Maahanmuuttajista on enemmän rahallista hyötyä kuin haittaa Suomen julkiselle sektorille, kertoo Helsingin Sanomat. Suomen valtio jää lievästi plussan puolelle, kun maahanmuuttajista kertyvät tulot, kuten verot ja sosiaaliturva- ja eläkemaksut lasketaan yhteen. Tieto on peräisin tuoreesta OECD-raportista.
Raportissa maahanmuuttajilta saadut tulot ja heistä koituneet menot suhteutettiin kunkin maan bruttokansantuotteeseen. Suomen valtio jää maahanmuutosta plussalle 0,16 prosenttia bruttokansantuotteesta vastaavalla summalla.
Työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Kristiina Stenman pitää tulosta odotettuna. Stenman kertoo Helsingin Sanomille, että maahanmuuttajat ovat kantaväestöön verrattuina nuoria, joten sosiaali- ja terveysmenot ovat kantaväestöön verrattuina pienet.
Maahanmuuttaja tuo enemmän rahaa kuin vie
17
255
Vastaukset 17
- heh..
Työperäinen maahanmuutto on ihan ok, mutta valitettavasti koulutettua väkeä on maahamme tulossa vähän.
Tutkimusten perusteella Suomeen tulee huonoin mamuaines, eikä lukutaidottomista kamelikuskeista ole täällä muuta iloa kuin rikastuttamassa kulttuuria.
Tyypilliseen hyysäritapaan uutisessa puhutaan mamuista yhtenäisenä ryhmänä, mikä sekoittaa faktat. - että silleen
Mitkäs faktat se sitten sekoittaa ? Jos koko porukka on laitettu yhteen ja siitä jää plussalle, niin mikä fakta siitä uupuu ?
Haluatko noukkaista sieltä jonkin pienryhmän, johon menee rahaa, enenmmän kun tulee ? Mitähän se sitten osoittaisi ?
Ai, huonoin aines ? Ainakin sillä päästään vielä plussalle tilastoissa.- on laskettu,
että sosiaalituilla elävä mamu tulee maksamaan yhteiskunnalle miljoona euroa elämänsä aikana.
Sen takia joutoporukkaa ei tarvita tänne enää yhtään notkumaan ja huoltosuhdetta heikentämään.
Kuten sanottu, työteliäs ja koulutettu mamu on asia erikseen, jos kotimaisesta työvoimasta on puutetta.
- Laskinko oikein?
Suomen bruttokansantuote on n.160 miljardia, joten 0,1 prosenttia siitä on 160 miljoonaa. Se on pieni hyöty verrattuna mamutuksen aiheuttamiin haittoihin,kuten ryöstöihin, raiskauksiin ja vankilakuluihin.
- Kahdenlaisia mamuja
Onhan maahanmuuttajissa kunnon väkeäkin, joka tekee työtä eikä tarvitse sosiaalitukia. Tuskinpa sellaisia monikaan olisi Suomesta poistamassa. Valitettavasti tänne saapuu myös toisenlaista väkeä.
- Jussuf (se sama)
Et ole tainnut lukea näitä palstoja. Kaikki "maahanmuuttokriitikot" haluavat poistaa karjalaiset, paluumuuttajat ja ulkomaalaiset. Nykyisin myös ruotsinkieliset ja englanninkieltä osaavat.
- älkää valehdelko
Tanskassa tehdyn tutkimuksen mukaan "maahanmuuttajista" ei ole tanskalle juurukaan tuloja mutta kuluja sensijaan 2miljardiaeuroa vuodessa. Turha yrittää valehdella että Suomeen sosiaalietuuksien takia tunkevat "maahanmuuttajat" olisivat erillaisia kuin tanskan "maahnmuuttajat."
- tosi hauskaa juu
Kuule kyllä OECD:n tilastot on paljon luotettavampia, kuin hommafoorumin mutu-jutut.
Tokihan se on tyhjäpää rasistit mahdoton uskoa muuta, kuin sellaista joka tukee omaa harhaoppisuutta.- no more mamus
Mene katsomaan tanskaan, norjaan tai ruotsiin millaisen onnelan ovat tyhmyyttään maihinsa järjestäneet holtittomalla "maahanmuutolla".
Nyt bryssel vaatii Suomea ottamaan näitä "maahanmuuttajia" eli sosiaalietuuksien takia maahantunkevia rikollisia loispummeja "tasavertaisuuden" vuoksi, eli nyt ollaan pilaamassa Suomi.
Selkärangattomat politikot eivät uskalla puuttua asiaan vaikka hyvin tietävät pohjoismaissakin olevista "maahanmuuttaja" slummeista ja valtavista ongelmista mitä nämä "maahanmuuttajat" tuovat mukanaan.
- Roskaa, roskaa
OECD:n tilastot ovat täyttä roskaa. Tuollaisilla tilastoilla vaan yritetään saada ihmiset suhtautumaan myönteisemmin maahanmuuttajiin. Ei onnistu, ihmiset tietävät tasan tarkkaan, että maahanmuuttajista suurin osa on sellaisia joista on vain menoja eikä mitään tuloja valtiolle. Heistä ei ole edes apua pienipalkkaisiin töihin, vaikka niihin juuri tarvitaan paljon ihmisiä. Sosiaalituilla elää tietysti leveämmin, niin eihän se työnteko maistu. Kyllä on sairaaksi mennyt tämä holhousyhteiskunta, itsetuhoista meininkiä!
- 5+16
Eli toisin sanoen 4 maahanmuuttajaa tuo enemmän verotuloja kuin 1 työssäkäyvä, 1 opiskelija ja 2 eläkeläistä.
Mutta on tässä ehdottomasti aihetta nyt palstan mielipiteiden korjaamiseen, selvästikään Suomen talous ei tässä ole menossa huonoon suuntaan. Ja pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen. - Anonyymi00012
PUrra ja muut rasisti ovat siis väärässä.
- Anonyymi00013
Vanha juttu tämä ketju on.
Ja sinä voit opetella lukemaan tuoreita uutisia ja todeta että pieleen meni maahanmuutto ja sen kannattavuus.
- Anonyymi00014
Miksi rybot kaivavat ylös näitä ikivanhoja ketjuja?
- Anonyymi00015
Varmaan esim vantaalla
Työttömyys 14 % , 8500 maahanmuuttajaa työttömänä
Nuoriso työttömyys n 20 %
Ja vantaa ottaa lysää velkaa - Anonyymi00016
Kalergi
- Anonyymi00017
Hs kertoi 🤣 siinä onkin luotettava lehti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen432040- 791351
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841341Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151224Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291105Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.971031- 751010
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160857Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56792Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61748Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13729Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86729- 45701
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24687- 148685
- 29673
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.97665Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93657- 51637