Hitler ja Stalin olivat lahjakkaita taitelijoita

Näin on

Minä en valehtele, Hitler oli lahjakas kuvataiteilija, Stalinilla taasen oli kaunis lauluääni. Jos olisivat syntyneet johonkin toiseen maahan tai aikaan olisi kuvataide ja musiikki olleet heidän kohtalonsa. Molemmat olisivat sarallaan pärjänneet, heillä oli päättäväisyyttä ja kurinalaisuutta.

22

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vasen laita

      Hitler oli keskitasoa parempi piirtäjä, jos katselee hänen pääsykoetyötään. Telkkarissa tulee juuri kaksiosainen TV-sarja AH:n urasta ja siinä väitettiin, ettei nuoren Hitlerin kärsivällisyys riittänyt todella hyvän työn tekemiseen.

      Stalinin lauluäänestä en ole aiemmin juuri kuullut. Kannattaa kuitenkin muistaa, että on mosta hyvän ääneen omaavaa, mutta harva sillä taidolla kuitenkaan itsensä elättää.

    • Mitä lahjoja?

      Hitler-tason taidetta myydään Suomen toreilla. Hän pyrki kahdesti taidekouluun - pääsemätttä.
      Stalin varmaan lauleli virsiä pappisseminaarissa, mutta elämäkerrat eivät tiedä kauniista lauluaäänestä mitään.

      • Varma Tieto

        Lue vaikka "Punaisen tsaarin hovissa", saa kirjastosta. Siinä kerrotaan että Stalinilla oli miellyttävä lauluääni. Mikäli oikein muistan oli baritoni.

      • "Miellyttävä" ääni
        Varma Tieto kirjoitti:

        Lue vaikka "Punaisen tsaarin hovissa", saa kirjastosta. Siinä kerrotaan että Stalinilla oli miellyttävä lauluääni. Mikäli oikein muistan oli baritoni.

        ei todista minkään sortin erityisestä lahjakkuudesta.

      • fasismia vastaan>

        Stalinin kouluttivat jesuiitat ja Stalin kertoi siitä kaikesta vääryydestä mitä jesuiitat ortodoksien pappiseminaarissa tekivät. Stalinin teot eivät yllä samoihin lukuihin jesuiittojen organisoimien murhien lukumäärässä.

      • Tunteellinen R.Unkku
        "Miellyttävä" ääni kirjoitti:

        ei todista minkään sortin erityisestä lahjakkuudesta.

        Muistan lukeneeni, että Stalin nuoruudessaan kirjoitti myös muutamia runoja ekalla äidinkielellään georgialla. 1930-luvulla kun oli Mahtavan Isän joku merkkivuosi päätettiin aluksi koota ne kirjaksi ja lukevan kansan käsille, oli jo kirjailija Boris Pasternak kuulemma valittu toimittajaksi, mutta Josif sitten ilmoitti ettei tykkään ajatuksesta ja homma jäi siihen.

        Siihen kuinka lahjakas lyyrikko oli en ota kantaa, kun en ole lukenut ja kun en muutenkaan runoudesta perusta.

    • Shostakovitsh kuvaa muistelmissaan Stalinin aloittamaa kännisen lauluköörin laulua näin:"Hirvittävä riitasointu raateli ilmaa."

      • Varma Tieto

        Shostakovitsh varmaan lausui asiantuntijan mielipiteensä tuosta esityksestä vai pitikö mölyt mahassaan?

      • Varma Tieto kirjoitti:

        Shostakovitsh varmaan lausui asiantuntijan mielipiteensä tuosta esityksestä vai pitikö mölyt mahassaan?

        Jotain kai voisi päätellä siitä, että hän oli hengissä kertomassa tuota tarinaa. Niin tai näin, itse asia ei siitä muuksi muutu.

      • Pelkuri oli
        Sologdin kirjoitti:

        Jotain kai voisi päätellä siitä, että hän oli hengissä kertomassa tuota tarinaa. Niin tai näin, itse asia ei siitä muuksi muutu.

        Helppo se on haukkua kuollutta, olisi ollut mies ja sanonut suoraan Stalinille. Olisi voinut häntä opettaa, luultavasti rakentava kritiikki olisi otettu kiitollisuudella vastaan.

      • Stalin kiitti
        Pelkuri oli kirjoitti:

        Helppo se on haukkua kuollutta, olisi ollut mies ja sanonut suoraan Stalinille. Olisi voinut häntä opettaa, luultavasti rakentava kritiikki olisi otettu kiitollisuudella vastaan.

        kritiikistä useimmin ilmaisella matkalipulla Siperiaan. Oli kyllä muitakin tapoja.

      • Koroljov
        Stalin kiitti kirjoitti:

        kritiikistä useimmin ilmaisella matkalipulla Siperiaan. Oli kyllä muitakin tapoja.

        Stalin otti suuren isänmaallisen sodan aikana Žukovilta ja muilta komentajiltaan vastaan kovaakin kritiikkiä menettämättä malttiaan. Hitler ei pystynyt samanlaiseen objektiivisuuteen vaan teki kaikesta arvovalta- ja hermokysymyksen.

      • Kosto tuli kyllä
        Koroljov kirjoitti:

        aina. Tosin joskus jälkikäteen, kuten Zukovin tapauksessa.
        Sitä varten oli käytössä Abakumovin SMERSHIN kokoama aineisto.

      • iltllss
        Pelkuri oli kirjoitti:

        Helppo se on haukkua kuollutta, olisi ollut mies ja sanonut suoraan Stalinille. Olisi voinut häntä opettaa, luultavasti rakentava kritiikki olisi otettu kiitollisuudella vastaan.

        No kato ku ei Stalin liity tänne mitenkään, paitsi ehkä Rähjältlä saamien passien avulla.

      • baauauh heheh
        Koroljov kirjoitti:

        Stalin otti suuren isänmaallisen sodan aikana Žukovilta ja muilta komentajiltaan vastaan kovaakin kritiikkiä menettämättä malttiaan. Hitler ei pystynyt samanlaiseen objektiivisuuteen vaan teki kaikesta arvovalta- ja hermokysymyksen.

        Ja samat komentajat se meinasi lahdata ennen kuolemaansa. Tämä on VARMA totuus. Voroshilov joutui epäsuosioon. Sorvarin putoaminen suosiosta tarkoitti uutta puhdistusaalto armeijaan. En rupea sorvari herjaamaan, koska en ole varma tyypin taustasta. Ei tuo nyt ainakaan omasta mielestäni perinteiseltä slaavilta näyttänyt.

    • Kuin sinfoniaa

      Stalinin murhakone oli taidetta

    • lahjakas minäkin

      Niin ja Heikki Kaljunen oli lahjakas näyttelijä kuten nykyiset johtavat poliitikkomme ovat kaikki. Osaavat ainakin valehtelun ja vääristelyn.

      • sinä muuta johda

        Kun hoitolaitoksesi vessaa. Jos enää sitäkään.

    • Kumpi ja Kampi

      Stalin kirjoitti kymnaasilaisena kaunorunoutta,jota lehdissäkin julkaistiin.
      Sen lisäksi hän lauloi unohtumattoman kauniita sooloja kuorossa.
      Hitleri oli keskitason tuhertaja maalarina.

      • nooh nooh

        Aatu luki Galtonia ja Spenceriä. Joe-setä ymmärsi ainoastaan Darwinia.

      • Is kustva?

        Sen lisäksi Stalin oli pätevä arvostelija,jonka terävän kynän sivalluksia saivat osakseen niin Pasternak,Mandelstam,akmeistit,Sostakovits kuin Gorkikin.
        Hitleri osasi ainoastaan mäkättää "rappiotaiteesta"(joka oli paljo parempaa kuin hänen omansa).

    • Turha pakkomielle

      Hitler oli piirustuksesta seiskan saaneen näkökulmasta oikeastikin hyvä taiteilija. Eikä pelkästään hyvä piirtäjä ja rakennusten jäljentäjä, kuten Wienin kuvataideakatemian pääsykoearvostelussa todettiin, vaan mielestäni monissa Hitlerin teoksissa oli myös aika lailla vapaampaa taiteellista näkemystä.

      Toisaalta Itävallan arvostetuimpaan kuvataideakatemiaan hakineista valtaosa oli varmasti vähintään yhtä hyviä. Mikä ihmeen pakkomielle Hitlerillä oli päästä juuri sinne? Kyllähän Itävallassa muitakin taidekouluja oli ja varmaan myös niistä valmistui itsensä taiteella elättäviä ammattilaisia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      914
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      858
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      788
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      698
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      467
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe