Pekka Himasen sininen kirja?

Käsiteseittiä koko kirja. "Mikään ei ole vähemmän kreikkalaisempaa kuin Spinoza luomassa käsiteseittiä". Jotenkin näin kirjoitti F.Nietzsche.

Höttöä mutta ei suinkaan harmitonta sellaista. Himasen visioiden taustalla häämöttää horjumaton usko talouskasvuun korkeimpana arvona ja yhteiskunnan ja ihmiselämän ylimpänä päämääränä jolle kaikki muu on alisteista. Ekologiseen kestävyyteen pitää panostaa - koska se varmistaa talouskasvun jatkuvuuden; hyvinvointiin pitää panostaa - koska se vahvistaa talouskasvua; ihmisille on luotava tunne elämän arvokkuudesta - koska elämäänsä tyytyväiset ihmiset ovat helpommin käsiteltävää talouskasvun tykinruokaa kuin tyytymättömät... Ajatus siitä että elämä voisi olla muutakin kuin talouskasvulle alistumista ei tule Himaselle missään vaiheessa mieleen.
Marx aikoineen haukkui uskonnon massojen oopiumiksi koska hänen mielestään tuonpuoleisesta haaveileminen passivoi ihmisiä... Himasen tulevaisuusfilosofia tekee enemmän kuin vain passivoi - se vääristää elämän ja todellisuuden oudon yksiulotteiseksi. Eli se lienee aika lailla oopiumia kovempaa kamaa... massojen crackia tai ekstaasia ehkä? Onneksi massat eivät kuitenkaan pysty lukemaan hänen koukeroista epäselkokieltään - koville otti minultakin vaikka olen sentään kielitieteilijä...

Myös disintressi on jaettu, eli markkinapotentiaalin laatudifferentaatio haastaa meidät tutkimaan hyvinvoinnin elämäntavallisia tekijöitä. Euroopan yhdentymiskehitys ja lisääntyvä kilpailu aiheuttavat sen, että organisaatiokulttuuri johtaa pakkotilanteeseen kriittisesti tarkastella keskipitkän tähtäimen visioitamme.

Sanomattakin on selvää, että informaatioteknologian yhdistäminen uudenlaiseen johtamis- ja työkulttuuriin pakottaa meidät suunnittelemaan alustavia ehdotuksia. Oikeudenmukainen yhteyskuntamalli täytyy rakentaa siten, että hyvinvointiyhteiskunnan keskeiset kysymykset ohjavat valtiot rahoittamaan toimintomallejamme.

Kolmas uudenlainen haaste on, että ekologinen kestävyys ohjaa valtioyhteiskunnan soveltamaan kansantuotteen suhdetta kriittisiin tuotannontekijöihin. Niinpä nykyisenä lama-aikana korrelaatio taloudellisen hyvinvoinnin kanssa johtaa varottavat populismiin taipuvat yksilöt vääristelemään informaatioajan hyvinvointiyhteiskuntaa.

Sinisessä kirjassa ei ole juuri mitään uutta. Himanen kirjoittaa tuttua juttua kestävästä ekologiasta, hyvinvoinnista ja taloudesta höystettynä mittavalla määrällä tilastotietoa.

Ihmetystä herättää, kun hän vetää yhtäläisyysviivan hyvinvoinnin ja elintason välille. Hyvinvointi ja elintaso ovat kaksi eri asiaa. Joiltakin osiltaan elintaso voi edesauttaa hyvinvointia, joiltakin osiltaan taas vähentää sitä.

Elintason kohdalla toimii ns. kaksoisefektin periaate. Tämä tarkoittaa sitä, että elintason nousu voi aiheuttaa sekä hyviä, että huonoja seurauksia. Hyvinä puolina voidaan pitää monia elämän laadullisia asioita, kuten hygieniaa, vaarallisten töiden vähenemistä jne. Huonoja puolia ovat esimerkiksi monet elintasosairaudet, kulttuurin köyhtyminen, sivilisaatioiden rappeutuminen, työn- ja toimintojen yksipuolistuminen, ym. Vaikuttaa siltä, että Himanen ei ole vielä oikein sisäistänyt kaikkea hyvinvointiin liittyvää.