65665
- 78521
- 39488
- 40476
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86467Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467