Siinä oikein rauhanuskonnon edustaja, heti pitää alkaa haastaan
riitaa. Viha vain pursuaa puheesta. Keskittyisivät omien kansalaistensa hyvinvointiin, muttta kun se ei tuolla päin ole se pääasia. Syyria hyvänä esimerkkinä.
http://yle.fi/uutiset/iranin_johtajat_kritisoivat_israelia_-_netanjahu_vastasi_heti/6761143
Iranin uusi pomo otti israelin heti hampaisiinsa.
4
73
Vastaukset
- näin on.
Totta että iranin kansalaiset haluisivat demokratiaa ja vapaampia oloja , mutta ahenidajad vai miten se lausutaan sanoo kyllä mitä ajattelee israelin ja usan ulkopoltiikasta, ja usein osuu myös oikeaan siinä. Mielelläni näkisin Iranin demokraattisena maan missä ihmisiä ei sorrettaisi minkään dogmin alle. Vapaita vaaleja tuskin nähdään niin kauan kun ahmedijad vai mikä se oli niin on vallassa.
Se on pakollista, paikallista litaniaa, joka kuuluu tuon viran kuvioihin ja joka ei merkitse mitään. Se on verrattavissa muinaiseen jargoniin, jossa vannottiin ikuista ystävyyttä Neuvostoliiton ja Suomen välille, ja että YYA-sopimus oli kaiken sen hyvän perusta mitä Suomessa oli. (YYA-sopimus irtisanottiin heti, kun se ilman sodanuhkaa oli mahdollista.)
Muslimeille eivät sanat yleensäkään ole kalliita - Pentti Haanpäätä mukaillakseni. "Sanat ovat savua, jota heität eteesi ylittäessäsi vaikeita maastonkohtia" totesi Erno Paasilinna.- Odotellaan ensin
Syyrian diktatuurin kaatumista, hoidellaan Iran sitten...
L´haim! - Iranin johtajat
kerjäävät selkäsaunaa, ja se on pikkunakki ISRAELILLE, jos he päättävät lopettaa iRANIN kiivikautisten RAKKIKOIRIEN räkytyksen !!!
Kohta ON sisällissota Iranissa, sillä sen maan viisaat tietävät, että Jumala ON Israelin puolella, ja Iran saa lopulta selkäänsä, ja RUTOSTI, niinkuin muutkin HULLUT KOIRAT !!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1921368
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52761- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä320614Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584